Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tabu: koiran ottaminen kaduttaa! Tunnustaako kukaan?
24.06.2021 |
Tämä tuntuu olevan suurempi "väärä mielipide" kuin lasten katuminen. Löytyykö täältä silti ketään, joka katuisi koiran ottamista? Miksi? Miten päädyit hankkimaan koiran?
Kommentit (158)
Aika jolloin koiran hankin, oli hyvä. Päätin sitten hankkia toisenkin, se oli virhe. Kyllä kahden koiran kanssa meno ja matkustus oli hankalampaa kuin yhden. Sitten tuli lapsi ja toinen koirista stressasi valtavasti, mikä hankaloitti kuukausien ajan joka päiväistä elämää. Koira lähti ikiuneen. Toinen koira oli ok lapsen seurassa. Lapsi kasvoi ja kaipasi enemmän huomiota ja seurattavaa, koira jäi toiseksi kaikkine tarpeineen. Koiran lenkitys oli hankalaa kun ei enää ollut vauvaa joka viihtyi vaunuissa paikallaan. Koira muutti isovanhemmille ja siellä pysyy nyt kiireisen lapsiperhearjen keskellä. Koira pääsee ulkoilemaan eläkeläisten kanssa niin paljon kuin haluaa ja saa huomiota. Koiraa on tajuton ikävä mutta onneksi näämme eikä kyseessä ole tilanne, että koira olisi tuntemattomilla, joiden kohtelua emme tiedä.
Olen ehdottomasti koiraihminen ja otan koiran sitten joskus kymmenen vuoden päästä. Silloin kun lapset ovat isompia eivätkä tarvitse koko ajan päivystää heidän seurassaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Myyn pentuja vain lapsiperheille. Syy on tämä sitovuus, jota sinkut eivät tajua. Koiran elämäntehtävä ei voi olla omistajan odottaminen töistä, kaupasta, kampaajalta, baarista, lääkäristä....
Luojan kiitos koirani kasvattaja myi minulle sinkulle. Teen etätöitä 100 %:sesti ja tuossa tosi hyvät ulkoilumaastot vieressä ja lenkkeillään tosi paljon. Lisäksi on piha, jossa vietetään paljon aikaa, kun teen kesäisin etätöitä terassilla. Yksinään koirani ei siellä kyllä viihdy.
Luulisi kasvattajan nyt katsovan yksilökohtaisesti, kuka olisi sopiva koiranomistaja. Luulen, ettet ole kasvattanut ja myynyt yhtäkään pentua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä nyt olen se kapeakatseinen idiootti, joka ei vaan pysty ymmärtämään näitä kommentteja.
Omani ovat perheenjäseniä, meidän rakkaita lemmikkejä. Kuin omia lapsia. Joo, emme voi lähteä spontaanisti yöksi toiselle puolelle Suomea ilman heitä, mutta kun sopii kaiken etukäteen niin kaikki kyllä järjestyy. Koirat kulkee helposti mukana autossa, ei mitään ongelmia. Kanit meillä enemmän päänvaivaa teettää, kun niitä et tuosta noin vaan ota auton kyytiin mukaan (stressaa), mutta enpä valita. Ne kanit oli meidän oma päätös, ja yhtä rakkaita kuin meidän muutkin eläimet.Miksi te ikinä hankitte eläimen joka on käytännössä ikuinen lapsi, jos se kerta on niin raskasta ja hankalaa? En ymmärrä. Miten te ette ole ajatelleet asiaa etukäteen? Se "jaksanko huolehtia" pitäisi olla se ensimmäinen kysymys mikä itseltä kysytään.
No, onneksi sentään myönnätte asian, ja toivottavasti ette enää koskaan hommaa lisää lemmikkejä. Ette selvästi tiedä miltä tuntuu aidosti rakastaa omaa lemmikkiään. Jos rakastaisitte, ette sanoisi sen olevan taakka, tai että jaksatte sitä eläintä vain lasten vuoksi. Samaa mieltä olen myös niistä ihmisistä, ketkä tekee lapsia mutta valittavat sitten kun eivät jaksakaan kasvattaa. Järkyttävää.
