Lue keskustelun säännöt.
Mitä mieltä: kun kaveri ei vastaa puheluun vaan ottaa yhteyttä sitten viestillä
02.07.2021 |
Minulla on eräs ystävä, joka toistuvasti tekee samaa:
1. Yritän soittaa hänelle
2. Hän ei vastaa
3. Laitan viestin että pystytkö puhumaan (jos on tärkeää asiaa - muuten jään odottamaan että hän joskus sitten palaa soittaen asiaan mutta usein saan vaan viestin, kts.kohta 4)
4. Häneltä tulee tuntien päästä esim.seuraavanlainen viesti ”Moi, olin tossa pihahommissa enkä kuullut puhelinta. Yksin kotona, Teemu töissä. Mitäs teille kuuluu?”
Eli ei ole seurassa, voisi hyvin soittaa takaisin.
Kun hän soittaa mmulle ja jos en pääse vastaamaan, soittaa vaikka 5 x putkeen ja lähettää ”Mitå meneillään miksi et vastaa” viestejä.
Kyseessä 40+ nainen.
Aiemmin olen vastannut kiltisti että ”No mitäääs tässä, olisin soitellut ja olisi ollut asiaa” ja näin, mutta nyt alkoi risoa. Lapseni sairaalakäynnistä olisin halunnut jutella enkä tod.jaksa viestitellä kaikkea, saimme huonompia uutisia. Taas tapahtui edellä mainittu. En vaan jaksanut vaan vastasin että ”Eipä mitään, unohda koko homma.”
Ei ole kaverista kuulunut.
Olin varmaan tyly, mutten tässä elämäntilanteessa jaksa tuollaista ettei vastata ja itse pitää vastata heti.
Kommentit (95)
Vierailija kirjoitti:
Maailman paskin nalle kirjoitti:
Harmittaa.
Yksi kaveri on selkeästi vältellyt minua puoli vuotta. Koskaan en ole "pommittanut" puheluilla tai viesteillä. Aikalailla vuorotellen on soiteltu korona-aikana n. kerran kuukaudessa ja kyselty kuulumiset. 15-30 min puheluita. Aina olen soittanut takaisin jos olen missannut hänen yhteydenottonsa.
Joka kerta kaveri on innostunut että "hei nyt kun sulla ajokortti, niin lähdettäiskö pienelle roadtripille ensiviikolla tms? ".
Sitten kun ensiviikko koittaa, ja etukäteen sovittu päivämäärä, ja yritän soittaa että olen ajelemassa ja hänen luonaan noin tunnin päästä, kaveri ei vastaakaan mitään, välillä puhelin ollut kiinni tai alkaa tuuttaamaan varattua, eli katkaisee puhelun.
Ihmettelen siinä sitten että mitä on tapahtunut ja odottelen soittaako takaisin.
Muutaman kerran hän on sitä tehnyt peräkkäin. Olen sitten muutaman tunnin aina odotellut (koska osaan jo nykyään vähän aavistella ohareita) ja laittanut perään viestiä "sovittiinkohan se reissu täksi päiväksi, koitin soitella joku aika sitten, toivottavasti siellä kaikki hyvin".
Lopulta voi mennä viikkoja ennenkuin kaveri vstaa viestiini "joo sori tulikin menoa".
Taas menee kuukausi ja kaveri soittaa "hei pitäiskö tavata, kun ei oo aikoihin nähty, jos tulisit vaikka ensiviikolla käymään?". Meillä siis välimatkaa yli 100km.
Suostun ja sovitaan päivä ja taas sama juttu...En voi olla ajattelematta että olen jotenkin todella raskasta seuraa eikä hän kehtaa sanoa ettei halua nähdä minua.
Mutta miksi sitten innoissaan lähes aina itse ehdottaa tapaamisia? No nyt ei vastaa enää viesteihin eikä puheluihin mutta tykkäilee puolisoni somepäivityksistä, eli lienee hengissä kuitenkin.
