Tabu: koiran ottaminen kaduttaa! Tunnustaako kukaan?

Vierailija kirjoitti:

Myyn pentuja vain lapsiperheille. Syy on tämä sitovuus, jota sinkut eivät tajua. Koiran elämäntehtävä ei voi olla omistajan odottaminen töistä, kaupasta, kampaajalta, baarista, lääkäristä....

Hyvä. Asuin kimppakämpässä "eläinrakkaan" rotweilerin omistajatytön kanssa. Hän korosti ekäinrakkauttaan ja ihmetteli kun minä en muka sitä ollut. Hän vei kolme kertaa päivässä koiran pissalle nax 8min/kerta. (Otin aikaa.) Joskus otti koiran mukaansa ja joskus jätti yksin pitkiä aikoja. Joskus soitti, että voinko pisattaa koiran tänään, kun hän oli jäänyt yöksi. Mutta hän tuli takaisin vasta parin vuorokauden päästä.. Kun hän oli poissa, niin ulkoilin koiran kanssa pitkiä aikoja. Koiraouistoon en uskaltanut viedä sitä ilman lupaa. Hän ja koura muutti, enkä tiedä miten kouran kävi. Ja olisiko pitänyt tehdä siitä ilmoitus. Mutta hän oli se koira ihminen ja minä maallikko. Hän siis oletettavasti tiesi paremmin. Paitsi rottis vietti enemmän aikaa minun kanssani. Päästin sen myös huoneesta koko kämppään, kun omsitaja oli pois.

no kun se kokenutkin koiranomistaja voi mennä puihin uuden rotuvalinnan kanssa, rodun negatiivisia puolia harvemmin kauheasti mainostetaan. Ja mä vaihdoin pienempään ja "helpompaan". Koiran lenkittäminen ja matkustelun suunnittelu on se pienin haitta verrattuna siihen kun satut saamaan pentulotossa sen hermoheikon jääräpään + muutama yllätyksellinen terveysjuttu päälle. Sinänsä etu ettei ko. yksilö osunut lapsiperheeseen, olisi tolla osoitan hampaillani mieltä setillä jo varmaan ikiunessa, ei ole siis enää hampaidenvaihtumisiässä oleva pentu. Siinä onkin sitten hyvä miettiä että oliko kuinka kannattava diili kun turhautuminen on 95% fiilis koiran kanssa. Pienessä toivossa on hyvä elää, että siihenkin otukseen joku järki joskus kotiutuu..tai sitten menee jollekin eläkeläismummolle lellittäväksi pikkufyhreriksi :D

Ihmiset eivät ota vastuuta omista valinnoistaan. Aina kun kaduttaa että hankit lapsen tai koiran niin SINULLA oli VAPAUS VALITA halusitko sen vai et. Eli mielestäni ihan älyttömän typerää ruveta katumaan että hankit olennon joka on sinusta täysin riippuvainen. Kyllä huomaa miksi ihmisillä on ongelmia. Kaikkiin valintoihin ei teietenkään elämässä voi vaikuttaa mutta tämä on sellainen aihe johon  varmasti sai vaikuttaa. Ei minullakaan ole kunnioitusta sellaista ihmistä kohtaan joka ei kanna vastuutaan omista tietoisista valinnoistaan. Kannattaa oikeasti hankkia paljon tietoa siitä mitä tuollainen vaatii ja oletko valmis hoitamaan osuutesi.

Kadutti joskus, sain koiran 11-vuotiaana hetken kitisemisen jälkeen ja olin siitä itse kokonaan vastuussa (rahallisia kuluja lukuunottamatta). Rodussa oli labbista ja kultsua, koira oli tosi aktiivinen ja reaktiivinen enkä oikein lapsena ja teininä pärjännyt sen kanssa. Vasta joskus koiran ollessa 11+ -vuotias yhteiselämä alkoi olla helppoa. Oli silti rakas koira ja lopetus vuosi sitten koiran ollessa 15-vuotias oli kamalaa.

Haluaisin joskus ottaa uuden koiran, mutta pelottaa, koska ton koiran koulutuksen epäonnistumisesta jäi pelkoja, vaikka nykyään olenkin aikuinen ja varmasti pärjäisin paremmin kuin arkana pikkutyttönä.

