Lue keskustelun säännöt.
Kyllästynyt tasoteorioihin. Joten naiset kertokaa meille miehille.
28.06.2021 |
Alan oikeasti kyllästämään jokapäiväiseen tasoteoria keskusteluihin. Osa meistä miehistä on niin katkeria kun deittipalveluissa ei ole onnea.
Joten naiset voisitteko kertoa rehellisesti millaisen miehen kanssa olet suhteessa tai deittailette juuri nyt. Kun kerrotte miehestä, yrittäkää miettiä tätä kysymystä sekä häntä subjektiivisesti, miten muut näkisi hänet. Tietenkin jos olet parisuhteessa jo hänen kanssa, tiedämme että hän on lähes kympin mies juuri sinulle, mutta tuskin hän olisi sitä muille. Myös jos voisitte jakaa vielä missä tapasitte ja miten tutustuminen alkoi ja kumpi teki ensimmäiset liikkeet.
Kommentit (566)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka tämä on toistoa, en edelleenkään ymmärrä mikä tasoteorian ilo ja hyöty on. Sehän ei varsinaisesti kykene ennustamaan mitään. "Lika barn leka bäst" pitää kyllä paikkansa, ihmiset pariutuvat eniten itsensä ikäisten ja tyylisten kanssa ja tietyt ominaisuudet ovat erityisen haluttuja.
Muuten koko teoria on yleensä jälkiviisastelua. Esimerkki oikeasta elämästä: kun tavallisen näköinen mies ei seurustele kenenkään kanssa, hänen katsotaan olevan "beta-mies", mutta kun hän ryhtyy seurustelemaan kauniina pidetyn naisen kanssa hänellä yhtäkkiä onkin "ulkonäköä kompensoivia alfa-ominaisuuksia", vaikka hänen ominaisuutensa eivät ole muuttuneet yhtään miksikään. Muna vai kana-ongelmat toistuvat näissä jutuissa usein, syy- ja seuraussuhteet menevät sikin sokin.
Tässä keskusteluketjussa on ehditty mm kertoa, että "jos on löytänyt ihmisen josta välittää, ja johon on oikeasti ihastunut, se on vain merkki siitä, että "taso" on osunut täysin kohdilleen".
Toisaalta täällä on kerrottu myös, että oman tason mukaisen kumppanin etsiminen tarkoittaa tinkimistä siitä mitä oikeasti haluaisi, toisin sanoen joutuu tyytymään siihen mikä on mahdollista saada, eikä voi olla täysin onnellinen.
Miten nämä kaksi asiaa toteutuvat yhtä aikaa? Se on siis vaistomainen tapa toimia ja tuntea juuri oikein? Eikun se on sittenkin jotain, joka täytyy erikseen opetella tunnistamaan?
Onko "taso" vain joukko yleistyksiä, vai onko se oikeasti sovellettavissa yksittäisten ihmisten elämään?
Voiko Tinderissä seuraa etsivä mies esimerkiksi laskea oman "tasonsa" siten, että antaa lähestymilleen naisille arvosanan 1-10. Oma taso määräytyy sen mukaan minkä arvosanan saaneet naiset hänelle vastaavat? Vai määräytyykö oma taso sen mukaan kuinka suurelle prosentuaaliselle määrälle kelpuuttamistaan ihmisistä kelpaisi kumppaniksi? Määräytyykö "taso" aina suuren ihmismäärän mielipiteen mukaan, vai riittääkö mitä mieltä on se yksi oikea?
Entä sitten se, mikä on toistunut tässä ketjussa monien naisten kertomuksissa omista kumppaneistaan: Kun miehen on tavannut, ei ehkä ensin pitänyt tätä mitenkään ihmeellisenä, mutta kun on tutustunut tähän (tutustumiseen on joissain tarinoissa kulunut aikaa yksi ilta, useampi tapaaminen, kuukausi tai vuosi) miehen "taso" onkin noussut siten, ettei hän enää ole vain joku tyyppi, vaan täysin korvaamaton ja ainutlaatuinen harvinaisuus.
Ja kun puhutaan tasosta, puhutaanko seksikumppaneista vai vakituisista kumppaneista? Tämäkin asia tuntuu sekoittuvan tasouskovaisten jutuissa joskus samankin postauksen aikana. Mikään näistä asioista ei saa koko juttua kuulostamaan kovin eksaktilta.
Lisäksi on se suuri ajatumaailmojen kohtaanto-ongelma, joka ajaa ihmisiä erilleen.
Täällä on tämä aikaisemminkin todettu, mutta erityisen on vahingollinen juuri se ajattelutapa, jonka mukaan kaikki naiset ovat samanlaisia, "naisilla on naisten kotkotukset", kuten eräskin alan mestari sanoo, ja eroa on vain ulkonäössä. Se tietysti selkiyttää vähän sitä mitä mittaristoa "tason" määrittelyssä sovelletaan, mutta aika ongelmallinen se on ihmisten kohtaamisen kannalta. En tiedä ymmärrättekö te "taso"-ihmiset tämän ongelman, mutta toivottavasti se teille joskus avautuu.
Lopuksi vielä kysyn uudestaan: mikä on se tasoteorian käytännön hyöty ja ilo?
"Entä sitten se, mikä on toistunut tässä ketjussa monien naisten kertomuksissa omista kumppaneistaan: Kun miehen on tavannut, ei ehkä ensin pitänyt tätä mitenkään ihmeellisenä, mutta kun on tutustunut tähän (tutustumiseen on joissain tarinoissa kulunut aikaa yksi ilta, useampi tapaaminen, kuukausi tai vuosi) miehen "taso" onkin noussut siten, ettei hän enää ole vain joku tyyppi, vaan täysin korvaamaton ja ainutlaatuinen harvinaisuus."
Tässäpä muuten onkin illuusio.
Naisten silmissä 80% miehistä on lähtökohtaisesti keskivertoa rumempia ja <1% komeita.
Eli kun 8/10 nainen tapaa 8/10 miehen, ei nainen pidä tätä ihmeellisenä ensi alkuun. Mutta oikea 8/10 mies tulee valituksi.
Yksikään 6/10 mies ei tulisi valituksi.
Tuo "en alkuun pitänyt miestä mitenkään ihmeellisenä"-juttu ei muuta mitään.
Täh? Tottakai muuttaa. Aina jankutetaa, että ainoastaan komeat miehet saavat naisia ja pitää ensin ylittää jokin naamaraja, että pääsee edes tutustumaan. Sitten nainen sanoo, ettei pitänyt alkuun miestä mitenkään ihmeellisenä, niin eikö se nyt nimenomaan tarkoita, että se mies oli tavis ja niinhän se piti mennäkin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis, jos ymmärsin oikein, tasoteorian mukaan ns. samantasoiset löytävät toisensa. Ja tasoteoreetikkojen mukaan homma menee just niin, käytäntö osoittaa sen.
Jäin miettimään, että mikä siis on ongelma, ja miksi tätä "teoriaa" oikein jankutetaan joka ketjussa heidän toimestaan? Eikö maailmassa kaikki ole sitten hyvin, tasoteoria toimii ja tasoteoreetikot pariutuvat tasoisensa kumppanin kanssa?
Itse uskon että lähes kaikki parit syntyvät niin että osapuolet ovat ulkonäöltään suurin piirtein samalla tasolla. Poikkeuksia on, mutta ne on harvinaisia. Eli en usko että naiset pariutuisivat vain heitä ylempitasoisten miesten kanssa, ajatus kuulostaa ihan älyttömältä, eikä vastaa omaa kokemustani.
Itse väännän aiheesta sellaisten kirjoittajien kanssa, jotka kiistävät sen että tasoja olisi olemassa. Tuollainen väite tasojen olemattomuudesta provosoi minua, koska se sotii täysin sitä vastaan mitä näen kadulla ja julkisissa tiloissa joka päivä: samantasoisia pariskuntia.
En ymmärrä miten joku muu voi olla tätä tasojen olemassaoloa havaitsematta, ja se ärsyttää minua jostain syystä :D
Eli mitataanko siis 25- ja 65-vuotiasta miestä samalla asteikolla? Ja jollain objektiivisella mittarilla, johon ei tippaakaan vaikuta se, tekeekö arviota 20- vai 60-vuotias nainen?
Voisiko joku tasoteoreetikko vastata tuohon?
Vai meneekö se niin että 20v pariutuu 20v kanssa ja 65v pariutuu 65v kanssa?
Prisma barometri on eri mieltä: Monet parit ovat eri ikäisiä keskenään. Niinpä heitä ei voi mitata samalla tavalla. Vaikka joku 30v nainen haluaa 50v miehen niin toinen ei voisi kuvitellakaan.
Mä näkisin että sä teet tässä nyt väen väkisin ongelmaa siellä missä sitä oikeasti ei ole.
Prismassa ehdottomasti valtaosa näkemistäni pariskunnista on samassa ikäluokassa, ehkä plus miinus 5 vuotta. Ei näissä tilanteissa ole mitään ongelmaa todeta että mies ja nainen ovat ulkonäöllisesti samalla tasolla, ja samalla ikäskaalalla.
Sitten saattaa tietenkin tulla joskus vastaan se harvinainen poikkeus: sanotaan vaikkapa se 50v mies 33 vuotiaan naisen kanssa. Nämä on just niitä haastavampia tapauksia arvioida miten tasot menee, kun ikäero tuo sen oman mausteensa. Mutta kyllä näissäkin tilanteissa yleensä pystyy silti sen arvion tekemään että ovatko kyseinen pari samalla tasolla vai eivät. Ja jos mies on ihan täysi sammakko ja nainen ok näköinen, niin hyppään ehkä itse päätelmään että tuossa on varmaan sokerihommat käynnissä...
Mutta joo, kuten tässä on jo varmaan sataan kertaan todettu, kun Cittarissa 95 paria sadasta on selkeästi saman tasoisia ulkonäöltään, niin silti jää ne viisi paria jotka onkin sitten vaikeampia arvioida.
Jos näet Prismassa selkeän tasoeroparin jossa mies on reippaasti vanhempi tai rumempi, voin taata 100% varmuudella että pariskunta astelee kallliiseen citymaasturiin tai premium-luokan autoon, jota ajaa mies ja jonka maksoi mies.
Itse asiassa, jos näet missä tahansa kauniin 30+ naisen, tämä poistuu paikalta premium-luokan kärryllä/kalliilla citymaasturilla - tai on sinkku.
Automyyjät ajavat ihan kohtuuhienoilla autoilla vaikkei ne heidän omia olekaan. Sen lisäksi monessa perheessä auto on yhteinen hankinta, jota molemmat maksavat ja molemmat käyttävät.
Aivan käsittämätön ajatus ilmeisesti joillekin, että naisellakin voi olla korkea palkka, jopa nuorella naisella tai työsuhdeauto. Ajatella! Kyllä se varmaan kuitenkin miehen rahoilla on ostettu.
Eivätkä nuo miehet edes vitsaile vaan ovat tosissaan. Heidän maailmassaan naiset ovat toisen luokan kansalaisia. Kuitenkin samaan aikaan valittavat että miehiä alistetaan.
Kallis auto on kuitenkin sijoituksena erittäin huono ja osoittaa ettei omistaja välitä rahoistaan. Ellei ole rikas jolla ei ole niin väliä.
Kun 45v olin yhdessä 30v misun kanssa niin kummallakaan ei ollut kallista autoa. Miten se selitetään?
