Oma mies ei tajua seksuaalisen häirinnän nyansseja
Ihan ensimmäisenä: mieheni ei todellakaan ole seksuaalinen häiriköitsijä. Ei sanoin eikä teoin. Hän on hyvin ujo, hiljainen ja huomaavainen suhteessa muihin ihmisiin.
Minua häiritsee se, että puhuttaiessa esim. lisääntyneestä häirinnästä kadulla tai työpaikoilla, mieheni ei kertakaikkiaan tunnu ymmärtävän minkälaista painetta häirintä luo nuorille tytöille ja naisille sekä miehille, jotka häirinnän kohteeksi joutuvat. "Eihän siinä tapahutunut mitään. Nehän vain vitsaili. Nehän vain kysyi jotain ja sitten meni pois. Sehän vain kehui..." Täydellistä ymmärtämättömyyttä siitä, että kohteliaisuus ei ole kohteliaisuus, jos se sanotaan väärin, väärässä kontekstissa, vääränlaisella katsella tai äänenpainolla. Kohteliaisuus ei ole sellainen, joka saa toisen pelkäämään. Pienten asioiden kuorimitus, tarinoiden ja kokemusten uskomaton runsaus tekee sen, että naiset kulkevat puhelin kädessä, koska pelottaa, miettivät mitä päälleen laittaa ja mitä reittiä voi milloinkin kulkea ja missä voi kulkea yksin. Mieheni on ihan samaa mieltä siitä, että se ei tietenkään ole oikein, mutta ei tavoita yksittäisen teon vääryttä tai kuormittavuutta, uhkaavutta tai rankkuutta uhrille. Hermo meinaa mennä. Välillä tuskastun todella näihin keskusteluihin ja enkä osaa muuta kuin vaieta. Jälkeenpäin saan yleensä jotenkin selitettyä rauhallisemmin (teorian kanssa) miksi on olennaista tunnistaa pienet teot, asenteet ja tilanteet. Ja hän on taas samaa mieltä. Kunnes käydään se seuraava keskustelu aiheesta. Kevyesti ahdistaa, kun hän on hyvin lempeä ja kiltti ihminen, mutta täysin sokea tälle. Jos seksuaalisen häirintään puuttuminen on miesten asia, niin en laske oman mieheni varaan. Toivon, että on olemassa miehiä, jotka huomaavat, ymmärtävät, uskaltavat ja puuttuvat, kun häirintää huomaavat.
Kommentit (334)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin näkyy se monien miesten hämmentävä käsitys, että heidän ajatuksensa olisi jotenkin pakko tyrkyttää muille kuultaviksi. Saat tykätä Anna Puun tisseistä vaikka ja kuinka. Pääsi sisällä pidettynä ajatuksena se on osa sitä ikiomaa seksuaalisuuttasi. Jos kuitenkin päätät tyrkyttää tiedon omasta seksuaalisesta mieltymyksestäsi Anna Puun tiedoksi Lääh puuh - kommentilla, pakotat jonkun muun vastentahtoisesti osaksi seksuaalisuuttasi. Ja se on seksuaalista häirintää.
Kukaan ei näe pääsi sisään, ja kaidulla vastaan tuleva nätti nainen saa aiheuttaa vaikka minkälaisen voi juku -fiiliksen mielessäsi. Jos teet asian tiettäväksi tälle naiselle kommenteilla tai ilmeilyillä, olet jälleen pakottanut jonkun muun osaksi seksuaalisuuttasi.
En tiedä, mitä tarkoitat ”monilla miehillä”. Minä olen 37-vuotias nainen, joka kirjoitti tuon Anna Puu-kommentin. Minä tässä tarkoitan, että Anna on itse pakottanut ensin muut olemaan osana hänen seksuaalisuuttaan näyttämällä tissejä.
Ei tissien olemassaolo tarkoita, että ne ovat automaattisesti seksuaaliset. Jos joku hyväilee rintojaan julkisesti, niin silloin hän tyrkyttää sitä seksuaalisuuttaan. Jos hän imettää tai hitto vie on vain olemassa ja elää elämäänsä niin, että tissit ovat mukana menossa, ei se ole seksuaalista.
Kun naisilta kysytään miesten seksikkäintä kehon osaa, on valtaosan vastaus kädet. Käsivarret, hartiat, kämmenet. Tarkoittaako tämä sitä, että talvella ilman hanskoja kulkeva mies on automaattisesti huomiota kerjäävä tyrkky, kun silleen tietoisesti kulkee seksuaalinen ruumiinosa näkyvissä 😱 Vai pitääkö vain naisten mukautua siihen, mitä miehet pitävät seksuaalisesti viehättävänä?
Lue vielä kommenttini nro 84. Tässä olen vastannut jo tähän kommenttiisi.

"Tissit on seksuaaliset, koska minä sanon niin ja minä ajattelen niin." Hieno perustelu, mutta ei vastaa lainkaan siihen, että onko miehillä vastaavia velvoitteita huomioida naisten viehättävinä pitämät kehonosat? Kesällä näkee valtavasti enemmän käsivarret paljastavia t-paitoja miehillä kuin rintoja paljastavia paitoja naisilla. Tullaanko tästä nyt siihen tulokseen, että miehet on ihan hirveitä heruttelijoita? Opettaja-miehetkin nuorten tyttöjen ja poikien edessä kulkevat silleen kiihottava ruumiinosa näkyvillä. Aikamoista.
Vai voisiko sittenkin olla niin, että minä en voi sanoa toisten puolesta, milloin joku heidän kehonsa osa on jotenkin SYÖTTINÄ kerjäämässä seksuaalista häirintää? Ei ole miesten tehtävä suojata viattomia käsiään minun himokkaalta lähentelyltäni, vaan ihan oma tehtäväni käyttäytyä asiallisesti. Samoin naiset eivät ole syyllisiä siihen, että joku ahdistelee heitä.
