Yksityisasioista eteenpäin puhuminen parisuhteessa

Meillä oletusarvona on, että kumpikin saa kertoa läheisille ystävilleen minkä tarpeelliseksi kokee. Ihan samoin oletan, että läheiset ystäväni saattavat puhua puolisoilleen asioista, joista olemme keskustelleet.

Tämä kuitenkin edellyttää, että ne MUUT ihmiset eivät ole sosiaalisesti ihan avuttomia. Esim. jos minä olen puhunut hyvälle ystävälleni siitä että mieheni irtisanottiin, niin ystäväni ei tietenkään mene sanomaan miehelle että "jaaha sait kuulemma kenkää!". Tai jos kerron miehelleni että hyvällä ystävälläni on hankalaa lapsensa kanssa, niin ei tietenkään mies mene jakelemaan mitään kasvatusvinkkejä. Minulle on myös ihan sama vaikka ystäväni kertoisivat puolisoilleen esim. minun suhdeasioistani, kunhan ne heidän puolisonsa eivät ole pönttöjä ja aloita asiasta keskustelua minun kanssani.

Sitten on erikseen asiat joista en tietenkään kerro kenellekään, esim. vaikka mieheni mieltymykset sängyssä tai jos ystäväni olisi vaikka joutunut hyväksikäytetyksi lapsena.

Se taas on selvää, ettei kumpikaan meistä jakele yhteisiä tai toisen yksityisasioita sukulaisille ilman että yhteinen linja on sovittu. Ja toisaalta jos mieheni kokisi tarpeelliseksi kertoa vaikka äidilleen jotain, niin anoppi on kyllä sen verran hienotunteinen ettei toisi asiaa minulle ilmi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oletusarvona on, että kumpikin saa kertoa läheisille ystävilleen minkä tarpeelliseksi kokee. Ihan samoin oletan, että läheiset ystäväni saattavat puhua puolisoilleen asioista, joista olemme keskustelleet.

Tämä kuitenkin edellyttää, että ne MUUT ihmiset eivät ole sosiaalisesti ihan avuttomia. Esim. jos minä olen puhunut hyvälle ystävälleni siitä että mieheni irtisanottiin, niin ystäväni ei tietenkään mene sanomaan miehelle että "jaaha sait kuulemma kenkää!". Tai jos kerron miehelleni että hyvällä ystävälläni on hankalaa lapsensa kanssa, niin ei tietenkään mies mene jakelemaan mitään kasvatusvinkkejä. Minulle on myös ihan sama vaikka ystäväni kertoisivat puolisoilleen esim. minun suhdeasioistani, kunhan ne heidän puolisonsa eivät ole pönttöjä ja aloita asiasta keskustelua minun kanssani.

Sitten on erikseen asiat joista en tietenkään kerro kenellekään, esim. vaikka mieheni mieltymykset sängyssä tai jos ystäväni olisi vaikka joutunut hyväksikäytetyksi lapsena.

Se taas on selvää, ettei kumpikaan meistä jakele yhteisiä tai toisen yksityisasioita sukulaisille ilman että yhteinen linja on sovittu. Ja toisaalta jos mieheni kokisi tarpeelliseksi kertoa vaikka äidilleen jotain, niin anoppi on kyllä sen verran hienotunteinen ettei toisi asiaa minulle ilmi.

Juuri näin. Keskiössä luottamus toiseen ja toisen arviointikykyyn.

Vierailija kirjoitti:

Itsemurha ei ole mikään tabu, vaan ihan verrattavissa sydänkohtaukseen tai muuhun tapaan kuolla. Tai ainakin sen pitäisi olla asia, jota ei tarvitse erikseen hävetä, salata ja pitää pimennossa. 

Oma läheinen on tehnyt itsemurhan ja hyvin avoimesti puhun asiasta. Se ei siis mielestäni ole sellainen asia, jota ihmisen tulisi pitää itsestään selvästi yksityisasiana. Jos joku tuttuni kertoisi, että hänen läheinen on tehnyt itsemurhan, en ymmärtäisi asian olevan hänelle niin yksityinen, ettei siitä saisi mainita kenellekään. 

Hienotunteisuus on tärkeää, mutta koska ihmisten avoimuusaste vaihtelee, kannattaa aina sanoa, jos ei halua jotain asiaa muiden tietoon. 

