Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minkä kirjan hehkutusta et itse ymmärrä?
Itse vastaan, että Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Kaikki menivät tästä aivan pähkinöiksi mutta luettuani sitä nyt parisataa sivua en kyllä ymmärrä miksi. Siinä on kyllä joitain ihan hauskoja sutkautuksia, mutta pääasiassa teksti on ihan kuin jonkun amatööriraapustelijan kynästä, ohutta ja yksinkertaista tarinointia. Sivutolkulla tarinaa tyyliin: "Nola laittoi kahvin tippumaan. Hän kasasi tarjottimelle voita, paahtoleipää, munia ja marmeladia. Sitten hän kurkisti heiluriovesta nurkkapöydässä istuvaa Harrya. Oi, kuinka komea hän olikaan! Nola oli aivan rakastunut." Ja sitten Pajtim Statovcin kirjat. Eivät vain iske minuun sitten yhtään. Jotenkin niitä leimaa ankea ja valju tunnelma ja tuntuu että kaikki kolme kirjaa ovat hyvin samanlaisia keskenään, melkein kuin eri versioita samoista henkilöhahmoista. Miehet ovat aina silmiinpistävän mulkeromaisia elleivät peräti väkivaltaisia ja kaikki naiset pyhimysmäisiä hiljaisuudessa kärsijöitä. Vahva symboliikka kissoineen ja käärmeineen ei myöskään muhun vetoa. Kertokaa omanne! Eikä sitten ruveta kinaamaan, henkilökohtaisista mieltymyksistähän tässä on kyse :) Keskustella toki saa!
Kommentit (978)
Vierailija kirjoitti:
Eleanor Oliphant is Completely Fine.
Aivan raivostuttava. Hellyttävä autisti ei osaa käyttää kannettavaa ja ajattelee vekkuleita vilkkaita autistiajatuksia. Aivan järkyttävää kuraa.
Mun mielestä tä oli aivan ihana kirja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sadan vuoden yksinäisyys, G. G. Marquez. 200-sivua luin, sitten luovutin. Yliluonnollista sekoilua(maagista realismia). Kirjaa kehuttu, eteläamerikassa käsite. Taas tuli todistettua, että jos ei avaudu 50-sivun jälkeen, niin luovuta. En suosittele.
p.s. onneksi oli lukematon agatha christie hyllyssä, sai pyyhittyä harmituksen pois mielestä.
Mä oon tykännyt näistä kaikista kolmesta tässä yllä mainitusta... :D Mut joo, ymmärrän, että eivät toimi kaikille.
Raamattu, Koraani... Jne.
Parempia satukirjoja maailma pullollaan, joissa myös onnellinen loppu.
Kaikki aikuiset ihmiset jotka uskovat johonkin ylempään voimaan ovat pelkureita.
Vierailija kirjoitti:
Sinuhe Egyptiläinen. Waltarilla on paljon parempiakin kirjoja.
Näen Sinuhen kiehtovana kirjana ennen kaikkea siksi, että se kertoo valtavan paljon vanhoista ajoista. Waltari oli todella perehtynyt aiheeseen eikä ainakaan oman aikansa egyptologit löytäneet kirjoista paljonkaan korjattavaa. Waltari kuvailee Ekhnatonin aikaista egyptiä hyvin uskottavalla ja mielenkiintoisella tavalla. Kirja sai siksi kansainvälistäkin mainetta. Kerrotaan että joku hyönteistutkija olisi kuitenkin tiedustellut Waltarilta jossain vaiheessa lisätietoja jonkun öttiäisen elinpiiristä muinaisen egyptin aikaan, heidän tietojensa mukaan tuo mainittu hyönteinen olisi tullut Egyptiin vasta parituhatta vuotta myöhemmin. Waltarin oli pakko myöntää että hänellä ei ollut muuta näyttöä, vaan kyseessä oli virhe.
Waltarin hahmot ovat kuitenkin monissa historiallisissa romaaneissa kuin toistensa kopioita, esim Mikael Karvajalassa/Hakimissa on myös samanlainen parivaljakko kuin Sinuhe ja Kaptah, nimittäin Mikael ja Antti Tykinvalaja. Naishahmot ovat myös kovin kaavamaisia, ensin petollinen portto, sitten hyveellinen pyhimys. Mikael Karvajalan Saksassa kohtaama noitanainen oli kyllä piristävä poikkeus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
50 Shades of Grey
Se teksti on todella karun huonosti kirjoitettua, varsinkin englanniksi.
Todella puuduttava kirjana ja leffana. Ja BDSM-väki inhoaa,nuo piiskausjutut on ymmärretty ihan väärin.
Vierailija kirjoitti:
Sofi Oksasen koko tuotanto.