Se 30v misu ei ollut sporttinen ja hyvännäköinen.
Se oli sporttinen JA hyvännäköinen.
Ainostaan amis-juntit edelleen kuvittelevat että hieno auto tekee vaikutuksen naiseen. Se on aika noloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis, jos ymmärsin oikein, tasoteorian mukaan ns. samantasoiset löytävät toisensa. Ja tasoteoreetikkojen mukaan homma menee just niin, käytäntö osoittaa sen.
Jäin miettimään, että mikä siis on ongelma, ja miksi tätä "teoriaa" oikein jankutetaan joka ketjussa heidän toimestaan? Eikö maailmassa kaikki ole sitten hyvin, tasoteoria toimii ja tasoteoreetikot pariutuvat tasoisensa kumppanin kanssa?
Itse uskon että lähes kaikki parit syntyvät niin että osapuolet ovat ulkonäöltään suurin piirtein samalla tasolla. Poikkeuksia on, mutta ne on harvinaisia. Eli en usko että naiset pariutuisivat vain heitä ylempitasoisten miesten kanssa, ajatus kuulostaa ihan älyttömältä, eikä vastaa omaa kokemustani.
Itse väännän aiheesta sellaisten kirjoittajien kanssa, jotka kiistävät sen että tasoja olisi olemassa. Tuollainen väite tasojen olemattomuudesta provosoi minua, koska se sotii täysin sitä vastaan mitä näen kadulla ja julkisissa tiloissa joka päivä: samantasoisia pariskuntia.
En ymmärrä miten joku muu voi olla tätä tasojen olemassaoloa havaitsematta, ja se ärsyttää minua jostain syystä :D
Eli mitataanko siis 25- ja 65-vuotiasta miestä samalla asteikolla? Ja jollain objektiivisella mittarilla, johon ei tippaakaan vaikuta se, tekeekö arviota 20- vai 60-vuotias nainen?
Voisiko joku tasoteoreetikko vastata tuohon?
Vai meneekö se niin että 20v pariutuu 20v kanssa ja 65v pariutuu 65v kanssa?
Prisma barometri on eri mieltä: Monet parit ovat eri ikäisiä keskenään. Niinpä heitä ei voi mitata samalla tavalla. Vaikka joku 30v nainen haluaa 50v miehen niin toinen ei voisi kuvitellakaan.
Mä näkisin että sä teet tässä nyt väen väkisin ongelmaa siellä missä sitä oikeasti ei ole.
Prismassa ehdottomasti valtaosa näkemistäni pariskunnista on samassa ikäluokassa, ehkä plus miinus 5 vuotta. Ei näissä tilanteissa ole mitään ongelmaa todeta että mies ja nainen ovat ulkonäöllisesti samalla tasolla, ja samalla ikäskaalalla.
Sitten saattaa tietenkin tulla joskus vastaan se harvinainen poikkeus: sanotaan vaikkapa se 50v mies 33 vuotiaan naisen kanssa. Nämä on just niitä haastavampia tapauksia arvioida miten tasot menee, kun ikäero tuo sen oman mausteensa. Mutta kyllä näissäkin tilanteissa yleensä pystyy silti sen arvion tekemään että ovatko kyseinen pari samalla tasolla vai eivät. Ja jos mies on ihan täysi sammakko ja nainen ok näköinen, niin hyppään ehkä itse päätelmään että tuossa on varmaan sokerihommat käynnissä...
Mutta joo, kuten tässä on jo varmaan sataan kertaan todettu, kun Cittarissa 95 paria sadasta on selkeästi saman tasoisia ulkonäöltään, niin silti jää ne viisi paria jotka onkin sitten vaikeampia arvioida.
Jos näet Prismassa selkeän tasoeroparin jossa mies on reippaasti vanhempi tai rumempi, voin taata 100% varmuudella että pariskunta astelee kallliiseen citymaasturiin tai premium-luokan autoon, jota ajaa mies ja jonka maksoi mies.
Itse asiassa, jos näet missä tahansa kauniin 30+ naisen, tämä poistuu paikalta premium-luokan kärryllä/kalliilla citymaasturilla - tai on sinkku.
Automyyjät ajavat ihan kohtuuhienoilla autoilla vaikkei ne heidän omia olekaan. Sen lisäksi monessa perheessä auto on yhteinen hankinta, jota molemmat maksavat ja molemmat käyttävät.
Aivan käsittämätön ajatus ilmeisesti joillekin, että naisellakin voi olla korkea palkka, jopa nuorella naisella tai työsuhdeauto. Ajatella! Kyllä se varmaan kuitenkin miehen rahoilla on ostettu.
Voi hyvin olla. Ja silloin mieheltä vaaditaan vastaavaa tulotasoa myös.
Pointti on siinä että jos ei ole, niin mieheksi valikoituu sellainen joka hankkii sen hyvän auton.
Hyvännäköinen ja varattu 30+ nainen ei koskaan päädy ajamaan vanhalla romulla. Riippumatta mitä tekee työkseen.
Täälläpäin hyvännäköiset varatut tai ei +30v mimmit ajavat fillareilla. Ja pitävät autoilla leveilevät miehiä juntteina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka tämä on toistoa, en edelleenkään ymmärrä mikä tasoteorian ilo ja hyöty on. Sehän ei varsinaisesti kykene ennustamaan mitään. "Lika barn leka bäst" pitää kyllä paikkansa, ihmiset pariutuvat eniten itsensä ikäisten ja tyylisten kanssa ja tietyt ominaisuudet ovat erityisen haluttuja.
Muuten koko teoria on yleensä jälkiviisastelua. Esimerkki oikeasta elämästä: kun tavallisen näköinen mies ei seurustele kenenkään kanssa, hänen katsotaan olevan "beta-mies", mutta kun hän ryhtyy seurustelemaan kauniina pidetyn naisen kanssa hänellä yhtäkkiä onkin "ulkonäköä kompensoivia alfa-ominaisuuksia", vaikka hänen ominaisuutensa eivät ole muuttuneet yhtään miksikään. Muna vai kana-ongelmat toistuvat näissä jutuissa usein, syy- ja seuraussuhteet menevät sikin sokin.
Tässä keskusteluketjussa on ehditty mm kertoa, että "jos on löytänyt ihmisen josta välittää, ja johon on oikeasti ihastunut, se on vain merkki siitä, että "taso" on osunut täysin kohdilleen".
Toisaalta täällä on kerrottu myös, että oman tason mukaisen kumppanin etsiminen tarkoittaa tinkimistä siitä mitä oikeasti haluaisi, toisin sanoen joutuu tyytymään siihen mikä on mahdollista saada, eikä voi olla täysin onnellinen.
Miten nämä kaksi asiaa toteutuvat yhtä aikaa? Se on siis vaistomainen tapa toimia ja tuntea juuri oikein? Eikun se on sittenkin jotain, joka täytyy erikseen opetella tunnistamaan?
Onko "taso" vain joukko yleistyksiä, vai onko se oikeasti sovellettavissa yksittäisten ihmisten elämään?
Voiko Tinderissä seuraa etsivä mies esimerkiksi laskea oman "tasonsa" siten, että antaa lähestymilleen naisille arvosanan 1-10. Oma taso määräytyy sen mukaan minkä arvosanan saaneet naiset hänelle vastaavat? Vai määräytyykö oma taso sen mukaan kuinka suurelle prosentuaaliselle määrälle kelpuuttamistaan ihmisistä kelpaisi kumppaniksi? Määräytyykö "taso" aina suuren ihmismäärän mielipiteen mukaan, vai riittääkö mitä mieltä on se yksi oikea?
Entä sitten se, mikä on toistunut tässä ketjussa monien naisten kertomuksissa omista kumppaneistaan: Kun miehen on tavannut, ei ehkä ensin pitänyt tätä mitenkään ihmeellisenä, mutta kun on tutustunut tähän (tutustumiseen on joissain tarinoissa kulunut aikaa yksi ilta, useampi tapaaminen, kuukausi tai vuosi) miehen "taso" onkin noussut siten, ettei hän enää ole vain joku tyyppi, vaan täysin korvaamaton ja ainutlaatuinen harvinaisuus.
Ja kun puhutaan tasosta, puhutaanko seksikumppaneista vai vakituisista kumppaneista? Tämäkin asia tuntuu sekoittuvan tasouskovaisten jutuissa joskus samankin postauksen aikana. Mikään näistä asioista ei saa koko juttua kuulostamaan kovin eksaktilta.
Lisäksi on se suuri ajatumaailmojen kohtaanto-ongelma, joka ajaa ihmisiä erilleen.
Täällä on tämä aikaisemminkin todettu, mutta erityisen on vahingollinen juuri se ajattelutapa, jonka mukaan kaikki naiset ovat samanlaisia, "naisilla on naisten kotkotukset", kuten eräskin alan mestari sanoo, ja eroa on vain ulkonäössä. Se tietysti selkiyttää vähän sitä mitä mittaristoa "tason" määrittelyssä sovelletaan, mutta aika ongelmallinen se on ihmisten kohtaamisen kannalta. En tiedä ymmärrättekö te "taso"-ihmiset tämän ongelman, mutta toivottavasti se teille joskus avautuu.
Lopuksi vielä kysyn uudestaan: mikä on se tasoteorian käytännön hyöty ja ilo?
"Entä sitten se, mikä on toistunut tässä ketjussa monien naisten kertomuksissa omista kumppaneistaan: Kun miehen on tavannut, ei ehkä ensin pitänyt tätä mitenkään ihmeellisenä, mutta kun on tutustunut tähän (tutustumiseen on joissain tarinoissa kulunut aikaa yksi ilta, useampi tapaaminen, kuukausi tai vuosi) miehen "taso" onkin noussut siten, ettei hän enää ole vain joku tyyppi, vaan täysin korvaamaton ja ainutlaatuinen harvinaisuus."
Tässäpä muuten onkin illuusio.
Naisten silmissä 80% miehistä on lähtökohtaisesti keskivertoa rumempia ja <1% komeita.
Eli kun 8/10 nainen tapaa 8/10 miehen, ei nainen pidä tätä ihmeellisenä ensi alkuun. Mutta oikea 8/10 mies tulee valituksi.
Yksikään 6/10 mies ei tulisi valituksi.
Tuo "en alkuun pitänyt miestä mitenkään ihmeellisenä"-juttu ei muuta mitään.
Täh? Tottakai muuttaa. Aina jankutetaa, että ainoastaan komeat miehet saavat naisia ja pitää ensin ylittää jokin naamaraja, että pääsee edes tutustumaan. Sitten nainen sanoo, ettei pitänyt alkuun miestä mitenkään ihmeellisenä, niin eikö se nyt nimenomaan tarkoita, että se mies oli tavis ja niinhän se piti mennäkin?
Niinpä! Sillähän on hyvinkin paljon käytännön merkitystä!
Kuvitellaan mies ja nainen joista ei milloikaan tulisi Tindermatchia. Lokakuisena perjantaina klo 18.30 he näkevät ensimmäisen kerran, ja jos naiselta tuolloin kysyttäisiin, hän arvioisi miehen olevan 7/10. Samana iltana klo 22.10 hän arvioisi tämän olevan vähintään 9/10, siitä eteenpäin pitkälle tulevaisuuteen tämä on ehkä haluttavin mies koko maailmassa. Pääosa ihmisistä on tavallisia, ja heidän käsityksensä ja arvionsa toisistaan vaihtelevat.
