Kirja, joka ravisutti sisintäsi niin, että se jäi mieleesi pitkäksi aikaa? Joko hyvässä tai pahassa..

Suon villi laulu, Delia Owens 2018 ♡

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku varmaan luulee The Day of the Triffids -kirjaa joksikin scifi-moskaksi, mutta se on oikeastaan paljonkin pohdintaa sisältävä ja aiheuttava kirja.

Suosittelen kuuntelemaan sen äänikirjana Youtubesta.

Scifi ei ole moskaa. Onpa sivistymätöntä mitätöidä kokonainen genre. Et ole paljon tainnut lukea, etenkään scifiä?

Osaisitko suositella vaativalle lukijalla hyvää scifi-teosta? En ole scifiä lukenut, ellei Kellopeliappelsiinia lasketa sellaiseksi.

t. Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku varmaan luulee The Day of the Triffids -kirjaa joksikin scifi-moskaksi, mutta se on oikeastaan paljonkin pohdintaa sisältävä ja aiheuttava kirja.

Suosittelen kuuntelemaan sen äänikirjana Youtubesta.

Scifi ei ole moskaa. Onpa sivistymätöntä mitätöidä kokonainen genre. Et ole paljon tainnut lukea, etenkään scifiä?

Osaisitko suositella vaativalle lukijalla hyvää scifi-teosta? En ole scifiä lukenut, ellei Kellopeliappelsiinia lasketa sellaiseksi.

t. Eri

Olen eri, mutta Isaac Asimovin Säätiö -sarja, Lemin Solaris ja Lessingin Shikasta ovat mainioita esimerkkejä siitä miten yhteiskunnallisia tapahtumia voi kuvata scifin kautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poikani Kevin, kauhea, lohduton. Elokuva myös harvinaisen onnistunut. Kun siis kirjan jälkeen näin, usein pettymyksiä.

Lukekaa, te jotka ihmettelette Jokelan tai Kauhajoen tapauksia.

Poikani Kevin on todella huonosti kirjoitettu romaani, hahmoton, juoneton, sinne tänne haahuileva, selvästikin kirjoitettu sillä otteella, ettei tekijä tiedä aluksi itsekään, mitä kirjoittaisi. Hahmottmuus tekee kirjasta myös pitkäpiimäisen luettavan. KIrja on fiktiota, eräänlainen tekijänsä "toiveuni" siitä, millainen hui paha lapsi voisi olla, ja koska kyseessä pelkkä mielikuvittelu, kokonaisuus on todella epäuskottava ja yksiselitteisen huono jopa kaunokirjallisesti. Tästä kirjasta ei paljon tosiaankaan kannata tehdä johtopäätöksiä todellisten Jokeloiden ja Kauhajokien suhteen. MIten  te ihmiset oikein luette fiktiota? Fiktio = mielikuvittelu, fantasia, keksitty tarina

Oli pettymys. Mielestäni parempi samasta aiheesta oli Yhdeksäntoista minuuttia, Jodi Picoult.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku varmaan luulee The Day of the Triffids -kirjaa joksikin scifi-moskaksi, mutta se on oikeastaan paljonkin pohdintaa sisältävä ja aiheuttava kirja.

Suosittelen kuuntelemaan sen äänikirjana Youtubesta.

Scifi ei ole moskaa. Onpa sivistymätöntä mitätöidä kokonainen genre. Et ole paljon tainnut lukea, etenkään scifiä?

Osaisitko suositella vaativalle lukijalla hyvää scifi-teosta? En ole scifiä lukenut, ellei Kellopeliappelsiinia lasketa sellaiseksi.

t. Eri

Vaativalla tarkoitat vissiin kaunokirjallisesti vaativaa? Michael Cunningham, jota ei tosiaankaan mielletä scifi-kirjailijaksi, on kirjoittanut erittäin laadukkaan scifi-kertomuksen teokseen "Säkenöivät päivät". Kirja sisältää kolme kertomusta ja näistä se viimeinen on scifiä. Tarina on kaunis, kaunokirjallisesti laadukas ja se jää pitkäksi aikaa hehkumaan mieleen. Suosittelen vilpittömästi.

