Julkisen sektorin tehottomuus ja johtamisongelmat
Yksi syy julkkarin johtamisongelmiin ovat poliittiset virkanimitykset. Jokseenkin kaikki poliitikot haluaisivat valtakunnan tasolla lopettaa ne, silloin kun ovat oppositiossa. Sitten kun ollaan hallituksessa niin nimitetään omia poliittisia broilereita eri virkoihin, niin paljon kuin ikinä ehditään. Vihreät on tästä hyvä esimerkki.
Kunnallistasolla pyörii oma vastaava ruletti. Nyt kun saamme lisähallintokerroksen eli maakunnat niin broileri-pestejä syntyy vielä lisää. Tulemme näkemään tilanteita, että poliitikko istuu eduskunnassa, kaupungin tai kunnan valtuustossa ja sen lisäksi maakuntavaltuustossa. Jos ei itse kahmi kaikkia, niin sitten paikka paalutetaan puolueen toiselle broilerille.
Hautomo broilereille on usein jokin Veikkausvaroin pyöritetty lafka. Osa kansasta tietää miten systeemi pyörii, osa hyötyy siitä suoraan, osa ei välitä ja iso osa pöyristyisi jos ymmärtäisi. Yhtä kaikki, poliitikkojen valtaruletin maksaa aina veronmaksaja.
Ps. Myös Yli-Viikarin nimitys oli viimeisen päälle poliittinen.
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Julkinen sektorimme on tehokkaampi kuin yksityinen. Saa vanhusten vessapaperirullat vaihdettua halvemmalla kuin yksityinen, joka laskuttaa siitä 60 €.
Julkinen puoli koettaa noudattaa lakeja pilkuntarkasti. Se ehkä joskus hidastaa, mutta myös estää isot virheet.
Jokainen yksilö tekee virheitä, mutta jos organisaatio toimii lain mukaan, se myös korjaa ne virheet. Kts. Itseoikaisu, valitusmenettely.
Omituinen väite aloittajalla; että poliittinen ihminen on jotenkin huonompi kuin epäpoliittinen. Tarkoitatko, että ihmistä ei saisi palkata eikä nimittää virkoihin, jos häntä kiinnostaa se, miten päätökset tehdään?
Mistä laarinpohjilta löytyisi tällaisia kovia asiantuntijoita, joilla on yhteiskunnan ja vastuun koskemattomat aivot? Etenkin kun päätöksenteko on osa näiden työtä ja koulutusta, hyvänen aika.
Ongelma ei ole pomon puoluekirja. Ongelma on se, että pomon paikoille nousee poliittisia broilereita joilla ei ole välttämättä mitään ymmärrystä johtamansa yksikön toiminnasta. Ei siis valita lähellekään pätevintä vaan sopivin ja siitä sitten alkaa olla kaikkea ongelmaa kun ylimällä johdolla ei ole mitään ymmärrystä siitä mitä pitäisi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Kuka on vaatinut koronatukea? Yksityisyritykset, jotka ovat ulkoistaneet sekä kriisinhallinnan että osan palkkakuluistaan yhteiskunnalle!
Itätrollin yritys 0/5. Yritä saada ryslandian firmat tuottamaan muutakin kuun oligarkkeja!
Ministeriön ohjeistushan Business Finlandille oli, että roiskikaa koronatukea lavealla kädellä sen suuremmin miettimättä hakemusten laatua. Loistava esimerkki julkisen sektorin toiminnasta. Muistan kun yliopistot olivat vielä osa valtionhallintoa ja siellä hassattiin loppuvuodesta rahaa täysin turhiin hankintoihin, koska ei keksitty hyödyllistä käyttötarkoitusta ja käyttämättä jättäminen olisi tarkoittanut rahojen menetystä.
Koville näkyy ottavan eräillä se, että viraston johtajan tehtävä ei ole mikrojohtaa alaisiaan vaan toimia käyttöliittymänä viraston ja sitä ohjaavan poliittisen hallinnon (valtiovalta, kunta) välillä.
On semmoinen juttu kuin työnjako, ja se tehostaa organisaatioiden toimintaa.
Viraston johtaja ei sido alaisten kengännauhoja, ne sitoo jokainen itse.
Nyt on jollain ukkolaumalla taas hirveä pula äidistä, kuten on vuosikymmenet ollut kova poru isän (auktoriteetin) perään.
Kuulkaa ei se ole yhteiskunnan syy, että teillä oli paskat vanhemmat. Menkää lääkäriin, pääsette puimaan tuota ammatti-ihmisen kanssa ja paranette. Pääsette kasvamaan viimein aikuisiksi.
