Mikä " vika" , heikkous, vamma tai omituisuus sinun lapsellasi on?

Muuten normaali maailman ihanin pieni tyttö.

niin tulee vaikea elämä. keskimmäisellä on todettu autismia, nyt alkoi koulu eikä hän ole oikein ikätasoinen... nuorin vielä vauva, puhtoinen!

Oliko se nyt alter ego..???

ja oli 3-vuotiaaksi asti todellakin se Täydellinen Lapsi. : ) Herttainen, fiksu ja ihana. Sitten tuli tavallisen flunssataudin jälkeen aivokuume, siitä jäi aivovaurio ja epilepsia. Lapsen luonne muuttui, monet hänen ihanat luonteenpiirteensä, hyväsydämisyys ja huumorintaju, elävät enää vain meidän muistoissamme. Voisi sanoa, että meidän lapsemme omituisuus on se, että hän muuttui 3-vuotiaana ihan toiseksi ihmiseksi.

Meilläkin esikoinen on himmee. Hän ei tunne ollenkaan ns. sosiaalista häpeää, eli saattaa tehdä lähes mitä vaan, vaikka vetää housut alas koulussa (11v). Läksyjäkään ei halua tehdä eikä välitä rangaistuksista.



Toinen on ihan omissa maailmoissaan. Häntä pitää koko ajan tuuppia tekemään toimiansa, muuten hän jumittuu koko ajan lukemaan jotain Aku Ankkaa tai vaikka leikkimään sormillaan. Hän on totisesti Hämeen hitain, mutta muuten kyllä tosi suloinen



Kolmannelta puuttuu itsehillintäkyky, hän alkaa tapella herkästi.



Neljäs on tyttö toisista poiketen ja hänen omituisuutensa on se että hän leikkii lähes yksinomaan autoilla ja traktoreilla ;)

Määrittelemätön siksi, koska " oireet" ja käyttäytyminen ei sovi mihinkään oireyhtymään tai vastaavaan.

Keskittymiskyky häiriö, liiallinen impulsiivisuus, käyttäytyy kuin pikku aikuinen, yrittää ottaa joka tilanteen haltuunsa ja kantaa vastuun kaikesta ja kaikista.



Nuoremmalla tavallista huomattavasti rajumpi uhma. Nyt ollaan sen vuoksi menossa lasten erityisneuvolaan, kun alkavat jo keinot loppua kesken:(

eroonhan siitä pitäisi päästä, neuvola nalkuttaa, mutta eipä niiltä yhtään ideaa ole tullut miten siitä eroon päsisi. Kynnelit sun muut kokeiltu.



Oma vikahan se tietysti on, uskoin hysteerisesti kaiken imetysvalituksen ja sen että jos vauva näkeekin tutin ei enää koskaan ime rintaa. Annoin tutin vasta kun peukku oli suuhun mennyt, eikä se enää kelvannut. Senverran epävarma olin.

Esikoisella ei yhtään kavereita, vaikka luonteeltaan tosi sosiaalinen ja vilkas. Tutkittiin 10 vuotta ja todettiin, että vilkkaus on luonteenpiirre, kun ei ala-asteella pystynyt keskittymään mihinkään. Nyt jo lukiossa ja istua nököttää kaiket päivät tietokoneen äärellä eikä siitä liikahtais mihinkään ilman pakottamista.



Juniori vielä himmeempi. Itsepäinen pippuri. Ottaa mieluummin rangaistuksen vastaan kuin tulee kotiintuloaikaan kotiin. Ei halua lukea ollenkaan, olisi vain ulkona kaiket päivät. Kerää kaikki kulmakunnan epäsosiaalisimmat tyypit kavereikseen ja räyhää heidän kanssa pihalla. Valikoiva kuulo, ei kuule käskyjä. Ei halua keskittyä koulunkäyntiin. Raivoaa tosi helposti ja osaa purskahtaa itkuun niin että vain näyttelee, ei siis oikeasti. Joutuu koko ajan kahnauksiin kavereiden kanssa ja koulussa rehtorin puhutteluun.

