Onko sinulla hankala tilanne? Minä autan. :)

Olen hyvin yksinäinen. Minulla on muutama ystävä, jotka ehtivät tavata vain harvoin. Tykkäisin käydä esim. baareissa ja saada uusia tuttavia mutta kukaan ei juttele minulle. Kaikilla on jo omat tuttavapiirinsä. Minuun sattuu se, että mieheni jonka kanssa emme nyt asu yhdessä, saa aina juttuseuraa. Kun hän käy jossain, naiset soittelevat hänen peräänsä ja kutsuvat milloin minnekin. Hänen ei tarvitsisi olla ikinä yksin, ellei hän haluaisi. Mies ei suostu kertomaan, keitä ne naiset ovat. Olen kovin mustasukkainen ja ahdistunut. Miten ratkaisen tilanteen, yksinäisyyden ja mustasukkaisuuden?

Jälleen, jatkan vastailua huomenna kun nyt alkaa jo ajatukset menemään solmuun. Ja taas, ainakin tähän mennessä tulleisiin. :)

P.S. Valmistuneeksi psykologian maisteriksi en ole itseäni tituleerannut, enkä myöskään koittanut ennustella mitään. Korteista eivät nämä ajatukset ole myöskään tulleet. Pakko ei ole kysyä, yritän vain auttaa ja kurja jos siitä joku pahoittaa mielensä. Siksi se JOS, kun mikään kaikkitietävä en ole. :)

Hyvää yötä!

T: AP

Olen seurustellut puolitoista vuotta mieheni kanssa. Kaikki menee pieniä vastoinkäymisiä lukuunottamatta hienosti, mutta yksi asia kaivaa mieltäni. Minä olen se joka kysyy että tuletko kahville/nähdäänkö tänään/meille vai teille, joskus pari kertaa kuukaudessa mies saattaa kysyä. Emme luultavasti näkisi usein ellen kysyisi. En jaksaisi olla se joka sopii tapaamisesta, hullua kyllä, mies välittää minusta sekä rakastaa silminnähden ja hänellä kuitenkin on jonkinlaista halua nähdä. Mikä tämän homman nimi on,  olettaako että minun pitäisi olla se joka kysyy? Ja miten otan asian esille, jos otan...?

62:kin täällä toivoisi vielä vastaustasi. Mutta take your time. ;)

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 22:34"]

Työ ja perhe-elämä ovat hektisiä ja vievät voimat. Kaikki kolme seuraavaa "projektia" olisivat ajankohtaisia ja tarpeen: 1) lyhyttetarapia itselle pitkittyneen masennuksen nujertamiseksi 2) perheneuvolatyöskentely esikoisen "oudon" vuorovaikutuksen ymmärtämiseksi/kehittämiseksi ja sitä kautta että arjen helpottamiseksikin ja 3) pariterapia, jotta meidän parisuhteella voisi olla muuta tulevaisuutta kuin ero heti kun pahimmat ruuhkavuodet helpottaa - nyt eletään lähinnä kämppiksinä lasten kautta ja lakaistaan vaikeat asiat maton alle silläkin uhalla että koko ajan vieraannutaan lisää.

Ongelma on, ettei aika ja rahakkaan taivu tähän kaikkeen yhtä aikaa (perheneuvola ei tosin maksa mitään, mutta virastoaikojen sovittaminen hektisiin työkalentereihin sitäkin vaikeampaa). Missä järjestyksessä noihin kannattaisi mielestäsi panostaa?

[/quote]

Onko sinulle joku, esimerkiksi psykiatri, erityisesti suositellut nimenomaan lyhytterapiaa hoitomuotona? Pitkittynyt masennus kun usein vaatii aika paljon, mahdollisesti sekä lääkehoitoa (lähes aina) että pidempiaikaisen terapiasuhteen. Siihen on mahdollista saada tukea sekä Kelalta että sosiaalitoimistosta tai vaikkapa nyt pääkaupunkiseudulla HUS:lta. Näistä sinun kannattaa ottaa selvää, mitkä olisivat sinulle mahdollisia mikäli talous on todella tiukilla. Kela-päätöksissä on arviointijakso ja päätöksissä hieman kestää (kuukausia), tuki myönnetään aina vuodeksi kerrallaan. On olemassa myös maksusitoumuksia sekä palveluseteleitä, mutten ole aivan varma, minkälaisen taloudellisen tilanteen ne asiakkaalta vaativat.

