Yksityisasioista eteenpäin puhuminen parisuhteessa

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on hyvä muistutus siitä, että kumppaneille ei kannata puhua mitään mitä ei haluaisi hänen ystävien kuulla. Eli mieto tarkkaan mitä kumppanillesi kerrot.

Mutta sitten sama pätee myös ystäviin. Onko sellainen siis oikea ystävä, joka kertoo asiasi eteenpäin muille? Katseleeko joku edes semmoista? Minulle sellainen ystävä olisi ex-ystävä siinä kohtaa, kun tulisi ilmi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko teillä selkeästi puhetta ja sovittina, ettei asiasta kerrota muille?

Minulle ja puolisolle on täysin selvää, ettei toisen yksityisasioista puhuta eteenpäin. Raskaaksi käy, jos jokaisesta asiasta pitäisi erikseen sopia.

-ohis

Meille on myös itsestään selvää, että elämässämme on muitakin luotettavia ihmisiä joille voi puhua. Raskaaksi käy, jos voisi puhua vain toiselle.

Kyse onkin siitä, että laulatko puolisosi asioita eteenpäin. Sun luottoihminen ei ole sun puolison luottoihminen. Itseasiassa, kyseessä saattaa olla tyyppi, jolle puolisosi viimeisenä asioitaan haluaa kertoa. Oletko sinä puolisosi luottamuksen arvoinen? Oman tekstisi perusteella et ole.

Vierailija kirjoitti:

Jonkin asteista kontrollointia tuokin on määritellä mitä saa puhua ja mitä ei. Minä luotan mieheeni ja hänen arviointikykyyn. Hän ei ikinä puhuisi ihmiselle, joka käyttäisi saamaansa tietoa väärin.

Kerroin tuolla aiemmin, että mieheni kertoi lähimmille sukulaisilleen ja ystävilleen minun henkilökohtaisista asioistani (masennus, josta olin jo silloin parantunut, ja uo joka oli edelleen käynnissä). Kun se selvisi minulle, olin valmis eroamaan ja ehdin jo käydä katsomassa omaa asuntoakin ennen kuin päätimme, että yritämme vielä uudelleen.

Ongelma ei ole se, että nuo ihmiset käyttäisivät saamaansa tietoa jotenkin väärin (tietysti on ihan mahdollista että itse kukin on kertonut omalle puolisolleen, tosin en usko olevani niin kiinnostava ihminen). Minulle kyse on siitä, että olisin halunnut tutustua noihin ihmisiin omilla "ehdoillani". Kuten vieraisiin ihmisiin tutustutaan; jonkun kanssa jäädään ikuisesti pinnallisiksi tuttaviksi ja tavataan vain puolisoiden takia, joku toinen olisi voinut tulla läheisemmäksikin. Nyt heillä on minusta hyvin henkilökohtaista tietoa, joka varmasti vaikuttaa heidän käsityksiinsä minusta, minä puolestaan en tiedä mitään heidän henkilökohtaisista asioistaan. Ei sillä tavalla kehity ystävyyttä. Yleensä ystävyys syvenee siten, että vuorotellen "annetaan jotain itsestä" toiselle.

Minun ratkaisuni on siis pitää etäisyyttä noihin ihmisiin. Tapaan puolison sukulaisia 1-2 kertaa vuodessa kohteliaisuudesta mutta en yhtään sen enempää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko teillä selkeästi puhetta ja sovittina, ettei asiasta kerrota muille?

Minulle ja puolisolle on täysin selvää, ettei toisen yksityisasioista puhuta eteenpäin. Raskaaksi käy, jos jokaisesta asiasta pitäisi erikseen sopia.

-ohis

Meille on myös itsestään selvää, että elämässämme on muitakin luotettavia ihmisiä joille voi puhua. Raskaaksi käy, jos voisi puhua vain toiselle.

Kyse onkin siitä, että laulatko puolisosi asioita eteenpäin. Sun luottoihminen ei ole sun puolison luottoihminen. Itseasiassa, kyseessä saattaa olla tyyppi, jolle puolisosi viimeisenä asioitaan haluaa kertoa. Oletko sinä puolisosi luottamuksen arvoinen? Oman tekstisi perusteella et ole.