Ihan jäätävää denialismia täällä. Itse olen kokenut valtavasti seksuaalista häirintää. Kouluikäisenä matkustaessani junalla, aikuinen mies tuli masturboimaan edessä oleville penkeille, minua on kähmitty ja kourittu, tuijotettu kuola suupielestä valuen, halattu takaapäin työpaikalla, kuten myös työpaikalla käyty takapuoleen kiinni. Näin niinkuin vaan muutamana esimerkkinä.
Ja yhtään sen hyväksyttävämpää ei ole miesten koskemattomuuden rikkominen, sitäkin tapahtuu.
Näillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, saako toisen kanssa flirttailla tai saako toiselle puhua. Kyllä saa. Ihmiset vaan nyt loukkaantuvat siitä, että vihdoin laitetaan rajat sille, että toista ei saa välineellistää ja alistaa omien mielihalujen mukaan, niinkuin on toimittu aina. Joten nämä uhriutumiset siitä että metoo on mennyt liian pitkälle, kertoo juuri siitä miten sanoja kohtelee muita ja nyt ahdistaa kun pitäisi muuttaa omaa käytöstään muita kunnioittavaksi.

Mun mielestä naisten tissejä ja miesten käsiä ei voi mitenkään rinnastaa. Mutta se onkin vain minun mielipiteeni. Voisin väittää, että suurin osa ihmisistä on samaa mieltä kanssani. Mutta feministit eivät ole tietenkään tätä mieltä. Täällä palstalla on paljon feministejä, sen olen jo aikaisemmin huomannut.
PS. Miesten kädet eivät ole mielestäni mitenkään erityisen seksuaaliset, vaikka hetero olenkin. Kyllä se on koko miehen alaston kroppa, joka minut sytyttää.

Lisään tähän kommenttiini vielä, että niin kauan kun naiset itse esittelevät tissejään ja pers_ttään, niin siihen oikeaan seksuaaliseen häirintään on mahdotonta puuttua.

Feminismiin liitetään kyllä ihmeellisiä asioita. Itse (eri kommentoijana) pidän nimenomaan miehen voimakkaita käsivarsia seksikkäinä. Jos se tekee minusta feministin, jompi kumpi on tulkinnut feminismin aivan päin helvettiä. Joka tapauksessa, se ei oikeuta minua mennä kähmimään näitä käsivarsia. Tai miehen takapuoltakaan. Oikeus tulee vasta silloin kun mies antaa siihen luvan - tähän asti, miehellä on oikeus koskemattomuuteen. Aivan kuten minulla on oikeus koskemattomuuteen. Se ei vain toteudu monissa tapauksissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin näkyy se monien miesten hämmentävä käsitys, että heidän ajatuksensa olisi jotenkin pakko tyrkyttää muille kuultaviksi. Saat tykätä Anna Puun tisseistä vaikka ja kuinka. Pääsi sisällä pidettynä ajatuksena se on osa sitä ikiomaa seksuaalisuuttasi. Jos kuitenkin päätät tyrkyttää tiedon omasta seksuaalisesta mieltymyksestäsi Anna Puun tiedoksi Lääh puuh - kommentilla, pakotat jonkun muun vastentahtoisesti osaksi seksuaalisuuttasi. Ja se on seksuaalista häirintää.
Kukaan ei näe pääsi sisään, ja kaidulla vastaan tuleva nätti nainen saa aiheuttaa vaikka minkälaisen voi juku -fiiliksen mielessäsi. Jos teet asian tiettäväksi tälle naiselle kommenteilla tai ilmeilyillä, olet jälleen pakottanut jonkun muun osaksi seksuaalisuuttasi.
En tiedä, mitä tarkoitat ”monilla miehillä”. Minä olen 37-vuotias nainen, joka kirjoitti tuon Anna Puu-kommentin. Minä tässä tarkoitan, että Anna on itse pakottanut ensin muut olemaan osana hänen seksuaalisuuttaan näyttämällä tissejä.
Ei tissien olemassaolo tarkoita, että ne ovat automaattisesti seksuaaliset. Jos joku hyväilee rintojaan julkisesti, niin silloin hän tyrkyttää sitä seksuaalisuuttaan. Jos hän imettää tai hitto vie on vain olemassa ja elää elämäänsä niin, että tissit ovat mukana menossa, ei se ole seksuaalista.
Kun naisilta kysytään miesten seksikkäintä kehon osaa, on valtaosan vastaus kädet. Käsivarret, hartiat, kämmenet. Tarkoittaako tämä sitä, että talvella ilman hanskoja kulkeva mies on automaattisesti huomiota kerjäävä tyrkky, kun silleen tietoisesti kulkee seksuaalinen ruumiinosa näkyvissä 😱 Vai pitääkö vain naisten mukautua siihen, mitä miehet pitävät seksuaalisesti viehättävänä?
Lue vielä kommenttini nro 84. Tässä olen vastannut jo tähän kommenttiisi.
"Tissit on seksuaaliset, koska minä sanon niin ja minä ajattelen niin." Hieno perustelu, mutta ei vastaa lainkaan siihen, että onko miehillä vastaavia velvoitteita huomioida naisten viehättävinä pitämät kehonosat? Kesällä näkee valtavasti enemmän käsivarret paljastavia t-paitoja miehillä kuin rintoja paljastavia paitoja naisilla. Tullaanko tästä nyt siihen tulokseen, että miehet on ihan hirveitä heruttelijoita? Opettaja-miehetkin nuorten tyttöjen ja poikien edessä kulkevat silleen kiihottava ruumiinosa näkyvillä. Aikamoista.
Vai voisiko sittenkin olla niin, että minä en voi sanoa toisten puolesta, milloin joku heidän kehonsa osa on jotenkin SYÖTTINÄ kerjäämässä seksuaalista häirintää? Ei ole miesten tehtävä suojata viattomia käsiään minun himokkaalta lähentelyltäni, vaan ihan oma tehtäväni käyttäytyä asiallisesti. Samoin naiset eivät ole syyllisiä siihen, että joku ahdistelee heitä.
