Lue keskustelun säännöt.
Keski-ikäiset, teettekö parisuhteessa asioita yhdessä?
Minkä verran vietätte puolisonne kanssa aikaa yhdessä? Vai vietättekö vapaa-aikaa erikseen omien kavereiden kanssa? Mikä on koulutuksenne ja taustanne?
Tuli toisesta ketjusta mieleen, että ilmeisesti tällaisia pariskuntia on, joiden miehet lähtevät kaveriporukalla viettämään vapaa-aikaa eikä sitä vietetä pariskuntina kuten itse olen aina tottunut jo nuorempanakin. Tässä on ilmeisesti iso kulttuurinen gäppi eli duunaritaustoilla vapaa-ajanviettotavat ovat aika erilaiset.
Jos tuollaista on niin ymmärrän hyvin naisten valitukset täällä miehistä ja nuo kirjoitukset, missä naiset ovat "nalkuttavia akkoja", jotka häiritsevät miehen mukavaa elämää. En kestäisi edes päivää tuollaista, olen jo teinini kasvattanut eivätkä hekään käyttäytyneet noin lapsellisesti. Tuollaisen miehen kanssa oleminen olisi yhtä iso kulttuurishokki kuin se, että mies olisi kiinalainen ja puhuisi ainoastaan kiinaa.
Kommentit (196)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me olemme viisikymppinen akateeminen pariskunta. Tehdään lähes kaikki yhdessä. Toki ei välttämättä lähdetä nyt samaan aikaan lenkille tai jumppaan, mutta kaikki matkustelu on yhdessä ja ei lähdetä illanviettoihin erikseen. Kyllä niissä duunariperheissä siivotaan ja kokkaillaan ihan samalla tavalla yhdessä useimmiten kuten akateemisissakin perheissä, mutta vapaa-aikaa vietetään hyvin erikseen. On niitä poikien reissuja ja tyttljen iltoja.
Teillä on samanlaista kuin meillä siis. Mistä tiedät duunariperheiden tapoja, onko tuttavia tai omaa sukua? Itselläni ei ole duunaritaustaisia sukulaisia eikä tuttavia, siksi kysyn.
Miten joku voi elää nykypäivänä noin umpiossa, että ei tunne ainuttakaan työväenluokkaista. Heitä kuitenkin on kolmasosa kansasta.
Asetetaan kysymys niin päin, että missä heitä olisin tavannut? Tai he minut? Nuorena tunsin kyllä, mutta en enää pidä heistä yhteenkään yhteyttä.
Etkö käy edes ruokakaupassa? Siellähän heitä on kassoilla ja täyttämässä hyllyjä. Ajavat bussiasi ja hoitavat lapsiasi päiväkodissa. Heidän kanssaan voi jutellakin. Myös lasten kaverit voivat olla eri yhteiskuntaluokasta kuin omasi, asiakkaasi voivat olla eri yhteiskuntaluokkaa. Jos olet vaikka opettaja tai pappi, niin luulisi jo töidenkin puolesta olevan paljonkin kosketuspintaa, puhumattakaan sote -puolen ihmisistä.
En ole tuo, jolle kommentoit, mutta mä en kyllä tapaa alkaa kysellä ruokakaupan henkilökunnalta heidän vapaa-ajanviettotavoistaan. Mun mielestä se olisi aika tungettelevaa. Eikä lasten kaverien vanhempien kanssa välttämättä synny mitään syvempää yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me olemme viisikymppinen akateeminen pariskunta. Tehdään lähes kaikki yhdessä. Toki ei välttämättä lähdetä nyt samaan aikaan lenkille tai jumppaan, mutta kaikki matkustelu on yhdessä ja ei lähdetä illanviettoihin erikseen. Kyllä niissä duunariperheissä siivotaan ja kokkaillaan ihan samalla tavalla yhdessä useimmiten kuten akateemisissakin perheissä, mutta vapaa-aikaa vietetään hyvin erikseen. On niitä poikien reissuja ja tyttljen iltoja.
