Jaha, en saanut kutsua oman tyttäreni häihin ):

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen ketju. Omat häät vasta tulossa, vanhempani on kutsuttu vain vieraiksi ja mitään rahaa tai järjestelyapua emme ole pyytäneet emmekä saamassa. Meilläkin vanhempien kanssa vaikeat välit ja häät jännittää tämän takia.

Jotain mainitakseni minua on koko ikäni kohdeltu alistavasti, haukuttu huoraksi, viety rahat, painostettu jättämään aikaisempia seurustelukumppaneita ja kieltäydytty näiden tapaamisesta vaikka itkien olen pyytänyt. On heitetty ulos kesken joulun vieton, jätetty tulematta sovittuihin tapaamiseen (olen ajanut mm. 300km päästäkseni lounaalle isäni kanssa ja hän ei halunnutkaan lopulta). Olen saanut kuulla olevani laiska, ruma, lihava, tyhmä. Isäni on monet kerrat leikannut hiukseni lyhyeki kotona asuessa ja olen hävennyt ulkonäköäni.

Kun muutin kotoa, opiskelin itselleni vaativan tutkinnon ja sain hyvän työn. Hiukseni ovat aina olleet pitkät ja hoidetut, ylipainosta en ole kärsinyt koskaan. Sisältäpäin olen edelleen kuitenkin rikki ja se peloteltu ja ahdistunut pikkutyttö. Itken usein lapsuusmuistojani ja käyn terapiassa. Suojakeinoni numero yksi on ollut tehdä omia valintoja ja pitää vanhemmat niin kaukana kuin mahdollista. Ehkä ap:llakin jotain tällaista taustalla? Itse en oikeasti tarkoita pahaa vanhempiani kohtaan ja annan anteeksi asiat. Mutta en kykene enään olemaan läheinen heidän kanssa..

Kuulostaa kauhealta, mutta ei tee oikeutta sinullekaan syyttää ap:tä tuollaisesta. Mistä ihmeestä päättelet, että ihmisten kokemukset ja kohtalot olisivat verrannollisia toisiinsa ja kaikki vanhemmistaan irtautujat olisivat kokeneet samanlaista pahaa, kuin sinä tai ylipäätään jotain oikeasti pahaa? Sinä tunnut psyykkisesti terveeltä, kaikki nuoret aikuiset eivät ole sitä, olivatpa kotiolot miten normaalit tai hyvät hyvänsä.

En ole syyttämässä ap:ta, mutta kerroin omat kokemukseni ja taustat, miksi suhteeni vanhempiini on kuin on. Ap:n tapauksessa voi olla tai voi olla olematta näitä asioita, mutta kannattaa miettiä niitä.

Eivät vanhemmat toisaalta aina itse huomaa, jos tekevät väärin. Esimerkiksi kun isäni luki noin 16-vuotiaana ääneen poikaystäväni lähettämiä tekstiviestejä ja otti puhelimeni ja rahani pois. Takaisin ne sai jättämällä poikaystävän jonka sydän rikki tein. Tämän seuraukseni seurustelin seuraavaksi (ts. jouduin seksuaalisesti hyväksikäytetyksi) itseäni 23 vuotta vanhemman miehen eli melkein isäni ikäisen kanssa, joka toi näennäistä turvaa itselleni silloin. En usko että isäni olisi tuota halunnut.

No ei varmaankaan. Teitkö tuon siis kostoksi isällesi?

??? en ole tuo mutta kysyitkö juuri ihan vakavissasi tuliko tuo henkilö seksuaalisesti hyväksikäytetyksi alaikäisenä "kostoksi"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, oletko narskuäiti?

En ole ap, mutta ihmettelen tällaisia kommentteja todella. Mikä sinä olet luokittelemaan muita äitejä? Minä en saanut käsitystä ap:n osalta minkäänlaisesta narsismista ja olen alalla kuitenkin. Oli selvästi tarve lyödä lyötyä, vaikka ap tuli tänne avautumaan saadakseen vertaistukea. Onko hyvä mieli, kun satutit lisää satutettua?