Mun mielestä naisten tissejä ja miesten käsiä ei voi mitenkään rinnastaa. Mutta se onkin vain minun mielipiteeni. Voisin väittää, että suurin osa ihmisistä on samaa mieltä kanssani. Mutta feministit eivät ole tietenkään tätä mieltä. Täällä palstalla on paljon feministejä, sen olen jo aikaisemmin huomannut.
PS. Miesten kädet eivät ole mielestäni mitenkään erityisen seksuaaliset, vaikka hetero olenkin. Kyllä se on koko miehen alaston kroppa, joka minut sytyttää.
Tein jokin aika sitten nuorten aikuisten suosimassa Jodelissa naisille kyselyn siitä, mikä miehen kehon osa on kuumin. Vastaajia oli joku 200-300, en muista enää ihan tarkkaan. Noin 75-80 % oli valinnut vaihtoehdoksi kädet / hartioiden seudun. Kolme neljäsosaa naisista siis piti käden seutua miesten seksikkäimpänä kehonosana. Siinä olet oikeassa, ettei sitä keskustelussa rinnasteta (pun intended) naisten rintoihin. Syitä on varmaan monia. Yksi isoimpia se, että vain naisten oletetaan jotenkin suojelevan itseään miesten asiattomalta käyttäytymiseltä. Naisen pitää ANSAITA suoja seksuaaliselta ahdistelulta pukeutumalla tietyllä tavalla. Vaadittu siveellisyystaso vaihtelee sitten korkeasta kaula-aukosta uskonnolisiin koko kropan peittäviin asuihin riippuen vaatijasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin näkyy se monien miesten hämmentävä käsitys, että heidän ajatuksensa olisi jotenkin pakko tyrkyttää muille kuultaviksi. Saat tykätä Anna Puun tisseistä vaikka ja kuinka. Pääsi sisällä pidettynä ajatuksena se on osa sitä ikiomaa seksuaalisuuttasi. Jos kuitenkin päätät tyrkyttää tiedon omasta seksuaalisesta mieltymyksestäsi Anna Puun tiedoksi Lääh puuh - kommentilla, pakotat jonkun muun vastentahtoisesti osaksi seksuaalisuuttasi. Ja se on seksuaalista häirintää.
Kukaan ei näe pääsi sisään, ja kaidulla vastaan tuleva nätti nainen saa aiheuttaa vaikka minkälaisen voi juku -fiiliksen mielessäsi. Jos teet asian tiettäväksi tälle naiselle kommenteilla tai ilmeilyillä, olet jälleen pakottanut jonkun muun osaksi seksuaalisuuttasi.
En tiedä, mitä tarkoitat ”monilla miehillä”. Minä olen 37-vuotias nainen, joka kirjoitti tuon Anna Puu-kommentin. Minä tässä tarkoitan, että Anna on itse pakottanut ensin muut olemaan osana hänen seksuaalisuuttaan näyttämällä tissejä.
Ei tissien olemassaolo tarkoita, että ne ovat automaattisesti seksuaaliset. Jos joku hyväilee rintojaan julkisesti, niin silloin hän tyrkyttää sitä seksuaalisuuttaan. Jos hän imettää tai hitto vie on vain olemassa ja elää elämäänsä niin, että tissit ovat mukana menossa, ei se ole seksuaalista.
Kun naisilta kysytään miesten seksikkäintä kehon osaa, on valtaosan vastaus kädet. Käsivarret, hartiat, kämmenet. Tarkoittaako tämä sitä, että talvella ilman hanskoja kulkeva mies on automaattisesti huomiota kerjäävä tyrkky, kun silleen tietoisesti kulkee seksuaalinen ruumiinosa näkyvissä 😱 Vai pitääkö vain naisten mukautua siihen, mitä miehet pitävät seksuaalisesti viehättävänä?
Lue vielä kommenttini nro 84. Tässä olen vastannut jo tähän kommenttiisi.
"Tissit on seksuaaliset, koska minä sanon niin ja minä ajattelen niin." Hieno perustelu, mutta ei vastaa lainkaan siihen, että onko miehillä vastaavia velvoitteita huomioida naisten viehättävinä pitämät kehonosat? Kesällä näkee valtavasti enemmän käsivarret paljastavia t-paitoja miehillä kuin rintoja paljastavia paitoja naisilla. Tullaanko tästä nyt siihen tulokseen, että miehet on ihan hirveitä heruttelijoita? Opettaja-miehetkin nuorten tyttöjen ja poikien edessä kulkevat silleen kiihottava ruumiinosa näkyvillä. Aikamoista.
Vai voisiko sittenkin olla niin, että minä en voi sanoa toisten puolesta, milloin joku heidän kehonsa osa on jotenkin SYÖTTINÄ kerjäämässä seksuaalista häirintää? Ei ole miesten tehtävä suojata viattomia käsiään minun himokkaalta lähentelyltäni, vaan ihan oma tehtäväni käyttäytyä asiallisesti. Samoin naiset eivät ole syyllisiä siihen, että joku ahdistelee heitä.
Mun mielestä naisten tissejä ja miesten käsiä ei voi mitenkään rinnastaa. Mutta se onkin vain minun mielipiteeni. Voisin väittää, että suurin osa ihmisistä on samaa mieltä kanssani. Mutta feministit eivät ole tietenkään tätä mieltä. Täällä palstalla on paljon feministejä, sen olen jo aikaisemmin huomannut.
PS. Miesten kädet eivät ole mielestäni mitenkään erityisen seksuaaliset, vaikka hetero olenkin. Kyllä se on koko miehen alaston kroppa, joka minut sytyttää.Lisään tähän kommenttiini vielä, että niin kauan kun naiset itse esittelevät tissejään ja pers_ttään, niin siihen oikeaan seksuaaliseen häirintään on mahdotonta puuttua.