Julkinen sektori tuottaa palveluja ja järjestystä. Ei voittoa, kuten yksityinen. Joten melkoisen naurettavaa vinkua julkisen kalleutta per suorite.
Vierailija kirjoitti:
Olen eri mieltä. Julkisen puolen johtamisongelmat johtuvat siitä, että lahjakkaatkaan johtajat eivät voi yksiköissään toteuttaa itseään ja osaamistaan, vaan heidät istutetaan osaksi koneistoa, jonka normeista ei voi poiketa. Se on aika samantekevää kuka on pomosi. Minun pomoni tekee kauheasti töitä ja harmittelee, kun hän ei voi mitään visioitaan viedä eteenpäin ilman ylempien portaiden hyväksyntää ja se on ainakin meillä ihan mahdotonta! Lisäksi on lukuisia sääntöjä, joita on vain noudatettava vailla järkeä. Ei pomonikaan pidä niitä järkevinä, mutta niin vain sanoo yleinen ohjeistus!
Tuo on se toinen puoli ongelmaa, mutta ei yhtään mitenkään vähennä sitä poliittisten broilerien johtajanpesteihin istuttamisen laajaa ongelmaa, joka on oikea ja todellinen.
Olen itse ollut julkisella sektorilla pitkään töissä ja niistä melko läheltä näkemistäni poliittisista nimityksistä on päteviä tehtäväänsä oikeasti ollut kaksi henkilöä samalla kun iso joukko nimitettyjä on ollut enimmäkseen haittoja työnteolle, osa suorastaan täysin kyvyttömiä ja niiden palkka aivan täyttä veronmaksajan rahan hukkaan heittämistä. Samaa ongelmaa ei näe niissä tehtävissä, joihin nimitetään pätevyydellä eikä puoluekirjalla.
Poliitikoilta pitäisi yksinkertaisesti poistaa kokonaan kaikki nimitysoikeudet, koska he eivät osaa niitä oikeuksia käyttää rehellisesti ja vastuullisesti.
Runsaasti hyvävelivirkoja ja tyhjänpäiväisiä työtehtäviä joita ei oikeasti kukaan tarvitse.
Aluksi vois sumeilematta kolmannekselle henkilökunnasta saa erottaa, alkaa asioitten hoitokin sujua nopeammin, lopuille viroille tarkka harkinta mikä oikeasti on tarpeellinen ja mikä ei.
Että ihan ok yksityisen laskuttaa 60 € vessapaperista, kun sitten kuitenkin laskuttaa toimintamenonsa ja voitto-osuutensakin yhteiskunnalta.😂
Nyt ei rölli yhtään ajattele, mitä väittää.
Vierailija kirjoitti:
Yksityisen puolen pikkujohtajat ne vasta p ösilöitä on!
Yksityisen puolen pikkupomot eivät pysty kähmimään meidän kaikkien yhteisiä rahoja.
Vaikka olisivatkin p ösilöitä, eivät he pysty pakoilemaan vastuuta ja vierittämään syytä omista väärinkäytöksistä alaistensa syyksi.
Aika jännästi sekä Marin että yliviikari syyttivät alaisiaan omista väärinkäytöksistä, vaikka lopullinen vastuu on aina johtajalla. Myös niistä alaisten törttöilyistä.
Jännästi johtajien palkkoja perustellaan suurella vastuulla. Hehän ovat vastuussa siitä mitä alaisensa tekevät.
Se ei todellakaan mene niinpäin, että alaiset olisivat vastuussa pomojen tekemisistä.
Vierailija kirjoitti:
Julkinen sektorimme on tehokkaampi kuin yksityinen. Saa vanhusten vessapaperirullat vaihdettua halvemmalla kuin yksityinen, joka laskuttaa siitä 60 €.
Julkinen puoli koettaa noudattaa lakeja pilkuntarkasti. Se ehkä joskus hidastaa, mutta myös estää isot virheet.
Jokainen yksilö tekee virheitä, mutta jos organisaatio toimii lain mukaan, se myös korjaa ne virheet. Kts. Itseoikaisu, valitusmenettely.
Omituinen väite aloittajalla; että poliittinen ihminen on jotenkin huonompi kuin epäpoliittinen. Tarkoitatko, että ihmistä ei saisi palkata eikä nimittää virkoihin, jos häntä kiinnostaa se, miten päätökset tehdään?
