Lue keskustelun säännöt.
Mt. Everestin vainajat pyörivät mielessäni.
30.06.2021 |
Olen palstalla näkemäni kommentin johdosta kehittänyt itselleni kummallisen kiinnostuksen Mount Everestillä lepääviin kiipeilijöihin. Olin kuullut niistä aiemminkin, mutta luulin että on legendaa ettei ruumiita saada alas vuorelta.
Osa vainajista säilyy näkyvissä ja verrattain hyvässä kunnossa vuosiakin sääolosuhteiden vuoksi. Lämpötila ei koskaan laske alle nollan.
Niin sanotulla death zonella (lähellä huippua) on ollut nähtävissä useita ihmisiä jotka eivät koskaan selvinneet alas. Kiipeilijät siis kulkevat vainajien ohi pyrkiessään maailman korkeimmalle huipulle.
Ajatus on samaan aikaan tosi karmaiseva ja kiehtova. Miltä tuntuisi nähdä hautaamaton, vuorella vuosia levännyt ihminen? Miltä omaisista tuntuu kun läheistä ei koskaan saa haudata, vaikka ruumiin koordinaatit ovat tiedossa ja netti täynnä valokuvia? Miten nukkuvat yönsä ne kiipeilijät, jotka aikanaan ovat joutuneet hylkäämään vielä elossa olevan ihmisen mahdottomien pelastusolosuhteiden vuoksi?
En tiedä miksi tämä aihe nyt pälkähtää mieleeni säännöllisesti.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Green_Boots
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Francys_Arsentiev
https://sometimes-interesting.com/mount-everest-dead-bodies/
Kommentit (1996)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luen aina välillä vuorikiipeilystä, vuorista ja vuorikiipeilijöistä. Kaiken aloitti Everestin yhden tiimin kausista kertoja sarja Everest: Beyond the limit.
Loogisesti ajatellen vuorikiipeily on ns. hullun hommaa, riskit tuntuvat huomattavasti suuremmilta kuin hyödyt ja niin kovasti kuin maisemia ja luonnon kauneutta rakastankin, en oikein kuitenkaan ymmärrä perusteluja kiivetä huipuille, joissa ollaan pari minuuttia ja väsyneenä kiivetään alas ja kuolema on läsnä jokaisella askeleella, kunnes on lähtenyt perusleiristä kotimatkalle, ehkä vielä silloinkin.
Osalla kiipeilijöistä on - uskoisin- vimma todistaa jotakin, se ajaa vaarallisen harrastuksen pariin. Epäilisin, ettei ihan jokainen heistä aivan täysin ymmärrä vuorikiipeilyn vaarallisuutta. Into kertoa kiivenneensä sinne ja tänne, se kokemus vie voiton riskien täydestä arvioinnista. Veikka Gustafssoninkin lausunnoista olen havainnut samaa, että vasta kun kiipeilykavereita kuoli, hän käsitti kunnolla asian.
Siksipä juuri hankkiutukaa aluksi turvalliseen oppiin esim Norjassa kaikki opetetaan ihan alkeista lähtien. Se on yksi vanhoja kiipeilijämaita. Ei mitään riskejä käytännössä tuolla kun opit kaikki turvaniksit. Ja siitä voi sitten kokeilla vaativampia maita ja tilanteita kun itse jo tietää varmasti mikä toimii. Alle 6000 m tasolla pärjää varmasti. Sitten jo 7000-8000-9000 alkavat olla riskejä todella.
Itse innostuin alasta kun natiaisena meninkin tallaamaan Norjassa vaarallisen jäätikön yli suoraan vuorelle, hypin siis tennareilla vaan syvien kuilujen yli, ukana ei mitään varusteita ei edes reppua, vain kamera kädessä. Lähempänä vuorta huomasin pitkän letkan siellä vuorenharjanteella ihmisiä, ja ne pysähtyivät kun huomasivat minut ja alkoivat huudelle kovaa ja heittää köyttä suuntaani. Saksalaiset vetivät minut ison kivikon yli ja olivat äkäisiä kuin ampiaiset!Siihen tuli norjalainen opas.
Sinä hullu suomalainen tulitko suoraan siis tuosta tosiaan yli?
-Joo.
Siitä ei ole kukaan kävellyt 30 een vuoteen tiesitko?
-No enpä.
Ne kiinnittivät minut naruunsa ja menimme huipulle. Eteneminen oli äärimmäisen hidasta. Kun tulimme hotellille huomasin vanhan lehtileikkeen sen eteisessä ja siinä luki syy miksi jäätikköä ei kukaan ole ylittänyt 30 een vuoteen. Oli nimittäin muutama pudonnut niihin kuiluihin.
En ollut koskaan ollut vuorilla enkä tiennyt siis jäätiköistä mitään. Huomasin vaan autosta kiva huipun ja kävelin sinne niin suoraan kuin pystyin. Oli varjelusta että selvisin.
Tarkistakaa aina maasto ja tarkasti ennekuin innostutte.
Se on jäätikkö jossa valtavat kuilut tuon lumivaipan alla. Sieltä ei löydy, helikopteri ei näe sinua, jäätyy kiinni siellä.
Menin sitten aika pian tuon jälkeen kaverini kanssa uudelleen tuonne koska halusin nähdä mistä ne oikeaoppisesti sinne menevät ja mitä antavat mukaansa. Se reissu kesti tuntitolkulla pidempään narutettuna, kivikon loppuessa. Sieltä sai mukaansa diplomin. Ne muistivat minut ja tekivät diplomin jossa oli käynyt kaksi kertaa vuorella ja eka kerta vailla mitään varusteita , jäätikön yli :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luen aina välillä vuorikiipeilystä, vuorista ja vuorikiipeilijöistä. Kaiken aloitti Everestin yhden tiimin kausista kertoja sarja Everest: Beyond the limit.
Loogisesti ajatellen vuorikiipeily on ns. hullun hommaa, riskit tuntuvat huomattavasti suuremmilta kuin hyödyt ja niin kovasti kuin maisemia ja luonnon kauneutta rakastankin, en oikein kuitenkaan ymmärrä perusteluja kiivetä huipuille, joissa ollaan pari minuuttia ja väsyneenä kiivetään alas ja kuolema on läsnä jokaisella askeleella, kunnes on lähtenyt perusleiristä kotimatkalle, ehkä vielä silloinkin.
Osalla kiipeilijöistä on - uskoisin- vimma todistaa jotakin, se ajaa vaarallisen harrastuksen pariin. Epäilisin, ettei ihan jokainen heistä aivan täysin ymmärrä vuorikiipeilyn vaarallisuutta. Into kertoa kiivenneensä sinne ja tänne, se kokemus vie voiton riskien täydestä arvioinnista. Veikka Gustafssoninkin lausunnoista olen havainnut samaa, että vasta kun kiipeilykavereita kuoli, hän käsitti kunnolla asian.
Siksipä juuri hankkiutukaa aluksi turvalliseen oppiin esim Norjassa kaikki opetetaan ihan alkeista lähtien. Se on yksi vanhoja kiipeilijämaita. Ei mitään riskejä käytännössä tuolla kun opit kaikki turvaniksit. Ja siitä voi sitten kokeilla vaativampia maita ja tilanteita kun itse jo tietää varmasti mikä toimii. Alle 6000 m tasolla pärjää varmasti. Sitten jo 7000-8000-9000 alkavat olla riskejä todella.
Itse innostuin alasta kun natiaisena meninkin tallaamaan Norjassa vaarallisen jäätikön yli suoraan vuorelle, hypin siis tennareilla vaan syvien kuilujen yli, ukana ei mitään varusteita ei edes reppua, vain kamera kädessä. Lähempänä vuorta huomasin pitkän letkan siellä vuorenharjanteella ihmisiä, ja ne pysähtyivät kun huomasivat minut ja alkoivat huudelle kovaa ja heittää köyttä suuntaani. Saksalaiset vetivät minut ison kivikon yli ja olivat äkäisiä kuin ampiaiset!Siihen tuli norjalainen opas.