Koen että kaveri on näreissään miulle jostakin mutta en ymmärrä miksi. Olen huolissani ku ernesti mutten halua "ahdistella" kun selkeästi välttelee minua. Olen hänen ainoa läheisempi ystävä, ennen korona-aikaa välimme olivat täysin normaalit.Poistin hänen numeronsa ja odottelen josko ottaa yhteyttä kun hänellä paremmat ajat. Tunnen itseni paskimmaksi ystäväksi ikinä.
Teit ihan oikein! Älä murehdi että sinä olisit ollut huono ystävä. Päin vastoin, sinun kaverisi toimi todella huonosti ja sai siirrettyä sinulle morkkiksen omasta käytöksestään. Teit oikein kun poistit numeron. Ehkä hänellä on omia ongelmia ja pelaa jotain outoa valtapeliä. Vaikka tekisit mitä hänen käytös on outoa, ehdotella koko ajan tekemistä ja tehdä oharit ja olla kuin ei mitään.
Okei. Huojentavaa kuulla ulkopuolinen mielipide. Harmittaa etten saa häntä kiinni edes siksi aikaa, että saisin kysyttyä onko jokin välillämme muuttunut. Mutta enpä minä voi toista pakottaakaan avautumaan.
Ehkä vaan huolestun liian helposti. Olen aina ollut ihmissuhteissani se joustavampi ja empaattisempi osapuoli. Aikuisuus on niin pirun vaikeaa. Lapsena voisi vaan alkaa vaikka itkemään jos ei muuten saa tilannetta ratkaistua.
Sen olen ainakin oppinut ihmissuhteistani miten en haluaisi vihamiestänikään kohdeltavan välinpitämättömästi. Se sattuu niin pirusti.
(Mistäköhän muuten johtuu, että "konfliktin" sattuessa toisille on luontevampaa syytellä muita, ja toisille taas etsiä vikoja heti itsestään 🤔 Kai nuo edustavat saman epävarmuuden eri ääripäitä sitten?)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailman paskin nalle kirjoitti:
Harmittaa.
Yksi kaveri on selkeästi vältellyt minua puoli vuotta. Koskaan en ole "pommittanut" puheluilla tai viesteillä. Aikalailla vuorotellen on soiteltu korona-aikana n. kerran kuukaudessa ja kyselty kuulumiset. 15-30 min puheluita. Aina olen soittanut takaisin jos olen missannut hänen yhteydenottonsa.
Joka kerta kaveri on innostunut että "hei nyt kun sulla ajokortti, niin lähdettäiskö pienelle roadtripille ensiviikolla tms? ".
Sitten kun ensiviikko koittaa, ja etukäteen sovittu päivämäärä, ja yritän soittaa että olen ajelemassa ja hänen luonaan noin tunnin päästä, kaveri ei vastaakaan mitään, välillä puhelin ollut kiinni tai alkaa tuuttaamaan varattua, eli katkaisee puhelun.
Ihmettelen siinä sitten että mitä on tapahtunut ja odottelen soittaako takaisin.
Muutaman kerran hän on sitä tehnyt peräkkäin. Olen sitten muutaman tunnin aina odotellut (koska osaan jo nykyään vähän aavistella ohareita) ja laittanut perään viestiä "sovittiinkohan se reissu täksi päiväksi, koitin soitella joku aika sitten, toivottavasti siellä kaikki hyvin".
Lopulta voi mennä viikkoja ennenkuin kaveri vstaa viestiini "joo sori tulikin menoa".
Taas menee kuukausi ja kaveri soittaa "hei pitäiskö tavata, kun ei oo aikoihin nähty, jos tulisit vaikka ensiviikolla käymään?". Meillä siis välimatkaa yli 100km.
Suostun ja sovitaan päivä ja taas sama juttu...En voi olla ajattelematta että olen jotenkin todella raskasta seuraa eikä hän kehtaa sanoa ettei halua nähdä minua.
Mutta miksi sitten innoissaan lähes aina itse ehdottaa tapaamisia? No nyt ei vastaa enää viesteihin eikä puheluihin mutta tykkäilee puolisoni somepäivityksistä, eli lienee hengissä kuitenkin.
