Suuret ikäluokat eivät ihan oikeasti tunnu tajuavan mitään nykypäivän todellisuudesta
Tulipa taas huomattua mökillä. Työttömäksi jäänyttä sukulaista arvosteltiin koska kuulemma työtä saa "kysymällä", minun lapsettomuuttani ihmeteltiin koska kaikilla "kuuluu olla" lapsi ja veljeni vuokralla asumista ihmeteltiin, koska on "järkevämpää" ostaa asunto (veli on pienipalkkainen Helsingissä, jonka asuntojen hinnat tietää kaikki paitsi nuo boomerit).
Alkaa mennä maku tähän. Nämä ihmiset ovat itse päässeet duuniin kansakoulun käymällä ja olleet vakituisessa työssä parikymppisestä lähtien. Lisäksi he ovat saaneet ylennyksiä ilman mitään koulutuksia, palkankorotuksia ja hyvät eläkkeet. He eivät tajua että sellainen ei ole nykypäivänä mahdollista. Ärsyttää selittää asiaa heille, kun he ovat täysi kielto päällä. Kaikki on vain velttoutta.
Kommentit (19903)
Onko aloittajalla noin köyhä sukulaispiiri
Lempilastenlaulunne töpöhännät!
Vinkuu vinkuu ja luulee että kellään on sympatiaa vinkujalle.
Eilen taisin tavata tollasen vanhoja mollaavan.
Oli prkl saanut kesäduunin mansikan myyjänä. Moista hapannaamaa saa etsiä suurennuslasilla. En toiste osta siltä tilalta jos omistajat pitävät tollaisia hapannaamoja töissä
Ja sitte ihmettelet mikset nuorena tyyppinä saa työtä. Ihmettele vaan
Vierailija kirjoitti:
Keksikää jotain uutta mistä tapella löyhästi otsikkoon liittyen. Tämä on mennyt tylsäksi jankkaamiseksi ja toistoksi ajat sitten.
Lihavuus esim.käsiteltiin jo 2648 kommentia sitten.
Samoin puusukset, ilkeät anopit,sotakorvaukset,tunnekylmyys, alkoholismi jne.
Ja en vieläkään ole kärryillä minkä ikäisistä keskustellaan kun joskus ne boomereita , joskys suutia ikäluokkia ja joskus nykyisin suurin ikäluokka ja jollain kaikki yli 40v
Niin ja jopa F.E. Sillanpää on boomeri.
Sitä en kyllä olisi uskonut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-Kapanteri.- kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Suuret ikäluokat eivät ihan oikeasti tunnu tajuavan mitään nykypäivän todellisuudesta" - Ja tiädäks miks? Kun ne on suurin osa jo mullan alla!
No eihän ole!!
Ne elävät pitkään, kun oli helppo työelämä, yhä useampi meillä hautaa jälkeläisensä.
Elinikä on noussut esim kehittyneen terveydenhuollon, sairauksienhoidon, rokotusten, asuinolosuhteiden, parantuneen ravitsemuksen ym elintason nousun johdosta,pönttö. Jollain voi tietysti olla ollut helpompi työ, toisilla raskaampi,mutta ylipäätänsä työolosuhteet ovat noista ajoista parantuneet, mm kehittyneen työreveyshuollon ansiosta, pönttö.
Ja näin on myös ei- boomereiden elintaso noussut huomattavasti boomereiden ajoista, mutta ei muuta kun haukkumista, solvauksia ja halveksuntaa boomereille. Miten kiittämätöntä.
Ei nää pöntöt ymmärrä, kaikki tuo em kehitys on heidän mielestään saavutettua etua, joka kuuluu heille automaattiohjauksella.
Mikä tässä oikein mättää, eiks nää ei- boomerit ollenkaan noteeraa, mitä kaikkea juurikin tuo parjattu sukupolvi on heille saanut aikaan. Jos jotain täälläkin sanoo, niin heti ilkutaan jostain puusuksilla kouluun menosta boomerien aikaan.
Olisittepa eläneet valvontakomission ja Porkkalan vuokra- aikaan, ymmärtäisitte, että sieltä on noustu.Ei mulla muuta.Eiköhän moni suomalainen nuori ole kirjaimellisesti tuhoutunut boomerien rakentamassa minä minä-yhteiskunnassa.