Neljäs koira talossa, kolme aiempaa ollut minulla pennusta loppuun asti. Yksikään aiemmista ei ole kaduttanut, mutta tämä nykyinen… on ollut alusta asti paljon haasteellisempi tapaus, ja vaikka se on jo viisivuotias, sen kanssa ei olla päästy vieläkään siihen pisteeseen, että arki rullaisi mukavasti. Ei vaikka sen kanssa on aina tehty ja tehdään edelleen moninkertaisesti töitä aiempiin verrattuna, ja vaikka olemme olleet vuosien saatossa muutamankin ammattikouluttajan ohjauksessa. Olen miettinyt, että tällä yksilöllä saattaisi olla helpompaa useamman koiran taloudessa (mitä en voi valitettavasti itse tarjota)… mutta ystävä- ja harrastuspiireissäni on liian paljon sellaisia koiraharrastajia, joiden ajatusmaailma on kovin ehdoton ja mustavalkoinen sen suhteen, että kerran hankitusta koirasta ei luovuta, vaikka mikä tulisi. En haluaisi joutua paheksunnan ja juoruilun kohteeksi, tai joutua jättämään näitä sosiaalisia ympyröitä. Joten näillä korteilla on mentävä, vaikka kaduttaakin…

Ei ole koiraa mutta liskoja on. En ole katunut kun kahdesti kun yksi niistä on karannut asuntoon terrastaan. Silloin kadutti juurikin se että olen vastuussa jos jotain pahaa sille tapahtuu karkumatkalla. Onneksi aina löytynyt hyvinvoivana. Nykyään terrassa käärmelukko niin ei pääse pakosalle.

Ja on muuten kallis harrastus, varmasti monta kertaa kalliimpi kuin koiran omistaminen.

Vierailija kirjoitti:

Kadun ja kun aika jättää koiraa en ota enää. Rajottaa liikaa,rakastan matkustella, kokoajan saa miettiä hoitopaikkaa ja muutenkin hankaloittaa elämää.

En ymmärrä ihmisiä joiden koko elämä pyörii koiran ympärillä.

Matkustelin ennen koronaa, ja koiralle on luottohoitola. 

Niin ja koira on ollut myös reissuilla mukana eikä ole kyllä mitenkään hankaloittanut elämää. 

Miten ylipäätänsä otit koiran, jos pidä matkustelusta etkä voi ottaa koiraa mukaan eikä sinulla ole mitään luottohoitolaa? 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Märän koiran hajuun vaan ei vaan totu ja ällöttää se punkkien nyppiminen.

Miksi et käytä punkkikarkoitetta? Ei ole ainakaan omasta koirasta tarvinnut punkkeja nyppiä. 

Vierailija kirjoitti:

Neljäs koira talossa, kolme aiempaa ollut minulla pennusta loppuun asti. Yksikään aiemmista ei ole kaduttanut, mutta tämä nykyinen… on ollut alusta asti paljon haasteellisempi tapaus, ja vaikka se on jo viisivuotias, sen kanssa ei olla päästy vieläkään siihen pisteeseen, että arki rullaisi mukavasti. Ei vaikka sen kanssa on aina tehty ja tehdään edelleen moninkertaisesti töitä aiempiin verrattuna, ja vaikka olemme olleet vuosien saatossa muutamankin ammattikouluttajan ohjauksessa. Olen miettinyt, että tällä yksilöllä saattaisi olla helpompaa useamman koiran taloudessa (mitä en voi valitettavasti itse tarjota)… mutta ystävä- ja harrastuspiireissäni on liian paljon sellaisia koiraharrastajia, joiden ajatusmaailma on kovin ehdoton ja mustavalkoinen sen suhteen, että kerran hankitusta koirasta ei luovuta, vaikka mikä tulisi. En haluaisi joutua paheksunnan ja juoruilun kohteeksi, tai joutua jättämään näitä sosiaalisia ympyröitä. Joten näillä korteilla on mentävä, vaikka kaduttaakin…

Ajattele kuitenkin sen koirasi parasta ja pistä oma ylpeytesi taka-alalle. 

Mua kaduttaa välillä kissa. Otimme aikuisen kissan ja meillä on ennenkin ollut kissoja. Edelliset kissat tosin ovat olleet ulkokissoja, koska asuimme maalla. Nykyinen on sisäkissa.

Sain jäätävät allergiaoireet melkein heti, ja kuvioihin tuli myös hengitysoireet. Kissa on nyt ollut meillä jo vuosia, ja edelleen kun palaan kotiin pidemmältä reissulta, menen aivan tukkoon. Aiemmat kissat eivät allergisoineet, joten en voinut aavistaakaan että nyt kävisi näin. Olen koko ajan enemmän tai vähemmän tukossa, mutta pystyn elämään oireiden kanssa koska nykyään ne ovat lieviä.

Ovia ei voi pitää kiinni, mikä on pienehkössä asunnossa ongelma. Kissa on välittömästi raapimassa ovea. Lapsi haluaa nukkua huoneen ovi kiinni, ja joudun lähes joka yö avaamaan oven kissalle, koska raapimisääni on niin kova. Aamuisin suljen lapsen huoneen oven uudelleen, ettei lapsi herää minun ääniini. Tällöin saa taas koko ajan olla häätämässä kissaa raapimasta, ettei lapsi heräisi siihen ääneen. Tämä on aivan helvetin rasittavaa.