Teillä on samanlaista kuin meillä siis. Mistä tiedät duunariperheiden tapoja, onko tuttavia tai omaa sukua? Itselläni ei ole duunaritaustaisia sukulaisia eikä tuttavia, siksi kysyn.
Miten joku voi elää nykypäivänä noin umpiossa, että ei tunne ainuttakaan työväenluokkaista. Heitä kuitenkin on kolmasosa kansasta.
Asetetaan kysymys niin päin, että missä heitä olisin tavannut? Tai he minut? Nuorena tunsin kyllä, mutta en enää pidä heistä yhteenkään yhteyttä.
Etkö käy edes ruokakaupassa? Siellähän heitä on kassoilla ja täyttämässä hyllyjä. Ajavat bussiasi ja hoitavat lapsiasi päiväkodissa. Heidän kanssaan voi jutellakin. Myös lasten kaverit voivat olla eri yhteiskuntaluokasta kuin omasi, asiakkaasi voivat olla eri yhteiskuntaluokkaa. Jos olet vaikka opettaja tai pappi, niin luulisi jo töidenkin puolesta olevan paljonkin kosketuspintaa, puhumattakaan sote -puolen ihmisistä.
No totta kai minä olen heitä tavannut ja juttelenkin mielellään ihmisten kanssa, mutta se on eri asia kuin että tuntisin heidät ja tietäisin millaista perhe-elämää he viettävät, miten ajattelevat eri asioista jne. Minun tuttavapiiriini ei kuulu duunaritaustaisia ihmisiä, sitä tarkoitin.
Suoraan sanottuna olen järkyttynyt, jos todella pitää paikkansa nämä erilliset elämät. Olin nimittäin kuvitellut, että Suomi on maailman tasa-arvoisempia maita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me olemme viisikymppinen akateeminen pariskunta. Tehdään lähes kaikki yhdessä. Toki ei välttämättä lähdetä nyt samaan aikaan lenkille tai jumppaan, mutta kaikki matkustelu on yhdessä ja ei lähdetä illanviettoihin erikseen. Kyllä niissä duunariperheissä siivotaan ja kokkaillaan ihan samalla tavalla yhdessä useimmiten kuten akateemisissakin perheissä, mutta vapaa-aikaa vietetään hyvin erikseen. On niitä poikien reissuja ja tyttljen iltoja.
Teillä on samanlaista kuin meillä siis. Mistä tiedät duunariperheiden tapoja, onko tuttavia tai omaa sukua? Itselläni ei ole duunaritaustaisia sukulaisia eikä tuttavia, siksi kysyn.
Miten joku voi elää nykypäivänä noin umpiossa, että ei tunne ainuttakaan työväenluokkaista. Heitä kuitenkin on kolmasosa kansasta.
Asetetaan kysymys niin päin, että missä heitä olisin tavannut? Tai he minut? Nuorena tunsin kyllä, mutta en enää pidä heistä yhteenkään yhteyttä.
Etkö käy edes ruokakaupassa? Siellähän heitä on kassoilla ja täyttämässä hyllyjä. Ajavat bussiasi ja hoitavat lapsiasi päiväkodissa. Heidän kanssaan voi jutellakin. Myös lasten kaverit voivat olla eri yhteiskuntaluokasta kuin omasi, asiakkaasi voivat olla eri yhteiskuntaluokkaa. Jos olet vaikka opettaja tai pappi, niin luulisi jo töidenkin puolesta olevan paljonkin kosketuspintaa, puhumattakaan sote -puolen ihmisistä.
No totta kai minä olen heitä tavannut ja juttelenkin mielellään ihmisten kanssa, mutta se on eri asia kuin että tuntisin heidät ja tietäisin millaista perhe-elämää he viettävät, miten ajattelevat eri asioista jne. Minun tuttavapiiriini ei kuulu duunaritaustaisia ihmisiä, sitä tarkoitin.