Yksityiasia on sellainen, joka koskee sinua ja sinä itse teet valinnan haluatko kertoa vai ei ja kenelle kerrot. Nämä uskoutumiset sitten kiertävät pitkin kyliä, mehevänä tarinana vailla empatian tai surun häivääkään.

Ei ole ok mihinkään suuntaan. Puolison ei pidä kertoa kumppanin yksityisasioita sukulaisilleen tai kaverilleen, eikä toisaalta kaverien tai sukulaisten yksityisasiat kuulu puolisolle. Luottamus on yksi jokaisen ihmissuhteen tärkeimmistä kulmakivistä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oletusarvona on, että kumpikin saa kertoa läheisille ystävilleen minkä tarpeelliseksi kokee. Ihan samoin oletan, että läheiset ystäväni saattavat puhua puolisoilleen asioista, joista olemme keskustelleet.

Tämä kuitenkin edellyttää, että ne MUUT ihmiset eivät ole sosiaalisesti ihan avuttomia. Esim. jos minä olen puhunut hyvälle ystävälleni siitä että mieheni irtisanottiin, niin ystäväni ei tietenkään mene sanomaan miehelle että "jaaha sait kuulemma kenkää!". Tai jos kerron miehelleni että hyvällä ystävälläni on hankalaa lapsensa kanssa, niin ei tietenkään mies mene jakelemaan mitään kasvatusvinkkejä. Minulle on myös ihan sama vaikka ystäväni kertoisivat puolisoilleen esim. minun suhdeasioistani, kunhan ne heidän puolisonsa eivät ole pönttöjä ja aloita asiasta keskustelua minun kanssani.

Sitten on erikseen asiat joista en tietenkään kerro kenellekään, esim. vaikka mieheni mieltymykset sängyssä tai jos ystäväni olisi vaikka joutunut hyväksikäytetyksi lapsena.

Se taas on selvää, ettei kumpikaan meistä jakele yhteisiä tai toisen yksityisasioita sukulaisille ilman että yhteinen linja on sovittu. Ja toisaalta jos mieheni kokisi tarpeelliseksi kertoa vaikka äidilleen jotain, niin anoppi on kyllä sen verran hienotunteinen ettei toisi asiaa minulle ilmi.

Jo alussa sanottiin hyvin, että nämä asiat eivät ole mustavalkoisia. Ja sekin sai ketjussa ajattelemaan, että voiko jonkun asian omia kokonaan itselleen ja toista rajoittaa mistä tämä saa puhua ihmiselle, johon luottaa? En minä ole mustasukkainen siitä, että kumppanillani on joku muukin johon luottaa ja voi puhua henkilökohtaisistakin asioista.

Suhteen alussa on tärkeää määritellä avoimuudelle rajoja. Sama pätee kaikkiin ihmissuhteisiin aina kun puheenaiheet siirtyvät sensitiivisempiin sfääreihin. Se että odottaa muiden, edes oman puolison, olevan sensitiivisyydessa automaattisesti ja asiassa kuin asiassa samalla aaltopituudella on ajatuksena naivi. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä oletusarvona on, että kumpikin saa kertoa läheisille ystävilleen minkä tarpeelliseksi kokee. Ihan samoin oletan, että läheiset ystäväni saattavat puhua puolisoilleen asioista, joista olemme keskustelleet.

Tämä kuitenkin edellyttää, että ne MUUT ihmiset eivät ole sosiaalisesti ihan avuttomia. Esim. jos minä olen puhunut hyvälle ystävälleni siitä että mieheni irtisanottiin, niin ystäväni ei tietenkään mene sanomaan miehelle että "jaaha sait kuulemma kenkää!". Tai jos kerron miehelleni että hyvällä ystävälläni on hankalaa lapsensa kanssa, niin ei tietenkään mies mene jakelemaan mitään kasvatusvinkkejä. Minulle on myös ihan sama vaikka ystäväni kertoisivat puolisoilleen esim. minun suhdeasioistani, kunhan ne heidän puolisonsa eivät ole pönttöjä ja aloita asiasta keskustelua minun kanssani.

Sitten on erikseen asiat joista en tietenkään kerro kenellekään, esim. vaikka mieheni mieltymykset sängyssä tai jos ystäväni olisi vaikka joutunut hyväksikäytetyksi lapsena.