Eli jos sinä bongaat Anna Puun rinnat (itse kiinnitin huomion vain niihin olkapuffeihin), niin minä menetän oikeuden koskemattomuuteeni? 🙄
Vierailija kirjoitti:
Ihan jäätävää denialismia täällä. Itse olen kokenut valtavasti seksuaalista häirintää. Kouluikäisenä matkustaessani junalla, aikuinen mies tuli masturboimaan edessä oleville penkeille, minua on kähmitty ja kourittu, tuijotettu kuola suupielestä valuen, halattu takaapäin työpaikalla, kuten myös työpaikalla käyty takapuoleen kiinni. Näin niinkuin vaan muutamana esimerkkinä.
Ja yhtään sen hyväksyttävämpää ei ole miesten koskemattomuuden rikkominen, sitäkin tapahtuu.
Näillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, saako toisen kanssa flirttailla tai saako toiselle puhua. Kyllä saa. Ihmiset vaan nyt loukkaantuvat siitä, että vihdoin laitetaan rajat sille, että toista ei saa välineellistää ja alistaa omien mielihalujen mukaan, niinkuin on toimittu aina. Joten nämä uhriutumiset siitä että metoo on mennyt liian pitkälle, kertoo juuri siitä miten sanoja kohtelee muita ja nyt ahdistaa kun pitäisi muuttaa omaa käytöstään muita kunnioittavaksi.
Ei saa flirttailla, jos toinen ei halua.

Miten se estää "oikeaan" seksuaaliseen häirintään puuttumisen? Ihan oikeasti, miten? "Joo siis piti kyllä puuttua siihen, miten naisia häiritään seksuaalisesti, mutta vastaan tuli Anna-Liisa antavassa kaula-aukossa, niin meni nyt pilalle koko juttu :("
Edelleen. Jokainen saa mielensä sisällä hekumoida niitä pyllyjä, tissejä ja käsivarsia ihan sydämensä kyllyydestä. Toista ihmistä sillä tiedolla ei saa mennä häiritsemään. Se on oikeasti ihan tosi yksinkertaista pitää ne omat seksuaaliset ajatukset ominaan. Se onnistuu lähes kaikilta ihmisiltä, erityisesti naisilta.

PS. Miesten kädet eivät ole mielestäni mitenkään erityisen seksuaaliset, vaikka hetero olenkin. Kyllä se on koko miehen alaston kroppa, joka minut sytyttää.Feminismiin liitetään kyllä ihmeellisiä asioita. Itse (eri kommentoijana) pidän nimenomaan miehen voimakkaita käsivarsia seksikkäinä. Jos se tekee minusta feministin, jompi kumpi on tulkinnut feminismin aivan päin helvettiä. Joka tapauksessa, se ei oikeuta minua mennä kähmimään näitä käsivarsia. Tai miehen takapuoltakaan. Oikeus tulee vasta silloin kun mies antaa siihen luvan - tähän asti, miehellä on oikeus koskemattomuuteen. Aivan kuten minulla on oikeus koskemattomuuteen. Se ei vain toteudu monissa tapauksissa.
Nyt olet lukenut kommenttini väärin. Minä en ole kirjoittanut, että feministi ei pitäisi miesten käsivarsia seksikkäinä. Luepa nyt uudestaan kommenttini, niin ymmärrät, mitä tarkoitan. Lisäksi en kirjoittanut yhtään mitään kähminnästä. Minä olen kirjoittanut koko ajan TV:n ja somen kautta tulevasta naisten itse aiheuttamasta ”seksuaalisesta häirinnästä.”

PS. Miesten kädet eivät ole mielestäni mitenkään erityisen seksuaaliset, vaikka hetero olenkin. Kyllä se on koko miehen alaston kroppa, joka minut sytyttää.Tein jokin aika sitten nuorten aikuisten suosimassa Jodelissa naisille kyselyn siitä, mikä miehen kehon osa on kuumin. Vastaajia oli joku 200-300, en muista enää ihan tarkkaan. Noin 75-80 % oli valinnut vaihtoehdoksi kädet / hartioiden seudun. Kolme neljäsosaa naisista siis piti käden seutua miesten seksikkäimpänä kehonosana. Siinä olet oikeassa, ettei sitä keskustelussa rinnasteta (pun intended) naisten rintoihin. Syitä on varmaan monia. Yksi isoimpia se, että vain naisten oletetaan jotenkin suojelevan itseään miesten asiattomalta käyttäytymiseltä. Naisen pitää ANSAITA suoja seksuaaliselta ahdistelulta pukeutumalla tietyllä tavalla. Vaadittu siveellisyystaso vaihtelee sitten korkeasta kaula-aukosta uskonnolisiin koko kropan peittäviin asuihin riippuen vaatijasta.
Minä olin pukeutunut kuin michelinukko toppatakkiin ja sekään ei estänyt sitä että rintoihini kähmittiin. Olen ollut myös työvaatteissa (huomioliivit, farkut ja perus virttynyt t-paita), kun perseeseeni kajottiin. Sama tapahtui myös vapaa-ajalla kun olin ystävän kanssa juttelemassa; perseeseen kajottiin ja poistuttiin paikalta - mikä helvetin pointti tuossa on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin näkyy se monien miesten hämmentävä käsitys, että heidän ajatuksensa olisi jotenkin pakko tyrkyttää muille kuultaviksi. Saat tykätä Anna Puun tisseistä vaikka ja kuinka. Pääsi sisällä pidettynä ajatuksena se on osa sitä ikiomaa seksuaalisuuttasi. Jos kuitenkin päätät tyrkyttää tiedon omasta seksuaalisesta mieltymyksestäsi Anna Puun tiedoksi Lääh puuh - kommentilla, pakotat jonkun muun vastentahtoisesti osaksi seksuaalisuuttasi. Ja se on seksuaalista häirintää.
