Olen sairaanhoitaja ja huomasin että en tule yhtään toimeen kaupallisen alan ihmisten kanssa

Vierailija kirjoitti:

Minä en tule juttuun hoiva-alan ihmisten kanssa. Ovat jotenkin kylmiä ja kalseita, vaikka toisin vois olettaa.[/]

Hoiva-alan ihmisissä on luonnehäiriöisiä suorastaan sadistisia ihmisiä kuten lehdistäkin on saanut lukea. Eivät myöskään ole järjen jättiläisiä useinkaan kuten ei tämä aloittajakaan. Mutta keskimäärin ovat oletukseni mukaan empaattisia, ihmisläheisiä ja mukavia.

Kouluttaudun juuri sosiaalialalle, mutta itse pidän noin jutellessa myynti-ihmisistä enemmän kuin hoito-ihmisistä. Eivät ole niin "tietävän" oloisia, ovat usein hauskempia ja vuorovaikustaidot paremmat.

Vierailija kirjoitti:

no hoitajana hoidin sairaalassa sairaseläkkeelle jäänyttä KTM:ää mt-puolella. Siellä se vaan makaili ja nostin jotain 5000e eläkettä. Huh... sai makaamalla 2 kertaa parempaa tuloa, kuin minä työtä tekemällä. Eli se siitä tuottavuudesta. 

Sinä siis tuon yhden tuottamattoman mielenterveyspotilaan vuoksi oletat, että kukaan KTM ei tuota ja vain sinä tuotat. Tilastot puhuvat ihan muuta. Työtäsi tarvitaan, mutta palkkasi tulee muiden tuottavasta työstä. Joten älä ole yksinkertainen.

Vierailija kirjoitti:

no hoitajana hoidin sairaalassa sairaseläkkeelle jäänyttä KTM:ää mt-puolella. Siellä se vaan makaili ja nostin jotain 5000e eläkettä. Huh... sai makaamalla 2 kertaa parempaa tuloa, kuin minä työtä tekemällä. Eli se siitä tuottavuudesta. 

Hän oli varmaan tehnyt vaativaa työtä ja maksanut eläkemaksunsa. Miksi et itse opiskele KTM:ksi, jos luulet, että se työ on sinusta on jotenkin helppoa. Sivusta olen seurannut, että esim. meillä mies tekee joka päivä 12h työpäiviä ilman ylityökorvauksia. Eikä se palkkakaan nyt kovin kummoinen ole. Tietysti jos on tehnyt pitkän työuran ja vaativaa työtä, niin palkka varmaan parempi. Mutta aloittelevalla KTM:llä palkka voi olla vain 2000 e/kk.

Vierailija kirjoitti:

Monilla on myös ennakkoluuloja kaupallisen alan ihmisistä. Sukulaiseni ovat hoitoalalla ja he pitävät itse yllä kuvaa kaupallisella alalla toimivasta miehestäni, että raha olisi hänelle jotenkin erityisen tärkeää. Oikeasti mieheni sympaattinen, huolehtiva ja harvoin ajattelee rahaa ensimmäiseksi. Hän ajattelee aina työssään ensimmäiseksi asiakkaidensa etua. Ja rahaa tärkeämpää hänelle ovat mm. perhe, ystävät, terveys, luontoarvot jne.

Sen sijaan nämä hoitsut kitisevät koko ajan rahan puutetta, kiristävät rahaa vanhemmiltaan ja tuntuu, että moraalikin liukuu hyvin rahatukun paksuuden mukaan ym. Häikäilemättömiä ovat. Susia lampaiden vaatteissa. Eikä tämä tietenkään koske kaikkia hoitajia. Uskon, että hoitoalalla on hyviäkin ihmisiä, mutta ei ammatti ole koskaan kokonaiskuva kenenkään persoonasta.

Sama kokemus ihan hirveitä juoruilijoita kuntosaleilla sitä kuulee juoruavat potilaistaaan ja huomautettukin monesti ettei oikein suihkussa kiinnostas ne teidän potilaat jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en tule juttuun hoiva-alan ihmisten kanssa. Ovat jotenkin kylmiä ja kalseita, vaikka toisin vois olettaa.[/]

Hoiva-alan ihmisissä on luonnehäiriöisiä suorastaan sadistisia ihmisiä kuten lehdistäkin on saanut lukea. Eivät myöskään ole järjen jättiläisiä useinkaan kuten ei tämä aloittajakaan. Mutta keskimäärin ovat oletukseni mukaan empaattisia, ihmisläheisiä ja mukavia.

On kauheimmat naiset ikinä hoitoalalla, en ole ikinä tavannut ilkeämpiä missään.

Kaupallisen alan ihmisillä on melko kapitalistinen maailmankuva yleensä.. toki sitä voi perustella että sellainen se maailma nyt vain on ja se on hyväksyttävä. Mutta kysehän on juuri siitä kannattaako, ja uskooko, kyseiseen kapitalistiseen jatkuvaan kasvuun.