Mikä ihmeen minä- minä yhteiskunta, moni suomalainen nuori tuhoutunut? Niitä on tuhoutumassa ihan muualla maailmassa, rajojen yli on tulvivat tänne.
Täytyy ihmetellä että kuinka on mahdollista, että Suomi on kansainvälisissä tutkimuksissa todettu maailman onnellisimmaksi maaksi, kun täällä vaan valitetaan kuinka huonosti kaikki on.
Vierailija kirjoitti:
Itse kuulun varmaan tuhon paheelliseen ryhmään. Töitä tein 43 vuotta ja eläkettä saan 1400 euroa kuukaudessa miinus verot. Sillä pärjään niukasti eläen, jos ei mitään kallista tavaraa säry niin, että joutuu uuden ostamaan. Asun haja-asutusalueella pienessä rivitalon kaksiossa. Niitä on myytävänä hintaan 39 000 euroa naapurissa. Tuskin edes mene kaupaksi tuolla hinnalla, ei tänne kukaan halua muuttaa.
Yhteiskunnan tukia en saa, en edes asuntotukea vai mikä se on nimeltään. Sairaanhoitopalveluita saan yhteiskunnalta ja niistä olen kovin kiitollinen, vaikka joskus tekee tiukkaa maksaa nekin laskut (tiedän ovat vain osa todellisista kuluista). Jatkossa tietysti jos en siististi koe armollista äkkikuolemaa, saan ehkä kotihoitajan käymään tai sellaisen kameravalvonnan, mitä nyt suunnitellaan. Kalliiksi tulen teille. Anteeksi.
Hyvä juttu sinulla, kiitos,äläkä anteeksi pyytele.Ymmärrän sarkasmin.
Tässä ketjussa on se vikana, että jos jostain kirjoittaa muusta kuin eläkekusetuksesta niin se sivuutetaan, eikä noteerata lainkaan. On huomattu.
Kuka jaksaa ikäryhmähullujen kusetusjuttuja?
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikkasen arvostelukykyä aloittajalle, jos hänen jääräpää vanhuksellansa on jotain kalkkeutuneita mielipiteitä, täytyyhän se nyt hyvänen aika ymmärtää, että vanhuksellasi on omat kokemuksensa ja käsityksensä jopa vuosikymmenten takaa, ei niistä tarvitse ärsyyntyä.Silloin elettiin ihan toita aikaa kuin nykyisin.
Olisitko muuten arvannut, että ketjusta muodostuu tällainen loanheitto ja kateusketju vanhempia kohtaan? Vai sitäkö ehkä halusitkin?Vanha totuus jo antiikin ajoilta "Nuoriso on aina pilalla" mutta aina niistä tulee aivan järki-ihmisiä, suurimmasta osasta ainakin.
Meille vanhuksille annan elämänohjeen : Vanhus kunnioita nuorta, hän hautaa sinut.
Kyllä mä sanoisin et molemmin puolin kunnioitusta ja ymmärtämistä tarvitaan.
Jotenkin nää keskustelupalstat vaan lietsoo kaikenlaista haukuskelua ja huutelua.
Esim tänä päivänähän on tunnettu ilmiö ”nettikiusaaminen”. Eikös täälläkin puolin ja toisin vähän niin kuin kiusata toisiaan, vai mitä noi rumat nimittelyt tarkoittavat?
Ps. En ole eläkeläinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen ketju tämä on? Miksi ihmeessä pitää yhteyttä ihmisiin, joita noin kovasti vihaa. Hankkikaa elämä ihan itse, niin vanhempannekin todennäköisesti hankkivat. Oikeinko pitää kadehtia, jos pääsi tai joutui johonkin raskaaseen tai veemäiseen työhön kansakoulupohjalta. Se ei monellekaan ollut kovin voimaannuttavaa. Kyllä nytkin jokainen pääsee halutessaan johonkin hanttihommiin, tai vaikka baariin tarjoilijaksi.
Tuskin on paljon toiveita perinnöistäkään suurimmalla osalla, koska ne 40 vuotta sitten ostetut ja kovalla työllä velaksi hankitut asunnot kyllä menettävät vähänkin arvonsa, kun vanhemmistanne aika jättää.
Eihän tämmöisestä vääntämisestä ole mitään hyötyä. Kukin sukupolvi tekee niin, kuin silloin on tapana tai pakko tehdä. Joidenkin piti vain käydä ei kovin mieluisassa työpaikassakin, koska muuten ei saanut rahaa. Itse piti maksaa opintolainansa ym.
