Lue keskustelun säännöt.
Jaha, en saanut kutsua oman tyttäreni häihin ):
30.06.2021 |
Meillä on ollut käytännössä aina aika huonot välit tyttäreemme. Aina on tuntunut etten tiedä mitään hänen elämästään vaikka hän on oma lapseni. Tyttö ilmeisesti alkoi seurustelemaan yhden pojan kanssa ilmeisesti kahdeksan tai yhdeksän luokalla, mutta kuulin tästä vasta eräältä ulkopuoliselta ihmeseltä vasta ysin viimeisenä viikkona. Siitä sitten he menivätkin samaan lukioon pojan kanssa. Olen tavannut hänet pariin kertaan ja ihan mukavalta hän vaikuttaa, hänessä ja tyttäressäni on paljon yhteistä.
Siis monesti hänelle sanottiin että on ihan ok tuoda näytille ja pariin kertaan ehkä vähän pakotettukkin, mutta tytär on kieltänyt kokonaan koko pojan olemassa olon. Lukio meni ihan hyvin, mutta päiviä jolloin tytär on tullut humalassa kotiin (16-17) vuotiaana. Hän sitten lähti toiseen kaupunkiin opiskelemaan lukion jälkeen ja sen jälkeen en oikein tiedä mitä tyttären elämässä on tapahtunut. Ilmeisesti töissä on käynyt ja ammattikorkeassa myös. Ainakin kahden kuvan mukaan tämä poikakin on jossain siellä ollut opiskelemassa.
Siitä pari vuotta eteenpäin nykypäivään kun tytär on 26 ja sain kuulla perhetutuilta, joiden lapsella on ilmeisesti jotain kontaktia tyttäreemme että hän on mennyt naimisiin pari viikkoa sitten ja ihmetteli että miksi me emme olleet siellä. Myöskään poikamme ei saanut kutsua häihin. Nykypäivänä ei minulla ole paljoa mitään kontaktia tyttäreen, en tiedä missä hän asuu tai mitä työkseen tekee.
Että semmosta ): vertaistukea kiitos
Kommentit (444)
Olet varmaankin boomer-äiti? Minä en ole äitiini yhteydessä, koska hän on pahoinpidellyt minua koko lapsuuteni ajan. Sisarustani myös suosittiin avoimesti, me elimme aivan erilaisen lapsuuden. Yleensä sille on aina hemmetin hyvä syy, miksi lapsi ei pidä lapsuudenperheeseensä yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hienoja kirjoituksia täällä mutta ajatelkaapa joskus millainen mahtoi olla oman äitinne lapsuus, kasvatus, kotiolot ja viinan käyttö ja etenkin vanhempiensa keskinäiset välit.
Ihan liian vähälle huomiolle jätätte isänne roolin (isän suvun) eli sen millaisessa puristuksessa hän ehkä piti äitiänne ja mitä ette edes huomanneet!
Mitä sitten? Älykäs ihminen katkaisee kierteen siihen. Ei se että on joutunut pahoinpidellyksi, oikeuta oman lapsen pahoinpitelyä! Voi v*ttu taas mitä älynväläyksiä!
Mun olo todennäköisesti helpottuu sitten kun omat vanhemmat, varsinkin oma äiti joka pahoinpiteli mua, kuolee. Samalla inhottava siskoni jota on aina suosittu, joutuu selviytymään yksin. Niinkuin minä jouduin lapsesta asti tekemään. Silloin ehkä saatan alkaa tuntea jonkinlaista helpotusta. Kaikki vanhemmat eivät vaan tee parhaintaan tai ole hyviä vanhempia. Eikä äidit ole automaattisesti hyviä äitejä sen takia että ovat saaneet puserrettua alapäästään uuden elämän. Sellaisesta ei tarvitse olla kiitollinen, jos koko lapsuus on helvettiä.