Mistä laarinpohjilta löytyisi tällaisia kovia asiantuntijoita, joilla on yhteiskunnan ja vastuun koskemattomat aivot? Etenkin kun päätöksenteko on osa näiden työtä ja koulutusta, hyvänen aika.
Tahallaanko yrität vääntää ja ymmärtää nuo väitteet väärin? Ei poliittinen henkilö ole automaattisesti sen huonompi. Se poliittinen henkilö ei vain ole automaattisesti yhtään parempikaan ja ongelmaksi asia muodostuu siinä vaiheessa, kun se poliittinen henkilö nimetään puoluekirjan perusteella tehtäväänsä pätevämmän epäpoliittisen hakijan sijaan.
Tätä näkee tässä maassa aivan liikaa eikä sen toteamiseksi tarvitse seurata kuin vähän aikaa vaikka ministerien tekemiä johtajanvirkanimityksiä. Vai ajattelisiko joku nyt ihan oikeasti, että vaikkapa STM:n kansliapäälliköksi "ihan sattumalta ja puhtaan pätevyyden pohjalta" päätyi porilainen demari aikana, jolloin STM:ssä on ministerinä porilainen demari?
Minä kutsun tuota korruptioksi.
Vierailija kirjoitti:
Että ihan ok yksityisen laskuttaa 60 € vessapaperista, kun sitten kuitenkin laskuttaa toimintamenonsa ja voitto-osuutensakin yhteiskunnalta.😂
Nyt ei rölli yhtään ajattele, mitä väittää.
Julkisen sektorin pöhöttyneisyyttä ei voi puolustella syyttelemällä muita.
Omia törttöilyjä ei voi valkopestä osoittelemalla muita.
Vierailija kirjoitti:
Runsaasti hyvävelivirkoja ja tyhjänpäiväisiä työtehtäviä joita ei oikeasti kukaan tarvitse.
Aluksi vois sumeilematta kolmannekselle henkilökunnasta saa erottaa, alkaa asioitten hoitokin sujua nopeammin, lopuille viroille tarkka harkinta mikä oikeasti on tarpeellinen ja mikä ei.
Eli ⅓ opettajista, sairaanhoitajista, lääkäreistä, pelastajista, poliiseista, verovalmistelijoista, kaavoittajista, puolustusvoimien kantaväestä, merivartiostosta, tullista, Kelasta, Postin väestä kilometritehtaalle, niin sinun elämäsi olennaisesti heĺpottuu.
Veikkaan, ettei helpotu.
Meidän julkinen sektorimme on alle puolet siitä mitä 1990 ja pienempi kuin Euroopassa keskimäärin. Jopa parjattu sairaanhoitomme on maailman tehokkainta, vaikkei täydellistä.
Sinä vain et edes tajua, mitä julkinen sektori tuottaa, sinä nautit siitä tuloksesta päivittäin etkä tajua. Sinulle tekisi hyvää asua vaikka vuosi Romaniassa tai vielä patempi, Venäjällä. Saisit vertailukohtaa toimimattomaan yhteiskuntaan.
Yksi viimeisimmistä käsittämättömyyksistä oli tämä GTK:n pääjohtajanimitys. Broileri positioon josta ei tajua hevonhumppaa. Toivottavasti sentään tyytyy vain edustamaan eikä puutu alaisten operatiiviseen toimintaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että ihan ok yksityisen laskuttaa 60 € vessapaperista, kun sitten kuitenkin laskuttaa toimintamenonsa ja voitto-osuutensakin yhteiskunnalta.😂
Nyt ei rölli yhtään ajattele, mitä väittää.
Julkisen sektorin pöhöttyneisyyttä ei voi puolustella syyttelemällä muita.
Omia törttöilyjä ei voi valkopestä osoittelemalla muita.
Esimerkit varmaan sallitaan. Sinä et ole esittänyt ainuttakaan faktaa.
Pöhöttymä on sulla tunne-elämässä, aivojen keskiosissa varmaan kysta, joka ärsyttää mantelitumaketta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että ihan ok yksityisen laskuttaa 60 € vessapaperista, kun sitten kuitenkin laskuttaa toimintamenonsa ja voitto-osuutensakin yhteiskunnalta.😂
Nyt ei rölli yhtään ajattele, mitä väittää.
Julkisen sektorin pöhöttyneisyyttä ei voi puolustella syyttelemällä muita.
Omia törttöilyjä ei voi valkopestä osoittelemalla muita.
