Lue keskustelun säännöt.
Keski-ikäiset, teettekö parisuhteessa asioita yhdessä?
Minkä verran vietätte puolisonne kanssa aikaa yhdessä? Vai vietättekö vapaa-aikaa erikseen omien kavereiden kanssa? Mikä on koulutuksenne ja taustanne?
Tuli toisesta ketjusta mieleen, että ilmeisesti tällaisia pariskuntia on, joiden miehet lähtevät kaveriporukalla viettämään vapaa-aikaa eikä sitä vietetä pariskuntina kuten itse olen aina tottunut jo nuorempanakin. Tässä on ilmeisesti iso kulttuurinen gäppi eli duunaritaustoilla vapaa-ajanviettotavat ovat aika erilaiset.
Jos tuollaista on niin ymmärrän hyvin naisten valitukset täällä miehistä ja nuo kirjoitukset, missä naiset ovat "nalkuttavia akkoja", jotka häiritsevät miehen mukavaa elämää. En kestäisi edes päivää tuollaista, olen jo teinini kasvattanut eivätkä hekään käyttäytyneet noin lapsellisesti. Tuollaisen miehen kanssa oleminen olisi yhtä iso kulttuurishokki kuin se, että mies olisi kiinalainen ja puhuisi ainoastaan kiinaa.
Kommentit (196)
Vierailija kirjoitti:
Välillä tuntuu että pitäiskös tehdä välillä yksin, tai jonkun toisenkin kanssa :D Se vaan on niin helppoa kun on aina kaveri joka asiaan. Ei tarvitse erikseen pyydellä ketään, joka mahdollisesti sitten kuitenkin peruu viime tingassa. Olen niin kyllästynyt siihen että kaverin kanssa kun jotain sopii, niin se on seitsemäs ihme jos se sopiminen pitää! Viihdyn vallan mainiosti itsekseni, joten olen myös mielelläni ilman parisuhdetta, mikäli se parisuhde tarkoittaa sitä että olen itsekseni, ja mies on itsekseen myös. Mulle PARIsuhteen määritelmä on se että siinä kaksi ihmistä on suhteessa toisiinsa, ei niin että ollaan olevinaan parisuhteessa, mutta se suhde onkin oikeastaan vain rakennelma joka mahdollistaa kaiken muun, tärkeämmän elämässä.
En ymmärrä miksi olisin parisuhteessa ihmisen kanssa jonka kanssa en halua olla yhdessä, kun pienemmällä vaivalla voin elellä ihan itsekseni vain, ilman sitä suhdetta.
Totta puhuen olen samaa mieltä, mutta toisaalta ymmärrän, että joillekin pareille esimerkiksi seksuaalisen jännitteen ylläpitäminen voi edellyttää enemmän erillistä aikaa kuin meillä? Tällaista olen jostain asiantuntijoiden lausunnoista lukenut. Meillä ei ole tuossa ongelmia, päinvastoin. Mutta ehkä työn kautta tullut erillisyyskin riittää.
Ja ekasta lauseesta. Tunnistan tuonkin. Saa nähdä miten koronan jälkeen elämä palautuu entiselleen vai ollaanko laiskistuttu kotoilemaan kokonaan? Syksyllä meille tulee isot juhlat, jaksaako kukaan enää raahautua kotoaan mihinkään, kun työpäivät ovat pitkiä ja ikää on aina vain vuosi lisää ja kunnollista yöunta arvostaa muistaen sen vielä maanantainakin, jos lauantaina menee myöhään. Nimimerkillä Viimeistään yhdeltätoista nukkumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teemme lähes kaiken yhdessä, mutta me olemmekin rakastunut toisen kierroksen pari, jolla on takana vasta 16 yhteistä vuotta. Pari kertaa vuodessa kumpikin käy omien kavereiden kanssa mökillä tai kaupunkilomalla.
