Kirja, joka ravisutti sisintäsi niin, että se jäi mieleesi pitkäksi aikaa? Joko hyvässä tai pahassa..

Aku ja Taikaviitta.

Minusta oli hirveän jännää, että Akulla oli komerossa salahissi, jolla hän pääsi huoneeseen missä oli Taikaviitan kamppeet ja auto.

Olisin halunnut sellaisen hissin omaan vaatekomeroon. Jos rakennuttaisin oman talon, siihen tulisi vaatekomerosta lähtevä salahissi.

Arosusi (saks. Der Steppenwolf) on Hermann Hessen vuonna 1927 julkaistu, osittain omaelämäkerrallinen romaani.

Patrick Rothfussin Tuulen nimi. Loistava kirja ja hehkutan teosta jokaiselle lukutoukalle.

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua kun seuraa, tulee vahva mielikuva sosiaalipornon tirkistelijöistä, jotka ehdoin tahdoin etsivät luettavakseen mahdollisimman kammottavia raakuuksia ja kohtaloita ja saavat nautintonsa siitä, että saavat mässäillä mitä hirvittävimmillä alistamisilla ja kidutuksilla ja kauheuksilla ja suuri on pettymys, jos kaikki se hirveys, jota on kuvattu, onkin ollut vain fiktiota. Hyi kamala. En ole ikinä tajunnut tuollaista ihmistyyppiä, joka hakee ilonsa toisten kokemista raakuuksista. En tajua sitäkään, että jos ihminen tällaista nautinnontarvetta esittää muilla elämänaluleilla, hän on pervo tai sadisti mutta kun sen älyää siirtää lukemiseen, onkin kiva ja ookoo korkeakulttuurin kuluttaja. Ällistyttävää.

Ennen kommentointia on hyvä lukea, mitä on tarkoitus kommentoida.  Ehkä ko kirjat ovat jääneet mieleen pahassa.

Kulta, elämä on joskus todella raakaa ja raastavaa.  Siksi on myös kirjoja jotka kuvaavat sitä.   Ja tätäkin puolta on tarpeen kuvata, eikä tehdä kaikesta pinkkiä keijutarinaa.   On tärkeitä kertomuksia ja asioita, jotka on syytä kertoa, vaikkeivät ne keijumaailmaasi mahdukaan. Aika outo olisi orjuudesta kertominen haluamallasi tavalla.

hyvä kirjoitti:

Arosusi (saks. Der Steppenwolf) on Hermann Hessen vuonna 1927 julkaistu, osittain omaelämäkerrallinen romaani.

Kuuluu varsin monien nuoruuden merkkiteoksiin.   Luin itsekin ja heti perään muutakin Hesseä..  Arosusi oli kuitenkin vaikuttavin.   

Vierailija kirjoitti:

Ei muuta kirjoitti:

Forrest Gump. "Kirja" täyttä sontaa koko 180-190 sivun verran. Ihmettelen edelleen miten niin huonosta kirjasta on onnistuttu tekemään niinkin hyvä elokuva. Kirjalla ei ole mitään tekemistä leffan kanssa. Sen saa puolestani polttaa.

Eikös tämä ole John Irvingin kirja? Itse yritin kerran lukea Kaikki isäni hotellit -romaani ja ihmettelin, miksi tämä on kaikkien mielestä niin hyvä ja kirjalija ihan huippu. Kesken jäi. Kirjasta elokuvaksi -kirjoista tulee mieleen. Palahniukin Fight Club. Se on ihan erilainen kirja kuin voisi luulla, aika ajoin  todella hyvin kirjoitettu, teos josta näkee, että sitä on kirjoitettu pitkään. EI nyt ihan kokeellinen mutta enemmän juurikin haastellisen kaunokirjallinen kuin ainakaan mikään toimintakertomus, mihin tuo nimi viittaa

Ei ole. Irving on hyvä. Hotellit on nuoruustyö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua kun seuraa, tulee vahva mielikuva sosiaalipornon tirkistelijöistä, jotka ehdoin tahdoin etsivät luettavakseen mahdollisimman kammottavia raakuuksia ja kohtaloita ja saavat nautintonsa siitä, että saavat mässäillä mitä hirvittävimmillä alistamisilla ja kidutuksilla ja kauheuksilla ja suuri on pettymys, jos kaikki se hirveys, jota on kuvattu, onkin ollut vain fiktiota. Hyi kamala. En ole ikinä tajunnut tuollaista ihmistyyppiä, joka hakee ilonsa toisten kokemista raakuuksista. En tajua sitäkään, että jos ihminen tällaista nautinnontarvetta esittää muilla elämänaluleilla, hän on pervo tai sadisti mutta kun sen älyää siirtää lukemiseen, onkin kiva ja ookoo korkeakulttuurin kuluttaja. Ällistyttävää.