Tästä ei muutenkaan pitäisi tehdä mitään yksityinen vs julkinen nokittelu ja vastakkainasetteluketjua, koska kyseessä on kaksi aivan eri asiaa, joilla on omat hommansa yhteiskunnan hoidossa. Valtio ei pyöri ilman julkista sektoria. Sen sijaan on hyvä kiinnittää huomiota siihen, että julkisella puolella on osaamattomia ihmisiä johdossa paljon ja julkinen sektori on pöhöttynyt, koska on perustettu kaikenlaisia höpöhöpö rönsyvirastoja ja toimialoja, jotka olisivat yhdistettävissä ydinasioista vastaaviin virastoihin ja toimialoihin omiksi osastoikseem, jos niille aitoa tarvetta on.
Vierailija kirjoitti:
Koville näkyy ottavan eräillä se, että viraston johtajan tehtävä ei ole mikrojohtaa alaisiaan vaan toimia käyttöliittymänä viraston ja sitä ohjaavan poliittisen hallinnon (valtiovalta, kunta) välillä.
On semmoinen juttu kuin työnjako, ja se tehostaa organisaatioiden toimintaa.
Viraston johtaja ei sido alaisten kengännauhoja, ne sitoo jokainen itse.
Nyt on jollain ukkolaumalla taas hirveä pula äidistä, kuten on vuosikymmenet ollut kova poru isän (auktoriteetin) perään.
Kuulkaa ei se ole yhteiskunnan syy, että teillä oli paskat vanhemmat. Menkää lääkäriin, pääsette puimaan tuota ammatti-ihmisen kanssa ja paranette. Pääsette kasvamaan viimein aikuisiksi.
Julkinen sektori tuottaa palveluja ja järjestystä. Ei voittoa, kuten yksityinen. Joten melkoisen naurettavaa vinkua julkisen kalleutta per suorite.
Julkisella sektorilla kukaan ei sido edes omia kengännauhoja ilman herraportaan lupaa ja selkeää kengännauhojen sitomisohjetta.
Olen itse ollut töissä sekä yksityisen että julkisen sektorin työpaikoissa.
Suurin ero näissä on ollut se, että yksityisellä on keskitytty tekemään työ hyvin ja tehokkaasti. Julkisella on keskitytty lähinnä valtaleikkeihin ja muiden syyttelyyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että ihan ok yksityisen laskuttaa 60 € vessapaperista, kun sitten kuitenkin laskuttaa toimintamenonsa ja voitto-osuutensakin yhteiskunnalta.😂
Nyt ei rölli yhtään ajattele, mitä väittää.
Julkisen sektorin pöhöttyneisyyttä ei voi puolustella syyttelemällä muita.
Omia törttöilyjä ei voi valkopestä osoittelemalla muita.Esimerkit varmaan sallitaan. Sinä et ole esittänyt ainuttakaan faktaa.
Pöhöttymä on sulla tunne-elämässä, aivojen keskiosissa varmaan kysta, joka ärsyttää mantelitumaketta.
Mistä mahtaa johtua, että julkiset virkamiehet puhuvat tuolla tavalla ihmisille. Kaikki kritiikki yritetään vaientaa henkilöön kohdistuvalla pilkalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Runsaasti hyvävelivirkoja ja tyhjänpäiväisiä työtehtäviä joita ei oikeasti kukaan tarvitse.
Aluksi vois sumeilematta kolmannekselle henkilökunnasta saa erottaa, alkaa asioitten hoitokin sujua nopeammin, lopuille viroille tarkka harkinta mikä oikeasti on tarpeellinen ja mikä ei.Eli ⅓ opettajista, sairaanhoitajista, lääkäreistä, pelastajista, poliiseista, verovalmistelijoista, kaavoittajista, puolustusvoimien kantaväestä, merivartiostosta, tullista, Kelasta, Postin väestä kilometritehtaalle, niin sinun elämäsi olennaisesti heĺpottuu.
Veikkaan, ettei helpotu.
Meidän julkinen sektorimme on alle puolet siitä mitä 1990 ja pienempi kuin Euroopassa keskimäärin. Jopa parjattu sairaanhoitomme on maailman tehokkainta, vaikkei täydellistä.
Sinä vain et edes tajua, mitä julkinen sektori tuottaa, sinä nautit siitä tuloksesta päivittäin etkä tajua. Sinulle tekisi hyvää asua vaikka vuosi Romaniassa tai vielä patempi, Venäjällä. Saisit vertailukohtaa toimimattomaan yhteiskuntaan.