Sohvalla ei voi maata eikä tuolilla istua jalat vapaasti paljaana, koska kissa on heti haistelemassa varpaita. Jos vielä erehtyy heiluttelemaan jalkoja, voi saada kynsistä. Minusta on muutenkin todella epämiellyttävää, jos joku koskee jalkoihini.

Jos jättää ruoan tai vesilasin vartioimatta hetkeksikään, kissa on heti maistelemassa niitä. Jos tuo ruokaa sohvapöydälle ja kuvittelee napostelevansa jotain leffaa katsoessa, täytyy koko ajan olla tarkkana ettei kissa mene niihin.

Ovia ja ikkunoita ei voi pitää auki, ellei viritä niihin kunnollisia metalliverkkoja. Tavallisista hyttysverkoista kissa tunkee läpi tai raapii ne rikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Neljäs koira talossa, kolme aiempaa ollut minulla pennusta loppuun asti. Yksikään aiemmista ei ole kaduttanut, mutta tämä nykyinen… on ollut alusta asti paljon haasteellisempi tapaus, ja vaikka se on jo viisivuotias, sen kanssa ei olla päästy vieläkään siihen pisteeseen, että arki rullaisi mukavasti. Ei vaikka sen kanssa on aina tehty ja tehdään edelleen moninkertaisesti töitä aiempiin verrattuna, ja vaikka olemme olleet vuosien saatossa muutamankin ammattikouluttajan ohjauksessa. Olen miettinyt, että tällä yksilöllä saattaisi olla helpompaa useamman koiran taloudessa (mitä en voi valitettavasti itse tarjota)… mutta ystävä- ja harrastuspiireissäni on liian paljon sellaisia koiraharrastajia, joiden ajatusmaailma on kovin ehdoton ja mustavalkoinen sen suhteen, että kerran hankitusta koirasta ei luovuta, vaikka mikä tulisi. En haluaisi joutua paheksunnan ja juoruilun kohteeksi, tai joutua jättämään näitä sosiaalisia ympyröitä. Joten näillä korteilla on mentävä, vaikka kaduttaakin…

Ajattele kuitenkin sen koirasi parasta ja pistä oma ylpeytesi taka-alalle. 

Jos asia olisi noin suoraviivainen, päätös olisi helpompi. Mutta tässä tapauksessa on myös vähän takeita siitä, että koiralla tosiaan olisi parempi olla jossain muualla, sillä osa sen ongelmista (heikko hermorakenne) ei poistu pelkästään laumassa elämisellä, vaan se tarvitsee siihen lisäksi edelleen omistajan, jolla on aikaa ja tarmoa nähdä paljon vaivaa sen eteen. Sellaisia ei ole ihan jokaisen kulman takana. En halua ottaa riskiä että koira päätyy kiertolaiseksi, se olisi sille liian stressaavaa.

Meillä oli koiria kun olin lapsi, joten en ikinä aikuisena halunnut omaa koiraa. Hirveä homma ulkoilutusten, kouluttamisen ja kaikenmaailman outojen korvaoireiden yms. selvittämisessä. Lisäksi syövät saman verran kuin ihminen ilman toivoakaan, että jonain päivänä niistä olisi mitään hyötyä. Eli juu, lapsi on kyllä fiksumpi valinta, vaikkei sekään välttämättä kaikille sovi.

Kaikilla aikuisilla lapsillani on ollut koira tai muu lemmikki. Minä kilttinä äitinä olen ollut aina tarpeen mukaan hoitamassa niitä. Reissuihin ei voi niitä ottaa mukaan. Tämä näkökanta kannattaa huomioida. Tällainen nuori leskimummi (45 v) juhlapyhinä on kyllä tällä tavalla turvassa villiintymiseltä. :-)

Hyvä pointti tuo, että lapsiperheet tajuavat sitovuuden paremmin. Ei kukaan tajua niiden lastenkaan työmäärää ennen lapsia, vaikka ovat siitä kuulleetkin. (Vastapainona: eivät kyllä koskaan voi ymmärtää sitä rakkaudenkaan määrää, jonka lapsi tuo mukanaan. ) 

Otimme paimenkoiran, kun lapset oli alakoulussa. Se meni oikeastaan samalla painolla kuin muukin perus, ei lisävaivaa. Ainoastaa jotkut lääkärikeikat ja lomahoitajien järjestäminen ovat "ylimääräistä". Pikemminkin koira tuo perheenjäsenille tekemistä, kun sitä lenkitetään, leikitetään ja ruokitaan. 

Vierailija kirjoitti:

En kadu, mutta silloin tällöin harmittaa kun ei voi olla yhtä vapaa kuin he, joilla ei ole lapsia eikä eläimiä. 