Niin ja akateemisia ollaan, vieläpä samassa työpaikassa. Sukulaisissa käydään joskus erikseen, pisimmillään ollaan oltu 2 viikkoa erossa kun mä olin ulkomailla siskoni luona auttamassa pienen lapsen kanssa ja miestä ei huvittanut lähteä.
Ei oikeastaan tehdä asioita yhdessä. Ja tämä todellisuus on tullut eteeni vasta kun lapset ovat muuttaneet kotoa pois. Aiemmin tehtiin perheenä paljonkin. Lasten harrastukset, reissut yms. Nyt kun ollaan kaksin niin olen huomannut ettei yhteisiä kiinnostuksen kohteita ole. Yhteiset ystävät on jääneet kun mieheni on sosiaalisesti rajoittunut eikä hän oikein tykkää että minäkään käyn. Ei ole kieltänyt mutta aina se mokötys jos menen. Koska hän kokee sen hylkäämisenä. Ja mustasukkaisuus. Jos ehdotan jotain tekemistä hän kyllä tulee, mutta osoittaa selvästi etti tykkää. Nauti siinä sitten. Kaiken lisäksi olen huomannut etten saa häneltä minkäänlaista tukea omissa haasteissani elämässä. Olen käynyt todella vaikean ajan läpi henkisesti eikä hän ole kertaakaan kysynyt miten voin. On kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Odottaa vain että minä olen se tukipilari aina. Alan olla todella loppu kun täytyy itse yrittää toipua, tehdä työtä ja hoitaa kaikki. Hän on mieslapsi. En edes odota hänen muuttuvan tästä vaan pahemmaksi menee kun ikää tulee.
Vierailija kirjoitti:
Aluksi tehtiin kaikki yhdessä kun oltiin vastarakastuneita. Sen jälkeen tehtiin kaikki yhdessä kun oli lapsia. Kun lapsi kasvoi, on molemmille syntynyt jonkin verran omia harrasteita. Saatan vilkkaana viikkona käydä pariinkin kertaan harrastamassa tai tapaamassa omia kavereitani, mutta toisaalta, ollaan kesämökillä tai matkalla aika tiiviisti yhdessä. Kaljailta kaverien kanssa on OK mutta en oikein osaa kuvitella huvimatkailua ilman perhettä.
Kotona haluaisin joskus olla yksin, mutta se harvoin onnistuu. Itse asiassa haaveilen että pääsisin mökiltä kotiin, nauttimaan kesäleskenä olosta. En usko että ottaisin silloin kavereihn yhteyttä, söisin ehkä itsekseni junkfoodia ja karkkia, joisin iltakaljan ja katsoisin ehkä vähän aikuisviihdettä, sanalla sanoen, taantuisin teinipojan tasolle. .
Tämä oli hauska :) Mun mies varmaan myös haaveilee ihan oikeasta roskaruuasta jota ostetaan snagarilta ja mäkkäristä ja karkista myös. Minussa kun nimittäin on enemmän kuin ripaus terveysintoilijaa, mutta tarkoitan vain hyvää.
En minäkään voi kuvitella huvimatkaa ilman miestäni. Ilman lapsia kyllä käytiin välillä jossain kahdestaan, kun lapset oli pieniä.