Koen että kaveri on näreissään miulle jostakin mutta en ymmärrä miksi. Olen huolissani ku ernesti mutten halua "ahdistella" kun selkeästi välttelee minua. Olen hänen ainoa läheisempi ystävä, ennen korona-aikaa välimme olivat täysin normaalit.Poistin hänen numeronsa ja odottelen josko ottaa yhteyttä kun hänellä paremmat ajat. Tunnen itseni paskimmaksi ystäväksi ikinä.
Teit ihan oikein! Älä murehdi että sinä olisit ollut huono ystävä. Päin vastoin, sinun kaverisi toimi todella huonosti ja sai siirrettyä sinulle morkkiksen omasta käytöksestään. Teit oikein kun poistit numeron. Ehkä hänellä on omia ongelmia ja pelaa jotain outoa valtapeliä. Vaikka tekisit mitä hänen käytös on outoa, ehdotella koko ajan tekemistä ja tehdä oharit ja olla kuin ei mitään.
Okei. Huojentavaa kuulla ulkopuolinen mielipide. Harmittaa etten saa häntä kiinni edes siksi aikaa, että saisin kysyttyä onko jokin välillämme muuttunut. Mutta enpä minä voi toista pakottaakaan avautumaan.
Ehkä vaan huolestun liian helposti. Olen aina ollut ihmissuhteissani se joustavampi ja empaattisempi osapuoli. Aikuisuus on niin pirun vaikeaa. Lapsena voisi vaan alkaa vaikka itkemään jos ei muuten saa tilannetta ratkaistua.Sen olen ainakin oppinut ihmissuhteistani miten en haluaisi vihamiestänikään kohdeltavan välinpitämättömästi. Se sattuu niin pirusti.
(Mistäköhän muuten johtuu, että "konfliktin" sattuessa toisille on luontevampaa syytellä muita, ja toisille taas etsiä vikoja heti itsestään 🤔 Kai nuo edustavat saman epävarmuuden eri ääripäitä sitten?)
Varmaan johtuu siitä että toiset on empaattisempia ja kiltimpiä kuin toiset, sinä mietit heti onko tilanne oma vikasi, joku välinpitämättömämpi voisi reagoida eri tavalla. Ja aivan varmasti kaverisi ei ole kovin empaattinen kun käyttäytyy noin, jättää toisen huolehtimaan. Ja kun on "liian kiltti", ei huomaa että toisen käytös ei ole enää reilun rajoissa, ja joustaa liikaakin. Ja jos molemmilla on erilaiset tyylit niin silloin kummankin käytös voi lietsoa toista esim.huolestumaan ja toista taas vetäytymään. Korostaisin vielä että vaikka olisit tehnyt jotain mikä saa hänet vetäytymään, hänen käytös ei silti ole ok. Eli pois murheet siitä että olisit aiheuttanut sen. Jos joku vaivaa häntä, hänen pitäisi ilmaista se suoremmin. Tuollainen jatkuva oharien teko ja sitten käyttäytyminen kuin ei olisi tehnyt ohareita ei ole ok. Jos hän vaikka joskus ottaisi yhteyttä sinuun, kannattaa olla vähän varuillaan. Ei välttämättä kannata edes vastata, koska pompottelu vain jatkuu. Tai voit sanoa asiallisesti että en ajatellut että ollaan enää kavereita kun teit tosi monet oharit ja jätät vastaamatta viesteihin, ja katso mikä on reaktio.
jätit* vastaamatta. Mutta siis voit sinäkin jättää, itse ehkä tekisin niin. Olen oppinut että ilman kaveria voi olla ihan kivaa, jos kaveri aiheuttaa vaan stressiä ja murhetta käytöksellään. On rauhallisempaa henkisesti kun ei tarvitse arvailla, ja voi keskittyä luotettavampiin ihmisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inhoan puhelimessa puhumista. Olen toitottanut kaikille, että laittakaa mieluummin viestiä jos on jotakin asiaa. Joillekin tämä ei vain mene kaaliin.