Äitini arvomaailma, 1 raha, 2 terveys ja 3 lapset ja hullut, juopot miehet. Voitte miettiä arvomaailmaani, montenako on äitini, itsekäs narsisti, joka on syyllistänyt minua koko elämäni. En halua olla tekemisissä kuin ihan välttämättömän eikä kyllä halua olla kukaan muukaan, mistähän johtuu?
Vierailija kirjoitti:
Voin kertoa, että joskus lapsi voi laittaa poikki välit ilman mitään erityistä syytäkään. Ja myös silloin, kun häntä on aina kohdeltu hyvin.
Ei siis kannata automaattisesti teilata ja syyttää aloittajaa. Meitä on moneksi, niin myös lapsia.
No ei kyllä varmasti lapsi katkaise välejä vanhempiinsa ilman että on jotain mätää ollut väleissä. Vanhemmat ovat elämän tärkeimpiä ihmisiä lapsuudessa ja heidän puuttuminen elämästä traumatisoi ihmisiä loppuiäksi, joten välejä ei ihan helpolla katkaista. Tokihan lapsi voi olla jollain tavalla henkisesti sairas, se olisi anoa mikä selittäisi tuon jos muka on niin hyvin kohdeltu. Veikkaan kyllä, että siellä ei nyt vaan tiedosteta tai haluta tiedostaa vikaa omassa toiminnassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jotainhan siellä kotonanne on tapahtunut kun tytär ei halua olla missään tekemisissä. Koitas nyt muistella mikä meni pieleen.
Ehkä tyttärellä on mt-ongelmia, kuten todella monilla muilla nuorilla ihmisillä.?
Voi olla että äiti on personaalisuushäiriöinen psykopaatti ja tytär tajusi paeta heti kun se oli mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voihan tuossa olla jotain, mistä äiti ei tiedä mitään.
On turha kehottaa katsomaan peilikn, jos peili ei kerro mitään.
Tytär varmaan tietää syynsä, mutta jos hän ei halua äidin kanssa asiaa selvittää, niin minkäs teet.
Tulee itselle mieleen, olisiko perheen miespuoliset käyttäneet hyväksi.
Tietysti voi olla muitakin syitä esim. jos äiti on liian määräilevä tai itsepäinen. Sekin voi olla piirre, jota ei itse tajua. Tai manipuloiva, epäluotettava.
Jokainen päättää itse keitä kutsuu häihinsä tai keiden kanssa on yhteyksissä. Sitä ei tarvitse perustella kenellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veikkaan että ap ja apn mies ovat luoneet lapsille alkoholinhuuruisen perhehelvetin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuisuuden merkki on se, että ihminen kykenee antamaan anteeksi vanhemmilleen.
Aikuisuuden merkki on että ihminen kykenee jättämään narsistiset manipuloijat taakseen!
Anteeksiannon voi mieltää myös niin, että sen jälkeen menneet tapahtumat eivät enää vaikuta nykyisyyteen ja tulevaisuuteen samalla tapaa eli pystyy muuttamaan merkityksiä, joka menneillä asioilla ja ihmisillä on. Monesti siihen liittyy myös se yhteydenpidon lopettaminen, jos sen seurauksena pystyy elämään onnellisempaa elämää ja tavallaan vakauttamaan suhteensa menneiseen.
Anteeksiannon toinen ääripää on katkeroituminen. Anteeksianto ei välttämättä tarkoita menneiden hyväksymistä eikä aina edes ymmärtämistä eikä missään nimessä unohtamista. Anteeksianto ei ole myöskään alistumista kaltoinkohtelulle. Anteeksi voi antaa vaikka ei olisi pyydetty anteeksi tai kohde ei tietäisi. Se on yksilön sisäinen prosessi, jonka seurauksena suhde menneisyyteen muuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se vaan sillä tavalla, että syitä on niin” sysissä kuin sepissäkin”. Meillä on sama tilanne, aikuinen lapsi on ollut jo vuosia poissa meidän perhepiiristä. Syynä on se , että hänen ja meidän arvomaailma on erittäin kaukana toisistaan. Olemme suoria ja sanomme mielipiteemme lässyttämättä muuta mitä ajattelemme ja hän on samanlainen. Siispä ei ole missään yhteydessä meihin , eikä veljeensäkään.
