Lue keskustelun säännöt.
Minkä kirjan hehkutusta et itse ymmärrä?
Itse vastaan, että Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Kaikki menivät tästä aivan pähkinöiksi mutta luettuani sitä nyt parisataa sivua en kyllä ymmärrä miksi. Siinä on kyllä joitain ihan hauskoja sutkautuksia, mutta pääasiassa teksti on ihan kuin jonkun amatööriraapustelijan kynästä, ohutta ja yksinkertaista tarinointia. Sivutolkulla tarinaa tyyliin: "Nola laittoi kahvin tippumaan. Hän kasasi tarjottimelle voita, paahtoleipää, munia ja marmeladia. Sitten hän kurkisti heiluriovesta nurkkapöydässä istuvaa Harrya. Oi, kuinka komea hän olikaan! Nola oli aivan rakastunut." Ja sitten Pajtim Statovcin kirjat. Eivät vain iske minuun sitten yhtään. Jotenkin niitä leimaa ankea ja valju tunnelma ja tuntuu että kaikki kolme kirjaa ovat hyvin samanlaisia keskenään, melkein kuin eri versioita samoista henkilöhahmoista. Miehet ovat aina silmiinpistävän mulkeromaisia elleivät peräti väkivaltaisia ja kaikki naiset pyhimysmäisiä hiljaisuudessa kärsijöitä. Vahva symboliikka kissoineen ja käärmeineen ei myöskään muhun vetoa. Kertokaa omanne! Eikä sitten ruveta kinaamaan, henkilökohtaisista mieltymyksistähän tässä on kyse :) Keskustella toki saa!
Kommentit (978)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna Karenina (Tolstoi). Jokaisella sivulla joku pyörtyy. Ja se pyörtyjä ei siis ole aina sama henkilö.
Miksi musta tuntuu, että ihmiset pyörtyilee normaalia enemmän venäläisissä klassikoissa. Kauhean teatraalisia nuo venäläiset.
Naisia heikotti kireä korsetti.
Pyörtyily oli muutenkin muodikas ja sosiaalisesti hyväksytty reagointitapa naisilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Raamattu (ikivanhoja legendoja)
Konmari-kirjat (ikivanha Feng Shui -oppi on nyt väännetty uuteen muotoon ja sitä sanotaan konmariksi)
Mikä on suosikkikirjallisuuttasi?
Kun luin avausviestin, niin tajusin että mähän olen tosiaan itsekin joitain vuosia sitten lukenut tuon Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Piti oikein googlettaa kirja, jotta juoni edes vähimmässä määrin muistui mieleen. Sitten palautui muitakin hämäriä muistikuvia: kovasti kehuttu ja palkittu kirja... nuori (esikois)kirjailijamies... hirveän paksu tiiliskivi... kamalan kökköä ja tönkköä/kökköä kieltä... kirjailija selvästi samastui päähenkilöönsä (joka myös oli nuori kirjailijamies) ja kirjoitti alter egonsa kirjaan tönkön liiallisen ihailevalla tavalla.... tajuttoman tylsä, ei mitään oivaltavaa, yllättävää, kiinnostavaa.
Jaksoin lukea kirjan loppuun vain sen takia, että sitä oli kovasti kehuttu. Kuvittelin, että jos se yllättävä käänne tai kirjan hienous aukeaisi sitten seuraavassa kappaleessa. Noh, ei auennut vaan yhtä lapsellista ja tönkköä kieltä alusta loppuun. Eikä juonessakaan mitään eriskummallisen hienoa. En ihmettele, että muillakin sama kokemus tuosta kirjasta.
Toisena yliarvostettuna mainitsen kotimaisen dekkaristin Christian Rönnbacka-kirjat. Entisenä poliisina hänellä on varmasti hyvää osaamista ja sisäpiiritietoa poliisien työskentelytavoista, mutta auta armias miten kökköä kieltä! "Mari ja Susanna katsoivat molemmat karskin komeaa poliisia posket punoittaen. - Hehe sähän voisit soittaa sen työnumeroon ja pyytää sitä treffeille, Mari sanoi Susannalle. Susanna punastui sillä poliisi oli tosi hyvännäköinen. - No hehheh, en mä varmaan kehtaa, se on kuitenkin poliisi, Susanna soperteli." Tätä tasoa.
