Lue keskustelun säännöt.
X-sukupolven (1964-1979) muisteluketju
Wikipedian mukaan: X-sukupolveen kuuluvat vuosina 1964–1979 syntyneet ikäluokat. Sukupolven yhteisiä suuria kokemuksia olivat Neuvostoliiton romahtaminen, Berliinin muurin murtuminen, Yhdysvaltojen jääminen maailman ainoaksi supervallaksi, 1990-luvun lama ja massatyöttömyys sekä globalisaatio. Monia X-sukupolven edustajia yhdistää lapsuudessa tai nuoruudessa koettu vanhempien avioero"
https://fi.wikipedia.org/wiki/X-sukupolvi
Itse muistan parhaiten ihanan 80-luvun, siis ne ihanat asiat kuten muodin, nuoruuden, musiikin. Moni asia oli kyllä pielessä silloin, esim. naisen asema. Tsernobyl on myös iso juttu, ja Berliinin muurin murtuminen sekä Itä-Euroopan vapautuminen Neuvostoliiton vallasta. Ja Neuvostoliiton kaatuminen.
Kuka muistaa vielä Bundesrepublic Deutchlandin ja Deutche Demokratische Republicin? Vai menikö ne oikein :)
Meidäthän tunnetaan myös "pullamössösukupolvena", mutta ainakin minua se naurattaa..
Kommentit (640)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko muut viisikymppiset huomanneet, että nuoremmat olettavat automaattisesti, että emme osaa käyttää tietotekniikkaa? Naurattaa 😆
Olen huomannut, että 5-kymppisistä vain murto-osa osaa käyttää tietokonetta. Jos nuorison mielestä ei osaa käyttää, niin siihen on syynsä. He ovat nähneet miten tumpeloita omat vanhemmat on. Itse rekryän töissä paljon eri ikäistä porukkaa ja pyydän laittamaan hakemuksen tietyssä formaatissa karistaakseni osan hakijoista. Karsiutujat ovat suurissa määrin juurikin yli 5-kymppiset, joilla on suuria ongelmia hahmottaa tiedostonimien päätteet, asiakirjamallit (word) tunnisteineen, excel ja muut työssä käyettävät apit. Ihan vaan aloitan laittamalla Whatsappiin viestiä. Jos hakijalla ei sitä ole, niin mahikset alkaa haaleta. Me käytetään työpuhelimissa pikaviestintään whatsappiryhmiä. Juu ei ole kovin turvallisuusmyönteinen viestin, mutta toimii, eikä siellä kysellä kenenkään asiakkaan tietoja, vaan meidän omia reittejä ja pullarinkiä. Mitä iäkkäämpi kyseessä, sitä todennäköisempää, ettei hommat ole hallussa. Mikään ei syö enempää rekryssä, kuin se perusasioiden opettaminen aikuiselle. Ihan vaan vaikka tulostimen musteen vaihto, voi joillekin olla todella vaikeaa. Itsekin 47-vuotiaana tiedän, että ystäväpiiristä n. 1/3 ei osaa peruslaitteita ja ohjelmia käyttää.
Milläköhän alalla toimit? Olen 53 v nainen ja olen jo 90-luvulla oppinut kaikki wordit, excelit yms läpikotaisin. Lisäksi olen jonkun verran opiskellut tietotekniikkaa (osana kaupallisen alan opintoja) ja osaan esim. vähän ohjelmoida. Töissä olen käyttänyt/ylläpitänyt Wordpress ja Drupal pohjaisia verkkosivuja. Osaan myös Photoshopin sekä auttavasti editoida videoita. Samanikäiset ystäväni ovat kaikki WhatsAppissa, Facebookissa ja Instagramissa, ja käyttävät töissä sujuvasti tietotekniikkaa. Itse olen nuorten mukana opetellut lisäksi mm. SnapChatia ja Tiktokia. Kännystäni löytyy kaikki mahdolliset appsit.