Pahinta on jos joku tavoittelee spontaanisti, ilman, että puhelusta on etukäteen sovittu. Keskustelen kyllä vaikeassa tilanteessa olevan kanssa puhelimitse, mutta en todellakaan rupea keskeyttämään asioitani sen takia, että joku haluaa jälleen vuodattaa minulle ongelmiaan.
Haluaisin perustelut alapeukkuihin. Oletteko niitä, joita varten muiden pitää olla puheluvalmiudessa jatkuvasti 2 tunnin terapiaa varten?
Aikeassa paikassa auttaminen tarkoittaa, että autetaan silloin kun se vaikea paikka on. Ei vasta sitten kun sattuu omassa kalenterissa olemaan vapaa slotti.
Sinä et voi tietää mikä tilanne ja vaikea paikka siellä puhelun vastaanottajan päässä on meneillään.
Onpa kummallista kun kaverin pitää olla 24/7 käytettävissä tuntien terapioihin ja laittaa omat huolensa, perheensä ja tilanteensa sivuun koska SINÄ satut soittamaan.
Tuntien?? terapioihin?? Missä niin sanottiin?
Se voi olla syynä puheluiden välttelyyn. Vaikeassa pitkittyneessä tilanteessa on hyvä hakea ammattiapua, etteivät ystävät näänny.
Vierailija kirjoitti:
Sun lapsen terveydessä on ongelmia ja haluat avautua täällä nimen omaan ystävästäsi?
Ehkä lapsen terveyteen liittyvä asia ei sitten olekaan niin vakava, eikä ystäväsikään jakaa olla aina roskakorinasi.
Sä olet törkeä!!! Mieti vähän!!!! Sä et tiedä mitään Ap:n elämästä, lapsella voi olla vaikka mitä. Häpeä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on hemmetin ahdistavaa puhua puhelimessa. Jo pelkkä puhelimen soiminen saa pienen kauhun aikaan. Jos on jotain tärkeää asiaa, niin voi laittaa viestiä. Sekin ahdistaa, mutta vähemmän. Ei se ole mitään vallankäyttöä, vaan ahdistusta.
Minä en useinkaan vastaa koska kaveri saattaa pyytää palveluksia johonkin tai ehdottaa tapaamista huomenna, ylihuomenna tai vklp na, en siis ehdi rauhassa miettiä ja pyöritellä asiaa vaan vastaus pitäisi tulla heti ja menen lukkoon. Toinen paha jos pohjustaa vielä tota juttuaan et "mitä sulla on viikonloppuna" ja jos ajatuksissani sanon että "ei varmaan mitään erikoisempaa" ja olen siis odottanut sitä ettei ole mitään sovittua ja voin vaan oleilla niin sit tulee et "jes no lähtisitkö sinne ja sinne". Eli puhelimessa puhuessa en ehdi kieltäytyä kohteliaasti jos syyni on vaan en jaksa, ei huvita tmv. Viestillä tiedän heti mitä asia koskee ja voin rauhassa miettiä ja vastata.
En mahda sille minkään että olen tällainen, ystävät on tärkeitä jne mutta minä viihdyn myös paljon yksikseni ja olen melko nirso siitä mitä huvittaa vapaa-aikanani tehdä. Mielelläni kyllä höpöttelisin niitänäitä puhelimessa mutta en halua että jossain kohtaa tulee se "hei milloin nähdään, mitä sulla on ensi viikolla" ja sit alan keksiä tekosyitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maailman paskin nalle kirjoitti:
Harmittaa.
Yksi kaveri on selkeästi vältellyt minua puoli vuotta. Koskaan en ole "pommittanut" puheluilla tai viesteillä. Aikalailla vuorotellen on soiteltu korona-aikana n. kerran kuukaudessa ja kyselty kuulumiset. 15-30 min puheluita. Aina olen soittanut takaisin jos olen missannut hänen yhteydenottonsa.
Joka kerta kaveri on innostunut että "hei nyt kun sulla ajokortti, niin lähdettäiskö pienelle roadtripille ensiviikolla tms? ".
Sitten kun ensiviikko koittaa, ja etukäteen sovittu päivämäärä, ja yritän soittaa että olen ajelemassa ja hänen luonaan noin tunnin päästä, kaveri ei vastaakaan mitään, välillä puhelin ollut kiinni tai alkaa tuuttaamaan varattua, eli katkaisee puhelun.