Sinä hullu suomalainen tulitko suoraan siis tuosta tosiaan yli?
-Joo.
Siitä ei ole kukaan kävellyt 30 een vuoteen tiesitko?
-No enpä.
Ne kiinnittivät minut naruunsa ja menimme huipulle. Eteneminen oli äärimmäisen hidasta. Kun tulimme hotellille huomasin vanhan lehtileikkeen sen eteisessä ja siinä luki syy miksi jäätikköä ei kukaan ole ylittänyt 30 een vuoteen. Oli nimittäin muutama pudonnut niihin kuiluihin.
En ollut koskaan ollut vuorilla enkä tiennyt siis jäätiköistä mitään. Huomasin vaan autosta kiva huipun ja kävelin sinne niin suoraan kuin pystyin. Oli varjelusta että selvisin.
Tarkistakaa aina maasto ja tarkasti ennekuin innostutte.
Se on jäätikkö jossa valtavat kuilut tuon lumivaipan alla. Sieltä ei löydy, helikopteri ei näe sinua, jäätyy kiinni siellä.
Natiaisena? Missä isi ja äiti olivat? Mistä jäätiköstä oli kyse?
Tässä ketjussa on kyllä muutamakin tarinankertoja.
No katson olleensi natiainen vielä. Jotunheimissa on tuo. Ja kaikki on valitettavasti totta, nolona myönnän. En vaan tiennyt tosiaan muusta kuin lappireissuista, se jäätikkö näytti pelkältä lumikentältä. Puolessa välissä näin reikiä ja kurkistin mahallani reikään: jumalaton sininen holvi kaartui leveäksi ja päällä oli vaan siltoja jäästä ja lumesta. Päättelemällä missä kuilu oli kapein pompin sitten vaan tennareilla yli! Ei olleet edes lenkkarit muuten, liukkaat siis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei Everestin kiipeily nykymuodossaan ole urheilua, vaan matkailuliiketomintaa.
__________
Vanha Jeti
Lisäisin vielä, että harvinaisen huonomoraalista ja epäeettistä matkailuliiketoimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luen aina välillä vuorikiipeilystä, vuorista ja vuorikiipeilijöistä. Kaiken aloitti Everestin yhden tiimin kausista kertoja sarja Everest: Beyond the limit.
Loogisesti ajatellen vuorikiipeily on ns. hullun hommaa, riskit tuntuvat huomattavasti suuremmilta kuin hyödyt ja niin kovasti kuin maisemia ja luonnon kauneutta rakastankin, en oikein kuitenkaan ymmärrä perusteluja kiivetä huipuille, joissa ollaan pari minuuttia ja väsyneenä kiivetään alas ja kuolema on läsnä jokaisella askeleella, kunnes on lähtenyt perusleiristä kotimatkalle, ehkä vielä silloinkin.
Osalla kiipeilijöistä on - uskoisin- vimma todistaa jotakin, se ajaa vaarallisen harrastuksen pariin. Epäilisin, ettei ihan jokainen heistä aivan täysin ymmärrä vuorikiipeilyn vaarallisuutta. Into kertoa kiivenneensä sinne ja tänne, se kokemus vie voiton riskien täydestä arvioinnista. Veikka Gustafssoninkin lausunnoista olen havainnut samaa, että vasta kun kiipeilykavereita kuoli, hän käsitti kunnolla asian.
Siksipä juuri hankkiutukaa aluksi turvalliseen oppiin esim Norjassa kaikki opetetaan ihan alkeista lähtien. Se on yksi vanhoja kiipeilijämaita. Ei mitään riskejä käytännössä tuolla kun opit kaikki turvaniksit. Ja siitä voi sitten kokeilla vaativampia maita ja tilanteita kun itse jo tietää varmasti mikä toimii. Alle 6000 m tasolla pärjää varmasti. Sitten jo 7000-8000-9000 alkavat olla riskejä todella.
Itse innostuin alasta kun natiaisena meninkin tallaamaan Norjassa vaarallisen jäätikön yli suoraan vuorelle, hypin siis tennareilla vaan syvien kuilujen yli, ukana ei mitään varusteita ei edes reppua, vain kamera kädessä. Lähempänä vuorta huomasin pitkän letkan siellä vuorenharjanteella ihmisiä, ja ne pysähtyivät kun huomasivat minut ja alkoivat huudelle kovaa ja heittää köyttä suuntaani. Saksalaiset vetivät minut ison kivikon yli ja olivat äkäisiä kuin ampiaiset!Siihen tuli norjalainen opas.
Sinä hullu suomalainen tulitko suoraan siis tuosta tosiaan yli?
-Joo.
Siitä ei ole kukaan kävellyt 30 een vuoteen tiesitko?
-No enpä.
Ne kiinnittivät minut naruunsa ja menimme huipulle. Eteneminen oli äärimmäisen hidasta. Kun tulimme hotellille huomasin vanhan lehtileikkeen sen eteisessä ja siinä luki syy miksi jäätikköä ei kukaan ole ylittänyt 30 een vuoteen. Oli nimittäin muutama pudonnut niihin kuiluihin.
En ollut koskaan ollut vuorilla enkä tiennyt siis jäätiköistä mitään. Huomasin vaan autosta kiva huipun ja kävelin sinne niin suoraan kuin pystyin. Oli varjelusta että selvisin.
Tarkistakaa aina maasto ja tarkasti ennekuin innostutte.
Se on jäätikkö jossa valtavat kuilut tuon lumivaipan alla. Sieltä ei löydy, helikopteri ei näe sinua, jäätyy kiinni siellä.
Menin sitten aika pian tuon jälkeen kaverini kanssa uudelleen tuonne koska halusin nähdä mistä ne oikeaoppisesti sinne menevät ja mitä antavat mukaansa. Se reissu kesti tuntitolkulla pidempään narutettuna, kivikon loppuessa. Sieltä sai mukaansa diplomin. Ne muistivat minut ja tekivät diplomin jossa oli käynyt kaksi kertaa vuorella ja eka kerta vailla mitään varusteita , jäätikön yli :)
No kerro nyt missä ja milloin se oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luen aina välillä vuorikiipeilystä, vuorista ja vuorikiipeilijöistä. Kaiken aloitti Everestin yhden tiimin kausista kertoja sarja Everest: Beyond the limit.
Loogisesti ajatellen vuorikiipeily on ns. hullun hommaa, riskit tuntuvat huomattavasti suuremmilta kuin hyödyt ja niin kovasti kuin maisemia ja luonnon kauneutta rakastankin, en oikein kuitenkaan ymmärrä perusteluja kiivetä huipuille, joissa ollaan pari minuuttia ja väsyneenä kiivetään alas ja kuolema on läsnä jokaisella askeleella, kunnes on lähtenyt perusleiristä kotimatkalle, ehkä vielä silloinkin.
Osalla kiipeilijöistä on - uskoisin- vimma todistaa jotakin, se ajaa vaarallisen harrastuksen pariin. Epäilisin, ettei ihan jokainen heistä aivan täysin ymmärrä vuorikiipeilyn vaarallisuutta. Into kertoa kiivenneensä sinne ja tänne, se kokemus vie voiton riskien täydestä arvioinnista. Veikka Gustafssoninkin lausunnoista olen havainnut samaa, että vasta kun kiipeilykavereita kuoli, hän käsitti kunnolla asian.
Siksipä juuri hankkiutukaa aluksi turvalliseen oppiin esim Norjassa kaikki opetetaan ihan alkeista lähtien. Se on yksi vanhoja kiipeilijämaita. Ei mitään riskejä käytännössä tuolla kun opit kaikki turvaniksit. Ja siitä voi sitten kokeilla vaativampia maita ja tilanteita kun itse jo tietää varmasti mikä toimii. Alle 6000 m tasolla pärjää varmasti. Sitten jo 7000-8000-9000 alkavat olla riskejä todella.