Suoraan sanottuna olen järkyttynyt, jos todella pitää paikkansa nämä erilliset elämät. Olin nimittäin kuvitellut, että Suomi on maailman tasa-arvoisempia maita.
Niin, siellä on tämänkaltaisia syitä miksi isojen kaupunkien akateemiset naiset eivät valitse pikkukaupungin duunaria puolisokseen. Kun se elämäntapa on niin erilainen. Kolbella ja Järvisellä on aiheesta pikku kirjanenkin. Yhteiskuntaluokkien elämäntapaeroista on paljonkin yleisesti kirjoitettu yhteiskuntatieteissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me olemme viisikymppinen akateeminen pariskunta. Tehdään lähes kaikki yhdessä. Toki ei välttämättä lähdetä nyt samaan aikaan lenkille tai jumppaan, mutta kaikki matkustelu on yhdessä ja ei lähdetä illanviettoihin erikseen. Kyllä niissä duunariperheissä siivotaan ja kokkaillaan ihan samalla tavalla yhdessä useimmiten kuten akateemisissakin perheissä, mutta vapaa-aikaa vietetään hyvin erikseen. On niitä poikien reissuja ja tyttljen iltoja.
Teillä on samanlaista kuin meillä siis. Mistä tiedät duunariperheiden tapoja, onko tuttavia tai omaa sukua? Itselläni ei ole duunaritaustaisia sukulaisia eikä tuttavia, siksi kysyn.
Miten joku voi elää nykypäivänä noin umpiossa, että ei tunne ainuttakaan työväenluokkaista. Heitä kuitenkin on kolmasosa kansasta.
Asetetaan kysymys niin päin, että missä heitä olisin tavannut? Tai he minut? Nuorena tunsin kyllä, mutta en enää pidä heistä yhteenkään yhteyttä.
Etkö käy edes ruokakaupassa? Siellähän heitä on kassoilla ja täyttämässä hyllyjä. Ajavat bussiasi ja hoitavat lapsiasi päiväkodissa. Heidän kanssaan voi jutellakin. Myös lasten kaverit voivat olla eri yhteiskuntaluokasta kuin omasi, asiakkaasi voivat olla eri yhteiskuntaluokkaa. Jos olet vaikka opettaja tai pappi, niin luulisi jo töidenkin puolesta olevan paljonkin kosketuspintaa, puhumattakaan sote -puolen ihmisistä.
No totta kai minä olen heitä tavannut ja juttelenkin mielellään ihmisten kanssa, mutta se on eri asia kuin että tuntisin heidät ja tietäisin millaista perhe-elämää he viettävät, miten ajattelevat eri asioista jne. Minun tuttavapiiriini ei kuulu duunaritaustaisia ihmisiä, sitä tarkoitin.
Suoraan sanottuna olen järkyttynyt, jos todella pitää paikkansa nämä erilliset elämät. Olin nimittäin kuvitellut, että Suomi on maailman tasa-arvoisempia maita.
Niin, siellä on tämänkaltaisia syitä miksi isojen kaupunkien akateemiset naiset eivät valitse pikkukaupungin duunaria puolisokseen. Kun se elämäntapa on niin erilainen. Kolbella ja Järvisellä on aiheesta pikku kirjanenkin. Yhteiskuntaluokkien elämäntapaeroista on paljonkin yleisesti kirjoitettu yhteiskuntatieteissä.
Olen lukenut Järvisen Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa ja jonkun toisenkin hänen kirjansa, mutta siellä näyttää olevan 2019 ilmestynyt kirja nimenomaan parisuhteista. Laitan heti tilaukseen, kiitos vinkistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me olemme viisikymppinen akateeminen pariskunta. Tehdään lähes kaikki yhdessä. Toki ei välttämättä lähdetä nyt samaan aikaan lenkille tai jumppaan, mutta kaikki matkustelu on yhdessä ja ei lähdetä illanviettoihin erikseen. Kyllä niissä duunariperheissä siivotaan ja kokkaillaan ihan samalla tavalla yhdessä useimmiten kuten akateemisissakin perheissä, mutta vapaa-aikaa vietetään hyvin erikseen. On niitä poikien reissuja ja tyttljen iltoja.
