Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tabu: koiran ottaminen kaduttaa! Tunnustaako kukaan?
24.06.2021 |
Tämä tuntuu olevan suurempi "väärä mielipide" kuin lasten katuminen. Löytyykö täältä silti ketään, joka katuisi koiran ottamista? Miksi? Miten päädyit hankkimaan koiran?
Kommentit (158)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samanlainen tabu kuin se, että lapsien tekeminen kaduttaa.
Onneksi itsellä "vain" koira, ja myönnän että kadun sen ottamista kun ei silloin tajunnut miten paljon se rajoittaa elämää. Uutta ei enää tämän jälkeen tule.
Kertoisitko tarkemmin miten rajoittaa elämää? Itse siis haaveilen koirasta, mutta mietityttää juuri tämä asia.
Lomailu koiran kanssa saattaa olla haastavaa. Autossa pitää olla tilaa koiralle, koira pitää totuttaa turvalliseen matkustamiseen, se ei viihdy autossa pitkään kerrallaan.
Yleisillä matkustaminen koiran ja matkatavaroiden kanssa haastavaa.
Ulkomaille lähtiessä pitää varata koirahoitolasta hyvissä ajoin paikka. Juhliin/kokopäivän reissuun voi olla olla vaikea lähteä, kun koira ei voi olla yksin pitkää aikaa yksin.
Tietysti jos koiralle on vakihoitaja niin asia onnistuu.
Jos omistaja tekee 8 h työpäivä plus työmatkat, niin koira joutuu olemaan yksin liian pitkään päivittäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole vielä tarvinnut katua. Lievästi ärsyttää ainakin kaiken syöminen maasta, mutta ainakin roskien kerääminen on vähentynyt koulutuksella. Muut ovat sitten oikeastaan plussia.
Minusta olisi hyvä puhua enemmän arjesta koiran kanssa. Homman sitovuudesta ja työläydestä. Koiran pito tulee kuitenkin ylimääräiseksi rasitteeksi kaikkien muiden elämän velvollisuuksien lisäksi.
Omat miinukset koiran kanssa elämisessä:
-koskaan ei saa olla yksin
-asuntoa pitää siivota päivittäin ja silti koiran haju
-autoa pitää imuroida jatkuvasti
.-rahan meno on välillä runsasta
-elämän suunnittelu tapahtuu aina koiran tarpeiden ympärille
-spontaanius ei ole mahdollista
-talutushihnan pitely ei mahdollista vapaata liikkumista, ulkona seisominen pissojen haistelun aikana on kylmillä keleillä tuskallista, merkkailu vaatii jatkuvaa pysähtelyä ja seisomista
-riistavietti, reaktioherkkyys, omistaja ei voi tehdä lenkillä mitä haluaa vaan tilanteiden ennakointi vaatii valppautta (lenkeistä ja ulkoilusta vapaasti voi vain unelmoida, koska koira on huomioitava)
Mitä sää on ennakointi? Lampaat. 😅
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koirani on minulle hyvin rakas ja tärkeä, mutta kyllä toisinaan kadun sen hankintaa. Huolehdin yksin siitä 24/7 eikä se ole näinä muutamana vuotena juurikaan ollut edes hoidossa missään. Raskasta siis on usein. Olen jopa harkinnut koirasta luopumista, mutta kantti ei anna periksi päätyä siihen ratkaisuun. Tässä siis ollaan pallo jalassa niin pitkään kun koira on.
