Lue keskustelun säännöt.
Kyllästynyt tasoteorioihin. Joten naiset kertokaa meille miehille.
28.06.2021 |
Alan oikeasti kyllästämään jokapäiväiseen tasoteoria keskusteluihin. Osa meistä miehistä on niin katkeria kun deittipalveluissa ei ole onnea.
Joten naiset voisitteko kertoa rehellisesti millaisen miehen kanssa olet suhteessa tai deittailette juuri nyt. Kun kerrotte miehestä, yrittäkää miettiä tätä kysymystä sekä häntä subjektiivisesti, miten muut näkisi hänet. Tietenkin jos olet parisuhteessa jo hänen kanssa, tiedämme että hän on lähes kympin mies juuri sinulle, mutta tuskin hän olisi sitä muille. Myös jos voisitte jakaa vielä missä tapasitte ja miten tutustuminen alkoi ja kumpi teki ensimmäiset liikkeet.
Kommentit (566)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka tämä on toistoa, en edelleenkään ymmärrä mikä tasoteorian ilo ja hyöty on. Sehän ei varsinaisesti kykene ennustamaan mitään. "Lika barn leka bäst" pitää kyllä paikkansa, ihmiset pariutuvat eniten itsensä ikäisten ja tyylisten kanssa ja tietyt ominaisuudet ovat erityisen haluttuja.
Muuten koko teoria on yleensä jälkiviisastelua. Esimerkki oikeasta elämästä: kun tavallisen näköinen mies ei seurustele kenenkään kanssa, hänen katsotaan olevan "beta-mies", mutta kun hän ryhtyy seurustelemaan kauniina pidetyn naisen kanssa hänellä yhtäkkiä onkin "ulkonäköä kompensoivia alfa-ominaisuuksia", vaikka hänen ominaisuutensa eivät ole muuttuneet yhtään miksikään. Muna vai kana-ongelmat toistuvat näissä jutuissa usein, syy- ja seuraussuhteet menevät sikin sokin.
Tässä keskusteluketjussa on ehditty mm kertoa, että "jos on löytänyt ihmisen josta välittää, ja johon on oikeasti ihastunut, se on vain merkki siitä, että "taso" on osunut täysin kohdilleen".
Toisaalta täällä on kerrottu myös, että oman tason mukaisen kumppanin etsiminen tarkoittaa tinkimistä siitä mitä oikeasti haluaisi, toisin sanoen joutuu tyytymään siihen mikä on mahdollista saada, eikä voi olla täysin onnellinen.
Miten nämä kaksi asiaa toteutuvat yhtä aikaa? Se on siis vaistomainen tapa toimia ja tuntea juuri oikein? Eikun se on sittenkin jotain, joka täytyy erikseen opetella tunnistamaan?
Onko "taso" vain joukko yleistyksiä, vai onko se oikeasti sovellettavissa yksittäisten ihmisten elämään?
Voiko Tinderissä seuraa etsivä mies esimerkiksi laskea oman "tasonsa" siten, että antaa lähestymilleen naisille arvosanan 1-10. Oma taso määräytyy sen mukaan minkä arvosanan saaneet naiset hänelle vastaavat? Vai määräytyykö oma taso sen mukaan kuinka suurelle prosentuaaliselle määrälle kelpuuttamistaan ihmisistä kelpaisi kumppaniksi? Määräytyykö "taso" aina suuren ihmismäärän mielipiteen mukaan, vai riittääkö mitä mieltä on se yksi oikea?
Entä sitten se, mikä on toistunut tässä ketjussa monien naisten kertomuksissa omista kumppaneistaan: Kun miehen on tavannut, ei ehkä ensin pitänyt tätä mitenkään ihmeellisenä, mutta kun on tutustunut tähän (tutustumiseen on joissain tarinoissa kulunut aikaa yksi ilta, useampi tapaaminen, kuukausi tai vuosi) miehen "taso" onkin noussut siten, ettei hän enää ole vain joku tyyppi, vaan täysin korvaamaton ja ainutlaatuinen harvinaisuus.
Ja kun puhutaan tasosta, puhutaanko seksikumppaneista vai vakituisista kumppaneista? Tämäkin asia tuntuu sekoittuvan tasouskovaisten jutuissa joskus samankin postauksen aikana. Mikään näistä asioista ei saa koko juttua kuulostamaan kovin eksaktilta.