Ei vaan voitaisiin katsoa ihan palkkakuluista 1/3 pois. Ei vaadi loputonta määrää työtunteja kun yhdistetään virastoja ja toimialoja ja aletaan karsia koordinaattoreiden yms määrää. Olen ollut töissä julkisella puolella, missä yhden työntekijän tehtävä oli huolehtia työpisteiden kierrätysasioista. Siis pelkästään. Tittelinä koordinaattori ja palkka sen 4000e. Onko tuo henkilö sun mielestä tarpeellinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Runsaasti hyvävelivirkoja ja tyhjänpäiväisiä työtehtäviä joita ei oikeasti kukaan tarvitse.
Aluksi vois sumeilematta kolmannekselle henkilökunnasta saa erottaa, alkaa asioitten hoitokin sujua nopeammin, lopuille viroille tarkka harkinta mikä oikeasti on tarpeellinen ja mikä ei.Eli ⅓ opettajista, sairaanhoitajista, lääkäreistä, pelastajista, poliiseista, verovalmistelijoista, kaavoittajista, puolustusvoimien kantaväestä, merivartiostosta, tullista, Kelasta, Postin väestä kilometritehtaalle, niin sinun elämäsi olennaisesti heĺpottuu.
Veikkaan, ettei helpotu.
Meidän julkinen sektorimme on alle puolet siitä mitä 1990 ja pienempi kuin Euroopassa keskimäärin. Jopa parjattu sairaanhoitomme on maailman tehokkainta, vaikkei täydellistä.
Sinä vain et edes tajua, mitä julkinen sektori tuottaa, sinä nautit siitä tuloksesta päivittäin etkä tajua. Sinulle tekisi hyvää asua vaikka vuosi Romaniassa tai vielä patempi, Venäjällä. Saisit vertailukohtaa toimimattomaan yhteiskuntaan.
Jännästi otit edimerkiksi kaksi maata, joissa on vielä pöhöttömyneempi julkinen sektori kuin meillä 🙄
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän julkisen puolen johtamisongelmat, näköalattomuus ja kyvyttömyys luoda eteenpäin vieviä strategisia toimintamalleja, johtuu puhtaasti siitä, ettei ole kapasiteettia maksaa riittävästi hyville johtajille.
Yksityinen sektori palkkaa osaavimmat ja parhaat, joten julkiselle puolelle jäävät nämä left-over "johtajat".
Ei pidä paikkaansa. Julkisella puolella maksetaan pomoille ihan käsittämättömiä summia. Silti laatu on mitä sattuu. Tutkimusten mukaan julkiselle sektorille hakeutuu tietyn profiilin tekijöitä. Eihän julkisella puolella ole samanlaista painetta tuottaa kustannustehokkaasti palveluita. Mikäli budjettia leikataan, leikataan palveluita, eikä suinkaan tehosteta.
Julkisen hallinnon työsuhteet pitäisi muuttaa vastaavaksi kuin yksityisellä. Samoin pomoille pitäisi saada paine tuottaa palveluita kustannustehokkaasti ja laadukkaasti. Tätä painetta ei nykyisin useinkaan ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän julkisen puolen johtamisongelmat, näköalattomuus ja kyvyttömyys luoda eteenpäin vieviä strategisia toimintamalleja, johtuu puhtaasti siitä, ettei ole kapasiteettia maksaa riittävästi hyville johtajille.
Yksityinen sektori palkkaa osaavimmat ja parhaat, joten julkiselle puolelle jäävät nämä left-over "johtajat".Ei pidä paikkaansa. Julkisella puolella maksetaan pomoille ihan käsittämättömiä summia. Silti laatu on mitä sattuu. Tutkimusten mukaan julkiselle sektorille hakeutuu tietyn profiilin tekijöitä. Eihän julkisella puolella ole samanlaista painetta tuottaa kustannustehokkaasti palveluita. Mikäli budjettia leikataan, leikataan palveluita, eikä suinkaan tehosteta.
Julkisen hallinnon työsuhteet pitäisi muuttaa vastaavaksi kuin yksityisellä. Samoin pomoille pitäisi saada paine tuottaa palveluita kustannustehokkaasti ja laadukkaasti. Tätä painetta ei nykyisin useinkaan ole.
Lisäksi on vielä julkisen hallinnon käsittämättömät lomat.
Julkiselle sektorillehan hakeutuu pääosin yliopistopuolen naisia, jotka ovat kouluttautuneet tohtoreiksi ja miksi lie kunniatutkijoiksi.. Todellisesta elämästä ei olekaan sitten kokemusta, paitsi ehkä ryyppäämisestä.