Lue keskustelun säännöt.
Minkä kirjan hehkutusta et itse ymmärrä?
Itse vastaan, että Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Kaikki menivät tästä aivan pähkinöiksi mutta luettuani sitä nyt parisataa sivua en kyllä ymmärrä miksi. Siinä on kyllä joitain ihan hauskoja sutkautuksia, mutta pääasiassa teksti on ihan kuin jonkun amatööriraapustelijan kynästä, ohutta ja yksinkertaista tarinointia. Sivutolkulla tarinaa tyyliin: "Nola laittoi kahvin tippumaan. Hän kasasi tarjottimelle voita, paahtoleipää, munia ja marmeladia. Sitten hän kurkisti heiluriovesta nurkkapöydässä istuvaa Harrya. Oi, kuinka komea hän olikaan! Nola oli aivan rakastunut." Ja sitten Pajtim Statovcin kirjat. Eivät vain iske minuun sitten yhtään. Jotenkin niitä leimaa ankea ja valju tunnelma ja tuntuu että kaikki kolme kirjaa ovat hyvin samanlaisia keskenään, melkein kuin eri versioita samoista henkilöhahmoista. Miehet ovat aina silmiinpistävän mulkeromaisia elleivät peräti väkivaltaisia ja kaikki naiset pyhimysmäisiä hiljaisuudessa kärsijöitä. Vahva symboliikka kissoineen ja käärmeineen ei myöskään muhun vetoa. Kertokaa omanne! Eikä sitten ruveta kinaamaan, henkilökohtaisista mieltymyksistähän tässä on kyse :) Keskustella toki saa!
Kommentit (978)
Jere Karalahti oma elämänkerta. En lue. Paskaa ketä kiinnostaa narkkari?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Murakamin tuotanto...ei vaan iske yhtään ja jotkut kuvailut niin epämiellyttäviä. Paras/itselle mielenkiintosin oli loppujen lopuksi se kirja juoksemisesta, vaikka muuten tykkään paljon japanilaisesta (nyky)kirjallisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elena Ferranten Napoli-sarja. Ehkä maailman vastenmielisimmät päähenkilöt.
En väitä vastaan vaan kommentoin sivusta että se teki sarjasta niin mielenkiintoisen. Omassa elämässään kun yrittää päästä eroon hankalista ihmisistä ja näiden välinen side piti
Mulle usein juuri kiusalliset ja nihkeät henkilöhahmot tekevät teoksista kiinnistavia
Jostain syystä Riikka Pulkkisen kirjat eivät ikinä ole auenneet mulle. Moni ystävä niitä on kehunut ja aina olen suositukseen tarttunut, mutta yhtään en ole loppuun asti lukenut.
Aikaa kun on liian vähän ja kirjoja loputtomiinJos fantasia uppoaa, niin kokeile Noituria. Siinä on ehkä tähän mennessä epämiellyttävimmät, kiusallisimmat, ja nihkeimmät henkilöhahmot mitä vastaan on tullut.
Noituri-sarja on ihan suhteellisen kiva luettava, jos sen lukee suomeksi (Jos tykkää fantasiahömpästä). Englannin käännöksen tekijä on jokseenkin epäonnistunut työssään.
Mielestäni ne hahmot ovat hyviä sellaisenaan ja tarkoituksenmukaisia.
Suon villi laulu.
Yritin. Ei, ei ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hemingwayn kirjat. Raskasta, jankkaavaa tekstiä.
Muistan kun yläasteella piti lukea joku kirja ja valitsin listasta Hemingwayn Vanhus ja meri. Ei elämä miten puuduttava kirja ja saatoin vähän harppoa välillä eteenpäin, silti tuskallinen luettava. Tiedä sitten menisikö se näin aikuisena paremmin. Vähän kyllä epäilen.
Kaikki true crime kirjat. Viimeisimpinä Katiska joka toistaa vain kirjoittajien itsensä tekemiä lehtiartikkeleita. ja sitten Hesburgerking jonka ostin kirjan kun Belórfin asianajaja ylisti sitä. Siinä taas piti kertoa se mitä kukaan muu ei kerro Katiska-vyyhdistä. ainoastaan ihan lopussa oli edes maininta katiskasta. Ehkä en vaan ymmärtänyt rikollista maailmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
toi Harry Quebert on tosiaan ällistyttävä huonoudessaan. Miksi sitä on kehuttu ja jonkun palkinnonkin se on saanut? Se on siis aidosti huono kirja: aidosti huonolaatuista tekstiä ja juonikin kökkö. Lapsellinen tekele. Jotain outoa on siinä, että kriitikot silti suitsuttivat.
Mä muistan tykänneeni aikoinaan kun luin ja sen perusteella ostin myös Baltimoren sukuhaaran tragedia ja Stephanie Mailerin katoaminen. Tuo jälkimmäinen oli niin järisyttävän huono, että mietin koko ajan, onko se sittenkin jotain satiiria tms., mitä minä en vaan ymmärrä. Mä luen todella paljon (noin 2-4 kirjaa viikossa) ja todella harvoin tulee mitään noin huonoa vastaan. Olen melko vakuuttunut, että jos nyt lukisin uudestaan tuon Harry Quebertin pitäisin sitäkin äärimmäisen huonona. Ekalla kerralla olen ollut vaan jossain sopivassa mielentilassa tms.