Kukaan ei näe pääsi sisään, ja kaidulla vastaan tuleva nätti nainen saa aiheuttaa vaikka minkälaisen voi juku -fiiliksen mielessäsi. Jos teet asian tiettäväksi tälle naiselle kommenteilla tai ilmeilyillä, olet jälleen pakottanut jonkun muun osaksi seksuaalisuuttasi.
En tiedä, mitä tarkoitat ”monilla miehillä”. Minä olen 37-vuotias nainen, joka kirjoitti tuon Anna Puu-kommentin. Minä tässä tarkoitan, että Anna on itse pakottanut ensin muut olemaan osana hänen seksuaalisuuttaan näyttämällä tissejä.
Ei tissien olemassaolo tarkoita, että ne ovat automaattisesti seksuaaliset. Jos joku hyväilee rintojaan julkisesti, niin silloin hän tyrkyttää sitä seksuaalisuuttaan. Jos hän imettää tai hitto vie on vain olemassa ja elää elämäänsä niin, että tissit ovat mukana menossa, ei se ole seksuaalista.
Kun naisilta kysytään miesten seksikkäintä kehon osaa, on valtaosan vastaus kädet. Käsivarret, hartiat, kämmenet. Tarkoittaako tämä sitä, että talvella ilman hanskoja kulkeva mies on automaattisesti huomiota kerjäävä tyrkky, kun silleen tietoisesti kulkee seksuaalinen ruumiinosa näkyvissä 😱 Vai pitääkö vain naisten mukautua siihen, mitä miehet pitävät seksuaalisesti viehättävänä?
Lue vielä kommenttini nro 84. Tässä olen vastannut jo tähän kommenttiisi.
"Tissit on seksuaaliset, koska minä sanon niin ja minä ajattelen niin." Hieno perustelu, mutta ei vastaa lainkaan siihen, että onko miehillä vastaavia velvoitteita huomioida naisten viehättävinä pitämät kehonosat? Kesällä näkee valtavasti enemmän käsivarret paljastavia t-paitoja miehillä kuin rintoja paljastavia paitoja naisilla. Tullaanko tästä nyt siihen tulokseen, että miehet on ihan hirveitä heruttelijoita? Opettaja-miehetkin nuorten tyttöjen ja poikien edessä kulkevat silleen kiihottava ruumiinosa näkyvillä. Aikamoista.
Vai voisiko sittenkin olla niin, että minä en voi sanoa toisten puolesta, milloin joku heidän kehonsa osa on jotenkin SYÖTTINÄ kerjäämässä seksuaalista häirintää? Ei ole miesten tehtävä suojata viattomia käsiään minun himokkaalta lähentelyltäni, vaan ihan oma tehtäväni käyttäytyä asiallisesti. Samoin naiset eivät ole syyllisiä siihen, että joku ahdistelee heitä.
Mun mielestä naisten tissejä ja miesten käsiä ei voi mitenkään rinnastaa. Mutta se onkin vain minun mielipiteeni. Voisin väittää, että suurin osa ihmisistä on samaa mieltä kanssani. Mutta feministit eivät ole tietenkään tätä mieltä. Täällä palstalla on paljon feministejä, sen olen jo aikaisemmin huomannut.
PS. Miesten kädet eivät ole mielestäni mitenkään erityisen seksuaaliset, vaikka hetero olenkin. Kyllä se on koko miehen alaston kroppa, joka minut sytyttää.Lisään tähän kommenttiini vielä, että niin kauan kun naiset itse esittelevät tissejään ja pers_ttään, niin siihen oikeaan seksuaaliseen häirintään on mahdotonta puuttua.
Miten se estää "oikeaan" seksuaaliseen häirintään puuttumisen? Ihan oikeasti, miten? "Joo siis piti kyllä puuttua siihen, miten naisia häiritään seksuaalisesti, mutta vastaan tuli Anna-Liisa antavassa kaula-aukossa, niin meni nyt pilalle koko juttu :("
Edelleen. Jokainen saa mielensä sisällä hekumoida niitä pyllyjä, tissejä ja käsivarsia ihan sydämensä kyllyydestä. Toista ihmistä sillä tiedolla ei saa mennä häiritsemään. Se on oikeasti ihan tosi yksinkertaista pitää ne omat seksuaaliset ajatukset ominaan. Se onnistuu lähes kaikilta ihmisiltä, erityisesti naisilta.
Siten se estää, että monet eivät usko seksuaalisen häirinnän olemassaoloon. Tähän voin nyt vetää vaikka aloituksen ap:n miehen. Toisaalta ymmärtää, että sellaista on, mutta sitten taas toisaalta sitä ei ole, koska naiset itse aiheuttavat tätä omilla toimillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin näkyy se monien miesten hämmentävä käsitys, että heidän ajatuksensa olisi jotenkin pakko tyrkyttää muille kuultaviksi. Saat tykätä Anna Puun tisseistä vaikka ja kuinka. Pääsi sisällä pidettynä ajatuksena se on osa sitä ikiomaa seksuaalisuuttasi. Jos kuitenkin päätät tyrkyttää tiedon omasta seksuaalisesta mieltymyksestäsi Anna Puun tiedoksi Lääh puuh - kommentilla, pakotat jonkun muun vastentahtoisesti osaksi seksuaalisuuttasi. Ja se on seksuaalista häirintää.
Kukaan ei näe pääsi sisään, ja kaidulla vastaan tuleva nätti nainen saa aiheuttaa vaikka minkälaisen voi juku -fiiliksen mielessäsi. Jos teet asian tiettäväksi tälle naiselle kommenteilla tai ilmeilyillä, olet jälleen pakottanut jonkun muun osaksi seksuaalisuuttasi.
En tiedä, mitä tarkoitat ”monilla miehillä”. Minä olen 37-vuotias nainen, joka kirjoitti tuon Anna Puu-kommentin. Minä tässä tarkoitan, että Anna on itse pakottanut ensin muut olemaan osana hänen seksuaalisuuttaan näyttämällä tissejä.