Kuten totesit, niin monet tutustuivat tietotekniikkaa jo 1990-luvulla ja notkunut netissä kohta 30 vuotta. Kävin aikoinani yhden perusteellisen ATK-kurssin, jonka aikana mm. asensimme Windows95:n ja Microsoft Officen yhden tietokoneluokan kaikkiin tietokoneisiin. Asennus tapahtui niin että syötimme tietokoneen A-asemaan noin 25 levykettä ensin käyttöjärjestelmää varten ja sitten toiset 25 levykettä noita toimisto-ohjelmistoja varten. Silloisissa tietokoneissa ei ollut vielä edes DVD-asemaa asentamista varten.
Yliopiston tietokoneilla kirjoittelin tekstipohjaisiin Usenetin uutisryhmiin (newsgroups) varmaakin 1990-luvun puolivälistä lähtien ja Netscape Navigator oli aluksi se suosituin selain. Siltä pohjalta sitä on tottunut kirjoittamaan erilaisille englannin- ja suomenkielisille nettifoorumeilla.
Yksi tietokoneiden viehätys lienee siinä että sitä keksii ja löytää jonkin uuden sovellutuksen ja ohjelman, jonka kanssa menee sitten salakavalasti sitä aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on kiva ketju, kiitos! Itse koen, että ehkä 70-luvun lapsuudesta ja 80-luvun nuoruudesta jäi kiireettömämpi fiilis. Tietysti lapsen näkökulma on erilainen kuin aikuisen, mutta ihmisille työ ei ehkä ollut silloin niin keskeistä, muu elämä oli. Vapaa-ajalla oli oma, itsenäisempi arvonsa, se ei palvellut vain työtä ja siitä palautumista. Tästä on mm. tutkija Juha Siltalakin kirjoittanut.
Tuolloin ei ehkä vertailtu niin paljon omaa elämää tai ulkonäköä muihin, rikkaisiin kaunottariin ympäri maailmaa, kuten nykyisin somessa, vaan pelkästään ehkä vain lähipiiriin tai oman koulun oppilaisiin. Tietysti ainakin osa ihaili missejä ja filmitähtiä.
Tämä ei tietenkään päde kaikkiin mutta tuohon aikaan Suomessa enemmänkin elettiin, ei suoritettu elämää? Tosin ihmisten koulutustasokin oli keskimäärin matalampi, nykyisin koulutustaso on noussut ja iso osa väestöstä kuuluu ns. keskiluokkaan.
Silloin oli ehkä enemmän yksin pärjäämisen eetos ja suomalaisessa kulttuurissa lasten oli tärkeää itsenäistyä aikaisin. Nykyisin puhutaan ainakin enemmän toisten tukemisesta ja yhdessä tekemisestä.
Hyvää on nykyisin myös ihmisten suurempi avoimuus erilaisista haasteista kuten addiktiot tai mielenterveysasiat, ennen leimattiin ihmisiä helpommin. Jotkut asiat ovat menneet parempaan suuntaan, osa ei. Mielenkiintoista on tätä seurata.
Ja huom. nämä ovat yhden ihmisen kokemuksia ja ajatuksia, moni on kokenut ja kokee varmasti aivan toisin, ei tarvitse provosoitua, kertokaa omat näkemyksenne.
Vierailija kirjoitti:
90-luku oli parasta aikaa olla nuori! Oli vapautta josta nykynuoret ei voi edes KUVITELLA. Ei ollu somea eikä mielensäpahouttajia.
Helsingissä on aina ollut mielensäpahoittajia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija -75 kirjoitti:
Synnyin -75. Omakotitalo, just ne 70-luvun värit, muovimatot, kattoikkuna ja lättäkatto. Jossain vaiheessa tehtiin remonttia ja kaikki uusittiin vaaleiksi parketeiksi, joita piti varoa naarmuttamasta, vaaleiksi seiniksi ja harjakatoksi. Kaitafilmeissä seikkailivat sukulaiset ja kuvattiin perhejuhlia. Leikin kesät pihalla ja lähimetsissä. Kävelin paljain jaloin. Pelle Miljoona. Äiti kuunteli Jäi äiti itkemään -kappaletta ja tangoja ja tanssi, kun isä oli poissa ties missä edustustilaisuuksissa. Muistan vaan pimeyden isojen ikkunoiden takana ja levysoittimen. Käytin aina työkaverilta saatuja vanhoja vaatteita.