En yhtikäs minkään enkä hehkutuksista muutenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sadan vuoden yksinäisyys.
Mikä siinä oli vikana? Yks mun suosikki, jaksan palata sen pariin aina uudestaan! :)
En ole tuo jolta kysyt, mutta minun tapauksessani ainakin se, että tarina vain ei ala vetää. Minäkin olen kyllä aina uudestaan palannut sen pariin, yrittämään, lähtisikö se nyt tällä kertaa. Mutta ei, aina tyssää. Tuntuu, etät on ihan samantekevää, mitä seuraavaksi tapahtuu, ja ihmiset menevät sekaisin keskenään.
Sikäli kummallista, Rushdien aika samantyylinen Saatanalliset säkeet on suosikkikirjojani.
No joo, tähän pystyn samaistumaan! Kirjan alussa melkein pitäis olla jokin sukupuu, jotta lukija pysyisi kärryillä, mistä sukupolvesta samannimisiä Buendioja nyt puhutaan. :D
Sadan vuoden yksinäisyys on yksi lempikirjoistani ja olen lukenut sen useaan kertaan sekä suomeksi että englanniksi. Nyt olen ostanut itselleni synttärilahjaksi espanjankielisen version, jossa on sekä kuvia että sukupuu! Haaveilen, että joskus olisi tarpeeksi tyhjää aikaa, että voisi alkaa lukea sitä rinnakkain suomenkielisen kanssa, espanjan kielitaito ei vielä ihan taida pelkästään riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sadan vuoden yksinäisyys.
Mikä siinä oli vikana? Yks mun suosikki, jaksan palata sen pariin aina uudestaan! :)
En ole tuo jolta kysyt, mutta minun tapauksessani ainakin se, että tarina vain ei ala vetää. Minäkin olen kyllä aina uudestaan palannut sen pariin, yrittämään, lähtisikö se nyt tällä kertaa. Mutta ei, aina tyssää. Tuntuu, etät on ihan samantekevää, mitä seuraavaksi tapahtuu, ja ihmiset menevät sekaisin keskenään.
Sikäli kummallista, Rushdien aika samantyylinen Saatanalliset säkeet on suosikkikirjojani.
No joo, tähän pystyn samaistumaan! Kirjan alussa melkein pitäis olla jokin sukupuu, jotta lukija pysyisi kärryillä, mistä sukupolvesta samannimisiä Buendioja nyt puhutaan. :D
Sadan vuoden yksinäisyys on yksi lempikirjoistani ja olen lukenut sen useaan kertaan sekä suomeksi että englanniksi. Nyt olen ostanut itselleni synttärilahjaksi espanjankielisen version, jossa on sekä kuvia että sukupuu! Haaveilen, että joskus olisi tarpeeksi tyhjää aikaa, että voisi alkaa lukea sitä rinnakkain suomenkielisen kanssa, espanjan kielitaito ei vielä ihan taida pelkästään riittää.
Sadan vuoden yksinäisyys on vaativaa tekstiä espanjaksi koska kirjakin on vaikea ja Marquesin tyyli haastava. Mutta tapasi opiskella on mitä ihanin ja itsekin koetan tehdä niin. Minulla on Hemingwayn novellit alkukielellä ja suomeksi. Liikkuu paljon espanjalaisessa ympäristössä.
Pakko sanoa noista Harry Pottereista, että jos lukee vain ekan kirjan, ymmärrän ettei lähde ja tuomio huonoudesta tulee. Sen kirjasarjan hienous tulee esille vasta kun pääsee pidemmälle. Ekat osathan ovat muutenkin aivan lapsille suunnattuja, synkkiä sävyjä tulee myöhemmin.