Ei tissien olemassaolo tarkoita, että ne ovat automaattisesti seksuaaliset. Jos joku hyväilee rintojaan julkisesti, niin silloin hän tyrkyttää sitä seksuaalisuuttaan. Jos hän imettää tai hitto vie on vain olemassa ja elää elämäänsä niin, että tissit ovat mukana menossa, ei se ole seksuaalista.
Kun naisilta kysytään miesten seksikkäintä kehon osaa, on valtaosan vastaus kädet. Käsivarret, hartiat, kämmenet. Tarkoittaako tämä sitä, että talvella ilman hanskoja kulkeva mies on automaattisesti huomiota kerjäävä tyrkky, kun silleen tietoisesti kulkee seksuaalinen ruumiinosa näkyvissä 😱 Vai pitääkö vain naisten mukautua siihen, mitä miehet pitävät seksuaalisesti viehättävänä?
Lue vielä kommenttini nro 84. Tässä olen vastannut jo tähän kommenttiisi.
"Tissit on seksuaaliset, koska minä sanon niin ja minä ajattelen niin." Hieno perustelu, mutta ei vastaa lainkaan siihen, että onko miehillä vastaavia velvoitteita huomioida naisten viehättävinä pitämät kehonosat? Kesällä näkee valtavasti enemmän käsivarret paljastavia t-paitoja miehillä kuin rintoja paljastavia paitoja naisilla. Tullaanko tästä nyt siihen tulokseen, että miehet on ihan hirveitä heruttelijoita? Opettaja-miehetkin nuorten tyttöjen ja poikien edessä kulkevat silleen kiihottava ruumiinosa näkyvillä. Aikamoista.
Vai voisiko sittenkin olla niin, että minä en voi sanoa toisten puolesta, milloin joku heidän kehonsa osa on jotenkin SYÖTTINÄ kerjäämässä seksuaalista häirintää? Ei ole miesten tehtävä suojata viattomia käsiään minun himokkaalta lähentelyltäni, vaan ihan oma tehtäväni käyttäytyä asiallisesti. Samoin naiset eivät ole syyllisiä siihen, että joku ahdistelee heitä.
Mun mielestä naisten tissejä ja miesten käsiä ei voi mitenkään rinnastaa. Mutta se onkin vain minun mielipiteeni. Voisin väittää, että suurin osa ihmisistä on samaa mieltä kanssani. Mutta feministit eivät ole tietenkään tätä mieltä. Täällä palstalla on paljon feministejä, sen olen jo aikaisemmin huomannut.
PS. Miesten kädet eivät ole mielestäni mitenkään erityisen seksuaaliset, vaikka hetero olenkin. Kyllä se on koko miehen alaston kroppa, joka minut sytyttää.Feminismiin liitetään kyllä ihmeellisiä asioita. Itse (eri kommentoijana) pidän nimenomaan miehen voimakkaita käsivarsia seksikkäinä. Jos se tekee minusta feministin, jompi kumpi on tulkinnut feminismin aivan päin helvettiä. Joka tapauksessa, se ei oikeuta minua mennä kähmimään näitä käsivarsia. Tai miehen takapuoltakaan. Oikeus tulee vasta silloin kun mies antaa siihen luvan - tähän asti, miehellä on oikeus koskemattomuuteen. Aivan kuten minulla on oikeus koskemattomuuteen. Se ei vain toteudu monissa tapauksissa.
Nyt olet lukenut kommenttini väärin. Minä en ole kirjoittanut, että feministi ei pitäisi miesten käsivarsia seksikkäinä. Luepa nyt uudestaan kommenttini, niin ymmärrät, mitä tarkoitan. Lisäksi en kirjoittanut yhtään mitään kähminnästä. Minä olen kirjoittanut koko ajan TV:n ja somen kautta tulevasta naisten itse aiheuttamasta ”seksuaalisesta häirinnästä.”
Miten ihmeessä sitten tunget feminismin tuohon? En edelleenkään saa kiinni ajatuksenvirrastasi vaikka lukisin viestin useampaan kertaan. En pääse pääsi sisään.
Ymmärtäkää nyt miehet: vaikka nainen olisi alasti, vaikka hän kulkisi kaduilla lyhyessä hameessa EI tarkoita sitä, että se antaisi luvan kommentoida, koskea tai huudella. Pidä mielipiteesi ja kätesi kurissa. Voit ajatella hänestä mitä haluat, mutta pidä se omana tietonasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin näkyy se monien miesten hämmentävä käsitys, että heidän ajatuksensa olisi jotenkin pakko tyrkyttää muille kuultaviksi. Saat tykätä Anna Puun tisseistä vaikka ja kuinka. Pääsi sisällä pidettynä ajatuksena se on osa sitä ikiomaa seksuaalisuuttasi. Jos kuitenkin päätät tyrkyttää tiedon omasta seksuaalisesta mieltymyksestäsi Anna Puun tiedoksi Lääh puuh - kommentilla, pakotat jonkun muun vastentahtoisesti osaksi seksuaalisuuttasi. Ja se on seksuaalista häirintää.
Kukaan ei näe pääsi sisään, ja kaidulla vastaan tuleva nätti nainen saa aiheuttaa vaikka minkälaisen voi juku -fiiliksen mielessäsi. Jos teet asian tiettäväksi tälle naiselle kommenteilla tai ilmeilyillä, olet jälleen pakottanut jonkun muun osaksi seksuaalisuuttasi.
En tiedä, mitä tarkoitat ”monilla miehillä”. Minä olen 37-vuotias nainen, joka kirjoitti tuon Anna Puu-kommentin. Minä tässä tarkoitan, että Anna on itse pakottanut ensin muut olemaan osana hänen seksuaalisuuttaan näyttämällä tissejä.