En oikeastaan kaipaa häntä ollenkaa. Säälin kylläkin, mutta se olisi liian pitkä tarina kerrottavaksi.
Mitäs siitä. Annetaan elää omaa elämäänsä.
Kyllä, testamentti on tehty.Pitäisikö aikuisilla lapsilla olla samanlainen arvomaailma kuin vanhemmillaan? Vain silloinko lapsen kanssa voi olla yhteydessä/tekemisissä? Vanhempien arvomaailmako on ainoa oikea ja hyväksyttävä?
Kuka niin on sanonut ,että pitää olla samanlainen arvomaailma lapsilla ja vanhemmilla. Ei kukaan niin ole väittänyt. Jos haluaa olla erillään, niin sehän on valintakysymys. Elämä on täynnä valintoja.
Mulla on huonot välit äitiin. Veljeni saivat enemmän rahaa kuin minä, minä jouduin itse viikkaamaan pyykkini ja vaihtamaan lakanani,veljeni eivät. Minun elämääni rajoitettiin. Äitini kiusasi jatkuvasti seurusteluun liittyvillä asioilla. Kun joku soitti, kysyi, onks se joku poika. Heitteli sukulaisille, että voisi kattella minulle poikaystävää. Nyt ei nappaa tavata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole ap rehellinen nyt. Käy itsesi kanssa ensi läpi rehellisesti mikä meni pieleen ja sen jälkeen kysy miksi olisit halunnut olla tyttäresi häissä. Jos haluat korjata välisi lapseesi, voit kysyä täältä apua mutta jos et ole rehellinen edes itsellesi ei kukaan voi auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin kertoa, että joskus lapsi voi laittaa poikki välit ilman mitään erityistä syytäkään. Ja myös silloin, kun häntä on aina kohdeltu hyvin.
Ei siis kannata automaattisesti teilata ja syyttää aloittajaa. Meitä on moneksi, niin myös lapsia.Älä jaksa lässyttää. Kukaan ei katkaise välejä, jos kaikki on hyvin. Sinunkin tarvitsee vain viimeiseen asti syyttä uhria. Oikeasti, lapsi vs. aikuinen. Säälittävää.
- Ap
Ja sä kehtaat vastata muka Ap nimissä. Se, jos mikä, on säälittävää.
Laitoin tuon ihan vahingossa. No, ei voi mitään. Tuli jotenkin vanhasta tottumuksesta. Onneksi tuosta nyt kuitenkin tajusi muutenkin, ettei ole ap kyseessä. Kaikenlaista sitä sattuu... :D
Vierailija kirjoitti:
No siis en oikein itsekkään tiedä miksi niin huonot ovat olleet, kahta vuotta nuorempaan poikaan on paljon paljon paremmat olleet. Emme hakeneet mitään apua, kuvittelimme kyseessä olevan enemmänkin teini-iän angstailua. No siis ei tyttö kuulemma ikinä paljoa veljelleen puhunut (saattaa johtua ihan ikäerosta). No siis olen yrittänyt, muttei minulla ole hänen puhelinnumeroansa yms. Siis lukion jälkeen tytär "muutti" meiltä aikalailla niin että pakkasi tavaransa nosti rahat tililtänsä ja sanoi lähtevänsä, eli siis en auttanut muutossa tai opiskelia asunnon rahoittamisessa. Mielestäni en kyllä pojalle ole antanut yhtään enempää mitään, mutta tulemme tulemme niin paljon paremmin toimeen niin saattaa olla että kyllä jotain, mutta suoraan sanottuna niin vähän niin harvoin ettei siitä kukaa suuttuisi
ap
Tämä on hyvin paljastava kohta. Miksi tyttö nosti rahat omalta tililtänsä ja miten äiti sen tiesi, jos ei valvonut tilin käyttöä? Jos rahat olisivat olleet turvassa tilillä, miksi olisi nostanut ne pois, käteinen kun on paljon riskialttiimpaa kadottamiselle ja ryöstölle.
