Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
X-sukupolven (1964-1979) muisteluketju
Wikipedian mukaan: X-sukupolveen kuuluvat vuosina 1964–1979 syntyneet ikäluokat. Sukupolven yhteisiä suuria kokemuksia olivat Neuvostoliiton romahtaminen, Berliinin muurin murtuminen, Yhdysvaltojen jääminen maailman ainoaksi supervallaksi, 1990-luvun lama ja massatyöttömyys sekä globalisaatio. Monia X-sukupolven edustajia yhdistää lapsuudessa tai nuoruudessa koettu vanhempien avioero"
https://fi.wikipedia.org/wiki/X-sukupolvi
Itse muistan parhaiten ihanan 80-luvun, siis ne ihanat asiat kuten muodin, nuoruuden, musiikin. Moni asia oli kyllä pielessä silloin, esim. naisen asema. Tsernobyl on myös iso juttu, ja Berliinin muurin murtuminen sekä Itä-Euroopan vapautuminen Neuvostoliiton vallasta. Ja Neuvostoliiton kaatuminen.
Kuka muistaa vielä Bundesrepublic Deutchlandin ja Deutche Demokratische Republicin? Vai menikö ne oikein :)
Meidäthän tunnetaan myös "pullamössösukupolvena", mutta ainakin minua se naurattaa..
Kommentit (640)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 1971, mutta olen lähempänä 1965-70 syntyneitä kuin 1975 jälkeen syntyneitä. 1975 jälkeen syntyneet ovat eri maailmasta.
Ehdin kokea sen 70-80 lukujen vanhan liiton vasemmistolaisuuden koulussa, arjessa sekä työelämässä vaikka itse olinkin oikeistokodista. Oli meininki työpaikoilla ennen vähän toista, hyvässä ja pahassa.
Ensimmäinen kesätyöpaikkani oli eräs suuri saha jossa käytännössä kaikki olivat kommunisteja. Siis oikeasti, ei haukkumasanana. Siinä oli sellaista yhteisöllisyyttä kaiken sen hevonpeen seassa, jota kovasti kaipaan nykyään. Ihmiset pitivät vahvasti yhtä, ei ollut kilpailua eikä kiusaamista. Nykyään kaikki kilpailevat toisiaan vastaan.
Se entisajan yhteisöllisyys toki vaati sen että hyväksyit samat pelisäännöt ja arvot. Nykyajan minäminäminä-ihmistä ei olisi pitkään katseltu. Työntekijöillä oli valta. Jos joku vanha työntekijä sanoi, ettei tuon kanssa ole oikein hyvä painaa, niin pomo heitti sen pellolle. Vanhat työntekijät valikoivat kasaan toimivan porukan. Jos mielistelit pomoa niin mielistelit aivan väärää tahoa. Jos porukka hyväksyi sinut, niin ihmiset olivat myös hyvin lämpimiä, keskinäistä kilpailua ei ollut, sellainen olisi uhannut yhteishenkeä.
Kokonaisuutena tuollainen vanha systeemi toimi mielestäni paremmin kuin nykyinen henki, vaikka omat ongelmansa oli siinäkin.
Nyt oli hyvin kuvailtu ja meni täysin nappiin! Juuri noin se oli.
Paitsi ettei tuollainen toimi kuin suljetussa yhteiskunnassa eikä oikeastaan sielläkään. Takavuosien suomi oli siis sitä että tehtaissa väännettiin vajaalaatuista puolisekundaa n-liiton markkinoille koska sinne tuntui kelpaavan huonompikin kama. Kauppoja teki poliitikkomme kosteissa saunailloissa yhdessä neuvostokollegoidensa ja vuoristoneuvosten kanssa. (sori tuli uunoflashback).
N-liiton kaaduttua ja huomattiin ettei se vajaalaatu kelpaa kenellekään muulle mutta tehtaat oli täynnä kaikenmaailman kommunisteja jotka luuli omistavansa koko laitoksen. Siinä oli yksi syy 90-luvun lamalle kun piti kertarysäyksellä sekä saada sekä tuotantolaitosten laatua nostettua että tehtaan johto sille kenelle se kuuluu.