Ihanaa narsistista uhrautumista. Oikein klassista. 😂

Narsistin tunnista siitä että hän väittää kaikkia kanssaan eri mieltä olevia narsisteiksi ;)

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen ketju. Omat häät vasta tulossa, vanhempani on kutsuttu vain vieraiksi ja mitään rahaa tai järjestelyapua emme ole pyytäneet emmekä saamassa. Meilläkin vanhempien kanssa vaikeat välit ja häät jännittää tämän takia.

Jotain mainitakseni minua on koko ikäni kohdeltu alistavasti, haukuttu huoraksi, viety rahat, painostettu jättämään aikaisempia seurustelukumppaneita ja kieltäydytty näiden tapaamisesta vaikka itkien olen pyytänyt. On heitetty ulos kesken joulun vieton, jätetty tulematta sovittuihin tapaamiseen (olen ajanut mm. 300km päästäkseni lounaalle isäni kanssa ja hän ei halunnutkaan lopulta). Olen saanut kuulla olevani laiska, ruma, lihava, tyhmä. Isäni on monet kerrat leikannut hiukseni lyhyeki kotona asuessa ja olen hävennyt ulkonäköäni.

Kun muutin kotoa, opiskelin itselleni vaativan tutkinnon ja sain hyvän työn. Hiukseni ovat aina olleet pitkät ja hoidetut, ylipainosta en ole kärsinyt koskaan. Sisältäpäin olen edelleen kuitenkin rikki ja se peloteltu ja ahdistunut pikkutyttö. Itken usein lapsuusmuistojani ja käyn terapiassa. Suojakeinoni numero yksi on ollut tehdä omia valintoja ja pitää vanhemmat niin kaukana kuin mahdollista. Ehkä ap:llakin jotain tällaista taustalla? Itse en oikeasti tarkoita pahaa vanhempiani kohtaan ja annan anteeksi asiat. Mutta en kykene enään olemaan läheinen heidän kanssa..

niin miksi ihmeessä ne vanhemmat on tuonne kutsuttu? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen ketju. Omat häät vasta tulossa, vanhempani on kutsuttu vain vieraiksi ja mitään rahaa tai järjestelyapua emme ole pyytäneet emmekä saamassa. Meilläkin vanhempien kanssa vaikeat välit ja häät jännittää tämän takia.

Jotain mainitakseni minua on koko ikäni kohdeltu alistavasti, haukuttu huoraksi, viety rahat, painostettu jättämään aikaisempia seurustelukumppaneita ja kieltäydytty näiden tapaamisesta vaikka itkien olen pyytänyt. On heitetty ulos kesken joulun vieton, jätetty tulematta sovittuihin tapaamiseen (olen ajanut mm. 300km päästäkseni lounaalle isäni kanssa ja hän ei halunnutkaan lopulta). Olen saanut kuulla olevani laiska, ruma, lihava, tyhmä. Isäni on monet kerrat leikannut hiukseni lyhyeki kotona asuessa ja olen hävennyt ulkonäköäni.

Kun muutin kotoa, opiskelin itselleni vaativan tutkinnon ja sain hyvän työn. Hiukseni ovat aina olleet pitkät ja hoidetut, ylipainosta en ole kärsinyt koskaan. Sisältäpäin olen edelleen kuitenkin rikki ja se peloteltu ja ahdistunut pikkutyttö. Itken usein lapsuusmuistojani ja käyn terapiassa. Suojakeinoni numero yksi on ollut tehdä omia valintoja ja pitää vanhemmat niin kaukana kuin mahdollista. Ehkä ap:llakin jotain tällaista taustalla? Itse en oikeasti tarkoita pahaa vanhempiani kohtaan ja annan anteeksi asiat. Mutta en kykene enään olemaan läheinen heidän kanssa..

Kuulostaa kauhealta, mutta ei tee oikeutta sinullekaan syyttää ap:tä tuollaisesta. Mistä ihmeestä päättelet, että ihmisten kokemukset ja kohtalot olisivat verrannollisia toisiinsa ja kaikki vanhemmistaan irtautujat olisivat kokeneet samanlaista pahaa, kuin sinä tai ylipäätään jotain oikeasti pahaa? Sinä tunnut psyykkisesti terveeltä, kaikki nuoret aikuiset eivät ole sitä, olivatpa kotiolot miten normaalit tai hyvät hyvänsä.

