Lue keskustelun säännöt.
Mikä oikeuttaa lähivanhemman muuttamaan eron jälkeen toiseen kaupunkiin?
11.07.2014 |
Jopa satojen kilometrien päähän lapsen/lasten isästä? ...Omat vanhempani erosivat ollessani n.4v. ja äitini muutti synnyinseuduilleen. Joudun hyvin pienenä matkustamaan yksin bussissa pari tuntia, päästäkseni isälle joka toinen viilökonloppu. Minusta tuntui, että perheeni oli hajallaan enkä vieläkään tiedä mistä olen kotoisin. Aikuisena ymmärsin miten äitini teko oli itsekäs ja piittaamaton.
Kommentit (57)
[quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 13:12"]
Miettiikö yksikään muuttoa suunnitteleva äiti, mikä on lasten parasta? Meneekö äidin paras aina ohi lasten parhaan? Miltä itsestä tuntuisi joutua eroon lapsista satojen kilometrien päähän? Siltä tuntuu etävanhemmasta ja siltä tuntuu lapsista.
Jos muuttovimmaa pukkaa, niin eikö sitten ole parasta, että se äiti muuttaa yksin eikä revi lapsia irti juuriltaan?
Huomaa tässäkin ketjussa, miten monet naiset ovat todella täynnä itseään ja omia tarpeitaan eivätkä välitä yhtään puolison tai lastensa tunteista.
[/quote]Koska etä-äidit tuomitaan ja pidetään itsekkäänä pohjasakkana. Lopputulos on aivan sama, lapsi joutuu matkustamaan saman matkan sille etä-äidille, ja vaikka äiti olisikin hetken asunut poissa kotiseudultaan hän ei välttämättä itse ole valinnut sitä vaan syy on ollut toisessa puolisossa ja hänen itsekkyydessään.
Ja muutto ei tosiaan ole mikään maailmanloppu jolta lasta tulee suojella. Vai voidaanko näin perustella jopa sitä työttömyyttä, että mihinkään en lähde ettei lapsille tule muuttoa?
Ehkäpä näin juuri kasvatetaan niitä aikuisia jotka eivät ikinä osaa lähteä kotiseudultaan, kuten minäkin, vaan palaavat vaikkapa eron tultua takaisin jos on ollut pakko muuttaa. Ehkäpä sitä on hyväkin tottua siihen uuteen paikkaan sopeutumiseen, elämä on, ja joskus sitä on lähdettävä jatko-opiskelemaan aivan uusien ihmisten joukkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työtävieroksuvat palstamammat eivät muuta työn perässä käyttäen muka lapsia tekosyynä
[quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 11:47"]Sorry, jos oot muuttanut miehen takia 700 km päähän ja jättänyt kaikki kaverit ja sukulaiset niin etpä varmaan jäisi sinne vaan palaisit synnyinseudulle, kuten minäkin, en miehen takia helsinkiin jäisi, pohjoisessa olisi sitäpaitsi halvemmat hinnat. Jos isä haluaisi lasta nähdä voisi maksaa lentoliput tai tulla itse käymään lapsen luona. Pohjoisessa lapsella olisi kaikki sukulaiset, tädit ja sedät elämässä ja ainoat isovanhemmat, mitä olisi etelässä muuta kuin isä joke tekee töitä 07-21.. jee jee.
[/quote]
Tässä on taas niin itsekäs äiti joka pitää lapsia vain hänen omaisuutenaan. Ne lentoliput on ihan hirveän hintaisia ja muut kulkuneuvot vievät järjettömästi aikaa. Sitten etän pitäisi maksaa satoja euroja joka toinen vkl?! Itsekäs lehmä, joka on vienyt ne kersat jumalan selän taakse, saisi ihan ehdottomasti sen itsekkään lystinsä maksaa ja käyttää se aika siihen autossa istumiseen. Pe 18h autossa (300e), la lasten kanssa, su 18h autossa (toiset 300e, lentokoneella vielä kalliimpaa). Tai sitten etä viettäisi lasten kanssa aikaa vieraalla paikkakunnalla ettei lapsia rääkättäisi autossa istumisella. Miettikää oikeasti paljon lapset siitä tykkää. Voi että mua kiehuttaa tällaiset itsekkäät ämmät. On meinaa kohtuutonta että jos haluaa lapset luokseen 2*kk YHDEKSI PÄIVÄKSI, joutuu siitä maksamaan 1000-1500e/kk ja istumaan autossa vuorokausia vain yhden erittäin itsekkään ihmisen takia. Todella, todella kohtuutonta. Miettikää hyvät ihmiset omalle kohdalle. Että te joutuisitte maksajan ja kuskin osaan. Vieläkö lähivanhemmalla olisi oikeus lähteä?