Ihmettelen siinä sitten että mitä on tapahtunut ja odottelen soittaako takaisin.
Muutaman kerran hän on sitä tehnyt peräkkäin. Olen sitten muutaman tunnin aina odotellut (koska osaan jo nykyään vähän aavistella ohareita) ja laittanut perään viestiä "sovittiinkohan se reissu täksi päiväksi, koitin soitella joku aika sitten, toivottavasti siellä kaikki hyvin".
Lopulta voi mennä viikkoja ennenkuin kaveri vstaa viestiini "joo sori tulikin menoa".
Taas menee kuukausi ja kaveri soittaa "hei pitäiskö tavata, kun ei oo aikoihin nähty, jos tulisit vaikka ensiviikolla käymään?". Meillä siis välimatkaa yli 100km.
Suostun ja sovitaan päivä ja taas sama juttu...En voi olla ajattelematta että olen jotenkin todella raskasta seuraa eikä hän kehtaa sanoa ettei halua nähdä minua.
Mutta miksi sitten innoissaan lähes aina itse ehdottaa tapaamisia? No nyt ei vastaa enää viesteihin eikä puheluihin mutta tykkäilee puolisoni somepäivityksistä, eli lienee hengissä kuitenkin.
Koen että kaveri on näreissään miulle jostakin mutta en ymmärrä miksi. Olen huolissani ku ernesti mutten halua "ahdistella" kun selkeästi välttelee minua. Olen hänen ainoa läheisempi ystävä, ennen korona-aikaa välimme olivat täysin normaalit.Poistin hänen numeronsa ja odottelen josko ottaa yhteyttä kun hänellä paremmat ajat. Tunnen itseni paskimmaksi ystäväksi ikinä.
Ystäväsi käytös on törkeätä! Jos haluaa perua, pitää asiasta ilmoittaa ja mielellään hyvissä ajoin. Ja jos sovittu asia unohtuu, pyydetään nolona anteeksi ja pyritään hyvittämään asia.
Eikä ainakaan toisteta typerää käytöstä!
En ymmärrä miten olet voinut olla nostamatta kissaa pöydälle ja vaatimatta selitystä käytökselle. "Tuli muuta" ei ole selitys, etenkään sille, miksei ilmoittanut!
Vierailija kirjoitti:
Puhelimessa jutellen kumpikin saa vuoronsa. On kiva kuulla ystävän ääntä. Joskus puhelu jää pariin minuuttiin. Sit soitellaan myöhemmin kun molemmilla on paremmin aikaa.
Vs. viestien näpyttely. Siinä ei saa aikaa kunnon vuorovaikutusta. Ei kuule äänensävyä, ei voi nauraa yhdessä ym. non-verbaalinen viestintä. Tulee helposti väärinkäsityksiä, niiden oikomiseen menee aikaa.
Lyhyesti: 10 minuutin puhelu on antoisampi kuin 2 tunnin näpytyssessio.
En ollut tiennytkään, että on niin väsynyt sukupolvi, että se ei "jaksa" puhua puhelimessa.
Minä olen 58 vuotias viestittelijä. Tykkään siitä, että voi jutella kumpikin omaan tahtiin. Vaikka esim teen ruokaa ja tulee viesti. Vastaan ja jatkan perunoiden kuorimista. Toinen vastaa kun ehtii. Siinä sivussa tulee vaihdettua viestejä ja kuulumisia.
Itse ja moni tuttuni näkyy kokevan sen helpoksi. Jos vastaus viipyy, tietää että toisella tuli isompi keskeytys. Vastaus tulee kyllä.
Lankapuhelimien aikaan en vastannut, jos oli joku homma kesken. Mutta silloin ei kukaan voinut vinkua, että miksi se ei soittanut heti takaisin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toi on kyllä niin autistista suomalaista menoa että ei kyetä puhelimessa puhumaan kaverin kanssa, Kuten täällä yläpeukuin kannatetaan laajasti.