Se taas on selvää, ettei kumpikaan meistä jakele yhteisiä tai toisen yksityisasioita sukulaisille ilman että yhteinen linja on sovittu. Ja toisaalta jos mieheni kokisi tarpeelliseksi kertoa vaikka äidilleen jotain, niin anoppi on kyllä sen verran hienotunteinen ettei toisi asiaa minulle ilmi.

Juuri näin. En edes seurustelisi sellaisen ihmisen kanssa, jolla ei olisi riittävää fiksuutta ja tunneälyä ymmärtää nämä perusasiat.

Mä en ole ikinä ja en tule ikinä ymmärtämään, että puolisolle kerrotaan ystävien asioita. Jos asia vaivaa voi puolisolle puhua ympäripyöreesti ja olla kertomatta kenestä kyse. Ei tarvitse sanoa, esim että lissulle tapahtu asia x kun hän oli lapsi vaan voi sanoa, esim että kuulin joku aika sitten, että eräälle henkilölle on tapahtunut asia x ja asiaa jäi vaivaamaan mua. Tosi törkeetä kertoa ystävän asioita eteenpäin, erityisesti jos ystävä on kieltänyt. Mä en edes haluaisi tällaisia "ystäviä". 

Jonkin asteista kontrollointia tuokin on määritellä mitä saa puhua ja mitä ei. Minä luotan mieheeni ja hänen arviointikykyyn. Hän ei ikinä puhuisi ihmiselle, joka käyttäisi saamaansa tietoa väärin.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oletusarvona on, että kumpikin saa kertoa läheisille ystävilleen minkä tarpeelliseksi kokee. Ihan samoin oletan, että läheiset ystäväni saattavat puhua puolisoilleen asioista, joista olemme keskustelleet.

Tämä kuitenkin edellyttää, että ne MUUT ihmiset eivät ole sosiaalisesti ihan avuttomia. Esim. jos minä olen puhunut hyvälle ystävälleni siitä että mieheni irtisanottiin, niin ystäväni ei tietenkään mene sanomaan miehelle että "jaaha sait kuulemma kenkää!". Tai jos kerron miehelleni että hyvällä ystävälläni on hankalaa lapsensa kanssa, niin ei tietenkään mies mene jakelemaan mitään kasvatusvinkkejä. Minulle on myös ihan sama vaikka ystäväni kertoisivat puolisoilleen esim. minun suhdeasioistani, kunhan ne heidän puolisonsa eivät ole pönttöjä ja aloita asiasta keskustelua minun kanssani.

Sitten on erikseen asiat joista en tietenkään kerro kenellekään, esim. vaikka mieheni mieltymykset sängyssä tai jos ystäväni olisi vaikka joutunut hyväksikäytetyksi lapsena.

Se taas on selvää, ettei kumpikaan meistä jakele yhteisiä tai toisen yksityisasioita sukulaisille ilman että yhteinen linja on sovittu. Ja toisaalta jos mieheni kokisi tarpeelliseksi kertoa vaikka äidilleen jotain, niin anoppi on kyllä sen verran hienotunteinen ettei toisi asiaa minulle ilmi.

Jos on saatu lupa puhua yksityisasioita, niin OK. Mutta jos pidetään itsestään selvänä että kumppanin yksityisasioita saa puhua, niin varmasti menettää luottamuksen.

Mun oli vaikea kertoa nykyiselle miesystävälle syömishäiriöstäni. Alussa tietysti kun vasta oppii tuntemaan toista ja rakentaa luottamusta, on vaikea tietää kuinka hyvin toiseen voikaan luottaa. Koin parhaaksi kuitenkin kertoa, koska sairaus vaikuttaa ja näkyy arjessa ja olisi ollut pidemmän päälle vaikeaa peittää sitä kumppanilta. Eri asia sellaisilta ihmisiltä, joiden kanssa ei vietä niin intensiivisesti aikaa.

Olin niin helpottunut kun lopulta sain asian hänelle kerrottua ja hän halasi ja sanoi, että tukee minua parhaansa mukaan ja jollain tavalla aavistikin jo asian ennen kuin kerroin hänelle itse. Vannotin, että asiaa ei saa kertoa eteenpäin koska on niin arka ja henkilökohtainen asia, että haluan itse olla se joka päättää kenelle asiasta kerron. Ei ole ainakaan omiin korviini kantautunut että olisi asiasta juorunnut ja meillä on kuitenkin paljon yhteisiä kavereita joten uskon että olisi tullut ilmi, jos olisi juorunnut.