Ihmisoikeus ja vapaa tahto oikeuttaa. Minä jäin 2-vuotiaan kanssa yksin, muutettiin miehen omistamasta talosta pois ensimmäiseen asuntoon mikä saatiin, mukana vain vaatteet ja lapsen lelut. Mulla ei ollut ajokorttia ja kaupunkiin olin muuttanut miehen mukana viitisen vuotta aiemmin. Pari vuotta asuttiin samassa kaupungissa, olin todella yksin paitsi lapsen kanssa niin muutenkin. Isälle oli toki helppoa kun kävi katsomassa lasta minun luona, ei kertaakaan ottanut tapaamiseen luokseen kun oli kuulemma niin pieni vielä.
Vuoden alussa sanoin exälle että oon miettinyt muuttoa kotikaupunkiin, oltiin siellä joululomalla käymässä ja muistin miten paljon läheisiä siellä onkaan ja tukea ihan eri tavalla. Ex ei kieltänyt, ei sanonut oikein mitään. Sitten kun huhtikuun alussa muutettiin niin aloin kuulla että valittaa kavereilleen että vein lapsen ja muutin salaa.
Mielestäni minut kuitenkin oikeutti muuttamaan parempi tukiverkosto, mukavampi ja meille sopivampi asunto jonka löysin, opiskelumahdollisuus ja oma juurettomuuden tunteeni. Emme edes asu niin kaukana, alle 200 km mutta ex käyttäytyy niinkuin olisin vienyt lapsen toiseen maahan ja estänyt tapaamiset kokonaan.
Kai niitäkin on jotka kiusallaan muuttaa kauas mutta sitten on meitäkin jotka haluavat tarjota lapsilleen parempaa elämää ja laajempaa tukiverkostoa.
[quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 13:12"]Miettiikö yksikään muuttoa suunnitteleva äiti, mikä on lasten parasta? Meneekö äidin paras aina ohi lasten parhaan? Miltä itsestä tuntuisi joutua eroon lapsista satojen kilometrien päähän? Siltä tuntuu etävanhemmasta ja siltä tuntuu lapsista.
Jos muuttovimmaa pukkaa, niin eikö sitten ole parasta, että se äiti muuttaa yksin eikä revi lapsia irti juuriltaan?
Huomaa tässäkin ketjussa, miten monet naiset ovat todella täynnä itseään ja omia tarpeitaan eivätkä välitä yhtään puolison tai lastensa tunteista.
[/quote]
Teidän uhrautujien kannattaa muistaa myös se että mikä äiti se on lapdelleen sellainen joka ahdistunut ja masentunut. Jos hyvä mielenterveys vaatii takaisin muuttoa oman perheen piiriin niin minusta se on jos mikä lapsen parasta ajattelemista. Lapsi tarvitsee äitiä. Ei äidin kannata sairastuttaa itseäã lapsen takia. Aivan kun äidin ei kannata antaa kaikkea ruokaa lapselle ja kuolla nälkään ja näin hylätä lapsensa "varmaan kuolemaan". Autiosaari teoria...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minä ymmärrän, että joskus muutto voi olla välttämätön. Mutta minusta siihen ei pitäisi suhtautua läpihuutojuttuna, joka toteutetaan aina, jos lähivanhempi niin haluaa.
Mun äidillä ja isällä välimatkaa oli vain 15km, mutta jäihän ne kaverit aina sinne äidin kotiin, kun isälle mentiin. Halusin käydä isällä (siihen aikaan vuoroviikko oli harvinainen, joten se oli nimenomaan käymistä), mutta olisi ollut huikean paljon helpompaa jos kodit olisivat olleet kävely- tai pyöräilymatkan päässä. Olisi voitu elää normaalia elämää myös isän luona.
-olinkohan 25
[quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 13:11"] Lapselle 2h on ikuisuus ja toinen kaupunki tuntuu toiselta maalta. Miksi lapsen näkökulma unohtuu.
Ap
[/quote]
Puhu vain omasta puolestasi, älä esittele omia traumojasi yleisenä totena, kiitos.
Esimerkiksi minulle pari tuntia bussissa oli todella lyhyt aika, ei mikään ongelma. Myös se toinen kaupunki tuli aikanaan hyvinkin tutuksi, olihan se sentään isäni kotikaupunki. Vähän riippuu omasta asenteestakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 19:14"]
[quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 13:11"] Lapselle 2h on ikuisuus ja toinen kaupunki tuntuu toiselta maalta. Miksi lapsen näkökulma unohtuu.