En ole syyttämässä ap:ta, mutta kerroin omat kokemukseni ja taustat, miksi suhteeni vanhempiini on kuin on. Ap:n tapauksessa voi olla tai voi olla olematta näitä asioita, mutta kannattaa miettiä niitä.

Eivät vanhemmat toisaalta aina itse huomaa, jos tekevät väärin. Esimerkiksi kun isäni luki noin 16-vuotiaana ääneen poikaystäväni lähettämiä tekstiviestejä ja otti puhelimeni ja rahani pois. Takaisin ne sai jättämällä poikaystävän jonka sydän rikki tein. Tämän seuraukseni seurustelin seuraavaksi (ts. jouduin seksuaalisesti hyväksikäytetyksi) itseäni 23 vuotta vanhemman miehen eli melkein isäni ikäisen kanssa, joka toi näennäistä turvaa itselleni silloin. En usko että isäni olisi tuota halunnut.

No ei varmaankaan. Teitkö tuon siis kostoksi isällesi?

??? en ole tuo mutta kysyitkö juuri ihan vakavissasi tuliko tuo henkilö seksuaalisesti hyväksikäytetyksi alaikäisenä "kostoksi"

En todellakaan kostoksi. Olin tosi eksynyt ja sydän rikki pitkään, 18-vuotiaaksi. Pelkäsin ettei kukaan koskaan tässä maailmassa rakasta minua ja en saa turvaa mistään. Sitten tämä kaveripiirissä (meihin muihin nähden yli-ikäinen) mies tuli sattumalta vastaan ja tajusi käyttää tilaisuuden hyväkseen. Olin helppo uhri ja tilanne jatkui pitkään.

Mutta alkuperäiseen palatakseni - kun kantaa menneisyyden taakkaa mukana siihen voi liittyä kipeitä ja monimutkaisia vyyhtejä. Ihan ottamatta kantaa kenen ”syy” mikäkin on. On helppoa ja ymmärrettävää kaivata silloin etäisyyttä.

Ap on selvästi ollut vähintäänkin sosiaalisilta ja tunnetaidoiltaan kyvytön äidiksi. Asperger/autisti sekä liiallinen alkoholin käyttö, jonka kieltää itseltäänkin. Persoonallisuushäiriöistä vaikea sanoa mitään näin vähäisellä tiedolla. Mutta kaikki mitä kertoo tyttären lapsuudesta on häiriintynyttä. Kerronta niukkaa, tunteetonta. Kaikki myötätunto tyttären puolella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, oletko narskuäiti?

En ole ap, mutta ihmettelen tällaisia kommentteja todella. Mikä sinä olet luokittelemaan muita äitejä? Minä en saanut käsitystä ap:n osalta minkäänlaisesta narsismista ja olen alalla kuitenkin. Oli selvästi tarve lyödä lyötyä, vaikka ap tuli tänne avautumaan saadakseen vertaistukea. Onko hyvä mieli, kun satutit lisää satutettua?

Ihanaa narsistista uhrautumista. Oikein klassista. 😂[/O

Narsistin tunnista siitä että hän väittää kaikkia kanssaan eri mieltä olevia narsisteiksi ;)