Teillä on samanlaista kuin meillä siis. Mistä tiedät duunariperheiden tapoja, onko tuttavia tai omaa sukua? Itselläni ei ole duunaritaustaisia sukulaisia eikä tuttavia, siksi kysyn.
Miten joku voi elää nykypäivänä noin umpiossa, että ei tunne ainuttakaan työväenluokkaista. Heitä kuitenkin on kolmasosa kansasta.
Asetetaan kysymys niin päin, että missä heitä olisin tavannut? Tai he minut? Nuorena tunsin kyllä, mutta en enää pidä heistä yhteenkään yhteyttä.
Etkö käy edes ruokakaupassa? Siellähän heitä on kassoilla ja täyttämässä hyllyjä. Ajavat bussiasi ja hoitavat lapsiasi päiväkodissa. Heidän kanssaan voi jutellakin. Myös lasten kaverit voivat olla eri yhteiskuntaluokasta kuin omasi, asiakkaasi voivat olla eri yhteiskuntaluokkaa. Jos olet vaikka opettaja tai pappi, niin luulisi jo töidenkin puolesta olevan paljonkin kosketuspintaa, puhumattakaan sote -puolen ihmisistä.
En ole tuo, jolle kommentoit, mutta mä en kyllä tapaa alkaa kysellä ruokakaupan henkilökunnalta heidän vapaa-ajanviettotavoistaan. Mun mielestä se olisi aika tungettelevaa. Eikä lasten kaverien vanhempien kanssa välttämättä synny mitään syvempää yhteyttä.
En tarkoittanut random kassaa alkaa haastattelemaan, mutta kyllähän ihmisiin voi tutustua ihan missä vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen seurannut omia ja miehen (boomer)vanhempia ja niillä on todella outo meininki, ihan joka paikkaan pitää aina väkisin mennä pariskuntana. Siis vaikka se olisi sellainen tilaisuus mikä on vain toisen kiinnostuksen kohde. Aina mennään pariskuntana ja heille on jostain syystä HÄPEÄ jos ei olekaan pariskunta. Esim mun äiti ei tule mihinkään mun perheeni juhliin, koska en kutsu isääni (väkivaltaiseen isään välit poikki). Äiti jätti väliin siis sitten pienten ristiäisiet ja vanhimman rippijuhlat koska olisi ollut ”häpeä” jos edustaa yksin eikä ole puolisoa. Outoa. Mä meen moniin paikkoihin yksin ja puoliso omiin menoihinsa yksin.
Tuo varmastikin liittyy johonkin muuhun kuin ikään. Toinen voi esimerkiksi arastella isommassa muodollisessa tilanteessa olemista tai sitten se liittyy johonkin alakulttuuriin, ovatko esimerkiksi uskovaisia? Loppujen lopuksi tämänkaltaisia eroja on ihan samankin yhteiskuntaluokan sisällä paljon, miten joulua vietetään, millaisia tulisiaisia viedään vieraisille mennessä, entä vieraanvaraisuus jne.? Ne aiheuttanevat suurimman osan parisuhderiidoista, koska pikkuasioissa tiivistyy paljon siitä miten elämää "pitää" kummankin mielestä elää.
