Lue keskustelun säännöt.
Keski-ikäiset, teettekö parisuhteessa asioita yhdessä?
Minkä verran vietätte puolisonne kanssa aikaa yhdessä? Vai vietättekö vapaa-aikaa erikseen omien kavereiden kanssa? Mikä on koulutuksenne ja taustanne?
Tuli toisesta ketjusta mieleen, että ilmeisesti tällaisia pariskuntia on, joiden miehet lähtevät kaveriporukalla viettämään vapaa-aikaa eikä sitä vietetä pariskuntina kuten itse olen aina tottunut jo nuorempanakin. Tässä on ilmeisesti iso kulttuurinen gäppi eli duunaritaustoilla vapaa-ajanviettotavat ovat aika erilaiset.
Jos tuollaista on niin ymmärrän hyvin naisten valitukset täällä miehistä ja nuo kirjoitukset, missä naiset ovat "nalkuttavia akkoja", jotka häiritsevät miehen mukavaa elämää. En kestäisi edes päivää tuollaista, olen jo teinini kasvattanut eivätkä hekään käyttäytyneet noin lapsellisesti. Tuollaisen miehen kanssa oleminen olisi yhtä iso kulttuurishokki kuin se, että mies olisi kiinalainen ja puhuisi ainoastaan kiinaa.
Kommentit (196)
Meillä sama. Mies on akateeminen, ulkomaalainen, asiantuntijatehtävissä. Minulla AMK koulutus, myös asiantuntijatehtävissä. Hyvin perhekeskeisesti eletään. Vietetään paljon aikaa perheenä ja lomat suurimmaksi osaksi yhdessä. Alkoa ei paljon käytetä paitsi ehkä ruokaillessa jossain paremmassa ravintolassa muutama kerta vuodessa. Liikuntaa harrastetaan paljon yhdessä perheenä ja pariskuntana. Joskus tavataan erikseen omia kavereita, mutta ehkä 2-3 kertaa vuodessa kun muillakin on perheet ja lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama. Mies on akateeminen, ulkomaalainen, asiantuntijatehtävissä. Minulla AMK koulutus, myös asiantuntijatehtävissä. Hyvin perhekeskeisesti eletään. Vietetään paljon aikaa perheenä ja lomat suurimmaksi osaksi yhdessä. Alkoa ei paljon käytetä paitsi ehkä ruokaillessa jossain paremmassa ravintolassa muutama kerta vuodessa. Liikuntaa harrastetaan paljon yhdessä perheenä ja pariskuntana. Joskus tavataan erikseen omia kavereita, mutta ehkä 2-3 kertaa vuodessa kun muillakin on perheet ja lapsia.
Hyvä kun tuli yksi pari missä on ulkomaalainen puoliso. Kaikki tuntemani tuollaiset parit elävät vielä perhekeskeisemmin kuin suomalaiset. Sukulaisia tavataan vähän liikaa minun makuuni :)
Vierailija kirjoitti:
Olemme akateeminen pari, yhdessä 15 vuotta, 13 naimisissa, lapsia 3.
Teemme asioita paljon yhdessä: esim. hoidamme puutarhaa, mökkeilemme, käymme kävelyillä, tanssimme, aikana ennen koronaa kävimme elokuvissa, konserteissa, oopperassa, katsomassa stand uppia ja kiersimme museoita. Kumpaakin kiinnostaa laajalti asiat, joista keskustelemme paljon yhdessä. Normiaikana käymme vuosittain risteilyllä ja matkailemme kotimassa.
Vaimo tapaa ystäviään shoppailun, aterian, elokuvien ja kävelyiden merkeissä, minä pelaan kaveriporukan kanssa höntsäfutista, sählyä, tennistä, minigolfia ja lautapelejä. Vuosien varrella kaveriporukka on kokoontunut yhdessä illanviettojen merkeissä.
Tiedän kyllä, että kaikki eivät viihdy yhtä hyvin yhdessä puolison kanssa kuin minä, eikä siinä mitään. Minusta kumppanin kanssa täytyy olla jokin yhteinen, yhdistävä juttu tai harrastus, sitä yhteyttä toiseen pitää vaalia. Lapsiperheen arjessa yhteistä aikaa voi olla vähän, joten on oltava tarkkana.
