Kirja, joka ravisutti sisintäsi niin, että se jäi mieleesi pitkäksi aikaa? Joko hyvässä tai pahassa..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huumeasema zoo vaikutti ja vaikuttaa vieläkin vuosikymmenien jälkeen. En koske koviin aineisiin vaikka ilmaiseksi saisi. Suosittelen lukemaan sen kirjan. Tehokkaampaa kuin mikään huumevalistus.

Me luettiin yläasteella Ruohoa, lunta-kirja, jossa teinityttö alkaa käyttää huumeita. Sillä oli mulle sama vaikutus.

Itseänikin Ruohoa lunta säväytti esiteininä mutta myöhemmin sain kuulla että kyseessä olikin vain viisikymppisen mormoonimamman sepitys :(

Ei muuta kirjoitti:

Forrest Gump. "Kirja" täyttä sontaa koko 180-190 sivun verran. Ihmettelen edelleen miten niin huonosta kirjasta on onnistuttu tekemään niinkin hyvä elokuva. Kirjalla ei ole mitään tekemistä leffan kanssa. Sen saa puolestani polttaa.

Eikös tämä ole John Irvingin kirja? Itse yritin kerran lukea Kaikki isäni hotellit -romaani ja ihmettelin, miksi tämä on kaikkien mielestä niin hyvä ja kirjalija ihan huippu. Kesken jäi. Kirjasta elokuvaksi -kirjoista tulee mieleen. Palahniukin Fight Club. Se on ihan erilainen kirja kuin voisi luulla, aika ajoin  todella hyvin kirjoitettu, teos josta näkee, että sitä on kirjoitettu pitkään. EI nyt ihan kokeellinen mutta enemmän juurikin haastellisen kaunokirjallinen kuin ainakaan mikään toimintakertomus, mihin tuo nimi viittaa

Tess Gerritsen: lapsen sydän. Jostain syystä juuri tämän kirjan kuvaus lievästi kehitysvammaisen pojan kohtalosta jäi uniin, ja päädyin tunkemaan kirjan roskiin.

Muista teoksistaan pidän kyllä, ja muutenkin luen kirjoja laidasta laitaan. Raaempiakin on tullut luettua, mutta tuo kummittelee mielessä edelleen.

Nuoruudessa luettu alaston hallitsija ja jo mainittu Uma Aaltosen Kani ei itke tekivät myös lähtemättömän vaikutuksen.

Anus Mundi.

Maameren tarinoita 10-12 vuotiaana.

Mistakes were made - but not by me

Hyvän historia - Rutger Bregman

Martin Grayn, Kaikkien rakkaitten puolesta.

Kirja nimeltään Mauriora järkytti ja ajattelutti pitkään monelta kannalta.

Myös ketjussa mainittu Kaikkien rakkaitteni puolesta, joku voi saada lähes mahdottoman sattuman kautta Loton päävoiton kaksi kertaa,  ja jollekin voi käydä elämän arpapelissä kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti pahin mahdollinen useaan kertaan.

Ketjussa mainittiin "Pieni elämä" jonka jätän näin ollen lukematta, liian paljon kurjaa on tarttunut kirjoista pysyvästi päähän joten vältän nykyään sellaista jos voin.  

Vielä yksi joka toisin kun edelliset, oli hyytävän hyvä oli Lunbergin Jää, mikä taito kuvata, pidätin henkeä ja palelin.

Bim mustakorva - elokuva on upea! Täydellisesti koulutettu surusilmäinen koira, upea musiikki, miljöönä 1970- luvun Neuvostoliitto ajankuvineen. Suosittelen elokuvaa kaikille!

Hylätty koira etsii isäntäänsä ja isäntä löytää lopulta kuolleen koiransa rankkuriautosta. Koira hakataan välillä verille. Elokuvan sankareita ovat pienet koululaiset, jotka yrittävät auttaa koiraa, kuten jokaisen pikku-pioneerin kuuluukin tehdä!

Ihana elokuva vaikka loppu onkin äärimmäisen surullinen eikä elokuva ehkä sovellu katsottavaksi koiraihmisille- liian järkyttävä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Bim Mustakorva. Olin ehkä jotain 10-vuotias ja itkin lukiessani.

Meinasin just laittaa tämän saman.

Torey Hayden, Tiikerin lapsi.