Tämä taitaa kyllä olla vasemmistoliiton eduskuntavaaliketju, jota itäisen maan törillät innokkaasti kannattavat.
Nykyään et pääse yhteenkään työpaikkaan noin vaan.
Siinä olet oikeassa, että asuntojen hinnat tulevat romahtamaan, ensinnäkin työikäisiä on vähemmän kuin eläkeläisiä ja osalla on jo asunto. Osa taas ei saa lainaa, koska työskentelee matalapalkka alalla, tekee työmarkkinatukitöitä tai palkkatukitöitä, osa-aikaista työtä tai nollasopimuksia. 1,6 miljoonaa eläkeläistä, perikuntien myyntiin tulevat asunnot sekoittavat täysin asuntomarkkinat. Eläkeläiset ovat myös iso asiakaskunta, heidän vähentyessään moni yritys loppuu, heidän tilalleen ei saada asiakkaita, nuorempi sukupolvi on pienempi tuloista ja heitä on vähemmän.
Minä en nimeäisi koko suurta ikäluokkaa syylliseksi näihin. Vain osa heistä on ollut päättämässä asioita, jotka ovat olleet huonoja sekä suurten ikäluokkien että nuorempien kannalta. Osa nykyisistä keski-ikäisistä samoin.
Miksi OIKEUTETTUA suuttumusta yhteiskunnan epäkohdista ja työmarkkinoiden vääristymisestä ei voi kohdistaa päätöksentekijöihin?
Pihtiputaan köyhä eläkeläismummo on ihan yhtä syytön yhteiskunnan kurjistumiseen kuin helsinkiläinen palkkatukityötön tai nollasopimustyöläinen.
Eiköhän ole niin, että nikorantaahot ja co tuhlaavat koko nuoren sukupolven tulevaisuuden. Ensiksi huumeilla ja sitten vielä törkeästi veromarkkoja tuhlaten kun ei nuo haut Espanjasta ja oikeudenkäynnit ja vakilassaolot ihan ilmaisia ole.
Vierailija kirjoitti:
Vinkuu vinkuu ja luulee että kellään on sympatiaa vinkujalle.
Eilen taisin tavata tollasen vanhoja mollaavan.
Oli prkl saanut kesäduunin mansikan myyjänä. Moista hapannaamaa saa etsiä suurennuslasilla. En toiste osta siltä tilalta jos omistajat pitävät tollaisia hapannaamoja töissä
Ja sitte ihmettelet mikset nuorena tyyppinä saa työtä. Ihmettele vaan
Eipä se sympatia elätä. Jos sympatian mukaan maksettaisiin, niin arvaa saisitteko eläkkeitä? Suurten ikäluokkien sympatiapisteet on pahasti miinuksella.
Tympeätä ja laiskaa nuorta ei kukaan halua työkaveriksi. Puolet elämästään "opiskellutta" kolmekymppistä "nuorta" joka kuvittelee olevansa niin pomoa niin pomoa ei kukaan halua työkaveriksi. Eikä työhön muutenkaan.
Eihän suuret ikäluokat itse olleet eläkelakeja sorvaamassa, vaan sitä edeltävät. Heillehän se vasta edullista oli, koska tiesivät, että maksajia kyllä on, kun nämä lapset ja nuoret työelämään siirtyvät.
Ja tämän kehityksen oletettiin tietenkin jatkuvan. Eihän kukaan kyennyt tulevaisuuteen näkemään.
Digitalisaatio ja itäblokin kaatuminen on niitä suurimpia syitä sille, miksi työelämässä on tapahtunut suuria muutoksia valitettavasti epäedulliseen suuntaan.
Ja muutoksia on tulossa lisää. Suuret kansainvaellukset on alkaneet eikä ne tule tiensä päähän kenenkään meidän elinaikanamme. Maailman on vastattava näihin haasteisiin.
Te nuoret tulette kyllä eläkkeenne saamaan, mutta miten hoidatte tämän asian? Se ei ole enää meidän eläkeläisten ratkaistavissa, vaan kaatuu teidän osaksenne ja miten sen sitten hoidatte niin, etteivät teidän lapsenne ja lapsenlapsenne siitä joudu kärsimään ja tulevaisuudessa tule teitä syyttämään?