Ennen kommentointia on hyvä lukea, mitä on tarkoitus kommentoida.  Ehkä ko kirjat ovat jääneet mieleen pahassa.

Kulta, elämä on joskus todella raakaa ja raastavaa.  Siksi on myös kirjoja jotka kuvaavat sitä.   Ja tätäkin puolta on tarpeen kuvata, eikä tehdä kaikesta pinkkiä keijutarinaa.   On tärkeitä kertomuksia ja asioita, jotka on syytä kertoa, vaikkeivät ne keijumaailmaasi mahdukaan. Aika outo olisi orjuudesta kertominen haluamallasi tavalla.

Itse asiassa nimenomaan sinä teet vetelää pinkkitarinaa jo tuolla huonolaatuisella, juveniililla kirjoitustyylilläsi. Kehitähän vähän särmää, niin kyllä se siitä. Ehkä. <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luolakarhun klaani murrosikäisenä luettuna. Kirj Untinen-Auel.

Minä rakastin sitä kirjasarjaa. Kun oma tyttäreni oli sopivassa iässä, tarjosin sitä hänelle luettavaksi ja hyvin upposi toisen sukupolven teiniinkin. 

Minä ja kaverini luimme ne 11-12-vuotiaina ja silloin ne tuntuivat hyviltä. Teininä olisivat varmaan tuntuneet jo liian lapsellisilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Papillon -

ainoa kirja, jonka olen lukenut kolmeen kertaan. Elokuva oli totaalinen pettymys.

Juuret - katsoin TV -sarjan noin kymmen vuotiaana. En tiedä miksi ylipäätään sain katsoa. Olin järkyttynyt. Kirjan luin vasta viitisen vuotta sitten. Olin ikäisekseni hyvin järkyttynyt. Matkustin sitten entiselle James Islandille, nykyiselle Kunta Kinten orjasaarelle. En pysty kuvailemaan, kuinka järkyttynyt olin siellä ja orjamuseossa. Olen vieläkin.

Juuret-romaanin kirjoittaja joutui oikeuteen valehdeltuaan omista Juuristaan ja varastettuaan ideoita kirjaansa. Lopulta joutui maksamaan aimo summat näistä kirjallisista rötöksistään. Googlettamalla englanniksi löytää lisätietoa.

On sääli että Juuret oli vähän toiveikkaasti esitetty dokumenttina. Kirja olisi jo romaanina ollut upea sukutarina orjasuvun vaiheista.

Siis todella törkeäähän tuo Haleyn suora kopiointi oli. Ehkä siinäkin on jotain epäselvää, että yhä Albrehdan kylässä elää Kinten (Kintay) -suku, joka väittää olevansa Kunta Kinten sukulaisia. Haleyhan vieraili kylässä, mutta se onkin taas eri tarina. 

Joka tapauksessa Juuret -kirjaa luetaan edeleen ainakin Länsi-Afrikassa noin lukiota vastaavissa oppilaitoksissa. Ei sitä lueta sukutarinana vaan romaanina. Monet kirjan kohtauksista vaikka polttorautamerkintä kohtauksineen on otettu aivan oikeasta elämästä. Juuret TV-sarjaa myös katsotaan siellä suhisevalta VHS-nauhalta edelleen kouluissa. Koululaiset ja opiskelijat vierailevat siellä autenttisilla paikoilla, kuten Gorella, Kunta Kintella ja Albrehdassa.

Opiskelijoilla on kyllä tiedossa tämä Haleyn tekemä vääryys. He kuitenkin sanovat, että parempi saada heidän historiaansa läheisesti liittyvää tietoa, kuin jäädä kokonaan ilman sitä. Romaanin ja TV-sarjan seuraaminen on elävämpää, kuin pelkkä tilastotieto. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Irving on hyvä. Hotellit on nuoruustyö.