Kaikella kunnioituksella, ei tietenkään tarvitse kaikkien niistä tykätä tai lukea väkisin. Muistan kun itse aikanani vannoin, etten aio niitä lukea, koska fantasia ei kiinnosta. Mutta annoin mahdollisuuden, ja ai että ne tempaisivat kirja kirjalta enemmän mukaansa. Onhan niissäkin toki puutteensa, mutta Rowling rakentaa uskomattoman taitavasti oman maailmansa, jossa juoni säilyy uskottavana ja uusia käänteitä tuovana loppuun saakka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisään vielä; kuuntelimme Potterit nyt aikuisena äänikirjoina mieheni kanssa läpi. Hän ei niitä koskaan ollut lukenut, vain katsonut leffat aikanaan ja tuominnut huonoiksi. Nyt hän jäi ihan koukkuun. :D Siinä olikin mukavan paljon kuunneltavaa.
Täytyy ikävikseni todeta, että hyvin monet somehehkutuskirjat ovat olleet pettymyksiä. Juuri nämä Paperilla toinen, Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu, Eleanorille kuuluu ihan hyvää, Suon villi laulu, Auswitchin tatuoija...
En voi välttyä siltä ajatukselta, että nämä bloggaajat jotka näitä hehkuttavat, eivät kauheasti lue muuten. Nyt kun kirjat ovat viime vuosina (onneksi!) nousseet jossain määrin trendikkäiksi (erit. äänikirjat), on sitten alettu lukea jotain ja turvaudutaan niihin samoihin kuin muutkin. Keskinkertainen uppoaa, jos ei oikein ole lukukokemusta. Tai ehkä ei uskalletakaan muodostaa omaa mielipidettä, jos se poikkeaa muista - helpompi myötäillä muita.
En tiedä. Joka tapauksessa hienoa, että luetaan! En itsekään ole mikään suurten klassikoiden ystävä. Mutta lukusuositukset hankin ehkä jostain muualta jatkossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täytyy ikävikseni todeta, että hyvin monet somehehkutuskirjat ovat olleet pettymyksiä. Juuri nämä Paperilla toinen, Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu, Eleanorille kuuluu ihan hyvää, Suon villi laulu, Auswitchin tatuoija...
En voi välttyä siltä ajatukselta, että nämä bloggaajat jotka näitä hehkuttavat, eivät kauheasti lue muuten. Nyt kun kirjat ovat viime vuosina (onneksi!) nousseet jossain määrin trendikkäiksi (erit. äänikirjat), on sitten alettu lukea jotain ja turvaudutaan niihin samoihin kuin muutkin. Keskinkertainen uppoaa, jos ei oikein ole lukukokemusta. Tai ehkä ei uskalletakaan muodostaa omaa mielipidettä, jos se poikkeaa muista - helpompi myötäillä muita.
En tiedä. Joka tapauksessa hienoa, että luetaan! En itsekään ole mikään suurten klassikoiden ystävä. Mutta lukusuositukset hankin ehkä jostain muualta jatkossa.
Tämä, ja lisäksi monet kirjasomettajat ovat aika nuoria. Tähän ongelmaan olen törmännyt itse kirjoihin keskittyvien YouTube-kanavien kohdalla. Niitä pitävät nuorehkot ihmiset, jotka lukevat vielä nuortenkirjallisuutta tai ovat vasta siirtyneet siitä aikuisille suunnattuun kirjallisuuteen, joten heillä ei vielä ole tarpeeksi laajaa kokemuspohjaa kirjojen monipuolisempaan arviointiin. Tyypillistä esim. on se, että kokematon arvioija ei osaa pukea sanoiksi sitä, miksi piti jostain kirjasta, tai ei kykene kritisoimaan kirjaa, jossa piti jostakin kerronnan osa-alueesta. Se on ihan normaali kehitysvaihe, mutta tässä vaiheessa olevan lukijan suositukset ja kritiikit eivät usein ole kovin hyödyllisiä vanhemmalle ja/tai kokeneemmalle lukijalle.
En saa jostain syystä millään luetuksi Kalevalaa. Pitäisi varmaan ottaa projektiksi kahlata runo kerrallaan läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En saa jostain syystä millään luetuksi Kalevalaa. Pitäisi varmaan ottaa projektiksi kahlata runo kerrallaan läpi.
Onneksi sitä ei ole mikään pakko lukea, jos ei itse halua. Jos taas haluaa tutustua niihin tarinoihin, onhan noita selkokielisiä versioita ja vaikka sarjakuviakin olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tirlittan. Uskovainen hihhuliopettaja luetutti sitä koko neljännen luokan vuonna 1982 ja trauma on kestänyt tähän päivään asti. Kolmesti olen yrittänyt itsemurhaakin sen inhon takia.