Minusta sinun kannattaa aloittaa itsesi "kuntoon laittamisesta". Akuuttia hätää kun ei onneksi perheessäsi ole, vaikka toki huoli näistä kahdesta jälkimmäisestä onkin varmasti koko ajan päällä, niin sinuna etsisin ensin sinulle sopivan psykiatrin arvioimaan tilanteen ja tätä kautta ohjaamaan psykoterapiaan. Ellei sinulla siis jo ole? Joka tapauksessa, lääkehoito ja terapia yhdessä antavat usein parhaan hoitotuloksen (tosin riippuen tietenkin henkilöstä), jolloin psykiatri ja psykoterapeutti toimivat tietyllä tapaa yhteistyössä hoitosuhteessa.

Saatat saada vastauksia ja apuja näihin jälkimmäisiin omasta yksilöterapiastasi. Voitte terapeutin kanssa yhdessä miettiä, miten tulisi seuraavaksi edetä. Hän osaa myös ehkä auttaa lapsesi käytökseen liittyvissä ongelmissa, voit purkaa myös parisuhteeseen liittyviä solmuja ja tätä kautta päästä miettimään, mikä olisi seuraava askel. :)

T: AP

[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 00:22"]

Jälleen, jatkan vastailua huomenna kun nyt alkaa jo ajatukset menemään solmuun. Ja taas, ainakin tähän mennessä tulleisiin. :)

P.S. Valmistuneeksi psykologian maisteriksi en ole itseäni tituleerannut, enkä myöskään koittanut ennustella mitään. Korteista eivät nämä ajatukset ole myöskään tulleet. Pakko ei ole kysyä, yritän vain auttaa ja kurja jos siitä joku pahoittaa mielensä. Siksi se JOS, kun mikään kaikkitietävä en ole. :)

Hyvää yötä!

T: AP

[/quote]

Niin.  "Valmistuneeksi psykologien maisteriksi" et todellakaan ole itseäsi tituleerannut.  Ajattelematon saa tuosta käsityksen, että kuitenkin olet valmistunut oikeaksi psykologiksi, et vaan viitsi diivailla.  Se mitä todella et kerro, on ammattisi ja työpaikkasi.  Pöh.  Epäilen sinua huijariksi, joka kohta ilmoittaa missä puhelinnumerossa vastaa suoraan, ja maksaa vain kympin per minuutti eli 600 euroa tunnissa.

Sinä teet muutaman kirjoitetun lauseen perustein, ihmistä näkemättä muka-asiantuntevia diagnooseja kysyjästä itsestään ja mikä kauheinta, hänen miehestään!  Hoito-ohjeena voi olla vaikka "EROA".   "...kurja jos siitä joku pahoittaa mielensä."

Sutkia on toimintasi.  Ovatko viranomaiset tutkineet toimiasi aiemmin?

[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 23:19"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 23:00"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 22:07"]

Mikä on se prosessi miten psyykkiset tekijät voi aiheuttaa aivojen totaalista pitkäaikaista toimimattomuutta? Mitä silloin aivoissa tapahtuu? Vai onko sellainen mahdollista edes?

[/quote]

Tarkoitatko esimerkiksi masennuksen aiheuttamaa välittäjäaineissa ja aivojen rakenteessa tapahtuvaa muutosta? Jos hieman annat tarkennusta kysymykseesi niin osaan vastailla tarkemmin.