Mun mielestä nimenomaan duunaritaustaiset viettävät aikaa eniten yhdessä. Akateemiset usein jo työnsä puolesta ovat tottuneet erilaisiin tilaisuuksiin. Heillä on useimmiten varaa myös tehdä esim miesporukalla golfreissuja, laskettelureissuja jne. Itse olen paljon ollut elämässäni sinkku mutta nyt parisuhteessa ja kyllä teen ystävieni kanssa paljon kaikenlaista. Ero tai puolison kuolema voi olla aina edessä, silloin on ihanaa että on hyviä ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seurustelukumppani ei ole lähtökohtaisesti harrastuskaveri, paitsi ehkä jos sen on jostain harrastuksesta kalastanut. Suurin osa kodin töistä on sellaisia mitkä on helpompi tehdä yksin. Vierekkäin tiskaaminen on hölmö romanttinen klisee. Ne työt mihin tarvitaan useampi käsipari taas ovat ihan töitä (esim remontti), eivätkä "yhdessäoloa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ex - miehen kanssa ei tehty koskaan mitään yhdessä. Ainoastaan kaupassa käytiin, mutta siitäkin ex pyristeli lopulta irti. Ei ulkoilutettu koiraa tai käyty missään yhdessä.
Nykyisin minulla on miesystävä. Ei asuta yhdessä enkä siihen suostuisikaan. Kun hän tänne tulee niin hän on minun kanssa. Tämä on paljon parempi suhde kuin 20 vuotta exän kanssa ikinä.
Oliko miehesi erilaisista taustoista kuin sinä? Mistä arvelit sen johtuvan, ettette viettäneet aikaa yhdessä ja oliko noin suhteen alusta asti?
Samanlaisista taustoista oltiin. Ex oli todella itsekäs. Tajusin sen vasta todella eron jälkeen, kun ymmärsin ettei liittomme ollut normaali. Olin aina yksin tai lasten kanssa. Ei ex tullut asioissa vastaan eikä osannut ajatella toisia.
Alusta asti suhteemme oli tuollainen ja koska suhde oli ensimmäinen niin pidin normaalina. Avioliiton viimeisinä vuosina silmät alkoi avautua. Muut reissasi perheenä ja teki asioita yhdessä. Me ei tehty. Oli minä ja lapset. Ex oli joku ulkopuolinen.
Meillä tilanne alkanut mennä tuohon. Mies on joku tyyppi vaan, joka elää omaa elämäänsä ja sitten on perhe minä ja lapset. Tilanne ei ole ollut tämmöinen aina, mutta selkeästi pahentunut hiljalleen. Olen yrittänyt puhua, miestä ei kiinnosta. Eroa mietin tosissaan, mutta vielä haluaisin itse yrittää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanteeni on että molemmilla on omat kaveripiirit, joihin myös puoliso on tervetullut. Lisäksi yhteiset harrastukset pariskuntana.
On toteutunut meillä. Vaatii ne vierailut toisen ystäväpiirissä sitä, että kestää erilaisia ihmisiä. Ollaan erilaisista taustoista mutta onnistuu kyllä.
Välillä on tilanteita että kumpikin tapaa omiaan jos toista ei huvita lähteä. Mutta on tärkeää ettei kumpaakaan suljeta pois oletusarvoisesti.
Ei siivota, kokata eikä käydä kaupassa yhdessä. Ei tehdä juuri mitään muutakaan yhdessä.
Itse kaipaisin kovasti jotakin yhdessä tekemistä. Nykyään katselen kaupoissa pariskuntia kateellisena. Ei sillä, ettenkö aivan hyvin voisi käydä kaupassa yksinäni. Mutta itselleni on tullut ajatus, että jos pariskunta käy kaupassa yhdessä, ehkä he tekevät jotakin muuta yhdessä.
Tai edes viihtyvät toistensa seurassa. ...
Joo, itselläni suurta tyytymättömyyttä parisuhteeseen. Miehen mielestä kait jees niin pitkään kuin sängyssä sujuu. (ja sanoo, etten arvosta sänkyelämää tarpeeksi, että otan sen liian itsestäänselvyytenä, että tunnemme vetoa toista kohtaan.)
