Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minkä kirjan hehkutusta et itse ymmärrä?
Itse vastaan, että Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Kaikki menivät tästä aivan pähkinöiksi mutta luettuani sitä nyt parisataa sivua en kyllä ymmärrä miksi. Siinä on kyllä joitain ihan hauskoja sutkautuksia, mutta pääasiassa teksti on ihan kuin jonkun amatööriraapustelijan kynästä, ohutta ja yksinkertaista tarinointia. Sivutolkulla tarinaa tyyliin: "Nola laittoi kahvin tippumaan. Hän kasasi tarjottimelle voita, paahtoleipää, munia ja marmeladia. Sitten hän kurkisti heiluriovesta nurkkapöydässä istuvaa Harrya. Oi, kuinka komea hän olikaan! Nola oli aivan rakastunut." Ja sitten Pajtim Statovcin kirjat. Eivät vain iske minuun sitten yhtään. Jotenkin niitä leimaa ankea ja valju tunnelma ja tuntuu että kaikki kolme kirjaa ovat hyvin samanlaisia keskenään, melkein kuin eri versioita samoista henkilöhahmoista. Miehet ovat aina silmiinpistävän mulkeromaisia elleivät peräti väkivaltaisia ja kaikki naiset pyhimysmäisiä hiljaisuudessa kärsijöitä. Vahva symboliikka kissoineen ja käärmeineen ei myöskään muhun vetoa. Kertokaa omanne! Eikä sitten ruveta kinaamaan, henkilökohtaisista mieltymyksistähän tässä on kyse :) Keskustella toki saa!
Kommentit (978)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan käsitä kirjoitti:
Kivittäkää mut, mutta Harry Potterit. Olen lukenut kaikki läpi ja en siltikään ymmärrä, mikä niissä on niin hienoa. Enkä vieläkään tajua, onko niiden tarkoitus edustaa fantasia- vai satukirjallisuutta, mutta kummassakin kategoriassa on kyllä PALJON parempia teoksia luettavaksi.
Olen kyllä Pottereista ihan samaa mieltä. Kerro mitkä ovat sinusta parempia fantasia-puolella. Josko löytäisin jonkun lukuvinkin.
Totta, ettei Potterien kerronta ole ihan huippua kirjallisesti, mutta onhan tarina ja juonenkulku toki aika vetäviä.
Luin juuri ensimmäisen osan uudelleen, ensi kertaa sen jälkeen kun se ilmestyi. Itse universumin ideahan on kiva, mutta ne aukot logiikassa. Rowling ei ollut selkeästikään miettinyt yhtään mitään etukäteen vaan asioita keksittiin lennossa kirjojen välillä.
Tuo juonen ja teemojen hajanaisuus on minustakin Rowlingin suurin heikkous. Mutta muutoin Rowlingin teksti on minusta erittäin hyvää, vetävää ja hauskaa, henkilöhahmot "heräävät eloon" jo muutamalla sanalla, samoin tilanteet. Luin kakkoskirjan viime talvena uudelleen pitkästä aikaa ja vieläkin nauratti monet kohdat.
Pottereista tulee mieleen joku seikkailupeli. Kirjoittaja käyttää raivostuttavan usein tätä dex ex machina -tyyppistä juonenpunontaa. Asiat ratkeaa aina jollain hienolla kikalla. Joka taas sitten rikkoo koko maailmankaikkeuden logiikan, jos joku huppu olisi ollut käytössä aikaisemmin niin sotkua ei olisi syntynytkään. Jotenkin ne juonenkäänteet saisi olla mietitympiä, universumi on sinällään hieno ja mielenkiintoinen.
Vaikka ihan jo se että velhoperheiden lapset eivät muka mitään tiedä jalkapallosta, tai muuta sellaista. Kuitenkin asuvat ihan normaalimaailmassa, koska juna Tylypahkaan lähtee Lontoosta.
Mut tuosta rinnakkaisuniversumista olisi saanut aika paljon kaikkea varmaan keksittyä.
Pottereissa ei ehkä ole vakuuttavinta tää maailmanluonti mutta toisaalta tarina on hyvä. Jotkut huolimattomilta vaikuttavat yksityiskohdat välillä ärsyttää mutta ehkä sitä on vuosien mittaan oppinut hyppäämään noiden yli. Esim. nää "liukui putkissa maileja tylypahkan alle" kakkoskirjassa kun porukka löysi ne putket jotka johti salaiseen kammioon jossain tylypahkassa. Muutenkin rowlingilla tuntui olevan hankaluuksia lukumäärien ja suuruusluokkien kanssa mutta mitäs pienistä. Tarina oli hyvä ja mukaansatempaava enimmäkseen. Lisäksi hahmot on monimutkaisia eli hahmossa voi olla hyvää ja toisaalta se voi käyttäytyä jossain kohtaa kuin täysi p....reikä.