Itseäni ei Tirlittan-trauma ole ihan vielä itsetuhon partaalle ajanut, mutta hemmetti että osaakin olla masentava kirja. Juonikin on kuin LSD-painajaisesta. Tuuli puhaltaa perheen pitkin maita ja mantuja ja Tirlittanin kanavaan, sitten kähnätään poliisien kanssa ja sytytetään tulipalo ja parannetaan siinä sivussa jonkun vanhan tädin sairaus ja trapetsitaiteillaan, ja välillä jutustellaan Taivaan isän kanssa.
Äitini luki tätä meille iltasatuna kun olimme pieniä ja manguimme aina siskoni kanssa, että tämä on ihan pimeä satu, voisitko lukea jotain muuta.
No kuvitteleppa olevasi Titta ja että isäsi mielestä Tirlittan on söpö lempinimi :O
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raamattu. Kirjallisessa mielessä ihan umpisurkea. Tuskin luettaisiin kovinkaan paljoa, jos ei olisi kristityillä (ja osin juutalaisilla) uskonkappaleena.
Jari Tervo on lempikirjailujani, jonka teokset ovat mielestäni sekä kieleltään että rakenteeltaan oivaltavia. Niiden lukeminen on aina suuri mautinto! Harmi, jos kirjailijan julkkisimago kartoittaa, kannustan ehdottomasti kokeilemaan. Aloittaa voi vaikka omaelämänkerrallisista, ovat ihastuttavia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan käsitä kirjoitti:
Kivittäkää mut, mutta Harry Potterit. Olen lukenut kaikki läpi ja en siltikään ymmärrä, mikä niissä on niin hienoa. Enkä vieläkään tajua, onko niiden tarkoitus edustaa fantasia- vai satukirjallisuutta, mutta kummassakin kategoriassa on kyllä PALJON parempia teoksia luettavaksi.
Olen kyllä Pottereista ihan samaa mieltä. Kerro mitkä ovat sinusta parempia fantasia-puolella. Josko löytäisin jonkun lukuvinkin.
Totta, ettei Potterien kerronta ole ihan huippua kirjallisesti, mutta onhan tarina ja juonenkulku toki aika vetäviä.
Luin juuri ensimmäisen osan uudelleen, ensi kertaa sen jälkeen kun se ilmestyi. Itse universumin ideahan on kiva, mutta ne aukot logiikassa. Rowling ei ollut selkeästikään miettinyt yhtään mitään etukäteen vaan asioita keksittiin lennossa kirjojen välillä.
Tuo juonen ja teemojen hajanaisuus on minustakin Rowlingin suurin heikkous. Mutta muutoin Rowlingin teksti on minusta erittäin hyvää, vetävää ja hauskaa, henkilöhahmot "heräävät eloon" jo muutamalla sanalla, samoin tilanteet. Luin kakkoskirjan viime talvena uudelleen pitkästä aikaa ja vieläkin nauratti monet kohdat.
Pottereista tulee mieleen joku seikkailupeli. Kirjoittaja käyttää raivostuttavan usein tätä dex ex machina -tyyppistä juonenpunontaa. Asiat ratkeaa aina jollain hienolla kikalla. Joka taas sitten rikkoo koko maailmankaikkeuden logiikan, jos joku huppu olisi ollut käytössä aikaisemmin niin sotkua ei olisi syntynytkään. Jotenkin ne juonenkäänteet saisi olla mietitympiä, universumi on sinällään hieno ja mielenkiintoinen.
Vaikka ihan jo se että velhoperheiden lapset eivät muka mitään tiedä jalkapallosta, tai muuta sellaista. Kuitenkin asuvat ihan normaalimaailmassa, koska juna Tylypahkaan lähtee Lontoosta.
Mut tuosta rinnakkaisuniversumista olisi saanut aika paljon kaikkea varmaan keksittyä.