Lisäksi on se suuri ajatumaailmojen kohtaanto-ongelma, joka ajaa ihmisiä erilleen.
Täällä on tämä aikaisemminkin todettu, mutta erityisen on vahingollinen juuri se ajattelutapa, jonka mukaan kaikki naiset ovat samanlaisia, "naisilla on naisten kotkotukset", kuten eräskin alan mestari sanoo, ja eroa on vain ulkonäössä. Se tietysti selkiyttää vähän sitä mitä mittaristoa "tason" määrittelyssä sovelletaan, mutta aika ongelmallinen se on ihmisten kohtaamisen kannalta. En tiedä ymmärrättekö te "taso"-ihmiset tämän ongelman, mutta toivottavasti se teille joskus avautuu.
Lopuksi vielä kysyn uudestaan: mikä on se tasoteorian käytännön hyöty ja ilo?
"Entä sitten se, mikä on toistunut tässä ketjussa monien naisten kertomuksissa omista kumppaneistaan: Kun miehen on tavannut, ei ehkä ensin pitänyt tätä mitenkään ihmeellisenä, mutta kun on tutustunut tähän (tutustumiseen on joissain tarinoissa kulunut aikaa yksi ilta, useampi tapaaminen, kuukausi tai vuosi) miehen "taso" onkin noussut siten, ettei hän enää ole vain joku tyyppi, vaan täysin korvaamaton ja ainutlaatuinen harvinaisuus."
Tässäpä muuten onkin illuusio.
Naisten silmissä 80% miehistä on lähtökohtaisesti keskivertoa rumempia ja <1% komeita.
Eli kun 8/10 nainen tapaa 8/10 miehen, ei nainen pidä tätä ihmeellisenä ensi alkuun. Mutta oikea 8/10 mies tulee valituksi.
Yksikään 6/10 mies ei tulisi valituksi.
Tuo "en alkuun pitänyt miestä mitenkään ihmeellisenä"-juttu ei muuta mitään.
Miten 80% miehistä voi olla keskivertoa rumempia? Siis miten tuo on loogisesti edes mahdollista? Mä en ole matemaatikko, mutta en oikeasti käsitä, että millä matikalla tuollaiseen tulokseen voidaan edes tulla? Eikö se keskiverto kuitenkin tarkoita sitä, että suunnilleen yhtä paljon on sekä sen ala- ja yläpuolella? Viitsisitkö selittää?
Sepä se. Harhasta huolimatta näin naiset yksittäisten misten kohdalla arvioinnin tekevät. Melkein jokainen mies näyttää naisesta keskivertoa kehnommalta.
Ei tämä sinänsä mitään ennen kuulumatonta ole. Onhan suuri osa ihmisistä mielestään keskivertoa parempia kuskejakin.
Mihin tämä väite siis perustuu? Kuulostaa lähinnä jonkun palstajantterin omalta keksinnöltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tarvinnut mitään teorioita ymmärtääkseni, että kaltaiseni hintelän 169-senttisen pikkumiehen lähestymisiä ei kerta kaikkiaan kaivata.
Lihota. Ja mene salille. Se on sata kertaa helpompaa kuin laihduttaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtuu siitä, että ulkonäkö ei ole naiselle mitenkään oleellinen tekijä parinvalinnassa. Muut tekijät ratkaisevat.
Hys!
Älä riko pieniä tasoteoreilijaparkoja.
Jos kaikki naiset haluavat pelkkiä alushousumallimiljonäärejä, niin silloin ei ole tasoteoreilijaparan syy se, että hän ei löydä naista.
Jos ulkonäöllä ei ole niin suurta väliä, niin yksinäisyys on tasoteoreilijaparan oman luonteen syytä. Ja se on kammottava ajatus.
Yksi surullisimmaista narratiiveista näiden tasoteoreilijoiden yhteisössä on se, että miehen pitää oppia iskemään naisia, mutta naisiin ei missään nimessä pidä tutustua. Vaaralliselle friendzonelle ajautuu heti, jos ei saa pitchauspuheellaan romanttista viritystä max neljässä minuutissa.