Työkaverini erosi loppuvuodesta, kun keskittyi harrastuksiin ja kavereiden kanssa olemiseen enemmän kuin puolisoon ja perheeseen. Jos haluaa parisuhteessa olla, niin toisen kanssa täytyy viettää aikaa, niin se vain on. Parisuhteita on toki erilaisia ja etäsuhteitakin on, jotka toimivat, mutta eiköhän niissäkin pidetä yhteyttä toiseen yllä sitten puheluiden jne. kautta.
Olen kyllä ihan samaa mieltä. Rehellisesti sanottuna en varmaan olisi edes naimisissa, ellei minulla olisi niin paljon yhteistä mieheni kanssa. Mielestäni esimerkiksi se, että käy teatterissa, opperassa, usein luemme samat kirjatkin (toinen suosittelee, sitten keskustellaan) tuo parisuhteeseen niin paljon lisää, että se syventää suhdetta. Ja joskus kun olen työmatkalla tai mies on, niin erityisesti mies ikävöi minua. Minä ikävöin ekan päivän, sitten helpottaa. Eli olemme aika tiiviisti kiinni kasvaneet ja meillä yksinkertaisesti on tosi hauskaa yhdessä. Läheisiä ystäväpariskuntia nyt korona-aikaan alkaa olla ikävä, kun ei olla nähty. Hekin pitävät samoista asioista kuin me. Samanlaiset löytävät toisensa.
Välillä tuntuu että pitäiskös tehdä välillä yksin, tai jonkun toisenkin kanssa :D Se vaan on niin helppoa kun on aina kaveri joka asiaan. Ei tarvitse erikseen pyydellä ketään, joka mahdollisesti sitten kuitenkin peruu viime tingassa. Olen niin kyllästynyt siihen että kaverin kanssa kun jotain sopii, niin se on seitsemäs ihme jos se sopiminen pitää! Viihdyn vallan mainiosti itsekseni, joten olen myös mielelläni ilman parisuhdetta, mikäli se parisuhde tarkoittaa sitä että olen itsekseni, ja mies on itsekseen myös. Mulle PARIsuhteen määritelmä on se että siinä kaksi ihmistä on suhteessa toisiinsa, ei niin että ollaan olevinaan parisuhteessa, mutta se suhde onkin oikeastaan vain rakennelma joka mahdollistaa kaiken muun, tärkeämmän elämässä.
En ymmärrä miksi olisin parisuhteessa ihmisen kanssa jonka kanssa en halua olla yhdessä, kun pienemmällä vaivalla voin elellä ihan itsekseni vain, ilman sitä suhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä nimenomaan duunaritaustaiset viettävät aikaa eniten yhdessä. Akateemiset usein jo työnsä puolesta ovat tottuneet erilaisiin tilaisuuksiin. Heillä on useimmiten varaa myös tehdä esim miesporukalla golfreissuja, laskettelureissuja jne. Itse olen paljon ollut elämässäni sinkku mutta nyt parisuhteessa ja kyllä teen ystävieni kanssa paljon kaikenlaista. Ero tai puolison kuolema voi olla aina edessä, silloin on ihanaa että on hyviä ystäviä.
En minäkään aiemmin ajatellut, että olisi eroa duunari- tai akateemisella taustalla, vaan enemmän perhetaustalla yleensä. Varallisuudesta asia ei ainakaan ole kiinni. Golf ja laskettelu ovat molemmat sellaisia harrastuksia, mitä harrastetaan koko perheen kanssa, ainakin ne harrastavat, jotka tiedän. Itsekin nuorena laskettelin paljon oman perheeni kanssa, olin todella urheilullinen, mutta mieheni ei ole lainkaan. Ei ole tullut mieleen lähteä yksin laskettelumatkalle, mutta olemme usein käyneet Sveitsissä ja Itävallassa patikoimassa kaupunkiloman yhteydessä.
Ja ystävät tietysti ovat tärkeitä. He laajentavat perspektiiviä elämään ja ovat tukena. Uskoisin, että voisin mennä läheisimpien ystävien luo nuolemaan haavojani koska tahansa, vaikka olen kyllä enemmän sitä tyyppiä, että menen raapimaan psykoterapeutin ovea. Kova pala se olisi, jos jäisi yksin, kun olemme niin pitkään ja tiiviisti yhdessä olleet, koko aikuiselämän. Myös koko ystäväpiiri koostuu samanlaisista vanhoista pareista, läheisimmistä kukaan ei ole eronnut, kaukaisimmista vain muutama. Kuten taisin jo mainita niin yksi juuri siksi, että vapaa-ajan vietto oli erilaista. Joten olen taipuvainen ajattelemaan, että yhteisen vapaa-ajan puute on riski parisuhteelle etääntymisen muodossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Seurustelukumppani ei ole lähtökohtaisesti harrastuskaveri, paitsi ehkä jos sen on jostain harrastuksesta kalastanut. Suurin osa kodin töistä on sellaisia mitkä on helpompi tehdä yksin. Vierekkäin tiskaaminen on hölmö romanttinen klisee. Ne työt mihin tarvitaan useampi käsipari taas ovat ihan töitä (esim remontti), eivätkä "yhdessäoloa".