Itse innostuin alasta kun natiaisena meninkin tallaamaan Norjassa vaarallisen jäätikön yli suoraan vuorelle, hypin siis tennareilla vaan syvien kuilujen yli, ukana ei mitään varusteita ei edes reppua, vain kamera kädessä. Lähempänä vuorta huomasin pitkän letkan siellä vuorenharjanteella ihmisiä, ja ne pysähtyivät kun huomasivat minut ja alkoivat huudelle kovaa ja heittää köyttä suuntaani. Saksalaiset vetivät minut ison kivikon yli ja olivat äkäisiä kuin ampiaiset!Siihen tuli norjalainen opas.
Sinä hullu suomalainen tulitko suoraan siis tuosta tosiaan yli?
-Joo.
Siitä ei ole kukaan kävellyt 30 een vuoteen tiesitko?
-No enpä.
Ne kiinnittivät minut naruunsa ja menimme huipulle. Eteneminen oli äärimmäisen hidasta. Kun tulimme hotellille huomasin vanhan lehtileikkeen sen eteisessä ja siinä luki syy miksi jäätikköä ei kukaan ole ylittänyt 30 een vuoteen. Oli nimittäin muutama pudonnut niihin kuiluihin.
En ollut koskaan ollut vuorilla enkä tiennyt siis jäätiköistä mitään. Huomasin vaan autosta kiva huipun ja kävelin sinne niin suoraan kuin pystyin. Oli varjelusta että selvisin.
Tarkistakaa aina maasto ja tarkasti ennekuin innostutte.
Se on jäätikkö jossa valtavat kuilut tuon lumivaipan alla. Sieltä ei löydy, helikopteri ei näe sinua, jäätyy kiinni siellä.
Natiaisena? Missä isi ja äiti olivat? Mistä jäätiköstä oli kyse?
Tässä ketjussa on kyllä muutamakin tarinankertoja.
No katson olleensi natiainen vielä. Jotunheimissa on tuo. Ja kaikki on valitettavasti totta, nolona myönnän. En vaan tiennyt tosiaan muusta kuin lappireissuista, se jäätikkö näytti pelkältä lumikentältä. Puolessa välissä näin reikiä ja kurkistin mahallani reikään: jumalaton sininen holvi kaartui leveäksi ja päällä oli vaan siltoja jäästä ja lumesta. Päättelemällä missä kuilu oli kapein pompin sitten vaan tennareilla yli! Ei olleet edes lenkkarit muuten, liukkaat siis.
Ensin ajattelin kääntyä kun huomasin miten palasina se kenttä oli mutta en silloinkaan hahmottanut yhtään että niitä kuiluja oli niin paljon, kaikki ei näkyneet suoraan. No katselin huppua ja ajattelin että kun olen n puolessa välissä niin samalla riskillähän tässä käy huipulla. Ihan tolkuttoman nolo reissu. Saksalaiset hoilasivat koko illan hotellilla kaljapäissään laulujaan ja liittivät minut hullun suomalaisen niihin vielä tarjosivat kaljaa ja kaulailivat minua. -Oootte te oikeesti hullua porukkaa...lopulta sain ilmaiset juomat koko illaksi ja järkytys kuittaantui iloksi.
ja kyllä ne muistivat sitten kun palasin, koko hotelli, ja ensimmäiseksi möivät pakolla lipun vuorelle.-Sinä et mene yhtään minnekään ilman lippua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päällimmäisenä jäi tunne, että mitä hattua. Oliko ne todella noin epäammattimaisia, että köysiä ja happipulloja ei ollutkaan siellä, missä piti? Muutamakin tyyppi kävelee toisen ohi, joka makaa ihan töttörisröö ja sanoo, että eikun mä oottelen tässä ja muut on vaan, että ok, no palataan??
Sen sijaan sen ymmärsin, että vaikka kuinka on ammattilainen, ei jätä toista huipulle, vaan yrittää tuoda alas, mutta siinäkin: miksi sinne jäätiin kahdestaan? Miksi siinä vaiheessa, kun nähtiin/tiedettiin, että pari tyyppiä jäi matkasta aika lähelle leiriä (siis Beck ja se nainen), ei lähetetty niitä serpoja heti sinne?
Jotenkin kauhistutti ja ärsytti se edes takaisin hoippurointi: jos nyt on sitten päätetty, että jokainen vastaa vain itsestään, niin miksi eivät taapertaneet kukin suoraan leiriin, vaan pyörivät ympyrää.
Jos sen vuoksi, että ollaan ihan tillin tallin happivajeessa, niin sen hullummalta koko homma tuntuu. Eihän se huipulla käyntikään voi enää tuntua missään, siis että mikä "kokemus" se sitten enää on?
Se, mikä nousi kanssa aika julmasti esiin on, että jokainen lopulta pitää huolen omasta bisneksestään = tuo alas omat asiakkaat. Sinällään, joo-o, mutta liiketoimintana aika pastaa.
Ja urheiluna: kyllä muussa extremessä on sääntö, että jokaisen henki ensin ja suoritukset sitten.
Otetaanpa pointti kerrallaan:
Kommunikaatio ei tuolla ole täydellistä. Köysien laitossa tehdään usein yhteistyötä, eli sovitaan että yksi retkunta laittaa köydet paikkaan X ja muutkin saavat niitä sitten käyttää. Tieto siitä, että köysiä ei olekaan paikallaan saattaa juuttua jonnekin välille. šerpat eivät jaksa/muista ilmoittaa, ehkä tieto menee vain omalle retkikunnalle, voi tulla selkeä väärinkäsitys (ns rikkinäinen puhelin -ilmiö), jne.
Jos ihminen on maksanut 60000-100000€ matkastaan, on kohtuutonta vaatia, että kaikki keskeyttävät retkensä kun joku pölvästi on 1) leikkauttanut silmänsä vähän ennen lähtöä 2) "unohtanut" mainita asiasta retkikunnan johtajalle. Kyllä tuolla jokainen on vastuussa lähinnä itsestään.
Ei siellä ollut šerpoja noin vain luvutonta määrää mistä lähettää vereksiä kavereita hakemaan väkeä takaisin. Jollain retkikunnilla on nykyään enemmän (2 per asiakas huippupäivänä) kuin tuolloin, mutta retken hinta kiipeää kuusinumeroiseksi. Sitten onnistumisprosentti onkin 100% ja kuolleisuus 0% (esim. Furtenbach Adventures).
Porukka ei löytänyt myrskyssä ja umpiväsyneinä parin sadan metrin päässä olevaan nelosleiriin. Tämä on ihan normikauraa noissa oloissa ja fyysisessä/henkisessä tilassa. Suomessakin on Lapissa kuollut ihmisiä ihan autiotuvan nurkalle kun sitä ei myrskyssä löytynyt ajoissa. Saati sitten tuolla 8 kilometrin korkeudessa. Keli oli niin paha, että leirin turviin päässeet eivät voineet lähteä ulos haahulemaan hekään.
Kuten olen jo ennenkin maininnut, on kommunaalinen vastuuntunto suureksi osaksi kadonnut, kun kiipeilijät eivät enää ole oikeita harrastajia ja retkikunnat kansallisten alppikerhojen lähettiläitä, vain kalliilla hinnalla reissun ostaneita amatöörejä. Ei todellakaan voida vaatia, että kalliit ja hyvin järjestetyt retkikunnat ottavat hoitaakseen halpojen ja huonojen retkikuntien huollon, kun kerran sattuvat paikalla olemaan.
Ei Everestin kiipeily nykymuodossaan ole urheilua, vaan matkailuliiketomintaa.
__________
Vanha Jeti
Joo, kyllä nämä pointit on ihan selviä ja selkeitä.
Mun on vaan ihan jumalattoman vaikeaa tajuta, että kun kyse on monen kymmenen, satojen tuhansien bisneksestä ja ihmishengistä, on varaa noin isoihin kommunikaatiomokiin tai siihen, että alaiset ei nyt muista/jaksa/viitsi kertoa, ovatko tehneet jotain tai eivätkö ole.
Eli itselleni, bisneshenkisenä ja varmaan vähän kylmänäkin ihmisenä tää näyttäytyy kummallisena amatööripuuhasteluna, jossa ei ole mitään järkeä ja asiakkaan vastine rahalleen surkea.