Vastaanpa, vaikka olemme jo keski-iän ohittaneita. M57 ja N52. Yhdessä yli 30 vuotta. Duunareita molemmat. Pelkkää arkipäivätyötä tekevänä meillä on paljon vapaa-aikaa. Hoidamme kotia, puutarhaa ja mökkiä. Kaupassa käymme yhdessä ja usein ruuankin laitamme yhdessä. Matkustelemme usein ulkomailla (ennen koronaa), käymme keikoilla, festareilla, konserteissa, oopperassa, kiertelemme museoita ja taidenäyttelyjä. Silloin tällöin irroitaudumme arjesta pienillä kotimaan hotellilomilla. Mutta olimmepa missä tahansa, me juttelemme. Haaveilemme, muistelemme menneitä, avaamme toiveitamme, keskustelemme vakavia tai ihan tuhmia asioita, hihitellään hupsujakin. Mutta kaikesta yhdessä olosta huolimatta ehdimme viettää ystävien kanssa aikaa, sekä yhteisten että omien ystävien kanssa. Molemmilla on myös omat harrastukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei oikeastaan tehdä asioita yhdessä. Ja tämä todellisuus on tullut eteeni vasta kun lapset ovat muuttaneet kotoa pois. Aiemmin tehtiin perheenä paljonkin. Lasten harrastukset, reissut yms. Nyt kun ollaan kaksin niin olen huomannut ettei yhteisiä kiinnostuksen kohteita ole. Yhteiset ystävät on jääneet kun mieheni on sosiaalisesti rajoittunut eikä hän oikein tykkää että minäkään käyn. Ei ole kieltänyt mutta aina se mokötys jos menen. Koska hän kokee sen hylkäämisenä. Ja mustasukkaisuus. Jos ehdotan jotain tekemistä hän kyllä tulee, mutta osoittaa selvästi etti tykkää. Nauti siinä sitten. Kaiken lisäksi olen huomannut etten saa häneltä minkäänlaista tukea omissa haasteissani elämässä. Olen käynyt todella vaikean ajan läpi henkisesti eikä hän ole kertaakaan kysynyt miten voin. On kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Odottaa vain että minä olen se tukipilari aina. Alan olla todella loppu kun täytyy itse yrittää toipua, tehdä työtä ja hoitaa kaikki. Hän on mieslapsi. En edes odota hänen muuttuvan tästä vaan pahemmaksi menee kun ikää tulee.
Tilanne kuulostaa siltä, että olet hyvin huonovointinen ja ehkä miehesikin on. Pelkää hylkäämistä ja siksi koettaa pysytellä perässäsi. Olen varma, että hyötyisitte terapiasta, että voisitte paremmin ymmärtää mitä tarvitsette toisiltanne. Ehkä miehesi ei tarkoituksella ole välinpitämätön, vaan hän ei tiedä eikä ole mistään oppinut miten toista tuetaan ja henkisiä asioita käsitellään rakentavasti (muuten kuin tarrautumalla kiinni)?
Vierailija kirjoitti:
Vastaanpa, vaikka olemme jo keski-iän ohittaneita. M57 ja N52. Yhdessä yli 30 vuotta. Duunareita molemmat. Pelkkää arkipäivätyötä tekevänä meillä on paljon vapaa-aikaa. Hoidamme kotia, puutarhaa ja mökkiä. Kaupassa käymme yhdessä ja usein ruuankin laitamme yhdessä. Matkustelemme usein ulkomailla (ennen koronaa), käymme keikoilla, festareilla, konserteissa, oopperassa, kiertelemme museoita ja taidenäyttelyjä. Silloin tällöin irroitaudumme arjesta pienillä kotimaan hotellilomilla. Mutta olimmepa missä tahansa, me juttelemme. Haaveilemme, muistelemme menneitä, avaamme toiveitamme, keskustelemme vakavia tai ihan tuhmia asioita, hihitellään hupsujakin. Mutta kaikesta yhdessä olosta huolimatta ehdimme viettää ystävien kanssa aikaa, sekä yhteisten että omien ystävien kanssa. Molemmilla on myös omat harrastukset.
Olemmeko mekin jo ylittäneet keski-iän? Olemme siis samaa ikäluokkaa kuin te, 60-luvulla syntyneitä vanhoja kääkkiä (kyllä se ikä jo alkaa tuntua!).
Olen tosi ilahtunut vastauksestasi, koska itse epäilen, että duunariperheissä myös vietetään monesti paljon aikaa yhdessä, jos se suhde toimii. Kuulostaa älyttömän kivalta tuo teidän tiimi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teemme lähes kaiken yhdessä, mutta me olemmekin rakastunut toisen kierroksen pari, jolla on takana vasta 16 yhteistä vuotta. Pari kertaa vuodessa kumpikin käy omien kavereiden kanssa mökillä tai kaupunkilomalla.