Ja sen kyllä huomaa... mutta kirja on silti arvostettu. Ja silti todella huono.  Täysi mysteeri oli taannoin Harry Quebertin tapaus, joka on puistattavan huono kirja, eikä vain minun mielestäni vaan ihan  yleisesti esim. Goodreadissa ihmeteltiin, miksi kriitikot sitä kehuivat, koska laatu oli aidosti aivan ö-luokkaa. voitti Ranskassa jonkin kirjallisuuspalkinnonkin.

Ajattelemisen aihetta kirjoitti:

Robert M. Pirsig

Zen ja moottoripyörän kunnossapito

https://esseepankki.proakatemia.fi/zen-ja-moottoripyoran-kunnossapito/

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi nuorena luetuista kirjoista monet ravisutti.

Leon Uriksen Exodus 16-vuotiaana. Dostojevskin Rikos ja rangaistus sekä Idiootti, 14 - 17-vuotiaana. Utrion Eevan tyttäret joskus 25-v ja Doris Lessingin Shikasta ( ja Avioliitot vyöhykkeiden välillä, Siriuksen kokeet ja Planeetta 8) 24-vuotiaana. Stanislav Lemin Solaris ja Zimmer-Bradleyn Avalonin usvat tuli myös luetuksi nuorena, ja vaikuttivat.

Jatkan. Atwoodit löysin vasta viisikymppisenä, ja ne kolahtivat. Sinuhe on vaikuttanut, ei ensilukemalta mutta varsinkin sen jälkeen kun itse valmistuin lääkäriksi (26 v).

Yksi lempikirjani on Carrolin Liisa Ihmemaassa. Semmoinen tunnen olevani edelleen, 55 iässä. Maailma osaa totisesti aina yllättää, mutta tärkeintä on tietysti pysyä järkevänä ja muistaa kissansa (kuten Liisa).

Matemaatikko Carrol oli pe dof iili, joka pyysi n. 12-vuotiaan serkkunsa kättä tämän vanhemmilta ja otti todella äklöjä valokuvia tästä. Nykypäivänä joutuisi siitä linnaan. Tämä Carrolin lapsi-ihastus oli Liisan esikuva ja innoitti hänet tekemään kirjan. Tätä koskeva artikkeli oli kauan sitten Helsingin Sanomissa. Mua kuvottaa toi stoori joka kerta, etenkin, kun jengi ihailee tätä kirjailijaa. Vähän vastaavan henkinen kirjailija oli Peter Panin taustalla

Ei ole mitään todisteita. Carrollilla oli kyllä lapsia ystävinä, mutta kukaan heistä ei ole sanonut, että jotain sopimatonta olisi tapahtunut. Lämmöllä muistelivat häntä.

Hilary Mantel: Kuningashuone.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi nuorena luetuista kirjoista monet ravisutti.

Leon Uriksen Exodus 16-vuotiaana. Dostojevskin Rikos ja rangaistus sekä Idiootti, 14 - 17-vuotiaana. Utrion Eevan tyttäret joskus 25-v ja Doris Lessingin Shikasta ( ja Avioliitot vyöhykkeiden välillä, Siriuksen kokeet ja Planeetta 8) 24-vuotiaana. Stanislav Lemin Solaris ja Zimmer-Bradleyn Avalonin usvat tuli myös luetuksi nuorena, ja vaikuttivat.

Jatkan. Atwoodit löysin vasta viisikymppisenä, ja ne kolahtivat. Sinuhe on vaikuttanut, ei ensilukemalta mutta varsinkin sen jälkeen kun itse valmistuin lääkäriksi (26 v).

Yksi lempikirjani on Carrolin Liisa Ihmemaassa. Semmoinen tunnen olevani edelleen, 55 iässä. Maailma osaa totisesti aina yllättää, mutta tärkeintä on tietysti pysyä järkevänä ja muistaa kissansa (kuten Liisa).