Täällä jo moneen kertaa suositeltu Atwoodin Oryx ja Crake on aidosti vetävästi kirjoitettu tarina, joka myös kannattaa lukea, sen kanssa ei joudu pitkästymään, erinomaisen hallitusti kirjoitetaan kahta aikatasoa yhteen romaanin mutta niin, että lukija pysyy koko ajan kärryillä. Ei ole mitään puuduttavaa feminismiä, vaikka Atwoodin nimi sellaiseen vihjaa. Päinvastoin.

Yksi erikoisempi on Peililasit-niminen kyberpunk-antologia. Todella raikkaita novelleja 1980-luvulta, eivät mitenkään rankkoja vaikka kyberpunk siltä kuulostaakin. Suosittelen tätäkin, voi jostain kirjastosta tai antikasta löytyä. Minäkin kuulisin lisää oikeasti kaunokirjallisesti laadukkaita scifi-suosituksia!

S.E. Hinton: Me kolme ja jengi. Ystävistä ja perheestä välittäminen ja huolehtiminen kolahti. Ja se, että kaikilla on omat ongelmansa, oli "kummalta puolelta kaupunkia tahansa."

Uma Aaltosen Kani ei osaa itkeä. Luin sitä usein selaillen varmaan noin 8-10-vuotiaana, kirjan graafiset kuvaukset eläinkokeista kiinnostivat ja järkyttivät minua aikoinaan. Siitä lähtien minulle oli itsestäänselvää, että valtaosa kosmetiikasta on pahasta enkä sitä koskaan ole käyttänytkään.

Kira Poutasen Ihana Meri. Tämän luin nuorena muutamaan otteeseen. Kirjan tyyli ja sen visuaaliset mielikuvat ovat kauniita, mutta syömishäiriöstä kertova kirja tuntuu valitettavasti suoraan sanoen ihannoivan sairautta. Taiteelliselta kannalta ajattelen, että teos on rohkeasti kirjoitettu ja kuvaa hyvin sitä outoa unimaailmaa, jossa laihtuessaan elää. Moraalisesti se on kyseenalainen kirja, jota en välttämättä suosittelisi herkemmille nuorille, jos heillä on minkäälaista alttiutta laihduttamisen ihannoimiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku varmaan luulee The Day of the Triffids -kirjaa joksikin scifi-moskaksi, mutta se on oikeastaan paljonkin pohdintaa sisältävä ja aiheuttava kirja.

Suosittelen kuuntelemaan sen äänikirjana Youtubesta.

Scifi ei ole moskaa. Onpa sivistymätöntä mitätöidä kokonainen genre. Et ole paljon tainnut lukea, etenkään scifiä?

Osaisitko suositella vaativalle lukijalla hyvää scifi-teosta? En ole scifiä lukenut, ellei Kellopeliappelsiinia lasketa sellaiseksi.

t. Eri

Olen eri, mutta Isaac Asimovin Säätiö -sarja, Lemin Solaris ja Lessingin Shikasta ovat mainioita esimerkkejä siitä miten yhteiskunnallisia tapahtumia voi kuvata scifin kautta.

Nämä vain ovat kaunokirjallisesti aikas heppoisia. Asimovin Säätiö on uskomattoman pölyistä insinööri-proosaa, Lemin Solariksessa on vaikea ymmärtää, mitä siinä edes tapahtuu ja Lessing... tätä en ole itse lukenut, mutta Lessingin ei-scifiteokset ovat aikas kankeaa luettavaa myös. Eli en kyllä näitä suosittelisi vaativalle lukijalla, ainakaan, jos vaaditaan nimenomaan kaunokirjallisesti vaativia teoksia. ASimov ja Lem ovat siitä vaativia, että vaativat kamalasti sitkeyttä, että jaksaa lukea sivukaupalla huonosti kirjoitettua, ei lainkaan vetävää tekstiä. Ideoitahan heillä on, mutta tämä juurikin on scifin ongelma: ideat ja kaunokirjallinen taito harvoin löytyvät samasta kirjasta.