Tuskin. Olisipa se niin helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on kauheaa lukea äitien/ äidin tuomitsemista. Kukahan olisi varmuudella riittävän kyvykäs hankkimaan lapsia, kun pitäisi olla suorastaan epäinhimillisen yli-ihminen ollakseen hyvä ja riittävä äiti? Kukaan täällä kirjoitteleva ei tasan tarkkaan tiedä toisen perheen elämästä yhtään mitään, ei siis yhtään mitään, silti ollaan jokaista huonosti voivan nuoren äitiä työntämässä roviolle ja vastuuseen nuoren aikuisen pahoinvoinnista. Aivan varmasti on perheitä, joissa moni asia on henkisesti huonosti, mutta se ei suoraan johda pahoinvointiin nuorella, niistäkin perheistä tulee ihan ok nuoria ja aikuisia. Sitten on myös satavarmasti perheitä, joissa ei ole mikään asia suoraan huonosti, eli vanhemmat eivät ole syyllisiä lapsen pahoinvointiin, mutta joku lapsista ei vaan kehity tasapainoiseksi aikuiseksi. Ilman, että äidissä on syy, silti syytä haetaan vain ja ainoastaan äidistä. Tämä muistuttaa entisaikojen noitavainoa enemmän,kuin mitään muuta. Jostain syystä tälle palstalle ei tulemoniakaan osallistujia, joilla olisi laajempaa näkemystä asioista. Aina ei tarvitse olla omaa kokemusta tällaisista ongelmista ymmärtääkseen, ettei elämä ole mustavalkoista. Todella minimaalinen osa kommenteista on lähtenyt siitä, että varsinaisesti eitarvitse mennäminkään erityisesti isosti pieleen, että nuori voi murrosiässä kasvaa vinoon ja haluta irtautua perheestä. Onneksi suurelta osin tällaista ei tapahdu, edes silloin, kun välit lapsen ja vanhempien kesken eivät ole sydämellisimmät, sillä se on normaalia, ettei välejä katkaista. Etäisyyttä on joskus hyvä ottaa, mutta täydellistä välien katkaisua ei pitäisi tehdä liian herkästi. Ja tiedän mistä puhun, jokainen perheestään repäisemällä irtautuva nuori ei ole kokenut oikeasti väkivaltaa, hyväksikäyttöä tms. Ihan omien nuorten kanssa on myös huomannut, että erityisesti hahmotusvaikeuksista ja pienistä neurologisista häiriöistä kärsivät nuoret ymmärtävät joskus vuorovaikutuksen ja vanhempien kommentit ihan kummallisella tavalla. Jos kyseessä on puhumaton nuori, nämä asiat voivat paisua nuoren pään sisällä vääriin mittasuhteisiin ja johtaa vääriin tulkintoihin. Vierestä seuranneena voin sanoa, että myös tällainen on mahdollista. 

Omien kokemusteni kautta haluan tukea kaikkia vanhempia ja erityisesti äitejä, sillä me äidit emme ole yli-ihmisiä. Meillä on omat tunteemme, omat stressimme, vaikeutemme, haasteemme elämässä. Mikään perhe eiole kiiltokuvamaisesti täydellinen. Elämä ei ole paikallaan pysyvä asia, kukaan äiti ei voi pelkästään keskittyä siihen, ettei vahingossakaan esimerkiksi päästä suustaan mitään sellaista, joka nuorta saattaisi joissakin olosuhteissa loukata, tai nuorelle voisi tulla käsitys, että häntä alistetaan, nujerretaan, henkisesti pahoinpidellään? Minusta tämä noitavaino äitejä kohtaan sisältää täydellisen inhimillisyyden puuttumisen äitinä olemista kohtaan. Tuomitaan siitä, ettei ole ollut tarpeeksi kiinnostunut tai sitten siitä, että on sekaantunut ja rajoittanut liikaa? Olen aivan varma, että suurin osa myös näistä äideistä, joiden lapset täällä syyllistävät narsisteiksi tms nujertajiksi, ovat lastaan oikeasti rakastavia ja heidän hyvinvoinnistaan kiinnostuneita.. siis suurin osa. Silti vuorovaikutuksessa on vaaran paikkoja, erityisesti siksi, että nuoren aivot eivät ole vielä kypsyneet ja elämänkokemus on hyvin puutteellinen. Enemmänkin uskon siitä johtuvan, että tällaisia kriisejä perheissä syntyy. Aika harva vanhempilähtee siitä, että omalla lapsella on ehkä joku psykiatrinen häiriö, useimmat uskovat mielialan vaihtelun murrosiässä kuuluvan ikään ja olevan ohimenevä asia. Jälkikäteen on niin helppo sanoa, että silloin ja silloin olisi pitänyt asioihin puuttua sillä ja sillä tavalla. Jälkiviisaus...

Mulle tulee myös mieleen autismi. Sitähän pidettiin ennen nimenomaan äidin ja lapsen vuorovaikutuksen puutteen/vääristymän aiheuttaman sairautena, ja lapsen autismi oli ainoastaan äidin vika, eikä apua siihen myöskään saanut.

