Tabu: koiran ottaminen kaduttaa! Tunnustaako kukaan?

Samanlainen tabu kuin se, että lapsien tekeminen kaduttaa.

Onneksi itsellä "vain" koira, ja myönnän että kadun sen ottamista kun ei silloin tajunnut miten paljon se rajoittaa elämää.  Uutta ei enää tämän jälkeen tule.

No en varsinaisesti kadu, mutta uutta en ota, kun tuosta aika jättää.

En kadu, mutta silloin tällöin harmittaa kun ei voi olla yhtä vapaa kuin he, joilla ei ole lapsia eikä eläimiä. 

Myönnän, että välillä kaduttaa. En jotenkin pysty täysin luottamaan eläimeen. Jotenkin alitajuisesti varon koiraani, vaikka kiltti ja kiva onkin. Ja arki on tosi sitovaa. Koira on kuitenkin rakas...

Näkeehän sen monesti koiran ulkoilluttajan naamalta, että pakkopullaa on.

Se söpö pehmolelu vaatikin työtä, lenkittelyä ja kakan siivoamista, eikä sen ylläpito ollutkaan halpaa, eläinlääkärillekin meni jo pari tonnia.

Siihenpä se kaikki kiteytyy usein. Keskikokoiset nisäkäs lemmikit eivät ole köyhän hommaa, se on hyvä tiedostaa.

Joo, koiraan täytyy tosiaan sitoutua, koska se on vähän kuin lapsi. Ja ulkoiluun menee tosi paljon aikaa. Jos lähdet pidemmälle matkalle, sinun täytyy aina miettiä, mihin hoitopaikkaan koiran voisi viedä. Tosin jos tämä koronatilanne jatkuu tällaisena, kukaan ei juuri suunnittele matkoja. 

Toinen puoli asiasta on tietysti se, mitä koet saavasti koiralta. Ainakin vilpitöntä iloa ja rakkautta.

No joo!! Se oli vaan niin surgeen näk siin Lepan ovenpieles ja aattelin, että ny somepaasto ja liikuntaa.

Kaduttaa joo ku en mä jaksa mitää koiraa. Ärsyttävä kuseva piski ja sit qu mä vein se takas sinne kaupalle nih alko jotai uikuttaa ja emmä vaa jaksa ku kaikki näki jo kuvat ja emmätiä. Sai siit sit sen huntin ku myi, joten loppu hyvin ja kaik kermaa.

On tyhmää katua koiraa tai lasta. Nämä ovat sen verran isoja asioita, kun olet toisesta elävästä olennosta vastuussa, että kyllä sitä olisi pitänyt miettiä läpi tarkkaan moneen kertaan, ennen kuin on siihen liemeen itsesi laittanut. Minulle se, että kadut koiran tai lapsen hankkimista kertoo, että olet lyhytnäköinen ja vähä-älyinen. Ja kyllä omia koiriani rakastan niin paljon, että vaikka välillä on ollut hankalaa, en niitä katuisi ikinä, tai haluaisi luopua mistään hinnasta.

Tutustu pentubluesiin. Lähes kaikki käy ton jossain vaiheessa läpi. Se menee ohi.

Muuten ei kaduta mutta jos olisi tiennyt miten vaikuttaa asuntoni hajuun, en välttämättä olisi ottanut... Vaikka kuinka siivoaa ja koirakin käy pesulla säännöllisesti, vieläkin usein pistää nenään se lemu mikä asuntoon tulee.

Oli mulla pentublues mutta sittemmin koirasta on tullut mun paras kaveri. Sen kauttatutustun ihmisiin mukavasti.

En kadu, vaikka tietysti se rajoittaa elämää. Toisaalta muistan myös aikaa ennen lapsia ja koiraa, miten tunsin valtavaa kaipuuta omaa perhettä kohtaan ja sellaista, että en halua ollayksin. Kadehdin niitä, joilla oli koira.

Vierailija kirjoitti:

On tyhmää katua koiraa tai lasta. Nämä ovat sen verran isoja asioita, kun olet toisesta elävästä olennosta vastuussa, että kyllä sitä olisi pitänyt miettiä läpi tarkkaan moneen kertaan, ennen kuin on siihen liemeen itsesi laittanut. Minulle se, että kadut koiran tai lapsen hankkimista kertoo, että olet lyhytnäköinen ja vähä-älyinen. Ja kyllä omia koiriani rakastan niin paljon, että vaikka välillä on ollut hankalaa, en niitä katuisi ikinä, tai haluaisi luopua mistään hinnasta.