Luulisi tämä olevan oleellisempi tieto kumppania etsivälle miehelle kuin se, että hän tietää jossain ideoiden todellisuudessa olevansa "kasi", ja naistenkin pitäisi tämä ymmärtää, tai että hänen paikkansa maailmassa on olla kutonen.
Iso ongelma on se, että jos kumppanin ajattelee löytyvän vain ja ainoastaan ihastumalla ensisilmäyksellä. Tinder nyt tietysti perustuu tähän, ja se on sen isoin vika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka tämä on toistoa, en edelleenkään ymmärrä mikä tasoteorian ilo ja hyöty on. Sehän ei varsinaisesti kykene ennustamaan mitään. "Lika barn leka bäst" pitää kyllä paikkansa, ihmiset pariutuvat eniten itsensä ikäisten ja tyylisten kanssa ja tietyt ominaisuudet ovat erityisen haluttuja.
Muuten koko teoria on yleensä jälkiviisastelua. Esimerkki oikeasta elämästä: kun tavallisen näköinen mies ei seurustele kenenkään kanssa, hänen katsotaan olevan "beta-mies", mutta kun hän ryhtyy seurustelemaan kauniina pidetyn naisen kanssa hänellä yhtäkkiä onkin "ulkonäköä kompensoivia alfa-ominaisuuksia", vaikka hänen ominaisuutensa eivät ole muuttuneet yhtään miksikään. Muna vai kana-ongelmat toistuvat näissä jutuissa usein, syy- ja seuraussuhteet menevät sikin sokin.
Tässä keskusteluketjussa on ehditty mm kertoa, että "jos on löytänyt ihmisen josta välittää, ja johon on oikeasti ihastunut, se on vain merkki siitä, että "taso" on osunut täysin kohdilleen".
Toisaalta täällä on kerrottu myös, että oman tason mukaisen kumppanin etsiminen tarkoittaa tinkimistä siitä mitä oikeasti haluaisi, toisin sanoen joutuu tyytymään siihen mikä on mahdollista saada, eikä voi olla täysin onnellinen.
Miten nämä kaksi asiaa toteutuvat yhtä aikaa? Se on siis vaistomainen tapa toimia ja tuntea juuri oikein? Eikun se on sittenkin jotain, joka täytyy erikseen opetella tunnistamaan?
Onko "taso" vain joukko yleistyksiä, vai onko se oikeasti sovellettavissa yksittäisten ihmisten elämään?
Voiko Tinderissä seuraa etsivä mies esimerkiksi laskea oman "tasonsa" siten, että antaa lähestymilleen naisille arvosanan 1-10. Oma taso määräytyy sen mukaan minkä arvosanan saaneet naiset hänelle vastaavat? Vai määräytyykö oma taso sen mukaan kuinka suurelle prosentuaaliselle määrälle kelpuuttamistaan ihmisistä kelpaisi kumppaniksi? Määräytyykö "taso" aina suuren ihmismäärän mielipiteen mukaan, vai riittääkö mitä mieltä on se yksi oikea?
Entä sitten se, mikä on toistunut tässä ketjussa monien naisten kertomuksissa omista kumppaneistaan: Kun miehen on tavannut, ei ehkä ensin pitänyt tätä mitenkään ihmeellisenä, mutta kun on tutustunut tähän (tutustumiseen on joissain tarinoissa kulunut aikaa yksi ilta, useampi tapaaminen, kuukausi tai vuosi) miehen "taso" onkin noussut siten, ettei hän enää ole vain joku tyyppi, vaan täysin korvaamaton ja ainutlaatuinen harvinaisuus.
Ja kun puhutaan tasosta, puhutaanko seksikumppaneista vai vakituisista kumppaneista? Tämäkin asia tuntuu sekoittuvan tasouskovaisten jutuissa joskus samankin postauksen aikana. Mikään näistä asioista ei saa koko juttua kuulostamaan kovin eksaktilta.
Lisäksi on se suuri ajatumaailmojen kohtaanto-ongelma, joka ajaa ihmisiä erilleen.
Täällä on tämä aikaisemminkin todettu, mutta erityisen on vahingollinen juuri se ajattelutapa, jonka mukaan kaikki naiset ovat samanlaisia, "naisilla on naisten kotkotukset", kuten eräskin alan mestari sanoo, ja eroa on vain ulkonäössä. Se tietysti selkiyttää vähän sitä mitä mittaristoa "tason" määrittelyssä sovelletaan, mutta aika ongelmallinen se on ihmisten kohtaamisen kannalta. En tiedä ymmärrättekö te "taso"-ihmiset tämän ongelman, mutta toivottavasti se teille joskus avautuu.
Lopuksi vielä kysyn uudestaan: mikä on se tasoteorian käytännön hyöty ja ilo?
"Entä sitten se, mikä on toistunut tässä ketjussa monien naisten kertomuksissa omista kumppaneistaan: Kun miehen on tavannut, ei ehkä ensin pitänyt tätä mitenkään ihmeellisenä, mutta kun on tutustunut tähän (tutustumiseen on joissain tarinoissa kulunut aikaa yksi ilta, useampi tapaaminen, kuukausi tai vuosi) miehen "taso" onkin noussut siten, ettei hän enää ole vain joku tyyppi, vaan täysin korvaamaton ja ainutlaatuinen harvinaisuus."
Tässäpä muuten onkin illuusio.
Naisten silmissä 80% miehistä on lähtökohtaisesti keskivertoa rumempia ja <1% komeita.
Eli kun 8/10 nainen tapaa 8/10 miehen, ei nainen pidä tätä ihmeellisenä ensi alkuun. Mutta oikea 8/10 mies tulee valituksi.
Yksikään 6/10 mies ei tulisi valituksi.
Tuo "en alkuun pitänyt miestä mitenkään ihmeellisenä"-juttu ei muuta mitään.
Tuo on muuten totta.
Kuulet aina naisilta tuon tarinan ettei mies alkuun sytyttänyt (ja yleensä tämä on se beta-aviomies, nuorena kiinnosti selkeästi komistukset, joita nainen ei olisi pystynyt sitouttamaan).
Mutta sitten kun näet miehen, huomaat että heppu on ulkonäöllisesti vähintään samaa tasoa naisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä tämä kaikki tuntuu olevan niin vaikeaa naisille tai sitten vaan tekevät siitä vaikean...
Tasoteoria liittyy evoluutiobiologiaan ja siihen, kuinka haluttava henkilö on toisen sukupuolen edustajien silmissä. Tasoteoria ainakin käsittääkseni liittyy pariutumiseen, eli siihen mihin ihminen kiinnostuu toisessa ja miksi ihminen haluaa lisääntyä juuri tämän toisen henkilön kanssa.
Se, että joku päätyy syystä x toisen kanssa yhteen ja on vielä 20 vuoden päästä yhdessä tämän kanssa, ei millään tavalla poissulje tasoteoriaa. Myöskään se, että ei ole jotain vertaisarvioituja tutkimuksia, ei ole osoitus että tasoteoria olisi epätosi. Eihän yliopistoissa muutenkaan tutkita kovin paljoa evoluutiobiologiaan liittyviä asioita kuten rotuja tai miehen ja naisen välisiä eroja. On näitä toki tehty ja tuloksiakin on vaikka kuinka mutta ne ovat soo soo.
On täysin eri asia haluta jotain tiettyä ja päätyä jonkun tietyn kanssa yhteen (syistä x). Aina kun puhutaan tästä tasoteoria-asiasta, minulle tulee mieleen erään kaupungin missi. Hän heilasteli pelimiesten kanssa ja varmaan sitten kun alkoi kyllästyttää niin otti todella alempitasoisen miehen itselleen. Se epäsymmetria tämän parin sisällä oli silmiinpistävä. Nainen oli saanut tarpeeksi hyvännäköisten urhojen luonteesta ja valitsi kiltin vätyksen. Joku voisi kuvitella että win-win. Mutta loppujen lopuksi nainen ei olisi alunperin halunnut tätä miestä. Ja en tiedä miten mies jaksaa elää sen asian kanssa, että hänet on valittu ainoastaan 2 tai 3. vaihtoehtoina siitä syystä, että pelimiesten kanssa heilastelu vituttaa pidemmän päälle...Nainen varmaan pitää tätä ihan normaalina eikä ymmärrä mikä ongelma tässä on miehelle.
Pariutuminen ja seksuaalivalinta ovat vähän eri asioita. Ihminen ei ole puhtaasti monogaaminen laji, mutta kykenee tarvittaessa muodostamaan pitkiä monogaamisia suhteita. Ihminen on seksuaalisesti aika joustava toisin sanoen, ja usein kulttuuriset normit ja olosuhteet ohjaavat voimakkaastikin ihmisten preferenssejä ja käyttäytymistä. Esimerkiksi jossain kultuureissa morsmaikkuja lihotetaan pakonomaisesti naimisiin menoa varten, toisissa kärsitään anoreksiassa. Kauneusihanteetkin ovat toisin sanoen usein suhteellisen joustavia, ei pelkästään biologiaan pohjautuvia.
Se että vakiintuu komean pelimiehen sijasta ns. arkisen näköiseen mieheen ja sattuu olevaan seksuaalisesti suosittu missi, ei kerro mistään muusta kuin ehkä missin preferenssien muuttumisesta. Siis juuri halujen ja arvojen muuttumisesta. Eihän se rumasta miehestä tee komeaa, mutta ei se tarkoita että missi seurustelisi rumiluksen kanssa vastoin tahtoaan tai siksi, ettei parempaakaan löytynyt. Hän ei vain arvota asioita samoin kuin ennen. On aika tavallista, että (hyvännäköiset) naiset sietävät miehissä rumuutta enemmän kuin toisin päin, jos etsivät vakituista kumppania. Sehän on hyvä uutinen tavallisen näköisille miehille, että pelkkä ulkonäkö ei merkkaa kaikkea edes missien parinvalinnassa ja että parinvalintaan vaikuttavat monet muutkin asiat kuin ulkonäkö ja status, kuten ihmisen kokemusmaailma ja arvot. Ehkä sattumakin. Joillekin misseille komeus voi kokemuksen perusteella yhdistyä epäluotettavuuteen ja pinnallisuuteen, ja näin rumienkin miesten mahdollisuudet päästä kauniin naisen kanssa pukille nousevat. Ihmisen voi aika helposti ehdollistaa arvottamaan tai inhoamaan tiettyjä piirteitä, vaikka ne olisivat yleisesti jopa tavoiteltuja. Tämä näkyy osin myös ihmisen parinvalinnassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka tämä on toistoa, en edelleenkään ymmärrä mikä tasoteorian ilo ja hyöty on. Sehän ei varsinaisesti kykene ennustamaan mitään. "Lika barn leka bäst" pitää kyllä paikkansa, ihmiset pariutuvat eniten itsensä ikäisten ja tyylisten kanssa ja tietyt ominaisuudet ovat erityisen haluttuja.
Muuten koko teoria on yleensä jälkiviisastelua. Esimerkki oikeasta elämästä: kun tavallisen näköinen mies ei seurustele kenenkään kanssa, hänen katsotaan olevan "beta-mies", mutta kun hän ryhtyy seurustelemaan kauniina pidetyn naisen kanssa hänellä yhtäkkiä onkin "ulkonäköä kompensoivia alfa-ominaisuuksia", vaikka hänen ominaisuutensa eivät ole muuttuneet yhtään miksikään. Muna vai kana-ongelmat toistuvat näissä jutuissa usein, syy- ja seuraussuhteet menevät sikin sokin.