Voitte olla oikeassa. Pyydän anteeksi sitä, että itse arvioin koko aloituksen olevan provo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä, joka kommentoit että äidille kova pala kun muut kyselee kuulumisiasi. Sama juttu, ja mun vanhemmat kuittaa sukulaisille ja muille tutuille että mulla on vakava persoonallisuushäiriö... No, pakko sanoa että pidän tästä uudesta persoonastani paljon enemmän kun olen käsitellyt asiat läpi ja jättänyt toksiset suhteet menneisyyteen ja voin hyvin.

Tän ketjun ap taitaa olla aika tiedostamaton ja niin kai on parempi. Tyttö jatkoi omaa elämäänsä ja toivottavasti hän on onnellinen. Toivottavasti myös ap jatkaa omaa polkuaan ja löytää onnensa. Mennyttä ei voi muuttaa.

Se, että itse tykkäät uudesta persoonallisuudestasi (!) ei tarkoita sitä, etteikö sinulla voi olla persoonallisuushäiriötä. Se on haasteellinen juttu eikä sitä ole helppo hoitaa terapiallakaan. Monissa mielenterveyden häiriöissä ei sairastuneella ole sairaudentunnetta ja se vasta aiheuttaakin läheisille tuskaa... 

No voi tietty olla, mutta nyt vaan elämä on tasapainossa ja olen onnellinen. En kaipaa vanhempia elämääni, ympärilläni olevat ihmiset ovat ihania ja he hyväksyvät minut sellaisena kuin olen.

Myös minun äitini on sitä mieltä, että parhaansa aina teki ja kaikkensa antoi. Mä en ymmärrä miksi pitää moista väittää, kun ei se pidä paikkaansa käytännössä kenenkään kohdalla. Tai sitten puhutaan jo kunnon marttyyri-meiningistä.

Hän ei pysty käsittelemään mitään välejämme hiertäviä asioita. Mulle riittäisi, että myöntäisi mitä on tapahtunut, ja mentäisiin eteenpäin. Olen myös ilmoittanut omalta osaltani asioiden olevan käsitellyt ja anteeksi annetut, mutta ei, sekään ei riitä.

Hän lietsoo ja pyörittää asioita päässänsä, lopulta tulee aina siihen tulokseen, että ei, hän ei ole tehnyt mitään väärää koskaan, ja ne asiat, jotka on tapahtuneet - no ei ne ole tapahtuneet. Onneksi mulla on veli, joka on elänyt saman elämän, ja on mun tukena tässä. Äitimme välillä hänellekin yrittää ehdottaa, että ehkäpä musta olikin valkoista, ja minä vaan hullu, mutta onneksi siihen velikin sanoo tosi tiukasti, että pitäydytään nyt vaan totuudessa, joka oli jotain ihan muuta kuin se, mitä äitimme päässä tapahtuu.

Ehkä äitini mentaliteettia parhaiten kuvaa se kerta, kun kysyin häneltä, että "kerro yksi asia, mitä olet elämässäsi tehnyt väärin?" Hän ei pystynyt vastaamaan. Ei keksinyt tai pystynyt myöntämään yhtäkään, kaikkein pienintäkään asiaa, minkä olisi koskaan tehnyt väärin.

Itse pystyn kyllä, ja lastenkin kanssa ( teinejä jo kaikki), olemme paljonkin keskustelleet siitä, millaisten asioiden kohdalla koen itse toimineeni väärin ja huonosti, ja miten lapset on ne kokeneet. Mun on helppo myöntää, että suutun liian helposti, tiukassa tilanteessa kärttyilen, enkä kuuntele ollenkaan niin paljon kuin pitäisi. Tässä nyt vain muutama asia. Samoin olen pyrkinyt opettamaan lapsille omien rajojensa tunnistamista ja niistä huolen pitämistä. Olen myös jutellut heidän kanssaan siitä, mitä he pitävät minun osaltani heidän rajojensa rikkomisena, ja saanut osuvia ja pohtimaan pistäviä vastauksia.