Jotain outoa on ko. kirjailijan kansainvälisessä hehkutuksessa, koska tosiaan kieli on huonoa, juonet kökköjä ja tuo lapsellinen on juurikin oikea sana kuvaamaan teoksia. Mä olen lukenut vaan suomeksi eli voiko kyse olla vain siitä? Suomalainen käännöstyö on kyllä käsittääkseni hyvinkin laadukasta pääsääntöisesti, joten vaikea uskoa, että huonous johtuisi pelkästään käännöksestä.
Vaikka itse elän aika tavallista arkea, minua kiinnostaa "valtavirrasta" poikkeava elämäntapa ja siksi päätin lukea Tomi Astikaisen "Miten elää ilman rahaa". Ihan kiinnostava aihe, mutta oli pakko jättää kirja kesken. Jotenkin sitä lukiessa heräsi myötähäpeä, koska tuli sellanen olo, että kirjan kirjoittaja oikeasti vain pummii ja lokkeilee. Ihanaa, jos ihmiset haluavat auttaa toisiaan, lainata omaisuuttaan jne. mutta se menee minusta yli, jos matkustetaan maailmalla ja pummitaan ravintoloista ruoka ja vettä.
Vähän samaan kategorian meni Päivi ja Santeri Kanniston "Vapaana elämisen taito". Tuskallista luettavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Finlandia-voittaja Laura Lindstedtin kirjoja olen yrittänyt lukea, mutta kaikki ovat jääneet kesken. Jostakin syystä en löydä niistä mitään tarttumapintaa, eivät kosketa tai koukuta, ja tuntuvat tylsiltä ja pinnallisilta. Tulee fiilis, että kirjoittaja on vain halunnut esitellä omaa erityisyyttään ja älykkyyttään.
Minullekin on jäänyt Harry Quebert mieleen. Se on Tammen keltaisessa kirjastossa, jossa on yleensä oikeasti laadukkaita kirjoja. Ja lisäksi sitä hehkutettiin joka puolella. Joten aloin lukea sitä suurin odotuksin, nyt on monta sataa sivua hyvää luettavaa tiedossa. Ja sitten lukiessa alkaa jossain vaiheessa hiipiä epäusko, että onko tämä oikeasti näin tyhjänpäiväistä ja kökköä? Eikä se missään vaiheessa muuksi muuttunut. Sellaisena perusdekkaritason kirjana se olisi ollut ihan ok.
Kotimaisten kirjojen kohdalla on jo tottunut siihen, että yleensä hehkutukseen riittää joku toimiva asia, ja tosi paljon annetaan anteeksi erilaisia ilmeisiä puutteita. Eikä siinä mitään, varmaan sen pitää niin mennäkin. Kätilön kohdalla ylistäminen oli kyllä niin ylenpalttista, että vähän ihmettelin, että eikö juonen omituisuudet, tai se miten paljon juoni muistutti Puhdistuksen juonta, häirinnyt ketään. Toki kieli oli rehevää ja toimivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sofi Oksasen Koirapuisto. Onko kukaan muu edes lukenut sitä? Kaikki on niin kovin ankeaa, ankaraa ja kieroa. Jäi tosin n. 20-30 lopusta kesken, en tiedä olisiko siellä ollut jotain toivon pilkahdusta.
Sain tämän joskus joululahjaksi ja aloitin lukemaan, mutta jätin kesken. Ei vaan napannut. Se oli outo ja jotenkin ankea, ja jälleen kerran koko ajan piti miettiä, että millä aikatasolla missäkin kohtaa mennään, onko tämä nyt mennyttä vai tulevaa ja keitä kaikki nämä epämääräiset, epämiellyttävät ja epäkiinnostavat hahmot ovat.
Moni on kommentoinut myös Riikka Pulkkisen tekeleitä. Itse luin Rajan joskus nuorena tyttönä ja ihastuin siihen, lähinnä koska samaistuin aiheeseen (olin ihastunut omaan opettajaani :D). Nyt aikuisena tartuin siihen uudestaan ja huhhei mitä sepustusta. Ihan kuin jonkun lukiolaistytön kouluaine! Päähenkilö Mari vaikuttaa pikemminkin 13-vuotiaalta kuin 16-vuotiaalta paperilla täytettyine tissiliiveineen ja suuteluharjoituksineen. Ärsytti myös sikana se jotenkin lapsekas kirjoitustyyli. Mari keittää itselleen kaakaota. Maria jännittää. Mari tekee sitä, Mari tekee tätä...
Sofian maailma. Sain sen joskus myöhäisteininä, kun se julkaistiin. Aloitin, mutta en koskaan lukenut sitä loppuun. Oletteko te lukeneet ja olleet siitä vaikuttuneita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunne lukkosi.