Vierailija kirjoitti:
Maailman paskin nalle kirjoitti:
Harmittaa.
Yksi kaveri on selkeästi vältellyt minua puoli vuotta. Koskaan en ole "pommittanut" puheluilla tai viesteillä. Aikalailla vuorotellen on soiteltu korona-aikana n. kerran kuukaudessa ja kyselty kuulumiset. 15-30 min puheluita. Aina olen soittanut takaisin jos olen missannut hänen yhteydenottonsa.
Joka kerta kaveri on innostunut että "hei nyt kun sulla ajokortti, niin lähdettäiskö pienelle roadtripille ensiviikolla tms? ".
Sitten kun ensiviikko koittaa, ja etukäteen sovittu päivämäärä, ja yritän soittaa että olen ajelemassa ja hänen luonaan noin tunnin päästä, kaveri ei vastaakaan mitään, välillä puhelin ollut kiinni tai alkaa tuuttaamaan varattua, eli katkaisee puhelun.
Ihmettelen siinä sitten että mitä on tapahtunut ja odottelen soittaako takaisin.
Muutaman kerran hän on sitä tehnyt peräkkäin. Olen sitten muutaman tunnin aina odotellut (koska osaan jo nykyään vähän aavistella ohareita) ja laittanut perään viestiä "sovittiinkohan se reissu täksi päiväksi, koitin soitella joku aika sitten, toivottavasti siellä kaikki hyvin".
Lopulta voi mennä viikkoja ennenkuin kaveri vstaa viestiini "joo sori tulikin menoa".
Taas menee kuukausi ja kaveri soittaa "hei pitäiskö tavata, kun ei oo aikoihin nähty, jos tulisit vaikka ensiviikolla käymään?". Meillä siis välimatkaa yli 100km.
Suostun ja sovitaan päivä ja taas sama juttu...En voi olla ajattelematta että olen jotenkin todella raskasta seuraa eikä hän kehtaa sanoa ettei halua nähdä minua.
Mutta miksi sitten innoissaan lähes aina itse ehdottaa tapaamisia? No nyt ei vastaa enää viesteihin eikä puheluihin mutta tykkäilee puolisoni somepäivityksistä, eli lienee hengissä kuitenkin.
Koen että kaveri on näreissään miulle jostakin mutta en ymmärrä miksi. Olen huolissani ku ernesti mutten halua "ahdistella" kun selkeästi välttelee minua. Olen hänen ainoa läheisempi ystävä, ennen korona-aikaa välimme olivat täysin normaalit.Poistin hänen numeronsa ja odottelen josko ottaa yhteyttä kun hänellä paremmat ajat. Tunnen itseni paskimmaksi ystäväksi ikinä.
Ystäväsi käytös on törkeätä! Jos haluaa perua, pitää asiasta ilmoittaa ja mielellään hyvissä ajoin. Ja jos sovittu asia unohtuu, pyydetään nolona anteeksi ja pyritään hyvittämään asia.
Eikä ainakaan toisteta typerää käytöstä!
En ymmärrä miten olet voinut olla nostamatta kissaa pöydälle ja vaatimatta selitystä käytökselle. "Tuli muuta" ei ole selitys, etenkään sille, miksei ilmoittanut!
Joo, en minäkään enää ymmärrä. Pari ekaa kertaa meni hämmästykseen ja siihen etten ollut uskoa miten hänen käytöksensä on muuttunut. Sitten aloin mielessäni ruotia omia omia vikojani. Nyt vasta tullut varmuus siitä että eihän noin voi käyttäytyä, mutten ole saanut häntä kiinni.
Ihmettelin jo tosissaan vielä keväällä että onkohan hän kuollut tai sairastunut vakavasti tai jotain kun ei osoittanut mitään elonmerkkejä. Sitten mieheni tiesi kertoa että kyllä tämä kaveri on tykkäillyt hänen somepäivityksistään, toivotteli jopa iloista synttäriä miehelleni toukokuussa.
Olen niin hämmentynyt tilanteesta. Ja ilmeisen avuton sosiaalisissa tilanteissa kun en ole heti osannut stopata tätä ihmekuviota...