Vierailija kirjoitti:
Itse kuulun varmaan tuhon paheelliseen ryhmään. Töitä tein 43 vuotta ja eläkettä saan 1400 euroa kuukaudessa miinus verot. Sillä pärjään niukasti eläen, jos ei mitään kallista tavaraa säry niin, että joutuu uuden ostamaan. Asun haja-asutusalueella pienessä rivitalon kaksiossa. Niitä on myytävänä hintaan 39 000 euroa naapurissa. Tuskin edes mene kaupaksi tuolla hinnalla, ei tänne kukaan halua muuttaa.
Yhteiskunnan tukia en saa, en edes asuntotukea vai mikä se on nimeltään. Sairaanhoitopalveluita saan yhteiskunnalta ja niistä olen kovin kiitollinen, vaikka joskus tekee tiukkaa maksaa nekin laskut (tiedän ovat vain osa todellisista kuluista). Jatkossa tietysti jos en siististi koe armollista äkkikuolemaa, saan ehkä kotihoitajan käymään tai sellaisen kameravalvonnan, mitä nyt suunnitellaan. Kalliiksi tulen teille. Anteeksi.
Jos sinulla on velaton asunto-osake kuten oletan ja todennäköisesti edullinen vastike, olet jo hyvässä asemassa. Jos 1400 euron eläke ei silloin riitä, muussa rahankäytössäsi täytyy olla jotain vikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vinkuu vinkuu ja luulee että kellään on sympatiaa vinkujalle.
Eilen taisin tavata tollasen vanhoja mollaavan.
Oli prkl saanut kesäduunin mansikan myyjänä. Moista hapannaamaa saa etsiä suurennuslasilla. En toiste osta siltä tilalta jos omistajat pitävät tollaisia hapannaamoja töissä
Ja sitte ihmettelet mikset nuorena tyyppinä saa työtä. Ihmettele vaanEipä se sympatia elätä. Jos sympatian mukaan maksettaisiin, niin arvaa saisitteko eläkkeitä? Suurten ikäluokkien sympatiapisteet on pahasti miinuksella.
Meissä on kaikenlaisia tietenkin, mutta nuorten ihmisten pitäisi ehdottomasti opetella olemaan ystävällisiä ja kohteliaita silloin, kun ovat työssä ja varsinkin jos ovat asiakaspalvelussa. Se on asiakaspalvelijan ihan aa ja oo, koska ei työnantaja palkkaa toista kertaa, jos saa huonoa palautetta työntekijöistään. Omasta tulevaisuudesta on kyse. Ei se asiakaspalvelussa oleminen aina niin herkkua ole kenellekään, tulee vastaan kaikenlaista, mutta on vaan osattava pitää se kohtelias ja ystävällinen asenne. Liike-elämä on asiakkaista riippuvainen, joten se vaatii myös kohteliasta käytöstä asiakkaaseen nähden.
Kukaan ei tule kauppaan, jos siellä palvelee ynseä hapannaama, joten siinä saa kauppias pistää joko pillit pussiin, jos itse on se hapansilakka, tai sitten antaa lähdöt ynseälle työntekijälleen.
Itse olin asiakaspalvelussa koko työhistoriani, ja kyllä eläkeläiset oli niitä kaikkein ystävällisimpiä asiakkaita. En moiti nuoriakaan, mutta jos jotain ikävää joku aiheutti, niin ei ne koskaan eläkeikäisiä olleet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kuulun varmaan tuhon paheelliseen ryhmään. Töitä tein 43 vuotta ja eläkettä saan 1400 euroa kuukaudessa miinus verot. Sillä pärjään niukasti eläen, jos ei mitään kallista tavaraa säry niin, että joutuu uuden ostamaan. Asun haja-asutusalueella pienessä rivitalon kaksiossa. Niitä on myytävänä hintaan 39 000 euroa naapurissa. Tuskin edes mene kaupaksi tuolla hinnalla, ei tänne kukaan halua muuttaa.
Yhteiskunnan tukia en saa, en edes asuntotukea vai mikä se on nimeltään. Sairaanhoitopalveluita saan yhteiskunnalta ja niistä olen kovin kiitollinen, vaikka joskus tekee tiukkaa maksaa nekin laskut (tiedän ovat vain osa todellisista kuluista). Jatkossa tietysti jos en siististi koe armollista äkkikuolemaa, saan ehkä kotihoitajan käymään tai sellaisen kameravalvonnan, mitä nyt suunnitellaan. Kalliiksi tulen teille. Anteeksi.