Myöhemmin kasarilla kavereiden kanssa ulkona kesät ja arki-illat, kokoonnuttiin jossain ja käveltiin tai oltiin vaan. Prinsessa Stephanie, Keba, Dingo, Bogart, Samantha Fox, Sabrina; nämä muistan. Wham soi jouluisin (ja soihan se nykyäänkin jouluisin, joku asia ei muutu). Telkkarissa V ja naamoja kuoriutui. Ghostbusters. Vuosi 1988 on jäänyt mieleen viimeisenä todellisena lapsuuden kesänä. Telkkarissa näytettiin muistaakseni sinä kesänä kaikki vanhat kauhuleffat. Pelottavat zombit, ihmissudet ja vampyyrit pitivät seuraa sen kesän. Nykyään ne naurattavat.
Ysäriltä muistan lukioaikana alkaneen laman. Hiukset leikattiin itse ja vaatteita ommeltiin. Farkkuja oli tasan yhdet. Twin Peaks, Kauniit ja rohkeat. Mademoiselle-lehti. Kate Moss ja muut supermallit. Flanellipaidat ja grunge. Guns N Roses, Skid Row, Nirvana, Cranberries. Popeda soi autoissa. Baareissa juotiin nelostuoppeja, ja ampiaisia ja itsemurhia. Tehtiin viinit ja oluet itse. Ekat matkapuhelimet, silloisen poikaystävän kanssa yhteiskäytössä. NMT kuului hyvin vain tietyissä kohdissa asuntoa, GSM oli jo ihan juhlaa. 95 oli osittain välivuosi ja kesä meni parvekkeella itsetehtyä olutta litkien ja olo olikin aamulla usein sen oloinen. Syksyllä 95 ATK vei mennessään. Telkkarissa Frendit. HIM Emma-gaalassa. Kesätyöt ja opiskelua.
2000-luvun alku oli ihanaa aikaa. Messenger ja chatit. Siiderinporeita, pitkiä kesiä ja juhlia. Eka kunnon työpaikka. Asuin välillä ulkomailla kimppakämpässä. Matkasin vielä ulkomaille lämpöön ilman omantunnon nakerrusta. Rasmus Finnairin lennolla. HIMin join me in dead. Sinkkuelämää. Amsterdam, Dublin, Lontoo.
Sittemmin eteenpäin uralla, kunnes ATK/IT/ICT väsytti ja lähdin pois oravanpyörästä. Nyt pätkätöissä, ajelehdin työstä toiseen ja opiskelen omaksi ilokseni. Paljon on tehty ja nähty, nyt helpottaa, ei tarvitse enää suorittaa. Huomaan, että radio Suomi soittaa paljon ysärin ja nollarin biisejä. Itse lauleskelen taas usein Pellen Hyvää yötä maailma -biisiä. Luen paljon, ulkoilen ja nautin olemisesta. Kerran haastattelussa kysyttiin ekana, milloin olen syntynyt. Hymähtelin ja sanoin ylpeänä, että -75, parasta vuosikertaa.
Paljon mahtuu vuosiin, eikä tuossa ole kuin pikkuraapaisu vain. Samantyyppisiä asioita omassakin elämässä ja monta identtistä mainitsemaasi. t. v-74
Itsekin 74 viimeisellä kvartaalilla syntyneenä olen monesti ajatellut että aika hyvä hetki oli syntyä tähän maailmaan, kultaisella 80-luvulla just hyvässä iässä lapsena 5 - 15v :)
Tosin joskus miettinyt, että ehkä boomerina, 40- 50-luvulla syntyneenä olisi päässyt helpommin ihan hyväpalkkaisiin töihin, jossa olisi voinut olla eläkeikään saakka...
Joskus ihan hirvittää miten iso vuosilukema tällä hetkellä jo on, peräti 2021. Eihän siitä kauan ole kun vuosiluvut kirjoitettiin 19xx... O_O Muutaman vuoden päästä jo pidempään elänyt 2000-luvulla kuin 1900 -luvulla... hirveää!!