Niin ja akateemisia ollaan, vieläpä samassa työpaikassa. Sukulaisissa käydään joskus erikseen, pisimmillään ollaan oltu 2 viikkoa erossa kun mä olin ulkomailla siskoni luona auttamassa pienen lapsen kanssa ja miestä ei huvittanut lähteä.
"Vasta" 16 vuotta ja yhä rakastuneita :) Olen kyllä huomannut, että vaihtamalla paranee eli ei ainakaan minun kavereissani ole erottu turhaan. Sopivampi pari voi löytyä, tapasitteko tekin muuten töissä? Olen huomannut, että se on toisen kierroksen pareissa aika yleisät.
Meillä kummallakaan ei ole kodin ulkopuolisia harrastuksia, joissa kävisimme erikseen. Teemme asioita yhdessä kotona ja kodin ulkopuolella. Nyt korona-aikana on pysytelty kotona ja tehty yhdessä ja erikseen kaikenlaisia kotiin liittyviä töitä. Vapaa-ajalla katsomme yhdessä sarjoja ja elokuvia ja kuntoilemme silloin tällöin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olemme varmaan 90% ajasta yhdessä, teemme töitä kotitoimistolla (jo ennen koronaa) ja meistä on ihanaa touhuta kaksistaan. Miehen kaverit on samanlaisia perhekeskeisiä joten poikien ilta kerran vuodessa on maksimi minkä saavat aikaan. Pareina ja perheinä tavataan mieluummin.
Muutaman kerran olen käynyt yksin tai ystäväni kanssa reissussa, mulla on enemmän vapaata joten mikään ei rajoita
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teemme lähes kaiken yhdessä, mutta me olemmekin rakastunut toisen kierroksen pari, jolla on takana vasta 16 yhteistä vuotta. Pari kertaa vuodessa kumpikin käy omien kavereiden kanssa mökillä tai kaupunkilomalla.
Niin ja akateemisia ollaan, vieläpä samassa työpaikassa. Sukulaisissa käydään joskus erikseen, pisimmillään ollaan oltu 2 viikkoa erossa kun mä olin ulkomailla siskoni luona auttamassa pienen lapsen kanssa ja miestä ei huvittanut lähteä.
"Vasta" 16 vuotta ja yhä rakastuneita :) Olen kyllä huomannut, että vaihtamalla paranee eli ei ainakaan minun kavereissani ole erottu turhaan. Sopivampi pari voi löytyä, tapasitteko tekin muuten töissä? Olen huomannut, että se on toisen kierroksen pareissa aika yleisät.
Kyllä, meillä oli oikein perinteinen työpaikkaromanssi. :) Ja kun työpaikka on hyvä, ei ole ollut mitään syytä kummallakaan vaihtaa duunia. Ei juuri tehdä töitä yhdessä, mikä on varmaan hyvä. Ennen kuljettiin työmatkat yhdessä, mutta nyt korona-aikaan minä olen ollut kotona ja mies konttorilla (kummankin oma valinta). Sekin on varmaan hyvä. Mutta me viihdytään erinomaisesti yhdessä enkä oikein ymmärrä näitä ihmisiä, jotka eivät tunnu kestävän omaa puolisoaan tai perhettään kun "nyt ei pääse mihinkään".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä kummallakaan ei ole kodin ulkopuolisia harrastuksia, joissa kävisimme erikseen. Teemme asioita yhdessä kotona ja kodin ulkopuolella. Nyt korona-aikana on pysytelty kotona ja tehty yhdessä ja erikseen kaikenlaisia kotiin liittyviä töitä. Vapaa-ajalla katsomme yhdessä sarjoja ja elokuvia ja kuntoilemme silloin tällöin.