John Fowles: Jumalten naamiot

Ainoa kirja, jota lukiessa olen itkenyt. Siitä nyt on jo vuosikausia, mutta muistikuvaksi jäi, että hyvä kirja, mutta psyykkisesti otti koville.

Haruki Murakami: Kafka rannalla

Nerokas, omituinen ja pakotti kohtaamaan omat eettiset rajansa.

Karzan potenssilähteellä.

Anna Karenina. Kuinka rakkaus ja intohimo muuttuu välinpitämättömyydeksi ja halveksunnaksi. Kuinka nainen on valmis uhraamaan kaiken rakkauden vuoksi — lopulta oman henkensä. Rinnalla kulkee viaton rakkaustarina, Kittyn ja Levinin, kuin kontrastina Kareninan elämälle.

Jokaisella lukukerralla löydän jotain uutta.

Katzuo Ishinguron Pitkän päivän ilta ja Ole luonani aina. Loistavia, porautuvat ihmisyyteen. Ei mitään hauskaa luettavaa, mutta niille, jotka pitävät pohdiskeluista.

Douglas Adams Linnunradan käsikirja liftareille ja koko Linnunrata sarja. Saattaa muuttaa hiukan maailmankuvaa.

Anneli Kanto, Veriruusut

Vuoden 1918 tapahtumat punaisten puolella olleiden naisten silmin.

Muutkin Kannon kirjat vavahduttavat, kuten Lahtarit, Rottapyhimys jne.

Björn Ranelidin omaelämäkerrallinen Synti. Se havahdutti näkemään ihmisen uudesta näkökulmasta. Ymmärtämään, että pahuus on meissä kaikissa ja vain itse pystyy sen itsessään suitsimaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Papillon -

ainoa kirja, jonka olen lukenut kolmeen kertaan. Elokuva oli totaalinen pettymys.

Juuret - katsoin TV -sarjan noin kymmen vuotiaana. En tiedä miksi ylipäätään sain katsoa. Olin järkyttynyt. Kirjan luin vasta viitisen vuotta sitten. Olin ikäisekseni hyvin järkyttynyt. Matkustin sitten entiselle James Islandille, nykyiselle Kunta Kinten orjasaarelle. En pysty kuvailemaan, kuinka järkyttynyt olin siellä ja orjamuseossa. Olen vieläkin.

Juuret-romaanin kirjoittaja joutui oikeuteen valehdeltuaan omista Juuristaan ja varastettuaan ideoita kirjaansa. Lopulta joutui maksamaan aimo summat näistä kirjallisista rötöksistään. Googlettamalla englanniksi löytää lisätietoa.

On sääli että Juuret oli vähän toiveikkaasti esitetty dokumenttina. Kirja olisi jo romaanina ollut upea sukutarina orjasuvun vaiheista.

Anthony de Mello, Havahtuminen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hohto. Piti katsoa sängyn alle, kun luin yöllä teininä.

Punainen lohikäärme on toinen käsittämättömän pelottava kirja.

Kingin Piina on myös pelottava

Forrest Gump. "Kirja" täyttä sontaa koko 180-190 sivun verran. Ihmettelen edelleen miten niin huonosta kirjasta on onnistuttu tekemään niinkin hyvä elokuva. Kirjalla ei ole mitään tekemistä leffan kanssa. Sen saa puolestani polttaa.

En jaksanut koko ketjua selata läpi joten en tiedä onko jo mainittu mutta Rotukarjasta tuli ihan fyysinen paha olo ja jäi pitkäksi aikaa mieleen. Joidenkin mielestä niin överi ettei tuntunut enää missään mutta itellä meni kyllä ihon alle.