Ihmettelen, miten pitkään nykyolosuhteissa ja kaiken maailman kestävyysvaatimuksissa voi toi bisnes pärjätä.
Vierailija kirjoitti:
Keksiikö joku, miksi Mallorylla ei löydettäessä ollut kuin yksi kenkä jalassa? Toinen jalka oli katkennut ja siinä oli oikein hyvässä kunnossa ollut tukeva kenkä vielä paikoillaan, mutta toinen, terve jalka oli paljas. En oikein keksi miten se kenkä olisi kuoleman jälkeen lähtenyt irti viemättä luuta mukanaan. Vai olisiko iho ja lihakset jotenkin surkastuneet ja kenkä sitten luisunut paikoiltaan?
Tuolla jäätiköt paukkavat läpimässä lohjeta kuin ihan kotijärvillä, ja sellaisessa pinteessä irtoaa siihen jäätynyt kenkä että pamahtaa. Se osa sitten etenee jonnekin ja toinen ei...noin se tapahtuu. Jää elää koko ajan. Koko ajan, sään mukaan. Jäätyy lumittuu jäätyy sulaa, lohkeilee....muttuu vedeksi alla ja vierittää soraa. Se toinen kenkä on alempana varmaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luen aina välillä vuorikiipeilystä, vuorista ja vuorikiipeilijöistä. Kaiken aloitti Everestin yhden tiimin kausista kertoja sarja Everest: Beyond the limit.
Loogisesti ajatellen vuorikiipeily on ns. hullun hommaa, riskit tuntuvat huomattavasti suuremmilta kuin hyödyt ja niin kovasti kuin maisemia ja luonnon kauneutta rakastankin, en oikein kuitenkaan ymmärrä perusteluja kiivetä huipuille, joissa ollaan pari minuuttia ja väsyneenä kiivetään alas ja kuolema on läsnä jokaisella askeleella, kunnes on lähtenyt perusleiristä kotimatkalle, ehkä vielä silloinkin.
Osalla kiipeilijöistä on - uskoisin- vimma todistaa jotakin, se ajaa vaarallisen harrastuksen pariin. Epäilisin, ettei ihan jokainen heistä aivan täysin ymmärrä vuorikiipeilyn vaarallisuutta. Into kertoa kiivenneensä sinne ja tänne, se kokemus vie voiton riskien täydestä arvioinnista. Veikka Gustafssoninkin lausunnoista olen havainnut samaa, että vasta kun kiipeilykavereita kuoli, hän käsitti kunnolla asian.
Siksipä juuri hankkiutukaa aluksi turvalliseen oppiin esim Norjassa kaikki opetetaan ihan alkeista lähtien. Se on yksi vanhoja kiipeilijämaita. Ei mitään riskejä käytännössä tuolla kun opit kaikki turvaniksit. Ja siitä voi sitten kokeilla vaativampia maita ja tilanteita kun itse jo tietää varmasti mikä toimii. Alle 6000 m tasolla pärjää varmasti. Sitten jo 7000-8000-9000 alkavat olla riskejä todella.
Itse innostuin alasta kun natiaisena meninkin tallaamaan Norjassa vaarallisen jäätikön yli suoraan vuorelle, hypin siis tennareilla vaan syvien kuilujen yli, ukana ei mitään varusteita ei edes reppua, vain kamera kädessä. Lähempänä vuorta huomasin pitkän letkan siellä vuorenharjanteella ihmisiä, ja ne pysähtyivät kun huomasivat minut ja alkoivat huudelle kovaa ja heittää köyttä suuntaani. Saksalaiset vetivät minut ison kivikon yli ja olivat äkäisiä kuin ampiaiset!Siihen tuli norjalainen opas.
Sinä hullu suomalainen tulitko suoraan siis tuosta tosiaan yli?
-Joo.
Siitä ei ole kukaan kävellyt 30 een vuoteen tiesitko?
-No enpä.
Ne kiinnittivät minut naruunsa ja menimme huipulle. Eteneminen oli äärimmäisen hidasta. Kun tulimme hotellille huomasin vanhan lehtileikkeen sen eteisessä ja siinä luki syy miksi jäätikköä ei kukaan ole ylittänyt 30 een vuoteen. Oli nimittäin muutama pudonnut niihin kuiluihin.
En ollut koskaan ollut vuorilla enkä tiennyt siis jäätiköistä mitään. Huomasin vaan autosta kiva huipun ja kävelin sinne niin suoraan kuin pystyin. Oli varjelusta että selvisin.
Tarkistakaa aina maasto ja tarkasti ennekuin innostutte.
Se on jäätikkö jossa valtavat kuilut tuon lumivaipan alla. Sieltä ei löydy, helikopteri ei näe sinua, jäätyy kiinni siellä.
Menin sitten aika pian tuon jälkeen kaverini kanssa uudelleen tuonne koska halusin nähdä mistä ne oikeaoppisesti sinne menevät ja mitä antavat mukaansa. Se reissu kesti tuntitolkulla pidempään narutettuna, kivikon loppuessa. Sieltä sai mukaansa diplomin. Ne muistivat minut ja tekivät diplomin jossa oli käynyt kaksi kertaa vuorella ja eka kerta vailla mitään varusteita , jäätikön yli :)
No kerro nyt missä ja milloin se oli.
Ajelin Norjassa ja ihailin vuonoja, sitten päädyon yhä ylemmäksi jonne kaikki ajoivat ja tulin jonkin hotellin pihaan. Siitä läksin ominpäin hiippailemaan vuorelle joka näkyi minusta ei niin kaukana oli klo n 9.00, tulin kivikon reunaan ja siitä pötkin kohti huippua. Hotellilat oli lähtenut aamullla se naruretkue vasempaa reittiä ja tapasin ne siellä vuorenharjanteella mulle huutamassa.
Juvashytta on hotelli ja Galdhöpiggen norski Ö llä. Se hotelli paloi sitten myöhemmin ei ole enää samanlainen. Ja vaikka vuori oli ns helppo niin ne kuilut sikavaarallisia, muistakaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päällimmäisenä jäi tunne, että mitä hattua. Oliko ne todella noin epäammattimaisia, että köysiä ja happipulloja ei ollutkaan siellä, missä piti? Muutamakin tyyppi kävelee toisen ohi, joka makaa ihan töttörisröö ja sanoo, että eikun mä oottelen tässä ja muut on vaan, että ok, no palataan??
Sen sijaan sen ymmärsin, että vaikka kuinka on ammattilainen, ei jätä toista huipulle, vaan yrittää tuoda alas, mutta siinäkin: miksi sinne jäätiin kahdestaan? Miksi siinä vaiheessa, kun nähtiin/tiedettiin, että pari tyyppiä jäi matkasta aika lähelle leiriä (siis Beck ja se nainen), ei lähetetty niitä serpoja heti sinne?
Jotenkin kauhistutti ja ärsytti se edes takaisin hoippurointi: jos nyt on sitten päätetty, että jokainen vastaa vain itsestään, niin miksi eivät taapertaneet kukin suoraan leiriin, vaan pyörivät ympyrää.
Jos sen vuoksi, että ollaan ihan tillin tallin happivajeessa, niin sen hullummalta koko homma tuntuu. Eihän se huipulla käyntikään voi enää tuntua missään, siis että mikä "kokemus" se sitten enää on?
Se, mikä nousi kanssa aika julmasti esiin on, että jokainen lopulta pitää huolen omasta bisneksestään = tuo alas omat asiakkaat. Sinällään, joo-o, mutta liiketoimintana aika pastaa.
Ja urheiluna: kyllä muussa extremessä on sääntö, että jokaisen henki ensin ja suoritukset sitten.
Otetaanpa pointti kerrallaan:
Kommunikaatio ei tuolla ole täydellistä. Köysien laitossa tehdään usein yhteistyötä, eli sovitaan että yksi retkunta laittaa köydet paikkaan X ja muutkin saavat niitä sitten käyttää. Tieto siitä, että köysiä ei olekaan paikallaan saattaa juuttua jonnekin välille. šerpat eivät jaksa/muista ilmoittaa, ehkä tieto menee vain omalle retkikunnalle, voi tulla selkeä väärinkäsitys (ns rikkinäinen puhelin -ilmiö), jne.