Ei tissien olemassaolo tarkoita, että ne ovat automaattisesti seksuaaliset. Jos joku hyväilee rintojaan julkisesti, niin silloin hän tyrkyttää sitä seksuaalisuuttaan. Jos hän imettää tai hitto vie on vain olemassa ja elää elämäänsä niin, että tissit ovat mukana menossa, ei se ole seksuaalista.
Kun naisilta kysytään miesten seksikkäintä kehon osaa, on valtaosan vastaus kädet. Käsivarret, hartiat, kämmenet. Tarkoittaako tämä sitä, että talvella ilman hanskoja kulkeva mies on automaattisesti huomiota kerjäävä tyrkky, kun silleen tietoisesti kulkee seksuaalinen ruumiinosa näkyvissä 😱 Vai pitääkö vain naisten mukautua siihen, mitä miehet pitävät seksuaalisesti viehättävänä?
Lue vielä kommenttini nro 84. Tässä olen vastannut jo tähän kommenttiisi.
"Tissit on seksuaaliset, koska minä sanon niin ja minä ajattelen niin." Hieno perustelu, mutta ei vastaa lainkaan siihen, että onko miehillä vastaavia velvoitteita huomioida naisten viehättävinä pitämät kehonosat? Kesällä näkee valtavasti enemmän käsivarret paljastavia t-paitoja miehillä kuin rintoja paljastavia paitoja naisilla. Tullaanko tästä nyt siihen tulokseen, että miehet on ihan hirveitä heruttelijoita? Opettaja-miehetkin nuorten tyttöjen ja poikien edessä kulkevat silleen kiihottava ruumiinosa näkyvillä. Aikamoista.
Vai voisiko sittenkin olla niin, että minä en voi sanoa toisten puolesta, milloin joku heidän kehonsa osa on jotenkin SYÖTTINÄ kerjäämässä seksuaalista häirintää? Ei ole miesten tehtävä suojata viattomia käsiään minun himokkaalta lähentelyltäni, vaan ihan oma tehtäväni käyttäytyä asiallisesti. Samoin naiset eivät ole syyllisiä siihen, että joku ahdistelee heitä.
Mun mielestä naisten tissejä ja miesten käsiä ei voi mitenkään rinnastaa. Mutta se onkin vain minun mielipiteeni. Voisin väittää, että suurin osa ihmisistä on samaa mieltä kanssani. Mutta feministit eivät ole tietenkään tätä mieltä. Täällä palstalla on paljon feministejä, sen olen jo aikaisemmin huomannut.
PS. Miesten kädet eivät ole mielestäni mitenkään erityisen seksuaaliset, vaikka hetero olenkin. Kyllä se on koko miehen alaston kroppa, joka minut sytyttää.Lisään tähän kommenttiini vielä, että niin kauan kun naiset itse esittelevät tissejään ja pers_ttään, niin siihen oikeaan seksuaaliseen häirintään on mahdotonta puuttua.
Miten se estää "oikeaan" seksuaaliseen häirintään puuttumisen? Ihan oikeasti, miten? "Joo siis piti kyllä puuttua siihen, miten naisia häiritään seksuaalisesti, mutta vastaan tuli Anna-Liisa antavassa kaula-aukossa, niin meni nyt pilalle koko juttu :("
Edelleen. Jokainen saa mielensä sisällä hekumoida niitä pyllyjä, tissejä ja käsivarsia ihan sydämensä kyllyydestä. Toista ihmistä sillä tiedolla ei saa mennä häiritsemään. Se on oikeasti ihan tosi yksinkertaista pitää ne omat seksuaaliset ajatukset ominaan. Se onnistuu lähes kaikilta ihmisiltä, erityisesti naisilta.
Siten se estää, että monet eivät usko seksuaalisen häirinnän olemassaoloon. Tähän voin nyt vetää vaikka aloituksen ap:n miehen. Toisaalta ymmärtää, että sellaista on, mutta sitten taas toisaalta sitä ei ole, koska naiset itse aiheuttavat tätä omilla toimillaan.
Miten naiset aiheuttavat seksuaalisen häirinnän? Olemalla olemassa? Se tissin näkeminen vain laukaisee miehessä ei-tahdonalaisen reaktion kommentoida, laittaa läähättävä yksityisviesti, tuijottaa, tai käydä kiinni? Jos miessukupuoli on noin kykenemätön hallitsemaan omaa toimintaansa ja tekojaan, niin tässähän pitää alkaa kiireesti miettiä, miten heidät saisi naisten holhouksen alle. Sehän on ainoa järkevä ratkaisu, jos naiset pystyvät omilla toimillaan _aiheuttamaan_ sen, miten miehet toimivat. Minä kun olen tähän asti kuvitellut, että miehet kykenevät itsehillintään, harkintaan, ja ovat ihan itse vastuussa siitä, mitä tekevät tai jättävät tekemättä. Mutta ovatkin raukat täysin tuuliajolla, kauhulla odottaen että vastaan tulee pylly, joka taas pakottaa ahdistelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Ihan jäätävää denialismia täällä. Itse olen kokenut valtavasti seksuaalista häirintää. Kouluikäisenä matkustaessani junalla, aikuinen mies tuli masturboimaan edessä oleville penkeille, minua on kähmitty ja kourittu, tuijotettu kuola suupielestä valuen, halattu takaapäin työpaikalla, kuten myös työpaikalla käyty takapuoleen kiinni. Näin niinkuin vaan muutamana esimerkkinä.
Ja yhtään sen hyväksyttävämpää ei ole miesten koskemattomuuden rikkominen, sitäkin tapahtuu.
Näillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, saako toisen kanssa flirttailla tai saako toiselle puhua. Kyllä saa. Ihmiset vaan nyt loukkaantuvat siitä, että vihdoin laitetaan rajat sille, että toista ei saa välineellistää ja alistaa omien mielihalujen mukaan, niinkuin on toimittu aina. Joten nämä uhriutumiset siitä että metoo on mennyt liian pitkälle, kertoo juuri siitä miten sanoja kohtelee muita ja nyt ahdistaa kun pitäisi muuttaa omaa käytöstään muita kunnioittavaksi.
