"En hae täältä ystäviä, ystävät on muualla"

Vierailija kirjoitti:

Elämä on niin täyttä ja kuormittavaa että ei riitä aikaa eikä voimia ystävyyteen. Jos minulla on mahdollisuus hengähtää kerran viikossa harrastuksen parissa, juttelen ja tapaan ja tutustun mielelläni uusiin ihmisiin sen puitteissa, mutta mihinkään enempään en pysty. En, vaikka olisi maailman mukavin ihminen vastassa.

Luulen, että tämä on monella muullakin syynä että ystävyydet jää. Elämä on muuttunut niin raskaaksi, ettei ole voimia muuhun kuin ladata akkuja yksin kun voi. Tilanne oli eri esim 10-20 vuotta sitten.

Mikä sen elämän muutti niin raskaaksi?

Vierailija kirjoitti:

Minusta tämä on vain ylimielinen tapa sanoa, että elämä on jo täynnä, eikä lähestymistä toivota. Luonnollisesti aiemmin hankitut ihmiset ovat voineet tulla kaikista noista paikoista, mutta enää ei kaivata uusia.

Juuri näin, mutta jättäisin tuon sanan ylimielinen tuosta pois. 

Ihan kuin tuo olisi joku henkilökohtainen loukkaus jos joku ei halua ystävystyä sen kummemmin. Miksi pitäisi, jos vain se toinen osapuoli pitää asiaa kivana? Vastaa sitä, että tämä ystävyyttä haluava palkkaisi seuraneidin itselleen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä on niin täyttä ja kuormittavaa että ei riitä aikaa eikä voimia ystävyyteen. Jos minulla on mahdollisuus hengähtää kerran viikossa harrastuksen parissa, juttelen ja tapaan ja tutustun mielelläni uusiin ihmisiin sen puitteissa, mutta mihinkään enempään en pysty. En, vaikka olisi maailman mukavin ihminen vastassa.

Luulen, että tämä on monella muullakin syynä että ystävyydet jää. Elämä on muuttunut niin raskaaksi, ettei ole voimia muuhun kuin ladata akkuja yksin kun voi. Tilanne oli eri esim 10-20 vuotta sitten.

Mikä sen elämän muutti niin raskaaksi?

Voihan olla myös että ihminen vanhetessaan myös muuttuu - ei ole enää niin seurallinen esim? 

Vierailija kirjoitti:

Koen ystävyyden joidenkin kanssa määräaikaiseksi ja miksi en etsi ystäviä tositarkoituksella. Se asenne helpottaa tutustumista ja ystävystymistä, jolloin jostakin ihmissuhteesta saa jonkun vuoden valtavasti irti puolin ja toisin.  Mahdollisuus on jokaiselle annettava olipa kyse työpaikasta, harrastuksesta, mistä tahansa muusta, missä on sosiaalista vuorovaikutusta.

Muutin myös uudelle paikkakunnalle ja aluksi pohdin, että onko mulla mitään yhteistä kenenkään kanssa.

Nyt koronan aikaan kokeilin mm SPR:n verkkoystäviä, joista löysinkin noin viiden kontaktin seasta mukavan ihmisen ja pidämme nyt aktiivisesti yhteyttä. Meillä on paljon yhteistä.

Hassua kyllä, niin myös nettikirppiksiltä. Myyn vanhoja, suvun esineitä ja ne keräävät aika samalla aaltopituudella olevia ihmisiä. Nyt olen lähdössä yhden nettikirppistutun mökille viikoksi. Kaikki lähti yhdestä pikku esineestä.

Naapurin äiti osoittautui kivaksi ihmiseksi, Kahvittelemme ja tapailemme silloin tällöin. Satuin olemaan sopivasti apuna ja huomasimme, että juttua riitti.

Vahva asenteeni on antaa mahdollisuus kaikille uusille ihmisille. Joskus siitä saa maksaa kalliisti ja joskus saa uutta sisältöä elämäänsä. Varmaa on, etten arvioi ketään ulkonäön perusteella saati mitä tekee työkseen.