Tämä on kaiken ydin. Kumppanin ystävät eivät todellakaan ole automaattisesti niitä luotettavia ystäviä, joiden haluaa kuulevan omat yksityiset asiat. Kumppani valitaan, hänen ystävät tulevat kaupan päälle.

Luotan kumppaniini, mutta hänellä on ystäviä joihin en luota tippaakaan.

Kyllä minä puhuisin, jos olisin tuomassa kaveripiirimme uutta ihmistä ettei kannata ruveta heittämään ”läppää” mielenterveysongelmista, itsemurhista, syömishäiriöistä, peräpukamista, jne…en haluaisi rakastani sellaiseen asemaan, että hän kokosi olonsa epämukavaksi. Vaikka huumori on meillä välillä melko mustaakin kenenkään ongelmia ei oteta puheeksi vaikka niistä tiedetäänkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jonkin asteista kontrollointia tuokin on määritellä mitä saa puhua ja mitä ei. Minä luotan mieheeni ja hänen arviointikykyyn. Hän ei ikinä puhuisi ihmiselle, joka käyttäisi saamaansa tietoa väärin.

Kerroin tuolla aiemmin, että mieheni kertoi lähimmille sukulaisilleen ja ystävilleen minun henkilökohtaisista asioistani (masennus, josta olin jo silloin parantunut, ja uo joka oli edelleen käynnissä). Kun se selvisi minulle, olin valmis eroamaan ja ehdin jo käydä katsomassa omaa asuntoakin ennen kuin päätimme, että yritämme vielä uudelleen.

Ongelma ei ole se, että nuo ihmiset käyttäisivät saamaansa tietoa jotenkin väärin (tietysti on ihan mahdollista että itse kukin on kertonut omalle puolisolleen, tosin en usko olevani niin kiinnostava ihminen). Minulle kyse on siitä, että olisin halunnut tutustua noihin ihmisiin omilla "ehdoillani". Kuten vieraisiin ihmisiin tutustutaan; jonkun kanssa jäädään ikuisesti pinnallisiksi tuttaviksi ja tavataan vain puolisoiden takia, joku toinen olisi voinut tulla läheisemmäksikin. Nyt heillä on minusta hyvin henkilökohtaista tietoa, joka varmasti vaikuttaa heidän käsityksiinsä minusta, minä puolestaan en tiedä mitään heidän henkilökohtaisista asioistaan. Ei sillä tavalla kehity ystävyyttä. Yleensä ystävyys syvenee siten, että vuorotellen "annetaan jotain itsestä" toiselle.

Minun ratkaisuni on siis pitää etäisyyttä noihin ihmisiin. Tapaan puolison sukulaisia 1-2 kertaa vuodessa kohteliaisuudesta mutta en yhtään sen enempää.

Itse olisin kyllä jo eronnut. Minkä takia nuo asiat ovat tarpeellista tietoa näille ihmisille, joita et ole edes ikinä tavannut?

Mies kuulostaa juoruilijalta. Ja kyllähän se väistämättä vaikuttaa miten johonkin ihmiseen suhtaudutaan, jos ensimmäiset asiat jotka hänestä kuulet ovat mt-ongelmat ja ulosotto. Ei anna hyvää ensivaikutelmaa todellakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jonkin asteista kontrollointia tuokin on määritellä mitä saa puhua ja mitä ei. Minä luotan mieheeni ja hänen arviointikykyyn. Hän ei ikinä puhuisi ihmiselle, joka käyttäisi saamaansa tietoa väärin.

Kerroin tuolla aiemmin, että mieheni kertoi lähimmille sukulaisilleen ja ystävilleen minun henkilökohtaisista asioistani (masennus, josta olin jo silloin parantunut, ja uo joka oli edelleen käynnissä). Kun se selvisi minulle, olin valmis eroamaan ja ehdin jo käydä katsomassa omaa asuntoakin ennen kuin päätimme, että yritämme vielä uudelleen.