Vähän samaa mieltä tästä. Itse en katunut koiriani heidän elinaikanaan, koska se ajatuskin olisi ollut täysin turha, kun siinä he nyt kuitenkin oli. Vasta kun menehtyivät vanhuuttaan kyseenalaistin koko lemmikin pitämisen, ja nyt on oikea aika muuttaa siitä mieltään kriittisempään suuntaan, enkä uusia ota, mutta eihän olemassa olevia perheenjäseniä ole ihan oikein katua kun tällaisia asioita pitää harkita tarkkaan etukäteen ja kokeilla voi vaikka lainalemmikillä ennen omaan sitoutumista.

Otitko koiran väkisin vai mikä siinä kaduttaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuten ei kaduta mutta jos olisi tiennyt miten vaikuttaa asuntoni hajuun, en välttämättä olisi ottanut... Vaikka kuinka siivoaa ja koirakin käy pesulla säännöllisesti, vieläkin usein pistää nenään se lemu mikä asuntoon tulee.

Mikä koira sulla sitten on? En mun koira haise pahalle eikö koti.

Kissat todella haisee.

Labradorinnoutaja. Saman olen huomannut myös kaverin kämpässä jolla pomeranian.

Kissa-asunnoissa en kyllä ole huomannut mitään lemua.

Kyllä välillä kadun vaikka koiraani rakastankin. Enää tämän jälkeen ei tule koiraa. Jännä on se, että tämä on selkeästi mun koirasta kiinni. Mulla on aina ollut koiria, mutta yksikään ei ole ollut näin "hankala". Kaikki muut koirat on ollut tosi tervepäisiä ja rauhallisia, mutta tämä on reaktiivinen ja sen lisäksi aika temperamenttinen, eikä hermorakenne ole paras . Paras tämä on ollut kentällä ja on tosi opea noppimaan, mutta arjessa on ollut haasteita.

Silloin ihan aluksi mutta ei sen takia että se rajoittaisi elämääni vaan että osaanko kasvattaa hyvän koiran. Ilmeisesti osasin. Eksyimme kerran kotini lähimetsässä toisistamme kun koira lähti vapaana tutkimaan paikkoja. On siis ennenkin lähtenyt mutta on aina on palannut jäljilleni. Koira lähti polulta väärään suuuntaan. Kun huomasin ettei koira ole perässäni niin panikoin ja lähdin juoksentelemaan. Lopulta juoksin kotiin ja koira istui kiltisti kerrostalon alaovella odottamassa minua. Koirani tiesi missä koti on ja sydämeni pakahtui. Olin hyvin ylpeä koirastani.

Vierailija kirjoitti:

Muuten ei kaduta mutta jos olisi tiennyt miten vaikuttaa asuntoni hajuun, en välttämättä olisi ottanut... Vaikka kuinka siivoaa ja koirakin käy pesulla säännöllisesti, vieläkin usein pistää nenään se lemu mikä asuntoon tulee.

Miksi otat isoja koiria kerrostaloon?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuten ei kaduta mutta jos olisi tiennyt miten vaikuttaa asuntoni hajuun, en välttämättä olisi ottanut... Vaikka kuinka siivoaa ja koirakin käy pesulla säännöllisesti, vieläkin usein pistää nenään se lemu mikä asuntoon tulee.

Miksi otat isoja koiria kerrostaloon?

Rivitalossa asun.

Kiitos ajatuksiaan jakaneille! Minulla siis itselläni ei ole koiraa. Harkinnassa kyllä on ollut, mutta en ole ainakaan vielä uskaltanut hankkia. On kuitenkin sen verran sitovaa puuhaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Näkeehän sen monesti koiran ulkoilluttajan naamalta, että pakkopullaa on.

Se söpö pehmolelu vaatikin työtä, lenkittelyä ja kakan siivoamista, eikä sen ylläpito ollutkaan halpaa, eläinlääkärillekin meni jo pari tonnia.

Siihenpä se kaikki kiteytyy usein. Keskikokoiset nisäkäs lemmikit eivät ole köyhän hommaa, se on hyvä tiedostaa.

Nää on taas näitä "fiksujen" ihmisten omia harhaluuloja. Jos vaikka on lasten kanssa ulkona naama kurtussa niin muka heti katuu heidän olemassa oloa 🙄 syitä voi olla tuhansia miksi jonkun naama on myrtsinä.