Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minkä kirjan hehkutusta et itse ymmärrä?
Itse vastaan, että Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Kaikki menivät tästä aivan pähkinöiksi mutta luettuani sitä nyt parisataa sivua en kyllä ymmärrä miksi. Siinä on kyllä joitain ihan hauskoja sutkautuksia, mutta pääasiassa teksti on ihan kuin jonkun amatööriraapustelijan kynästä, ohutta ja yksinkertaista tarinointia. Sivutolkulla tarinaa tyyliin: "Nola laittoi kahvin tippumaan. Hän kasasi tarjottimelle voita, paahtoleipää, munia ja marmeladia. Sitten hän kurkisti heiluriovesta nurkkapöydässä istuvaa Harrya. Oi, kuinka komea hän olikaan! Nola oli aivan rakastunut." Ja sitten Pajtim Statovcin kirjat. Eivät vain iske minuun sitten yhtään. Jotenkin niitä leimaa ankea ja valju tunnelma ja tuntuu että kaikki kolme kirjaa ovat hyvin samanlaisia keskenään, melkein kuin eri versioita samoista henkilöhahmoista. Miehet ovat aina silmiinpistävän mulkeromaisia elleivät peräti väkivaltaisia ja kaikki naiset pyhimysmäisiä hiljaisuudessa kärsijöitä. Vahva symboliikka kissoineen ja käärmeineen ei myöskään muhun vetoa. Kertokaa omanne! Eikä sitten ruveta kinaamaan, henkilökohtaisista mieltymyksistähän tässä on kyse :) Keskustella toki saa!
Kommentit (978)
Vierailija kirjoitti:
Raamattu. Kirjallisessa mielessä ihan umpisurkea. Tuskin luettaisiin kovinkaan paljoa, jos ei olisi kristityillä (ja osin juutalaisilla) uskonkappaleena.
Niin, siinähän selviää heti ensi sivuilla, että hovimestari on murhaaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikiaikojen inhokkini: Tarina Sormusten Herrasta. En pysty käsittämään fantasiahölynpölyä. Hobitteja pitää jaksaa seurata 1200 sivun verran, jos lukee kaikki kolme osaa. Tyttäreni on yhtä tuskastunut kirjaan kuin minäkin aikoinaan. Hän oli valinnut äidinkielessä luettavakseen ensimmäisen osan ja tuli huoneestaan ensimmäisen luvun jälkeen niin kärsivän näköisenä, etten voinut kuin nauraa.
Mä en o päässyt koko hommassa 50 sivua pidemmälle. Ei vaan kiinnosta yhtään.
Joskus sitten päätin sivistää itteäni ja päästä helpolla ja katoin sellaisen elokuvan alusta loppuun. se kesti ainakin neljä tuntia, mistä ehkä viisi minuuttia oli pikkuisen jännää.
Tolkien kiinnostaa henkilönä. Nää sormusjutut ei yhtään.
Ne leffat vasta huonoja ovatkin! Kirjan luin joskus teininä ja tykkäsin. Leffoissa olisi ollut aineksia vaikka mihin, mutta ne olivatkin suurimmaksi osaksi pitkitettyjä taistelukohtauksia... Hobitistakin tykkäsin kirjana, mutta en ole edes yrittänyt katsoa elokuvia.
Aikamatkustajan vaimo! Joo, tiedän että kovin moni tätä niin rakastaa ja kirja on heille "merkityksellinen".
Kun itselle se perusajatus (eli aikamatkustaminen, en varmaan spoilaa kun kirjan nimessäkin se jo näkyy) ei mennyt läpi, kirjan lukeminen oli hieman tuskallista.