Vierailija kirjoitti:

Kaupallisen alan ihmisillä on melko kapitalistinen maailmankuva yleensä.. toki sitä voi perustella että sellainen se maailma nyt vain on ja se on hyväksyttävä. Mutta kysehän on juuri siitä kannattaako, ja uskooko, kyseiseen kapitalistiseen jatkuvaan kasvuun.

Mistä ne rahat sitten tulee siihen sairaanhoitoon?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaupallisen alan ihmisillä on melko kapitalistinen maailmankuva yleensä.. toki sitä voi perustella että sellainen se maailma nyt vain on ja se on hyväksyttävä. Mutta kysehän on juuri siitä kannattaako, ja uskooko, kyseiseen kapitalistiseen jatkuvaan kasvuun.

Mistä ne rahat sitten tulee siihen sairaanhoitoon?

Siitä että terveet ja hyvinvoivat ihmiset tekevät tuottavaa työtä. Terveys on aika perusedellytys siihen. Vink vink.

Olen sairaanhoitaja ja naimisissa myyntijohtajan kanssa. On ihanaa kun mies on täysin eri alalla kuin minä. Eipähän tarvitse puhua potilaista tai työn varjopuolista kotona. Jos kumppani olisi esim. poliisi tai hoitoalalla niin väistämättä sitä kävisi läpi molempien päivittäisiä ”tapauksia”.työpäivän päätteeksi. Itse koen että juuri sairaanhoitajana tulen toimeen jo ammattinikin puolesta erilaisten ihmisten ja lähes kaikkien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Olen sairaanhoitaja ja naimisissa myyntijohtajan kanssa. On ihanaa kun mies on täysin eri alalla kuin minä. Eipähän tarvitse puhua potilaista tai työn varjopuolista kotona. Jos kumppani olisi esim. poliisi tai hoitoalalla niin väistämättä sitä kävisi läpi molempien päivittäisiä ”tapauksia”.työpäivän päätteeksi. Itse koen että juuri sairaanhoitajana tulen toimeen jo ammattinikin puolesta erilaisten ihmisten ja lähes kaikkien kanssa.

Eikö se ole joskus häiritsevää kun toinen ei ymmärrä? Jos vaikka on ollut paha tilanne töissä. Ei voi puhua kellekään.

Onneks mulla on helppoa, en tuu kenenkään kanssa toimeen. Edes itseni kanssa. Kaikkien muiden kanssa ei onneksi tarvitse olla tekemisissä, mutta oman itsen kanssa on vähän pakko. Eli mulla onkin siis vain yhden ihmisen kanssa ongelmia, teillä taas monen. Ja onneksi oman itsensä voi häivyttää pois lukemalla, pelaamalla, katsomalla leffoja ja sarjoja. Mulla on siis kaikki paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sairaanhoitaja ja naimisissa myyntijohtajan kanssa. On ihanaa kun mies on täysin eri alalla kuin minä. Eipähän tarvitse puhua potilaista tai työn varjopuolista kotona. Jos kumppani olisi esim. poliisi tai hoitoalalla niin väistämättä sitä kävisi läpi molempien päivittäisiä ”tapauksia”.työpäivän päätteeksi. Itse koen että juuri sairaanhoitajana tulen toimeen jo ammattinikin puolesta erilaisten ihmisten ja lähes kaikkien kanssa.

Eikö se ole joskus häiritsevää kun toinen ei ymmärrä? Jos vaikka on ollut paha tilanne töissä. Ei voi puhua kellekään.

Miksei myyntijohtaja voisi ymmärtää? Eikö myyntialan ihmisillä ole aivoja ja empatiaa? Tottakai voin kertoa puolisolleni työpäivästäni mutta ei tartte kuunnella samoja stooreja hänen puolelta. Win-win situation.

Vierailija kirjoitti:

no hoitajana hoidin sairaalassa sairaseläkkeelle jäänyttä KTM:ää mt-puolella. Siellä se vaan makaili ja nostin jotain 5000e eläkettä. Huh... sai makaamalla 2 kertaa parempaa tuloa, kuin minä työtä tekemällä. Eli se siitä tuottavuudesta. 

Eikös teidän pitänyt olla empaattisia henkilöitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sairaanhoitaja ja naimisissa myyntijohtajan kanssa. On ihanaa kun mies on täysin eri alalla kuin minä. Eipähän tarvitse puhua potilaista tai työn varjopuolista kotona. Jos kumppani olisi esim. poliisi tai hoitoalalla niin väistämättä sitä kävisi läpi molempien päivittäisiä ”tapauksia”.työpäivän päätteeksi. Itse koen että juuri sairaanhoitajana tulen toimeen jo ammattinikin puolesta erilaisten ihmisten ja lähes kaikkien kanssa.

Eikö se ole joskus häiritsevää kun toinen ei ymmärrä? Jos vaikka on ollut paha tilanne töissä. Ei voi puhua kellekään.