Ongelma ei ole se, että nuo ihmiset käyttäisivät saamaansa tietoa jotenkin väärin (tietysti on ihan mahdollista että itse kukin on kertonut omalle puolisolleen, tosin en usko olevani niin kiinnostava ihminen). Minulle kyse on siitä, että olisin halunnut tutustua noihin ihmisiin omilla "ehdoillani". Kuten vieraisiin ihmisiin tutustutaan; jonkun kanssa jäädään ikuisesti pinnallisiksi tuttaviksi ja tavataan vain puolisoiden takia, joku toinen olisi voinut tulla läheisemmäksikin. Nyt heillä on minusta hyvin henkilökohtaista tietoa, joka varmasti vaikuttaa heidän käsityksiinsä minusta, minä puolestaan en tiedä mitään heidän henkilökohtaisista asioistaan. Ei sillä tavalla kehity ystävyyttä. Yleensä ystävyys syvenee siten, että vuorotellen "annetaan jotain itsestä" toiselle.

Minun ratkaisuni on siis pitää etäisyyttä noihin ihmisiin. Tapaan puolison sukulaisia 1-2 kertaa vuodessa kohteliaisuudesta mutta en yhtään sen enempää.

Se olisi ollut sinulle kiva tilanne, kun joku ääliö sukulainen olisi alkanut haukkumaan masentuneita sinun kuullen tietämättä sinun ongelmista?

Tämä on kiintoisa keskustelu. Yllättävän paljon ihmisiä, jotka pitävät oletuksena, ettei juuri mitään sovi kertoa eteenpäin kenellekään, edes puolisolle, ja pitävät hyvin monia asioita erittäin yksityisinä.

Aika paljon jäisi oman puolison ajatuksista tuntemattomiksi, jos ei puhuttaisi koskaan esim. siitä, mitä meidän kavereille kuuluu. Oli se sitten itsemurhayritys, potkut, keskenmeno, hajoava suhde tms. tai toisaalta iloinen aihe kuten raskaus, kihlat, opiskelusuunnitelmat tai uusi suhde. Tuollaiset kuitenkin herättää itse kullakin ajatuksia, joita haluaa pohtia kumppanin kanssa.

Paljon harkintaa tietysti pitää käyttää siinä, mitä kertoo kenellekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jonkin asteista kontrollointia tuokin on määritellä mitä saa puhua ja mitä ei. Minä luotan mieheeni ja hänen arviointikykyyn. Hän ei ikinä puhuisi ihmiselle, joka käyttäisi saamaansa tietoa väärin.

Kerroin tuolla aiemmin, että mieheni kertoi lähimmille sukulaisilleen ja ystävilleen minun henkilökohtaisista asioistani (masennus, josta olin jo silloin parantunut, ja uo joka oli edelleen käynnissä). Kun se selvisi minulle, olin valmis eroamaan ja ehdin jo käydä katsomassa omaa asuntoakin ennen kuin päätimme, että yritämme vielä uudelleen.

Ongelma ei ole se, että nuo ihmiset käyttäisivät saamaansa tietoa jotenkin väärin (tietysti on ihan mahdollista että itse kukin on kertonut omalle puolisolleen, tosin en usko olevani niin kiinnostava ihminen). Minulle kyse on siitä, että olisin halunnut tutustua noihin ihmisiin omilla "ehdoillani". Kuten vieraisiin ihmisiin tutustutaan; jonkun kanssa jäädään ikuisesti pinnallisiksi tuttaviksi ja tavataan vain puolisoiden takia, joku toinen olisi voinut tulla läheisemmäksikin. Nyt heillä on minusta hyvin henkilökohtaista tietoa, joka varmasti vaikuttaa heidän käsityksiinsä minusta, minä puolestaan en tiedä mitään heidän henkilökohtaisista asioistaan. Ei sillä tavalla kehity ystävyyttä. Yleensä ystävyys syvenee siten, että vuorotellen "annetaan jotain itsestä" toiselle.

Minun ratkaisuni on siis pitää etäisyyttä noihin ihmisiin. Tapaan puolison sukulaisia 1-2 kertaa vuodessa kohteliaisuudesta mutta en yhtään sen enempää.

Se olisi ollut sinulle kiva tilanne, kun joku ääliö sukulainen olisi alkanut haukkumaan masentuneita sinun kuullen tietämättä sinun ongelmista?