Tässä keskusteluketjussa on ehditty mm kertoa, että "jos on löytänyt ihmisen josta välittää, ja johon on oikeasti ihastunut, se on vain merkki siitä, että "taso" on osunut täysin kohdilleen".
Toisaalta täällä on kerrottu myös, että oman tason mukaisen kumppanin etsiminen tarkoittaa tinkimistä siitä mitä oikeasti haluaisi, toisin sanoen joutuu tyytymään siihen mikä on mahdollista saada, eikä voi olla täysin onnellinen.
Miten nämä kaksi asiaa toteutuvat yhtä aikaa? Se on siis vaistomainen tapa toimia ja tuntea juuri oikein? Eikun se on sittenkin jotain, joka täytyy erikseen opetella tunnistamaan?
Onko "taso" vain joukko yleistyksiä, vai onko se oikeasti sovellettavissa yksittäisten ihmisten elämään?
Voiko Tinderissä seuraa etsivä mies esimerkiksi laskea oman "tasonsa" siten, että antaa lähestymilleen naisille arvosanan 1-10. Oma taso määräytyy sen mukaan minkä arvosanan saaneet naiset hänelle vastaavat? Vai määräytyykö oma taso sen mukaan kuinka suurelle prosentuaaliselle määrälle kelpuuttamistaan ihmisistä kelpaisi kumppaniksi? Määräytyykö "taso" aina suuren ihmismäärän mielipiteen mukaan, vai riittääkö mitä mieltä on se yksi oikea?
Entä sitten se, mikä on toistunut tässä ketjussa monien naisten kertomuksissa omista kumppaneistaan: Kun miehen on tavannut, ei ehkä ensin pitänyt tätä mitenkään ihmeellisenä, mutta kun on tutustunut tähän (tutustumiseen on joissain tarinoissa kulunut aikaa yksi ilta, useampi tapaaminen, kuukausi tai vuosi) miehen "taso" onkin noussut siten, ettei hän enää ole vain joku tyyppi, vaan täysin korvaamaton ja ainutlaatuinen harvinaisuus.
Ja kun puhutaan tasosta, puhutaanko seksikumppaneista vai vakituisista kumppaneista? Tämäkin asia tuntuu sekoittuvan tasouskovaisten jutuissa joskus samankin postauksen aikana. Mikään näistä asioista ei saa koko juttua kuulostamaan kovin eksaktilta.
Lisäksi on se suuri ajatumaailmojen kohtaanto-ongelma, joka ajaa ihmisiä erilleen.
Täällä on tämä aikaisemminkin todettu, mutta erityisen on vahingollinen juuri se ajattelutapa, jonka mukaan kaikki naiset ovat samanlaisia, "naisilla on naisten kotkotukset", kuten eräskin alan mestari sanoo, ja eroa on vain ulkonäössä. Se tietysti selkiyttää vähän sitä mitä mittaristoa "tason" määrittelyssä sovelletaan, mutta aika ongelmallinen se on ihmisten kohtaamisen kannalta. En tiedä ymmärrättekö te "taso"-ihmiset tämän ongelman, mutta toivottavasti se teille joskus avautuu.
Lopuksi vielä kysyn uudestaan: mikä on se tasoteorian käytännön hyöty ja ilo?
"Entä sitten se, mikä on toistunut tässä ketjussa monien naisten kertomuksissa omista kumppaneistaan: Kun miehen on tavannut, ei ehkä ensin pitänyt tätä mitenkään ihmeellisenä, mutta kun on tutustunut tähän (tutustumiseen on joissain tarinoissa kulunut aikaa yksi ilta, useampi tapaaminen, kuukausi tai vuosi) miehen "taso" onkin noussut siten, ettei hän enää ole vain joku tyyppi, vaan täysin korvaamaton ja ainutlaatuinen harvinaisuus."
Tässäpä muuten onkin illuusio.
Naisten silmissä 80% miehistä on lähtökohtaisesti keskivertoa rumempia ja <1% komeita.
Eli kun 8/10 nainen tapaa 8/10 miehen, ei nainen pidä tätä ihmeellisenä ensi alkuun. Mutta oikea 8/10 mies tulee valituksi.
Yksikään 6/10 mies ei tulisi valituksi.
Tuo "en alkuun pitänyt miestä mitenkään ihmeellisenä"-juttu ei muuta mitään.
Tuo on muuten totta.
Kuulet aina naisilta tuon tarinan ettei mies alkuun sytyttänyt (ja yleensä tämä on se beta-aviomies, nuorena kiinnosti selkeästi komistukset, joita nainen ei olisi pystynyt sitouttamaan).
Mutta sitten kun näet miehen, huomaat että heppu on ulkonäöllisesti vähintään samaa tasoa naisen kanssa.
Johtuu siitä, että ulkonäkö ei ole naiselle mitenkään oleellinen tekijä parinvalinnassa. Muut tekijät ratkaisevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä tämä kaikki tuntuu olevan niin vaikeaa naisille tai sitten vaan tekevät siitä vaikean...
Tasoteoria liittyy evoluutiobiologiaan ja siihen, kuinka haluttava henkilö on toisen sukupuolen edustajien silmissä. Tasoteoria ainakin käsittääkseni liittyy pariutumiseen, eli siihen mihin ihminen kiinnostuu toisessa ja miksi ihminen haluaa lisääntyä juuri tämän toisen henkilön kanssa.
Se, että joku päätyy syystä x toisen kanssa yhteen ja on vielä 20 vuoden päästä yhdessä tämän kanssa, ei millään tavalla poissulje tasoteoriaa. Myöskään se, että ei ole jotain vertaisarvioituja tutkimuksia, ei ole osoitus että tasoteoria olisi epätosi. Eihän yliopistoissa muutenkaan tutkita kovin paljoa evoluutiobiologiaan liittyviä asioita kuten rotuja tai miehen ja naisen välisiä eroja. On näitä toki tehty ja tuloksiakin on vaikka kuinka mutta ne ovat soo soo.
On täysin eri asia haluta jotain tiettyä ja päätyä jonkun tietyn kanssa yhteen (syistä x). Aina kun puhutaan tästä tasoteoria-asiasta, minulle tulee mieleen erään kaupungin missi. Hän heilasteli pelimiesten kanssa ja varmaan sitten kun alkoi kyllästyttää niin otti todella alempitasoisen miehen itselleen. Se epäsymmetria tämän parin sisällä oli silmiinpistävä. Nainen oli saanut tarpeeksi hyvännäköisten urhojen luonteesta ja valitsi kiltin vätyksen. Joku voisi kuvitella että win-win. Mutta loppujen lopuksi nainen ei olisi alunperin halunnut tätä miestä. Ja en tiedä miten mies jaksaa elää sen asian kanssa, että hänet on valittu ainoastaan 2 tai 3. vaihtoehtoina siitä syystä, että pelimiesten kanssa heilastelu vituttaa pidemmän päälle...Nainen varmaan pitää tätä ihan normaalina eikä ymmärrä mikä ongelma tässä on miehelle.
Pariutuminen ja seksuaalivalinta ovat vähän eri asioita. Ihminen ei ole puhtaasti monogaaminen laji, mutta kykenee tarvittaessa muodostamaan pitkiä monogaamisia suhteita. Ihminen on seksuaalisesti aika joustava toisin sanoen, ja usein kulttuuriset normit ja olosuhteet ohjaavat voimakkaastikin ihmisten preferenssejä ja käyttäytymistä. Esimerkiksi jossain kultuureissa morsmaikkuja lihotetaan pakonomaisesti naimisiin menoa varten, toisissa kärsitään anoreksiassa. Kauneusihanteetkin ovat toisin sanoen usein suhteellisen joustavia, ei pelkästään biologiaan pohjautuvia.
Se että vakiintuu komean pelimiehen sijasta ns. arkisen näköiseen mieheen ja sattuu olevaan seksuaalisesti suosittu missi, ei kerro mistään muusta kuin ehkä missin preferenssien muuttumisesta. Siis juuri halujen ja arvojen muuttumisesta. Eihän se rumasta miehestä tee komeaa, mutta ei se tarkoita että missi seurustelisi rumiluksen kanssa vastoin tahtoaan tai siksi, ettei parempaakaan löytynyt. Hän ei vain arvota asioita samoin kuin ennen. On aika tavallista, että (hyvännäköiset) naiset sietävät miehissä rumuutta enemmän kuin toisin päin, jos etsivät vakituista kumppania. Sehän on hyvä uutinen tavallisen näköisille miehille, että pelkkä ulkonäkö ei merkkaa kaikkea edes missien parinvalinnassa ja että parinvalintaan vaikuttavat monet muutkin asiat kuin ulkonäkö ja status, kuten ihmisen kokemusmaailma ja arvot. Ehkä sattumakin. Joillekin misseille komeus voi kokemuksen perusteella yhdistyä epäluotettavuuteen ja pinnallisuuteen, ja näin rumienkin miesten mahdollisuudet päästä kauniin naisen kanssa pukille nousevat. Ihmisen voi aika helposti ehdollistaa arvottamaan tai inhoamaan tiettyjä piirteitä, vaikka ne olisivat yleisesti jopa tavoiteltuja. Tämä näkyy osin myös ihmisen parinvalinnassa.
Hyvä viesti, mutta nämä asiat eivät mielestäni kumoa tasoteoriaa. Tasoteoriaa ei kannata ymmärtää ihan kirjaimellisesti joka ainoaa pariutumisen aspektia koskevaksi, vaan se kertoo ainoastaan muutamista merkittävistä preferenssistä, jotka määrittävät pariutumista ja joita kyetään mittaamaan.
Jos mietitään tuota kommentoimaasi tarinaa (joka taisi olla keksitty), niin sehän ei välttämättä lainkaan kumoa tasoteorian periaatteita. Miehen ulkonäössä on tärkeää maskuliininen habitus, ei komeus. Pituus ja raamikkuus ovat tärkeitä, mutta yhtä tärkeää on miehen status, kyvykkyys ja se, että nainen voi katsoa tätä yläviistoon. Tuo yläviistoon katsominen voi olla jotain muutakin kuin sellaista, että mies on suuri johtaja ja ajaa kalliilla premium-autolla. Se voi olla vaikka sitäkin, että mies osaa rauhoittaa naisen. Siihen vaaditaan statusta.
Statukseen vaikuttaa aina se missä eletään. Duunaritaustaiselle statusta on ranteessa ja kaulassa roikkuvat kultaiset käädyt ja urheiluauto, premium-duunareilla se auto on uberkallis vintage-urheiluauto (näitä on Briteissä massoittain ja he parveilevat ranskalaisilla viinitiloilla vaatien ketsuppia ja ranskalaisia :D), kun akateeminen pitää autolla pröystäilyä junttina. Kyse on pohjimmiltaan yhtä suurista kulttuurieroista kuin varallisuuden mittaaminen kameleina tai euroina, vaikka ollaankin länsimaissa - ja tämä vaikeuttaa tasoteorian ymmärtämistä. Siitä ei pidä tehdä liian monimutkaista, vaan pysytellä siinä mitä siinä väitetäään kuvattavan.