Nokian kiitolaukka valitettavasti pysäytti rakennemuutoksen 90-luvulla kun ei tarvinnut muuttaa muuta ja valtio eli nokian veroilla. Nyt ollaan taas siinä että ay-liike änkyröi kaikkea vastaan koska niillä on miljardiomaisuus ja ne voi. Talous voi huonoisti eikä rakennemuutoksia saa tehtyä. Poliitikot on nuoria ja aika täysin irti arjen realiteeteista koska alalle päätyy porukkaa ilman mitään työkokemusta saati sitten muitakaan merkkejä osaamisesta.
Olin muuten 90-luvun töissä yhdessä firmassa jossa ay-liitto oli nimenomaan erittäin vasemmistolainen eikä demari kuten yleensä. Firma piti vähän väliä yt:tä kun piti lakkauttaa vanhoja tuotantolaitoksia eri puolilla ja säännöllisesti liitto uhosi lakoilla tai lakkoili. Ei vaan auttanut vaan vanhentuneita toimipisteitä lakkautettiin ja yhdistettiin modernimpiin. Samalla pääsi eroon pahimmista ay-änkyröistä osasto kerrallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan myös viimeinen sukupolvi jotka Suomen sodasta jotakin tietävät .
Tarkoitit varmaan toista maailmansotaa. No olet kyllä sillä tavalla ihan oikeassa, että meidän isovanhempamme olivat sitä ikäluokkaa, joka oli sodan rintamalla tai jonka elämään sota vaikutti kotirintamalla. Oma isoisäni oli sodassa alusta loppuun, haavoittui kaksi kertaa. Toiselta isoäidiltäni kaatui veli, toiselta kaksi. Sota oli tavallaan siellä taustalla, kyllä nuo asiat tiedettiin, vaikka niistä ei sillä tavalla puhuttukaan. Isoisäni ei puhunut sodasta sanaakaan, koskaan. Isoäitini kyllä puhui veljistään ja hieman sota-ajoista, mutta ei kuitenkaan mitenkään liikaa. Silti sota oli aitoa koettua todellisuutta, eikä pelkkää tekstiä historian oppikirjoissa, ja se vaikutti kyllä siellä taustalla.
Käytännössä kaikkien luokkakavereiden isoisät olivat olleet rintamalla. Ei se ollut mitenkään erikoista. Lapsilla oli kyllä kosketus tuohon aikaan, joka nyt alkaa olla jo pelkissä muistoissa, kun aikalaisia ei elä enää kuin kourallinen. Mutta minun muistoissani nuo isovanhempani olivat virkeitä 7-kymppisiä.
Ei kiinnosta teidän kommentit enää, lopettakaa vastaaminen ketjuun!
T: ap
Vierailija kirjoitti:
Ei kiinnosta teidän kommentit enää, lopettakaa vastaaminen ketjuun!
T: ap
MINÄ olen the original X ja ketjun aloittaja. Minua kiinnostaa :) Ähäkutti.
Vierailija kirjoitti:
Ei kiinnosta teidän kommentit enää, lopettakaa vastaaminen ketjuun!
T: ap
Mistä tunnistaa feikin aihe vapaalla? Siitä, että hän esiintyy anonyymina ap:na ja huutaa jotain epäuskottavaa, yrittää lopettaa keskustelun tai ylipäätään käyttäytyy töykeästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jugoslavian sota oli järkyttävä. Ennen sotaa suomalaisetkin kävi sielä lomalla ja se oli sellainen itä-eurooppalainen "sovietlandia". Sitten yhtäkkiä siellä repesi täysimittainen sota, jossa vanhat asiat kostettiin puolin ja toisin. Se oli pelottavaa siksi, että kaikki ne kamaluudet tapahtuivat Euroopassa, käytännössä tunnin lentomatkan päässä ihan lähellä.
Ja se yksi nuori pariskunta ammuttiin sinne kadulle käsikäteen kun yrittivät paeta kaupungista, ja olivat eri kansallisuuksia.