Tähän on pakko sanoa, että flirtti naiselta joka on parhaat päivänsä nähnyt tai ei ole niitä koskaan nähnytkään on todella kiusallista. Naisetkin voisi vähän miettiä onko käytös asiallista ja haluaako mies sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin näkyy se monien miesten hämmentävä käsitys, että heidän ajatuksensa olisi jotenkin pakko tyrkyttää muille kuultaviksi. Saat tykätä Anna Puun tisseistä vaikka ja kuinka. Pääsi sisällä pidettynä ajatuksena se on osa sitä ikiomaa seksuaalisuuttasi. Jos kuitenkin päätät tyrkyttää tiedon omasta seksuaalisesta mieltymyksestäsi Anna Puun tiedoksi Lääh puuh - kommentilla, pakotat jonkun muun vastentahtoisesti osaksi seksuaalisuuttasi. Ja se on seksuaalista häirintää.
Kukaan ei näe pääsi sisään, ja kaidulla vastaan tuleva nätti nainen saa aiheuttaa vaikka minkälaisen voi juku -fiiliksen mielessäsi. Jos teet asian tiettäväksi tälle naiselle kommenteilla tai ilmeilyillä, olet jälleen pakottanut jonkun muun osaksi seksuaalisuuttasi.
En tiedä, mitä tarkoitat ”monilla miehillä”. Minä olen 37-vuotias nainen, joka kirjoitti tuon Anna Puu-kommentin. Minä tässä tarkoitan, että Anna on itse pakottanut ensin muut olemaan osana hänen seksuaalisuuttaan näyttämällä tissejä.
Ei tissien olemassaolo tarkoita, että ne ovat automaattisesti seksuaaliset. Jos joku hyväilee rintojaan julkisesti, niin silloin hän tyrkyttää sitä seksuaalisuuttaan. Jos hän imettää tai hitto vie on vain olemassa ja elää elämäänsä niin, että tissit ovat mukana menossa, ei se ole seksuaalista.
Kun naisilta kysytään miesten seksikkäintä kehon osaa, on valtaosan vastaus kädet. Käsivarret, hartiat, kämmenet. Tarkoittaako tämä sitä, että talvella ilman hanskoja kulkeva mies on automaattisesti huomiota kerjäävä tyrkky, kun silleen tietoisesti kulkee seksuaalinen ruumiinosa näkyvissä 😱 Vai pitääkö vain naisten mukautua siihen, mitä miehet pitävät seksuaalisesti viehättävänä?
Lue vielä kommenttini nro 84. Tässä olen vastannut jo tähän kommenttiisi.
"Tissit on seksuaaliset, koska minä sanon niin ja minä ajattelen niin." Hieno perustelu, mutta ei vastaa lainkaan siihen, että onko miehillä vastaavia velvoitteita huomioida naisten viehättävinä pitämät kehonosat? Kesällä näkee valtavasti enemmän käsivarret paljastavia t-paitoja miehillä kuin rintoja paljastavia paitoja naisilla. Tullaanko tästä nyt siihen tulokseen, että miehet on ihan hirveitä heruttelijoita? Opettaja-miehetkin nuorten tyttöjen ja poikien edessä kulkevat silleen kiihottava ruumiinosa näkyvillä. Aikamoista.
Vai voisiko sittenkin olla niin, että minä en voi sanoa toisten puolesta, milloin joku heidän kehonsa osa on jotenkin SYÖTTINÄ kerjäämässä seksuaalista häirintää? Ei ole miesten tehtävä suojata viattomia käsiään minun himokkaalta lähentelyltäni, vaan ihan oma tehtäväni käyttäytyä asiallisesti. Samoin naiset eivät ole syyllisiä siihen, että joku ahdistelee heitä.
Mun mielestä naisten tissejä ja miesten käsiä ei voi mitenkään rinnastaa. Mutta se onkin vain minun mielipiteeni. Voisin väittää, että suurin osa ihmisistä on samaa mieltä kanssani. Mutta feministit eivät ole tietenkään tätä mieltä. Täällä palstalla on paljon feministejä, sen olen jo aikaisemmin huomannut.
PS. Miesten kädet eivät ole mielestäni mitenkään erityisen seksuaaliset, vaikka hetero olenkin. Kyllä se on koko miehen alaston kroppa, joka minut sytyttää.Lisään tähän kommenttiini vielä, että niin kauan kun naiset itse esittelevät tissejään ja pers_ttään, niin siihen oikeaan seksuaaliseen häirintään on mahdotonta puuttua.
Miten se estää "oikeaan" seksuaaliseen häirintään puuttumisen? Ihan oikeasti, miten? "Joo siis piti kyllä puuttua siihen, miten naisia häiritään seksuaalisesti, mutta vastaan tuli Anna-Liisa antavassa kaula-aukossa, niin meni nyt pilalle koko juttu :("
Edelleen. Jokainen saa mielensä sisällä hekumoida niitä pyllyjä, tissejä ja käsivarsia ihan sydämensä kyllyydestä. Toista ihmistä sillä tiedolla ei saa mennä häiritsemään. Se on oikeasti ihan tosi yksinkertaista pitää ne omat seksuaaliset ajatukset ominaan. Se onnistuu lähes kaikilta ihmisiltä, erityisesti naisilta.
Siten se estää, että monet eivät usko seksuaalisen häirinnän olemassaoloon. Tähän voin nyt vetää vaikka aloituksen ap:n miehen. Toisaalta ymmärtää, että sellaista on, mutta sitten taas toisaalta sitä ei ole, koska naiset itse aiheuttavat tätä omilla toimillaan.
Naiset siis tarraavat miesten käsiin ja ohjaavat ne kourimaan itseään? Surullisessa yhteisössä elät.
Olen homomies ja voi kun tietäisitte miten monesti akat luulevat minunkin ”häiritsevän” heitä. Huoh!