Hoh! Unohdin listasta tuon, että mihinkään ei voi lähteä edes vuorokaudeksi extempore, vaan aina pitää hommata kissanhoitaja. Juu, ei sitä silloin 20-vuotiaana osannut ajatella että sama elukka on talossa vielä kun olen 38v :D Lapseni muutti kotoa ollessaan 16-vuotias(opiskelupaikkakunnalle), joten olen asunut kissan kanssa kauemmin kuin oman lapseni :D
Elämäntilanteet myös muuttuu ihmisillä, ja 18 vuoden aikana saattaa tulla sairautta, ja köyhyyttä. Ei kaikkea pysty etukäteen varmistamaan. Taidat olla vielä aika nuori, kun kuvittelet ettei sinuun mikään paha pysty ;)
T 39
No nuori ja nuori. Naimisissa ja vakituisessa työssäkäyvä nainen olen, joka koko lapsuutensa asui maalla. Elämä on valintoja, ja minä olen valinnut ne lemmikit. Älkää valitko niitä, jos ette kestä sitä.
T. Tuon ylemmän kommentin kirjoittaja.
Vierailija kirjoitti:
Jos ne lemmikit kaduttaa, niin etsikää niille uusi koti. Ei sekään ole enää mikään tabu, ettei lemmikistä voisi luopua.
Vaikka joku asia kaduttaisi niin ei se tarkoita etteikö lemmikki silti voisi olla tärkeä ja rakas. Ei ne poissulje toisiaan.
Täällä on myös kommentoitu että ettekö miettineet etukäteen. No ei kaikkia mahdollisia skenaarioita kukaan pysty miettiä etukäteen, eikä siitä todellisuudesta voi tietää ennen kuin sen on kokenut.
Valtaosa varmasti huolehtii lemmikistään hyvin vaikka sen ottaminen välillä kaduttaisikin. Katuminen on tunne joka kuuluu ihmisyyteen, mutta ei se määrittele sitä koko ihmistä ja sen käyttäytymistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä nyt olen se kapeakatseinen idiootti, joka ei vaan pysty ymmärtämään näitä kommentteja.
Omani ovat perheenjäseniä, meidän rakkaita lemmikkejä. Kuin omia lapsia. Joo, emme voi lähteä spontaanisti yöksi toiselle puolelle Suomea ilman heitä, mutta kun sopii kaiken etukäteen niin kaikki kyllä järjestyy. Koirat kulkee helposti mukana autossa, ei mitään ongelmia. Kanit meillä enemmän päänvaivaa teettää, kun niitä et tuosta noin vaan ota auton kyytiin mukaan (stressaa), mutta enpä valita. Ne kanit oli meidän oma päätös, ja yhtä rakkaita kuin meidän muutkin eläimet.Miksi te ikinä hankitte eläimen joka on käytännössä ikuinen lapsi, jos se kerta on niin raskasta ja hankalaa? En ymmärrä. Miten te ette ole ajatelleet asiaa etukäteen? Se "jaksanko huolehtia" pitäisi olla se ensimmäinen kysymys mikä itseltä kysytään.
No, onneksi sentään myönnätte asian, ja toivottavasti ette enää koskaan hommaa lisää lemmikkejä. Ette selvästi tiedä miltä tuntuu aidosti rakastaa omaa lemmikkiään. Jos rakastaisitte, ette sanoisi sen olevan taakka, tai että jaksatte sitä eläintä vain lasten vuoksi. Samaa mieltä olen myös niistä ihmisistä, ketkä tekee lapsia mutta valittavat sitten kun eivät jaksakaan kasvattaa. Järkyttävää.
Hoh! Unohdin listasta tuon, että mihinkään ei voi lähteä edes vuorokaudeksi extempore, vaan aina pitää hommata kissanhoitaja. Juu, ei sitä silloin 20-vuotiaana osannut ajatella että sama elukka on talossa vielä kun olen 38v :D Lapseni muutti kotoa ollessaan 16-vuotias(opiskelupaikkakunnalle), joten olen asunut kissan kanssa kauemmin kuin oman lapseni :D
Elämäntilanteet myös muuttuu ihmisillä, ja 18 vuoden aikana saattaa tulla sairautta, ja köyhyyttä. Ei kaikkea pysty etukäteen varmistamaan. Taidat olla vielä aika nuori, kun kuvittelet ettei sinuun mikään paha pysty ;)
T 39
No nuori ja nuori. Naimisissa ja vakituisessa työssäkäyvä nainen olen, joka koko lapsuutensa asui maalla. Elämä on valintoja, ja minä olen valinnut ne lemmikit. Älkää valitko niitä, jos ette kestä sitä.