Minun on mahdotonta kuvitella, että puolisoni viettäisi aikaa ihmisten kanssa, jotka haukkuvat masentuneita.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä puhuisin, jos olisin tuomassa kaveripiirimme uutta ihmistä ettei kannata ruveta heittämään ”läppää” mielenterveysongelmista, itsemurhista, syömishäiriöistä, peräpukamista, jne…en haluaisi rakastani sellaiseen asemaan, että hän kokosi olonsa epämukavaksi. Vaikka huumori on meillä välillä melko mustaakin kenenkään ongelmia ei oteta puheeksi vaikka niistä tiedetäänkin.

Sepä se kun nämä asiat ei ole mitään juttuja. Monella ihmisellä on tämän tyyppistä taustaa ja ne asiat on jo käsitelty ja niistä voi jo puhua avoimesti. Itse myös vähän varoittelisin kumppanille tällainen asia on arka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jonkin asteista kontrollointia tuokin on määritellä mitä saa puhua ja mitä ei. Minä luotan mieheeni ja hänen arviointikykyyn. Hän ei ikinä puhuisi ihmiselle, joka käyttäisi saamaansa tietoa väärin.

Kerroin tuolla aiemmin, että mieheni kertoi lähimmille sukulaisilleen ja ystävilleen minun henkilökohtaisista asioistani (masennus, josta olin jo silloin parantunut, ja uo joka oli edelleen käynnissä). Kun se selvisi minulle, olin valmis eroamaan ja ehdin jo käydä katsomassa omaa asuntoakin ennen kuin päätimme, että yritämme vielä uudelleen.

Ongelma ei ole se, että nuo ihmiset käyttäisivät saamaansa tietoa jotenkin väärin (tietysti on ihan mahdollista että itse kukin on kertonut omalle puolisolleen, tosin en usko olevani niin kiinnostava ihminen). Minulle kyse on siitä, että olisin halunnut tutustua noihin ihmisiin omilla "ehdoillani". Kuten vieraisiin ihmisiin tutustutaan; jonkun kanssa jäädään ikuisesti pinnallisiksi tuttaviksi ja tavataan vain puolisoiden takia, joku toinen olisi voinut tulla läheisemmäksikin. Nyt heillä on minusta hyvin henkilökohtaista tietoa, joka varmasti vaikuttaa heidän käsityksiinsä minusta, minä puolestaan en tiedä mitään heidän henkilökohtaisista asioistaan. Ei sillä tavalla kehity ystävyyttä. Yleensä ystävyys syvenee siten, että vuorotellen "annetaan jotain itsestä" toiselle.

Minun ratkaisuni on siis pitää etäisyyttä noihin ihmisiin. Tapaan puolison sukulaisia 1-2 kertaa vuodessa kohteliaisuudesta mutta en yhtään sen enempää.

Se olisi ollut sinulle kiva tilanne, kun joku ääliö sukulainen olisi alkanut haukkumaan masentuneita sinun kuullen tietämättä sinun ongelmista?

Minun on mahdotonta kuvitella, että puolisoni viettäisi aikaa ihmisten kanssa, jotka haukkuvat masentuneita.

Itselläni on tällainen sukulainen.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on kiintoisa keskustelu. Yllättävän paljon ihmisiä, jotka pitävät oletuksena, ettei juuri mitään sovi kertoa eteenpäin kenellekään, edes puolisolle, ja pitävät hyvin monia asioita erittäin yksityisinä.

Aika paljon jäisi oman puolison ajatuksista tuntemattomiksi, jos ei puhuttaisi koskaan esim. siitä, mitä meidän kavereille kuuluu. Oli se sitten itsemurhayritys, potkut, keskenmeno, hajoava suhde tms. tai toisaalta iloinen aihe kuten raskaus, kihlat, opiskelusuunnitelmat tai uusi suhde. Tuollaiset kuitenkin herättää itse kullakin ajatuksia, joita haluaa pohtia kumppanin kanssa.

Paljon harkintaa tietysti pitää käyttää siinä, mitä kertoo kenellekin.