Niin jos olisit lukenut historiaa, ymmärtäisit miksi Jugoslavian sodan oli pakko tulla ja sanon yhden sanan, joka koko sodan aiheutti: m u s l i m i t.
Suomi joutuu samanlaiseen sisällisotaan m u s l i m e j a vastaan noin 30-50 vuoden sisällä ja Ruotsi 15-30 vuoden sisään, tai oikeastaanhan Ruotsissa on jo nyt sotatila päällä, kaikki varmaan tietää, ei tarvitse kerrata.
Jugoslavian alueen m:t olivat hyvin maallistuneita jos niin voi sanoa, ei heitä erottanut muusta väestöstä yhtään mitenkään. Tämä selittää myös ne "romeot ja juliat" eli oli paljon pariskuntia yli erilaisten rajojen. Kyllä tämä sinun viestisi meni nyt metsään pahasti, mutta ehkä sinulla on jokin muu agenda tässä.
Kannattaa myös katsoa ketkä tekivät ne pahimmat sotarikokset ja keitä on tuomittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan myös viimeinen sukupolvi jotka Suomen sodasta jotakin tietävät .
Tarkoitit varmaan toista maailmansotaa. No olet kyllä sillä tavalla ihan oikeassa, että meidän isovanhempamme olivat sitä ikäluokkaa, joka oli sodan rintamalla tai jonka elämään sota vaikutti kotirintamalla. Oma isoisäni oli sodassa alusta loppuun, haavoittui kaksi kertaa. Toiselta isoäidiltäni kaatui veli, toiselta kaksi. Sota oli tavallaan siellä taustalla, kyllä nuo asiat tiedettiin, vaikka niistä ei sillä tavalla puhuttukaan. Isoisäni ei puhunut sodasta sanaakaan, koskaan. Isoäitini kyllä puhui veljistään ja hieman sota-ajoista, mutta ei kuitenkaan mitenkään liikaa. Silti sota oli aitoa koettua todellisuutta, eikä pelkkää tekstiä historian oppikirjoissa, ja se vaikutti kyllä siellä taustalla.
Käytännössä kaikkien luokkakavereiden isoisät olivat olleet rintamalla. Ei se ollut mitenkään erikoista. Lapsilla oli kyllä kosketus tuohon aikaan, joka nyt alkaa olla jo pelkissä muistoissa, kun aikalaisia ei elä enää kuin kourallinen. Mutta minun muistoissani nuo isovanhempani olivat virkeitä 7-kymppisiä.
Kyllä hyvin monilla meillä 80-luvun Y-sukupolven edustajillakin oli isovanhemmat sodan käynyttä ikäluokkaa. Tosin vuosilukujen mukaan määritellyt sukupolvirajat ovat muutenkin vähän keinotekoisia, kun muutokset tapahtuvat liukumana eikä veitsellä leikaten.
Jotenkin itsestä tuntuu hurjalta, ettei parikymppiset välttämättä ole tunteneet ketään sodassa ollutta sukulaista. Kun omassa lapsuudessa se oli kuitenkin vielä niin selvästi läsnä, että mummot ja papat on ne sodat eläneet ja heidän uhrauksiaan ei saa unohtaa. Vaikka tietysti aika jatkaa kulkuaan, ja sen parempi mitä kauemmin edellisestä sodasta on - kunhan ei unohdeta historiaa eikä sitä, ettei uusia sotia haluta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan myös viimeinen sukupolvi jotka Suomen sodasta jotakin tietävät .
Tarkoitit varmaan toista maailmansotaa. No olet kyllä sillä tavalla ihan oikeassa, että meidän isovanhempamme olivat sitä ikäluokkaa, joka oli sodan rintamalla tai jonka elämään sota vaikutti kotirintamalla. Oma isoisäni oli sodassa alusta loppuun, haavoittui kaksi kertaa. Toiselta isoäidiltäni kaatui veli, toiselta kaksi. Sota oli tavallaan siellä taustalla, kyllä nuo asiat tiedettiin, vaikka niistä ei sillä tavalla puhuttukaan. Isoisäni ei puhunut sodasta sanaakaan, koskaan. Isoäitini kyllä puhui veljistään ja hieman sota-ajoista, mutta ei kuitenkaan mitenkään liikaa. Silti sota oli aitoa koettua todellisuutta, eikä pelkkää tekstiä historian oppikirjoissa, ja se vaikutti kyllä siellä taustalla.