T. Tuon ylemmän kommentin kirjoittaja.
Eli nuori ;) Ei ole vielä tapahtunut vammautumisia tai muita tukalia tilanteita elämässä. Kyllä ne sinunkin kohdallesi vielä saapuvat, älä huoli. Helpointa olisi jo etukäteen ymmärtää että kaikki ei ole omissa käsissä, mutta kerkeää sitä sittenkin kun siperia opettaa. Elämä tuo viisautta mukanaan, kun vain antaa viisaudelle mahdollisuuden itsessään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ne lemmikit kaduttaa, niin etsikää niille uusi koti. Ei sekään ole enää mikään tabu, ettei lemmikistä voisi luopua.
Vaikka joku asia kaduttaisi niin ei se tarkoita etteikö lemmikki silti voisi olla tärkeä ja rakas. Ei ne poissulje toisiaan.
Täällä on myös kommentoitu että ettekö miettineet etukäteen. No ei kaikkia mahdollisia skenaarioita kukaan pysty miettiä etukäteen, eikä siitä todellisuudesta voi tietää ennen kuin sen on kokenut.
Valtaosa varmasti huolehtii lemmikistään hyvin vaikka sen ottaminen välillä kaduttaisikin. Katuminen on tunne joka kuuluu ihmisyyteen, mutta ei se määrittele sitä koko ihmistä ja sen käyttäytymistä.
No ei voi olla kovin rakas lemmikki, jos sen pitämistä katuu. Se on tunne, joka välittyy myös siihen lemmikkiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ne lemmikit kaduttaa, niin etsikää niille uusi koti. Ei sekään ole enää mikään tabu, ettei lemmikistä voisi luopua.
Vaikka joku asia kaduttaisi niin ei se tarkoita etteikö lemmikki silti voisi olla tärkeä ja rakas. Ei ne poissulje toisiaan.
Täällä on myös kommentoitu että ettekö miettineet etukäteen. No ei kaikkia mahdollisia skenaarioita kukaan pysty miettiä etukäteen, eikä siitä todellisuudesta voi tietää ennen kuin sen on kokenut.
Valtaosa varmasti huolehtii lemmikistään hyvin vaikka sen ottaminen välillä kaduttaisikin. Katuminen on tunne joka kuuluu ihmisyyteen, mutta ei se määrittele sitä koko ihmistä ja sen käyttäytymistä.
No ei voi olla kovin rakas lemmikki, jos sen pitämistä katuu. Se on tunne, joka välittyy myös siihen lemmikkiin.
Oot niin mustavalkoinen ettei mun kannata ehkä enempää yrittää vääntää rautalangasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koiran omistaminen on läheisriippuvuutta. Mikä siinä koiran paskantamisessa niin kiinnostaa? Omistaja tuijottaa haltioitunut ilme kasvoilla, kun koiransa vääntää torttua. Korjaisivat edes tämän tarkkaan vahdatun jätöksen, mutta ei.
Älytöntä ja itsekästä pitää eläintä narunpäässä ja oman mielihyvän vuoksi. Koira, sekä muut eläimet kiintyvät omistajaansa, koska saa tältä ravinnon ja huollon. Nimittäkää sitä sitten vaikka miksi omassa päässä, vaikka "rakkaudeksi". Se on ainoastaan teidä johtopäätös.
Pidän kaikenlaisista eläimistä, kun ovat vapaana luonnossa ja toteuttavat lajikäyttäytymistä. En ihmisten omahyväisesti sairauteen asti jalostetuista
Omistajan itsekkyys aiheuttaa koiralle turhaa kärsimystä, kun ei oman erosurun vuoksi anneta sairaan koiran kuolla ja päästä tuskistaan. Ystäväni syöpäsairasta koiraa leikeltiin omistajansa pyynnöstä toista vuotta, vaikka ennustettavuus oli huono. Syöpä levisi ja levisi, koira kärsi ja stressaantui leikkauksista. Eläinlääkäri senkun leikkeli, kun rahaa tuli. Järkyttävää eläinrääkkäystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä nyt olen se kapeakatseinen idiootti, joka ei vaan pysty ymmärtämään näitä kommentteja.
