Vakavasti masentunut, kysykää kun ette tunnu ymmärtävän?

Ei saatana mitä paskaa.

Ap, kannattaa tutkituttaa kilpirauhasarvot. Kilpirauhasen vajaatoiminnassa ei jaksa mitään, mutta onneksi on hyvät lääkkeet.

[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 21:45"]

Kyllä vituttaa nämä jotka eivät tiedä oikeasta masennuksesta mitään. Siis ei paskan vertaa tietoa kyseisestä SAIRAUDESTA. Ollessani masentunut lenkille lähtö, siivoaminen tai kaupassa käynti, ihmisten tapaaminen ei auttanut oloon millään lailla. Vakavasti masentunut ei välttämättä pääse edes sängystä ja on lähes toimintakyvytön, mutta teillä ei riitä kokemus ja äly sitä uskomaan, koska teille masennus on synonyymi laiskuuden kanssa. Kukaan, joka on käynyt läpi oikean masennuksen ei sano, että "lähde ulos ja lopeta makoilu." Ei jumalauta mitä pässejä ihmiset on!

[/quote]

Itse olen vähitellen toipuessani alkanut suhtautua myötätuntoisemmin näihin "pässeihin" - olen alkanut ymmärtää, että masennus on jotakin, mitä ei välttämättä voi käsittää, jollei sitä ole kokenut. 

Masennus on tila, johon kuka tahansa tietyissä olosuhteissa ajautuu. Koen, että kyseessä on puolustusmekanismi, joka sanoo nyt riittää. Oma masennukseni juontaa osittain ylisuorittamisesta ja perfektionismista eikä suinkaan laiskuudesta. (Vaikka itsekin pidin itseäni jossain vaiheessa laiskana, kunnes monen vuoden kamppailun jälkeen kroppa päätti mennä täysin jumiin ja kieltäytyä yhteistyöstä. Jos vaikkapa yritin tekstiä, silmissä sumeni.)

Masennusväsymys on väsymystä, josta ei ns. tavalliseen tapaan lepäämällä virkisty. En usko, että pystyisin mitenkään ymmärtämään sitä, jollen itse olisi sairastanut masennusta. 

Oma sairauteni ja sen kieltäminen meni lopulta siihen pisteeseen, että olin varma siitä, että minun on oltava fyysisesti vakavasti sairas. Kaiken maailman verenkuvien jälkeen oli vähitellen pakko nähdä tilanne uudella tavalla ja uskoa, ettei kyse taidakaan olla esimerkiksi reumasta. 

On totta, että masentuneena käpertyy itseensä. Sille on kuitenkin syynsä. Vaikka sille on syynsä, se ei tarkoita sitä, etteikö masentuneellakin olisi lopulta vastuu omasta itsestään. Minusta ei kuitenkaan - ei masentuneelta eikä keltään muultakaan - pitäisi vaatia täydellistä yksin pärjäämistä. Mikä ihmeen ihanne se on? Kuka täällä mitään yksin tekisi? Avun kanssa voi alkaa nähdä oman elämänsä merkityksellisenä ja sitä kautta löytää kadonneet voimavarat. Siihen ei välttämättä pari vuotta riitä ja kivistäkin on, mutta jostain täytyy lähteä liikkeelle. Itse muistelen päässeeni liikkeelle siinä vaiheessa, kun aloin yksinkertaisesti olla niin loputtoman kyllästynyt kaikkeen pahaan oloon, että oli pakko tehdä jotakin suuntaan tai toiseen. 

Toivoisin, että Suomessa saisi apua hieman helpommin. Ja että me kaikki ihmiset voisimme suhtautua toisiimme hieman myötätuntoisemmin.  

[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 21:14"]

Jos joku on vakavasti masentunut, niin ei todellakaan ole av:lla selittelemässä tilasnsa ja hakemassa säälipisteitä. Uskomstonta skeidaa. Ei jaksa nousta sängystä, mutta jaksaa jauhaa täällä. Persoonallisuushäiriöiseltä tuo enemmänkin vaikuttaa.

[/quote]

Toikin on totta, en masentuneena pystynyt käymään tietokoneella, saati lukemaan tai televisiota katsomaan. Puhelutkin oli tuskaa.Yhteydenpito ihmisiin väheni radikaalisti. Kaikki mielenkiinto hävisi joka asiaan. Yritin vain pysyä jotenkin hengissä.

[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 22:08"][quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 21:14"]

Jos joku on vakavasti masentunut, niin ei todellakaan ole av:lla selittelemässä tilasnsa ja hakemassa säälipisteitä. Uskomstonta skeidaa. Ei jaksa nousta sängystä, mutta jaksaa jauhaa täällä. Persoonallisuushäiriöiseltä tuo enemmänkin vaikuttaa.

[/quote]

Toikin on totta, en masentuneena pystynyt käymään tietokoneella, saati lukemaan tai televisiota katsomaan. Puhelutkin oli tuskaa.Yhteydenpito ihmisiin väheni radikaalisti. Kaikki mielenkiinto hävisi joka asiaan. Yritin vain pysyä jotenkin hengissä.

[/quote]

Masentuneena ei edes saa sitä tietokonetta avattua.