Voi olla että olen hyppinyt yli hahmokuvausten, mutta minusta vaikuttavat hyvin normaaleilta romaanihahmoilta. Hyvikset on hyviä, sitten on piilottelevia pahiksia ja joitain hyviäkin, aika tavallisia kuvioita silleen. Sitten päähahmoista kerrotaan jotain mukasyventäviä yksityiskohtia, vaikkapa Hagridin törttöilyt kaikkien kiellettyjen otusten ja taikomisen kanssa. Mutta ei mitään kauhean monimutkaista, vaan aika kaavamainen ja tyypitelty henkilögalleria.
Mutta tarina on minusta hyvä tosiaan, siinä olisi ainesta parempaankin kuvailuun sekä jotenkin aidompiin henkilöihin, tuollaiset hahmot ovat rakennette vähän kuin minecraftin palikoista, kaksi osaa tätä ja kolme osaa tuota ominaisuutta.
Mielestäni Harry Potterin hahmoille tapahtuu paljon "hyvistelyn ja pahistelun" sisällä. Ronin ja Hermionen välit katkeaa kolmosessa, nelosessa taas Ronin ja Harryn. Vitosessa Harry on täysi teini kriiseineen, ihan eri tyyppi kuin ekoissa kirjoissa. Percy vaihtaa lähes puolta, Dumbledore luottaa liikaa omiin kykyihinsä ja yrittää toimia yksin. Lisäksi tietty klassiset pahan ja hyvän välimailla lopulta pyörivät Kalkaros ja Draco.
Percy mekein ryhtyi velhomaailman persuksi!
Ba dum tss
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain juuri luettua kolmannen kirjan Elena Ferranten Napoli-sarjasta. Viimeinen osa odottaa lukemista. KAUHEA PETTYMYS. Luen,koska tulin ostaneeksi kyseisen sarjan. Akateemisen Kirjakaupan myyjä totesi,että varsinkin ensimmäinen osa vähän haastava, kun niitä ihmisiä siinä riittää - hyvin sanottu. Luen tässä välissä 'tavallisen' kevyen, ei keskittymistä vaativan Sophie Kinsellan kirjan Love Your Life, jonka ostin samalla kertaa, kuin hehkutettu Ferranten kirjat.
Vierailija kirjoitti:
Camusin Sivullinen. Tylsä kirja, epäkiinnostava päähenkilö. Onneksi oli lyhyt.
Joo! Jouduin lukemaan tämän, kun opiskelin kirjallisuutta yliopistossa. Onneksi tosiaan on lyhyt kirja, oli aikamoista rämpimistä. Suurin osa klassikkokurssin kirjoista oli hyviä, tai ainakin jotenkin mielenkiintoisia, mutta Sivullinen, huoh.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki kirjat ovat ihan peeestä. En ymmärrä miksi romaanien lukemista pidetään niin hienona. Jutut ovat kirjoittajien keksimiä aikuisten satuja, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Kirjailijat ovat useimmiten alkoholisoituneita ja erakoituneita ja kirjoittamansa jutut ovat ihan sen mukaisia. Ihan lööperiä. Itse luen vain dokkareita ja elämänkertoja.
Sinä kirjoitit tämän ihan piloillasi, eikös? Ja tiesithän että dokkarit ja elämäkerrat voivat olla myös melkoisen väritettyjä.
Epäilemättä jotkut kirjailijat ovat alkoholisoituneita, mutta kirjan kirjoittaminen on asia joka melkein vaatii erakoitumista (yksinäisyyden sietämistä) ainakin muutamiksi tunneiksi/vrk.
Dokkarien ja elämäkertojen kirjoittajat eivät ole kyllä sen raittiimpia tai joka paikkaan-osallistujia kuin muutkaan kirjoittajat, kirjailijat.
Ja jos kaikki kirjat ovat mielestäsi ihan peestä, miksi luet niitä?