Omani ovat perheenjäseniä, meidän rakkaita lemmikkejä. Kuin omia lapsia. Joo, emme voi lähteä spontaanisti yöksi toiselle puolelle Suomea ilman heitä, mutta kun sopii kaiken etukäteen niin kaikki kyllä järjestyy. Koirat kulkee helposti mukana autossa, ei mitään ongelmia. Kanit meillä enemmän päänvaivaa teettää, kun niitä et tuosta noin vaan ota auton kyytiin mukaan (stressaa), mutta enpä valita. Ne kanit oli meidän oma päätös, ja yhtä rakkaita kuin meidän muutkin eläimet.Miksi te ikinä hankitte eläimen joka on käytännössä ikuinen lapsi, jos se kerta on niin raskasta ja hankalaa? En ymmärrä. Miten te ette ole ajatelleet asiaa etukäteen? Se "jaksanko huolehtia" pitäisi olla se ensimmäinen kysymys mikä itseltä kysytään.
No, onneksi sentään myönnätte asian, ja toivottavasti ette enää koskaan hommaa lisää lemmikkejä. Ette selvästi tiedä miltä tuntuu aidosti rakastaa omaa lemmikkiään. Jos rakastaisitte, ette sanoisi sen olevan taakka, tai että jaksatte sitä eläintä vain lasten vuoksi. Samaa mieltä olen myös niistä ihmisistä, ketkä tekee lapsia mutta valittavat sitten kun eivät jaksakaan kasvattaa. Järkyttävää.
Hoh! Unohdin listasta tuon, että mihinkään ei voi lähteä edes vuorokaudeksi extempore, vaan aina pitää hommata kissanhoitaja. Juu, ei sitä silloin 20-vuotiaana osannut ajatella että sama elukka on talossa vielä kun olen 38v :D Lapseni muutti kotoa ollessaan 16-vuotias(opiskelupaikkakunnalle), joten olen asunut kissan kanssa kauemmin kuin oman lapseni :D
Elämäntilanteet myös muuttuu ihmisillä, ja 18 vuoden aikana saattaa tulla sairautta, ja köyhyyttä. Ei kaikkea pysty etukäteen varmistamaan. Taidat olla vielä aika nuori, kun kuvittelet ettei sinuun mikään paha pysty ;)
T 39
No nuori ja nuori. Naimisissa ja vakituisessa työssäkäyvä nainen olen, joka koko lapsuutensa asui maalla. Elämä on valintoja, ja minä olen valinnut ne lemmikit. Älkää valitko niitä, jos ette kestä sitä.
T. Tuon ylemmän kommentin kirjoittaja.Eli nuori ;) Ei ole vielä tapahtunut vammautumisia tai muita tukalia tilanteita elämässä. Kyllä ne sinunkin kohdallesi vielä saapuvat, älä huoli. Helpointa olisi jo etukäteen ymmärtää että kaikki ei ole omissa käsissä, mutta kerkeää sitä sittenkin kun siperia opettaa. Elämä tuo viisautta mukanaan, kun vain antaa viisaudelle mahdollisuuden itsessään.
Aika mielenkiintoista että oikein toivot kaikkien käyvän hankalia elämänvaiheita elämässään. Sinähän et tiedä, mitä olen esimerkiksi lapsuudessani käynyt läpi, enkä koe myöskään tarvetta sitä avata sen enempää. Ehkä ne eläimet oli minun pakokeino perheen sisäisestä, henkisestä väkivallasta? Ehkä ne eläimet olivat ainoita ystäviä kun minua kiusattiin koulussa? Että joo, jatka sinä vain sitä toisille pahaa toivomista, mutta itse en niin tekisi. Ja mitä tulee tuohon iän utelemiseen, niin minusta se kertoo kysyjästä aina sen, ettei hänellä ole enää mitään järkevää argumenttia sanoa vastaan, jos vedetään ikäkortti esille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myyn pentuja vain lapsiperheille. Syy on tämä sitovuus, jota sinkut eivät tajua. Koiran elämäntehtävä ei voi olla omistajan odottaminen töistä, kaupasta, kampaajalta, baarista, lääkäristä....
Luojan kiitos koirani kasvattaja myi minulle sinkulle. Teen etätöitä 100 %:sesti ja tuossa tosi hyvät ulkoilumaastot vieressä ja lenkkeillään tosi paljon. Lisäksi on piha, jossa vietetään paljon aikaa, kun teen kesäisin etätöitä terassilla. Yksinään koirani ei siellä kyllä viihdy.