Niin, ei ihan kaikkea yhdessä tarvitse tehdä, en ihan sitä tarkoittanut. Mun miehellä ei ole omia harrastuksia missä mentäisiin pois kotoa, hän tekee niin paljon töitä, mutta itselläni on pari. Minusta yhdessä remontointi on romanttista eli olen tuosta eri mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ex - miehen kanssa ei tehty koskaan mitään yhdessä. Ainoastaan kaupassa käytiin, mutta siitäkin ex pyristeli lopulta irti. Ei ulkoilutettu koiraa tai käyty missään yhdessä.
Nykyisin minulla on miesystävä. Ei asuta yhdessä enkä siihen suostuisikaan. Kun hän tänne tulee niin hän on minun kanssa. Tämä on paljon parempi suhde kuin 20 vuotta exän kanssa ikinä.
Oliko miehesi erilaisista taustoista kuin sinä? Mistä arvelit sen johtuvan, ettette viettäneet aikaa yhdessä ja oliko noin suhteen alusta asti?
Samanlaisista taustoista oltiin. Ex oli todella itsekäs. Tajusin sen vasta todella eron jälkeen, kun ymmärsin ettei liittomme ollut normaali. Olin aina yksin tai lasten kanssa. Ei ex tullut asioissa vastaan eikä osannut ajatella toisia.
Alusta asti suhteemme oli tuollainen ja koska suhde oli ensimmäinen niin pidin normaalina. Avioliiton viimeisinä vuosina silmät alkoi avautua. Muut reissasi perheenä ja teki asioita yhdessä. Me ei tehty. Oli minä ja lapset. Ex oli joku ulkopuolinen.
Meillä tilanne alkanut mennä tuohon. Mies on joku tyyppi vaan, joka elää omaa elämäänsä ja sitten on perhe minä ja lapset. Tilanne ei ole ollut tämmöinen aina, mutta selkeästi pahentunut hiljalleen. Olen yrittänyt puhua, miestä ei kiinnosta. Eroa mietin tosissaan, mutta vielä haluaisin itse yrittää...
Tosi kurjaa, kannattaisiko kokeilla pariterapiaa vielä? Ei kuulosta kivalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihanteeni on että molemmilla on omat kaveripiirit, joihin myös puoliso on tervetullut. Lisäksi yhteiset harrastukset pariskuntana.
On toteutunut meillä. Vaatii ne vierailut toisen ystäväpiirissä sitä, että kestää erilaisia ihmisiä. Ollaan erilaisista taustoista mutta onnistuu kyllä.
Välillä on tilanteita että kumpikin tapaa omiaan jos toista ei huvita lähteä. Mutta on tärkeää ettei kumpaakaan suljeta pois oletusarvoisesti.
Kuulostaa hyvältä. Parhaimmillaan suhteessa yhdistyy molempien kaveripiirit eli saa lisää samanhenkistä seuraa ja tuttavuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Ei siivota, kokata eikä käydä kaupassa yhdessä. Ei tehdä juuri mitään muutakaan yhdessä.
Itse kaipaisin kovasti jotakin yhdessä tekemistä. Nykyään katselen kaupoissa pariskuntia kateellisena. Ei sillä, ettenkö aivan hyvin voisi käydä kaupassa yksinäni. Mutta itselleni on tullut ajatus, että jos pariskunta käy kaupassa yhdessä, ehkä he tekevät jotakin muuta yhdessä.
Tai edes viihtyvät toistensa seurassa. ...
Joo, itselläni suurta tyytymättömyyttä parisuhteeseen. Miehen mielestä kait jees niin pitkään kuin sängyssä sujuu. (ja sanoo, etten arvosta sänkyelämää tarpeeksi, että otan sen liian itsestäänselvyytenä, että tunnemme vetoa toista kohtaan.)
Hankalaksi koen tilanteen. Nyt meillä on 19 yhteistä vuotta takana.