Muuten vaan, vailla taka-ajatuksia tutustuminen saattaa ajaa miehen aisuriksi ikuisen seksittömyyden autiomaahan.
Eräästä tällaisen yhteisön keskustelusta on jäänyt mieleen mm tällaiset kommentit: "en halua tuhlata aikaani naisten tuntemiseen, ainoa syy olla naisten kanssa ylipäätään tekemisissä on seksi, naiset ovat yleisesti ottaen tyhmiä" (todisteena tästä oli eräskin nainen, joka oli ostanut pienemmän tölkin maitoa säästääkseen rahaa, vaikka litrahinta oli isompaa korkeampi ).
Kun tällaisessa keskusteluilmapiirissä marinoitunut nuori mies sitten lähtee etsimään kumppania, se on vähän kuin tekisi retken vihollislinjojen toiselle puolelle. On tehtävä taktiset liikkeet, mielisteltävä vihollista ja tehtävä hyökkäys. Jos "valloitus" ei onnistu, se johtuu siitä että valloitukseen kelpaa vain alushousumallimiljonääri.
Tässä keskustelussa naisilta on kysytty missä olosuhteissa he ovat löytäneet oman puolisonsa. Vastauksia on tullut paljon: keskustelupalstalla, töissä, tinderissä, opiskeluryhmässä, tuttujen kautta. Ensi silmäyksellä ihastumisia on joskus, monesti ihastuksen kohde on ainakin vähän tuttu.
Mielestäni lähtökohta tuollaiselle valloitupokaukselle on vähän ongelmallinen: mies ja hänen viiteryhmänsä pitävät minua alempana olentona ja haluavat jokapäiväisessä elämässä tehdä pesäeroa kaltaisiini, mutta hetkellisesti pokaaja esittää pitävänsä minusta. Siinä on jotain hyvin machoa, joka tässä kulttuuriympäristössä tuntuu vähän nololta. Kehtaisin väittää, että oma puolisoni näki minut ihan kanssaihmisenä, eikä "valloittanut vihollista".
Ymmärrän ettette usko kun naiset kertovat miten löysivät sen itselleen oikean (koska naisethan tämän narratiiivin mukaan valehtelevat sekä toisille että itselleen) mutta kysykää niiltä tavallisilta miehiltä jotka seukkaavat tavallisten naisten kanssa.
Ohis, mutta mä ostan monesti pienemmän tölkin maitoa, vaikka se on litrahinnaltaan kalliimpaa kuin isompi. Olen sinkku enkä käytä maitoa muuhun kuin kahviin, jota sitäkään en ehdi kotona juomaan joka päivä. En tee mitään isommalla maitopurkilla koska suuri osa siitä menisi vanhaksi ennen kuin ehtisin sitä käyttää. Näin ollen katson kyllä säästäväni paitsi hävikkiä, myös rahaa ostaessani sen pienemmän tölkin, vaikka se litrahinnaltaan onkin kalliimpi kuin iso tölkki.
No mutta, tuo miesten asenne kertoo vain vihasta. Sitten ihmetellään, kun ei saa sitä pllua tai parisuhdetta. Jännä juttu, kun jos kerta naiset ovat tyhmempiä, niin kyllähän toki älykkäämmän pitäisi pystyä tyhmempi panoksia tai parisuhteeseen kusettamaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtuu siitä, että ulkonäkö ei ole naiselle mitenkään oleellinen tekijä parinvalinnassa. Muut tekijät ratkaisevat.
Hys!
Älä riko pieniä tasoteoreilijaparkoja.
Jos kaikki naiset haluavat pelkkiä alushousumallimiljonäärejä, niin silloin ei ole tasoteoreilijaparan syy se, että hän ei löydä naista.
Jos ulkonäöllä ei ole niin suurta väliä, niin yksinäisyys on tasoteoreilijaparan oman luonteen syytä. Ja se on kammottava ajatus.
Yksi surullisimmaista narratiiveista näiden tasoteoreilijoiden yhteisössä on se, että miehen pitää oppia iskemään naisia, mutta naisiin ei missään nimessä pidä tutustua. Vaaralliselle friendzonelle ajautuu heti, jos ei saa pitchauspuheellaan romanttista viritystä max neljässä minuutissa.