Internetistä löytyy hyvää materiaalia miten nämä "selittämättömästi hylätyt" vanhemmat kertovat tarinaansa kaikille muodossa, jossa ovat itse suurimpia uhreja: http://www.issendai.com/psychology/estrangement/index.html
Oletteko miettineet miksi te sinne häihin olisitte edes halunneet mennä? Voisi kuvitella, että kahdeksaan vuoteen mahtuisi sukujuhlia, joihin tytärtä ei ole edes yritetty kutsua, ja syntymäpäiviä, joina onnitteluja ei ole hänen suuntaansa lähetetty, ja on ollut tärkeämpääkin tekemistä kuin yhteystietojen selvittäminen. Mitä nyt yksistä häistä, kun ei koko ihminen ole tainnut suuremmin kiinnostaa.
Jos aloittaja tai hänen perheenjäsenensä huomaavat, että tyttöä on ollut edes vähän ikävä, ja että tuntuu haikealta kun ollaan niin täysin vieraannuttu, niin siinähän olisi asia jonka tytölle voisi sanoa, jos jollain tapaa saa viestin välitettyä eteenpäin.
Enempää ei tarvita, ja tyttö saa siihen tarttua jos haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoja kirjoituksia täällä mutta ajatelkaapa joskus millainen mahtoi olla oman äitinne lapsuus, kasvatus, kotiolot ja viinan käyttö ja etenkin vanhempiensa keskinäiset välit.
Ihan liian vähälle huomiolle jätätte isänne roolin (isän suvun) eli sen millaisessa puristuksessa hän ehkä piti äitiänne ja mitä ette edes huomanneet!Mitä sitten? Älykäs ihminen katkaisee kierteen siihen. Ei se että on joutunut pahoinpidellyksi, oikeuta oman lapsen pahoinpitelyä! Voi v*ttu taas mitä älynväläyksiä!
Sillä äidillä on voinut olla tosi kylmä ja kova lapsuus ja on itsekin tunneperäisesti vammautunut. Se malli minkä hän on nähnyt lapsuudessaan on muokannut hänet tietynlaiseksi. Taikasauvallako saadaan tilanne muutettua?
Ihan kuten nykyäänkin tapahtuu, vaikka ollaan niin viisaita mutta kaheleita näkyy piisaavan ja kuvittelevat olevansa oikeutettuja tyhmyyksiinsä.
Anteeksianto ei tarkoita (henkisen eikä fyysisen) pahoinpitelyn kohteeksi alistumista. Itse esim olen kyllä antanut anteeksi vanhemmilleni ja koen heitä kohtaan sääliä ja myötätuntoa. He ovat jääneet niin paljosta paitsi. Mutta en silti voi olla heidän kanssaan tekemisissä, koska he yhä jatkavat (henkistä) pahoinpitelyä. Oman terveyteni vuoksi en voi palata ottamaan jatkuvasti (henkisesti) turpaan.
Tunnut unohtavan ettei useimpien kohdalla ole kyse vain menneisyyden tapahtumista, vaan käytöksestä joka jatkuu yhä samana tai jopa pahempana. Kukaan Täysjärkinen ei kehottaisi kumppanin pahoinpitelemää ihmistä palaamaan pahoinpitelijän luo "koska anteeksianto". Etenkään jos pahoinpitelija ei edes myönäisi tehneensä väärin, vaan sanoisi kuinka uhri ansaitsi lyönnit - tai väittäisi ettei niitä edes tapahtunut. Miksi pahoinpitelevien vanhempien luokse pitäisi palata?
Aikuisuutta on myöntää ettei usein asioilla ole onnellista, täydellistä loppua. Joskus ainoa keino selviytyä on myöntää ettei vanhempien kanssa voi olla minkäänlaista suhdetta, jos haluaa itse tervehtyä sen minkä traumoiltaan vielä pystyy.