Vasemmistolaiset eivät yleensä kestä Sofi Oksasen kirjoituksia. Niissähän usein kuvataan kommunismin tuottamia ihmisraunioita yrittämässä oppia elämää helvetin jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys. Ostin, kun ylistettiin joka paikassa Hesarin kirja-arvosteluista alkaen. Mutta se on TYLSÄ ja HIDAS, ihan tulee mieleen elävästi kouluaikojen kidutus eli pakko lukea Juhani Ahon Rautatie. Olen yrittänyt lukea tuota haukikirjaa loppuun, mutta hidasta ja vaikeaa on, kun kuivakka kirja ei vedä yhtään mukaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sofi Oksasen koko tuotanto.
Vasemmistolaiset eivät yleensä kestä Sofi Oksasen kirjoituksia. Niissähän usein kuvataan kommunismin tuottamia ihmisraunioita yrittämässä oppia elämää helvetin jälkeen.
En ole vasemmistolainen mutta Oksasen kirjat on minusta sellaisia etten niitä viitsi alkua pidemmälle lukea, vaikka lahjaksi aina saan, aika pian lähtevät kirpparille. Sitä kurjuuttaa ja paskaa en kaipaa vaan rentoutumista - sekä lukiessa että teatterissa jne. Gabriel Carcia Marquesin koko tuotanto on hyllyssäni, loistavaa kerrontaa, samoin John Steinbeckin ja Alice Munron kirjat. Kjell Westö kotimaisista. Pajtim Statowcin Kissani Jugoslavia jäi myös hiukan kesken, alkoi olla aika sekavaa. Nuoret kirjailijat ei näköjään nappaa kun ikää on lähelle 60.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sofi Oksasen koko tuotanto.
Vasemmistolaiset eivät yleensä kestä Sofi Oksasen kirjoituksia. Niissähän usein kuvataan kommunismin tuottamia ihmisraunioita yrittämässä oppia elämää helvetin jälkeen.
En ole vasemmistolainen mutta Oksasen kirjat on minusta sellaisia etten niitä viitsi alkua pidemmälle lukea, vaikka lahjaksi aina saan, aika pian lähtevät kirpparille. Sitä kurjuuttaa ja paskaa en kaipaa vaan rentoutumista - sekä lukiessa että teatterissa jne. Gabriel Carcia Marquesin koko tuotanto on hyllyssäni, loistavaa kerrontaa, samoin John Steinbeckin ja Alice Munron kirjat. Kjell Westö kotimaisista. Pajtim Statowcin Kissani Jugoslavia jäi myös hiukan kesken, alkoi olla aika sekavaa. Nuoret kirjailijat ei näköjään nappaa kun ikää on lähelle 60.
Munro on uskomattoman hyvä. Kissani J on täysin yliarvostettu, siinä ei ole muuta kuin aikaan sopiva teema, kirjalliset ansiot kehnot. Munro taas on ylivoimainen juuri kirjallisilta ansioiltaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Shantaram. Joka sivulla hoettiin että oletpa sä Shantaram hyvä tyyppi.
Vierailija kirjoitti:
Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys. Ostin, kun ylistettiin joka paikassa Hesarin kirja-arvosteluista alkaen. Mutta se on TYLSÄ ja HIDAS, ihan tulee mieleen elävästi kouluaikojen kidutus eli pakko lukea Juhani Ahon Rautatie. Olen yrittänyt lukea tuota haukikirjaa loppuun, mutta hidasta ja vaikeaa on, kun kuivakka kirja ei vedä yhtään mukaansa.
Musta tää oli aivan mahtava! Sain suosituksen niin monelta tuttavalta, joilla on samanlainen kirjamaku kuin mulla, että päätin lukea. Tosin en edes lukenut takakansitekstiä, vaan ajattelin nimen perusteella, että kyseessä on joku fiilistelevä eräkirja. Olikin jotain vähän muuta. :D Ehkä tuo ennakko-oletukseni vaikutti lukukokemukseen ratkaisevasti, mutta ei todellakaan ollut hidas ja tylsä (vaikka niin olin arvellut).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pikku prinssi on kuin Paolo Coelhoa lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siri Hustvedtin kirjat. Tätä naista hehkutettiin jossain haastatteluohjelmassakin USA:n tai maailman 15 älykkäimmän naisen joukkoon kuuluvaksi. Muistan edelleen, miten tyytyväisenä Siri siinä ohjelmassa kihersi saatuaan tällaisen kehun... mutta mistä ihmeestä moinen meriitti? Ei ainakaan kirjallisten lahjojen takia. Todella huonoja kirjoja ja se viimeisin, mitä yritin lukea, oli todella pinnallista itsekeskeistä jaaritusta jostain hänen käsiensä tärinästä ja todellakin se "analyysin" taso ei älyllä loistanut. TUntui, että mieshaastattelijalle hänen ainoa älyllinen meriittinsä taisi olla tieto siitä, että Siri on Paul Austenin vaimo.