Luulisi kasvattajan nyt katsovan yksilökohtaisesti, kuka olisi sopiva koiranomistaja. Luulen, ettet ole kasvattanut ja myynyt yhtäkään pentua.
Jokainen kunnollinen kasvattaja katsoo tarkkaan kenelle myy pennun, oli potentiaalinen ostaja sitten perhe tai sinkku. Minuakin haastateltiin yli tunti kun olin sinkkuna hankkimassa ensimmäistä omaa koiraani, sain pennun ja se on lähes 10v ollut minulle kaikki kaikessa eikä ole ikinä joutunut olemaan yksin yli 7h/vrk.
Itseasiassa luulisi jokaisen järkevän kasvattajan kavahtavan ainakin pikkulapsiperheitä. Koiran tarpeille ei välttämättä jää tarpeeksi aikaa, riski ongelmakoiraan on iso, riski kurittomiin lapsiin on iso ja kun se persekarvoista kiskottu koira lopulta näykkäisee niin kauhistunut perhe vie "vaarallisen" koiransa piikille.
Vierailija kirjoitti:
En kadu, mutta silloin tällöin harmittaa kun ei voi olla yhtä vapaa kuin he, joilla ei ole lapsia eikä eläimiä.
Lapsettomuus ei tarkoita vapautta. Voi olla muita sitovia läheisiä kuin lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä nyt olen se kapeakatseinen idiootti, joka ei vaan pysty ymmärtämään näitä kommentteja.
Omani ovat perheenjäseniä, meidän rakkaita lemmikkejä. Kuin omia lapsia. Joo, emme voi lähteä spontaanisti yöksi toiselle puolelle Suomea ilman heitä, mutta kun sopii kaiken etukäteen niin kaikki kyllä järjestyy. Koirat kulkee helposti mukana autossa, ei mitään ongelmia. Kanit meillä enemmän päänvaivaa teettää, kun niitä et tuosta noin vaan ota auton kyytiin mukaan (stressaa), mutta enpä valita. Ne kanit oli meidän oma päätös, ja yhtä rakkaita kuin meidän muutkin eläimet.Miksi te ikinä hankitte eläimen joka on käytännössä ikuinen lapsi, jos se kerta on niin raskasta ja hankalaa? En ymmärrä. Miten te ette ole ajatelleet asiaa etukäteen? Se "jaksanko huolehtia" pitäisi olla se ensimmäinen kysymys mikä itseltä kysytään.
No, onneksi sentään myönnätte asian, ja toivottavasti ette enää koskaan hommaa lisää lemmikkejä. Ette selvästi tiedä miltä tuntuu aidosti rakastaa omaa lemmikkiään. Jos rakastaisitte, ette sanoisi sen olevan taakka, tai että jaksatte sitä eläintä vain lasten vuoksi. Samaa mieltä olen myös niistä ihmisistä, ketkä tekee lapsia mutta valittavat sitten kun eivät jaksakaan kasvattaa. Järkyttävää.
Hoh! Unohdin listasta tuon, että mihinkään ei voi lähteä edes vuorokaudeksi extempore, vaan aina pitää hommata kissanhoitaja. Juu, ei sitä silloin 20-vuotiaana osannut ajatella että sama elukka on talossa vielä kun olen 38v :D Lapseni muutti kotoa ollessaan 16-vuotias(opiskelupaikkakunnalle), joten olen asunut kissan kanssa kauemmin kuin oman lapseni :D
Elämäntilanteet myös muuttuu ihmisillä, ja 18 vuoden aikana saattaa tulla sairautta, ja köyhyyttä. Ei kaikkea pysty etukäteen varmistamaan. Taidat olla vielä aika nuori, kun kuvittelet ettei sinuun mikään paha pysty ;)
T 39
No nuori ja nuori. Naimisissa ja vakituisessa työssäkäyvä nainen olen, joka koko lapsuutensa asui maalla. Elämä on valintoja, ja minä olen valinnut ne lemmikit. Älkää valitko niitä, jos ette kestä sitä.
T. Tuon ylemmän kommentin kirjoittaja.Eli nuori ;) Ei ole vielä tapahtunut vammautumisia tai muita tukalia tilanteita elämässä. Kyllä ne sinunkin kohdallesi vielä saapuvat, älä huoli. Helpointa olisi jo etukäteen ymmärtää että kaikki ei ole omissa käsissä, mutta kerkeää sitä sittenkin kun siperia opettaa. Elämä tuo viisautta mukanaan, kun vain antaa viisaudelle mahdollisuuden itsessään.