Hankalaksi koen tilanteen. Nyt meillä on 19 yhteistä vuotta takana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ollaan nelikymppisiä, yliopistokoulutus molemmilla. Vietetään käytännössä kaikki vapaa-aika yhdessä. poislukien miehen bänditouhut ja mun lenkkeily ystävien kanssa, joita oli ennen koronaa 1-2 x viikossa. Me viihdytään toistemme kanssa ja mieheni on todella hyvää ja hauskaa seuraa.
Mies 50+ ja minä (nainen) 40+, molemmat yrittäjiä, mies jättänyt opinnot kesken (varakkaasta perheestä), minä korkeakoulutettu (duunariperheestä).
Ollaan oltu viisi vuotta yhdessä & nyt kihloissa, asumme edelleen erillään. Tapaamme yleensä 2-3 kertaa viikossa ja silloin luonnollisesti ollaan yhdessä, suurimmaksi osaksi ihan kahdestaan.
Mies ei halua käydä baareissa/ravintoloissa eikä matkustella. Minä käyn sitten ystävieni kanssa rafloissa ja ulkomailla (ennen korona-aikaa). Miehellä vähemmän ns. sosiaalista elämää ja omilla menoillaan hän yleensä vain istuu iltaa jonkun kaverinsa kanssa.
Musta tuntuu joskus hieman kurjalta kun mulla on noita ns. omia menoja paljon enemmän kuin miehellä. Hän ei koskaan ole koittanut rajoittaa mun menoja, mutta jotenkin mun fiilis olisi parempi jos hänkin välillä kävisi ulkona kavereidensa kanssa tms. eikä aina vain minä. Mutta me varmaan nautitaan hieman eri asioista vapaa-ajan suhteen.
En kyllä kestäisi sitä jos en saisi itse mennä ja tulla kuten haluan. Tietysti myös toinen saa mennä ja tulla kuten haluaa. Siinähän se aito halu olla yhdessä myös parhaiten testataan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teemme lähes kaiken yhdessä, näin on ollut jo viitisentoista vuotta. Suhde voi hyvin. Molemmat duunareita.
Meillä miehellä on kavereita ja näkee niitä harvoin, mulla taas ei, kun en osaa luoda tai ylläpitää ystävyyssuhteita. Eikä mua haittaa vähääkään sen menot, sit haittais jos se olis joka vkl tai joka ilta jossain. Miehen kanssa ei tehdä paljoakaan yhdessä, suurimmaksi osaksi lasten takia, ei niitä voi jättää yksin kotiin. Ei meillä ole tukiverkkoja eikä tottumusta maksaa lastenvahdille.
Yhteisen ajan puute on tosi harmi, samalla tavalla on harmi ettei mulla juuri oo omia menoja tai harrastuksia, vaan useimmiten mulla on lapset mukana.
Ollaan molemmat 40+ ja akateemisia, miehen perhe oli yh-äiti, mulla taas isä oli aina töissä joten mekin melkein oltiin äiti+ lapset, vaikkakin rahasta ei ollut pulaa.
Hyvin paljon vietetään aikaa yhdessä. Oikeastaan koko vapaa-aika perheen kanssa. Ystäväpiiri on yhteinen ja jopa harrastukset on samoja. Emme tee erikseen esim matkoja, vaan yhdessä, sillä rahatilanteesta johtuen teemme matkat kaksin tai lasten kanssa, ei ole varaa matkustella yksin kaverin kanssa. Olemme onnellisia ja riitelemme harvoin. Puhumme paljon. Näin on hyvä. Meillä menee mielenkiinnon kohteet hyvin yhteen.