Ap
[/quote]
Puhu vain omasta puolestasi, älä esittele omia traumojasi yleisenä totena, kiitos.
Esimerkiksi minulle pari tuntia bussissa oli todella lyhyt aika, ei mikään ongelma. Myös se toinen kaupunki tuli aikanaan hyvinkin tutuksi, olihan se sentään isäni kotikaupunki. Vähän riippuu omasta asenteestakin.
[/quote]
Samaa mieltä Ap: n kanssa.
Lapselle parin tunnin matka on todella pitkä, vielä isommallekin, eikä vain leikki-ikäiselle, tai alakoululaiselle.
[quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 11:47"]
Sorry, jos oot muuttanut miehen takia 700 km päähän ja jättänyt kaikki kaverit ja sukulaiset niin etpä varmaan jäisi sinne vaan palaisit synnyinseudulle, kuten minäkin, en miehen takia helsinkiin jäisi, pohjoisessa olisi sitäpaitsi halvemmat hinnat. Jos isä haluaisi lasta nähdä voisi maksaa lentoliput tai tulla itse käymään lapsen luona. Pohjoisessa lapsella olisi kaikki sukulaiset, tädit ja sedät elämässä ja ainoat isovanhemmat, mitä olisi etelässä muuta kuin isä joke tekee töitä 07-21.. jee jee.
[/quote]eli olet taas näitä akkoja joiden mielestä isällä ei ole mitään oikeutta tavata lastaan, mutta kaikki elarit yms kyllä revitään vaikka väkisin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, näin jälkikäteen emme voi saada selville minkälainen ap:n isä olisi ollut lähivanhempana, mutta jos nyt vetelen johtopäätöksiä omasta exästäni joka on todella hyvä isä, niin tiettyä emotionaalista huolenpitoa olisi jäänyt rutkasti uupumaan.
Ap: nyt oikeasti. Kokeile ensin itse millaista on olla yksinhuoltaja ennen kuin töräyttelet menemään äitisi itsekkyydestä. Minä ainakin kyläilen paljon vanhempieni luona ollessani lapsen kanssa, koska pienen lapsen kanssa puuhaaminen on _todella_ väsyttävää puuhaa.
Jos olisin täys-yh, en todellakaan ihmettelisi jos lapseni aikuisena haikailisi sen toisen vanhemman luo. Jo yhteishuoltajuudessa joudut puolet ajasta olemaan täysin yksin lapsen kanssa, ja tätä jos jatkuu kyllin pitkään, niin kyllä siinä lapsikin välillä kuulee että äiti on nyt vähän väsynyt.
On kovin surullista että äitisi on kuollut etkä pääse puhumaan näistä hänen kanssan suoraan, mutta mieti nyt itsekin kannattaako sinun olla koko loppuikäsi kuolleelle ihmiselle katkera, vai kannattaisiko asiat selvittää ja jatkaa eteenpäin, ihan sitä omaa hiihtoa?
Tämä on taas tätä soopaa, että lapset eivät kestä muuttoa. Joku aika sitten oli melkein mellakka siitä, että voiko perhe muuttaa, jos lapsen täytyy vaihtaa koulua.
Tämä yhteiskunta pyörii työnteon varassa. Yksinhuoltajien on muutettava työn perässä, samoin perheiden. Välillä muutetaan saman kaupungin sisällä vaikkapa uuteen asuntoon. Yksinhuoltajat rakastuvat ja solmivat uusia parisuhteita, pariskunnat eroavat. Isommat sisarukset muuttavat pois kotoa ennen nuorempia sisaruksia. Tämä kaikki on elämää. Vasta haudassa mikään ei muutu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, mieti asiaa niin, että olisitko halunnut äitisi olevan onneton, juureton ja yksinäinen? Monelle ero tarkoittaa myös sosiaalisten suhteiden vähentymistä tai jopa loppumista.
Joo, lapset ensin. Koitetaan kuitenkin muistaa, että myös ne äidit (meidänkin äidit!) on ihmisiä huolineen ja murheineen.
[quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 19:50"]eli olet taas näitä akkoja joiden mielestä isällä ei ole mitään oikeutta tavata lastaan, mutta kaikki elarit yms kyllä revitään vaikka väkisin?
[/quote]
Kato se nyt vaan on niin, että lapsia saadaan ja lapsia menetetään. Ihan kuin puolisoitakin.
[quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 11:50"]
se vaan, että niin saa tehdä, ihmisoikeudet
[/quote]
Lähinnä perustuslaki, joka oikeuttaa valitsemaan asuinpaikkansa. Tosin oikeuskäytöntö asettaa sille rajoituksia enemmän kuin eettiset rajoitteet.
Omituista, että on olemassa joku tällaisiin tilanteisiin sovellettava universaali "lapsen paras" - kukaan ei kertonut siitä minulle kun vanhempani erosivat kun olin alle 10-vuotias ja kaupungit vaihtuivat muutamaankin otteeseen vanhemmilla, n. 200 km etäisyydellä.
Opin varsin nopeasti reissaamaan julkisilla ja pienenäkin nautin "omasta ajasta" ja itsenäisyydestä. Pitkät viikonloput ja lomat etäisän luona olivat hauskaa vaihtelua ja laatuaikaa omine perinteineen. Olen pahoillani että ap ei ehkä koskaan saa selville kaikkia äitinsä motiiveja, mutta itse en tästä järjestelystä kärsinyt.
Pääasia oli vanhemmat, joilla oli kotipaikkakunnillaan työpaikat, tukiverkot sekä onnellisempi elämä. Kumpaankin vanhempaan on läheinen ja mutkaton suhde.
Itsellänikin on lapsia ja toivon, että saavat kasvaa tutussa ympäristössä ja ydinperheessä, mutta lapset kestävät muutoksia yllättävän hyvin eikä hyvän ja kiinteän suhteen luominen vaadi jokaviikkoista fyysistä kohtaamista vanhemman kanssa.
[quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 11:52"][quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 11:47"]Sorry, jos oot muuttanut miehen takia 700 km päähän ja jättänyt kaikki kaverit ja sukulaiset niin etpä varmaan jäisi sinne vaan palaisit synnyinseudulle, kuten minäkin, en miehen takia helsinkiin jäisi, pohjoisessa olisi sitäpaitsi halvemmat hinnat. Jos isä haluaisi lasta nähdä voisi maksaa lentoliput tai tulla itse käymään lapsen luona. Pohjoisessa lapsella olisi kaikki sukulaiset, tädit ja sedät elämässä ja ainoat isovanhemmat, mitä olisi etelässä muuta kuin isä joke tekee töitä 07-21.. jee jee.
[/quote]
Kuvittele, jos lapset olisivat jääneet isälleen ja mies olisi muuttanut lapsineen 700km päähän! Kyllä mun mielestä perheen pitäisi olla perhe eron jälkeenkin. Paras olisi viikko-viikko-systeemi ja vanhemmat, jotka asuvat kävelyetäisyyden päässä toisistaan. Jos kerran naimisiin mennään ja/tai lapsia tehdään, niin joku vastuukin siitä pitäis kantaa.
Ap
[/quote]
samaa mieltä sun kanssas!
Itae lähivanhempana en voi muuttaa pois pk-seudulta, vaikka kuinka haluaisin, koska ei ole enää kyse mun haluista, vaan siitä, että lapsi tarvitsee isäänsä. Mulle olis helpotus päästä pois, mutta lapsi on tärkeempi, kuin minä. Nä voin muuttaa sitten, kun lapsi on täys-ikänen tai vaihtaa itse paikkakuntaa esim. Koulun takia.
[quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 13:12"]Miettiikö yksikään muuttoa suunnitteleva äiti, mikä on lasten parasta? Meneekö äidin paras aina ohi lasten parhaan? Miltä itsestä tuntuisi joutua eroon lapsista satojen kilometrien päähän? Siltä tuntuu etävanhemmasta ja siltä tuntuu lapsista.
Jos muuttovimmaa pukkaa, niin eikö sitten ole parasta, että se äiti muuttaa yksin eikä revi lapsia irti juuriltaan?
Huomaa tässäkin ketjussa, miten monet naiset ovat todella täynnä itseään ja omia tarpeitaan eivätkä välitä yhtään puolison tai lastensa tunteista.
[/quote]
juuri näin!!!!
Ei lähivanhempi ole asia, mitä ei voisi muuttaa. Jos lapset ovat integroituneet alueelle (koulut ja kaverit), ei toinen vanhempi voi vain ottaa lapsia ja häipyä, vaikka olikin lähivanhempi. Tällöin toisen vanhemman tulee hakea muuttuneiden olosuhteiden johdosta lähivanhemmuutta itselleen tai ääri tapauksessa yksinhuoltaja statusta. Lapsen etu ei suinkaan ole sama asia, mikä on lähivanhemman oma etu.