Aika mielenkiintoista että oikein toivot kaikkien käyvän hankalia elämänvaiheita elämässään. Sinähän et tiedä, mitä olen esimerkiksi lapsuudessani käynyt läpi, enkä koe myöskään tarvetta sitä avata sen enempää. Ehkä ne eläimet oli minun pakokeino perheen sisäisestä, henkisestä väkivallasta? Ehkä ne eläimet olivat ainoita ystäviä kun minua kiusattiin koulussa? Että joo, jatka sinä vain sitä toisille pahaa toivomista, mutta itse en niin tekisi. Ja mitä tulee tuohon iän utelemiseen, niin minusta se kertoo kysyjästä aina sen, ettei hänellä ole enää mitään järkevää argumenttia sanoa vastaan, jos vedetään ikäkortti esille.
Katsos kun mustavalkoiselle teinille ei oikein ole olemassa järkeviä argumenttejä, kun hän ei vielä oikein ymmärrä mitä kaikkea elämässä voikaan vastaan tulla. Tuolloin ainoa mitä hänelle voi sanoa on se että et vielä ymmärrä, koska olet nuori, ja tottahan se on, todistat tämän ihan noilal omilla mustavalkoisilla kirjoituksillasi.
Se että nuori ihminen ei vielä ole joutunut tilanteeseen jossa esimerkiksi eläimen pito ei enää onnistu, ei tarkoita etteikö sellaista tilannetta tule vielä joskus olemaan. Kaikille ei tule sellaista tilannetta, mutta aikuinen ymmärtää että se on mahdollista, eikä täten tuomitse sellaiseen tilanteeseen joutunutta.
Vanhempi ymmärtää jo että kun hänelle sanotaan että et ymmärrä kun et ole kokenut tällaista, hän ymmärtää että ei voikaan ymmärtää, kun ei ole kokenut. Nuori ja elämänkokemukseltaan vajaa pitää tuollaisen sanomista pahan toivomisena.
Huomaatkos eron?
En ole katunut, päinvastoin. Koira tekee meille ihmisille hyvää viemällä meitä ulos säällä kuin säällä ja olemalla luotettava ja läsnäoleva ystävä. Koiramme on elänyt meidän ihmisten kanssa aktiivisesti ja on aina menossa mukana (ei, emme vie kylään koiraa, jos ei ole selkeästi tervetullut). Koiramme on ihan kuin pieni lapsi, joskin viisaampi ja vitsikkäämpi. Se osallistuu kaikkeen.
Tietenkin siitä pitää huolehtia, mutta sen tekee mielellään. Aivan kuten kenestä muustakin lähimmäisestä huolehdin ilolla, kun hänestä/siitä välitän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä nyt olen se kapeakatseinen idiootti, joka ei vaan pysty ymmärtämään näitä kommentteja.
Omani ovat perheenjäseniä, meidän rakkaita lemmikkejä. Kuin omia lapsia. Joo, emme voi lähteä spontaanisti yöksi toiselle puolelle Suomea ilman heitä, mutta kun sopii kaiken etukäteen niin kaikki kyllä järjestyy. Koirat kulkee helposti mukana autossa, ei mitään ongelmia. Kanit meillä enemmän päänvaivaa teettää, kun niitä et tuosta noin vaan ota auton kyytiin mukaan (stressaa), mutta enpä valita. Ne kanit oli meidän oma päätös, ja yhtä rakkaita kuin meidän muutkin eläimet.Miksi te ikinä hankitte eläimen joka on käytännössä ikuinen lapsi, jos se kerta on niin raskasta ja hankalaa? En ymmärrä. Miten te ette ole ajatelleet asiaa etukäteen? Se "jaksanko huolehtia" pitäisi olla se ensimmäinen kysymys mikä itseltä kysytään.
No, onneksi sentään myönnätte asian, ja toivottavasti ette enää koskaan hommaa lisää lemmikkejä. Ette selvästi tiedä miltä tuntuu aidosti rakastaa omaa lemmikkiään. Jos rakastaisitte, ette sanoisi sen olevan taakka, tai että jaksatte sitä eläintä vain lasten vuoksi. Samaa mieltä olen myös niistä ihmisistä, ketkä tekee lapsia mutta valittavat sitten kun eivät jaksakaan kasvattaa. Järkyttävää.