Vanhat klassikot osoittautuu usein pettymyksiksi mutta osittain se johtuu siitä että niille on klassikkoaseman vuoksi asetettu niin korkeat ennakko-odotukset ettei juuri mikään saavuta niitä. Osittain siksi että noi on vanhaa kieltä joka ehkä oli modernia aikanaan mutta enää ei ole, ja tapahtuvat vanhassa maailmassa johon voi olla vaikea nykyään enää samaistua jos kirjailija ei malta kuvata maailmaa kirjan alussa lukijalleen riittävän perusteellisesti.
Jotkut noista on käytössä kuluneet, esim. tuntematon sotilas tai seitsemän veljestä jotka luetaan kouluaikana puhki ja siihen leffat ja näytelmät päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan käsitä kirjoitti:
Kivittäkää mut, mutta Harry Potterit. Olen lukenut kaikki läpi ja en siltikään ymmärrä, mikä niissä on niin hienoa. Enkä vieläkään tajua, onko niiden tarkoitus edustaa fantasia- vai satukirjallisuutta, mutta kummassakin kategoriassa on kyllä PALJON parempia teoksia luettavaksi.
Olen kyllä Pottereista ihan samaa mieltä. Kerro mitkä ovat sinusta parempia fantasia-puolella. Josko löytäisin jonkun lukuvinkin.
Totta, ettei Potterien kerronta ole ihan huippua kirjallisesti, mutta onhan tarina ja juonenkulku toki aika vetäviä.
Luin juuri ensimmäisen osan uudelleen, ensi kertaa sen jälkeen kun se ilmestyi. Itse universumin ideahan on kiva, mutta ne aukot logiikassa. Rowling ei ollut selkeästikään miettinyt yhtään mitään etukäteen vaan asioita keksittiin lennossa kirjojen välillä.
Tuo juonen ja teemojen hajanaisuus on minustakin Rowlingin suurin heikkous. Mutta muutoin Rowlingin teksti on minusta erittäin hyvää, vetävää ja hauskaa, henkilöhahmot "heräävät eloon" jo muutamalla sanalla, samoin tilanteet. Luin kakkoskirjan viime talvena uudelleen pitkästä aikaa ja vieläkin nauratti monet kohdat.
Pottereista tulee mieleen joku seikkailupeli. Kirjoittaja käyttää raivostuttavan usein tätä dex ex machina -tyyppistä juonenpunontaa. Asiat ratkeaa aina jollain hienolla kikalla. Joka taas sitten rikkoo koko maailmankaikkeuden logiikan, jos joku huppu olisi ollut käytössä aikaisemmin niin sotkua ei olisi syntynytkään. Jotenkin ne juonenkäänteet saisi olla mietitympiä, universumi on sinällään hieno ja mielenkiintoinen.
Vaikka ihan jo se että velhoperheiden lapset eivät muka mitään tiedä jalkapallosta, tai muuta sellaista. Kuitenkin asuvat ihan normaalimaailmassa, koska juna Tylypahkaan lähtee Lontoosta.
Mut tuosta rinnakkaisuniversumista olisi saanut aika paljon kaikkea varmaan keksittyä.
Pottereissa ei ehkä ole vakuuttavinta tää maailmanluonti mutta toisaalta tarina on hyvä. Jotkut huolimattomilta vaikuttavat yksityiskohdat välillä ärsyttää mutta ehkä sitä on vuosien mittaan oppinut hyppäämään noiden yli. Esim. nää "liukui putkissa maileja tylypahkan alle" kakkoskirjassa kun porukka löysi ne putket jotka johti salaiseen kammioon jossain tylypahkassa. Muutenkin rowlingilla tuntui olevan hankaluuksia lukumäärien ja suuruusluokkien kanssa mutta mitäs pienistä. Tarina oli hyvä ja mukaansatempaava enimmäkseen. Lisäksi hahmot on monimutkaisia eli hahmossa voi olla hyvää ja toisaalta se voi käyttäytyä jossain kohtaa kuin täysi p....reikä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan käsitä kirjoitti:
Kivittäkää mut, mutta Harry Potterit. Olen lukenut kaikki läpi ja en siltikään ymmärrä, mikä niissä on niin hienoa. Enkä vieläkään tajua, onko niiden tarkoitus edustaa fantasia- vai satukirjallisuutta, mutta kummassakin kategoriassa on kyllä PALJON parempia teoksia luettavaksi.