En kadu koiran hankintaa (jo toinen koirani elämässäni), mutta tiedän, että jää tasan tarkkaan viimeiseksi koirakseni. Uutta ei enää tämän jälkeen tule. Koira on vaativa lemmikki. Sitä täytyy ulkoiluttaa päivittäin ja se vaatii ihmisen seuraa paljon. Mihinkään ei voi lähteä, jollei hanki koiralle hoitajaa tai sitten koira on otettava mukaan. Koira ei myöskään välttämättä pidä matkustamisesta ja kohteessakin sen lenkit, ruokailut, majoitus ym. on huolehdittava. Töiden jälkeen ei voi halutessaan jäädä jonnekin, vaan kotiin pitää kiirehtiä koiran vuoksi. Yksinäiset rennot lenkit voi unohtaa, sillä mukaan täytyy ottaa se koira. Eläinlääkärissä istuminen on tullut tutuksi ja se on sekä stressaavaa että taloudellisesti tuntuvaa. Koiran koulutus ei välttämättä ole likikään niin helppoa kuin annetaan ymmärtää ja koiralla voi olla pennun kujeita pitkään ja sitten onkin jo murrosikä. Koira on noin 10-15 vuoden sitoumus. Se ei ole mikään lyhyt aika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On tyhmää katua koiraa tai lasta. Nämä ovat sen verran isoja asioita, kun olet toisesta elävästä olennosta vastuussa, että kyllä sitä olisi pitänyt miettiä läpi tarkkaan moneen kertaan, ennen kuin on siihen liemeen itsesi laittanut. Minulle se, että kadut koiran tai lapsen hankkimista kertoo, että olet lyhytnäköinen ja vähä-älyinen. Ja kyllä omia koiriani rakastan niin paljon, että vaikka välillä on ollut hankalaa, en niitä katuisi ikinä, tai haluaisi luopua mistään hinnasta.
Niin olisi pitänyt, mutta aika moni ei mieti
Vierailija kirjoitti:
En kadu, mutta silloin tällöin harmittaa kun ei voi olla yhtä vapaa kuin he, joilla ei ole lapsia eikä eläimiä.
Lohduksi voi sanoa että se vapaus on enemmän kuvitelmissa.. Jos on työ ym. ja koira voi pitää mukana monenlaisissa menoissa. Hoitokin järjestyy esim. matkojen ajaksi. Jokapäiväinen hyöty ja ilo on suurempi kuin vapaushaaveilut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kadu. Työläs kokemus koiran kasvattaminen ja ylläpito on, mutta eräs syy hankinnalle oli juuri se, että koira pakottaa lenkille kolme kertaa päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Muuten ei kaduta mutta jos olisi tiennyt miten vaikuttaa asuntoni hajuun, en välttämättä olisi ottanut... Vaikka kuinka siivoaa ja koirakin käy pesulla säännöllisesti, vieläkin usein pistää nenään se lemu mikä asuntoon tulee.
Tämä! Itselläni ei ole siis koiraa, mutta olin ostamassa asuntoa ja yksi muuten hyvä asunto piti jättää vaihtoehdoista pois kun siellä haisi todella kauhealle koiralle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vali vali. Ylös ulos ja lenkille!
Vierailija kirjoitti:
Minusta olisi hyvä puhua enemmän arjesta koiran kanssa. Homman sitovuudesta ja työläydestä. Koiran pito tulee kuitenkin ylimääräiseksi rasitteeksi kaikkien muiden elämän velvollisuuksien lisäksi.
Omat miinukset koiran kanssa elämisessä:
-koskaan ei saa olla yksin
-asuntoa pitää siivota päivittäin ja silti koiran haju
-autoa pitää imuroida jatkuvasti
.-rahan meno on välillä runsasta
-elämän suunnittelu tapahtuu aina koiran tarpeiden ympärille
-spontaanius ei ole mahdollista
-talutushihnan pitely ei mahdollista vapaata liikkumista, ulkona seisominen pissojen haistelun aikana on kylmillä keleillä tuskallista, merkkailu vaatii jatkuvaa pysähtelyä ja seisomista
-riistavietti, reaktioherkkyys, omistaja ei voi tehdä lenkillä mitä haluaa vaan tilanteiden ennakointi vaatii valppautta (lenkeistä ja ulkoilusta vapaasti voi vain unelmoida, koska koira on huomioitava)
Kauheaa, käytännössä olet itsekkin talutushihnassa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kadu, mutta silloin tällöin harmittaa kun ei voi olla yhtä vapaa kuin he, joilla ei ole lapsia eikä eläimiä.
Lohduksi voi sanoa että se vapaus on enemmän kuvitelmissa.. Jos on työ ym. ja koira voi pitää mukana monenlaisissa menoissa. Hoitokin järjestyy esim. matkojen ajaksi. Jokapäiväinen hyöty ja ilo on suurempi kuin vapaushaaveilut.
Näin eläkeikäisenä koira kyllä rajoittaa.