Tällä hetkellä emme ole äitini kassa väleissä. Tämä on hänen päätöksensä sen jälkeen, kun en enää antanut hänen rikkoa rajojani, enkä suostunut olemaan pahoillani siitä, että en osaa lukea hänen ajatuksiaan ja toimia niiden mukaan.

 

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen ketju. Omat häät vasta tulossa, vanhempani on kutsuttu vain vieraiksi ja mitään rahaa tai järjestelyapua emme ole pyytäneet emmekä saamassa. Meilläkin vanhempien kanssa vaikeat välit ja häät jännittää tämän takia.

Jotain mainitakseni minua on koko ikäni kohdeltu alistavasti, haukuttu huoraksi, viety rahat, painostettu jättämään aikaisempia seurustelukumppaneita ja kieltäydytty näiden tapaamisesta vaikka itkien olen pyytänyt. On heitetty ulos kesken joulun vieton, jätetty tulematta sovittuihin tapaamiseen (olen ajanut mm. 300km päästäkseni lounaalle isäni kanssa ja hän ei halunnutkaan lopulta). Olen saanut kuulla olevani laiska, ruma, lihava, tyhmä. Isäni on monet kerrat leikannut hiukseni lyhyeki kotona asuessa ja olen hävennyt ulkonäköäni.

Kun muutin kotoa, opiskelin itselleni vaativan tutkinnon ja sain hyvän työn. Hiukseni ovat aina olleet pitkät ja hoidetut, ylipainosta en ole kärsinyt koskaan. Sisältäpäin olen edelleen kuitenkin rikki ja se peloteltu ja ahdistunut pikkutyttö. Itken usein lapsuusmuistojani ja käyn terapiassa. Suojakeinoni numero yksi on ollut tehdä omia valintoja ja pitää vanhemmat niin kaukana kuin mahdollista. Ehkä ap:llakin jotain tällaista taustalla? Itse en oikeasti tarkoita pahaa vanhempiani kohtaan ja annan anteeksi asiat. Mutta en kykene enään olemaan läheinen heidän kanssa..

Hyvä mahku antaa takaisin, perukaa heidän kutsut! Eikä sun tarvi pakosta antaa anteeksi, muhikoot myrkyissään.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen 20-vuotias tyttö ja hyvin etäinen äitiini. Ennen oltiin tosi läheisiä, eikä äiti varmaan tiedä miksi olen etäinen. Ei hän kyllä ole kysynytkään. Vaikka kysyisi, en tiedä voisinko ikinä kertoa todellisia syitä, koska aiheet ovat ensinnäkin kipeitä, mutta en usko että äitini todella ymmärtäisi sen, että asiat mitä hän teki sattui minuun ja vääristi minäkuvaani. 

 Se on surullista, mutta joskus vanhempi saattaa tehdä jotain hyvin anteeksiantamatonta, mitä vanhempi ei itse välttämättä tule koskaan ymmärtämään. 

Olen pahoillani puolestasi. Pystyisitkö avaamaan tarkemmin, mitä nuo todelliset syyt ovat?

Kysyn tätä siksi, että tätä ketjua lukiessa minussa on herännyt pelko, että mitä jos minä joskus mokaan kunnolla ja tyttäreni (nyt 8 v.) katkaisee välit minuun. Se olisi about kamalinta, mitä saatan kuvitella. Kiinnostaa siis, että mikä sai aiemmin hyvin läheiset välit muuttumaan etäisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, oletko narskuäiti?

En ole ap, mutta ihmettelen tällaisia kommentteja todella. Mikä sinä olet luokittelemaan muita äitejä? Minä en saanut käsitystä ap:n osalta minkäänlaisesta narsismista ja olen alalla kuitenkin. Oli selvästi tarve lyödä lyötyä, vaikka ap tuli tänne avautumaan saadakseen vertaistukea. Onko hyvä mieli, kun satutit lisää satutettua?

Ei ole tosiaan narsismiin viitteitä, mutta tunnekylmyyteen ja vakavaan vuorovaikutushäiriöön kylläkin. Ihan perheterapia kamaa olisi tämä perhe ollut. Eletään vaan autistisesti omissa kuplissa, eikä huomioida toinen toisiaan ollenkaan. Älä edes yritä väittää olevasi alalla jos sinun mielestäsi on ihan normaalia että lapsi ja vanhempi eivät ollenkaan kommunikoi keskenään! Edes silloin kun lapsi vielä asuu kotona ja on alaikäinen!