Hoh! Unohdin listasta tuon, että mihinkään ei voi lähteä edes vuorokaudeksi extempore, vaan aina pitää hommata kissanhoitaja. Juu, ei sitä silloin 20-vuotiaana osannut ajatella että sama elukka on talossa vielä kun olen 38v :D Lapseni muutti kotoa ollessaan 16-vuotias(opiskelupaikkakunnalle), joten olen asunut kissan kanssa kauemmin kuin oman lapseni :D
Elämäntilanteet myös muuttuu ihmisillä, ja 18 vuoden aikana saattaa tulla sairautta, ja köyhyyttä. Ei kaikkea pysty etukäteen varmistamaan. Taidat olla vielä aika nuori, kun kuvittelet ettei sinuun mikään paha pysty ;)
T 39
No nuori ja nuori. Naimisissa ja vakituisessa työssäkäyvä nainen olen, joka koko lapsuutensa asui maalla. Elämä on valintoja, ja minä olen valinnut ne lemmikit. Älkää valitko niitä, jos ette kestä sitä.
T. Tuon ylemmän kommentin kirjoittaja.Eli nuori ;) Ei ole vielä tapahtunut vammautumisia tai muita tukalia tilanteita elämässä. Kyllä ne sinunkin kohdallesi vielä saapuvat, älä huoli. Helpointa olisi jo etukäteen ymmärtää että kaikki ei ole omissa käsissä, mutta kerkeää sitä sittenkin kun siperia opettaa. Elämä tuo viisautta mukanaan, kun vain antaa viisaudelle mahdollisuuden itsessään.
Aika mielenkiintoista että oikein toivot kaikkien käyvän hankalia elämänvaiheita elämässään. Sinähän et tiedä, mitä olen esimerkiksi lapsuudessani käynyt läpi, enkä koe myöskään tarvetta sitä avata sen enempää. Ehkä ne eläimet oli minun pakokeino perheen sisäisestä, henkisestä väkivallasta? Ehkä ne eläimet olivat ainoita ystäviä kun minua kiusattiin koulussa? Että joo, jatka sinä vain sitä toisille pahaa toivomista, mutta itse en niin tekisi. Ja mitä tulee tuohon iän utelemiseen, niin minusta se kertoo kysyjästä aina sen, ettei hänellä ole enää mitään järkevää argumenttia sanoa vastaan, jos vedetään ikäkortti esille.
Katsos kun mustavalkoiselle teinille ei oikein ole olemassa järkeviä argumenttejä, kun hän ei vielä oikein ymmärrä mitä kaikkea elämässä voikaan vastaan tulla. Tuolloin ainoa mitä hänelle voi sanoa on se että et vielä ymmärrä, koska olet nuori, ja tottahan se on, todistat tämän ihan noilal omilla mustavalkoisilla kirjoituksillasi.
Se että nuori ihminen ei vielä ole joutunut tilanteeseen jossa esimerkiksi eläimen pito ei enää onnistu, ei tarkoita etteikö sellaista tilannetta tule vielä joskus olemaan. Kaikille ei tule sellaista tilannetta, mutta aikuinen ymmärtää että se on mahdollista, eikä täten tuomitse sellaiseen tilanteeseen joutunutta.
Vanhempi ymmärtää jo että kun hänelle sanotaan että et ymmärrä kun et ole kokenut tällaista, hän ymmärtää että ei voikaan ymmärtää, kun ei ole kokenut. Nuori ja elämänkokemukseltaan vajaa pitää tuollaisen sanomista pahan toivomisena.
Huomaatkos eron?
Okei, olen 31v teini. Nyt voit jatkaakin elämääsi ja minä omaani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ne lemmikit kaduttaa, niin etsikää niille uusi koti. Ei sekään ole enää mikään tabu, ettei lemmikistä voisi luopua.
Vaikka joku asia kaduttaisi niin ei se tarkoita etteikö lemmikki silti voisi olla tärkeä ja rakas. Ei ne poissulje toisiaan.
Täällä on myös kommentoitu että ettekö miettineet etukäteen. No ei kaikkia mahdollisia skenaarioita kukaan pysty miettiä etukäteen, eikä siitä todellisuudesta voi tietää ennen kuin sen on kokenut.
Valtaosa varmasti huolehtii lemmikistään hyvin vaikka sen ottaminen välillä kaduttaisikin. Katuminen on tunne joka kuuluu ihmisyyteen, mutta ei se määrittele sitä koko ihmistä ja sen käyttäytymistä.