Jos ihminen on maksanut 60000-100000€ matkastaan, on kohtuutonta vaatia, että kaikki keskeyttävät retkensä kun joku pölvästi on 1) leikkauttanut silmänsä vähän ennen lähtöä 2) "unohtanut" mainita asiasta retkikunnan johtajalle. Kyllä tuolla jokainen on vastuussa lähinnä itsestään.
Ei siellä ollut šerpoja noin vain luvutonta määrää mistä lähettää vereksiä kavereita hakemaan väkeä takaisin. Jollain retkikunnilla on nykyään enemmän (2 per asiakas huippupäivänä) kuin tuolloin, mutta retken hinta kiipeää kuusinumeroiseksi. Sitten onnistumisprosentti onkin 100% ja kuolleisuus 0% (esim. Furtenbach Adventures).
Porukka ei löytänyt myrskyssä ja umpiväsyneinä parin sadan metrin päässä olevaan nelosleiriin. Tämä on ihan normikauraa noissa oloissa ja fyysisessä/henkisessä tilassa. Suomessakin on Lapissa kuollut ihmisiä ihan autiotuvan nurkalle kun sitä ei myrskyssä löytynyt ajoissa. Saati sitten tuolla 8 kilometrin korkeudessa. Keli oli niin paha, että leirin turviin päässeet eivät voineet lähteä ulos haahulemaan hekään.
Kuten olen jo ennenkin maininnut, on kommunaalinen vastuuntunto suureksi osaksi kadonnut, kun kiipeilijät eivät enää ole oikeita harrastajia ja retkikunnat kansallisten alppikerhojen lähettiläitä, vain kalliilla hinnalla reissun ostaneita amatöörejä. Ei todellakaan voida vaatia, että kalliit ja hyvin järjestetyt retkikunnat ottavat hoitaakseen halpojen ja huonojen retkikuntien huollon, kun kerran sattuvat paikalla olemaan.
Ei Everestin kiipeily nykymuodossaan ole urheilua, vaan matkailuliiketomintaa.
__________
Vanha Jeti
Joo, kyllä nämä pointit on ihan selviä ja selkeitä.
Mun on vaan ihan jumalattoman vaikeaa tajuta, että kun kyse on monen kymmenen, satojen tuhansien bisneksestä ja ihmishengistä, on varaa noin isoihin kommunikaatiomokiin tai siihen, että alaiset ei nyt muista/jaksa/viitsi kertoa, ovatko tehneet jotain tai eivätkö ole.
Eli itselleni, bisneshenkisenä ja varmaan vähän kylmänäkin ihmisenä tää näyttäytyy kummallisena amatööripuuhasteluna, jossa ei ole mitään järkeä ja asiakkaan vastine rahalleen surkea.
Ihmettelen, miten pitkään nykyolosuhteissa ja kaiken maailman kestävyysvaatimuksissa voi toi bisnes pärjätä.
Hei tätä mäkin oon hakenut, mutten osannut sanoa!
Yksikään huvipuiston omistaja ei pyöritä pelejään noilla riskeillä. Everest ja muut vuoret vielä voivat ajaa kaksilla rattailla, myydä yhtä aikaa romanttista, tosi kovien jätkien elämystä ja toisaalta turistin riskitöntä reissua.
Ja edelleen ihmettelen tyyppiä, joka on valmis maksamaan satatonneroisen siitä, että kenties pääsee näkemään, kun muutama jää kuolemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luen aina välillä vuorikiipeilystä, vuorista ja vuorikiipeilijöistä. Kaiken aloitti Everestin yhden tiimin kausista kertoja sarja Everest: Beyond the limit.
Loogisesti ajatellen vuorikiipeily on ns. hullun hommaa, riskit tuntuvat huomattavasti suuremmilta kuin hyödyt ja niin kovasti kuin maisemia ja luonnon kauneutta rakastankin, en oikein kuitenkaan ymmärrä perusteluja kiivetä huipuille, joissa ollaan pari minuuttia ja väsyneenä kiivetään alas ja kuolema on läsnä jokaisella askeleella, kunnes on lähtenyt perusleiristä kotimatkalle, ehkä vielä silloinkin.
Osalla kiipeilijöistä on - uskoisin- vimma todistaa jotakin, se ajaa vaarallisen harrastuksen pariin. Epäilisin, ettei ihan jokainen heistä aivan täysin ymmärrä vuorikiipeilyn vaarallisuutta. Into kertoa kiivenneensä sinne ja tänne, se kokemus vie voiton riskien täydestä arvioinnista. Veikka Gustafssoninkin lausunnoista olen havainnut samaa, että vasta kun kiipeilykavereita kuoli, hän käsitti kunnolla asian.
Siksipä juuri hankkiutukaa aluksi turvalliseen oppiin esim Norjassa kaikki opetetaan ihan alkeista lähtien. Se on yksi vanhoja kiipeilijämaita. Ei mitään riskejä käytännössä tuolla kun opit kaikki turvaniksit. Ja siitä voi sitten kokeilla vaativampia maita ja tilanteita kun itse jo tietää varmasti mikä toimii. Alle 6000 m tasolla pärjää varmasti. Sitten jo 7000-8000-9000 alkavat olla riskejä todella.
Itse innostuin alasta kun natiaisena meninkin tallaamaan Norjassa vaarallisen jäätikön yli suoraan vuorelle, hypin siis tennareilla vaan syvien kuilujen yli, ukana ei mitään varusteita ei edes reppua, vain kamera kädessä. Lähempänä vuorta huomasin pitkän letkan siellä vuorenharjanteella ihmisiä, ja ne pysähtyivät kun huomasivat minut ja alkoivat huudelle kovaa ja heittää köyttä suuntaani. Saksalaiset vetivät minut ison kivikon yli ja olivat äkäisiä kuin ampiaiset!Siihen tuli norjalainen opas.
Sinä hullu suomalainen tulitko suoraan siis tuosta tosiaan yli?
-Joo.
Siitä ei ole kukaan kävellyt 30 een vuoteen tiesitko?
-No enpä.
Ne kiinnittivät minut naruunsa ja menimme huipulle. Eteneminen oli äärimmäisen hidasta. Kun tulimme hotellille huomasin vanhan lehtileikkeen sen eteisessä ja siinä luki syy miksi jäätikköä ei kukaan ole ylittänyt 30 een vuoteen. Oli nimittäin muutama pudonnut niihin kuiluihin.
En ollut koskaan ollut vuorilla enkä tiennyt siis jäätiköistä mitään. Huomasin vaan autosta kiva huipun ja kävelin sinne niin suoraan kuin pystyin. Oli varjelusta että selvisin.
Tarkistakaa aina maasto ja tarkasti ennekuin innostutte.
Se on jäätikkö jossa valtavat kuilut tuon lumivaipan alla. Sieltä ei löydy, helikopteri ei näe sinua, jäätyy kiinni siellä.
Menin sitten aika pian tuon jälkeen kaverini kanssa uudelleen tuonne koska halusin nähdä mistä ne oikeaoppisesti sinne menevät ja mitä antavat mukaansa. Se reissu kesti tuntitolkulla pidempään narutettuna, kivikon loppuessa. Sieltä sai mukaansa diplomin. Ne muistivat minut ja tekivät diplomin jossa oli käynyt kaksi kertaa vuorella ja eka kerta vailla mitään varusteita , jäätikön yli :)
No kerro nyt missä ja milloin se oli.
Ajelin Norjassa ja ihailin vuonoja, sitten päädyon yhä ylemmäksi jonne kaikki ajoivat ja tulin jonkin hotellin pihaan. Siitä läksin ominpäin hiippailemaan vuorelle joka näkyi minusta ei niin kaukana oli klo n 9.00, tulin kivikon reunaan ja siitä pötkin kohti huippua. Hotellilat oli lähtenut aamullla se naruretkue vasempaa reittiä ja tapasin ne siellä vuorenharjanteella mulle huutamassa.