Paljon olennaisempaa on haluavatko esim keskenmenon saaneet tai itsemurahaa yrittäneet, että heidän yksityisasioista tietää ihmiset joille niitä ei ole tarkoitettu. Mutta oma napa on tietenkin tärkeämpi.

Ei ole ok kertoa, mutta miehille tästä pitää usein erikseen sanoa. Ex-mies kertoi oman exänsä seksiasioista sekä tämän exän uusista duhdekuvioista minulle. Hän tosin ihmetteli, miksi exä oli kovin vaitonainen puheissaan. Ei ihme, kun toinen juoruili asiat eteenpäin. Itse opin, että eron jälkeen tälle tyypille ei kerrottu enää mitään seurustelu- ja perhekuvioista.

No, mitä mieltä täällä ollaan siitä, että nämä luottamuksella ex-kumppanille suhteen aikana kerrotut asiat juorutaan pitkin kylää eron jälkeen? Esim. arkaluontoiset asiat omasta lapsuudesta tai vastaavat?

Minulla oli vähän käänteisempi ongelma edellisessä suhteessa eli utelias kumppani (mies). Halusi aina tietää, että kuka soitti, ai Saija, mitä asiaa Saijalla oli, mistä te puhuitte?

No siis, en nyt kyllä ala sinulle kertomaan mitään Saijan yksityisasioita, joita tässä just käytiin ystävinä läpi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jonkin asteista kontrollointia tuokin on määritellä mitä saa puhua ja mitä ei. Minä luotan mieheeni ja hänen arviointikykyyn. Hän ei ikinä puhuisi ihmiselle, joka käyttäisi saamaansa tietoa väärin.

Kerroin tuolla aiemmin, että mieheni kertoi lähimmille sukulaisilleen ja ystävilleen minun henkilökohtaisista asioistani (masennus, josta olin jo silloin parantunut, ja uo joka oli edelleen käynnissä). Kun se selvisi minulle, olin valmis eroamaan ja ehdin jo käydä katsomassa omaa asuntoakin ennen kuin päätimme, että yritämme vielä uudelleen.

Ongelma ei ole se, että nuo ihmiset käyttäisivät saamaansa tietoa jotenkin väärin (tietysti on ihan mahdollista että itse kukin on kertonut omalle puolisolleen, tosin en usko olevani niin kiinnostava ihminen). Minulle kyse on siitä, että olisin halunnut tutustua noihin ihmisiin omilla "ehdoillani". Kuten vieraisiin ihmisiin tutustutaan; jonkun kanssa jäädään ikuisesti pinnallisiksi tuttaviksi ja tavataan vain puolisoiden takia, joku toinen olisi voinut tulla läheisemmäksikin. Nyt heillä on minusta hyvin henkilökohtaista tietoa, joka varmasti vaikuttaa heidän käsityksiinsä minusta, minä puolestaan en tiedä mitään heidän henkilökohtaisista asioistaan. Ei sillä tavalla kehity ystävyyttä. Yleensä ystävyys syvenee siten, että vuorotellen "annetaan jotain itsestä" toiselle.

Minun ratkaisuni on siis pitää etäisyyttä noihin ihmisiin. Tapaan puolison sukulaisia 1-2 kertaa vuodessa kohteliaisuudesta mutta en yhtään sen enempää.

Se olisi ollut sinulle kiva tilanne, kun joku ääliö sukulainen olisi alkanut haukkumaan masentuneita sinun kuullen tietämättä sinun ongelmista?

No jos tämä sukulainen on aidosti sitä mieltä, että masentuneet on alempaa kastia ja huonoja ihmisiä, niin ihan varmasti haukkuu tuon viestin kirjoittajaa sitten seläntakana ja päivittelee, jos ei päin naamaa kehtaa näkemyksiään laukoa.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ok kertoa, mutta miehille tästä pitää usein erikseen sanoa. Ex-mies kertoi oman exänsä seksiasioista sekä tämän exän uusista duhdekuvioista minulle. Hän tosin ihmetteli, miksi exä oli kovin vaitonainen puheissaan. Ei ihme, kun toinen juoruili asiat eteenpäin. Itse opin, että eron jälkeen tälle tyypille ei kerrottu enää mitään seurustelu- ja perhekuvioista.