T: AP

[/quote]

En vaan sellaista puolessa päivässä ilmaantuvaa pitkäkestoista totaalista aivojen toimimattomuutta, jossa puhuminenkin on haasteellista. Lisäksi siihen liittyy pahoivointia ja välillä päänsärkyäkin

[/quote]

Tähän minun on nyt sanottava, etten näillä tiedoilla uskalla edes yrittää heittää mitään arvioita päästäni.

Kuitenkin, kyse voi olla joko psykosomaattisista oireista tai puhtaasti neurologinen, tai jotain aivan muuta. Psykosomaattisia oireita ilmenee monissa kokonaan psyykkisiksi mielletyissä sairauksissa, myös niinkin yleisessä kuin masennuksessa ja niitä ei aina osaa liittää yhteen. On joskus hankalaa selvittää, mikä oireiden taustalla todellisuudessa on, sillä ihmiset kokevat usein loukkaavana mietinnät psyykkisiin puoliin liittyvistä somaattisista oireista (te ajattelette, että olen vain hullu ja kuvittelen kaiken kun mitään vikaa ei löydy). Ongelmallista onkin nimenomaan se, että usein fyysiset sairaudet voivat olla vaikeasti löydettävissä ja usein onkin aiheellista sulkea nämä mahdollisuudet pois. Silti, välillä apu löytyykin sieltä, mitä ei itse osannut lainkaan arvellakaan.

"Enhän minä nyt selkäkipujani päästäni keksi! Törkeää. En ole mikään töiden välttelijä enkä hullu, tavallinen ihminen ja en tajua, kuinka tuollaista kehdataan edes epäillä!" voi olla reaktiona alkuun, mutta asioita pidempään auottaessa helpotus voikin löytyä myös psyykkisen puolen (tiedostamattomien) ongelmien tiedostamisesta. En tarkoita, että näin olisi välttämättä sinun kohdallasi, en tiedä oletko masentunut tai/vai voiko sinulla olla jokin fyysinen sairaus, mutta yleisellä tasolla. Hoidollisesti ajateltuna olisi kuitenkin potilaan oma etu, ettei suljettaisi tätäkään vaihtoehtoa pois. Ei ole hulluutta olla masentunut, siihen liittyy paljon fyysisiä oireita, eikä sitä tulisi hävetä sen enempää kuin muitakaan sairauksia.
Olen itsekin ollut masentunut, joten voin tämän sanoa myös ihan omakohtaisella kokemuksella.

Mutta anteeksi, juuri sinulle en nyt uskalla alkaa lottoamaan tässä mitään. En yksinkertaisesti tiedä.

T: AP

No, en halua ottaa mitään riskejä nyt kenenkään ihmisen suhteen. Oli tarkoitus vastailla vaan ihminen ihmistä auttaen. Toivon, että kaikki vastauksiani lukeneet ymmärtävät aloituksestani sen, että en ole psykologi ja sanoin auttavani jos voin. Ihan ystävällisyyttäni yritin, ei ollut tarkoitus johtaa mihinkään harhaan. Pahoittelen kovasti jos näin kävi.

T: AP

Miten saan kaverini ymmärtämään, ettei ole ok tulla joka päivä töiden jälkeen käymään?! Olen sanonut kauniisti ja rumasti, mutta ei mene jakeluun enkä kestä koko tyyppiä enää :(

Hei Ap, vieläkö meinaat vastailla?

Ei kannata yhden ihmisen kommenteista välittää. Varmasti kaikki, joille olet vastannut ovat kokeneet saaneensa apua ja ainakin minun mielestäni vastauksesi ovat olleet todella hyviä!

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 21:08"]

Minulle tulee pian tilanne, jossa jään pitkiksi ajoiksi kaksin pienen lapsen kanssa kotiin. Mies siis tulee silloin vain joinain viikonloppuina kotiin. Minulla ei ole ystäviä kaupungissa, jossa asun (eikä sen lisäksikään kuin kaksi). Perheenikin asuu toisessa kaupungissa, enkä ole heidän kanssa kovin läheinenkään. Niin ja ei ole ajokorttiakaan, joten kaikkialle on mentävä kävellen.

Eli mitään seuraa ei tule oikeastaan lapsen lisäksi olemaan. Miten selviän?