Monessa viestissä on taas käynyt ilmi se mitä jossain hyvin kuvattiin eli että ulkonäön taso on sitä että kaikilla, ihan kaikilla on taso, jonka alle ei mennä koskaan. Tämän varmaan jokainen voi kohdaltaan myöntää. Statuksen laatu voi vaihdella. Ulkonäön suhteen mies voi kompensoida huomattavasti paremmin kuin nainen. Epäreilua, mutta naiset eivät tuosta ikinä valita tai hyvin harvoin.
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on 183cm/90kg. Lihasta löytyy ja myös vähän ylimääräistä mahassa. Leveät hartiat ja voimakkaat jalat. Kasvoiltaan ihan kivan näköinen, ei mikään miesmalli kuitenkaan. Vinot hampaat, jotka kuitenkin on hoidettu ja harjattu. Parta ja viikset, joista tykkää pitää huolta. Aina hyvin leikatut hiukset ja hlökoht. hygienia on kunnossa.
Luonteeltaan on sosiaalinen, kaikille ystävällinen ja kiltti. Tukee mua väsymättä (mulla on mt-ongelmia). Rakastaa eläimiä. Hän on myös todella hauska, meillä on samanlainen tyhmä huumoritaju.
Jos jotain puutteita pitäisi sanoa, niin hän on välillä tosi itsepäinen ja pitää jostain jutuista kiinni vaikka minä tiedän, että ne ei pidä paikkaansa. Esim. "hauki on kasvi". :D Lisäksi välillä pelaa liikaa tietokoneella.
Ammattikoulun käynyt, töissä, tienaa vähän alle 3000e kuussa. Välillä ollut työtön.
Tavattiin keskustelupalstalla ja alettiin väitellä jostain asiasta. :D Olipas romanttista. Mutta osoitus siitä, että se oikea voi löytyä mistä vaan.
Olet hauska ja hyvä kirjoittaja ja kiva rakkaustarina muutenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä tämä kaikki tuntuu olevan niin vaikeaa naisille tai sitten vaan tekevät siitä vaikean...
Tasoteoria liittyy evoluutiobiologiaan ja siihen, kuinka haluttava henkilö on toisen sukupuolen edustajien silmissä. Tasoteoria ainakin käsittääkseni liittyy pariutumiseen, eli siihen mihin ihminen kiinnostuu toisessa ja miksi ihminen haluaa lisääntyä juuri tämän toisen henkilön kanssa.
Se, että joku päätyy syystä x toisen kanssa yhteen ja on vielä 20 vuoden päästä yhdessä tämän kanssa, ei millään tavalla poissulje tasoteoriaa. Myöskään se, että ei ole jotain vertaisarvioituja tutkimuksia, ei ole osoitus että tasoteoria olisi epätosi. Eihän yliopistoissa muutenkaan tutkita kovin paljoa evoluutiobiologiaan liittyviä asioita kuten rotuja tai miehen ja naisen välisiä eroja. On näitä toki tehty ja tuloksiakin on vaikka kuinka mutta ne ovat soo soo.
On täysin eri asia haluta jotain tiettyä ja päätyä jonkun tietyn kanssa yhteen (syistä x). Aina kun puhutaan tästä tasoteoria-asiasta, minulle tulee mieleen erään kaupungin missi. Hän heilasteli pelimiesten kanssa ja varmaan sitten kun alkoi kyllästyttää niin otti todella alempitasoisen miehen itselleen. Se epäsymmetria tämän parin sisällä oli silmiinpistävä. Nainen oli saanut tarpeeksi hyvännäköisten urhojen luonteesta ja valitsi kiltin vätyksen. Joku voisi kuvitella että win-win. Mutta loppujen lopuksi nainen ei olisi alunperin halunnut tätä miestä. Ja en tiedä miten mies jaksaa elää sen asian kanssa, että hänet on valittu ainoastaan 2 tai 3. vaihtoehtoina siitä syystä, että pelimiesten kanssa heilastelu vituttaa pidemmän päälle...Nainen varmaan pitää tätä ihan normaalina eikä ymmärrä mikä ongelma tässä on miehelle.
Pariutuminen ja seksuaalivalinta ovat vähän eri asioita. Ihminen ei ole puhtaasti monogaaminen laji, mutta kykenee tarvittaessa muodostamaan pitkiä monogaamisia suhteita. Ihminen on seksuaalisesti aika joustava toisin sanoen, ja usein kulttuuriset normit ja olosuhteet ohjaavat voimakkaastikin ihmisten preferenssejä ja käyttäytymistä. Esimerkiksi jossain kultuureissa morsmaikkuja lihotetaan pakonomaisesti naimisiin menoa varten, toisissa kärsitään anoreksiassa. Kauneusihanteetkin ovat toisin sanoen usein suhteellisen joustavia, ei pelkästään biologiaan pohjautuvia.
Se että vakiintuu komean pelimiehen sijasta ns. arkisen näköiseen mieheen ja sattuu olevaan seksuaalisesti suosittu missi, ei kerro mistään muusta kuin ehkä missin preferenssien muuttumisesta. Siis juuri halujen ja arvojen muuttumisesta. Eihän se rumasta miehestä tee komeaa, mutta ei se tarkoita että missi seurustelisi rumiluksen kanssa vastoin tahtoaan tai siksi, ettei parempaakaan löytynyt. Hän ei vain arvota asioita samoin kuin ennen. On aika tavallista, että (hyvännäköiset) naiset sietävät miehissä rumuutta enemmän kuin toisin päin, jos etsivät vakituista kumppania. Sehän on hyvä uutinen tavallisen näköisille miehille, että pelkkä ulkonäkö ei merkkaa kaikkea edes missien parinvalinnassa ja että parinvalintaan vaikuttavat monet muutkin asiat kuin ulkonäkö ja status, kuten ihmisen kokemusmaailma ja arvot. Ehkä sattumakin. Joillekin misseille komeus voi kokemuksen perusteella yhdistyä epäluotettavuuteen ja pinnallisuuteen, ja näin rumienkin miesten mahdollisuudet päästä kauniin naisen kanssa pukille nousevat. Ihmisen voi aika helposti ehdollistaa arvottamaan tai inhoamaan tiettyjä piirteitä, vaikka ne olisivat yleisesti jopa tavoiteltuja. Tämä näkyy osin myös ihmisen parinvalinnassa.
Hyvä viesti, mutta nämä asiat eivät mielestäni kumoa tasoteoriaa. Tasoteoriaa ei kannata ymmärtää ihan kirjaimellisesti joka ainoaa pariutumisen aspektia koskevaksi, vaan se kertoo ainoastaan muutamista merkittävistä preferenssistä, jotka määrittävät pariutumista ja joita kyetään mittaamaan.
Jos mietitään tuota kommentoimaasi tarinaa (joka taisi olla keksitty), niin sehän ei välttämättä lainkaan kumoa tasoteorian periaatteita. Miehen ulkonäössä on tärkeää maskuliininen habitus, ei komeus. Pituus ja raamikkuus ovat tärkeitä, mutta yhtä tärkeää on miehen status, kyvykkyys ja se, että nainen voi katsoa tätä yläviistoon. Tuo yläviistoon katsominen voi olla jotain muutakin kuin sellaista, että mies on suuri johtaja ja ajaa kalliilla premium-autolla. Se voi olla vaikka sitäkin, että mies osaa rauhoittaa naisen. Siihen vaaditaan statusta.
Statukseen vaikuttaa aina se missä eletään. Duunaritaustaiselle statusta on ranteessa ja kaulassa roikkuvat kultaiset käädyt ja urheiluauto, premium-duunareilla se auto on uberkallis vintage-urheiluauto (näitä on Briteissä massoittain ja he parveilevat ranskalaisilla viinitiloilla vaatien ketsuppia ja ranskalaisia :D), kun akateeminen pitää autolla pröystäilyä junttina. Kyse on pohjimmiltaan yhtä suurista kulttuurieroista kuin varallisuuden mittaaminen kameleina tai euroina, vaikka ollaankin länsimaissa - ja tämä vaikeuttaa tasoteorian ymmärtämistä. Siitä ei pidä tehdä liian monimutkaista, vaan pysytellä siinä mitä siinä väitetäään kuvattavan.
Monessa viestissä on taas käynyt ilmi se mitä jossain hyvin kuvattiin eli että ulkonäön taso on sitä että kaikilla, ihan kaikilla on taso, jonka alle ei mennä koskaan. Tämän varmaan jokainen voi kohdaltaan myöntää. Statuksen laatu voi vaihdella. Ulkonäön suhteen mies voi kompensoida huomattavasti paremmin kuin nainen. Epäreilua, mutta naiset eivät tuosta ikinä valita tai hyvin harvoin.
... Lisään vielä viestistäni unohtuneen, että se oli hyvä huomio, että komeuteen voi liittyä häiritseviä stereotypioita aivan niin kuin kauneuteenkin. Voidaan ajatella, että komea/kaunis on itsekäs ja ilkeä, on saanut kaiken helposti, häneen projisoidaan kaikenlaista. Tämän takia komeus ja kauneus voi jopa häiritä pariutumista, ellei ole kovin hyvä sosiaalisessa kanssakäymisessä tai ymmärrä riittävästi siitä, miksi ihmiset voivat olla ilkeitä vain siksi, että olet komea tai kaunis. Aika monilla pitkillä ja komeilla miehillä on esimerkiksi koulukiusaustausta tai vähintään rankemmanpuolesta kuittailua. Koska kavereita vatuttanut se, että tytöt tulevat itse iskemään komeaa, kun he itse joutuvat ponnistelemaan kovasti saadakseen tyttöjä.
Komean ja kauniin voi saada arkisemmankin näköinen kumppani, jos suhtautuu häneen kauniisti ja hienosti eikä anna sen sokaista liikaa että hän on niin paljon muita komeampi ja kauniimpi. Jos osaa tarjota henkistä statusta, kiinnittää huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Johtuu siitä, että ulkonäkö ei ole naiselle mitenkään oleellinen tekijä parinvalinnassa. Muut tekijät ratkaisevat.
Hys!
Älä riko pieniä tasoteoreilijaparkoja.
Jos kaikki naiset haluavat pelkkiä alushousumallimiljonäärejä, niin silloin ei ole tasoteoreilijaparan syy se, että hän ei löydä naista.
Jos ulkonäöllä ei ole niin suurta väliä, niin yksinäisyys on tasoteoreilijaparan oman luonteen syytä. Ja se on kammottava ajatus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtuu siitä, että ulkonäkö ei ole naiselle mitenkään oleellinen tekijä parinvalinnassa. Muut tekijät ratkaisevat.
Hys!
Älä riko pieniä tasoteoreilijaparkoja.
Jos kaikki naiset haluavat pelkkiä alushousumallimiljonäärejä, niin silloin ei ole tasoteoreilijaparan syy se, että hän ei löydä naista.
Jos ulkonäöllä ei ole niin suurta väliä, niin yksinäisyys on tasoteoreilijaparan oman luonteen syytä. Ja se on kammottava ajatus.
Oletko ihan konkari näissä tasoteoriaketjuissa vai aloittelija vasta? Kun et huomannut, että tuo kommentoimasi kommentti ei ole välttämättä millään tavoin tasoteoriaa vastaan.
