Miksi tällä palstalla elää hirveen vahva äitimyytti?

Niin, että kun äiti tisseineen on vuoden Se maailman tärkein ihminen, niin sitten simsalabim koko homma unohtuu yhdessä yössä. No lapsetkin on yksilöitä, jotkut jakaa kiintymyksensä tasaisemmin.

Kyllä isälläkin ehtii olla tärkeä rooli, mutta pari ensimmäistä vuotta usein äidillä on suurempi. Imetys ja äidin jääminen kotiin ensin ovat siihen ne suurimmat syyt. Täysin mahdollista on toki isänkin olla Se tärkein alusta asti. Harvoin vain käytännössä menee niin.

[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 00:42"]

[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 00:26"]

Koska äiti on vauvalle tärkein henkilö. Myöhemmin, kun maailma laajenee tulee mukaan toiset henkilöt. Äiti on silti tärkein, ihan biologiankin kannalta. Hänen rooli on toisenlainen kuin miehen. Naiset useimmin jäävät kotiin äitiyslomalle ja vanhempainvapaalle. 

Tällä palstalla on varmaan enemmän naisia kuin miehiä, siksi varmaan tuo asiakin korostuu.

[/quote]

Mielestäni imetys on ainoa asia, joka pakosta sitoo vauvan äitiin. Mutta kun imetys on loppunut, ei äidin ja isän välillä pitäisi olla eroa. Mutta lapsettomana mulla ei tietenkään ole äänioikeutta.

Ap

[/quote] Ei se imetyskään sido, jos totuttaa lapsen myös pulloon alusta saakka. Niin ja siitä pullosta voi antaa ihan omaakin maitoa (imetysfanaatikoille tiedoksi). Meillä on tehty näin, joten mies on ollut alusta saakka tasavertainen vanhempi.

Pelottavaa on se että äidit pahoinpitelevät lapsia tilastojen mukaan useita kertoja päivässä :(

Ihminen on nisäkäs. Isän osallistuminen on länsimaista ja aivojen kehittymisen tulos. Mutta vielä meissä elää sisällä se vanha ajatus. Ihminen on sen lajin nisäkäs, että myös poikasten isä osallistuu hoitoon, mutta kuten useimmilla nisäkkäillä, hoito on se, että isä tuo ruokaa ja vahtii poikasia sillä aikana, kun emo käy syömässä. Tämä ajatustapa on vain laajentunut. Osa nisäkkäistä ei osallistu poikasten hoitoon mitenkään ja kokee poikaset jopa uhkana. Osa ihmisistä kuuluu myös tällaiseen lajiin. 

Äiti isäsuhteet on myös lapsikohtaisia, oma esikoinen on aina ollut hyvin vahvasti kiintynyt minuun eli äitiin ja kuopuksemme tasapuolisesti molempiin imetyksen aikanakin, kuopus kävi imaisemassa maidot ja kömpi sitten isin syliin, 1v.  olen antanut miehen hoitaa molempia vauvoina ja ottaa vastuuta, olen itse kotona ja mies töissä.

[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 00:16"]Jos ei muita saavutuksia elämässä ole, niin sitten täytyy glorifioida äitiys älyttömyyksiin asti.

[/quote]

Suurimmalla osalla av-mammoista ei muita saavutuksia olekaan. Äitiyskään ei ole saavutus, mutta av-mammat toki kokevat sen olevan.

Ehkä kyse on hurahtamisesta, mutta myös siitä miten lasten isä ottaa vastuuta ja antaa aikaa lapsille. Eli monesti miehet jättäytyvät ihan omasta halustaan ulkopuolelle.

Ja jos minulta kysytään, ketä perheeseeni kuuluu, vastaan että minä, mieheni ja kaksi poikaa. En osaisi vastata, että minä, isä ja kaksi poikaa. Koska enhän ole mieheni äiti.

Ihmisten saavutukset ovat turhia. Luonto pärjäsi mainiosti ilman niitä. Ei - en ole mikään hihhuli, mutta näinhän asia on. Saavutuksillaan ihminen tuhoaa luontoa. Kyllä, myös uuden ihmisen syntymä saastuttaa, mutta se johtuus siitä, että tarvitaan lisää näitä ihmisten keinotekoisia saavutuksia. 

Minä taas törmään täällä yllättäväm vähän siihen hehkutukseen ja yllättävän paljon täältä on saanut lukea esimerkiksi siitä, kuinka lasten hankintaa on kaduttu.

Ja minusta aika monessa ketjussa myös isän tärkeää roolia on korostettu. Ainakin enimmäkseen, eivät toki kaikki.