Ensimmäisessä suhteessa, jossa ei ollut lapsia, oli omat menot molemmilla. Molemmat piti tärkeänä itsenäisyyttä ja omaa elämää, menoja kavereiden kanssa. Johti sitten siihen, että miehellä oli parisuhteemme lisäksi oma elämä toisen naisen kanssa (harrastukset ja illanistujaiset kavereilla olikin olleet tämän naisen luona). Tuosta opin sen, että on toki tärkeää ne omatkin menot, mutta kyllä sen perhe-elämän ja parisuhteen tulee olla ykkösenä. Pitää valita sellainen puoliso, jonka kanssa haluaa viettää kaiken mahdollisen vapaa-ajan.
Tilastollisesti ne parit pärjäävät, jotka juttelevat 15 Min päivässä. Minimiaika.
Mielenkiintoinen keskustelu
Me olemme sitä ns. keskiluokkaa. AMK-koulutus, asiantuntijatehtävissä. Omat vanhempani olivat yrittäjiä duuariammateissa, miehen vanhemmat ovat akateemisia. Omakotitalo, koirat ja muksut vievät vapaa-ajasta ison osan ja se vapaa-aika mitä niistä jää vietetään 95 % yhdessä. Lomat vietetään aina yhdessä, koska molempien mielestä ei tunnu lomalta jos ei olla kaikki lomalla. Miehellä on vuodessa 1,5 viikkoa enemmän lomaa. Nekin viettää yleensä lasten kanssa.
Tyttökavereideni kanssa vietän satunnaisesti iltoja, käydään ehkä museoissa, kahviloissa, teatterissa, syömässä ravintolassa tai nähdään jonkun kotona. Biletystä emme harrasta. Ruotsinristeilyllä ollaan käyty ehkä pari kertaa 10 vuoden aikana. Mies näkee omia kavereitaan harvemmin, koska kaverit elävät vielä pikkulapsivaihetta, joten irtautuminen ei ole yhtä helppoa. Tekevät yleensä vuosittain yhden mökkiviikonloppureissun.
Suurinpiirtein sama kuvio on ymmärtääkseni myös meidän ystäväperheillä. Miehillä on tosin jotain omiakin harrastuksia (metsästystä tms.) joihin käyttävät aikaa ilman perheitä. Naisilla tällaisia ei ole.
Minulla on duuniriammateissa toimivia sukulaisia ja sitäkautta olen seurannut heidän kavereidensa vapaa-aikaa. Tyttöjenillat, ulkomaanmatkat, konsertit, leffareissut jne. ovat paljon yleisimpiä. Miehet duunailee omiaan, mitä olen kuullut niin osa nyhjää lähinnä himassa pelaamassa. Myös kesälomia viettävät äidit lasten kanssa kahdestaan, miehiä ei mukana näy.
Parisuhteissa on muitakin eroja: omassa piirissäni kaikki parit ovat naimisissa, ensimmäisissä liitoissa, jotka on solmittu siinä kolmenkympin hujakoilla. Sukulaiseni kaveripiirissä kukaan ei ole mennyt naimisiin, lapset on tehty hieman nuorempina ja suhteet vetelevät viimeisiään. Muutama on jo eronnutkin.
Pääosin vietämme yhdessä. Toki omia kavereitkin nähdään, mutta emme lomaile kaveriporukalla.
Ylemmät kk-tutkinnot, ikää 53 ja 52.
Olen seurannut omia ja miehen (boomer)vanhempia ja niillä on todella outo meininki, ihan joka paikkaan pitää aina väkisin mennä pariskuntana. Siis vaikka se olisi sellainen tilaisuus mikä on vain toisen kiinnostuksen kohde. Aina mennään pariskuntana ja heille on jostain syystä HÄPEÄ jos ei olekaan pariskunta. Esim mun äiti ei tule mihinkään mun perheeni juhliin, koska en kutsu isääni (väkivaltaiseen isään välit poikki). Äiti jätti väliin siis sitten pienten ristiäisiet ja vanhimman rippijuhlat koska olisi ollut ”häpeä” jos edustaa yksin eikä ole puolisoa. Outoa. Mä meen moniin paikkoihin yksin ja puoliso omiin menoihinsa yksin.