Jos siis miehellä on muita miehessä tärkeitä ominaisuuksia, voi vähemmän komea mies muuttua erityiseksi. Esimerkiksi tiedän yhden miehen, joka on varsin kaukana kalsarimallista, mutta hänen statuksensa tekee hänen ulkonäöstään erityisen söpön erityispiirteen, mikä erottaa hänet positiivisesti muista. Voi sitä nimittää karismaattisuudeksikin, mutta periaatteessa mikä tahansa peruspreferenssistä, jota on enemmän kuin keskimääri tulee silloin haloefekti (121212:n termi), joka loihtii säihkettä koko miehen ylle. Naisilla tuota säihkettä luo etenkin kauneus ja feminiininen prinsiippi, jos sitä on erityisen paljon, mutta ei älykkyys tai varakkuus kuten miehellä. (Puhutaan siis siitä miten vastakkainen sukupuoli hänet kokee.)
Tämä siis omaa, kenties hiukan epäkonventionaalisempaa tasoteoriaani eli näin itse tuon tasoteorian olen ymmärtänyt. Olen ottanut siitä ne osat, mitkä mielestäni ovat hyviä ja tulkitsen niitä omalla tavallani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtuu siitä, että ulkonäkö ei ole naiselle mitenkään oleellinen tekijä parinvalinnassa. Muut tekijät ratkaisevat.
Hys!
Älä riko pieniä tasoteoreilijaparkoja.
Jos kaikki naiset haluavat pelkkiä alushousumallimiljonäärejä, niin silloin ei ole tasoteoreilijaparan syy se, että hän ei löydä naista.
Jos ulkonäöllä ei ole niin suurta väliä, niin yksinäisyys on tasoteoreilijaparan oman luonteen syytä. Ja se on kammottava ajatus.
Yksi surullisimmaista narratiiveista näiden tasoteoreilijoiden yhteisössä on se, että miehen pitää oppia iskemään naisia, mutta naisiin ei missään nimessä pidä tutustua. Vaaralliselle friendzonelle ajautuu heti, jos ei saa pitchauspuheellaan romanttista viritystä max neljässä minuutissa.
Muuten vaan, vailla taka-ajatuksia tutustuminen saattaa ajaa miehen aisuriksi ikuisen seksittömyyden autiomaahan.
Eräästä tällaisen yhteisön keskustelusta on jäänyt mieleen mm tällaiset kommentit: "en halua tuhlata aikaani naisten tuntemiseen, ainoa syy olla naisten kanssa ylipäätään tekemisissä on seksi, naiset ovat yleisesti ottaen tyhmiä" (todisteena tästä oli eräskin nainen, joka oli ostanut pienemmän tölkin maitoa säästääkseen rahaa, vaikka litrahinta oli isompaa korkeampi ).
Kun tällaisessa keskusteluilmapiirissä marinoitunut nuori mies sitten lähtee etsimään kumppania, se on vähän kuin tekisi retken vihollislinjojen toiselle puolelle. On tehtävä taktiset liikkeet, mielisteltävä vihollista ja tehtävä hyökkäys. Jos "valloitus" ei onnistu, se johtuu siitä että valloitukseen kelpaa vain alushousumallimiljonääri.
Tässä keskustelussa naisilta on kysytty missä olosuhteissa he ovat löytäneet oman puolisonsa. Vastauksia on tullut paljon: keskustelupalstalla, töissä, tinderissä, opiskeluryhmässä, tuttujen kautta. Ensi silmäyksellä ihastumisia on joskus, monesti ihastuksen kohde on ainakin vähän tuttu.
Mielestäni lähtökohta tuollaiselle valloitupokaukselle on vähän ongelmallinen: mies ja hänen viiteryhmänsä pitävät minua alempana olentona ja haluavat jokapäiväisessä elämässä tehdä pesäeroa kaltaisiini, mutta hetkellisesti pokaaja esittää pitävänsä minusta. Siinä on jotain hyvin machoa, joka tässä kulttuuriympäristössä tuntuu vähän nololta. Kehtaisin väittää, että oma puolisoni näki minut ihan kanssaihmisenä, eikä "valloittanut vihollista".
Ymmärrän ettette usko kun naiset kertovat miten löysivät sen itselleen oikean (koska naisethan tämän narratiiivin mukaan valehtelevat sekä toisille että itselleen) mutta kysykää niiltä tavallisilta miehiltä jotka seukkaavat tavallisten naisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä on paljon universaaleja elementtejä ja niitähän tässä juuri yritetään metsästää, ei niillä henkilökohtaisilla preferensseillä ole mitään merkitystä kun yritetään ymmärtää pariutumista lajikäyttäytymisenä.
Mutta kun mikään niistä elementeistä ei ole oikeasti universaali siinä merkityksessä, että kaikki maailman naiset preferoisivat sitä. Ei yksikään.
Se, mitä jokin laskennallinen keskiarvonainen haluaa ei ole minulle mitään merkitystä. Sillä on merkitystä, mitä se nimenomainen nainen, josta olen kiinnostunut, haluaa.
Samoin ei ole mitään merkitystä sillä, mitä laskennallinen keskiarvomies haluaa. Sillä on merkitystä, mitä minä itse haluan.
100% naisista ottaa mieluummin pitkän kuin lyhyen miehen. 100% naisista ottaa mieluummin varakkaan kuin köyhän miehen. 100% naisista ottaa mieluummin sosiaalisesti arvostetussa asemassa olevan miehen, kuin tyypin jolla ei ole mitään valtaa mihinkään. 100% naisista ottaa mieluummin komean kuin rujon miehen. (Näistä voi miinustaa sen yhden Raijan Iisalmelta, jolla on fetissi lyhyisiin miehiin.) Ja niin edelleen. Tästä voimme päätellä, että mitä enemmän noita ominaisuuksia miehellä on, sitä suuremmasta naisten joukosta hänellä on varaa valita. Vaikka nainen ei painottaisi esimerkiksi varakkuutta, ei siitä haittaakaan ole. Näiden puuttumisesta taas on selkeästi haittaa, vaikka luonteeltaan olisi mitä mainioin.
Mielenkiintoinen lista asioista, joilla ei ole mitään merkitystä minulle miehessäni. Ehkä tuo varakkuus siinä mielessä, että olisi kiva, jos suurin piirtein pitäisi omista kuluistaan huolen, vaikka sitten huolehtimalla työmarkkinatuestaan, mutta olen kyllä siinä määrin rakastunut nykyiseeni, että olisin valmis elättämään hänet täysin, jos sellainen tilanne tulisi vastaan (ja saattaa tullakin, koska hän on nyt määräaikaisessa työsuhteessa). Tälläkin hetkellä hän ansaitsee vähemmän kuin minä, ei voisi vähempää haitata. Minua kiinnostaa lähinnä se, että hankin jollakin tavalla itse sen verran kuin koen tarpeelliseksi. Mutta siis pituus, ulkonäkö, sosiaalinen arvostus, ei voisi vähempää kiinnostaa. Jos minulla on hyvä olla ja rakastamme toisiamme, ei noilla jutuilla ole mitään merkitystä. Nytkin käyn sosiaalisissa tilaisuuksissa pääsääntöisesti yksin, kun mies ei usein pääse eikä sitä kiinnosta. Enkä häntä halua pakottaa, eikä minua haittaa. Meillä on kivaa yhdessä, viihdymme keskenämmme, ymmärrämme toisiamme, arvomaailmassamme on samankaltaisuutta riittävästi, haluamme toisellemme hyvää, iloitsemme toistemme onnesta, arvostamme toisiamme sellaisena kuin olemme ja haluamme elää loppuelämämme yhdessä, ne ovat tärkeinpiä juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtuu siitä, että ulkonäkö ei ole naiselle mitenkään oleellinen tekijä parinvalinnassa. Muut tekijät ratkaisevat.
Hys!
Älä riko pieniä tasoteoreilijaparkoja.
Jos kaikki naiset haluavat pelkkiä alushousumallimiljonäärejä, niin silloin ei ole tasoteoreilijaparan syy se, että hän ei löydä naista.
Jos ulkonäöllä ei ole niin suurta väliä, niin yksinäisyys on tasoteoreilijaparan oman luonteen syytä. Ja se on kammottava ajatus.
Yksi surullisimmaista narratiiveista näiden tasoteoreilijoiden yhteisössä on se, että miehen pitää oppia iskemään naisia, mutta naisiin ei missään nimessä pidä tutustua. Vaaralliselle friendzonelle ajautuu heti, jos ei saa pitchauspuheellaan romanttista viritystä max neljässä minuutissa.
Muuten vaan, vailla taka-ajatuksia tutustuminen saattaa ajaa miehen aisuriksi ikuisen seksittömyyden autiomaahan.
Eräästä tällaisen yhteisön keskustelusta on jäänyt mieleen mm tällaiset kommentit: "en halua tuhlata aikaani naisten tuntemiseen, ainoa syy olla naisten kanssa ylipäätään tekemisissä on seksi, naiset ovat yleisesti ottaen tyhmiä" (todisteena tästä oli eräskin nainen, joka oli ostanut pienemmän tölkin maitoa säästääkseen rahaa, vaikka litrahinta oli isompaa korkeampi ).
Kun tällaisessa keskusteluilmapiirissä marinoitunut nuori mies sitten lähtee etsimään kumppania, se on vähän kuin tekisi retken vihollislinjojen toiselle puolelle. On tehtävä taktiset liikkeet, mielisteltävä vihollista ja tehtävä hyökkäys. Jos "valloitus" ei onnistu, se johtuu siitä että valloitukseen kelpaa vain alushousumallimiljonääri.
Tässä keskustelussa naisilta on kysytty missä olosuhteissa he ovat löytäneet oman puolisonsa. Vastauksia on tullut paljon: keskustelupalstalla, töissä, tinderissä, opiskeluryhmässä, tuttujen kautta. Ensi silmäyksellä ihastumisia on joskus, monesti ihastuksen kohde on ainakin vähän tuttu.
Mielestäni lähtökohta tuollaiselle valloitupokaukselle on vähän ongelmallinen: mies ja hänen viiteryhmänsä pitävät minua alempana olentona ja haluavat jokapäiväisessä elämässä tehdä pesäeroa kaltaisiini, mutta hetkellisesti pokaaja esittää pitävänsä minusta. Siinä on jotain hyvin machoa, joka tässä kulttuuriympäristössä tuntuu vähän nololta. Kehtaisin väittää, että oma puolisoni näki minut ihan kanssaihmisenä, eikä "valloittanut vihollista".
Ymmärrän ettette usko kun naiset kertovat miten löysivät sen itselleen oikean (koska naisethan tämän narratiiivin mukaan valehtelevat sekä toisille että itselleen) mutta kysykää niiltä tavallisilta miehiltä jotka seukkaavat tavallisten naisten kanssa.
Tuollaisia miehiä näkyy yökerhoissa yms joka ilta: Jaksavat esittää mukavaa miestä naiselle sen 4min ja kun nainen ystävällisesti sanoo että ei kiitos, niin mies aloittaa huorittelun.
Jos tuollaiset miehet onnistuvat huijaamaan jonkun naisen parisuhteeseen, niin ei mene kauaa kun valittavat kuinka eivät saa naiselta seksiä ja sehän ei liity omaan käytökseen yhtään.
Anti-feministien kannattaisi ihan suosiolla ryhtyä homoiksi, niin ei tarvitsisi valittaa itse aiheutettua seksityömyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka tämä on toistoa, en edelleenkään ymmärrä mikä tasoteorian ilo ja hyöty on. Sehän ei varsinaisesti kykene ennustamaan mitään. "Lika barn leka bäst" pitää kyllä paikkansa, ihmiset pariutuvat eniten itsensä ikäisten ja tyylisten kanssa ja tietyt ominaisuudet ovat erityisen haluttuja.