No ei voi olla kovin rakas lemmikki, jos sen pitämistä katuu. Se on tunne, joka välittyy myös siihen lemmikkiin.
Tämänlaisilla ihmisillä on koirat täysin pois hanskasta.
Mä tiesin mitä elämä on koiran kanssa, enkä kertaakaan sitä sitovuutta ole katunut. Mä myös tiesin mitä elämä koiran kanssa on. Mutta tämä koira on selkeästi ollut hankalampi mitä edelliset ja sen kanssa arki on ollut raskaampaa, sitä myöten katumisen tunteita on tullut. Mä kyllä pidän koirastani huolen, se saa laadukasta ravintoa, sen kanssa lenkkeillään ja treenataan. Elämä ei vaan ole aina ruusuilla tanssimista.
Vierailija kirjoitti:
Samanlainen tabu kuin se, että lapsien tekeminen kaduttaa.
Onneksi itsellä "vain" koira, ja myönnän että kadun sen ottamista kun ei silloin tajunnut miten paljon se rajoittaa elämää. Uutta ei enää tämän jälkeen tule.
Minusta koira rajoittaa paljon enemmän kuin lapset! Toki ihan pienet vauvat enemmän, mutta kun alkavat mennä kavereiden kanssa ja liikkua yksin kouluun jne, niin kyllä se on koira kenen takia et matkustella tai pitää tulla kotiin ajoissa..
Lainaan ketjua todetakseni että koira ei koskaan kaduttanut mutta kani kadutti aivan htisti.
Ei oikein osattu ostaa sille kaveria. Se oli hirveän tuhovoimainen papanaruisku joka eikä totttunut olemaan sylissä, emme aina jaksaneet hoitaa sitä hyvin ja häkki jaksettiin siivota kerta pari viikkoon jolloin se jo haisi kuselta. Vaikka kani oli hilpeä ja seurallinen pikkuotus, suretti sen puolesta. Lapset eivät jaksaneet sen kanssa leikkiä ja sen elämä oli turha pieni häkkielämä.
En ole koskaan katunut varsinaisesti koiran ottoa, mutta tuon yhden tapauksen kanssa aina välillä kyseenalaistanut päätöstäni ottaa noin hankala tapaus.
Koira on tullut minulle nuorena aikuisena, se on periaatteessa kodinvaihtaja. Eläinsuojelu oli ottanut sen huostaan päihdeongelmaisesta kodista. Koiraa oli pahoinpidelty ja pidetty nälässä. Minun luokse tullessa sillä oli pahoja suolisto-ongelmia ja kroonistunut stressi, joka purkautui ihan hysteerisenä kierroksilla käymisenä.
Kolme vuotta olen tehnyt töitä kyseisen koiran kanssa ja nykyään se viettää jo ihan tavallista koiran elämää. Luottamus on rakennettu ja arki sujuu pääsääntöisesti tasapainossa. Toki koiralle on jäänyt traumoja, jotka täytyy ottaa huomioon, mutta niiden kanssa on opittu elämään. Koira on ihan äärimmäisen rakas, mutta muistanpa kuinka kaikista vaikeina hetkinä tuli monesti mietittyä, että miksi piti haukata näin iso pala. Toisaalta olen oppinut valtavasti ja on ollut hienoa nähdä, kuinka koira on alkanut hiljalleen rauhoittua ja nauttia elämästään.
Vierailija kirjoitti:
En kadu, mutta silloin tällöin harmittaa kun ei voi olla yhtä vapaa kuin he, joilla ei ole lapsia eikä eläimiä.
En minäkään kadu, mutta tosiaan välillä harmittaa kun ei voi nykyisin enää niin mennä mihinkään, kun on vaikea heille saada hoitajaa. Lapset ovat kyllä olleet hoidossa kesäisin vanhemmillani (matkaa tuonne noin 600km) mutta koirat ja kanat, vaikea heille löytää luotettavaa hoitajaa. Ja eläin hoitolaan mahtaakohan meidän koirat siellä osata edes olla, ja parempihan heidän täällä kotona on olla jokin kanssa.
Alue: Aihe vapaa
Jos ne lemmikit kaduttaa, niin etsikää niille uusi koti. Ei sekään ole enää mikään tabu, ettei lemmikistä voisi luopua.