Juvashytta on hotelli ja Galdhöpiggen norski Ö llä. Se hotelli paloi sitten myöhemmin ei ole enää samanlainen. Ja vaikka vuori oli ns helppo niin ne kuilut sikavaarallisia, muistakaa!
Ja tuli opittuun vielä yksi asia tuolla typerällä retkellä: ETÄISYYDET! Kun täysin kokematon näkee vuoren huipun ne läyttää olevan realistisen matkankin päässä, mutta eiii, se etäisyys tuntuu vaan viruvan ja viruva ja viruvan ja viruvan matkalla sinne. Huomioikaa aina tämä!!!
Everest-leffan tapahtumat on ysärillä tapahtuneet. Ei silloin ollut meno nykyisen kaltaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keksiikö joku, miksi Mallorylla ei löydettäessä ollut kuin yksi kenkä jalassa? Toinen jalka oli katkennut ja siinä oli oikein hyvässä kunnossa ollut tukeva kenkä vielä paikoillaan, mutta toinen, terve jalka oli paljas. En oikein keksi miten se kenkä olisi kuoleman jälkeen lähtenyt irti viemättä luuta mukanaan. Vai olisiko iho ja lihakset jotenkin surkastuneet ja kenkä sitten luisunut paikoiltaan?
Mitä jos olisi ollut juuri onnettomuushetkellä ottanut kengän pois (vaikka lisätäkseen heiniä eristeeksi) ja siksi tasapaino petti? Ihan hatusta arvailen ilman mitään kompetenssia.
Ei ole mitään heiniä, muuten olisi voinut kenkänsä riisua, mutta nuo jäät ne vievät osia mennessään.Ja kivet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luen aina välillä vuorikiipeilystä, vuorista ja vuorikiipeilijöistä. Kaiken aloitti Everestin yhden tiimin kausista kertoja sarja Everest: Beyond the limit.
Loogisesti ajatellen vuorikiipeily on ns. hullun hommaa, riskit tuntuvat huomattavasti suuremmilta kuin hyödyt ja niin kovasti kuin maisemia ja luonnon kauneutta rakastankin, en oikein kuitenkaan ymmärrä perusteluja kiivetä huipuille, joissa ollaan pari minuuttia ja väsyneenä kiivetään alas ja kuolema on läsnä jokaisella askeleella, kunnes on lähtenyt perusleiristä kotimatkalle, ehkä vielä silloinkin.
Osalla kiipeilijöistä on - uskoisin- vimma todistaa jotakin, se ajaa vaarallisen harrastuksen pariin. Epäilisin, ettei ihan jokainen heistä aivan täysin ymmärrä vuorikiipeilyn vaarallisuutta. Into kertoa kiivenneensä sinne ja tänne, se kokemus vie voiton riskien täydestä arvioinnista. Veikka Gustafssoninkin lausunnoista olen havainnut samaa, että vasta kun kiipeilykavereita kuoli, hän käsitti kunnolla asian.
Siksipä juuri hankkiutukaa aluksi turvalliseen oppiin esim Norjassa kaikki opetetaan ihan alkeista lähtien. Se on yksi vanhoja kiipeilijämaita. Ei mitään riskejä käytännössä tuolla kun opit kaikki turvaniksit. Ja siitä voi sitten kokeilla vaativampia maita ja tilanteita kun itse jo tietää varmasti mikä toimii. Alle 6000 m tasolla pärjää varmasti. Sitten jo 7000-8000-9000 alkavat olla riskejä todella.
Itse innostuin alasta kun natiaisena meninkin tallaamaan Norjassa vaarallisen jäätikön yli suoraan vuorelle, hypin siis tennareilla vaan syvien kuilujen yli, ukana ei mitään varusteita ei edes reppua, vain kamera kädessä. Lähempänä vuorta huomasin pitkän letkan siellä vuorenharjanteella ihmisiä, ja ne pysähtyivät kun huomasivat minut ja alkoivat huudelle kovaa ja heittää köyttä suuntaani. Saksalaiset vetivät minut ison kivikon yli ja olivat äkäisiä kuin ampiaiset!Siihen tuli norjalainen opas.
Sinä hullu suomalainen tulitko suoraan siis tuosta tosiaan yli?
-Joo.
Siitä ei ole kukaan kävellyt 30 een vuoteen tiesitko?
-No enpä.
Ne kiinnittivät minut naruunsa ja menimme huipulle. Eteneminen oli äärimmäisen hidasta. Kun tulimme hotellille huomasin vanhan lehtileikkeen sen eteisessä ja siinä luki syy miksi jäätikköä ei kukaan ole ylittänyt 30 een vuoteen. Oli nimittäin muutama pudonnut niihin kuiluihin.
En ollut koskaan ollut vuorilla enkä tiennyt siis jäätiköistä mitään. Huomasin vaan autosta kiva huipun ja kävelin sinne niin suoraan kuin pystyin. Oli varjelusta että selvisin.
Tarkistakaa aina maasto ja tarkasti ennekuin innostutte.
Se on jäätikkö jossa valtavat kuilut tuon lumivaipan alla. Sieltä ei löydy, helikopteri ei näe sinua, jäätyy kiinni siellä.
Menin sitten aika pian tuon jälkeen kaverini kanssa uudelleen tuonne koska halusin nähdä mistä ne oikeaoppisesti sinne menevät ja mitä antavat mukaansa. Se reissu kesti tuntitolkulla pidempään narutettuna, kivikon loppuessa. Sieltä sai mukaansa diplomin. Ne muistivat minut ja tekivät diplomin jossa oli käynyt kaksi kertaa vuorella ja eka kerta vailla mitään varusteita , jäätikön yli :)
No kerro nyt missä ja milloin se oli.
Tämä hotelli ja huippu oikealla, se näkyi siinä. Läksin siis suoraan vaan huippua kohti. Taitaa kuvassa olla vielä se hotelli entisessä kuosissakin, on vanha kua tuo. .https://www.hippostcard.com/listing/norway-parti-ved-juvasshytta-jotunh…
Tuo vuori ei ole siis mikään ihmeellinen mutta väärästä suunnasta liian jännä. Esim kun tulinkin oikealta niin edessä olikin lähes pystyseinää ja siitä ne veti mut ylös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Everest-leffan tapahtumat on ysärillä tapahtuneet. Ei silloin ollut meno nykyisen kaltaista.
Totta ja toisaalta kaikki varustus kommunikaatiolaitteita myöten on parantunut aivan huimasti. Eli yhä vähemmän aihetta myydä retkiä minään muuna kuin turistireissuina?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luen aina välillä vuorikiipeilystä, vuorista ja vuorikiipeilijöistä. Kaiken aloitti Everestin yhden tiimin kausista kertoja sarja Everest: Beyond the limit.
Loogisesti ajatellen vuorikiipeily on ns. hullun hommaa, riskit tuntuvat huomattavasti suuremmilta kuin hyödyt ja niin kovasti kuin maisemia ja luonnon kauneutta rakastankin, en oikein kuitenkaan ymmärrä perusteluja kiivetä huipuille, joissa ollaan pari minuuttia ja väsyneenä kiivetään alas ja kuolema on läsnä jokaisella askeleella, kunnes on lähtenyt perusleiristä kotimatkalle, ehkä vielä silloinkin.
Osalla kiipeilijöistä on - uskoisin- vimma todistaa jotakin, se ajaa vaarallisen harrastuksen pariin. Epäilisin, ettei ihan jokainen heistä aivan täysin ymmärrä vuorikiipeilyn vaarallisuutta. Into kertoa kiivenneensä sinne ja tänne, se kokemus vie voiton riskien täydestä arvioinnista. Veikka Gustafssoninkin lausunnoista olen havainnut samaa, että vasta kun kiipeilykavereita kuoli, hän käsitti kunnolla asian.