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole pitänyt äitiini mitään yhteyttä sen jälkeen kun kotoani muutin.

Hän myös silmät pyöreinä ihmettelee syytä ja väittää että kun siskoonkin on niin hyvät välit ja päläpälä. Niinhän niillä narsisteilla on ne lempilapset ja syyllistetyt.

Lapsiani ei todellakaan tapaa koskaan.

Mistä tiedät, että se "silmät pyöreinä" ihmettelee syytä, joe et pidä siihen mitään yhteyttä?

Tämähän on vallan omituinen ketju. Tuntuu siltä monen kirjoittajan mielestä, että me äidit ja isät ollaan vallan mahdottomia ja kaiken pahan juurisyitä sukupolvesta toiseen ja nämä ihanat lapsukaiset hellan duudelis aivan herran enkeleitä , joissa ei koskaan ole mitään vikaa. Ihan ovat täydellisiä.

Mistähän ne sitten tulevat ne pahat isät ja äidit😂

Vierailija kirjoitti:

Minä olen antamassa yhdelle lapselle vain lakiosan perinnöstäni.

Noh, minkälaisen "perinnön" sitä kukin sitten itsestään haluaa jälkipolville jättää...

Vierailija kirjoitti:

Tämähän on vallan omituinen ketju. Tuntuu siltä monen kirjoittajan mielestä, että me äidit ja isät ollaan vallan mahdottomia ja kaiken pahan juurisyitä sukupolvesta toiseen ja nämä ihanat lapsukaiset hellan duudelis aivan herran enkeleitä , joissa ei koskaan ole mitään vikaa. Ihan ovat täydellisiä.

Mistähän ne sitten tulevat ne pahat isät ja äidit😂

Minä en näin rikkinäisenä ja psyykkeeltäni pilattuna pidä edes vaihtoehtona, että synnyttäisin tänne lapsen jota voisin murjoa henkisesti. Sinun mielestäsikö lapset ansaitsevat ketjussa esiintynyttä kohtaloa, solvaamista, panettelua, väkivaltaa? Että he ovat pahoja ja siksi ovat kokeneet näin? Se, että on erilaisia persoonallisuuksia - joku temperamentisempi tai toinen periksiantamattomampi, on siis ihan selkeä seuraus sille että heitä voi kohdella näin? Että heillä ei ole oikeutta kokea olevansa turvassa omassa perheessään vaikka tulisikin ikämurrokseen kuuluvia haasteita? Rajat on hyvä olla, se on rakkautta, mutta väkivalta ei ole. Sinä taidat vierittää syyn lapsen niskoille?

Elä OMAA elämääsi ja jätä tyttäresi rauhaan! Miten se voi olla niin vaikeaa!? Vanha ihminen!

Vierailija kirjoitti:

Tämähän on vallan omituinen ketju. Tuntuu siltä monen kirjoittajan mielestä, että me äidit ja isät ollaan vallan mahdottomia ja kaiken pahan juurisyitä sukupolvesta toiseen ja nämä ihanat lapsukaiset hellan duudelis aivan herran enkeleitä , joissa ei koskaan ole mitään vikaa. Ihan ovat täydellisiä.

Mistähän ne sitten tulevat ne pahat isät ja äidit😂

Mene marttyyri juomaan lisää viinaa ja aja perheesi pois kotoa niinkuin olet aina tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Ja tyttärellä ei poikaystävänsä lisäksi paljoa kavereita ollut

ap

Ehkä niitä ystäviä on nyt enemmän kun tyttäresi on vapautunut perheen sairaista kuvioista. Itsekunnioitus ja omanarvontunto ovat edellytyksiä terveille ihmissuhteille ja ap ei toivottavasti yrityksistään huolimatta saanut kitkettyä niitä kokonaan tyttärestään.

Apn tytär on selvästi tehnyt oikean valinnan ja päättänyt ettei sairastuta lapsiaan tuohon häiriintyneeseen manipulointiin, jolle ap on omistanut elämänsä.