[/quote]

Pystytkö puhelimitse tai muuten olemaan yhteydessä ystäviisi/kavereihisi muissa kaupungeissa, vai onko tilanne se, ettei sellaisia tuttavia sinulla oikein ole? En tiedä, kuinka paljon kaipaat sosiaalisia kontakteja. Toiset nauttivat enemmän yksinolosta ja saavatkin siitä paljon, eivät ahdistu kuten taas toiset, joille yksinolo ei tunnu antavan muuta kuin negatiivisia ja yksinäisiä tuntemuksia. On hyvä miettiä, olenko yksinäinen vai vain yksin. Yksinolo voi olla myös rentouttavaa ja paljon antavaa. Ja vaikka puhun "yksinolosta", tarkoitan tällä lähinnä aikuisen seuran puutetta. Sinulla on kuitenkin lapsesi ja suuri osa huomiostasi kohdistuu luonnollisesti häneen. Mieti, miten mukavia asioita hänen kanssaan voitte touhuta.

Jos sinulla on aikaa, voisit kokeilla ehkä etsiä vastaavassa tilanteessa olevia ihmisiä lähiseudultasi, esimerkiksi täältä internetistä. Sillä heitä riittää joka kaupungissa ja monilla on samoja ajatuksia ja olotiloja kuin sinulla. Palauta mieliisi se, että tämä ajanjakso, kuten kaikki muutkin, on elämässäsi väliaikainen ja jo sen tiedostaminen voi tuoda lohtua. Keskity hyviin puoliin, siihen, että vaikka miehesi on poissa on hän myös ajatuksissa läsnä ja tulevaisuudessa osaat nauttia perheenä olostanne entistäkin enemmän. On tärkeä arvostaa eri elämäntilanteissa sitä mitä juuri siinä hetkessä sinulle tarjotaan. Myös vaikeat ja ahdistusta aiheuttavat ajat ja tilanteet kuuluvat elämään, sillä elämä vaatii kontrasteja. Jos ei koskaan mikään tuntuisi hankalalta ja joutuisi kohtaamaan näitä vaikeita tunteita, ikävää ja yksinäisyyttä nyt esimerkiksi, ei osaisi hoksatakaan myöskään kääntöpuolia.

Pidä yhteyttä mieheesi ja jos todella koet olosi hyvin yksinäiseksi, hae keskusteluapua vaikka näin netin välityksellä. On pieni siunaus se, että elämme nykyajassa ja tätä kautta pääsee purkamaan tunteitaan ja saamaan vertaistukea. Erityisesti jälkimmäisen merkitystä en voi liikaa korostaa, sillä suurta lohtua tuo kun ymmärtää jonkun käsittävän täysin, miltä sinusta tuntuu. Se tuo helpotusta yksinäisyyteen ja voimia ajatella, että kaikesta kyllä selviää. Tsempit sinulle!

T: AP

Nosto nyt kun ap:kin ilmeisesti on linjoilla...

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 21:43"]

Aloitin uudessa työpaikassa. Työ on minulle aika uutta ja todella vaativaa. Koen olevani siellä aika yksin. Monet työasiat vaivaavat vielä töiden jälkeenkin. Nyt Juhannuskin on mennyt osittain niin, että pohdin työasioita ja mahdollisia tehtyjä virheitä. Miten saisin itseni tasapainoon ja oloni rauhalliseksi?

[/quote]

Kuulostat hyvin tunnolliselta sekä tunneherkältä ihmiseltä. Se on oikein, mutta asioita tulisi myös suhteuttaa niiden todelliseen painoarvoonsa. Yhtä tärkeää, kuin että hoidat työtehtäväsi hyvin on se, että pidät huolen itsestäsi. Elämä on suureksi osaksi työtä, mutta se ei ole kaikki. Ajattele sitä, että toiset - jopa töistään piittaamattomat mokailijat - eivät ehkä lainkaan mieti tekemistensä seurauksia. Itselleen pitää olla armollinen ja sallia loma. Ymmärrän tämän olevan helpommin sanottu kuin tehty, sillä on aivan tavallista stressata uudessa ja epävarmassa tilanteessa.