Siksipä juuri hankkiutukaa aluksi turvalliseen oppiin esim Norjassa kaikki opetetaan ihan alkeista lähtien. Se on yksi vanhoja kiipeilijämaita. Ei mitään riskejä käytännössä tuolla kun opit kaikki turvaniksit. Ja siitä voi sitten kokeilla vaativampia maita ja tilanteita kun itse jo tietää varmasti mikä toimii. Alle 6000 m tasolla pärjää varmasti. Sitten jo 7000-8000-9000 alkavat olla riskejä todella.
Itse innostuin alasta kun natiaisena meninkin tallaamaan Norjassa vaarallisen jäätikön yli suoraan vuorelle, hypin siis tennareilla vaan syvien kuilujen yli, ukana ei mitään varusteita ei edes reppua, vain kamera kädessä. Lähempänä vuorta huomasin pitkän letkan siellä vuorenharjanteella ihmisiä, ja ne pysähtyivät kun huomasivat minut ja alkoivat huudelle kovaa ja heittää köyttä suuntaani. Saksalaiset vetivät minut ison kivikon yli ja olivat äkäisiä kuin ampiaiset!Siihen tuli norjalainen opas.
Sinä hullu suomalainen tulitko suoraan siis tuosta tosiaan yli?
-Joo.
Siitä ei ole kukaan kävellyt 30 een vuoteen tiesitko?
-No enpä.
Ne kiinnittivät minut naruunsa ja menimme huipulle. Eteneminen oli äärimmäisen hidasta. Kun tulimme hotellille huomasin vanhan lehtileikkeen sen eteisessä ja siinä luki syy miksi jäätikköä ei kukaan ole ylittänyt 30 een vuoteen. Oli nimittäin muutama pudonnut niihin kuiluihin.
En ollut koskaan ollut vuorilla enkä tiennyt siis jäätiköistä mitään. Huomasin vaan autosta kiva huipun ja kävelin sinne niin suoraan kuin pystyin. Oli varjelusta että selvisin.
Tarkistakaa aina maasto ja tarkasti ennekuin innostutte.
Se on jäätikkö jossa valtavat kuilut tuon lumivaipan alla. Sieltä ei löydy, helikopteri ei näe sinua, jäätyy kiinni siellä.
Menin sitten aika pian tuon jälkeen kaverini kanssa uudelleen tuonne koska halusin nähdä mistä ne oikeaoppisesti sinne menevät ja mitä antavat mukaansa. Se reissu kesti tuntitolkulla pidempään narutettuna, kivikon loppuessa. Sieltä sai mukaansa diplomin. Ne muistivat minut ja tekivät diplomin jossa oli käynyt kaksi kertaa vuorella ja eka kerta vailla mitään varusteita , jäätikön yli :)
No kerro nyt missä ja milloin se oli.
Tämä hotelli ja huippu oikealla, se näkyi siinä. Läksin siis suoraan vaan huippua kohti. Taitaa kuvassa olla vielä se hotelli entisessä kuosissakin, on vanha kua tuo. .https://www.hippostcard.com/listing/norway-parti-ved-juvasshytta-jotunh…
Tuo vuori ei ole siis mikään ihmeellinen mutta väärästä suunnasta liian jännä. Esim kun tulinkin oikealta niin edessä olikin lähes pystyseinää ja siitä ne veti mut ylös.
Tää vuori on siis hyvä fiilistely aloittelijoille, että kiinnostuuko hommasta ja sitten ne Jostedalsbreenin jäätikkövaellukset jo vaativampia, siellä oppii sietämään varusteita kun kiipeää lumipilareissa ja kuilujen yli päivätolkulla. Siellä on jo piikkikenkää ja muuta. Tässä vaan naruissa eikä mitään kujeita senkoommin.
Tulipa hyviä vinkkejä, kiitos niistä! Norja, Alpit ja Everest Base Camp menevät ehdottomasti bucket listille, kunhan koronan jälkeen pääsee taas matkustamaan. Ehkä joskus Kilimanjarokin, jos oikein innostun.
Nepalista jäi vielä kiinnostamaan Annapurna Circuit. Onko joku vaeltanut sen? Mietin riittääkö tuollaiseen hyvä peruskunto (tyyliin jaksaa pyöräillä 30-40 kilsan lenkin tuosta vain tai kävellä kaupunkilomalla nähtävyyksillä aamusta iltaan), vai pitäisikö kuntoilla etukäteen enemmänkin.
T. Se joka kyseli miten pääsee alkuun
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luen aina välillä vuorikiipeilystä, vuorista ja vuorikiipeilijöistä. Kaiken aloitti Everestin yhden tiimin kausista kertoja sarja Everest: Beyond the limit.
Loogisesti ajatellen vuorikiipeily on ns. hullun hommaa, riskit tuntuvat huomattavasti suuremmilta kuin hyödyt ja niin kovasti kuin maisemia ja luonnon kauneutta rakastankin, en oikein kuitenkaan ymmärrä perusteluja kiivetä huipuille, joissa ollaan pari minuuttia ja väsyneenä kiivetään alas ja kuolema on läsnä jokaisella askeleella, kunnes on lähtenyt perusleiristä kotimatkalle, ehkä vielä silloinkin.
Osalla kiipeilijöistä on - uskoisin- vimma todistaa jotakin, se ajaa vaarallisen harrastuksen pariin. Epäilisin, ettei ihan jokainen heistä aivan täysin ymmärrä vuorikiipeilyn vaarallisuutta. Into kertoa kiivenneensä sinne ja tänne, se kokemus vie voiton riskien täydestä arvioinnista. Veikka Gustafssoninkin lausunnoista olen havainnut samaa, että vasta kun kiipeilykavereita kuoli, hän käsitti kunnolla asian.
Siksipä juuri hankkiutukaa aluksi turvalliseen oppiin esim Norjassa kaikki opetetaan ihan alkeista lähtien. Se on yksi vanhoja kiipeilijämaita. Ei mitään riskejä käytännössä tuolla kun opit kaikki turvaniksit. Ja siitä voi sitten kokeilla vaativampia maita ja tilanteita kun itse jo tietää varmasti mikä toimii. Alle 6000 m tasolla pärjää varmasti. Sitten jo 7000-8000-9000 alkavat olla riskejä todella.
Itse innostuin alasta kun natiaisena meninkin tallaamaan Norjassa vaarallisen jäätikön yli suoraan vuorelle, hypin siis tennareilla vaan syvien kuilujen yli, ukana ei mitään varusteita ei edes reppua, vain kamera kädessä. Lähempänä vuorta huomasin pitkän letkan siellä vuorenharjanteella ihmisiä, ja ne pysähtyivät kun huomasivat minut ja alkoivat huudelle kovaa ja heittää köyttä suuntaani. Saksalaiset vetivät minut ison kivikon yli ja olivat äkäisiä kuin ampiaiset!Siihen tuli norjalainen opas.
Sinä hullu suomalainen tulitko suoraan siis tuosta tosiaan yli?
-Joo.
Siitä ei ole kukaan kävellyt 30 een vuoteen tiesitko?
-No enpä.
Ne kiinnittivät minut naruunsa ja menimme huipulle. Eteneminen oli äärimmäisen hidasta. Kun tulimme hotellille huomasin vanhan lehtileikkeen sen eteisessä ja siinä luki syy miksi jäätikköä ei kukaan ole ylittänyt 30 een vuoteen. Oli nimittäin muutama pudonnut niihin kuiluihin.
En ollut koskaan ollut vuorilla enkä tiennyt siis jäätiköistä mitään. Huomasin vaan autosta kiva huipun ja kävelin sinne niin suoraan kuin pystyin. Oli varjelusta että selvisin.
Tarkistakaa aina maasto ja tarkasti ennekuin innostutte.
Se on jäätikkö jossa valtavat kuilut tuon lumivaipan alla. Sieltä ei löydy, helikopteri ei näe sinua, jäätyy kiinni siellä.