Äitiys vaan jakaa mielipiteitä ja toisinaan vähän tekee äidistä toiselle äidille sen suden. Varsinkin vauva-ajan hormonipöllyissä nähdään se oma ehdoton kanta eikä oikein muuta. Sitä saattaa olla aika vaikea tajuta jos ei ole ollut samassa tilanteessa (eikä toki kaikki sitä ole, ehkä sellaisten on vaan helppo kuuluttaa sitä kantaansa anonyymisti keskustelupalstalla). Kyllä se yleensä siitä hälvenee ja se kapeakatseisuuskin hellittää kun lapset kasvaa. Itse olen ainakin huomannut että ei se ole (aina) niin vakavaa.

[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 00:26"]

Palstan käyttäjistä varmaan isohko (ja aktiivinen) osa on kotiäitejä, jotka ymmärrettävistä syistä haluavat vakuuttaa itsensä ja muut siitä, että äitiys on erittäin tärkeää ja merkityksellistä.

[/quote]

Toisaalta samoissa velakeskusteluissa todetaan, ettei miehiä niinkään kiinnosta lastenteko, vaan naisilla on vauvakuume yleensä, ja miehet harmittelevat sitä. Joten tällä logiikalla naiset kokevat äitiyden merkitykselliseksi.

[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 00:42"][quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 00:26"]

Koska äiti on vauvalle tärkein henkilö. Myöhemmin, kun maailma laajenee tulee mukaan toiset henkilöt. Äiti on silti tärkein, ihan biologiankin kannalta. Hänen rooli on toisenlainen kuin miehen. Naiset useimmin jäävät kotiin äitiyslomalle ja vanhempainvapaalle. 

Tällä palstalla on varmaan enemmän naisia kuin miehiä, siksi varmaan tuo asiakin korostuu.

[/quote]

Mielestäni imetys on ainoa asia, joka pakosta sitoo vauvan äitiin. Mutta kun imetys on loppunut, ei äidin ja isän välillä pitäisi olla eroa. Mutta lapsettomana mulla ei tietenkään ole äänioikeutta.

Ap

[/quote]

Mä en sanoisi ihan noinkaan.

Kun vauva on pieni, äiti on yleensä se joka jää tämän kanssa kotiin ja isä jatkaa töissä ihan taloudellisista syistä. Kaikilla ei ole varaa siihen että molemmat vanhemmat jää kotiin hoitamaan vauvaa. Silloin se kotona oleva vanhempi on sille pienelle vauvalle tutuin ja turvallisin vaikkei hän imettäisikään.

Toisaalta imetys voi jatkua pitkään. Mä olen imettänyt omia lapsiani 1,5v-2v ja silti mies on jäänyt kaikkien kohdalla koti-isäksi lasten täytettyä vuoden. Eli vaikka mä olen yhä imettänyt, isä on ollut lapselle vähintään yhtä tärkeä.

[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 00:56"]

Kun imetys on loppunut, on vauva yleensä leimautunut hyvin vahvasti äitiin. Usein äideillä myös on luontainen hoivavietti ja parempi tuntemus vauvaan ja sen hoitoon liittyvistä asioista. Näin biologia useimmiten määrää. Itse olen ainakin huomannut, että omalle miehelle monet asiat vauvaan liittyen on tarvinut ensin opastaa, vaikkei niitä kukaan minullekaan ole opettanut. Myös esim. vauvan itkujen tulkitseminen on miehelleni hankalaa. Mies siis osallistuu meillä vauvan hoitoon lähes yhtä paljon kuin minä.

[/quote]

Tässä  on juuri oiva esimerkki äiti-myyttiä pönkittävästä viestistä. Viestissä vedotaan ilmiötä, hoivaviettiä, kuvatessa  "tieteeseen" fundamentaalisena totuutena sen sijan, että pysähdyttäisiin oikeasti tieteestä kiinnostuneen  ja tieteellisesti ajattelevan ihmisen tapaan kysymään, mikä ilmiön takana on. Samoin oma kokemus tilanteesta, tässä tapauksessa miehen kyvystä tunnistaa (vauvan) tunnetiloja, yleistetään jos ei nyt yleiseksi totuudeksi, niin normiksi.

Mielestäni on kuitenkin AV-palstalle kunniaksi, että peukuista päätellen suuri osa viestin lukijoista tunnistaa tässä olevan jotain lähtökohtaisesti väärää, vaikka varmaan kaikilla alapeukuttajilla ei mitään erityistä teoreettista taustaa ole kultuuristen konstruktioiden tunnistamiseen ja niiden purkamiseen.