Kuulostaa juuri sellaiselta hyvältä ja tasapainoiselta suomalaiselta mallilta, jota itse ajattelen yleisimmäksi malliksi ja ehkä jopa ihanteeksi jota tavoitellaan - tai ajattelin ennen kuin luin siitä, että työväenluokkaisissa perheissä ei ehkä olisikaan näin. Sitten ajattelin, että tuo ihanteellinen malli saattaa kytkeytyä omaan taustaani, mutta tämä ketju antaisi olettaa, että tämä malli todella on yleinen suomalaisilla. Yhdessä mahdollisimman paljon, koska yhdessä on kivaa.
En tiedä onko suomalaisten vapaa-ajanviettoa parisuhteissa tutkittu minkä verran ja miten, ja kuinka se on synkassa yhteiskuntaluokan kanssa, mutta ehkä se tuosta ketjuun linkatusta kirjasta selviää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teemme lähes kaiken yhdessä, mutta me olemmekin rakastunut toisen kierroksen pari, jolla on takana vasta 16 yhteistä vuotta. Pari kertaa vuodessa kumpikin käy omien kavereiden kanssa mökillä tai kaupunkilomalla.
Niin ja akateemisia ollaan, vieläpä samassa työpaikassa. Sukulaisissa käydään joskus erikseen, pisimmillään ollaan oltu 2 viikkoa erossa kun mä olin ulkomailla siskoni luona auttamassa pienen lapsen kanssa ja miestä ei huvittanut lähteä.
"Vasta" 16 vuotta ja yhä rakastuneita :) Olen kyllä huomannut, että vaihtamalla paranee eli ei ainakaan minun kavereissani ole erottu turhaan. Sopivampi pari voi löytyä, tapasitteko tekin muuten töissä? Olen huomannut, että se on toisen kierroksen pareissa aika yleisät.
Kyllä, meillä oli oikein perinteinen työpaikkaromanssi. :) Ja kun työpaikka on hyvä, ei ole ollut mitään syytä kummallakaan vaihtaa duunia. Ei juuri tehdä töitä yhdessä, mikä on varmaan hyvä. Ennen kuljettiin työmatkat yhdessä, mutta nyt korona-aikaan minä olen ollut kotona ja mies konttorilla (kummankin oma valinta). Sekin on varmaan hyvä. Mutta me viihdytään erinomaisesti yhdessä enkä oikein ymmärrä näitä ihmisiä, jotka eivät tunnu kestävän omaa puolisoaan tai perhettään kun "nyt ei pääse mihinkään".
Tästähän on ollut juttua, että erityisesti vähävaraiset perheet kärsivät koronasta. Tilat ovat pienet, toimeentulo uhattu toisin kuin niillä, jotka eivät palvelusektorilla työskentele, varmaan myös sähkö- ja putkimiesten työt ovat hiukan vähentyneet pienyrityksissä, mekin lykkäsimme erästä sähkötyötä koronan takia. Eli perheissä, joissa on ongelmia on valmiiksi, korona on korostanut niitä entisestään, toimeentulon vaikeuksia, päihde- ja perheväkivaltaongelmia, lasten kouluongelmia, jotka jo ennestään ovat ehkä varjostaneet myös parisuhdetta.
Toisaalta syntyvyys on nousussa, mitä pidetään pienoisena ihmeenä, mutta selitys löytyy varmasti siitä, että paremmin toimeentulevilla perheillä on ollut enemmän aikaa olla yhdessä lastenteonkin merkeissä. Korona on iskenyt meihin pärjääviin vain vähän, ellei kukaan ole sairastunut tai kuollut. Tuttavapiirissäni on vain yksi uhri, hänkin kaukainen, mutta ei kuulunut tiedettyihin riskiryhmiin. Sai taudin heti pandemian alussa työmatkalta, oikeasta hoidosta ei ollut niin paljon tietoa ja pahin tapahtui. Nyt ollaan jo voiton puolella sillä kaikki ovat saaneet yhden rokotuksen, jopa omat lapset. Syksyllä voidaan palata normaaliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vain normi kotitöitä yhdessä.