Muistikuvia jäi 60- luvulla syntyneenä jäi mieleen paljon: esim. tv-sarja Lehtori M eli Musa, jossa Lasse Mårtenson toimi musiikinopettajana. Tämä oli kuvattu Tapiolan koulussa Espoossa. Patakakkosen tunnusmusiikki jäi mieleen kotoisana, löytyy Youtubesta. Lapsena Vaahteramäen Eemeli oli ihana sarja - ja edelleen!
Iltauutiset katsottiin aina ja Yleisradion uutistenlukijoita olivat ainakin Heikki Kahila ja Heimo Tauriainen, meno oli vakaata ja asiallista. Meillä oli radio paljon auki ja radiokuuluttajina olivat kreivi Creutz ja hymyilevä-ääninen Kaisu Puuska-Joki. Keskipäivällä radiosta tuli "Sää ja valuuttakurssit", josta jäi mieleen "Bryssel kaupallinen ja ei-kaupallinen". Nykyään on meno Brysselissäkin vähän toisenlaista...
Ensimmäisenä lottotyttönä oli vaalea Hilkka Kotamäki. Taisi olla myöhemmin, kun Lotto-arvonnassa virallisina valvojina oli pitkään kaksi vakavailmeistä Aulista.
Musiikissa jäivät mieleen Abba ja Boney M. Levyihin ei ollut varaa joten niitä ja monia muita nahoitin C-kasetille ainakin Nuorten Sävellahjasta lauantaisin klo 16. Ja usein juontaja puhui vähän kappaleiden päälle! Sujuva Jake Nyman juonsi ohjelmaa pitkään, sitten juontajaksi vaihtui Liisa Lääveri.
Eri pukeutumis- ja elämäntyylejä olivat jo mainittujen punkkareiden lisäksi fiftarit eli esim. Teddy & The Tigersien fanit, diskohileet ja uusn*tsit. Huh!
Grease ja Saturday Night Fever olivat jänniä musiikkielokuvia, vaikka jälkimmäistä en nähnytkään ikärajan vuoksi, mutta Bee Geesin musiikki tuli tutuksi. Kuuntelen heidän hienoa stemmalauluaan välillä edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieluisia lastenohjelmia 70-luvulla olivat mm. Myyrä, Matti ja Miisu, Hattuset, professori Balthazar. Melkein kaikissa näissä oli kiva musiikki, mikä ehkä vaikutti tunnelmaan. Ja oli aina mielenkiintoista nähdä, millä kulkupelillä Nukkumatti tuli milloinkin paikan päälle. Se tunnusmusiikki oli ihan kaunis mutta jotenkin valittava sävyltään. Ehkä sen oli tarkoitus olla rauhoittava.
Vierailija kirjoitti:
Mieluisia lastenohjelmia 70-luvulla olivat mm. Myyrä, Matti ja Miisu, Hattuset, professori Balthazar. Melkein kaikissa näissä oli kiva musiikki, mikä ehkä vaikutti tunnelmaan. Ja oli aina mielenkiintoista nähdä, millä kulkupelillä Nukkumatti tuli milloinkin paikan päälle. Se tunnusmusiikki oli ihan kaunis mutta jotenkin valittava sävyltään. Ehkä sen oli tarkoitus olla rauhoittava.
Niinpä! Maija Mehiläinen ja Peukaloisen retket. Jouluaamun lastenohjelmat. Ja sunnuntaiaamuisin, vaikka puolet ohjelmista olikin tylsiä. Nukkumatti ja Pelle Hermanni. Ja se yksi Hipsiäinen vai mikä se oli, jonka pointtia en lapsenakaan älynnyt, se käsi, joka oli olevinaan joku ötökkä. Karmeaa sontaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Naisilla oli hyvin usein lattatakamukset, eikä sitä pidetty millään tavalla luotaan työntävänä piirteenä. Muhkea takamus päin vastoin oli tapana piilottaa pitkän t-paidan alle. Hoikkaa vyötäröä korostettiin vyöllä ja korkeavyötäröisillä farkuilla. Lättänän mallinen takapuoli sai näkyä, jos ihminen oli hoikka tai normaalivartaloinen. Jos taas oli lihava, se oli vähän sellaista vaatteiden alle verhottavaa. Lihavia nuoria oli hyvin vähän esim. 80-luvulla, jolloin itse olin teini. Toki silloinkin oli aina joku luokassa vähän pyöreämpi.