Matemaatikko Carrol oli pe dof iili, joka pyysi n. 12-vuotiaan serkkunsa kättä tämän vanhemmilta ja otti todella äklöjä valokuvia tästä. Nykypäivänä joutuisi siitä linnaan. Tämä Carrolin lapsi-ihastus oli Liisan esikuva ja innoitti hänet tekemään kirjan. Tätä koskeva artikkeli oli kauan sitten Helsingin Sanomissa. Mua kuvottaa toi stoori joka kerta, etenkin, kun jengi ihailee tätä kirjailijaa. Vähän vastaavan henkinen kirjailija oli Peter Panin taustalla

Ei ole mitään todisteita. Carrollilla oli kyllä lapsia ystävinä, mutta kukaan heistä ei ole sanonut, että jotain sopimatonta olisi tapahtunut. Lämmöllä muistelivat häntä.

Kyllä todellakin mies oli pihalla kuin lumiukko ja niin outo järjenjuoksu, että hän tosiaan kehtasi kysyä tytön vanhemmilta tämän kättä. Hesarin juttu on ikivanha mutta paikkansapitävä. Nämä kirjailijoiden töppäilyt ovat arka aihe, ja hyvin huomaa, että olet onnistunut lukemaan niitä hyssytteleviä lähteitä. On muitakin, jotka tätä arkaluontoista aihetta tohtivat käsitellä rehellisemmin, kuten nyt se Hesarin artikkeli mutta englanniksikin löytyy, kun googlettaa.

Isaac Bashevish Singerin ja kunderan koko tuotanto.

Aikaisemmin Taru Sormusten Herrasta ja Tuntematon Sotilas

Vierailija kirjoitti:

Katzuo Ishinguron Pitkän päivän ilta ja Ole luonani aina. Loistavia, porautuvat ihmisyyteen. Ei mitään hauskaa luettavaa, mutta niille, jotka pitävät pohdiskeluista.

Jaha, Never let me go näytttää kääntyneen muotoon Ole luonani aina.   Olen aloittanut tämän kirjan juuri ennen korona-aikaa (hyvin koronaisessa maassa), mutta kirja hävisi jonnekin, valitettavasti.  Pääsin kuitenkin niin pitkälle, että oppilaat olivat jo aikuisia ja päähenkilö auttoi luovutukset jo aloittaneita.   Kun korona vyöryi ja tiedettiin vain, että se leviää eikä oikein tiedetty vielä miten hoitaa ja miten parhaiten estää leviämistä, tuli kirjan tunnelmat  mieleen.  Se tunnelma, jossa odotettiin jotakin väistämätöntä tulevaksi tietämättä tarkoin mitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi nuorena luetuista kirjoista monet ravisutti.

Leon Uriksen Exodus 16-vuotiaana. Dostojevskin Rikos ja rangaistus sekä Idiootti, 14 - 17-vuotiaana. Utrion Eevan tyttäret joskus 25-v ja Doris Lessingin Shikasta ( ja Avioliitot vyöhykkeiden välillä, Siriuksen kokeet ja Planeetta 8) 24-vuotiaana. Stanislav Lemin Solaris ja Zimmer-Bradleyn Avalonin usvat tuli myös luetuksi nuorena, ja vaikuttivat.

Jatkan. Atwoodit löysin vasta viisikymppisenä, ja ne kolahtivat. Sinuhe on vaikuttanut, ei ensilukemalta mutta varsinkin sen jälkeen kun itse valmistuin lääkäriksi (26 v).

Yksi lempikirjani on Carrolin Liisa Ihmemaassa. Semmoinen tunnen olevani edelleen, 55 iässä. Maailma osaa totisesti aina yllättää, mutta tärkeintä on tietysti pysyä järkevänä ja muistaa kissansa (kuten Liisa).

Matemaatikko Carrol oli pe dof iili, joka pyysi n. 12-vuotiaan serkkunsa kättä tämän vanhemmilta ja otti todella äklöjä valokuvia tästä. Nykypäivänä joutuisi siitä linnaan. Tämä Carrolin lapsi-ihastus oli Liisan esikuva ja innoitti hänet tekemään kirjan. Tätä koskeva artikkeli oli kauan sitten Helsingin Sanomissa. Mua kuvottaa toi stoori joka kerta, etenkin, kun jengi ihailee tätä kirjailijaa. Vähän vastaavan henkinen kirjailija oli Peter Panin taustalla

Ei ole mitään todisteita. Carrollilla oli kyllä lapsia ystävinä, mutta kukaan heistä ei ole sanonut, että jotain sopimatonta olisi tapahtunut. Lämmöllä muistelivat häntä.