Mutta toisaalta et ole niin yksinäinen kuin olisit ilman rakasta lemmikkiäsi 🙂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Neljäs koira talossa, kolme aiempaa ollut minulla pennusta loppuun asti. Yksikään aiemmista ei ole kaduttanut, mutta tämä nykyinen… on ollut alusta asti paljon haasteellisempi tapaus, ja vaikka se on jo viisivuotias, sen kanssa ei olla päästy vieläkään siihen pisteeseen, että arki rullaisi mukavasti. Ei vaikka sen kanssa on aina tehty ja tehdään edelleen moninkertaisesti töitä aiempiin verrattuna, ja vaikka olemme olleet vuosien saatossa muutamankin ammattikouluttajan ohjauksessa. Olen miettinyt, että tällä yksilöllä saattaisi olla helpompaa useamman koiran taloudessa (mitä en voi valitettavasti itse tarjota)… mutta ystävä- ja harrastuspiireissäni on liian paljon sellaisia koiraharrastajia, joiden ajatusmaailma on kovin ehdoton ja mustavalkoinen sen suhteen, että kerran hankitusta koirasta ei luovuta, vaikka mikä tulisi. En haluaisi joutua paheksunnan ja juoruilun kohteeksi, tai joutua jättämään näitä sosiaalisia ympyröitä. Joten näillä korteilla on mentävä, vaikka kaduttaakin…

Ajattele kuitenkin sen koirasi parasta ja pistä oma ylpeytesi taka-alalle. 

Jos asia olisi noin suoraviivainen, päätös olisi helpompi. Mutta tässä tapauksessa on myös vähän takeita siitä, että koiralla tosiaan olisi parempi olla jossain muualla, sillä osa sen ongelmista (heikko hermorakenne) ei poistu pelkästään laumassa elämisellä, vaan se tarvitsee siihen lisäksi edelleen omistajan, jolla on aikaa ja tarmoa nähdä paljon vaivaa sen eteen. Sellaisia ei ole ihan jokaisen kulman takana. En halua ottaa riskiä että koira päätyy kiertolaiseksi, se olisi sille liian stressaavaa.

Pistä piikille, ei se siitä kärsi. Nyt kärsii enemmän loppuelämänsä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näkeehän sen monesti koiran ulkoilluttajan naamalta, että pakkopullaa on.

Se söpö pehmolelu vaatikin työtä, lenkittelyä ja kakan siivoamista, eikä sen ylläpito ollutkaan halpaa, eläinlääkärillekin meni jo pari tonnia.

Siihenpä se kaikki kiteytyy usein. Keskikokoiset nisäkäs lemmikit eivät ole köyhän hommaa, se on hyvä tiedostaa.

Nää on taas näitä "fiksujen" ihmisten omia harhaluuloja. Jos vaikka on lasten kanssa ulkona naama kurtussa niin muka heti katuu heidän olemassa oloa 🙄 syitä voi olla tuhansia miksi jonkun naama on myrtsinä.

Kyökkipsykologeilla on tylsää 😘

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset eivät ota vastuuta omista valinnoistaan. Aina kun kaduttaa että hankit lapsen tai koiran niin SINULLA oli VAPAUS VALITA halusitko sen vai et. Eli mielestäni ihan älyttömän typerää ruveta katumaan että hankit olennon joka on sinusta täysin riippuvainen. Kyllä huomaa miksi ihmisillä on ongelmia. Kaikkiin valintoihin ei teietenkään elämässä voi vaikuttaa mutta tämä on sellainen aihe johon  varmasti sai vaikuttaa. Ei minullakaan ole kunnioitusta sellaista ihmistä kohtaan joka ei kanna vastuutaan omista tietoisista valinnoistaan. Kannattaa oikeasti hankkia paljon tietoa siitä mitä tuollainen vaatii ja oletko valmis hoitamaan osuutesi.

Sehän on oikeasti ihan lottoa, millaisen lapsen tai koirayksilön sattuu saamaan. Kuinka siitä voi olla itse vastuussa paitsi siinä mielessä, että on päättänyt osallistua siihen arvontaan?

Minä aloin kyseenalaistamaan sitä, että mikä oikeus minulla on laittaa toinen elävä olento kaulapantaan, häkkiin tai aitaukseen. Millä oikeudella joku teetättää eläviä olentoja ja myy niitä? Jos ihan syvälle elämän kysymyksiin mennään.

Nyt äkkiä laput silmille ja kuulokkeet korviin ja haddaway soimaan!

Kadutti kun satuttiin saamaan päästään pipi yksilö, ja kasvattaja kielsi kaiken vastuun ja uhkaili oikeudella, väitti että sabotoimme hänen kasvatustyötään. Kolmivuotiaana oli pakko lopettaa, kun kaikki koirankouluttajatkin nosti kädet pystyyn sen kohdalla.