Vierailija kirjoitti:
Alex Michaelidesin Hiljainen potilas. Oli Jenkeissä vaikka millä bestseller-listoilla ja hirveästi kehuttiin oikeasti yllätykselliseksi trilleriksi. No kirjan rakenteeseen liittyi ihan ovela kikka, myönnän, mutta teksti oli ihan amatöörimäisen huonoa. Psykiatrian erikoislääkärit keskustelivat keskenään tyyliin: "Mutta minäpäs epäilen että tätä potilasta vaivaa katatoninen skitsofrenia, mikä on mielenterveyden häiriö, missä... pälä pälä". Siis ikään kuin lukijaa varten väännettiin rautalangasta asioita, joita alan ammattilaisen ei koskaan tarvitsisi toiselle selkokielellä selittää. Kömpelöä.
OT, tuota tekoselittämistä tapahtuu hirveästi elokuvissa! Joissa oikeasti selitetään katsojalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lotta Saahkon kirjat. Ei muuten mutta toi lapsellinen minä minä hehkutus, joka tuutissa kerjää ostamaan kirjaansa.
Mahe 669 kirjoitti:
Raamatun
Raamattu on hyvä kirja. Lue se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kauheeta tunnustaa, mutta en tykännytkään Elena Ferrantesta :(. Kritiikkien perusteella kuin minulle valettua kirjallisuutta, ja ensin häikäistyinkin hänen kielestään. Mutta se maailmankuva töksähti. Siinä hänen suosituimmassa kirjasarjassaan en vaan tajunnut, miksi se toinen tyttö koko ajan raivosi ja melskasi, se alkoi tuntui itsetarkoitukselliselta ja nololta siksi. En pystynyt lukemaan, vaikka yritin väkisin itseäni pakottaa... pakkohan tätä on lukea, että tietää, mistä ihmiset niin kohkaa... mutta ei vaan pystynyt.
Vain ensiminen, Loistava ystäväni, oli erinomainen, muut sitten paljon alle sen.
Pikku Prinssi on teennäistä p*skaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan käsitä kirjoitti:
Kivittäkää mut, mutta Harry Potterit. Olen lukenut kaikki läpi ja en siltikään ymmärrä, mikä niissä on niin hienoa. Enkä vieläkään tajua, onko niiden tarkoitus edustaa fantasia- vai satukirjallisuutta, mutta kummassakin kategoriassa on kyllä PALJON parempia teoksia luettavaksi.
Olen kyllä Pottereista ihan samaa mieltä. Kerro mitkä ovat sinusta parempia fantasia-puolella. Josko löytäisin jonkun lukuvinkin.
Totta, ettei Potterien kerronta ole ihan huippua kirjallisesti, mutta onhan tarina ja juonenkulku toki aika vetäviä.
Luin juuri ensimmäisen osan uudelleen, ensi kertaa sen jälkeen kun se ilmestyi. Itse universumin ideahan on kiva, mutta ne aukot logiikassa. Rowling ei ollut selkeästikään miettinyt yhtään mitään etukäteen vaan asioita keksittiin lennossa kirjojen välillä.
Tuo juonen ja teemojen hajanaisuus on minustakin Rowlingin suurin heikkous. Mutta muutoin Rowlingin teksti on minusta erittäin hyvää, vetävää ja hauskaa, henkilöhahmot "heräävät eloon" jo muutamalla sanalla, samoin tilanteet. Luin kakkoskirjan viime talvena uudelleen pitkästä aikaa ja vieläkin nauratti monet kohdat.
Pottereista tulee mieleen joku seikkailupeli. Kirjoittaja käyttää raivostuttavan usein tätä dex ex machina -tyyppistä juonenpunontaa. Asiat ratkeaa aina jollain hienolla kikalla. Joka taas sitten rikkoo koko maailmankaikkeuden logiikan, jos joku huppu olisi ollut käytössä aikaisemmin niin sotkua ei olisi syntynytkään. Jotenkin ne juonenkäänteet saisi olla mietitympiä, universumi on sinällään hieno ja mielenkiintoinen.
Vaikka ihan jo se että velhoperheiden lapset eivät muka mitään tiedä jalkapallosta, tai muuta sellaista. Kuitenkin asuvat ihan normaalimaailmassa, koska juna Tylypahkaan lähtee Lontoosta.