lapsistanne, millaisia lasten oikeen pitäis olla, ei teille mikään kelpaa, ja adjektiivi himmee, ihan oikeasti, mikä teitä äidit vaivaa?

varsinkin tuota jonka mielestä on himmeetä että teini ei liikahtaisikaan tietokoneen vierestä, no on sitä miehiäkin jotka eivät muuta tekisi kuin netissä pelaisi ja surffaisi. Ja sama äiti oli sitä mieltä että nuori on himmee jos kapinoi...eiköhän tuokin ole ihan vain kasvatuksesta kiinni!

Toinen on vaikeavammainen, jolla on myös pitkäaikaissairaus. Tämä lapsi on hankalaakin hankalampi siirtymätilanteissa, muuten kiltti kuin enkeli.

Kolmas on pirunmoinen (anteeksi ruma sana) huutaja. Toisaalta hänellä onkin uhma menollaan ja välillä on seesteisiä kausia. Onneksi. Ei häntä muuten jaksaisi.

Vanhimmalla lapsella on viimeisen päälle vaikea murrosikä ja tiedän, että pitäisi ymmärtää niin maan perusteellisesti, mutta välillä se on vaikeaa.

Vierailija:

...sama äiti oli sitä mieltä että nuori on himmee jos kapinoi...eiköhän tuokin ole ihan vain kasvatuksesta kiinni!

Toinen teinin äiti.

palstan tuntien tiesin, että kohta olisin saanut haukkuja niskaani siitä, etten ole lukenut kysymystä.

Vierailija:

lapsistanne, millaisia lasten oikeen pitäis olla, ei teille mikään kelpaa, ja adjektiivi himmee, ihan oikeasti, mikä teitä äidit vaivaa?

" Ei kultaseni, se on sitä itsenäistymistä. Lapsi joka ei _millään_ tavalla kapinoi, edes mielessään, ei ole normaali."



Eli ei lapsi ole himmee jos kapinoi! Taisin vain valita hieman väärät sanat...

Joku ihmetteli, miten meidän lapsissamme on näitä virheitä. Eiköhän jokaisesta meistä löydy virheitä ja hyviä puolia. Nehän tekevät meistä ihmisiä.



Tyttäreni on liian hätäinen. Ei jaksa keskittyä kauan yhteen asiaan, kun takapuolen alla on kekäleitä ja pomppaa ylös tekemään jo jotain muuta. Hänellä on myös paha tapa nostaa itselleen rima liian korkeaksi. Jos ei onnistuta jossain asiassa ensimmäisellä kerralla, ei se ole enää kokeilemisen arvoista. Hän hermostuu itsellensä ja luovuttaa. Eli mielenkiinto jonkin asian oppimiselle täytyy olla todella korkeaa luokkaa ennen kuin jaksaa yrittää loppuun asti. Onneksi koulu oli nyt sellainen asia, joka häntä kiinnosti. Vaikeuksien kautta voittoon?



Sitten meidän tytöllä on hassu tapa kävellä. Hän lenksuttaa jalkoja, pyörittää takapuolta, raahaa kengän kärkiä ja kaatuilee jatkuvasti. Samoin oikea jalka kääntää sisälle päin. Itse olen vähän huolissani, koska huomaan hänen alaselkänsä menevän melkoiselle kaarelle kävellessä.





Poika? Ei ainakaan sieltä sosiaalisimmasta päästä, kun tapaa vieraita ihmisiä, jotka puhuvat hänelle. On hiljaa ja tuijottaa tai mulkoilee. Ja on ihan aina ollut sellainen. Tavallaan se puhetulva, joka hänestäkin jatkuvasti pulppuaa, pääsee valloilleen vain tuttujen ihmisten seurassa. Pojan ollessa pieni eräs nainen tuli vaunuille ja kurkkasi sisään ja rupesi kehumaan poikaa kun on niin suloinen. Kommentti meni jotenkin näin " Oi, kun on niin ihana ja suloine.... uaaah, miten kamalan vihaisen näköinen lapsi! Miten se tuon näköinen on!" Oli vain pyydettävä anteeksi ja sanottava, ettei meidän lapsi oikein luota vieraisiin... Ja näyttää aina tuollaista ilmettä.