Olen kyllä Pottereista ihan samaa mieltä. Kerro mitkä ovat sinusta parempia fantasia-puolella. Josko löytäisin jonkun lukuvinkin.
Totta, ettei Potterien kerronta ole ihan huippua kirjallisesti, mutta onhan tarina ja juonenkulku toki aika vetäviä.
Luin juuri ensimmäisen osan uudelleen, ensi kertaa sen jälkeen kun se ilmestyi. Itse universumin ideahan on kiva, mutta ne aukot logiikassa. Rowling ei ollut selkeästikään miettinyt yhtään mitään etukäteen vaan asioita keksittiin lennossa kirjojen välillä.
Tuo juonen ja teemojen hajanaisuus on minustakin Rowlingin suurin heikkous. Mutta muutoin Rowlingin teksti on minusta erittäin hyvää, vetävää ja hauskaa, henkilöhahmot "heräävät eloon" jo muutamalla sanalla, samoin tilanteet. Luin kakkoskirjan viime talvena uudelleen pitkästä aikaa ja vieläkin nauratti monet kohdat.
Pottereista tulee mieleen joku seikkailupeli. Kirjoittaja käyttää raivostuttavan usein tätä dex ex machina -tyyppistä juonenpunontaa. Asiat ratkeaa aina jollain hienolla kikalla. Joka taas sitten rikkoo koko maailmankaikkeuden logiikan, jos joku huppu olisi ollut käytössä aikaisemmin niin sotkua ei olisi syntynytkään. Jotenkin ne juonenkäänteet saisi olla mietitympiä, universumi on sinällään hieno ja mielenkiintoinen.
Vaikka ihan jo se että velhoperheiden lapset eivät muka mitään tiedä jalkapallosta, tai muuta sellaista. Kuitenkin asuvat ihan normaalimaailmassa, koska juna Tylypahkaan lähtee Lontoosta.
Mut tuosta rinnakkaisuniversumista olisi saanut aika paljon kaikkea varmaan keksittyä.
Pottereissa ei ehkä ole vakuuttavinta tää maailmanluonti mutta toisaalta tarina on hyvä. Jotkut huolimattomilta vaikuttavat yksityiskohdat välillä ärsyttää mutta ehkä sitä on vuosien mittaan oppinut hyppäämään noiden yli. Esim. nää "liukui putkissa maileja tylypahkan alle" kakkoskirjassa kun porukka löysi ne putket jotka johti salaiseen kammioon jossain tylypahkassa. Muutenkin rowlingilla tuntui olevan hankaluuksia lukumäärien ja suuruusluokkien kanssa mutta mitäs pienistä. Tarina oli hyvä ja mukaansatempaava enimmäkseen. Lisäksi hahmot on monimutkaisia eli hahmossa voi olla hyvää ja toisaalta se voi käyttäytyä jossain kohtaa kuin täysi p....reikä.
Voi olla että olen hyppinyt yli hahmokuvausten, mutta minusta vaikuttavat hyvin normaaleilta romaanihahmoilta. Hyvikset on hyviä, sitten on piilottelevia pahiksia ja joitain hyviäkin, aika tavallisia kuvioita silleen. Sitten päähahmoista kerrotaan jotain mukasyventäviä yksityiskohtia, vaikkapa Hagridin törttöilyt kaikkien kiellettyjen otusten ja taikomisen kanssa. Mutta ei mitään kauhean monimutkaista, vaan aika kaavamainen ja tyypitelty henkilögalleria.
Mutta tarina on minusta hyvä tosiaan, siinä olisi ainesta parempaankin kuvailuun sekä jotenkin aidompiin henkilöihin, tuollaiset hahmot ovat rakennette vähän kuin minecraftin palikoista, kaksi osaa tätä ja kolme osaa tuota ominaisuutta.
Okei, otetaan tähän väliin pieni galluppi: Stephen King, korkeakirjallisuutta (peukku ylös) vai viihdekirjallisuutta (peukku alas)? Ja pidetään mielessä, että viihdekirjallisuus ei ole tässä negatiivinen sana!