Kyllä todellakin mies oli pihalla kuin lumiukko ja niin outo järjenjuoksu, että hän tosiaan kehtasi kysyä tytön vanhemmilta tämän kättä. Hesarin juttu on ikivanha mutta paikkansapitävä. Nämä kirjailijoiden töppäilyt ovat arka aihe, ja hyvin huomaa, että olet onnistunut lukemaan niitä hyssytteleviä lähteitä. On muitakin, jotka tätä arkaluontoista aihetta tohtivat käsitellä rehellisemmin, kuten nyt se Hesarin artikkeli mutta englanniksikin löytyy, kun googlettaa.

Olen lukenut monta Carrollin elämäkertaa, mutta tietysti Hesarin toimittajat tietävät aina kaiken paremmin kuin tutkijat.

Sitä paitsi Alice Liddell ei edes ollut Carrollin serkku.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi nuorena luetuista kirjoista monet ravisutti.

Leon Uriksen Exodus 16-vuotiaana. Dostojevskin Rikos ja rangaistus sekä Idiootti, 14 - 17-vuotiaana. Utrion Eevan tyttäret joskus 25-v ja Doris Lessingin Shikasta ( ja Avioliitot vyöhykkeiden välillä, Siriuksen kokeet ja Planeetta 8) 24-vuotiaana. Stanislav Lemin Solaris ja Zimmer-Bradleyn Avalonin usvat tuli myös luetuksi nuorena, ja vaikuttivat.

Jatkan. Atwoodit löysin vasta viisikymppisenä, ja ne kolahtivat. Sinuhe on vaikuttanut, ei ensilukemalta mutta varsinkin sen jälkeen kun itse valmistuin lääkäriksi (26 v).

Yksi lempikirjani on Carrolin Liisa Ihmemaassa. Semmoinen tunnen olevani edelleen, 55 iässä. Maailma osaa totisesti aina yllättää, mutta tärkeintä on tietysti pysyä järkevänä ja muistaa kissansa (kuten Liisa).

Matemaatikko Carrol oli pe dof iili, joka pyysi n. 12-vuotiaan serkkunsa kättä tämän vanhemmilta ja otti todella äklöjä valokuvia tästä. Nykypäivänä joutuisi siitä linnaan. Tämä Carrolin lapsi-ihastus oli Liisan esikuva ja innoitti hänet tekemään kirjan. Tätä koskeva artikkeli oli kauan sitten Helsingin Sanomissa. Mua kuvottaa toi stoori joka kerta, etenkin, kun jengi ihailee tätä kirjailijaa. Vähän vastaavan henkinen kirjailija oli Peter Panin taustalla

Ei ole mitään todisteita. Carrollilla oli kyllä lapsia ystävinä, mutta kukaan heistä ei ole sanonut, että jotain sopimatonta olisi tapahtunut. Lämmöllä muistelivat häntä.

Kyllä todellakin mies oli pihalla kuin lumiukko ja niin outo järjenjuoksu, että hän tosiaan kehtasi kysyä tytön vanhemmilta tämän kättä. Hesarin juttu on ikivanha mutta paikkansapitävä. Nämä kirjailijoiden töppäilyt ovat arka aihe, ja hyvin huomaa, että olet onnistunut lukemaan niitä hyssytteleviä lähteitä. On muitakin, jotka tätä arkaluontoista aihetta tohtivat käsitellä rehellisemmin, kuten nyt se Hesarin artikkeli mutta englanniksikin löytyy, kun googlettaa.

Edgar Allan Poe meni naimisiin 13-vuotiaan serkkunsa kanssa. 1800-luvulla ei ollut niin tarkkaa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Irving on hyvä. Hotellit on nuoruustyö.

Ja sen kyllä huomaa... mutta kirja on silti arvostettu. Ja silti todella huono.  Täysi mysteeri oli taannoin Harry Quebertin tapaus, joka on puistattavan huono kirja, eikä vain minun mielestäni vaan ihan  yleisesti esim. Goodreadissa ihmeteltiin, miksi kriitikot sitä kehuivat, koska laatu oli aidosti aivan ö-luokkaa. voitti Ranskassa jonkin kirjallisuuspalkinnonkin.

Kaikki isäni hotellit on mielestäni ihan hyvä. Harry Quebertin tapausta en ole lukenut, joten siitä en sano mitään.

Tuulen varjo. Itkettävä.