Käytännössä kaikkien luokkakavereiden isoisät olivat olleet rintamalla. Ei se ollut mitenkään erikoista. Lapsilla oli kyllä kosketus tuohon aikaan, joka nyt alkaa olla jo pelkissä muistoissa, kun aikalaisia ei elä enää kuin kourallinen. Mutta minun muistoissani nuo isovanhempani olivat virkeitä 7-kymppisiä.
Kyllä hyvin monilla meillä 80-luvun Y-sukupolven edustajillakin oli isovanhemmat sodan käynyttä ikäluokkaa. Tosin vuosilukujen mukaan määritellyt sukupolvirajat ovat muutenkin vähän keinotekoisia, kun muutokset tapahtuvat liukumana eikä veitsellä leikaten.
Jotenkin itsestä tuntuu hurjalta, ettei parikymppiset välttämättä ole tunteneet ketään sodassa ollutta sukulaista. Kun omassa lapsuudessa se oli kuitenkin vielä niin selvästi läsnä, että mummot ja papat on ne sodat eläneet ja heidän uhrauksiaan ei saa unohtaa. Vaikka tietysti aika jatkaa kulkuaan, ja sen parempi mitä kauemmin edellisestä sodasta on - kunhan ei unohdeta historiaa eikä sitä, ettei uusia sotia haluta.
Onpa joitain 60-70- luvuilla syntyneitä, joiden isät olivat olleet sodassa.
Juu, 60-80- luku oli aikaa, jolloin maan sisällä oli hyvin eri tavoin kehittyneita alueita.
Kotini lähellä on pieni soratie, jonka varressa on useita taloja, lapsuudessani niistä 5 oli aktiivisia maatiloja.
Kysyin juuri isältäni, koska tuo tie on rakennettu.
1968.
Samana vuonna muuten kotitalooni saatiin sähköt.
Ennen tien tekoa noille tiloille meni metsän, osin rämeisen sellaisen läpi muutamia 2km pitkiä kärrypolkuja.
Eli 60- luvun loppupuolella 40km suurehkosta kaupungista asui perheitä taloissa, joissa ei ollut sähköä, eikä taloon kulkenut autolla ajettavaa tietä.
Samaan aikaan joku toinen lapsuuttaan elänyt oli aina pitänyt puhelinta, suihkua, sisävessaa ja autoa itsestäänselvyytenä, joka oli kaikilla.
Sai vetää röökiä lentokoneessa viskilasillisen kanssa, A-olutta, puhelin eteisessä, LP-levyt, C-kasetit ja VHS-nauhat jne. Sai tulla krapulassa töihin (miehen merkki ja niiden naisten, jotka "joivat miehet pöydän alle) ja kunnon kankkunen oli lähinnä tavoiteltava olotila kerran pari viikossa, kunhan hommat hoiti ... Ei ollut juuri mitään ulkomaan elintarvikkeita kaupoissa ja kotona tehty ranskalainen lammaspata ja curry-kana eksoottisinta ruokaa ... Naiset oli vielä naisia ja miehet miehiä, nyt monista miehistä on tullut lässyttäjiä ja monet naiset muistuttavat miehiä ... Voi aikoja, voi tapoja ...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli 60- luvun loppupuolella 40km suurehkosta kaupungista asui perheitä taloissa, joissa ei ollut sähköä, eikä taloon kulkenut autolla ajettavaa tietä..
Tuota minäkin olen miettinyt. Isäni kotikylä ja talo sai sähköt ja tien kun isä täytti 18vee. Muutti pois melkein heti sitten. Niistä kärrypoluista ei ole jäänyt juuri valokuvia, joita oli ennen teitä.