Mä luen paljon. Ja yleensä aina luen kirjan loppuun vaikka ei niin kiinnostava olisikaan. Yli 50 vuotisen elämäni aikana ainoastaan 2 kirjaa olen jättänyt kesken koska olivat niiiin pitkästyttäviä. Waltarin Sinuhe egyptiläinen ja Kaikkien Rakkaitteni Puolesta (just nyt ei tuu mieleen kirjailija).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen juuri puolivälissä Miki Liukkosen O:ta ja koko teos vaikuttaa kummasti samanaikaisesti sekä persoonalliselta että persoonattomalta möhkäleeltä. Liukkonen kirjoittaa runollista ja hienoa lausetta monesti, mutta mielestäni joskus sanottavaansa olisi myös voinut koittaa suoraviivaistaa. Kirjan sisäkannelle on nimetty ainakin toistakymmentä henkilöhahmoa, mikä on hyvä myös siksi, että ne kaikki tuppaavat jäämään persoonattomiksi luonnostelmiksi, tai ehkä jonkinlaiseksi kirjailin omaksi alter egoksi, eikä kukaan tunnu oikein jäävän mitenkään mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Camusin Sivullinen. Tylsä kirja, epäkiinnostava päähenkilö. Onneksi oli lyhyt.
Joo! Jouduin lukemaan tämän, kun opiskelin kirjallisuutta yliopistossa. Onneksi tosiaan on lyhyt kirja, oli aikamoista rämpimistä. Suurin osa klassikkokurssin kirjoista oli hyviä, tai ainakin jotenkin mielenkiintoisia, mutta Sivullinen, huoh.
Miksi lähdit opiskelemaan kirjallisuutta, jos se ei erityisemmin kiinnosta? Etkö päässyt muualle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kapteeni Corellinin mandoliini oli joku hirvee hitti ainakin leffana joskus parikyt vuotta sitten. Järkyttävän tylsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kalle Päätalon Iijoki-sarjaa
Oletko lukenut?
Vierailija kirjoitti:
Mä luen paljon. Ja yleensä aina luen kirjan loppuun vaikka ei niin kiinnostava olisikaan. Yli 50 vuotisen elämäni aikana ainoastaan 2 kirjaa olen jättänyt kesken koska olivat niiiin pitkästyttäviä. Waltarin Sinuhe egyptiläinen ja Kaikkien Rakkaitteni Puolesta (just nyt ei tuu mieleen kirjailija).
Kaikkien rakkaitteni puolesta ei taas minun mielestäni ollut pitkästyttävä. Erään miehen kohtalo natsisaksassa ja sen jälkeen, miehen joka menetti kaksi kertaa perheensä, ensin lapsuuden perheen keskitysleirillä ja myöhemmin perheensä tulipalossa. Traaginen kohtalo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pikku Prinssi on teennäistä p*skaa.
Lokki Joonatan samallainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raamattu, Koraani.. Jne.
Parempia satukirjoja maailma pullollaan, joissa myös onnellinen loppu.Kaikki aikuiset ihmiset jotka uskovat johonkin ylempään voimaan ovat pelkureita.
Onhan Raamatussakin onnellinen loppu.
Ilmestyskirja vai?
Vanhus ja meri
Kuolema Venetsiassa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna Karenina (Tolstoi). Jokaisella sivulla joku pyörtyy. Ja se pyörtyjä ei siis ole aina sama henkilö.
Miksi musta tuntuu, että ihmiset pyörtyilee normaalia enemmän venäläisissä klassikoissa. Kauhean teatraalisia nuo venäläiset.
Kreivitär Tolstoja oli hyvä kirjailija. Anna karenina oli hyvä, Sota ja rauha ihan kohtalainen, Ylösnousemus pateettista roskaa. Mitä enemmän Tolstoin vaimo osallistui, sitä parempaa tekstiä tuli.D
Jos haluaa lukea hyviä venäläisiä klassikoita, kannattaa kokeilla Tsehovia ja Gogolia. Jälkimmäinen on varsinkin sellainen satiirin mestari että.
Teos on mielenkiintoinen kurkistus 1700-luvun venäläiseen yhteiskuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Rikos ja rangaistus. Itsekeskeinen kirjailija tekee oman itsensä idealisoidun hahmon pääsankariksi kirjaan, jonka keskeisin anti on, että päähenkilöä ylempiarvoinen poliisihenkilö kohdistaa tarkkailevan katseensa päähenkilöön ja kokee tämän erityislaatuiseksi, koska kyseinen päähenkilö kokee itsekin itsensä erityislaatuiseksi, koska pohjimmiltaan itsekeskeinen mieskirjailija kokee itsensä erityislaatuiseksi. Tässä idealisoidun omakuvan kasvavassa ihailussa sitten lillutaan. Ja tämä on ainutlaatuisen humaani kirjallinen mestariteos. Inhoan kaikkia muitakin venäläisiä klassikoita. Ylihypetettyjä, ja etenkin naisnäkökulmasta kammottavia.
Alue: Aihe vapaa
Percy mekein ryhtyi velhomaailman persuksi!