Kerro hassuin mielipaha lapsuudestasi!

Meidän alakoulussa oli pikkunen "kirjasto" (vain koulun oppilaille, joku opettajista oli aina kirjastotätinä) josta sai hakea kirjoja ja ne piti palauttaa kahden viikon päästä.

Olin kakkosluokalla ja lainasin ison hevoskirjan jossa oli esitelty kaikki hepparodut.

Unohdin viedä sen kahden viikon päästä ja kun muistin, kauhistuin niin että itkin ja valvoin koko yön, että opet suuttuu ja saan jälki-istuntoa.

Seuraavana aamuna vein sen heti itku silmässä. Kukaan ei suuttunut, saati maininnut sanallakaan myöhästymisestä. :D Se tuntui ihan maailmanlopulta.

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 22:56"]

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 21:51"]

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 18:47"]Olisin aina tahtonut oman leikkimökin, tietenkään en sellaista voinut saada kun asuimme kerrostalossa, olin kyllä katkera asiasta :D

[/quote]

Meille tuli leikkimökki, mutta en koskaan päässyt leikkimään sinne, kun siitä tulikin faijan romuvarasto.

Leikkimökki.❤️ Ymmärrän sinua. Leikkimökkipyyntöihini vastattiin hajamielisesti vedoten rakennusoikeuksiin. :(

[/quote]

[/quote]

Joku bugi söi kommenttini. Meille rakennettiin leikkimökki, mutta koskaan en päässyt sinne leikkimään, kun siitä tulikin faijan romuvarasto.

Toivoin lapsena kovasti nukenrattaita, sain sitten joululahjaksi sellaiset ihan oikean näköiset. Oiskohan merkkinä ollut joku brio. Parin viikon päästä meille tuli vieraita ja tämän perheen tyttö onnistui hajottamaan rattaat. Toivoin ja pyysin että saisin uudet, kun sisarukseni kirjoittivat pitkän listan joulupukille minä kirjoitin vain ne nukenrattaat, ties kuinka monena vuonna. Loppujen lopuksi äitini perusteli etten saa niitä koska olen niin iso etten kohta enää leikkisi niillä. Ai että harmitti. Vieläkin tuntuu pahalta kun ajattelee sitä pettymystä kun avas niitä pehmeitä tai liian pieniä paketteja.

Loukkaannuin kyyneliin ku naapurin poika sanoi että meidän moottorikelkka pieree (moottorin ääni) :D. Muistan vieläkin ku juoksin kotiin ja itkin että "meidän moottorikelkka EI piere!". Olin jotain 4-5 v,

En saanu tehdä puukäsitöissä palapeliin enempää kuin viisi palaa.

Mun oli pakko soittaa nokkahuilua, vaikkei kukaan vaivautunu selittämään mulle nuottien yhteyttä otteisiin. Opettaja ei jotenki tajunnu, että auttais hiukan asiaa, jos osais lukea nuotteja ja tietäis, miten ne soitetaan. Itku kurkussa yritin tajuta jutun. Nykyään osaan soittaa nokkahuilua.

Sit on tietty niitä juttuja, joissa oikeasti epäoikeudenmukaisuus tuntui todella kohtuuttomalta.. Ja vieläkin ihmettelen, miksi vanhempani toimivat niin kuin toimivat..

En voinut ymmärtää ollenkaan miksi nuoremmat sisarukseni saivat viettää synttäreitään ennen minua. He olivat syntyneet alkuvuodesta ja minä loppuvuodesta. Tämä tuntui NIIN epäreilulta :)

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 18:23"][quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 18:05"]Ei kiitos mitään karmaisevia kohtaloita alkoholisti-narsistivanhempien kynsissä, vaan sellaisia pienempiä pahoja, mutta lapsen näkövinkkelistä katkeruutta herättäviä. (Joku toinen ketju sitten niille oikeasti kamalille jutuille, jooko!)

Mulle tuli mieleen sellainen kun kevätjuhlassa esitettiin laulu nimeltään Pieni tytön tylleröinen ja minä jouduin olemaan mustikka! Se oli kauheaa se :)

[/quote]

Eikä!!! Mulla ihan sama, jouduin päiväkodissa olemaan mustikkana ja se hävetti jostain syystä kauheasti :D

[/quote]

Täällä kans yks mustikka! Ja kun koko metsänväki oli jonossa niin se pahuksen mansikka pääsi vielä mun eteen vaikka on oikeasti mustikka tulee ensin!