Haluaisin nähdä sellaisen kärrypolun, mikä meni ennen samalle paikalle tehtyä tietä.
Kyllä niitä pitkin yleensä hevoskärryillä pystyi ajamaan.
On se ollut asumista salokylillä silloin. Kuusi kilometriä kärrypolkua lähimmälle hiekkatielle.
Ja miten sitten talvella...Pimeää kärrypolkua, metrinen hanki.
Eri arkit maisi oikeasti erilaiselta. nyt irtoksrkkihyllyssä on kauttaaltaan samanlaisia kumisia karkkeja, jotka on kaikki toistensa makuisia. Sama karkkipusseissa.. Pari karkkipussia ajaisi nykyisen tuhannen pussin asian. Ihan onnetonta kuraa nykyisin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En löydä 80 -luvusta ainuttakaan positiivista asiaa, vaikka elin kukkeinta nuoruuttani. Hiustyyli, meikit, vaatteet, musiikki täyttä skeidaa. Oksettava teddy- ja punkkulttuuri. Naurettava mukataiteellinen Pelle Miljoona. Eput menetteli ja Kaseva.
Onneksi maailma muuttuu nopsaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuota kutsutaan keski-iän kriisiksi 😂
Vierailija kirjoitti:
Olen -73 ja tulin kattomaan mitä sukupolveni muistelee. Itse en halua enää muistella paljoa mitään. En vanhoja kappaleita, en vanhaa muotia, en Charlesin ja Dianan eroa, en politiikkaa, enkä oikein mitään muutakaan ”nostalgista”. Ahdistaa ryvetä kaikessa vanhassa muistelemassa nuoruuden asioita. Minulla oli hyvä nuoruus, mutten halua sitä enää tässä iässä kokea uudestaan.
Tästä syystä en varmaan seurustelekaan, kun tuntuu, että ikäiseni ukot on niin jämähtäneitä vanhoihin maneereihinsa, mieltymyksiinsä ja seksiin. Heillä ei ole halua nykyaikaistaa itseään. Kyllä minäkin diggasin Dingoa kympillä ja kiva kuulla joskus autoradiosta ja laulaa, kun muistan yhä sanat, mutten minä sitä Spotifylistaan sitä laita. Tykkään nykyisestä rapista, popista ja heavystä. Tykkään uudesta muodista, tykkään uusista harrastuksista, kokeilla kaikkea uutta ja siirtyä shekkivihkosta mibiilimaksamiseen. Tykkään tutustua uusiin innovaatioihin ja muuttaa käsitystä asumisesta, vapaudesta ja politiikasta. Tykkään oppia uutta teknologiaa ja tutustua itseeni. Luen Sience artikkeleita, matkustan uusiin tuntemattomiin paikkoihin. Haluan imeä itseeni kaikkea uutta, mitä en vielä ole kokenut. Minulla on yksi elämä täällä maapallolla ja haluan ottaa siitä kaiken irti.
Ja kyllä. Olen 2 aikuisen äiti. Nautin siitä, kun voin puhua heidän kielellään. Tiedän mitä he arvostavat ja mitä toivovat tulevaisuudelta. Osaan käyttää heidän laitteitaan, sovelluksiaan ja tiedän eron sähkömiehen ja koodarin välillä. Tiedän mitä he tekevät ja olen kiinnostunut heidän ideoistaan. Ja tiedän, että olen heidän kaveripiiristään ainut äideistä, jolle voi kertoa mitä vaan ilman tuomitsemista. Minulta kysytään arkojakin asioita ja tullaan halaamaan.
Olenko tosiaan ainut tälläinen xenniaali? Haluaisin kovasti nuorekkaan ikäiseni miehen, mutta niitä ei vaan ole.
Olen syntynyt 1971. Kun olin kaksikymppinen, "kaikki" kävivät salilla. Hitto, me oltiin hyvännäköisiä.