Aika pieniä toiveita, että käytäisiin yhdessä kaupassa... Ja jos on tunne, ettei viihdytä kahdestaan yhdessä, niin ainakin itselläni syntyisi halu selvittää mistä kaikesta se voisi johtua. Alkuunhan monet pariskunnat viettävät paljon aikaa yhdessä, oliko teilläkin näin? Mitä teitte silloin yhdessä? Voisiko niitä asioita vielä nytkin tehdä yhdessä ja keksiä uusia asioita, mitä myös miehesi haluaisi yhdessä tehdä (seksin lisäksi)?
Pitkä parisuhde urautuu helposti (itsellä yli 30 takana), joten ollaan panostettu siihen, että tehdään aika usein jotain rutiinista poikkeavaa. Löytyisikö jotain uutta tätä kautta vai olisiko syytä mennä pariterapiaan selvittämään syvemmin, jos miestä ei kiinnosta tehdä mitään yhdessä? Jokin syy sille on, jos aiemmin olette yhdessä viihtyneet?
Enimmäkseen muuten naiset ovat tähän vastanneet. Olisin olettanut, että joku mieskin vastaa, sellainen, joka ei näe tarvetta yhteiselle vapaa-ajalle. Miten hän näkee tilanteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aluksi tehtiin kaikki yhdessä kun oltiin vastarakastuneita. Sen jälkeen tehtiin kaikki yhdessä kun oli lapsia. Kun lapsi kasvoi, on molemmille syntynyt jonkin verran omia harrasteita. Saatan vilkkaana viikkona käydä pariinkin kertaan harrastamassa tai tapaamassa omia kavereitani, mutta toisaalta, ollaan kesämökillä tai matkalla aika tiiviisti yhdessä. Kaljailta kaverien kanssa on OK mutta en oikein osaa kuvitella huvimatkailua ilman perhettä.
Kotona haluaisin joskus olla yksin, mutta se harvoin onnistuu. Itse asiassa haaveilen että pääsisin mökiltä kotiin, nauttimaan kesäleskenä olosta. En usko että ottaisin silloin kavereihn yhteyttä, söisin ehkä itsekseni junkfoodia ja karkkia, joisin iltakaljan ja katsoisin ehkä vähän aikuisviihdettä, sanalla sanoen, taantuisin teinipojan tasolle. .
Vierailija kirjoitti:
Ollaan nelikymppisiä, yliopistokoulutus molemmilla. Vietetään käytännössä kaikki vapaa-aika yhdessä. poislukien miehen bänditouhut ja mun lenkkeily ystävien kanssa, joita oli ennen koronaa 1-2 x viikossa. Me viihdytään toistemme kanssa ja mieheni on todella hyvää ja hauskaa seuraa.
Sepä se. Oma näkemykseni on rehellisesti sanoen se, että yhteinen vapaa-aika tarkoittaa juuri tuota ja on samalla hyvän ja toimivan parisuhteen peruskivi ainakin omalla kohdalla ja ilmeisesti aika monen muunkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies 50+ ja minä (nainen) 40+, molemmat yrittäjiä, mies jättänyt opinnot kesken (varakkaasta perheestä), minä korkeakoulutettu (duunariperheestä).
Ollaan oltu viisi vuotta yhdessä & nyt kihloissa, asumme edelleen erillään. Tapaamme yleensä 2-3 kertaa viikossa ja silloin luonnollisesti ollaan yhdessä, suurimmaksi osaksi ihan kahdestaan.
Mies ei halua käydä baareissa/ravintoloissa eikä matkustella. Minä käyn sitten ystävieni kanssa rafloissa ja ulkomailla (ennen korona-aikaa). Miehellä vähemmän ns. sosiaalista elämää ja omilla menoillaan hän yleensä vain istuu iltaa jonkun kaverinsa kanssa.
Musta tuntuu joskus hieman kurjalta kun mulla on noita ns. omia menoja paljon enemmän kuin miehellä. Hän ei koskaan ole koittanut rajoittaa mun menoja, mutta jotenkin mun fiilis olisi parempi jos hänkin välillä kävisi ulkona kavereidensa kanssa tms. eikä aina vain minä. Mutta me varmaan nautitaan hieman eri asioista vapaa-ajan suhteen.
En kyllä kestäisi sitä jos en saisi itse mennä ja tulla kuten haluan. Tietysti myös toinen saa mennä ja tulla kuten haluaa. Siinähän se aito halu olla yhdessä myös parhaiten testataan.