Tämä. Minulla on suuri takapuoli, hä-pe-sin sitä. Kaikki kaverit olivat hoikkia, pitkiä, takapuolettomia. Itse laiha mutta valtava takamus, sitä peitin collegepaidalla..
No joskus kaksivitosena menin New Yorkiin ja Helsinkiin, 2 viikoksi Nykiin ja kuukaudeksi pk-seudulle. Olin järkyttynyt takapuoleni saamasta huomiosta.
Länsi-Suomessa hoikilla naisilla oili pitkät sääret ja vaaleat hiukset. Iso takapuoli oli oikeasti nolo, junttiuden merkki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieluisia lastenohjelmia 70-luvulla olivat mm. Myyrä, Matti ja Miisu, Hattuset, professori Balthazar. Melkein kaikissa näissä oli kiva musiikki, mikä ehkä vaikutti tunnelmaan. Ja oli aina mielenkiintoista nähdä, millä kulkupelillä Nukkumatti tuli milloinkin paikan päälle. Se tunnusmusiikki oli ihan kaunis mutta jotenkin valittava sävyltään. Ehkä sen oli tarkoitus olla rauhoittava.
Niinpä! Maija Mehiläinen ja Peukaloisen retket. Jouluaamun lastenohjelmat. Ja sunnuntaiaamuisin, vaikka puolet ohjelmista olikin tylsiä. Nukkumatti ja Pelle Hermanni. Ja se yksi Hipsiäinen vai mikä se oli, jonka pointtia en lapsenakaan älynnyt, se käsi, joka oli olevinaan joku ötökkä. Karmeaa sontaa.
Sunnuntaiaamuisin oli joku lastenohjelma, jossa oli pienoisjunarata. Se oli lapsena jotenkin kiehtova ja jäi mieleen, taisi olla Kukkokiekuu -niminen ohjelma?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieluisia lastenohjelmia 70-luvulla olivat mm. Myyrä, Matti ja Miisu, Hattuset, professori Balthazar. Melkein kaikissa näissä oli kiva musiikki, mikä ehkä vaikutti tunnelmaan. Ja oli aina mielenkiintoista nähdä, millä kulkupelillä Nukkumatti tuli milloinkin paikan päälle. Se tunnusmusiikki oli ihan kaunis mutta jotenkin valittava sävyltään. Ehkä sen oli tarkoitus olla rauhoittava.
Kasper nukke. Trai trai trallallaa
Hirveä, creepy!
t. Mies, vm. 1966
Ja aina pantiin ilman kortsua.
Panomies vm. 64
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieluisia lastenohjelmia 70-luvulla olivat mm. Myyrä, Matti ja Miisu, Hattuset, professori Balthazar. Melkein kaikissa näissä oli kiva musiikki, mikä ehkä vaikutti tunnelmaan. Ja oli aina mielenkiintoista nähdä, millä kulkupelillä Nukkumatti tuli milloinkin paikan päälle. Se tunnusmusiikki oli ihan kaunis mutta jotenkin valittava sävyltään. Ehkä sen oli tarkoitus olla rauhoittava.
Kasper nukke. Trai trai trallallaa
Hirveä, creepy!
t. Mies, vm. 1966
Ai niin, Kasper! Tykkäsin. Myös Matti Raninista näyttelijänä. Siinä ohjelmassahan oli myös Eulaalia Kenkkunen. Hahmon ääni kuulema muistutti erään tuntemani henkilön ääntä. Ehkä?
