Lue keskustelun säännöt.
Minkä kirjan hehkutusta et itse ymmärrä?
Itse vastaan, että Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Kaikki menivät tästä aivan pähkinöiksi mutta luettuani sitä nyt parisataa sivua en kyllä ymmärrä miksi. Siinä on kyllä joitain ihan hauskoja sutkautuksia, mutta pääasiassa teksti on ihan kuin jonkun amatööriraapustelijan kynästä, ohutta ja yksinkertaista tarinointia. Sivutolkulla tarinaa tyyliin: "Nola laittoi kahvin tippumaan. Hän kasasi tarjottimelle voita, paahtoleipää, munia ja marmeladia. Sitten hän kurkisti heiluriovesta nurkkapöydässä istuvaa Harrya. Oi, kuinka komea hän olikaan! Nola oli aivan rakastunut." Ja sitten Pajtim Statovcin kirjat. Eivät vain iske minuun sitten yhtään. Jotenkin niitä leimaa ankea ja valju tunnelma ja tuntuu että kaikki kolme kirjaa ovat hyvin samanlaisia keskenään, melkein kuin eri versioita samoista henkilöhahmoista. Miehet ovat aina silmiinpistävän mulkeromaisia elleivät peräti väkivaltaisia ja kaikki naiset pyhimysmäisiä hiljaisuudessa kärsijöitä. Vahva symboliikka kissoineen ja käärmeineen ei myöskään muhun vetoa. Kertokaa omanne! Eikä sitten ruveta kinaamaan, henkilökohtaisista mieltymyksistähän tässä on kyse :) Keskustella toki saa!
Kommentit (978)
Vierailija kirjoitti:
Sinuhe Egyptiläinen. Waltarilla on paljon parempiakin kirjoja.
Waltarilla ei ole yhtään parempaa kirjaa kun Sinuhe. Se pitää lukea vaikkapa viisi kertaa niin ymmärtää mitä siinä oikeasti tapahtuu. Olen lukenut kaikki Waltarin teokset lävitse useaan otteeseen ja ainakaan esim. Mikael Karvajalka ei pääse lähellekkään. Sinuhen luettuasi kannattaa lukea myös Joen Jumala johon kirjailija Sinuhen perustaa. Surkein kirja minkä olen lukenut on Forrest Gump.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Celeste Ngn Everything I never told you. Helkkarin tylsä kirjaksi, joka alkaa niin "täydellisen" perhetytön ruumiin löytymisellä lammesta. Kädenlämpöistä tekstiä.
Ei muuta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinuhe Egyptiläinen. Waltarilla on paljon parempiakin kirjoja.
Waltarilla ei ole yhtään parempaa kirjaa kun Sinuhe. Se pitää lukea vaikkapa viisi kertaa niin ymmärtää mitä siinä oikeasti tapahtuu. Olen lukenut kaikki Waltarin teokset lävitse useaan otteeseen ja ainakaan esim. Mikael Karvajalka ei pääse lähellekkään. Sinuhen luettuasi kannattaa lukea myös Joen Jumala johon kirjailija Sinuhen perustaa. Surkein kirja minkä olen lukenut on Forrest Gump.
Omasta mielestäni Sinuhe on hyvä, mutta aika raskaslukuinen.
Siri Hustvedtin kirjat. Tätä naista hehkutettiin jossain haastatteluohjelmassakin USA:n tai maailman 15 älykkäimmän naisen joukkoon kuuluvaksi. Muistan edelleen, miten tyytyväisenä Siri siinä ohjelmassa kihersi saatuaan tällaisen kehun... mutta mistä ihmeestä moinen meriitti? Ei ainakaan kirjallisten lahjojen takia. Todella huonoja kirjoja ja se viimeisin, mitä yritin lukea, oli todella pinnallista itsekeskeistä jaaritusta jostain hänen käsiensä tärinästä ja todellakin se "analyysin" taso ei älyllä loistanut. TUntui, että mieshaastattelijalle hänen ainoa älyllinen meriittinsä taisi olla tieto siitä, että Siri on Paul Austenin vaimo.
Anna Karenina (Tolstoi). Jokaisella sivulla joku pyörtyy. Ja se pyörtyjä ei siis ole aina sama henkilö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rikos ja rangaistus. Itsekeskeinen kirjailija tekee oman itsensä idealisoidun hahmon pääsankariksi kirjaan, jonka keskeisin anti on, että päähenkilöä ylempiarvoinen poliisihenkilö kohdistaa tarkkailevan katseensa päähenkilöön ja kokee tämän erityislaatuiseksi, koska kyseinen päähenkilö kokee itsekin itsensä erityislaatuiseksi, koska pohjimmiltaan itsekeskeinen mieskirjailija kokee itsensä erityislaatuiseksi. Tässä idealisoidun omakuvan kasvavassa ihailussa sitten lillutaan. Ja tämä on ainutlaatuisen humaani kirjallinen mestariteos. Inhoan kaikkia muitakin venäläisiä klassikoita. Ylihypetettyjä, ja etenkin naisnäkökulmasta kammottavia.