Abloyn tuotantoa?
Vierailija kirjoitti:
Suon villi laulu.
Yritin. Ei, ei ei.
Tää on jänä juttu, jotenkin aluksi hurmaannuin kirjasta, mutta mitä pitemmälle se jatkui sitä enemmän alkoi rasittaa.... liian siirappista.
Kyllähän tuo kokemus kuitenkin oli.
Tässä kehumista kohdeyleisöltä:
Vierailija kirjoitti:
Minna Rytisalon Lempi. Kirjaa oli hehkutettu niin paljon, että odotukseni olivat korkealla. En vain saanut siitä irti, mitä kaikki muut. Viljamin osio tuntui ylipaatokselliselta vuodatukselta, ja loppu oli jotenkin epäuskottava. Ei se huono kirja ollut, mutta minulle pettymys.
Musta tää Lempi taas oli ihana kirja, oikein positiivinen yllättäjä! Ihmeen jännittäväksikin se meni loppua kohden. Jäi sellainen olo, että olisin halunnut tietää hahmoista lisää, mikä on aina hyvä merkki.
Vierailija kirjoitti:
Paulo Coelhon kirjat. Ihmiset kehuu syvällisiksi ja elämän mullistaviksi, vaikka ovat kliseitä täynnä.
No nämä! Ei kestä lukea!
Vierailija kirjoitti:
Sofian maailma. Sain sen joskus myöhäisteininä, kun se julkaistiin. Aloitin, mutta en koskaan lukenut sitä loppuun. Oletteko te lukeneet ja olleet siitä vaikuttuneita?
Mulla on täysin sama historia kyseisen teoksen kanssa.
- Taru sormusten herrasta: ei ole erityisen huonosti kirjoitettu, mutta uuvuttavan pitkä ja jo nuoruudessani (90-luvulla) todella ylihypetetty teos. Pakkohan ne kolme osaa oli lukea läpi, mutta ihan vain periaatteesta, mitään lukuelämystä en tästä tiiliskivikasasta saanut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
toi Harry Quebert on tosiaan ällistyttävä huonoudessaan. Miksi sitä on kehuttu ja jonkun palkinnonkin se on saanut? Se on siis aidosti huono kirja: aidosti huonolaatuista tekstiä ja juonikin kökkö. Lapsellinen tekele. Jotain outoa on siinä, että kriitikot silti suitsuttivat.
Mä muistan tykänneeni aikoinaan kun luin ja sen perusteella ostin myös Baltimoren sukuhaaran tragedia ja Stephanie Mailerin katoaminen. Tuo jälkimmäinen oli niin järisyttävän huono, että mietin koko ajan, onko se sittenkin jotain satiiria tms., mitä minä en vaan ymmärrä. Mä luen todella paljon (noin 2-4 kirjaa viikossa) ja todella harvoin tulee mitään noin huonoa vastaan. Olen melko vakuuttunut, että jos nyt lukisin uudestaan tuon Harry Quebertin pitäisin sitäkin äärimmäisen huonona. Ekalla kerralla olen ollut vaan jossain sopivassa mielentilassa tms.
Jotain outoa on ko. kirjailijan kansainvälisessä hehkutuksessa, koska tosiaan kieli on huonoa, juonet kökköjä ja tuo lapsellinen on juurikin oikea sana kuvaamaan teoksia. Mä olen lukenut vaan suomeksi eli voiko kyse olla vain siitä? Suomalainen käännöstyö on kyllä käsittääkseni hyvinkin laadukasta pääsääntöisesti, joten vaikea uskoa, että huonous johtuisi pelkästään käännöksestä.
Tuon viimeisimmän on suomentanut Kira Poutanen, joka on aivan järkyttävän huono kirjoittaja. Teksti vilisee kammottavia kielioppivirheitä, kuten kaikki Poutasen tekstit. Tyyliin "lueskelin hänen kirjoittamaa tekstiään", "hän saapui kauniineen ystävineen" jne.. Possessiivisuffiksit puuttuvat, käytetään väärää teitittelymuotoa, listaa voisi jatkaa loputtomiin. Hirveää luettavaa.
Ei oikein iskenyt muhunkaan, vaan luin sitä viikkotolkulla. En ole lukenut Oksaselta tuota ennen kuin Norman, mutta niissäkin oli jotenkin liikaa yhteistä.
Nyt luen parhaillani Johanna Valkaman Katariinanpyörää. Olen yleensä historiallisten romaanien ystävä, ja tästä kirjasta olin lukenut vain hyviä arvosteluja, joten odotukset olivat kovat. Mutta meinaa olla aivan todella puuduttavaa tekstiä! Samoja asioita toistetaan koko ajan, kertoja uppoutuu pitkällisiin pohdintoihin kesken dialogin ja kaikkea selostetaan aivan liikaa. Tuntuu kuin kirjailija haluaisi vain esitellä historiantuntemustaan. Yritän kuitenkin kahlata läpi…