[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 00:13"]

"Äiti on lapselle tärkein ihminen."

"Kurittomalla lapsella on automaattisesti huono äiti."

"Äidin tehtävä on olla kotona lastensa luona."

"Kyllä äidinvaisto kertoo, mikä lapsella on hätänä."

"Äidilläni on kolme lasta."

Hurahtaako kaikki naiset lapsen saatua siihen äitiyteen niin, että miehet jää täysin ulkopuolelle?

[/quote]

Joo, mäkin ihmettelen tota äitimyyttiä. Että täällä ihmisten mielestä äidistä lähtöisin on jopa miehen isyys. Äiti luo ja päättää miehen isyyden. Joko "hurahtamalla" äitiyteen, jolloin miehen isyys oli sitten siinä, tai "antamalla" miehen olla isä. Eli ei niin, että miehen ulkopuolisuus olisi huonoa isyyttä, vaan se on äitimyyttiä ja äidin luoma juttu.

[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 07:13"]

Äitiys vaan jakaa mielipiteitä ja toisinaan vähän tekee äidistä toiselle äidille sen suden.

[/quote]

Jakaa ja äitiys tekee naisesta toiselle naiselle suden. Lisäksi naisia kiinnostaa aihe paljon enemmän kuin miehiä, ja naiset myös useammin identifioivat itsensä asian kautta. Miksi teit lapsia, miksi et tehnyt lapsia. Harvemmin miehet keskenään puhuvat miksi Jarppa teki lapsia tai miksi ei tehnyt.

Suurin "saavutukseni"  onkin ehdottomasti lapset!! Niitä kannoin vatsassani 9kk, ponnistin ne väsyneenä tuskissani maailmaan, imetin ja hoivasin, rakastan eniten maailmassa, elämässäni ei ole koskaan ennen ollut tälläistä merkitystä kuin nyt, elän elämäni parasta aikaa ja lapset ovat sen kohokohta, mikään muu asia ei saa tälläistä intohimoa minussa aikaan eikä tälläistä onnellisuuden tunnetta.

Terv. Perinteinen ylpeä av mamma jolle äitiys on elämässä tärkein asia

[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 00:26"]

 Samaan aikaan toisissa ketjuissa vakuutellaan veloille, miten vanhemmuus kyllä tekee kaikki onnellisiksi, omaan lapseen kyllä kiintyy, eikä sellaista rakkautta ja ihanuutta saa mistään muualta. Todisteet väittäisivät kyllä muuta...

[/quote]

Jos jossain ketjussa sanotaan äitiyden tekevän kaikki onnelliseksi, ja saavan voittopuolisesti pluspeukkuja, ovat väärässä.

Sen sijaan jos joku täällä kertoo, että henkilökohtaisesti kokee äitiyden ihanana (tai että se ihanuus yllätti), niin meillähän ei ole todisteita siitä, onko tämä totta vai ei.

Jotain voi päätellä ehkä niistä vanhemmista, jotka ovat tehneet esim. kolme lasta. Miksi ihmeessä, kun kaikki tietävät mikä vaiva, huoli ja työ niissä on. On kokemusta jo yhdestä ja sitten kahdesta lapsesta eli tiedetään hyvin mitä se on. Joku syy on, mikä sen heillä tekee niin palkitsevaksi. Mutta tämä nyt koskee lähinnä vain monilapsisia perheitä, joissa ei ole pakko esim. uskonnon takia niin montaa tehdä.

Saako tähän väliin kysyä, mikä on äitimyyttiä.

Jos ihminen toteaa esim. muiden kokemustensa kalpenevan verrattuna oman lapsen saamiseen, onko tämä äitimyyttiä. Ja jos se on äitimyyttiä, niin miksi. Vrt. jos toinen toteaa saavansa vastaavia kokemuksia kirjallisuudesta.

[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 00:26"]

Palstan käyttäjistä varmaan isohko (ja aktiivinen) osa on kotiäitejä, jotka ymmärrettävistä syistä haluavat vakuuttaa itsensä ja muut siitä, että äitiys on erittäin tärkeää ja merkityksellistä. Tämä käy ilmi, jos erehtyy myöntämään ääneen, ettei itse pidä vanhemmuutta mitenkään tärkeänä tai merkityksellisenä.

[/quote]

En tunnista itseäni tuosta kuvauksesta. Itse asiassa sosiaalisissa suhteissa muihin ihmisiin haluan olla ensisijaisesti muuta kuin äiti. Lapsille ensisijaisesti äiti, miehelle vaimo ja lastensa äiti, muille ihmisille ystävä, kollega, vertainen tai jotain muuta. Jos sosiaalisissa suhteissa halutaan nähdä ensisijaisesti äitinä, se häiritsee suhdetta enemmän tai vähemmän.