Yritin kolme kertaa aloittaa lukemaan Kaikki mitä rakastin, mutta en vaan päässyt loppuun. Hirveää jorinaa varmaan ensimmäiset kaksisataa sivua.
Mua myös ärsyttää, jos kirjassa ikään kuin unohdetaan päähenkilön ääni ja kirjailija itse alkaa kuultaa tekstistä läpi. Päähenkilö ja minäkertoja tuossa romaanissa on ikääntyvä taidehistorioitsija, heteromies. Tämä mies sitten kuvailee parasta ystäväänsä Billiä hekumallisesti, tyyliin "kun tapasin Billin, hän oli 185-senttinen raamikas komistus, jolla oli öljynmustat hiukset, tuuheat ripset ja syvänvihreät silmät, jotka porautuivat suoraan sieluun...." Just joo :D Ettei kirjailijatar vaan itse olisi hieman ihastunut omaan tekeleeseensä.
Asiahan olisi eri, jos tämän "heteromiehen" pakkomielteinen suhtautuminen omaan kaveriinsa olisi ollut kirjan teema, mutta kun ei ollut. Oli kertoman mukaan tulisesti rakastunut vaimoonsa, jota kuvailtiin suurinpiirtein yhtä intohimoisesti kuin vanhaa lapasta ja joka oli muutenkin ihan sivuhenkilö tämän seksikkään Billin rinnalla.
XD. Tää oli hauska! Tuosta läpikuultamisesta tuli mieleen, että itse aina havahdun siihen, jos naiskirjailijat laittavat mieshahmon analysoimaan tekstissä naisia tyyliin: naisella oli malvanvärinen mohairneule, joka sointui viehättävästi okralta vivahtavaan silkkihuiviin... Mies ei ikimaailmassa havainnoisi naista tuolla tavalla ja aina, kun törmään tällaiseen miehen päähän laitettuun havainnointiin, väkisinkin myötänolostun, etenkin, kun jossain muistan lukeneenikin jonkun miehen sanoneen, että vain naiset harrastavat esim. noin yksityiskohtaista värierittelyä ja että useimmilla miehillä ei ole hajuakaan siitä, mikä vaikkapa joku malva on. Eli jos ei aina mene miehiltä putkeen naisen ajatusmaailman kuvaaminen, niin ei mene naisillakaan yritys kuvata miehen ajattelua.
Ehkä, mutta ei tuo kyllä ole mitään verrattuna siihen hulvattomuuteen miten miehet kuvaavat naisia. Olen viime aikoina nähnyt muutamia "men writing women" -videoita ja muita kokoelmia, ne ovat kyllä aika jäätäviä ja hämmentäviä minulle naisena :D Puolen sivun mittaisia lauseita pelkkää rintojen ylistystä (tyyliin "hänen hennon vaalenpunaiset nänninsä olivat kuin torpedot"), vaatteiden istuvuuden täsmällistä raportointia (ihan oikea esimerkki: "housut olivat niin tiukat että takataskussa olevan luottokortin numeron voi lukea niiden läpi")... Aina naisilla on yllä kehoa nuolevat tai vähintäänkin hivelevät ja muotoja hajamielisen eroottisesti korostavat vaatteet...Tosin näin he kirjoittavat myös vaikka kyseessä olisi päähenkilön teini-ikäinen tytär jota tämä isä katselee: kuinka tyttö jo noin nuorena on noin hyvin muodostunut ja seksikäs (?!) Aika ällöttävää kyllä. Mutta eihän lukija voi ymmärtää millainen nainen/tyttö on kyseessä jos ei tiedä kuinka isot tissit on ja minkä muotoiset nännit!
Suhtaudun tähän itse lähinnä huvituksella, mutta minäkin olen huomannut että monet nieskirjailijat tuntuvat kuvaavan naisia nimenomaan ulkonäön kautta, ja erityisesti tissien! Vaikka tilanne olisi mikä, naishahmon tissien ulkomuotoa tai liikehdintää on pakko kuvata. Esim. Jeffrey Eugenidesin Naimapuuhia-kirjassa päähenkilönainen (poikkeuksellisen kaunis, tietenkin) kuvaillaan tisseistä reisien muotoon, mutta kahdesta päähenkilömiehistä ei kerrota edes silmien väriä.