Olipa hyvä vastaus tämä! Itse asiassa tuttavapiirissäni on täysin niin päin, että naisella on menoja enemmän kuin miehellä eli miehet ovat kotikeskeisempiä (no, siihen varmaan vaikuttaa raskas työ myös ja ikä jo). Eräs pari asuu myös työn takia välillä eri maissa, siis naisen työn takia. Se on minusta suhteen suuri vahvuus, ettei ole mustasukkaisuutta kuten teilläkään ilmeisesti ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin paljon vietetään aikaa yhdessä. Oikeastaan koko vapaa-aika perheen kanssa. Ystäväpiiri on yhteinen ja jopa harrastukset on samoja. Emme tee erikseen esim matkoja, vaan yhdessä, sillä rahatilanteesta johtuen teemme matkat kaksin tai lasten kanssa, ei ole varaa matkustella yksin kaverin kanssa. Olemme onnellisia ja riitelemme harvoin. Puhumme paljon. Näin on hyvä. Meillä menee mielenkiinnon kohteet hyvin yhteen.
Ensimmäisessä suhteessa, jossa ei ollut lapsia, oli omat menot molemmilla. Molemmat piti tärkeänä itsenäisyyttä ja omaa elämää, menoja kavereiden kanssa. Johti sitten siihen, että miehellä oli parisuhteemme lisäksi oma elämä toisen naisen kanssa (harrastukset ja illanistujaiset kavereilla olikin olleet tämän naisen luona). Tuosta opin sen, että on toki tärkeää ne omatkin menot, mutta kyllä sen perhe-elämän ja parisuhteen tulee olla ykkösenä. Pitää valita sellainen puoliso, jonka kanssa haluaa viettää kaiken mahdollisen vapaa-ajan.
Niin, olet löytänyt itsellesi paremmin sopivan puolison. Kieltämättä ero josta mainitsin jo oli juuri samanlainen mitä tuossa toisessa kappaleessa kuvaat. Johtuiko se sitten siitä, että vapaa-aikaa ei vietetty yhdessä vai oliko alun perin niin, ettei sitten loppujen lopuksi sovittukaan yhteen. No, ystävälläni on nyt myös hänelläkin uusi puoliso, josta jokainen näkee että ovat kuin luodut toisilleen. On niin paljon yhteistä, harrastukset, näkemykset jne. Ovat tunteneet toisensa jo vuosikymmenet, joten uskon sen olevan hyvin kestävällä pohjalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kosh kirjoitti:
Tilastollisesti ne parit pärjäävät, jotka juttelevat 15 Min päivässä. Minimiaika.
Onko tuota oikein tutkittu? 15 minuuttia on todella vähän :D
Teemme lähes kaiken yhdessä, mutta me olemmekin rakastunut toisen kierroksen pari, jolla on takana vasta 16 yhteistä vuotta. Pari kertaa vuodessa kumpikin käy omien kavereiden kanssa mökillä tai kaupunkilomalla.
Pidetään naurua yllä kotona, rakastellaan, käydään saunassa, lenkkeillään yhdessä, mökkeillään, kotoillaan, käydään kaupassa, tehdään kotijuttuja, nukutaan yhdessä, nautitaan ihania aamupaloja yhdessä, ruokaillaan yhdessä, joskus vesillä yhdessä, käydään kaupoissa joskus, syömässä ulkoa, paljon kaikkea kivaa ja ollaan vain välillä ja jutustellaa kivaa. On pitkä pitkä suhde, hyvä olla yhdessä ja rakastaa.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen keskustelu
Me olemme sitä ns. keskiluokkaa. AMK-koulutus, asiantuntijatehtävissä. Omat vanhempani olivat yrittäjiä duuariammateissa, miehen vanhemmat ovat akateemisia. Omakotitalo, koirat ja muksut vievät vapaa-ajasta ison osan ja se vapaa-aika mitä niistä jää vietetään 95 % yhdessä. Lomat vietetään aina yhdessä, koska molempien mielestä ei tunnu lomalta jos ei olla kaikki lomalla. Miehellä on vuodessa 1,5 viikkoa enemmän lomaa. Nekin viettää yleensä lasten kanssa.