Vierailija kirjoitti:
En löydä 80 -luvusta ainuttakaan positiivista asiaa, vaikka elin kukkeinta nuoruuttani. Hiustyyli, meikit, vaatteet, musiikki täyttä skeidaa. Oksettava teddy- ja punkkulttuuri. Naurettava mukataiteellinen Pelle Miljoona. Eput menetteli ja Kaseva.
Onneksi maailma muuttuu nopsaan!
Monet nuoret myös romantisoivat 70-80- luvun nuorisokulttuuria, kuten Teddyt(fiftarit) ja punk älyämättä, että nuorison alakulttuurit olivat vihamielisiä toisilleen.
Teddyt harrastuksenaan hakkasivat punkkareita.
Maalla, missä ei yleensä kuuluttu musiikkivetoisiin alakulttuureihin tapeltiin muuten vaan.
Jos olit naapuripitäjästä, se oli syy lintata nyrkilllä naamaan.
Eikä noita ollut tapana käräjille viedä.
Paremmalla onnella pääsi lyömään takaisin.
Assburger kirjoitti:
Yläasteella oli seiskoille "teinikastajaiset".
Ysit tuhrivat seiskat jollain vesipestävällä värillä, teettivät nöyryyttäviä tehtäviä ja syöttivät ällöä keittoa.
Vaikka olin arka ja koko ala-asteen kiusattu, en pistänyt tätä mopotusta pahakseni, koska siinä ei ollut mitään henkilökohtaista.
Aika monet ihmiset työstävät noita väkivalta-ja nöyryyttämiskokemuksiaan sillä, että "ymmärtävät" pahoinpitelijöitään jälkeenpäin. Kokemuksen hyväksymisen ja siunaamisen kautta saa ehkä jotakin valtaa menneisiin tapahtumiin? Vai mitä?
Samat jutut jatkuvat, sukupolvesta toiseen. "Eihän se oikein ollut, mutta ei minua lyöminen, tukistaminen, vessanpöntössä naaman uittaminen jne. häirinnyt." Tällä perustelulla sitten jatkuvat niin lasten fyysiset kurittamiset kuin alokkaiden simputuksetkin.
Hyvä, jos joku on selvinnyt kurjista kokemuksista keho ja mieli ehjänä, mutta ei se väkivalta mikään uusi normaali ole.
Olen syntynyt -67, eikä silloin minun aikanani Helsingissä ollut mitään siirtymisriittejä. Jos olisi ollut, olisin jäänyt kotiin.
Assburger kirjoitti:
Char kirjoitti:
Kesäloma-lapsuusmuistoista: minulla oli ihan erilainen elämä kuin sillä retkeilyyn pakotetulla, särkeä märässä teltassa jäystävällä kommentoijalla. Ymmärrän, miksi hän kokee, että on ollut vaikeaa. Ja miksi hän ihan oikeutetusti kokee, että monella muulla on ollut paremmin. Kuten minulla, -67.
Meillä isä oli koulutuksen kautta edennyt perussähkömiehestä sanomalehden painopuolen työnjohtajaksi. Sama työ jatkui. Isä oli aikoinaan sanonut, että hän tämän kerran pyytää palkankorotusta, jatkossa esimies tarjoaa sitä itse, tai hän vaihtaa paikkaa. Tämä 60-70-luvulla. - Ihana, omasta arvostaan tietoinen oleva mies! Voi, kuinka paljon hän toteavalla suhtautumisellaan vaikutti minuunkin aikuiselämässä. En edelleenkään sano mitään, mistä en pysty pitämään kiinni.
Mutta siis maalle, Savonlinnan kupeeseen, matkustettiin junalla, 6 tuntia. Meillä lapsilla oli ihanat, pienet pahviset mini-matka-arkut, ja eväitä alettiin syödä jo Pasilassa. Loma kesti kuukauden, ja mökki oli oikeasti maalla, ei huvila. Meistä lapsista - tai ainakin minusta - kaikki nuo kinttupolut kaivolle, pattereilla kuunneltava radio, öljylämmitys-aitta (se vempele piti nostaa ulos, palovaaran takia, kun mentiin nukkumaan. Aamuöisin kurjalla kelillä tuli kylmäkin. Ja se kamiina haisi) olivat kivoja, erilaisia juttuja. Oli todella irtiotto arkeen!