Menin sitten aika pian tuon jälkeen kaverini kanssa uudelleen tuonne koska halusin nähdä mistä ne oikeaoppisesti sinne menevät ja mitä antavat mukaansa. Se reissu kesti tuntitolkulla pidempään narutettuna, kivikon loppuessa. Sieltä sai mukaansa diplomin. Ne muistivat minut ja tekivät diplomin jossa oli käynyt kaksi kertaa vuorella ja eka kerta vailla mitään varusteita , jäätikön yli :)
No kerro nyt missä ja milloin se oli.
Ajelin Norjassa ja ihailin vuonoja, sitten päädyon yhä ylemmäksi jonne kaikki ajoivat ja tulin jonkin hotellin pihaan. Siitä läksin ominpäin hiippailemaan vuorelle joka näkyi minusta ei niin kaukana oli klo n 9.00, tulin kivikon reunaan ja siitä pötkin kohti huippua. Hotellilat oli lähtenut aamullla se naruretkue vasempaa reittiä ja tapasin ne siellä vuorenharjanteella mulle huutamassa.
Juvashytta on hotelli ja Galdhöpiggen norski Ö llä. Se hotelli paloi sitten myöhemmin ei ole enää samanlainen. Ja vaikka vuori oli ns helppo niin ne kuilut sikavaarallisia, muistakaa!
Tulin siis oikealta kaikissa kuvissa ihan väärästä suunnasta, siellä kyllä yritin kaartaa oikealta hiukan jos ei ois noita kuiluja,https://worlderingaround.com/en/travel-blog/galdhopiggen-highest-mounta…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luen aina välillä vuorikiipeilystä, vuorista ja vuorikiipeilijöistä. Kaiken aloitti Everestin yhden tiimin kausista kertoja sarja Everest: Beyond the limit.
Loogisesti ajatellen vuorikiipeily on ns. hullun hommaa, riskit tuntuvat huomattavasti suuremmilta kuin hyödyt ja niin kovasti kuin maisemia ja luonnon kauneutta rakastankin, en oikein kuitenkaan ymmärrä perusteluja kiivetä huipuille, joissa ollaan pari minuuttia ja väsyneenä kiivetään alas ja kuolema on läsnä jokaisella askeleella, kunnes on lähtenyt perusleiristä kotimatkalle, ehkä vielä silloinkin.
Osalla kiipeilijöistä on - uskoisin- vimma todistaa jotakin, se ajaa vaarallisen harrastuksen pariin. Epäilisin, ettei ihan jokainen heistä aivan täysin ymmärrä vuorikiipeilyn vaarallisuutta. Into kertoa kiivenneensä sinne ja tänne, se kokemus vie voiton riskien täydestä arvioinnista. Veikka Gustafssoninkin lausunnoista olen havainnut samaa, että vasta kun kiipeilykavereita kuoli, hän käsitti kunnolla asian.
Siksipä juuri hankkiutukaa aluksi turvalliseen oppiin esim Norjassa kaikki opetetaan ihan alkeista lähtien. Se on yksi vanhoja kiipeilijämaita. Ei mitään riskejä käytännössä tuolla kun opit kaikki turvaniksit. Ja siitä voi sitten kokeilla vaativampia maita ja tilanteita kun itse jo tietää varmasti mikä toimii. Alle 6000 m tasolla pärjää varmasti. Sitten jo 7000-8000-9000 alkavat olla riskejä todella.
Itse innostuin alasta kun natiaisena meninkin tallaamaan Norjassa vaarallisen jäätikön yli suoraan vuorelle, hypin siis tennareilla vaan syvien kuilujen yli, ukana ei mitään varusteita ei edes reppua, vain kamera kädessä. Lähempänä vuorta huomasin pitkän letkan siellä vuorenharjanteella ihmisiä, ja ne pysähtyivät kun huomasivat minut ja alkoivat huudelle kovaa ja heittää köyttä suuntaani. Saksalaiset vetivät minut ison kivikon yli ja olivat äkäisiä kuin ampiaiset!Siihen tuli norjalainen opas.
Sinä hullu suomalainen tulitko suoraan siis tuosta tosiaan yli?
-Joo.
Siitä ei ole kukaan kävellyt 30 een vuoteen tiesitko?
-No enpä.
Ne kiinnittivät minut naruunsa ja menimme huipulle. Eteneminen oli äärimmäisen hidasta. Kun tulimme hotellille huomasin vanhan lehtileikkeen sen eteisessä ja siinä luki syy miksi jäätikköä ei kukaan ole ylittänyt 30 een vuoteen. Oli nimittäin muutama pudonnut niihin kuiluihin.
En ollut koskaan ollut vuorilla enkä tiennyt siis jäätiköistä mitään. Huomasin vaan autosta kiva huipun ja kävelin sinne niin suoraan kuin pystyin. Oli varjelusta että selvisin.
Tarkistakaa aina maasto ja tarkasti ennekuin innostutte.
Se on jäätikkö jossa valtavat kuilut tuon lumivaipan alla. Sieltä ei löydy, helikopteri ei näe sinua, jäätyy kiinni siellä.
Natiaisena? Missä isi ja äiti olivat? Mistä jäätiköstä oli kyse?
Tässä ketjussa on kyllä muutamakin tarinankertoja.
No katson olleensi natiainen vielä. Jotunheimissa on tuo. Ja kaikki on valitettavasti totta, nolona myönnän. En vaan tiennyt tosiaan muusta kuin lappireissuista, se jäätikkö näytti pelkältä lumikentältä. Puolessa välissä näin reikiä ja kurkistin mahallani reikään: jumalaton sininen holvi kaartui leveäksi ja päällä oli vaan siltoja jäästä ja lumesta. Päättelemällä missä kuilu oli kapein pompin sitten vaan tennareilla yli! Ei olleet edes lenkkarit muuten, liukkaat siis.
Ensin ajattelin kääntyä kun huomasin miten palasina se kenttä oli mutta en silloinkaan hahmottanut yhtään että niitä kuiluja oli niin paljon, kaikki ei näkyneet suoraan. No katselin huppua ja ajattelin että kun olen n puolessa välissä niin samalla riskillähän tässä käy huipulla. Ihan tolkuttoman nolo reissu. Saksalaiset hoilasivat koko illan hotellilla kaljapäissään laulujaan ja liittivät minut hullun suomalaisen niihin vielä tarjosivat kaljaa ja kaulailivat minua. -Oootte te oikeesti hullua porukkaa...lopulta sain ilmaiset juomat koko illaksi ja järkytys kuittaantui iloksi.
ja kyllä ne muistivat sitten kun palasin, koko hotelli, ja ensimmäiseksi möivät pakolla lipun vuorelle.-Sinä et mene yhtään minnekään ilman lippua.
Pienelle lapselle antoivat kaljaa? Missä sun vanhemmat oli?
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen, miten pitkään nykyolosuhteissa ja kaiken maailman kestävyysvaatimuksissa voi toi bisnes pärjätä.
Jaa-a, tänä vuonna, koronasta huolimatta, yrittäjiä oli enemmän kuin koskaan. Eli business näyttää pärjäävän hyvin.
Pitää huomata, että palveluntarjoajia on laidasta laitaan. On halpoja eli usein myös huonoja (asiakkaat toimivat omin nokkineen ja omalla vastuulla) ja laatufirmoja. Halpojen hinnat alkavat noin 35k€ (siitä 10k€ lupamaksua), keskihintaiset alkaen 60k€ ja laadukkaimmat 90-130k€. Siinä maksetaan juuri laadusta: leirit, paljon avustavia šerpoja, kommunikaatio, johtamis- ja päätösjärjestelmät, meteorologit, lääkärit, varusteet, hapen määrä jne jne.
Esimerkki: pari vuotta sitten laatutoimisto sai kaikki 12 asiakastaan huipulle. Suuri intialainen armeijan retkikunta sai 57 kiipelijästä 7 huipulle. Eroja on.
___________
Vanha Jeti
_________
Vanha Jeti
Mitä jos olisi ollut juuri onnettomuushetkellä ottanut kengän pois (vaikka lisätäkseen heiniä eristeeksi) ja siksi tasapaino petti? Ihan hatusta arvailen ilman mitään kompetenssia.