Muuten vaan, vailla taka-ajatuksia tutustuminen saattaa ajaa miehen aisuriksi ikuisen seksittömyyden autiomaahan.
Eräästä tällaisen yhteisön keskustelusta on jäänyt mieleen mm tällaiset kommentit: "en halua tuhlata aikaani naisten tuntemiseen, ainoa syy olla naisten kanssa ylipäätään tekemisissä on seksi, naiset ovat yleisesti ottaen tyhmiä" (todisteena tästä oli eräskin nainen, joka oli ostanut pienemmän tölkin maitoa säästääkseen rahaa, vaikka litrahinta oli isompaa korkeampi ).
Kun tällaisessa keskusteluilmapiirissä marinoitunut nuori mies sitten lähtee etsimään kumppania, se on vähän kuin tekisi retken vihollislinjojen toiselle puolelle. On tehtävä taktiset liikkeet, mielisteltävä vihollista ja tehtävä hyökkäys. Jos "valloitus" ei onnistu, se johtuu siitä että valloitukseen kelpaa vain alushousumallimiljonääri.
Tässä keskustelussa naisilta on kysytty missä olosuhteissa he ovat löytäneet oman puolisonsa. Vastauksia on tullut paljon: keskustelupalstalla, töissä, tinderissä, opiskeluryhmässä, tuttujen kautta. Ensi silmäyksellä ihastumisia on joskus, monesti ihastuksen kohde on ainakin vähän tuttu.
Mielestäni lähtökohta tuollaiselle valloitupokaukselle on vähän ongelmallinen: mies ja hänen viiteryhmänsä pitävät minua alempana olentona ja haluavat jokapäiväisessä elämässä tehdä pesäeroa kaltaisiini, mutta hetkellisesti pokaaja esittää pitävänsä minusta. Siinä on jotain hyvin machoa, joka tässä kulttuuriympäristössä tuntuu vähän nololta. Kehtaisin väittää, että oma puolisoni näki minut ihan kanssaihmisenä, eikä "valloittanut vihollista".
Ymmärrän ettette usko kun naiset kertovat miten löysivät sen itselleen oikean (koska naisethan tämän narratiiivin mukaan valehtelevat sekä toisille että itselleen) mutta kysykää niiltä tavallisilta miehiltä jotka seukkaavat tavallisten naisten kanssa.
Ohis, mutta mä ostan monesti pienemmän tölkin maitoa, vaikka se on litrahinnaltaan kalliimpaa kuin isompi. Olen sinkku enkä käytä maitoa muuhun kuin kahviin, jota sitäkään en ehdi kotona juomaan joka päivä. En tee mitään isommalla maitopurkilla koska suuri osa siitä menisi vanhaksi ennen kuin ehtisin sitä käyttää. Näin ollen katson kyllä säästäväni paitsi hävikkiä, myös rahaa ostaessani sen pienemmän tölkin, vaikka se litrahinnaltaan onkin kalliimpi kuin iso tölkki.
No mutta, tuo miesten asenne kertoo vain vihasta. Sitten ihmetellään, kun ei saa sitä pllua tai parisuhdetta. Jännä juttu, kun jos kerta naiset ovat tyhmempiä, niin kyllähän toki älykkäämmän pitäisi pystyä tyhmempi panoksia tai parisuhteeseen kusettamaan?
Näinpä. Suhtautuminen muihin ihmisiin voi olla sekoitus halua, vihaa, ylemmyydentuntoa ja alemmuudentuntoa, ja sitten itse taas ollaan sitä mieltä, että "minähän olen tosi mukava herrasmies"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tarvinnut mitään teorioita ymmärtääkseni, että kaltaiseni hintelän 169-senttisen pikkumiehen lähestymisiä ei kerta kaikkiaan kaivata.
Lihota. Ja mene salille. Se on sata kertaa helpompaa kuin laihduttaminen.
Miten tämä mies on sitten onnistunut pysymään hintelänä?
Aika erikoista että naisten mielestä hoikkuus vaatii yli-inhimillistä ponnistelua, kun vain pari vuosikymmentä sitten normaalit elämäntavat riittivät.
En tarvinnut mitään teorioita ymmärtääkseni, että kaltaiseni hintelän 169-senttisen pikkumiehen lähestymisiä ei kerta kaikkiaan kaivata.