Maalla opin lämmittämään saunaa, käyttämään maakellaria, tulemaan toimeen ilman sähköä, sytyttämään öljylampun, uimaan alasti omassa järvessä, nauttimaan kauppa-autosta ostetusta jäätelöstä. Pikkusiskolleni on kai jäänyt tuosta trauma: heidän perheen vuokra"mökillä" on kaikki vermeet astianpesukoneesta lähtien.
Hän varmaan ahdistui myös kaupunkiasumisen kodin tiskivuoroista, imuroinnista ym, kun haluaa paapoa nyt jo aikuisia lapsia edelleen kotona, ihan kuin hotellivieraita. - Tässä taas nähdään, miten yhden unelma on toisen painajainen. Ei sillä, että itsekään haluaisin siivota, mutta meidän kodissa kaikki tekevät osuutensa. Se on reilua.
Minusta oli kivaa jo lapsena maalla seikkailla, oppia kalastamaan ja soutamaan, istua tuhdolla lukemassa kirjaa kun aikuiset kalasti. Äiti paistoi mökillä lettuja ja joskus ruoaksi silavapannukakkuja. Radiota kuunneltiin: meidän lasten suosikki oli kuunnelmajännäri Cox. Oli jatkuvajuoninen jännityssarja, aina piti odottaa seuraavaan tiistaihin (?). Radio toimi pattereilla, ei sitä turhaan kuunneltu. Paul Templea kuuntelin pienempänä, 5 v. Muistaako joku?
Nämä muistot kesistä 70-luvun alussa. Olin silloin ekalla-tokalla luokalla.
Olikos tuo öljykamiina naftalla toimiva, savupiippuun kytkettävä?
Meillä sellainen oli kamarissa lämmityslaitteena.
Sytytettiin Sinolilla.
Aikamoinen haisuli asuinhuoneessa.Lapsuudenkotini oli 2 huoneen, n. 40 neliön mökki, pirtti ja kamari, nykytermein 1 makuuhuone ja tupakeittiö.
Tuvassa oli puuhella, leivinuuni, sähköhella. Puuhellan nurkassa seinässä emaloidusta valuraudasta kaatoallas kylmävesihanan alla.
Talvipakkasella lattian rajassa nurkissa oli kuuraa.
Näitä oli maalla perheasuntoina vielä siellätäällä.
1981 rakennettiin uusi talo, en olisi halunnut muuttaa siihen, vaikka oli takuulla lämpimämpi, väljempi, sisävessat, suihkut ja kaikki...
Tämä kamiina oli semmoinen siirreltävä, tulitikulla piti sytyttää se "sydän". Öljyllä toimi.
Ymmärrän niin hyvin tuon vastahankaisuutesi siirtyä ns. parempiin oloihin! On siinä maalaisromantiikassa oma ihanuutensa, ja meille nostalgisille kaipuu menetettyyn maailmaan sallittakoon. 🙂
Alue: Aihe vapaa
Tarkoitit varmaan toista maailmansotaa. No olet kyllä sillä tavalla ihan oikeassa, että meidän isovanhempamme olivat sitä ikäluokkaa, joka oli sodan rintamalla tai jonka elämään sota vaikutti kotirintamalla. Oma isoisäni oli sodassa alusta loppuun, haavoittui kaksi kertaa. Toiselta isoäidiltäni kaatui veli, toiselta kaksi. Sota oli tavallaan siellä taustalla, kyllä nuo asiat tiedettiin, vaikka niistä ei sillä tavalla puhuttukaan. Isoisäni ei puhunut sodasta sanaakaan, koskaan. Isoäitini kyllä puhui veljistään ja hieman sota-ajoista, mutta ei kuitenkaan mitenkään liikaa. Silti sota oli aitoa koettua todellisuutta, eikä pelkkää tekstiä historian oppikirjoissa, ja se vaikutti kyllä siellä taustalla.