Muistele edellisiä työpaikkojasi, niitä tunteita, joita sinulla oli kun alotit työssä. Tunnistat varmasti monia samoja kuin tällä hetkellä. Ja ajattele niitä hetkiä kun yhtäkkiä huomasit, että höh, tästähän selvittiin ja onneksi se alun stressi on takana. Jokainen hakee paikkansa sekä sosiaalisesti että ammatillisesti omalla tavallaan uudessa työssä/työyhteisössä ja jälleen haluan korostaa, että tässä sopeutumisessa olemme erilaisia. Älä vertaa itseäsi liikaa työtovereihisi, sillä te olette kaikki eri työhistorialla sekä temperamentilla ja luonteella varustettuja. Koita sen sijaan ajatella, että vitsi, teen nyt parhaani töissä kun siellä olen ja heitän aivot narikkaan kun on loma, ehdin myöhemminkin miettiä tätä sillä siitä ahdistuminen ei vaan nyt kertakaikkiaan vie asiaa lainkaan eteenpäin juuri nyt.

Myös työtoverisi kokevat epävarmuutta, vaikkei se ulospäin paistaisikaan. Jopa ne kokeneemmat ja usein jopa erityisesti he, jotka suurinta itsevarmuutta ulospäin viestittävät (mutta yleistää en halua). Ajattele itseäsi tekemässä työtäsi, joka on kuitenkin vain työtä ja se riittää, että teet siinä parhaasi. Sinut on Valittu tähän tehtävään ja mitään sen enempää kuin mitä olet, sinun ei tarvitse olla. Opit ajan kanssa, rohkene kysyä apua myös, sillä se on vahvuus eikä missään nimessä heikkous. Saatat rohkaista muuta kanssaihmistä tekemään saman jos aidosti kysyt neuvoa ja myönnät tietämättömyytesi jossain. Monilla voi olla samoja pelkoja, mutta vasta esimerkki voi olla laukaiseva tekijä rohkaistua toimimaan samoin itse. Osaamattomuuden myöntäminen on sekä itsensä että muiden kannalta usein pidemmälle kantava ratkaisu kuin epävarmana ahdistuminen tai kaiken kääntäminen pätemiseksi epävarmuuden peittämiseksi.

Toivon rohkeutta sinulle, että uskot itseesi ja uskallat myös olla vain ihminen - kuten me kaikki muutkin - erehtyen ja siltikin vielä uskaltaen! Se antaa paljon kun huomaa oppivansa ja olevansa aika hyvä, sallien siis samalla sen epätäydellisyyden. :) Oikein hyvää jatkoa!

T: AP

Mikä on se prosessi miten psyykkiset tekijät voi aiheuttaa aivojen totaalista pitkäaikaista toimimattomuutta? Mitä silloin aivoissa tapahtuu? Vai onko sellainen mahdollista edes?

Olen ollut n.5 vuotta sinkkuäitinä ennenkuin aloin seurustelemaan ihanan miehen kanssa n. 2kk sitten. Kaikki on sujunut hyvin ja olen todella rakastunut. Minulla on myös varma tunne siitä, että mies aidosti välittää minusta ja lapsestani ja että tämä juttu kestää. Asumme kuitenkin vielä tällä hetkellä eri paikkakunnilla ja työasioiden vuoksi yhteistä aikaa on joskus vaikea järjestää, mistä pääsemmekin itse aiheeseen: Minulla on huono omatunto, kun mies kertoo ikävöivänsä, mutta en itse tunne samoin. Olenko vain liian tottunut olemaan ja tulemaan toimeen omillani? Rakastan miestä ja arvostan yhteistä aikaamme, mutta en kaipaa sitä yhtä paljon kuin hän. Kasvanko ajan kanssa ajatukseen yhteen muuttamisesta ja oikeasta arjen jakamisesta? Mitä jos kaikesta huolimatta ahdistun ja koen etten saa tarpeeksi aikaa itselleni?