Vastauksena kysymykseen; ei ole ok. Ensisijaisesti jokaisen pitäisi tajuta että toisen henkilökohtaisia asioita ei kerrota eteenpäin. Jos vielä erikseen sovittu, että tästä ei sitten puhuta eteenpäin, niin on törkeää silti tehdä niin. Jotkut raskaat asiat tietysti voivat olla vaikeita kantaa ja olla jakamatta niitä eteenpäin, mutta on silti kumppanin epäkunnioittamista juoruta hänen asioitaan muille. Jos taakka tuntuu liian raskaalta, voi asiasta mennä avautumaan vaitiolovelvolliselle ihmiselle eli vaikkapa psykologille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oletusarvona on, että kumpikin saa kertoa läheisille ystävilleen minkä tarpeelliseksi kokee. Ihan samoin oletan, että läheiset ystäväni saattavat puhua puolisoilleen asioista, joista olemme keskustelleet.

Tämä kuitenkin edellyttää, että ne MUUT ihmiset eivät ole sosiaalisesti ihan avuttomia. Esim. jos minä olen puhunut hyvälle ystävälleni siitä että mieheni irtisanottiin, niin ystäväni ei tietenkään mene sanomaan miehelle että "jaaha sait kuulemma kenkää!". Tai jos kerron miehelleni että hyvällä ystävälläni on hankalaa lapsensa kanssa, niin ei tietenkään mies mene jakelemaan mitään kasvatusvinkkejä. Minulle on myös ihan sama vaikka ystäväni kertoisivat puolisoilleen esim. minun suhdeasioistani, kunhan ne heidän puolisonsa eivät ole pönttöjä ja aloita asiasta keskustelua minun kanssani.

Sitten on erikseen asiat joista en tietenkään kerro kenellekään, esim. vaikka mieheni mieltymykset sängyssä tai jos ystäväni olisi vaikka joutunut hyväksikäytetyksi lapsena.

Se taas on selvää, ettei kumpikaan meistä jakele yhteisiä tai toisen yksityisasioita sukulaisille ilman että yhteinen linja on sovittu. Ja toisaalta jos mieheni kokisi tarpeelliseksi kertoa vaikka äidilleen jotain, niin anoppi on kyllä sen verran hienotunteinen ettei toisi asiaa minulle ilmi.

Jos on saatu lupa puhua yksityisasioita, niin OK. Mutta jos pidetään itsestään selvänä että kumppanin yksityisasioita saa puhua, niin varmasti menettää luottamuksen.

Mitä yksityisasioita on silloin kun ollaan parisuhteessa?

Älkää viitsikö puhua luottamuksesta, kun itse juoruatte miestenne asiat läpikotaisin!

Parisuhteessa saattaa olla liiallinen kuormitus toisen ns yksityisistä asioista ja silloin toisen pitäisi vain kärsiä hiljaa?

Vierailija kirjoitti:

Älkää viitsikö puhua luottamuksesta, kun itse juoruatte miestenne asiat läpikotaisin!

Ja älkää puhuko luottamuksesta, jos itse ette luota puolisin harkintakykyyn.

Vierailija kirjoitti:

Mun oli vaikea kertoa nykyiselle miesystävälle syömishäiriöstäni. Alussa tietysti kun vasta oppii tuntemaan toista ja rakentaa luottamusta, on vaikea tietää kuinka hyvin toiseen voikaan luottaa. Koin parhaaksi kuitenkin kertoa, koska sairaus vaikuttaa ja näkyy arjessa ja olisi ollut pidemmän päälle vaikeaa peittää sitä kumppanilta. Eri asia sellaisilta ihmisiltä, joiden kanssa ei vietä niin intensiivisesti aikaa.