Jos sinulla on velaton asunto-osake kuten oletan ja todennäköisesti edullinen vastike, olet jo hyvässä asemassa. Jos 1400 euron eläke ei silloin riitä, muussa rahankäytössäsi täytyy olla jotain vikaa.[/quote
Minulla on suunnilleen sama eläke, vähän päälle tonni nettona. Hyvin tulen toimeen kun hyvätuloinen mies elättää. Ja voitteko kuvitella, jos hän kuolla kupsahtaa saisinko lisäksi hänen perujaan jonkun perhe- eläkkeen? En tiedä, toivottavasti.Olen kuullut että jotkut saavat kun mies kuolee. Kauheeta kuitenkin jos saan, tehän tuutte hirmu kateellisiksi, ja saan viel haukut päälle.Apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asioilla on perspektiiviä kirjoitti:
A.A kirjoitti:
Mitäpä sinä hyödyt vanhempien arvostelusta , vähättelystä ?Syytätkö heitä omasta kurjuudestasi ? Mitäs jos sivistäisit itseäsi ja ottaisit ohjaat omiin kätösiin , kun olet niin erinomainen.Nyt on aika ottaa vastuu itsestään ja onnestaan , kadehtimatta toisten elettyä elämää.
Tästä tematiikasta olen jo kirjoittanut, jossa olen kertonut vaikuttimeni. Kyse on puhtaasti periaatteellinen ja kokonaisuuteen liittyvää.
Puhtaasti kokonaisuutena olet nettosaaja, vaikka se ei kaikki konkretisoidu pullottamaan lompakkoosi. Saat niin paljon enemmän kuin edeltävät sukupolvet. Joten periaatteesi liittyy ikään, siihen että on iäkkäämpiä ihmisiä rikastumisesi tiellä. Voisit tehdä aloitteen, että vaikkapa halutessaan ei tarvitse maksaa eläkemaksua lainkaan, eikä myöskään vastaanota sitten aikanaan sitä jälkimmäisen sukupolven osin kustantamaa yleistä eläke-etuutta, vaan huolehtii elannostaan vanhanakin. Osaat varmasti laskea olisiko tämä kannattava ratkaisu itsellesi. Yhteiskunnallisia näkökohtia et varmasti osaa arvioida vaikka käytät sanaa kokonaisuus. Periaatteellisuus kun on se helpoin osa. Seuraavaksi varmaan esität ettet periaatteesta maksa veroja koska muutkin niistä hyötyy. Joku kolmannen maailman kehitysmaa olisi ehkä ihannepaikkasi.
Haista jo paska. Kehtaatkin vihjata boomerien jääneen jotain vaille. Suomen miehistä muuten vain neljä prosenttia oli etulinjassa 1944. Boomereilla oli siis 'sotien jälkeen' melko ehjä ja hyvinvoiva perhe verrattuna niihin rikkirevittyihin jotka tulivat sieltä takaisin. Kaikki eivät olleet yhtä vahvoja kuin kouluttajana vuodesta 1943 etulinjan takana toimineen Väinö Linnan kaveri Viljam Pylkäs. Enemmistö boomerien vanhemmista ei koskaan ollut vakavissa paikoissa sodissa. Suomen armeijassa vaarallisissa tehtävissä 1939-1945 palveli miehistä alle neljännes.
Nyt meni jo hävyttömäksi, kuinka edes kehtaat vähätellä yhtäkään sotaveteraania. Suosittelen lukemaan esim. Irja Wendischin kirjaa "Me sotilaiden lapset." Eikä siinä kirjassa tehdä jakoa, missä taisteluissa on ollut, onko ollut etulinjassa, vai missä. "Eloonjääneiden miesten traumat eivät hävinneet koskaan, ja monet miehet siirsivät traumojaan seuraavallekin sukupolvelle." Näin Wendisch. Että sellainen lapsuus hyvin monella suuren ikäluokan lapsella, siitä on karuja kertomuksia tuossa kirjassa.