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 19:48"][quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 19:34"]

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 19:26"]

Miten toimia kun facebookissa yks mies koko ajan kirjoittaa keskusteluun viestiä ja en jaksaisi jutella? Olen yrittänyt olla huomioimatta, mutta jatkaa vaan kirjoittamista ja ihme juttujen kirjoittamista. Joka päivä. En tohtis ihan suoraan laittaa että lopeta.

[/quote]

Onko läheinen henkilö? Täytyykö teidän pysyä väleissä?

Jos sanoisit, että anteeksi en ihan näin usein ehdi aktiivisesti täällä kirjoitella. Tai ettet osaa auttaa häntä/kommentoida/ottaa kantaa häntä mietityttäviin asioihin, olet kiireinen ja hoidat lähinnä tärkeimmät töihin/muuhun sosiaaliseen elämään liittyvät "velvollisuudet" Facebookin kautta, etkä juurikaan käytä keskusteluun. "Ei tarvitse ottaa henkilökohtaisesti" -tyyliin. Ja sitten vain jätät vastaamatta, kyllä se aikanaan rauhoittuu.
T: AP

[/quote]

Aika läheinen ja näyttää siltä ettei rauhoitu, tekstiä pukkaa. Tänäänkin on kirjoitellut ja olen vastannut yksisanaisesti, mutta ei tajua. Ehkä tulee joku tunnin tauko ja taas  uusi kysymys "mikä fiilis?" ja jos jättää huomioimatta, niin jatkaa yksinpuhelua, vastaa siis tyyliin "täällä ok" jne...Nyt lopetin kommentoinnin, niin on ollut hiljaa 30 min. Jaksaisin tuota noin 2 krt/viikko, mut joka päivä kysymystulva ja samat kyssärit tyyliin "mitä kuuluu?", "onko poikas kotona?", "mitäköhän tänään telkusta?" ja aina vastaan samoin, joten en tajua miksi jatkaa. Huoh, täytyy varmaan kokeilla sanoa jtn. olen nyt puhelimessa ei pysty jutteleen tai en jaksa jutella.

[/quote]

Hei, olen ollut samassa tilanteessa. Mies oli kiinnostunut ja luuli että niin olen minäkin vaikka seurustelin. Tutustuimme samalla kurssilla ja koska sosiaalisena juttelin kaikille niin lopulta syytti mua humalassa verkkojen virittelystä joka suuntaan. Ratkaisin jutun näkyvyysasetuksilla fb:ssa. Laitoin siin chattistatukseni hänen osaltaan offlineksi ja loppui se jatkuva lähentely. Tuskin edes tajusi mitä olin tehnyt, ajatteli varmaan että vähensin fb:ssä vierailua tai että menimme aina ristiin.

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 21:50"]

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 19:22"]Olen psykologiaa opiskellut ja työkseni autan ihmisiä vaikeissa elämäntilanteissa. Nyt olen hieman tylsistynyt tähän iltaani ja voin mielelläni auttaa Sinua hankalassa elämäntilanteessasi jos pohdit vaikkapa jotain tilannetta, kuinka toimia, tai jokin painaa mieltäsi. :)

Toisin sanoen, kysy mitä vaan. Autan jos osaan.

[/quote]

No miten saisin pimppiä?

[/quote]

Saat toki "pimppiä" helpostikin sitä halutessasi, joko netistä tai baarista tai oikeastaan mistä vaan, missä ihmiset kanssakäyvät. Mutta näistä voi joskus jäädä sekä tälle toiselle osapuolelle että sinulle epämiellyttäviä tunteita jälkikäteen jos lähtökohtainen päämäärä on pimppi ja monet muut asiat unohtuvat. Jos olet epävarma persoona ja tarvitset rohkaisuryyppyä tällaiseen, tai etenkin jos haet seuralaisesi baarista, on suuri riski unohtaa sekä ehkäisy että harkintakyky sen suhteen, kuka aidosti vapaasta halustaan haluaa kanssasi seksiä ja kuka ei. Se on hyvin vaarallista sillä et voi olla varma, onko kumppanisi harkintakyky riittävä. Sama pätee internetin tai minkä vaan muun kautta hankittua seksiseuraa, joka on sinulle muuten tuntematonta.