Mutta sä jaksat tuollaista tehdä vieläpä noin ihailtavan aktiivisesti! Itse kun en niin jaksaisi hakea kontaktia. Kovin erilaisia olemme, mutta sehän on vaan hienoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, en tajua. Millaista elämä olisi jos olisi liikaa ystäviä ja uusia pitäisi ihan aktiivisesti torjua?

Suhtaudu ihmisiin lempeästi, he ovat ihan hyviä ja rakastettavia vaikkeivat ehkä haluakaan tutustua kovin aktiivisesti uusiin ihmisiin? 

Mutta koetan selittää omalta kantiltani. 

En koe että mulla on liikaa ystäviä, ehei. Mutta en oikeastaan vain jaksa sellaista tutustumiskuviota. Vaatii liikaa aikaa, ja on vähän raskasta alkaa pelaamaan sitä vastavuoroisuuspeliä että kerrotaan miten tähän pisteeseen on tultu ja silleen. En tahdo jakaa omia juttujani oikeastaan kenenkään uuden ihmisen kanssa. Siitä ei oikein itse saa mitään. Ja sitten tuntuu lähinnä hyväksikäytöltä kun toinen on innoissaan ja energinen kun saa jutella ja puhua. Se on kivaa, mutta pieninä määrinä. 

Ystävät pitävät mua lojaalina ja hauskana, olen se ns hyvä tyyppi ollut aina.  Mutta en jaksa olla kovin pitkään tai kovin usein sosiaalinen. Se vain vie energiaa. 

Tuntuuko sinusta hyväksikäytöltä, jos jonkun on mukava jutella kanssasi? Minusta se juuri on ystävyyden alku, että on kivaa jutella, ja toinen on kiva ja luotettava. Muutaman tällaisen ystävän olen saanut töistä, yllätyksekseni, vaikka siihen meni kymmenen vuotta. Töissä näkee ihmisten hyvät ja ne huonommat päivät, ja saa hyvän käsityksen jonkun luonteesta. Jos senkin jälkeen vielä luottaa toiseen, niin on jo hyvän ystävyyden ainekset.

Itsekään en todellakaan etsinyt töistä ystäviä, ei ollut aikaa tai tarvetta moiselle. Tuli sitten yksi uusi työntekijä, jonka kanssa synkkasi hyvin, yhteistyö sujui, huumori lensi, pikkuhiljaa alettiin olla yhteydessä myös työn ulkopuolella ja vähän niinkuin huomaamatta siitä kehittyi paras ystävyyssuhde, joka mulla on ikinä ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä on niin täyttä ja kuormittavaa että ei riitä aikaa eikä voimia ystävyyteen. Jos minulla on mahdollisuus hengähtää kerran viikossa harrastuksen parissa, juttelen ja tapaan ja tutustun mielelläni uusiin ihmisiin sen puitteissa, mutta mihinkään enempään en pysty. En, vaikka olisi maailman mukavin ihminen vastassa.

Luulen, että tämä on monella muullakin syynä että ystävyydet jää. Elämä on muuttunut niin raskaaksi, ettei ole voimia muuhun kuin ladata akkuja yksin kun voi. Tilanne oli eri esim 10-20 vuotta sitten.

Mikä sen elämän muutti niin raskaaksi?

Voihan olla myös että ihminen vanhetessaan myös muuttuu - ei ole enää niin seurallinen esim? 

Musta on tullut vanhemmiten seurallisempi. En ota kaikkea enää niin suorittamisena, enkä itseä niin vakavasti. Ennen tuntui, etten uskalla puhua kellekään, etten mokaa, tai paljasta liikaa itsestä, että sitä käytetään minua vastaan. Tai en jaksanut pyytää ketään kahville, kun piti ajatella, onko meillä siistiä ja mitään tarjottavaa .

Nykyään vain hölpöttelen, naapureille, kaupassa, lapsen kaverien vanhemmille, salilla, hississä... En minä yleensä heitä enää koskaan näe. Ei se ole niin vakavaa.