Mut tuosta rinnakkaisuniversumista olisi saanut aika paljon kaikkea varmaan keksittyä.
Pottereissa ei ehkä ole vakuuttavinta tää maailmanluonti mutta toisaalta tarina on hyvä. Jotkut huolimattomilta vaikuttavat yksityiskohdat välillä ärsyttää mutta ehkä sitä on vuosien mittaan oppinut hyppäämään noiden yli. Esim. nää "liukui putkissa maileja tylypahkan alle" kakkoskirjassa kun porukka löysi ne putket jotka johti salaiseen kammioon jossain tylypahkassa. Muutenkin rowlingilla tuntui olevan hankaluuksia lukumäärien ja suuruusluokkien kanssa mutta mitäs pienistä. Tarina oli hyvä ja mukaansatempaava enimmäkseen. Lisäksi hahmot on monimutkaisia eli hahmossa voi olla hyvää ja toisaalta se voi käyttäytyä jossain kohtaa kuin täysi p....reikä.
Voi olla että olen hyppinyt yli hahmokuvausten, mutta minusta vaikuttavat hyvin normaaleilta romaanihahmoilta. Hyvikset on hyviä, sitten on piilottelevia pahiksia ja joitain hyviäkin, aika tavallisia kuvioita silleen. Sitten päähahmoista kerrotaan jotain mukasyventäviä yksityiskohtia, vaikkapa Hagridin törttöilyt kaikkien kiellettyjen otusten ja taikomisen kanssa. Mutta ei mitään kauhean monimutkaista, vaan aika kaavamainen ja tyypitelty henkilögalleria.
Mutta tarina on minusta hyvä tosiaan, siinä olisi ainesta parempaankin kuvailuun sekä jotenkin aidompiin henkilöihin, tuollaiset hahmot ovat rakennette vähän kuin minecraftin palikoista, kaksi osaa tätä ja kolme osaa tuota ominaisuutta.
Mielestäni Harry Potterin hahmoille tapahtuu paljon "hyvistelyn ja pahistelun" sisällä. Ronin ja Hermionen välit katkeaa kolmosessa, nelosessa taas Ronin ja Harryn. Vitosessa Harry on täysi teini kriiseineen, ihan eri tyyppi kuin ekoissa kirjoissa. Percy vaihtaa lähes puolta, Dumbledore luottaa liikaa omiin kykyihinsä ja yrittää toimia yksin. Lisäksi tietty klassiset pahan ja hyvän välimailla lopulta pyörivät Kalkaros ja Draco.
Jostein Gaarderin Sofian maailma
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Raamattu, Koraani.. Jne.
Parempia satukirjoja maailma pullollaan, joissa myös onnellinen loppu.Kaikki aikuiset ihmiset jotka uskovat johonkin ylempään voimaan ovat pelkureita.
Onhan Raamatussakin onnellinen loppu.
Aristoteleen kirjoitukset. Jos minulle annettaisiin mahdollisuus mennä ajassa taaksepäin muuttamaan historiaa, en tappaisi Hitleriä vaan Aristoteleen.
Raamattu
Koraani
muut ns.pyhät kirjoitukset
Coelho
Päätalo
Clauzewitz
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikiaikojen inhokkini: Tarina Sormusten Herrasta. En pysty käsittämään fantasiahölynpölyä. Hobitteja pitää jaksaa seurata 1200 sivun verran, jos lukee kaikki kolme osaa. Tyttäreni on yhtä tuskastunut kirjaan kuin minäkin aikoinaan. Hän oli valinnut äidinkielessä luettavakseen ensimmäisen osan ja tuli huoneestaan ensimmäisen luvun jälkeen niin kärsivän näköisenä, etten voinut kuin nauraa.
Mä en o päässyt koko hommassa 50 sivua pidemmälle. Ei vaan kiinnosta yhtään.
Joskus sitten päätin sivistää itteäni ja päästä helpolla ja katoin sellaisen elokuvan alusta loppuun. se kesti ainakin neljä tuntia, mistä ehkä viisi minuuttia oli pikkuisen jännää.