Äitini ja tätini olivat käyneet halpakaupassa (KKK-market :D) ostoksilla ja kumpikin oli ostanut wc-paperisäkin. Tätini ostoksetkin olivat jostain syystä meillä sisällä, ja isäni otti vahingossa rullan paperia tätini säkistä. Häpesin silmät päästäni, enkä voinut ymmärtää että isääni ei hävettänyt yhtään. Tajuan kyllä nyt, 30 vuotta myöhemmin, että häpeäni oli aivan turhaa, mutta tunne oli niin voimakas että muistelen sitä edelleen.

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 21:07"]Perheemme muutti uudelle paikkakunnalle vähän ennen kuin aloitin ekan luokan. Siellä sitten ystävystyin sellaisen luokkalaiseni tytön kanssa, joka oli myös juuri muuttanut muualta, ja meistä tuli bestikset. Joskus tämä tyttö sitten kertoi entisestä parhaasta kaveristaan, ja minä tulin kamalan mustasukkaiseksi kuullessani sen entisen bestiksen nimen, koska se oli minusta niin älyttömän suloinen nimi ja ajattelin, että ystäväni tykkää väistämättä enemmän kaverista, jolla on noin ihana nimi :DD Se nimi oli muuten Taija! :)

Tätä en enää itse muista, mutta kun olin 2-vuotias, tarhassamme valmisteltiin kevätjuhlaesitykseen Pieni tytön tylleröinen. Olen aina vihannut sitä laulua ja todennäköisesti vihasin sitä jo noin pienenä, koska olin ehdottomasti kieltäytynyt minulle tarjotusta Tylleröisen roolista. Tyytyväisenä olin sitten Sinipiika ja sen roolin vedin esityksessä nätisti :) 

[/quote]

Onneksi et joutunut Mustikaksi!

Toivoin eräänä jouluna kovasti nukketaloa. Joulupukki ei sellaista kuitenkaan tuonut, liekö pitänyt minua liian pienenä. Mutta se pettymys, kun MINUN kummisetäni vei serkulleni (jolle hän oli "vain" eno) tammikuussa syntymäpäivälahjaksi itsetehdyn nukketalon! Minä sain viikkoa aikaisemmin parturileikkisetin, vaikken ollut sellaista edes toivonut. :( (Myöhemmin sain kuulla, että nukketalon saanut serkkutyttö taas oli toivonut parturijuttuja, ja tähän päivään asti olen miettinyt, menivätköhän kummisedältä lahjat sekaisin. :D)

En saanut koskaan muumitaloa, vaikka sitä monena jouluna toivoin. :'( Leikin leikkiväni Anttilan kuvaston kuvalla siitä. Aika ankeaa. (Ja se sama serkunkutale sai sellaisenkin! Argh!)

Joskus enoni ja serkkupoika (minua nuorempi) olivat meillä kylässä ja äitini tietysti mukavana tätinä halusi antaa serkulle 50 markkaa lahjarahana. Ei kuulemma voinut antaa sitä sellaisenaan (edelleen mietin miksi muka ei), vaan piti antaa oikein lompakon kanssa. Siis mun lompakon kanssa. Mun ainoan oikean lompakon (sitä lompsaa ennen mulla oli ollut vaan sellaisia lapsellisia kukkaroita). Kyllä oli ala-asteikäisellä paha mieli tästäkin vääryydestä. Taisin vielä pahasti töksäyttää, kun serkku tuli sitten lahjaansa esittämään, jotain "sait mun vanhan". Nolottaa edelleen, mutta silloin se oli maailmanloppu.

Meille myös hankittiin omat pikkukaktukset jossain vaiheessa, mitä sitten hoidettiin antaumuksella, kun oli hartaasti mietitty ja tarkoin valittu se kasvi. Sitten muuan tuttavaperhe tuli kylään, ja ikäiseni tyttö sitten jotain sähläsi siinä ikkunalaudan äärellä ja kaatoi mun pikkukaktukseni maahan, koristeruukut rikki ja kaikki. Roskiinhan se kaktus päätyi, tyttö vain toljotti tyhmänä ja sanoi "oho". Ei tainnut edes anteeksi pyytää.