Tyttökavereideni kanssa vietän satunnaisesti iltoja, käydään ehkä museoissa, kahviloissa, teatterissa, syömässä ravintolassa tai nähdään jonkun kotona. Biletystä emme harrasta. Ruotsinristeilyllä ollaan käyty ehkä pari kertaa 10 vuoden aikana. Mies näkee omia kavereitaan harvemmin, koska kaverit elävät vielä pikkulapsivaihetta, joten irtautuminen ei ole yhtä helppoa. Tekevät yleensä vuosittain yhden mökkiviikonloppureissun.
Suurinpiirtein sama kuvio on ymmärtääkseni myös meidän ystäväperheillä. Miehillä on tosin jotain omiakin harrastuksia (metsästystä tms.) joihin käyttävät aikaa ilman perheitä. Naisilla tällaisia ei ole.
Minulla on duuniriammateissa toimivia sukulaisia ja sitäkautta olen seurannut heidän kavereidensa vapaa-aikaa. Tyttöjenillat, ulkomaanmatkat, konsertit, leffareissut jne. ovat paljon yleisimpiä. Miehet duunailee omiaan, mitä olen kuullut niin osa nyhjää lähinnä himassa pelaamassa. Myös kesälomia viettävät äidit lasten kanssa kahdestaan, miehiä ei mukana näy.
Parisuhteissa on muitakin eroja: omassa piirissäni kaikki parit ovat naimisissa, ensimmäisissä liitoissa, jotka on solmittu siinä kolmenkympin hujakoilla. Sukulaiseni kaveripiirissä kukaan ei ole mennyt naimisiin, lapset on tehty hieman nuorempina ja suhteet vetelevät viimeisiään. Muutama on jo eronnutkin.
Tämä oli erittäin monipuolinen vastaus, kun näkemystä on moniin yhteiskuntaluokkiin suvun kautta. Mielenkiintoista. Sen verran tiedän, että duunariperheissä tosiaan mennään aikaisemmin naimisiin ja saadaan lapset aiemmin ja erotaan enemmän. Mielenkiintoinen havainto tuo, että pelaaminen on osin korvannut kavereiden kanssa vietetyn ajan duunarimiehillä.
Toivottavasti ketjussa vinkattu kirja tulee pian missä kerrotaan tästä asiasta tutkimustietoa.
Eroa haettiin yhteisellä hakemuksella.
Vierailija kirjoitti:
Pääosin vietämme yhdessä. Toki omia kavereitkin nähdään, mutta emme lomaile kaveriporukalla.
Ylemmät kk-tutkinnot, ikää 53 ja 52.
Samaa ikäluokkaa olette ja samalla tyylillä menette. Emme mekään enää lomaile pariskunnittain kuin yhden pariskunnan kanssa. Ennen kun lapset olivat leikki-ikäisiä ja alakouluikäisiä teimme sitä enemmän. Meillä oli talo Italiassa vuokralla jne.
Olemme akateeminen pari, yhdessä 15 vuotta, 13 naimisissa, lapsia 3.
Teemme asioita paljon yhdessä: esim. hoidamme puutarhaa, mökkeilemme, käymme kävelyillä, tanssimme, aikana ennen koronaa kävimme elokuvissa, konserteissa, oopperassa, katsomassa stand uppia ja kiersimme museoita. Kumpaakin kiinnostaa laajalti asiat, joista keskustelemme paljon yhdessä. Normiaikana käymme vuosittain risteilyllä ja matkailemme kotimassa.
Vaimo tapaa ystäviään shoppailun, aterian, elokuvien ja kävelyiden merkeissä, minä pelaan kaveriporukan kanssa höntsäfutista, sählyä, tennistä, minigolfia ja lautapelejä. Vuosien varrella kaveriporukka on kokoontunut yhdessä illanviettojen merkeissä.
Tiedän kyllä, että kaikki eivät viihdy yhtä hyvin yhdessä puolison kanssa kuin minä, eikä siinä mitään. Minusta kumppanin kanssa täytyy olla jokin yhteinen, yhdistävä juttu tai harrastus, sitä yhteyttä toiseen pitää vaalia. Lapsiperheen arjessa yhteistä aikaa voi olla vähän, joten on oltava tarkkana.
Työkaverini erosi loppuvuodesta, kun keskittyi harrastuksiin ja kavereiden kanssa olemiseen enemmän kuin puolisoon ja perheeseen. Jos haluaa parisuhteessa olla, niin toisen kanssa täytyy viettää aikaa, niin se vain on. Parisuhteita on toki erilaisia ja etäsuhteitakin on, jotka toimivat, mutta eiköhän niissäkin pidetä yhteyttä toiseen yllä sitten puheluiden jne. kautta.