Vaadin, että he alkavat kuvailemaan miehiä samoin. ”John heräsi ovikellon sointiin. Hän venytteli tiukkaa kiinteää vartaloaan vatsalihakset ritisten ja hieroi unenrippeet säihkyvänsinisistä silmistään. Hän oli jo yli kolmenkymmenen, mutta hänen yhä kiinteä kivespussinsa hytkähteli terhakkaasti kun hän laskeutui portaita alakertaan…”
Mä repesin tolle sun miehen kuvaukselle, toi oli hauska! hihihihihihihi :)
Vierailija kirjoitti:
Pikku prinssi on kuin Paolo Coelhoa lapsille.
Hmmm. Varmaan joo. Olen joskus lapsena lukenut Pikku prinssin, mutten muista siitä oikeastaan mitään muuta kuin että ei napannut, oli jotenkin ärsyttävä mielestäni. Monet lukiokaverini, jotka muuten lukivat innoissaan Coelhoa, pitivät Pikku prinssiä suunnilleen kaikkien aikojen ihanimpana kirjana.
Vierailija kirjoitti:
Ikiaikojen inhokkini: Tarina Sormusten Herrasta. En pysty käsittämään fantasiahölynpölyä. Hobitteja pitää jaksaa seurata 1200 sivun verran, jos lukee kaikki kolme osaa. Tyttäreni on yhtä tuskastunut kirjaan kuin minäkin aikoinaan. Hän oli valinnut äidinkielessä luettavakseen ensimmäisen osan ja tuli huoneestaan ensimmäisen luvun jälkeen niin kärsivän näköisenä, etten voinut kuin nauraa.
Mä en o päässyt koko hommassa 50 sivua pidemmälle. Ei vaan kiinnosta yhtään.
Joskus sitten päätin sivistää itteäni ja päästä helpolla ja katoin sellaisen elokuvan alusta loppuun. se kesti ainakin neljä tuntia, mistä ehkä viisi minuuttia oli pikkuisen jännää.
Tolkien kiinnostaa henkilönä. Nää sormusjutut ei yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikku prinssi on kuin Paolo Coelhoa lapsille.
Hmmm. Varmaan joo. Olen joskus lapsena lukenut Pikku prinssin, mutten muista siitä oikeastaan mitään muuta kuin että ei napannut, oli jotenkin ärsyttävä mielestäni. Monet lukiokaverini, jotka muuten lukivat innoissaan Coelhoa, pitivät Pikku prinssiä suunnilleen kaikkien aikojen ihanimpana kirjana.
Pikku Prinssi on hyvä kirja. Ekanahan tulee se juttu, kun aikuisia ei pelottanut se kuva, missä oli heidän mielestään hattu, vaikka siinä oli kuva pelottavasta booakäärmeestä, joka oli nielaissut norsun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys. Ostin, kun ylistettiin joka paikassa Hesarin kirja-arvosteluista alkaen. Mutta se on TYLSÄ ja HIDAS, ihan tulee mieleen elävästi kouluaikojen kidutus eli pakko lukea Juhani Ahon Rautatie. Olen yrittänyt lukea tuota haukikirjaa loppuun, mutta hidasta ja vaikeaa on, kun kuivakka kirja ei vedä yhtään mukaansa.
Musta tää oli aivan mahtava! Sain suosituksen niin monelta tuttavalta, joilla on samanlainen kirjamaku kuin mulla, että päätin lukea. Tosin en edes lukenut takakansitekstiä, vaan ajattelin nimen perusteella, että kyseessä on joku fiilistelevä eräkirja. Olikin jotain vähän muuta. :D Ehkä tuo ennakko-oletukseni vaikutti lukukokemukseen ratkaisevasti, mutta ei todellakaan ollut hidas ja tylsä (vaikka niin olin arvellut).
Juhani Ahon Rautatie on mahtava kirja ja kertoo oikeasti siitä kauhusta, mitä ihmiset kokivat noin pelottavaa uutta tekniikkaa kohtaan, kun sisäelimetkin pursituvat ehkä aivan littaan ja vahingoittuvat. Eikä ole paksu kirja. Ihmettelen, kun pitää kirjoittaa niin paksuja kirjoja.
Manillaköysi on toinen minulle asioita selittävä kirja, joka ei ole liian paksu. Joskus köysikin on ollut tärkeä ja arvokas. Että jotain olisi saatava itsellekin hyödyksi jostain, edes se.
Alue: Aihe vapaa
Ikiaikojen inhokkini: Tarina Sormusten Herrasta. En pysty käsittämään fantasiahölynpölyä. Hobitteja pitää jaksaa seurata 1200 sivun verran, jos lukee kaikki kolme osaa. Tyttäreni on yhtä tuskastunut kirjaan kuin minäkin aikoinaan. Hän oli valinnut äidinkielessä luettavakseen ensimmäisen osan ja tuli huoneestaan ensimmäisen luvun jälkeen niin kärsivän näköisenä, etten voinut kuin nauraa.