Tolkien kiinnostaa henkilönä. Nää sormusjutut ei yhtään.
Ne leffat vasta huonoja ovatkin! Kirjan luin joskus teininä ja tykkäsin. Leffoissa olisi ollut aineksia vaikka mihin, mutta ne olivatkin suurimmaksi osaksi pitkitettyjä taistelukohtauksia... Hobitistakin tykkäsin kirjana, mutta en ole edes yrittänyt katsoa elokuvia.
En ole koskaan ollut mikään Tolkien- fani, mutta muutaman tuttavan hehkutettua Taru sormusten herraa, tartuin kirjaan joskus 1990- luvun puolivälin tietämillä.
Kirja oli sangen viihdyttävä tarjoten ajattelemisen aihetta, koska sisältää niin paljon aineksia ja toisaalta, sitä on lainattu vaikka mihin.
Ehdottomasti lukemisen arvoinen.
Elokuvatrilogia sen sijaan on juurikin silkkaa pompöösiä jylyä.
Vierailija kirjoitti:
Aristoteleen kirjoitukset. Jos minulle annettaisiin mahdollisuus mennä ajassa taaksepäin muuttamaan historiaa, en tappaisi Hitleriä vaan Aristoteleen.
Raamattu
Koraani
muut ns.pyhät kirjoitukset
Coelho
Päätalo
Clauzewitz
Voisi olla, että moiselta aikamatkalta palattuasi et tunnistaisi kotimaatasi, ehkä sinua ei olisi olemassakaan.
Saattaisit ehkäistä tieteellisen metodin kehittymisen.
Raamattu ja vastaavat satukirjat
Vierailija kirjoitti:
Raamattu ja vastaavat satukirjat
Sittenhän sinä et ole totta.
Erik Axl Sund, kyseessä on nimimerkki, jolla kaksi kirjailijaa kirjoittaa yhteistyönä Ruotsin parhaiksikin mainostettuja dekkareita. Eli ruotsalaiset ja suomalaiset kriitikot ylistää maasta taivaaseen näiden kirjoja.
Erehdyin sitten lainaamaan kirjoja. Luin vain yhtä puoliväliin. Se kertoi sadistisista rituaalimurhaajista, joiden uhreina oli lapset.
Tuli tosi huono olo, kun luki kirjaa. En ymmärrä kelle kirjat oli suunnattu. Varmaan sellaisille tyypeille, jotka salaa fantasioi lapsen kiduttamisesta.
Siis koko puoli kirjaa oli lapsiin suunnattua "kidutuspornoa". Eli ne raa'at kohtaukset kuvattiin niin yksityiskohtaisesti ja pitkitetysti, ikään kuin kirjailija olisi oikein hekumoinut niillä. Muuten kirja oli tylsä ja "hengetön".
Toinen on Marko Hautala. Pidän ihan kauhugenrestä, mutta kauhussa on se tunnelma hirmu tärkeä. Hautalan kirjoissa tunnelma lässähtää välittömästi hänen yltiöpateettiseen tyyliinsä. Tyyliin: "hänen löyhkäävästä rinnastaan purskahti hapanta maitoa jolla hän ruokki visvaista äpäränsä..."
Toisinaan hän yrittää myös maanläheisempää tyyliä joillain henkilöhahmoillaan esim. korostaakseen hahmon yksioikoista luonnetta mutta se on tosi väkinäistä eikä lisää hahmojen "uskottavuutta".
Yleisesti ottaen hahmojen psykoottisia päänsisältöjä kuvaillaan liikaa.
Camusin Sivullinen. Tylsä kirja, epäkiinnostava päähenkilö. Onneksi oli lyhyt.
Alue: Aihe vapaa
After -kirjasarja oli niin mieletöntä pornoa, että ihmettelen kuinka siitä saatiin filmattua niin säyseä teineille sopiva elokuva. Ihan liikaa seksiä niissä kirjoissa. hyh hyh.