Muuten voisi lähteä aika ex tempore reissuihin, mutta nyt pitää aina selvittää ensin, että saako hoitopaikan koiralle. Hoito myös maksaa - joskus jopa enemmän kuin oma matka.
Koiran voi tietysti ottaa joihinkin paikkoihin mukaan, mutta kun koira inhoaa auton kyydissä oloa, ei sekään ole hyvä ratkaisu. Ja koira on aikamoinen rajoite esim vuokramökkiä etsiessä.
Koiran ikääntyessä mukaan on myös tullut kaikenlaista vaivaa ja vakuutuksesta huolimatta eläinlääkärikustannukset alkavat olla aika korkeat.
Tästä huolimatta en nyt välttämättä kadu koiran ottamista. Onhan se tuonut paljon iloakin ja tuo pakollinen jokapäiväinen ulkoilu on ihan hyvä juttu, vaikka se nykyään onkin supistunut hyvin lyhyisiin lenkkeihin.
Kadun sitä, etten laittanut tarpeeksi hanttiin mieheni haluun hankkia uusi koira.
Olen henkeen ja vereen koiraihminen. Nykyinen koira on kolmas, ja todellakin " once in a lifetime" koira. Hänen jälkeensä ei enää uutta koiraa tule.
Koira on sairastellut pennusta asti, ja elliin on palanut tuhansia euroja, silti päivääkään en vaihtaisi pois.
Ikää on melkein 15 vuotta, iästään ja sairastelustaan huolimatta mummeli on yhä hyvässä iskussa ja elämäniloa täynnä Tietysti viimeinen palvelus tehdään sitten kun sen aika on 😢
Muuten en ole katunut, jollei lasketa vajaan vuoden kestänyttä pätkää, jolloin koiralle iski ihan kamala "murrosikä". Monella koirallahan se ilmenee ylivilkkautena, ehkä nylkyttämisenä tai haukkkuherkkyytenä. Meillä sillä nousi yhtäkkiä omien juttujen puolustusvietti potenssiin 100. Lopulta piti jopa ottaa pois kaikki sellaiset puruluut, mitä ei saanut kerralla tuhottua, koska alkoi vahtia sitä pureskeltua jämää hengellään. Pari kertaa sai ohi kävelevä perheenjäsen hampaista ja kerran meinasi käydä kissan kurkkuun kiinni. Onneksi on pieni koira niin vahingot olivat minimaalisia, mutta olin tuossa kohtaa jo laittamassa kalenteriin päivää, että jos aiemmin rauhallinen koira ei tuosta "pimahduksestaan" tokene niin piikille menee. Tottakai käytiin kaikkia mahdollisia koirakouluja läpi, pyydettiin ihan ammattikouluttajaakin neuvomaan. Mutta sitten vain ajan kanssa tuo "murrosikä" meni ohi. Nykyään on onnellinen laiska sohvaperuna, joka varmaan nuolisi naaman huoltomieheltäkin jos ylettyisi, eikä ole moksiskaan jos herkkujen ohi kävellään tai ruokakuppia siirrellään. Outoa miten hormonitoiminta ja kasvu vaikuttaa koiraankin.
Toista koiraa en kyllä silti varmaan ota kun tuosta joskus aika jättää. Kissan kanssa ei ole ikinä ollut mitään ongelmaa, ellei liikaa hellyydenkipeyttä joku laske ongelmaksi.
Alue: Aihe vapaa
Toisen koiran ottaminen rehellisesti kaduttaa aika ajoin. Ensimmäinen koira on hyvällä koulutuksella täydellinen perhe- ja lenkkikoira. Sama koulutus ei kuitenkaan purrut jostain syystä toiseen koiraamme, mietin aika usein onko sillä oikeasti korvien välissä vikaa... Edelleen vetää lenkillä, yrittää purra jos se varastaa vaatteen ja pyydät sitä pois, yrittää mökillä karata, haukkuu toisille koirille... Lista on loputon. En todellakaan ymmärrä mitä olen muka tehnyt niin eri tavalla kuin ensimmäisen koirani kanssa... Välistä ihan harmittaa sen puolesta kun "sen kaveri" on oikea kiusanhenki.