Paitsi ehkä äitiyslomalla ja ensimmäisinä vuosina, kun äitiys oli uutta.

Minusta synnyttäminen ei tee äidiksi. Äidiksi kasvetaan vauvavuoden aikana ratkaisujen myötä. Esim: tuuppaatko lapsesi heti seurauksista huolimatta yökylään vailla kumpaakaan vanhempaa jonnekkin omalle äidillesi tai anopille alle 6 kk iässä vai hoidatko vauvasi itse.

Onko 3 v:si useammin muiden luona, kuin sinun luonasi? 
Uskaltaako 7 vuotiaasi kertoa koulukiusaamisesta ja omista ongelmistaan, vai oletko vain elättäjä? 
Oletko valmis lykkäämään töihin menoa sillä muutamalla kuukaudella, ettei lapsen tarvi olla kunnallisessa ylikuormitetussa päivähoidossa ilman sanavarastoa oman hädän ilmaisemiseen (jano tms.) ja rötköttää vieraiden ihmisten keskellä 8 h päivässä lattialla. 

En siis sano, että nämä asiat koskisivat pelkästään äitiä tai olisivat täysin naisen vastuita. Äiti vaan stereotyyppisesti on se luottamusvanhempi ja isä elättäjä/sivuosallistuja. Isä on mielestäni täysin kykeneväinen myös edellä mainittuihin vastuuvanhemman päätöksiin, mutta stereotyyppisesti keskiaikaisessa hierarkiassamme nämä vastuut lankeavat sille synnyttäjälle.

Olen senverta wt-seurueiden kanssa tekemisissä, että olen oikeasti kuullut, että äidit ovat jättäneet 8 v lapsia vastuuseen 4 v pikkusisaruksista ja kadonneet ryyppäämään. Muuan nainen taaseen yrittää heivata 3 v lastansa kenelle sattuu hoidettavaksi, että pääsisi ryyppäämään. Tuttavan 6 kk vauva painui äkisti isovanhemmilleen viikoiksi ilman äitiä tai isää. Toinen taaseen viettää puolet arki-illoista lasten kanssa (työpäivän hoidossa). Loput viikosta lankeaa lapsen isälle tai isovanhemmille ja tuttavani elää, kuin lapseton. Nämä ovat niitä tapauksia, jotka ovat saaneet minut ymmärtämään, että kaikkien ei pitäisi todellakaan lisääntyä. Kaikilla ei ole rahkeita ja mustavalkoisesti käännettynä nämä äidit saavat minut arvostamaan niitä "oikeita" äitejä, jotka vastaavat lapsen tarpeisiin ja ovat oikeasti lapsen elämässä mukana. Ja näihin skaalattuna mielestäni äitimyytti ei ole liian glorifoitu taru. Hyvä äiti on hyvä äiti. Ei siitä hommasta patsasta saa tai kuulu saada, mutta ainakin on yrittänyt parhaansa, eikä vain lisääntynyt holtittomasti ja ollut edesvastuuton toisten elämän kustannuksella.

Biologian vuoksi äiti on lapselle maailman tärkein ihminen. Isä ei kykene imettämään eikä ilman apuvälineitä ruokkimaan.

Kurittomalla lapsella on todennäköisesti huono äiti, jos ei edes täydellinen isä ole saanut lasta järjetykseen.

Äidin tehtävä on olla kotona lasten luona tai missä tahansa muualla lasten kanssa, koska jos ei ole töissä, ei ole mitään syytä olla olematta lastensa luona. Harva tekee lapset yhteiskunnalle.

Äidinvaisto todella usein kertoo, mikä lapsella on hätänä: nälkä, väsy vai märkä vaippa. Lasta pitää kuunnella ja kuulla jo silloin, kun hän ei osaa puhua.

Äidillänikin oli kolme lasta ja jos keskustelua käydään siitä, miten naiset hoitavat lapsia, on turha mainita, että lapsilla oli isäkin - yleensä kun on ja aikamaan vielä sellainen, joka eli perheensä kanssa.

Ei äitiys kiellä miehen olemassaoloa, mutta naisena katsoo asioita naisen näkövinkkelistä. Kamalimpia perheitä ovat ne, joissa mie ei ole mies eikä nainen ole nainen vaan ollaan pariskunta, missä kumpikaan ei saa olla oma itsensä. Kaikki tehdään yhdessä.