Muuten koko teoria on yleensä jälkiviisastelua. Esimerkki oikeasta elämästä: kun tavallisen näköinen mies ei seurustele kenenkään kanssa, hänen katsotaan olevan "beta-mies", mutta kun hän ryhtyy seurustelemaan kauniina pidetyn naisen kanssa hänellä yhtäkkiä onkin "ulkonäköä kompensoivia alfa-ominaisuuksia", vaikka hänen ominaisuutensa eivät ole muuttuneet yhtään miksikään. Muna vai kana-ongelmat toistuvat näissä jutuissa usein, syy- ja seuraussuhteet menevät sikin sokin.
Tässä keskusteluketjussa on ehditty mm kertoa, että "jos on löytänyt ihmisen josta välittää, ja johon on oikeasti ihastunut, se on vain merkki siitä, että "taso" on osunut täysin kohdilleen".
Toisaalta täällä on kerrottu myös, että oman tason mukaisen kumppanin etsiminen tarkoittaa tinkimistä siitä mitä oikeasti haluaisi, toisin sanoen joutuu tyytymään siihen mikä on mahdollista saada, eikä voi olla täysin onnellinen.
Miten nämä kaksi asiaa toteutuvat yhtä aikaa? Se on siis vaistomainen tapa toimia ja tuntea juuri oikein? Eikun se on sittenkin jotain, joka täytyy erikseen opetella tunnistamaan?
Onko "taso" vain joukko yleistyksiä, vai onko se oikeasti sovellettavissa yksittäisten ihmisten elämään?
Voiko Tinderissä seuraa etsivä mies esimerkiksi laskea oman "tasonsa" siten, että antaa lähestymilleen naisille arvosanan 1-10. Oma taso määräytyy sen mukaan minkä arvosanan saaneet naiset hänelle vastaavat? Vai määräytyykö oma taso sen mukaan kuinka suurelle prosentuaaliselle määrälle kelpuuttamistaan ihmisistä kelpaisi kumppaniksi? Määräytyykö "taso" aina suuren ihmismäärän mielipiteen mukaan, vai riittääkö mitä mieltä on se yksi oikea?
Entä sitten se, mikä on toistunut tässä ketjussa monien naisten kertomuksissa omista kumppaneistaan: Kun miehen on tavannut, ei ehkä ensin pitänyt tätä mitenkään ihmeellisenä, mutta kun on tutustunut tähän (tutustumiseen on joissain tarinoissa kulunut aikaa yksi ilta, useampi tapaaminen, kuukausi tai vuosi) miehen "taso" onkin noussut siten, ettei hän enää ole vain joku tyyppi, vaan täysin korvaamaton ja ainutlaatuinen harvinaisuus.
Ja kun puhutaan tasosta, puhutaanko seksikumppaneista vai vakituisista kumppaneista? Tämäkin asia tuntuu sekoittuvan tasouskovaisten jutuissa joskus samankin postauksen aikana. Mikään näistä asioista ei saa koko juttua kuulostamaan kovin eksaktilta.
Lisäksi on se suuri ajatumaailmojen kohtaanto-ongelma, joka ajaa ihmisiä erilleen.
Täällä on tämä aikaisemminkin todettu, mutta erityisen on vahingollinen juuri se ajattelutapa, jonka mukaan kaikki naiset ovat samanlaisia, "naisilla on naisten kotkotukset", kuten eräskin alan mestari sanoo, ja eroa on vain ulkonäössä. Se tietysti selkiyttää vähän sitä mitä mittaristoa "tason" määrittelyssä sovelletaan, mutta aika ongelmallinen se on ihmisten kohtaamisen kannalta. En tiedä ymmärrättekö te "taso"-ihmiset tämän ongelman, mutta toivottavasti se teille joskus avautuu.
Lopuksi vielä kysyn uudestaan: mikä on se tasoteorian käytännön hyöty ja ilo?
"Entä sitten se, mikä on toistunut tässä ketjussa monien naisten kertomuksissa omista kumppaneistaan: Kun miehen on tavannut, ei ehkä ensin pitänyt tätä mitenkään ihmeellisenä, mutta kun on tutustunut tähän (tutustumiseen on joissain tarinoissa kulunut aikaa yksi ilta, useampi tapaaminen, kuukausi tai vuosi) miehen "taso" onkin noussut siten, ettei hän enää ole vain joku tyyppi, vaan täysin korvaamaton ja ainutlaatuinen harvinaisuus."
Tässäpä muuten onkin illuusio.
Naisten silmissä 80% miehistä on lähtökohtaisesti keskivertoa rumempia ja <1% komeita.
Eli kun 8/10 nainen tapaa 8/10 miehen, ei nainen pidä tätä ihmeellisenä ensi alkuun. Mutta oikea 8/10 mies tulee valituksi.
Yksikään 6/10 mies ei tulisi valituksi.
Tuo "en alkuun pitänyt miestä mitenkään ihmeellisenä"-juttu ei muuta mitään.
Miten 80% miehistä voi olla keskivertoa rumempia? Siis miten tuo on loogisesti edes mahdollista? Mä en ole matemaatikko, mutta en oikeasti käsitä, että millä matikalla tuollaiseen tulokseen voidaan edes tulla? Eikö se keskiverto kuitenkin tarkoita sitä, että suunnilleen yhtä paljon on sekä sen ala- ja yläpuolella? Viitsisitkö selittää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtuu siitä, että ulkonäkö ei ole naiselle mitenkään oleellinen tekijä parinvalinnassa. Muut tekijät ratkaisevat.
Hys!
Älä riko pieniä tasoteoreilijaparkoja.
Jos kaikki naiset haluavat pelkkiä alushousumallimiljonäärejä, niin silloin ei ole tasoteoreilijaparan syy se, että hän ei löydä naista.
Jos ulkonäöllä ei ole niin suurta väliä, niin yksinäisyys on tasoteoreilijaparan oman luonteen syytä. Ja se on kammottava ajatus.
Yksi surullisimmaista narratiiveista näiden tasoteoreilijoiden yhteisössä on se, että miehen pitää oppia iskemään naisia, mutta naisiin ei missään nimessä pidä tutustua. Vaaralliselle friendzonelle ajautuu heti, jos ei saa pitchauspuheellaan romanttista viritystä max neljässä minuutissa.
Muuten vaan, vailla taka-ajatuksia tutustuminen saattaa ajaa miehen aisuriksi ikuisen seksittömyyden autiomaahan.
Eräästä tällaisen yhteisön keskustelusta on jäänyt mieleen mm tällaiset kommentit: "en halua tuhlata aikaani naisten tuntemiseen, ainoa syy olla naisten kanssa ylipäätään tekemisissä on seksi, naiset ovat yleisesti ottaen tyhmiä" (todisteena tästä oli eräskin nainen, joka oli ostanut pienemmän tölkin maitoa säästääkseen rahaa, vaikka litrahinta oli isompaa korkeampi ).
Kun tällaisessa keskusteluilmapiirissä marinoitunut nuori mies sitten lähtee etsimään kumppania, se on vähän kuin tekisi retken vihollislinjojen toiselle puolelle. On tehtävä taktiset liikkeet, mielisteltävä vihollista ja tehtävä hyökkäys. Jos "valloitus" ei onnistu, se johtuu siitä että valloitukseen kelpaa vain alushousumallimiljonääri.
Tässä keskustelussa naisilta on kysytty missä olosuhteissa he ovat löytäneet oman puolisonsa. Vastauksia on tullut paljon: keskustelupalstalla, töissä, tinderissä, opiskeluryhmässä, tuttujen kautta. Ensi silmäyksellä ihastumisia on joskus, monesti ihastuksen kohde on ainakin vähän tuttu.
Mielestäni lähtökohta tuollaiselle valloitupokaukselle on vähän ongelmallinen: mies ja hänen viiteryhmänsä pitävät minua alempana olentona ja haluavat jokapäiväisessä elämässä tehdä pesäeroa kaltaisiini, mutta hetkellisesti pokaaja esittää pitävänsä minusta. Siinä on jotain hyvin machoa, joka tässä kulttuuriympäristössä tuntuu vähän nololta. Kehtaisin väittää, että oma puolisoni näki minut ihan kanssaihmisenä, eikä "valloittanut vihollista".
Ymmärrän ettette usko kun naiset kertovat miten löysivät sen itselleen oikean (koska naisethan tämän narratiiivin mukaan valehtelevat sekä toisille että itselleen) mutta kysykää niiltä tavallisilta miehiltä jotka seukkaavat tavallisten naisten kanssa.
Ohis, mutta mä ostan monesti pienemmän tölkin maitoa, vaikka se on litrahinnaltaan kalliimpaa kuin isompi. Olen sinkku enkä käytä maitoa muuhun kuin kahviin, jota sitäkään en ehdi kotona juomaan joka päivä. En tee mitään isommalla maitopurkilla koska suuri osa siitä menisi vanhaksi ennen kuin ehtisin sitä käyttää. Näin ollen katson kyllä säästäväni paitsi hävikkiä, myös rahaa ostaessani sen pienemmän tölkin, vaikka se litrahinnaltaan onkin kalliimpi kuin iso tölkki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä on paljon universaaleja elementtejä ja niitähän tässä juuri yritetään metsästää, ei niillä henkilökohtaisilla preferensseillä ole mitään merkitystä kun yritetään ymmärtää pariutumista lajikäyttäytymisenä.
Mutta kun mikään niistä elementeistä ei ole oikeasti universaali siinä merkityksessä, että kaikki maailman naiset preferoisivat sitä. Ei yksikään.
Se, mitä jokin laskennallinen keskiarvonainen haluaa ei ole minulle mitään merkitystä. Sillä on merkitystä, mitä se nimenomainen nainen, josta olen kiinnostunut, haluaa.
Samoin ei ole mitään merkitystä sillä, mitä laskennallinen keskiarvomies haluaa. Sillä on merkitystä, mitä minä itse haluan.
100% naisista ottaa mieluummin pitkän kuin lyhyen miehen. 100% naisista ottaa mieluummin varakkaan kuin köyhän miehen. 100% naisista ottaa mieluummin sosiaalisesti arvostetussa asemassa olevan miehen, kuin tyypin jolla ei ole mitään valtaa mihinkään. 100% naisista ottaa mieluummin komean kuin rujon miehen. (Näistä voi miinustaa sen yhden Raijan Iisalmelta, jolla on fetissi lyhyisiin miehiin.) Ja niin edelleen. Tästä voimme päätellä, että mitä enemmän noita ominaisuuksia miehellä on, sitä suuremmasta naisten joukosta hänellä on varaa valita. Vaikka nainen ei painottaisi esimerkiksi varakkuutta, ei siitä haittaakaan ole. Näiden puuttumisesta taas on selkeästi haittaa, vaikka luonteeltaan olisi mitä mainioin.