Oma isäni oli kovimmissa taisteluissa, mm. Tali-Ihantalassa. Noin hullua en ole vielä ennen lukenutkaan, että vain etulinjassa olleet olisivat kärsineet, ja muut tulleet mieleltään ehjinä takaisin. Mistä noin järkyttävän vääriä käsityksiä olet itseesi imenyt? Oikein prosenttilukujakin olet kaivanut todistaaksesi jotakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen ketju tämä on? Miksi ihmeessä pitää yhteyttä ihmisiin, joita noin kovasti vihaa. Hankkikaa elämä ihan itse, niin vanhempannekin todennäköisesti hankkivat. Oikeinko pitää kadehtia, jos pääsi tai joutui johonkin raskaaseen tai veemäiseen työhön kansakoulupohjalta. Se ei monellekaan ollut kovin voimaannuttavaa. Kyllä nytkin jokainen pääsee halutessaan johonkin hanttihommiin, tai vaikka baariin tarjoilijaksi.
Tuskin on paljon toiveita perinnöistäkään suurimmalla osalla, koska ne 40 vuotta sitten ostetut ja kovalla työllä velaksi hankitut asunnot kyllä menettävät vähänkin arvonsa, kun vanhemmistanne aika jättää.
Eihän tämmöisestä vääntämisestä ole mitään hyötyä. Kukin sukupolvi tekee niin, kuin silloin on tapana tai pakko tehdä. Joidenkin piti vain käydä ei kovin mieluisassa työpaikassakin, koska muuten ei saanut rahaa. Itse piti maksaa opintolainansa ym.
Tämä taitaa kyllä olla vasemmistoliiton eduskuntavaaliketju, jota itäisen maan törillät innokkaasti kannattavat.
Nykyään et pääse yhteenkään työpaikkaan noin vaan.
Siinä olet oikeassa, että asuntojen hinnat tulevat romahtamaan, ensinnäkin työikäisiä on vähemmän kuin eläkeläisiä ja osalla on jo asunto. Osa taas ei saa lainaa, koska työskentelee matalapalkka alalla, tekee työmarkkinatukitöitä tai palkkatukitöitä, osa-aikaista työtä tai nollasopimuksia. 1,6 miljoonaa eläkeläistä, perikuntien myyntiin tulevat asunnot sekoittavat täysin asuntomarkkinat. Eläkeläiset ovat myös iso asiakaskunta, heidän vähentyessään moni yritys loppuu, heidän tilalleen ei saada asiakkaita, nuorempi sukupolvi on pienempi tuloista ja heitä on vähemmän.
Minä en nimeäisi koko suurta ikäluokkaa syylliseksi näihin. Vain osa heistä on ollut päättämässä asioita, jotka ovat olleet huonoja sekä suurten ikäluokkien että nuorempien kannalta. Osa nykyisistä keski-ikäisistä samoin.
Miksi OIKEUTETTUA suuttumusta yhteiskunnan epäkohdista ja työmarkkinoiden vääristymisestä ei voi kohdistaa päätöksentekijöihin?
Pihtiputaan köyhä eläkeläismummo on ihan yhtä syytön yhteiskunnan kurjistumiseen kuin helsinkiläinen palkkatukityötön tai nollasopimustyöläinen.
Aivan totta.Komppaan!
Vierailija kirjoitti:
Tympeätä ja laiskaa nuorta ei kukaan halua työkaveriksi. Puolet elämästään "opiskellutta" kolmekymppistä "nuorta" joka kuvittelee olevansa niin pomoa niin pomoa ei kukaan halua työkaveriksi. Eikä työhön muutenkaan.
Menkää nyt kaikki sen peilin eteen tai mieluummin ottakaa ruutuvihko eteenne ja kirjatkaa omat positiiviset ja negatiiviset puolenne. Miettikää, ottaisitteko itse itsenne duuniin jos olisitte työnantaja.
No?
Mikäs tulos tuli.
Eiköhän lopeteta tämä hedelmätön ketju, annetaan ap:n olla omassa olossaan vihoittelemassa sukulaisilleen. Ei me olla tuolle tyypille onneksi edes kaukaista sukua, josta kiitos luojalle.
Ei tota ap:ta vastaan kannata inttää. Ap on epäonnistunut jo siinä, että on syntynyt epäystävälliseen ja kateelliseen sukuun, joten annetaan ap:lle tyhmyytensä anteeksi.
Selvästi suuret ikäluokat arvottavat oman elämänsä tärkeämmäksi. Sitä pitää maksaa oikein porukalla.