Vierailija kirjoitti:
Jambo nimiset suklaapatukat 80-luvun alkupuolella, jossain vaiheessa ne oli uudestaankin myynnissä, mutta ovat taas olleet jo pitkään poissa hyllyiltä.
Twix -patukoiden alkuperäinen nimi 80-luvulla oli Raider.
Saarioisten jauhelihapitsaa saa nyt retropakkauksessa, 40v juhlavuoden kunniaksi.
Eikö Raidereita enää ole? Lapsena lempipatukka oli Raider. Toinen hyvä oli lauantaisissa. En ole diabeteksen takia käynyt karkkihyllyn lähelläkään enää 2000-luvun puolella, niin olen ihan ulkona karkkiasioissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muppet show oli hyvä. Vaikkei englantia ymmärtänyt, juonessa pysyi mukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisilla oli hyvin usein lattatakamukset, eikä sitä pidetty millään tavalla luotaan työntävänä piirteenä. Muhkea takamus päin vastoin oli tapana piilottaa pitkän t-paidan alle. Hoikkaa vyötäröä korostettiin vyöllä ja korkeavyötäröisillä farkuilla. Lättänän mallinen takapuoli sai näkyä, jos ihminen oli hoikka tai normaalivartaloinen. Jos taas oli lihava, se oli vähän sellaista vaatteiden alle verhottavaa. Lihavia nuoria oli hyvin vähän esim. 80-luvulla, jolloin itse olin teini. Toki silloinkin oli aina joku luokassa vähän pyöreämpi.
Tämä. Minulla on suuri takapuoli, hä-pe-sin sitä. Kaikki kaverit olivat hoikkia, pitkiä, takapuolettomia. Itse laiha mutta valtava takamus, sitä peitin collegepaidalla..
No joskus kaksivitosena menin New Yorkiin ja Helsinkiin, 2 viikoksi Nykiin ja kuukaudeksi pk-seudulle. Olin järkyttynyt takapuoleni saamasta huomiosta.
Länsi-Suomessa hoikilla naisilla oili pitkät sääret ja vaaleat hiukset. Iso takapuoli oli oikeasti nolo, junttiuden merkki.
Oli se Helsingissäkin ei-arvostettu piirre. Minä sain lempinimen ”ihris”, mikä tarkoitti ihrap*rsettä. Minulla oli ihan normaali peppu, ei ylipainoa, mutta isot pakarat ja leveä lantio. Leviksen t-paidat oli hyviä, kun ne peitti koko takamuksen.
Toimiessani esikunnan lähettinä 1993, upseerien huoneet olivat tyrmäävän väkevän hajuisia tupakasta.
Pienessä toimistossaan tupruttelivat, jotkut peräti pikkusikaria, ainoa ilmanvaihto avattava ikkuna.
Parvekkeelta toiselle kantautuva tupakan tuolsahdus näyttäytyy tässä valossa naurettavalta nillityksen aiheelta.
Yläasteella oli seiskoille "teinikastajaiset".
Ysit tuhrivat seiskat jollain vesipestävällä värillä, teettivät nöyryyttäviä tehtäviä ja syöttivät ällöä keittoa.
Vaikka olin arka ja koko ala-asteen kiusattu, en pistänyt tätä mopotusta pahakseni, koska siinä ei ollut mitään henkilökohtaista.
Lapsuudessani Fiat 600- oli aika yleinen auto.
Paljon oli vanhemman polven ihmisiä, joilla ei ollut ajokorttia ja autoa ensinkään, papat ajoivat pappa-tunturilla, jossa oli tuulisuoja.
Olen syntynyt 1976 ja sukupolvikokemukseni on lähempänä 70-luvun lopulla kuin 70-luvun alussa syntyneitä. Kaikki tuntemani 70-luvun alun (koulutetut) miehet ovat edenneet mukavasti urallaan, kun taas nuoremmat (niin miehet kuin naiset) ovat tottuneet taistelemaan työpaikoista.
Paljon mahtuu vuosiin, eikä tuossa ole kuin pikkuraapaisu vain. Samantyyppisiä asioita omassakin elämässä ja monta identtistä mainitsemaasi. t. v-74