Miksei myyntijohtaja voisi ymmärtää? Eikö myyntialan ihmisillä ole aivoja ja empatiaa? Tottakai voin kertoa puolisolleni työpäivästäni mutta ei tartte kuunnella samoja stooreja hänen puolelta. Win-win situation.

No jos vaikka joku kuolee, eikä myyntijohtaja ole koskaan kuollutta nähnyt, niin miten se keskustelee aiheesta? Tai voihan se keskustella, mutta se on aika tavalla yhtä tyhjän kanssa kun kokemus puuttuu.

Itse olen psykiatrisella duunissa ja puhuin kerran pahasta väkivaltatilanteesta, joka tapahtui töissä ja joka jäi vaivaamaan. Mieheni, eri alalla, ei osannut tähän sanoa mitään, koska hänen töissään ei koskaan ollut sellaista ollut.

Väittäisin, että hoiva-alalle hakeudutaan pääasiassa kutsumuksesta. Se onkin sitten asia erikseen, että millaiseksi ihminen muuttuu vuosien mittaan sillä alalla. Asiakkaat ovat pääosin p*skamaisia, omaisista puhumattakaan. Sorry, kylmä totuus.

Kaupan ala, etenkin myyntitykit, on hyvin kaukana empaattisista ja toiset huomioivista ihmisistä. Heille tärkeintä on raha. Ovat pääsääntöisesti iloisia kavereita, sillä raha lisää onnellisuutta, vaikka jotkut kovasti toisin väittävätkin.

T. molemmilla aloilla duunaritasolla työskennellyt

Vierailija kirjoitti:

Olen kaupallisella alalla myyntiraakkina ja tunne on molemminpuolinen. En ole koskaan ymmärtänyt hoiva-alaa, enkä minäkään tule heidän kanssaan arvoissa toimeen. Pätee myös sairaanhoitaja-siskooni. Pahin on sosiaalialan ihmiset. Arvostan kyllä hoiva-alan työtään ja tärkeää hommaa tekevät, mutta vapaa-ajalla se heidän maailma on niin vieras.

Millainen se hoivaihmisten vieras maailma on?

Olen luullut, etteivät ihmiset puhu paljon työstään vapaalla, varsinkin jos saavat siitä tarpeekseen jo työaikana, joten kyse on yleisesti jostain asenteesta, olenko oikeassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sairaanhoitaja ja naimisissa myyntijohtajan kanssa. On ihanaa kun mies on täysin eri alalla kuin minä. Eipähän tarvitse puhua potilaista tai työn varjopuolista kotona. Jos kumppani olisi esim. poliisi tai hoitoalalla niin väistämättä sitä kävisi läpi molempien päivittäisiä ”tapauksia”.työpäivän päätteeksi. Itse koen että juuri sairaanhoitajana tulen toimeen jo ammattinikin puolesta erilaisten ihmisten ja lähes kaikkien kanssa.

Eikö se ole joskus häiritsevää kun toinen ei ymmärrä? Jos vaikka on ollut paha tilanne töissä. Ei voi puhua kellekään.

Miksei myyntijohtaja voisi ymmärtää? Eikö myyntialan ihmisillä ole aivoja ja empatiaa? Tottakai voin kertoa puolisolleni työpäivästäni mutta ei tartte kuunnella samoja stooreja hänen puolelta. Win-win situation.

No jos vaikka joku kuolee, eikä myyntijohtaja ole koskaan kuollutta nähnyt, niin miten se keskustelee aiheesta? Tai voihan se keskustella, mutta se on aika tavalla yhtä tyhjän kanssa kun kokemus puuttuu.

Itse olen psykiatrisella duunissa ja puhuin kerran pahasta väkivaltatilanteesta, joka tapahtui töissä ja joka jäi vaivaamaan. Mieheni, eri alalla, ei osannut tähän sanoa mitään, koska hänen töissään ei koskaan ollut sellaista ollut.

En ole parisuhteessa sen takia että puolisoni toimisi terapeuttina. Saan purkaa noita työn tilanteita ihan tarpeeksi työkavereiden kanssa jos on tarvetta. Vapaa-aikani mietin ihan muita kuin työasioita. Ja en todellakaan koe olevai missään kutsumus ammatissa, jo pelkkä olettamus on mielestäni ammattiani halventavaa!

Tunne taitaa olla molemmin puolinen.

Tuttavistani löytyy lääkäri, pari sairaanhoitajaa ja yksi lähihoitaja, ja näiden kanssa harvemmin tulee keskusteltua. Lääkäri ei koe tarpeelliseksi edes tervehtiä minua, molemmat sairaanhoitajat todella kiukkuisia ja v*ttumaisia ja lähihoitaja onnistui silti alittamaan kaikki odotukset: pohdimme kerran yhdessä yhden tuttavan ikää, joka siis on kertonut kaikille eri syntymävuoden. Lähihoitaja sitten reippaana tyttöni menee katsomaan todellisen iän potilastiedoista.

Hoivatyöstä parhaimpia on lastenhoitajat! Näitä nyt useampi sattunut läheisiksi ystäviksi ja aivan ihania ihmisiä.