Lisäksi hän on joskus liiankin itsepäinen ja kiukuttelee paljon jos ei saa tahtoaan lävitse. Joten koska minäkään en anna periksi, saattaa maata tunnin/puolitoista jossain ja kiukutella. Kiukutelkoot, kyllä se on aina ohitse mennyt. Toisaalta tuo vahvempi omatahto on joskus mukavampi kuin siskon tapa yrittää mukautua kaikkien muiden tahtoon. Ovat siis kuin päivä ja yö tuossa asiassa.

Toistaiseksi vain toisella lapsella napatyrä.

Kapinoivan teinin, uhmaikäisen ja siirtymätilanteita pelkäävän sekä yhden muuten vain itsepäisen lapsen äiti.

Vierailija:

" Ei kultaseni, se on sitä itsenäistymistä. Lapsi joka ei _millään_ tavalla kapinoi, edes mielessään, ei ole normaali."

Eli ei lapsi ole himmee jos kapinoi! Taisin vain valita hieman väärät sanat...

eiköhän jokaisen teinin kehitykseen kuulu jonkin moinen kapina. Minulla itselläni kapina tuli vasta täytettyäni 18v. mutta kapinat tuli kapinoitua ja nyt olen tasapainoinen aikuinen :)

... ja olen todella pahoillani siitä. Teini-ikä oli varmasti yksi kamalimmista ajan jaksoista vanhempieni elämässä. Varmasti toivovat salaa mielessään, että saan toisinnon jommalta kummalta omalta lapseltani :D, enkä syytä heitä siitä! Kuitenkin kasvoin aikuiseksi ja olen suunnilleen ihminen tänä päivänä. Virheitä täynnä, mutta ainakin jotenkin yhteiskuntakelpoinen.

mutta monet näistä mainituista vioista toimivat myös positiivisina voimina.

Omista lapsistani esimerkiksi uhmaikäisen ja kapinoivan murrosikäisen voi sanoa kehittyvän täysin normaalissa aikataulussa ikäisiinsä nähden ja on positiivista, että he kehittyvät ja itsenäistyvät. Oireet ovat vain välillä äärimmäisen ärsyttäviä. Mutta koska kokemusta on myös lapsesta joka ei kehity normaaliin tahtiin, olen samalla erittäin tyytyväinen tästä uhmaamisesta, molempien.

Itsepäinen lapseni taas on itsepäinen kaikessa. Myös positiivisesti ajatellen. Hänellä riittää pitkäjännitteisyyttä opetella asioita, vaikka välillä tulisi seinäkin vastaan. Hän puskee itsepäisyydellään vaikeuksien läpi, eikä kovin helposti luovuta.

Siirtymätilanteita pelkäävän lapsen voisi sanoa viihtyvän todella vähällä =) Jos hän saa aloittaa yhden asian, hän ei ole kohta kinumassa uutta tekemistä, koska edellinen kyllästyttää. Mutta negatiivista tässä on taas se, että joutuu todella tarkkaan miettimään mitä voi antaa lapsen tehdä mihinkin kellonaikaan ja kieltämään häneltä paljon sellaista mistä hän nauttisi. Hänen kun on esimerkiksi pakko saada tehdä palapelit loppuun. Niitä ei missään tilanteessa voi jättää kesken. Ja hän tekee 1000 palan palapelejä.

Ja mitähän vikoja teillä itsellä on, järkyttävää lukea teidän listoja omista

lapsistanne, millaisia lasten oikeen pitäis olla, ei teille mikään kelpaa, ja adjektiivi himmee, ihan oikeasti, mikä teitä äidit vaivaa?