Päähenkilöhän oli Sonja, nuoren mieshahmon ystävä, ja erittäin hyvin kuvattu nainen. Muutenkin kirja oli hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin tuon Harry Quebertin, kun sitä täällä joskus kirjaketjussa kehuttiin ja muistelisin sen olleen ihan hyvä. Semmoinen helppolukuinen, jouhevasti etenevä. Ei tosin kovin mieleenpainuva tai sykähdyttävä, kun en näemmä muists juonesta juuri mitään.
Itselleni Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin on kirja, jonka hehkutusta en ymmärrä. Se on jotenkin niin olevinaan filosofinen ja ylemmyydentuntoinen, kuitenkin rappiota ja juopottelua. Oikeastaan en kyllä tiedä, ovatko kirjan henkilöt luonteeltaan niin tympeitä, etten siksi nauti kirjasta, vai onko kirjassa itsessään mätää.
Fahrenheit 451. Aika vaatimaton dystopiaromaani, jos vertaa vaikka Orwellin 1984 tai Huxleyn Uljas uusi maailma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eleanor Oliphant is Completely Fine.
Aivan raivostuttava. Hellyttävä autisti ei osaa käyttää kannettavaa ja ajattelee vekkuleita vilkkaita autistiajatuksia. Aivan järkyttävää kuraa.
Sellainen kirja kuin NIX. Tämän piti olla suuri amerikkalainen romaani mutta olikin hirmu paksu, sekava ja poukkoileva teos, joka kaiken lisäksi sortui massiiviseen amatöörivirheeseen, kun antoi kirjailijan moralisoida ja saarnata kaiken maailman asioista kirjan päähenkilön kautta ja juonenkuljetus ja kaikki muu siinä sitten jäi, kun piti luennoida tietokonepeleistä ja vaikka mistä. Olin tosi pettynyt, etenkin, kun sorruin uskomaan ylistäviä kritiikkejä ja ostin kirjan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
50 Shades of Grey
Se teksti on todella karun huonosti kirjoitettua, varsinkin englanniksi.
Elokuva ainakin oli umpisurkea ja antaa naisista ihan tyhjäpää käsityksen että rahalla saa ja hevosella pääsee.
Vierailija kirjoitti:
Eleanor Oliphant is Completely Fine.
Aivan raivostuttava. Hellyttävä autisti ei osaa käyttää kannettavaa ja ajattelee vekkuleita vilkkaita autistiajatuksia. Aivan järkyttävää kuraa.
Minusta oli kiva. Tietysti ihan puhdasta viihdekirjallisuutta, mutta sellaisena hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siri Hustvedtin kirjat. Tätä naista hehkutettiin jossain haastatteluohjelmassakin USA:n tai maailman 15 älykkäimmän naisen joukkoon kuuluvaksi. Muistan edelleen, miten tyytyväisenä Siri siinä ohjelmassa kihersi saatuaan tällaisen kehun... mutta mistä ihmeestä moinen meriitti? Ei ainakaan kirjallisten lahjojen takia. Todella huonoja kirjoja ja se viimeisin, mitä yritin lukea, oli todella pinnallista itsekeskeistä jaaritusta jostain hänen käsiensä tärinästä ja todellakin se "analyysin" taso ei älyllä loistanut. TUntui, että mieshaastattelijalle hänen ainoa älyllinen meriittinsä taisi olla tieto siitä, että Siri on Paul Austenin vaimo.
Yritin kolme kertaa aloittaa lukemaan Kaikki mitä rakastin, mutta en vaan päässyt loppuun. Hirveää jorinaa varmaan ensimmäiset kaksisataa sivua.
Mua myös ärsyttää, jos kirjassa ikään kuin unohdetaan päähenkilön ääni ja kirjailija itse alkaa kuultaa tekstistä läpi. Päähenkilö ja minäkertoja tuossa romaanissa on ikääntyvä taidehistorioitsija, heteromies. Tämä mies sitten kuvailee parasta ystäväänsä Billiä hekumallisesti, tyyliin "kun tapasin Billin, hän oli 185-senttinen raamikas komistus, jolla oli öljynmustat hiukset, tuuheat ripset ja syvänvihreät silmät, jotka porautuivat suoraan sieluun...." Just joo :D Ettei kirjailijatar vaan itse olisi hieman ihastunut omaan tekeleeseensä.
Asiahan olisi eri, jos tämän "heteromiehen" pakkomielteinen suhtautuminen omaan kaveriinsa olisi ollut kirjan teema, mutta kun ei ollut. Oli kertoman mukaan tulisesti rakastunut vaimoonsa, jota kuvailtiin suurinpiirtein yhtä intohimoisesti kuin vanhaa lapasta ja joka oli muutenkin ihan sivuhenkilö tämän seksikkään Billin rinnalla.