Olin niin helpottunut kun lopulta sain asian hänelle kerrottua ja hän halasi ja sanoi, että tukee minua parhaansa mukaan ja jollain tavalla aavistikin jo asian ennen kuin kerroin hänelle itse. Vannotin, että asiaa ei saa kertoa eteenpäin koska on niin arka ja henkilökohtainen asia, että haluan itse olla se joka päättää kenelle asiasta kerron. Ei ole ainakaan omiin korviini kantautunut että olisi asiasta juorunnut ja meillä on kuitenkin paljon yhteisiä kavereita joten uskon että olisi tullut ilmi, jos olisi juorunnut.

Vastauksena kysymykseen; ei ole ok. Ensisijaisesti jokaisen pitäisi tajuta että toisen henkilökohtaisia asioita ei kerrota eteenpäin. Jos vielä erikseen sovittu, että tästä ei sitten puhuta eteenpäin, niin on törkeää silti tehdä niin. Jotkut raskaat asiat tietysti voivat olla vaikeita kantaa ja olla jakamatta niitä eteenpäin, mutta on silti kumppanin epäkunnioittamista juoruta hänen asioitaan muille. Jos taakka tuntuu liian raskaalta, voi asiasta mennä avautumaan vaitiolovelvolliselle ihmiselle eli vaikkapa psykologille.

Tai sitten teillä on fiksuja ja hienotunteisia ystäviä, jotka ei hiero toisten ongelmia heidän naamaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsemurha ei ole mikään tabu, vaan ihan verrattavissa sydänkohtaukseen tai muuhun tapaan kuolla. Tai ainakin sen pitäisi olla asia, jota ei tarvitse erikseen hävetä, salata ja pitää pimennossa. 

Oma läheinen on tehnyt itsemurhan ja hyvin avoimesti puhun asiasta. Se ei siis mielestäni ole sellainen asia, jota ihmisen tulisi pitää itsestään selvästi yksityisasiana. Jos joku tuttuni kertoisi, että hänen läheinen on tehnyt itsemurhan, en ymmärtäisi asian olevan hänelle niin yksityinen, ettei siitä saisi mainita kenellekään. 

Hienotunteisuus on tärkeää, mutta koska ihmisten avoimuusaste vaihtelee, kannattaa aina sanoa, jos ei halua jotain asiaa muiden tietoon. 

Yksityiasia on sellainen, joka koskee sinua ja sinä itse teet valinnan haluatko kertoa vai ei ja kenelle kerrot. Nämä uskoutumiset sitten kiertävät pitkin kyliä, mehevänä tarinana vailla empatian tai surun häivääkään.

Mutta tässä tulee vastaan se ongelma että melkein kaikki asiat on tuon perusteella yksityisasioita. Onko kumppanin uusi työpaikka niin yksityinen asia että siitä ei voi kertoa kenellekään? Murtunut jalka? Vanhempien ero? Suhteessa pitää käydä yhdessä läpi rajat, kukaan ei ole ajatustenlukija. Itse taas koen että yksityisasioita ovat vaan ne toooodella henkilökohtaiset jutut kuten kutiseva ihottuma tai joku hirveä lapsuudentrauma, joita ei edes voi kertoa eteenpäin muille normaalina keskusteluna. "Huhhuh meidän Jarkolla on taas niin hirveät peräpukamat ettei tosikaan! ...hei, mihin te lähdette, kahvi on vasta tippumassa?"

Tämä ketju on hyvä muistutus siitä, että kumppaneille ei kannata puhua mitään mitä ei haluaisi hänen ystävien kuulla. Eli mieto tarkkaan mitä kumppanillesi kerrot.

No ei todellakaan ole OK! Jos ei kestä kumppanin yksityisasioita ilman, että täytyy terapiamielessä puhua ne eteenpäin kaikille, niin sitten täytyy sanoa sille kumppanille, ettei oma kuormitus kestä tällaisten asioiden kuuntelemista ilman, että ne kerrotaan eteenpäin. Ja pyytää, ettei kumppani puhu asioista, joista ei olisi myös valmis keskustelemaan mm.miehen kaverien, äidin, sukulaisten ja puolen kylän kanssa.

Jos on sovittu, että joistakin asioista ei puhuta eteenpäin, SILLOIN EI PUHUTA, miten on, mitä ilmoitit hänelle tästä kyseisestä tapahtumasta. Oikeastaan tällainen on minulle jo itsestään selvyys, ettei puhuta, joten minun seurassa kyseinen mies ei kauan viihtyisi. Moraaliton tyyppi !