Yläasteen äikänlukemistoa, järkytyin sisällöstä 13-vuotiaana etenkin kun tajusin että se perustui tositarinaan ja että vastaavia ihmiskohtaloita ja pahuutta on ihan oikeasti olemassa. Se mitä 6-vuotiaalle tytölle tehtiin kummitteli mielessäni pitkään. :(

Sittemmin luin kirjailijalta muitakin kirjoja, aihealue kiinnosti (erityisopettaja ja tukea tarvitsevat lapset).

Raamattu.

Torey haydenin kirjat. Tekee ihan pahan olon mut silti ne on vaan pakko lukea melkein kerralla koko kirja.

Ian McEwanin Sovitus

Lisäksi kirjasta tehty elokuva on visuaalisesti todella kaunis.

Linnunradan käsikirja liftareille -sarjan "kuudes" osa And Another Thing (suom. Vielä yksi juttu) raivostuttaa vieläkin.

Vuosia alkuperäisen kirjailijan kuoleman jälkeen lastenkirjailija(!) Eoin Colfer kirjoitti jo päätöksensä saaneeseen viisiosaiseen Linnunrata-sarjaan vielä yhden kirjan lisää. Käytännössä siis virallistettua fanifiktiota. Toisin kuin usein luullaan, myös erinomaista fanifiktiota on olemassa, eikä mielestäni koko lajityyppiä pidä leimata huonoimpien tuotostensa takia sen enempää kuin vaikkapa elokuviakaan...

(Fanifiktio tupataankin tunnistamaan fanifiktioksi vain silloin, kun se on huonoa. Oletko esimerkiksi koskaan tullut miettineeksi, että John Miltonin arvostettu runoteos Kadotettu paratiisi on 1600-lukulaista fanifiktiota Raamatusta?)

...MUTTA. Colferilla ei vaan lahjat riittäneet hoitamaan homman kunnialla, ei edes melkein. Hän ei selvästikään ollut ymmärtänyt alkuperäisen sarjan sisintä olemusta pätkääkään! Tyylinkin jäljittely oli kiusaannuttavan epäonnistunutta eikä toiminut edes pintapuolisesti. Vitsit olivat niin huonoja, että lähinnä ärsyttivät. Kyllä tuntui pahalta tajuta, että kyseinen klassikkosarja oli häpäisty harvinaisen läpinäkyvällä yrityksellä rahastaa pelkällä nimellä. Ja kehtasivat vielä väittää sitä viralliseksi osaksi sarjaa! Eihän Miltonkaan väittänyt Kadotettua paratiisia jatko-osaksi Raamatulle. Huh että kiehuttaa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huumeasema zoo vaikutti ja vaikuttaa vieläkin vuosikymmenien jälkeen. En koske koviin aineisiin vaikka ilmaiseksi saisi. Suosittelen lukemaan sen kirjan. Tehokkaampaa kuin mikään huumevalistus.

Me luettiin yläasteella Ruohoa, lunta-kirja, jossa teinityttö alkaa käyttää huumeita. Sillä oli mulle sama vaikutus.

Itseänikin Ruohoa lunta säväytti esiteininä mutta myöhemmin sain kuulla että kyseessä olikin vain viisikymppisen mormoonimamman sepitys :(

Kerron sinulle nyt järisyttävän totuuden:  Tuo on ihan tavallinen juttu romaanien kohdalla eli kirjailija ei kirjoita itsestään, vaikka kirjoittaisikin minä-muodossa.

Se ei kuitenkaan vähennä, vaan usein jopa parantaa, kirjan laatua.

Kovin on pieni maailmasi, jos jonkun uskonto on sinulle määräävä tekijä. Etenkin ,kun et 99% varmuudella edes tunne koko uskonnon kirjoa.

Marianne Alopaeus Pimeyden Ydin. Lukenut ainakin viisi kertaa ja aina löydän jotain uutta ajateltavaa.

Viisikko Aarresaarella.

Robert M. Pirsig

Zen ja moottoripyörän kunnossapito

Ulla-Mari Kellomäki: Katoamisleikki. Teos on lasten- tai nuortenkirja. Luin sen ensimmäisen kerran yli 30 vuotta sitten, ja edelleen siinä mielestäni kerrotaan loistavalla tavalla keskimmäisen lapsen asemasta perheessään.