Vierailija kirjoitti:
Sofian maailma. Oli olevinaan mahtava filosofiajytky 90-luvun puolivälissä. No, kirjan alku oli ihan lupaava filosofisestikin, mutta sitten se lähti ihan laukalle, kun satuolennot sun muut outoudet lähtivät kirmailemaan. Petyin.
Sama juttu. Tekotaiteellista mukafilosofista tuubaa.
Vierailija kirjoitti:
Sofi Oksasen koko tuotanto.
Minusta esimerkiksi Baby Jane ja Puhdistus olivat aika hyviä, mutta muut ovat todella sekavia ja tylsiä. Koko ajan saa olla pohtimassa, että milläköhän aikatasolla nyt liidellään ja kuka hemmetti tämäkin tyyppi nyt on, joka ilman mitään pohjustusta vaan pomppasi tarinaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rikos ja rangaistus. Itsekeskeinen kirjailija tekee oman itsensä idealisoidun hahmon pääsankariksi kirjaan, jonka keskeisin anti on, että päähenkilöä ylempiarvoinen poliisihenkilö kohdistaa tarkkailevan katseensa päähenkilöön ja kokee tämän erityislaatuiseksi, koska kyseinen päähenkilö kokee itsekin itsensä erityislaatuiseksi, koska pohjimmiltaan itsekeskeinen mieskirjailija kokee itsensä erityislaatuiseksi. Tässä idealisoidun omakuvan kasvavassa ihailussa sitten lillutaan. Ja tämä on ainutlaatuisen humaani kirjallinen mestariteos. Inhoan kaikkia muitakin venäläisiä klassikoita. Ylihypetettyjä, ja etenkin naisnäkökulmasta kammottavia.
Päähenkilöhän oli Sonja, nuoren mieshahmon ystävä, ja erittäin hyvin kuvattu nainen. Muutenkin kirja oli hyvä.
Miten joku voi lukea näin huonosti teosta? Sonja on klassinen mieskirjailijan kirjoittama klisenen h u o ra -madonnahahmo, joka polvillaan rukoilee armoa ehanalta päähenkilöltä ja antaa kaikki tämän rikoksen anteeksi... täydellinen itsekeskeisen mieskirjailijan ihannennaishahmo, nähty useammankin mieskirjailijan teoksessa polvillvaan sen mieskirjailijan idealisoidun kirjallisen hahmon edessä. Sietämätöntä. Mutta ne, jotka ovat saaneet nimetä maailmankirjallisuuden helmet, ovat olleet miehiä ja heihin tuo kaikki varmasti uppoaa psykologisesti täysin uskottavana ja jopa suotavana. 2020-luvulla voitaisiin opetella jo vähän kriittisempää lukutapaa.
Vierailija kirjoitti:
Luin tuon Harry Quebertin, kun sitä täällä joskus kirjaketjussa kehuttiin ja muistelisin sen olleen ihan hyvä. Semmoinen helppolukuinen, jouhevasti etenevä. Ei tosin kovin mieleenpainuva tai sykähdyttävä, kun en näemmä muists juonesta juuri mitään.
Itselleni Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin on kirja, jonka hehkutusta en ymmärrä. Se on jotenkin niin olevinaan filosofinen ja ylemmyydentuntoinen, kuitenkin rappiota ja juopottelua. Oikeastaan en kyllä tiedä, ovatko kirjan henkilöt luonteeltaan niin tympeitä, etten siksi nauti kirjasta, vai onko kirjassa itsessään mätää.
Minä itse asiassa tykkään kovasti tuosta Tarttin kirjasta ja teini-ikäisenä olin siitä aivan lumoutunut, mutta pakko myöntää, että kun nyt kypsemmällä iällä luin sen uudestaan, niin ovathan ne henkilöhahmot aivan sietämättömiä ylimielisyydessään ja elvistelyssään.
Vierailija kirjoitti:
Rikos ja rangaistus. Itsekeskeinen kirjailija tekee oman itsensä idealisoidun hahmon pääsankariksi kirjaan, jonka keskeisin anti on, että päähenkilöä ylempiarvoinen poliisihenkilö kohdistaa tarkkailevan katseensa päähenkilöön ja kokee tämän erityislaatuiseksi, koska kyseinen päähenkilö kokee itsekin itsensä erityislaatuiseksi, koska pohjimmiltaan itsekeskeinen mieskirjailija kokee itsensä erityislaatuiseksi. Tässä idealisoidun omakuvan kasvavassa ihailussa sitten lillutaan. Ja tämä on ainutlaatuisen humaani kirjallinen mestariteos. Inhoan kaikkia muitakin venäläisiä klassikoita. Ylihypetettyjä, ja etenkin naisnäkökulmasta kammottavia.
Samaa mieltä venäläisklassikoista yleisesti.
Sylvia Plathin Bell Jar. Luin englanniksi, olisiko sen nimi suomeksi Lasikellon alla. Yksinkertaisesti tylsä eikä juoni tuntunut etenevän johdonmukaisesti oikein mihinkään. Teemat olivat vielä minulle läheisiä ja kiinnostavia mutta ei vaan napannut.