En uskonut että ajattelen vielä näin mutta onneksi on vauvapalsta! En edes tajunnut miten paljon varmempi olo on tänään kuin eilen asian suhteen, kun lukaisin äsken tuon eilisen tilitysviestini. Asia on selvästi vaivannut enemmän kuin annoin itseni ymmärtää.
Kiitos palsta 🤍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inhoan puhelimessa puhumista. Olen toitottanut kaikille, että laittakaa mieluummin viestiä jos on jotakin asiaa. Joillekin tämä ei vain mene kaaliin.
Pahinta on jos joku tavoittelee spontaanisti, ilman, että puhelusta on etukäteen sovittu. Keskustelen kyllä vaikeassa tilanteessa olevan kanssa puhelimitse, mutta en todellakaan rupea keskeyttämään asioitani sen takia, että joku haluaa jälleen vuodattaa minulle ongelmiaan.
Haluaisin perustelut alapeukkuihin. Oletteko niitä, joita varten muiden pitää olla puheluvalmiudessa jatkuvasti 2 tunnin terapiaa varten?
Aikeassa paikassa auttaminen tarkoittaa, että autetaan silloin kun se vaikea paikka on. Ei vasta sitten kun sattuu omassa kalenterissa olemaan vapaa slotti.
Sinä et voi tietää mikä tilanne ja vaikea paikka siellä puhelun vastaanottajan päässä on meneillään.
Onpa kummallista kun kaverin pitää olla 24/7 käytettävissä tuntien terapioihin ja laittaa omat huolensa, perheensä ja tilanteensa sivuun koska SINÄ satut soittamaan.
Ja sinä taas et voi tietää mikä hätä siellä soittajan päässä on.
Ärsyttää nämä ihmiset, joille se vastaaminen on niin vaikeaa. Edes kerran puolessa vuodessa et saa ihmistä langan päähän ja viesteihin ei saada vastattua. Halutaan vain lukea ne asiat ja sitten yksipuolisesti määritellä onko asia reagoimisen arvoista.
Jokainen tempparit jakso ja marjapensaiden putsaaminen kun on tärkeämpää kun ystäville tai kavereille vastaaminen. Se kokeeko ja tarvisiko se toinen omasta mielestä apua ei riitä. Kaveri on gatekeeper ja määrittelee puolestasi onko asiasi tarpeeksi tärkeää, jotta ansaitset vastauksen.
Kaikki eivät vaan halua kertoa kuolemista ja vakavista sairauksista viesteillä. Nykyajan lumihiutaleet vaan ovat niin herkkiä ettei ilman varoitusviestejä uskalleta vastata puhelimeen. Pelätään, että puhelu ole positiivinen ja vie ehkä energiaa.
Toivon, että nämä ihmiset jäisivät yksin. Täysin yksin. Ei tarvitse pelätä puheluita enää muilta. Ei edes viestejä. Erakoituminen on monille se paras vaihtoehto. Eivät anna edes sitä väärää illuusiota muille, että he ovat ystäviä, koska tämän tyyppiset ihmiset eivät ole ystäviä. He ovat ”minä ja minun aikani, minun tunteeni ja minun tilani ja minun tärkeämmät asiat ja minun energiani ja ennen kaikkea minä ensin”.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on hemmetin ahdistavaa puhua puhelimessa. Jo pelkkä puhelimen soiminen saa pienen kauhun aikaan. Jos on jotain tärkeää asiaa, niin voi laittaa viestiä. Sekin ahdistaa, mutta vähemmän. Ei se ole mitään vallankäyttöä, vaan ahdistusta.
Minä en laita koskaan mitään tärkeää viestiin. Jos ihmistä ahdistaa vastata puhelimeen, niin silloin hän ei henkisesti kestä myöskään niitä tärkeitä asioita. Ei vaikka ne tulisi viestin muodissa. Jätän kertomatta, jos puheluun ei vastata. Hyvin on toiminut, vaikka monella onkin jäänyt tärkeitä tietoja saamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuliko yllätyksenä että kaikki ei tykkää puhelimessa läpättämisestä ja juoruilusta