Näin olisi jos pariutuminen olisi kuin ostoksilla käyntiä jossa hyllyssä on vapaasti valittavia tuotteita josta vain ottaa sen minkä haluaa. Mutta eihän se näin mene. Oikeassa elämässä ihmiselle tulee eteen yleensä kerrallaan vain yksi potentiaalinen kumppani josta sitten pitää miettiä että olisiko hän sopiva. Harvoin siinä vierellä on heti kärkkymässä sitä hieman pidempää, hieman rikkaampaa tai hiukan komeampaa vaihtoehtoa. Se on joko juuri tämä tai sitten pitää odottaa tuleeko jotain muuta joskus tarjolle. Ja sen seuraavan laadusta et voi koskaan tietää. Se voi olla parempi mutta myös huonompi.
Mitä tasokkaampi nainen on, sitä enemmän valinnan varaa ja sitä vähemmän tarvetta joustaa.
Kouluarvosanoilla joku kutosen nainen voi ottaa 6½ tai 6-miehen jos sattuu olemaan sopiva, koska ei ole varaa odotella josko löytyisi sopiva ja 5cm pidempi tai hieman naamakomeampi. Mutta paljon tuota enempää tasoluokissa ei jousteta.
Siinä vaiheessa kun naisella alkaa olemaan haluttavia ominaisuuksia (johon ei nykyään paljoa vaadita, esim. normaalipainoinen + mukava riittää todella pitkälle), ei nainen ota sitä lyhyttä miestä vaan jää odottelemaan pidempää.
Ymmärrä nyt, että se taso ei välttämättä ole lainkaan ratkaiseva tekijä siinä, onko valinnanvaraa vai ei. Jos esimerkiksi asuu pienellä paikkakunnalla ja työskentelee naisvaltaisessa työpaikassa eikä käytä tinderiä, se kympin nainen tapaa paljon vähemmän ihmisiä kuin esimerkiksi suuremmassa kaupungissa vähän eri työyhteisössä tai tinderiä käyttäen. Ei kai se täsmälleen sama nainen yhtäkkiä nosta pisteitään pelkästään sen takia, että muutti suurempaan kaupunkiin tai jos hänen veljensä keräsi uudenlaisen kaveriporukan ja sieltä löytyy enemmän uusia miestuttavuuksia. Niin, onko tässä enää kyse tasosta vai olosuhteista vai muodostuuko suuri osa tasosta niistä olosuhteista?
On äärimmäisen harvinaista että tasokas nainen asuisi pikkukaupungissa, saati että hakisi miestä sieltä.
Sinkkunaiset muuttavat kaupunkeihin.
Onko sun vaan pakko päästä jankkaamaan ihan jankkaamisen ilosta, koska tossa sun päättelyssäs ei ole mitään järkeä? Ei kaikki "tasokkaat" sinkkunaiset muuta isoihin kaupunkeihin. Pikkukaupungissakin saattaa nimittäin olla töitä, harrastuksia ja kavereita. Miehet nyt ei ole mikään syy muuttaa yhtään mihinkään FYI. Löysin itsekin miehen pikkukaupungista. Ja on kuule ihan insinööri. Ja pitkä. Noilla spekseillä kun tuntuu olevan tasoteoreetikoille väliä. Minulle ei ole, pariuduin mieheni kanssa ihan muista syistä.
-eri
Tuossa väitettiin että jos pikkukaupungista ei löydy tasokasta miestä, saatetaan ottaa vähemmän tasokas.
Minä argumentoin että ei. Naiset eivät riko tasoteoriaa, vaan ovat mieluummin yksin tai hakevat miehen isommasta kaupungista.
Naiset ottaa tasan tarkkaan sen miehen kenestä pitävät ja siihen, että pitää miehestä vaikuttaa _kaikista eniten_ miehen luonne. Olkoot tasoton tai tasokas. Tästä asiasta on jauhettu jo satoja viestejä tässä ketjussa ja tuhansia yhteensä tällä palstalla. Mitä pitää tehdä, että se menee jakeluun kaikille?
Alkaa valitsemaan miehiä ensisijaisesti luonteen perusteella.
Tällä hetkellä naiset eivät niin tee. Ennen kuin luonteella on paskankaan merkitystä, on miehen "miellytettävä silmää" ja täytettävä muut tasoon liittyvät vaatimukset.
Palsta on täynnä juttuja siitä kuinka nainen valittaa k*sipäämiehestä. Mutta yksikään kaunis nainen ei ole ottanut rumaa, köyhää ja epämaskuliinista miestä. Vaikka tämä olisi ihmisenä kuinka kiva ja hyväsydäminen tahansa.
No jos luet vain ne tekstit jotka tukevat omaa ennakko-olettamaasi niin näin varmaan on. Itse olen kyllä lukenut melkoisen määrän naisten tekstejä joissa todetaan että miehessä teki heti vaikutuksen se miten mukava, fiksu ja välitön hän oli. Sitten todetaan että ulkonäkö on ihan tavallinen mutta naisen omissa silmissä mies on kuitenkin maailman komenin ja itselle juuri sopiva.
Mutta ei toki kannata uskoa mitään joka ei sovi omaan maailmankuvaan.
Mutta mitä tasoa nainen oli?
Jos nainen oli samaa tasoa kuin mies, tasoteoria pätee yhä.
Mutta kyllä se nainen silti on voinut miehensä ensisijaisesti luonteen perusteella valitakin, vaikka samalla tasolla hänen kanssaan ulkoisesti olisikin. Suurin osa naisista todennäköisesti valitseekin kumppaninsa luonteen perusteella. Itse en ainakaan ole koskaan tuntenut yhtään ainutta naista, joka ei olisi niin tehnyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka tämä on toistoa, en edelleenkään ymmärrä mikä tasoteorian ilo ja hyöty on. Sehän ei varsinaisesti kykene ennustamaan mitään. "Lika barn leka bäst" pitää kyllä paikkansa, ihmiset pariutuvat eniten itsensä ikäisten ja tyylisten kanssa ja tietyt ominaisuudet ovat erityisen haluttuja.
Muuten koko teoria on yleensä jälkiviisastelua. Esimerkki oikeasta elämästä: kun tavallisen näköinen mies ei seurustele kenenkään kanssa, hänen katsotaan olevan "beta-mies", mutta kun hän ryhtyy seurustelemaan kauniina pidetyn naisen kanssa hänellä yhtäkkiä onkin "ulkonäköä kompensoivia alfa-ominaisuuksia", vaikka hänen ominaisuutensa eivät ole muuttuneet yhtään miksikään. Muna vai kana-ongelmat toistuvat näissä jutuissa usein, syy- ja seuraussuhteet menevät sikin sokin.
Tässä keskusteluketjussa on ehditty mm kertoa, että "jos on löytänyt ihmisen josta välittää, ja johon on oikeasti ihastunut, se on vain merkki siitä, että "taso" on osunut täysin kohdilleen".
Toisaalta täällä on kerrottu myös, että oman tason mukaisen kumppanin etsiminen tarkoittaa tinkimistä siitä mitä oikeasti haluaisi, toisin sanoen joutuu tyytymään siihen mikä on mahdollista saada, eikä voi olla täysin onnellinen.
Miten nämä kaksi asiaa toteutuvat yhtä aikaa? Se on siis vaistomainen tapa toimia ja tuntea juuri oikein? Eikun se on sittenkin jotain, joka täytyy erikseen opetella tunnistamaan?
Onko "taso" vain joukko yleistyksiä, vai onko se oikeasti sovellettavissa yksittäisten ihmisten elämään?
Voiko Tinderissä seuraa etsivä mies esimerkiksi laskea oman "tasonsa" siten, että antaa lähestymilleen naisille arvosanan 1-10. Oma taso määräytyy sen mukaan minkä arvosanan saaneet naiset hänelle vastaavat? Vai määräytyykö oma taso sen mukaan kuinka suurelle prosentuaaliselle määrälle kelpuuttamistaan ihmisistä kelpaisi kumppaniksi? Määräytyykö "taso" aina suuren ihmismäärän mielipiteen mukaan, vai riittääkö mitä mieltä on se yksi oikea?
Entä sitten se, mikä on toistunut tässä ketjussa monien naisten kertomuksissa omista kumppaneistaan: Kun miehen on tavannut, ei ehkä ensin pitänyt tätä mitenkään ihmeellisenä, mutta kun on tutustunut tähän (tutustumiseen on joissain tarinoissa kulunut aikaa yksi ilta, useampi tapaaminen, kuukausi tai vuosi) miehen "taso" onkin noussut siten, ettei hän enää ole vain joku tyyppi, vaan täysin korvaamaton ja ainutlaatuinen harvinaisuus.
Ja kun puhutaan tasosta, puhutaanko seksikumppaneista vai vakituisista kumppaneista? Tämäkin asia tuntuu sekoittuvan tasouskovaisten jutuissa joskus samankin postauksen aikana. Mikään näistä asioista ei saa koko juttua kuulostamaan kovin eksaktilta.
Lisäksi on se suuri ajatumaailmojen kohtaanto-ongelma, joka ajaa ihmisiä erilleen.
Täällä on tämä aikaisemminkin todettu, mutta erityisen on vahingollinen juuri se ajattelutapa, jonka mukaan kaikki naiset ovat samanlaisia, "naisilla on naisten kotkotukset", kuten eräskin alan mestari sanoo, ja eroa on vain ulkonäössä. Se tietysti selkiyttää vähän sitä mitä mittaristoa "tason" määrittelyssä sovelletaan, mutta aika ongelmallinen se on ihmisten kohtaamisen kannalta. En tiedä ymmärrättekö te "taso"-ihmiset tämän ongelman, mutta toivottavasti se teille joskus avautuu.
Lopuksi vielä kysyn uudestaan: mikä on se tasoteorian käytännön hyöty ja ilo?
"Entä sitten se, mikä on toistunut tässä ketjussa monien naisten kertomuksissa omista kumppaneistaan: Kun miehen on tavannut, ei ehkä ensin pitänyt tätä mitenkään ihmeellisenä, mutta kun on tutustunut tähän (tutustumiseen on joissain tarinoissa kulunut aikaa yksi ilta, useampi tapaaminen, kuukausi tai vuosi) miehen "taso" onkin noussut siten, ettei hän enää ole vain joku tyyppi, vaan täysin korvaamaton ja ainutlaatuinen harvinaisuus."
Tässäpä muuten onkin illuusio.
Naisten silmissä 80% miehistä on lähtökohtaisesti keskivertoa rumempia ja <1% komeita.
Eli kun 8/10 nainen tapaa 8/10 miehen, ei nainen pidä tätä ihmeellisenä ensi alkuun. Mutta oikea 8/10 mies tulee valituksi.
Yksikään 6/10 mies ei tulisi valituksi.
Tuo "en alkuun pitänyt miestä mitenkään ihmeellisenä"-juttu ei muuta mitään.
Miten 80% miehistä voi olla keskivertoa rumempia? Siis miten tuo on loogisesti edes mahdollista? Mä en ole matemaatikko, mutta en oikeasti käsitä, että millä matikalla tuollaiseen tulokseen voidaan edes tulla? Eikö se keskiverto kuitenkin tarkoita sitä, että suunnilleen yhtä paljon on sekä sen ala- ja yläpuolella? Viitsisitkö selittää?
Sepä se. Harhasta huolimatta näin naiset yksittäisten misten kohdalla arvioinnin tekevät. Melkein jokainen mies näyttää naisesta keskivertoa kehnommalta.
Ei tämä sinänsä mitään ennen kuulumatonta ole. Onhan suuri osa ihmisistä mielestään keskivertoa parempia kuskejakin.
Katkeruus ei teitä miehiä ainakaan haluttavammiksi muuta, se on selvää.