Valtava turn-off on mies, joka puhuu läpi kaikki eksänsä yksityis- ja intiimiasiat. Silloin voi olla aivan varma, että omatkin asiat puhutaan sitten seuraavalle naisille ja varmaan monelle muullekin.

Vierailija kirjoitti:

Jätin yhden mieskaverin tuon takia. Olin tekemässä kaverille yllätykseksi räsymattoa, ja hän höläytti että "L. tekee sulle mattoa". Kerroin poikani sairausepäilystä ja hän kertoi asian saman tien äidilleen. Kertoi myös työpaikkansa pikkujouluissa ruokapöydässä, missä olen töissä ja mitä teen - vaikka asia ei kuulu hänen työkavereilleen ollenkaan. Ehkä halusi ylpeillä ammatillani, mutta noloa hänelle.

Ei jatkoon.

Minusta nuo nyt eivät ole mitään vakavia juttuja, joita pitäisi erityisesti salailla. No, onhan se ikävä jos yllätys meni pilalle, mutta nuo muut. Jos miehesi oli myös huolissaan pojastasi, niin onko se niin ihmeellistä jos äidilleen haluaa vähän purkaa? Ja tuo viimeinen varsinkin, siinä nyt ei ole mitään ihmeellistä. Ihan ensimmäisiä perusasioita, mitä kysellään kun halutaan tutustua kaverin kumppaniin. Mitä hän tekee työkseen?

Jotkut kai pitävät omia, arkipäiväisiä asioitaan kovinkin ihmeellisinä juttuina joita pitää salailla.

Minusta se on aika simppeli homma. Kumppanin raskaita, intiimejä tai noloja asioita ei kerrota kenellekään. En ymmärrä, mitä hyötyä siitä olisi millekään osapuolelle.

Muuten voi sitten kertoa tavallisia kuulumisia ihan normaalisti. Ei se niin vaikeaa ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jonkin asteista kontrollointia tuokin on määritellä mitä saa puhua ja mitä ei. Minä luotan mieheeni ja hänen arviointikykyyn. Hän ei ikinä puhuisi ihmiselle, joka käyttäisi saamaansa tietoa väärin.

Kerroin tuolla aiemmin, että mieheni kertoi lähimmille sukulaisilleen ja ystävilleen minun henkilökohtaisista asioistani (masennus, josta olin jo silloin parantunut, ja uo joka oli edelleen käynnissä). Kun se selvisi minulle, olin valmis eroamaan ja ehdin jo käydä katsomassa omaa asuntoakin ennen kuin päätimme, että yritämme vielä uudelleen.

Ongelma ei ole se, että nuo ihmiset käyttäisivät saamaansa tietoa jotenkin väärin (tietysti on ihan mahdollista että itse kukin on kertonut omalle puolisolleen, tosin en usko olevani niin kiinnostava ihminen). Minulle kyse on siitä, että olisin halunnut tutustua noihin ihmisiin omilla "ehdoillani". Kuten vieraisiin ihmisiin tutustutaan; jonkun kanssa jäädään ikuisesti pinnallisiksi tuttaviksi ja tavataan vain puolisoiden takia, joku toinen olisi voinut tulla läheisemmäksikin. Nyt heillä on minusta hyvin henkilökohtaista tietoa, joka varmasti vaikuttaa heidän käsityksiinsä minusta, minä puolestaan en tiedä mitään heidän henkilökohtaisista asioistaan. Ei sillä tavalla kehity ystävyyttä. Yleensä ystävyys syvenee siten, että vuorotellen "annetaan jotain itsestä" toiselle.

Minun ratkaisuni on siis pitää etäisyyttä noihin ihmisiin. Tapaan puolison sukulaisia 1-2 kertaa vuodessa kohteliaisuudesta mutta en yhtään sen enempää.

Se olisi ollut sinulle kiva tilanne, kun joku ääliö sukulainen olisi alkanut haukkumaan masentuneita sinun kuullen tietämättä sinun ongelmista?

Se kertoo aika paljon siitä ihmisestä, joka haukkuu masentuneita. Siinäpähän selviäisi sen henkilön oikea luonne.