En halua kokoajan olla yhdessä.
Minua ahdistaa jos en pääse omiin harrastuksiin tai ees lenkille yksin !
Vähintään joka toinen päivä pitää päästä ottamaan happea muualla.
20 v yhdessä ja ei nykyään juuri tehdä yhdessä mitään. Lapsen kanssa välillä tehdään niin että molemmat vanhemmat on mukana. Harvoin yhteisiä kavereita nähdään, enemmän sitten kukin omiaan.
Maisteri ja DI, 40 + ikää.
Vierailija kirjoitti:
20 v yhdessä ja ei nykyään juuri tehdä yhdessä mitään. Lapsen kanssa välillä tehdään niin että molemmat vanhemmat on mukana. Harvoin yhteisiä kavereita nähdään, enemmän sitten kukin omiaan.
Maisteri ja DI, 40 + ikää.
Oletko tyytyväinen tilanteeseen?
Vierailija kirjoitti:
Vain normi kotitöitä yhdessä.
En halua kokoajan olla yhdessä.
Minua ahdistaa jos en pääse omiin harrastuksiin tai ees lenkille yksin !
Vähintään joka toinen päivä pitää päästä ottamaan happea muualla.
Ahdistaisi minuakin, jos en pääsisi mihinkään yksin. Vapaus mennä ja tulla & halu olla yhdessä on hyvä combo. Kuvauksesi kuulostaa vähän siltä, että sinulla olisi kokemusta kontrolloivasta parisuhteesta, missä ei saa happea.
Vierailija kirjoitti:
Meillä kummallakaan ei ole kodin ulkopuolisia harrastuksia, joissa kävisimme erikseen. Teemme asioita yhdessä kotona ja kodin ulkopuolella. Nyt korona-aikana on pysytelty kotona ja tehty yhdessä ja erikseen kaikenlaisia kotiin liittyviä töitä. Vapaa-ajalla katsomme yhdessä sarjoja ja elokuvia ja kuntoilemme silloin tällöin.
Meillä molemmilla on vapaus tulla ja mennä, mutta on kai tultu siihen johtopäätökseen, että yhdessä on kaikista mukavinta olla. Ihan vieras ajatus, että vietettäisiin tyttöjen tai poikien iltoja, mutta pariskunnittain ja perheittäin tykätään viettää aikaa. Alkoholipitoiset iltamat eivät ole meitä varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kummallakaan ei ole kodin ulkopuolisia harrastuksia, joissa kävisimme erikseen. Teemme asioita yhdessä kotona ja kodin ulkopuolella. Nyt korona-aikana on pysytelty kotona ja tehty yhdessä ja erikseen kaikenlaisia kotiin liittyviä töitä. Vapaa-ajalla katsomme yhdessä sarjoja ja elokuvia ja kuntoilemme silloin tällöin.
Meillä molemmilla on vapaus tulla ja mennä, mutta on kai tultu siihen johtopäätökseen, että yhdessä on kaikista mukavinta olla. Ihan vieras ajatus, että vietettäisiin tyttöjen tai poikien iltoja, mutta pariskunnittain ja perheittäin tykätään viettää aikaa. Alkoholipitoiset iltamat eivät ole meitä varten.
Minuakin on alkanut mietityttää, että miksi kaikkeen nykyisin liittyy alkoholi. Ei vielä lasten ollessa pieniä tarvittu alkoholia Muumimaailmassa ja kesätapahtumissa. Käytämme alkoholia liikaa me suomalaiset, minäkin käytän. Arvostan niitä, jotka tuosta kieltäytyvät ja olen harjoitellut selvin päin olemista. Pikkuhiljaa ne tilaisuudet joissa alkoholi on läsnä vain lisääntyvät helposti, jolloin tulee terveyshaittoja ja kiloja.
Siinäpä se, pähkinänkuoressa. Kun natsaa yhteen, niin elämä voi olla aika rentoa ja kivaa yhdessä :)