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 18:25"]

Vanhemmat sukulaiset, eritoten mummoni, kertoili vielä kouluikäisenä minulle niitä tyhmiä tempauksia, joita minulle oli hänen hoidossaan taaperona sattunut.

[/quote]

Mun mummoni kertoo niitä edelleen. Voisi kohta vaihtaa jutut seuraavaan sukupolveen.

Leikimme usein Barbien missikisoja isosiskoni ja naapurin isomman tytön kanssa. Minun Daisy-barbini ei koskaan voittanut, vaan aina jomman kumman isomman tytön hieno, pitkähiuksinen barbi. Harmitti! (Ja lopetin barbileikit paljon aiemmin kuin nuo "isot" tytöt ) :D

Ekaluokalla meillä oli joulujuhlassa semmonen esitys jossa osa oppilaista oli pipareita. Meille oli tehty paksusta pakkauspahvista isot piparinmuotoiset härpäkkeet jotka roikkui olkapäiltä, toinen etu ja toinen takapuolella. Kenraaliharjotuksissa meidän piti sitten juhlasalin lattialta kiivetä esiintymislavalle niiden pipariasujen kans ja mä en päässyt! Yks ope joka "juonsi" harkkoja,sano mikrofoniin "Maija siellä vielä viimeisenä yrittää punnertaa" ja koko koulu repes nauramaan. Hävetti niin paljon etten juhlassa sitten ollut pipari vaan laulukuorossa. Olin tosi lyhyt ja vähän pyöreäkin,mikä vaikeutti entisestään tota lavallenousua :D

ensimmäisellä luokalla minulla oli hieno, äitini tekemä pipo. Muistatteko niitä tonttulakin mallisia? Opettaja ei antanut pitää sitä sisällä,vaikka halusin. Vedin pipon päähän aina tilaisuuden tullen, ja lopulta ope takavarikoi sen.

Olin samasta syystä myös ekaluokan luokkakuvassa virkattu pipo päässä, kyyneleet silmissä :D

olin myös yksi joulu toivonut t.a.t.u:n levyä lahjaksi, sain robbie williamsin. Harmitti niiin paljon!

Apua, nämä on aika suloisia kyllä osa. Itse muistan pienenä hellineeni sydämessäni tällaista draamaa:

Asuimme pienessä kaupungissa (siis tosi pienessä, olisikohan siellä silloin ollut noin 15000 asukasta, ei siis mikään metropoli) ja ensimmäiset ikävuoteni asuimme ihan sen kaupungin keskustassa, kerrostaloasunnossa. Kun olin noin viiden, perheemme muutti omakotitalolähiöön muutaman kilometrin päähän tuon jättimäisen cityn keskustasta. Olin tästä ihan uskomattoman katkera sillä muuttohetkellä :D Katselin dramaattisesti uuden talon ikkunasta silmät kostuen "kaukaisia kaupungin valoja, joita en enää koskaan pääse kokemaan". 

Puolustuksekseni sanon, että harmitus ei kestänyt kovinkaan kauaa.

Mulle oli kuusvuotiaana tosi kova paikka kun isä vaihtoi työpaikkaa! Muistan ku äiti leipoi kakun,jonka iskä vei vika työpäivänä töihin niin mä lukkiuduin salaa vessaan ja itkin ja rukoilin että "isi älä hylkää työpaikkaasi,ole kiltti ja jää sinne". En ymmärrä,koska iskän työ ei ollut mikään mitä oisin ihannoinut :D. Lisäksi hän pääsi paljon parempaan työpaikkaan. Dramaattista tuo pienen tytön elämä.

Mä en ikinä päässyt ala-asteen joulunäytelmiin, koska minä ja kaverini oltiin niin kilttejä, että meidät laitettiin aina vahvistamaan alempien luokkien tonttutanssia. 

Sitten menin koulun näytelmäkerhoon, jossa tähtiroolini oli lehmän takapää. 

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 20:33"]

Mun mielipahassa ei ole mitään hassua. Ei ollut lapsenakaan.

[/quote]

Pakastaja-Elvi?

Nää on niin mahtavia tarinoita,et vauvalehti vois tehdä näistä jutun.