Tulisi kantaa vastuu myös muista kuin itsestään, mitä näihin tilanteisiin tulee. Hyvin humalaisen tai muuten tuntemattoman ja mahdollisesti henkisesti rikkinäisen naisen hyväksikäyttö jättää taatusti kyseiselle henkilölle jonkinasteiset traumat sekä ehkäpä sinullekin tunnontuskat. Tällaista ei seksin tulisi olla, vaan perustua luottamukseen.

Joten suosittelen etsimään ensisijaisesti kumppania, johon luotat. Heihin voit törmätä internetissä, harrasteissa, koulussa/töissä, missä vaan. Pakolla ei kannata kuitenkaan etsiä, vaan olla ensin sinut itsensä kanssa, jotta voi olla sinut toisen ihmisen kanssa. :)

T: AP

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 21:58"]

Olen 39-vuotias. Meillä on 3 ja 1-vuotiaat lapset. Haluaisin vielä yhden, mutta mieheni ei enää jaksa, hän haluaa käyttää rahat, ajan ja voimat näihin kahteen lapseen. Meillä on ollut aika raskasta ja parisuhde on kärsinyt valvomisesta ja uhmaikäisen kanssa taistelusta. yhteistä aikaa ei juurikaan ole ollut. Silti minulla on vahva tunne, että perheeseemme kuuluisi vielä yksi lapsi. Mitä pitäisi tehdä? 

[/quote]

Voisiko olla mahdollista, että ristiriitaa syntyy monista eri tekijöistä: ikäsi aiheuttaa sinne tietynlaista alitajuista paniikkia "nyt tai ei koskaan"-ajatuksella, mies ei tunnetilaasi ymmärrä kummastellessaan jo ennestään stressaavanoloista tilannetta ja yhteisen aikanne puutetta ja kaiken oman stressisi keskellä et oikein ehdi miettiä edes motiivejasi siihen, miksi tämä kolmas lapsi sinulle on niin tärkeä? Mitä se toisi perheeseenne lisää, miksi koet epäeheyttä perheesi suhteen tässä tilanteessa? Ethän yritä paikata jotain muuta haluamalla tätä lasta?

Koita kirjata, edes mielessäsi, ylös mahdollisimman tarkoin pohdiskellen syitä, mitä enemmän tämä lapsi teille toisi. Koita sitten miettiä, mitä toisi tilanne jos lasta ei enää tulisi. Hyvät ja huonot puolet, miettiä rauhassa ja ajatellen asiaa koko perheen kannalta. Olet näiden kahden pienen lapsen äiti ja heitä kohtaan olisi todella hyvä kun osaisit nauttia melko tuoreesta äitiydestäsi heidän kanssaan, kohdistaa ajatuksesi ja rakkautesi heihin. Samoin pikkulapsiperheen arki on voimiavievää jo kahden lapsen kanssa, ja jos miehesi kanssa yhteisestä ajasta jo nyt haaveilet kovasti, voisi ehkä olla parempi miettiä nyt asia kunnolla loppuun. Siihen sinulla on aikaa vielä hyvinkin. Muista myös miehesi kaipaavan varmasti sinua ja yhteistä aikaanne, jutelkaa tästä.

Äitiys on pitkä matka ja sen sijaan, että jäisit jumittamaan unelmaan vielä yhdestä lapsesta liiaksi, kokeile hetki sysätä tämä ajatus sivuun. Sen sijaan anna mahdollisuus itsellesi ja perheellesi nauttia perheestänne tuollaisena kuin se nyt on. Avaa silmäsi sille, mitä elämäsi nyt on ja arvosta niitä hyviä puolia, joita juuri nyt elämässä tapahtuu ja elä hetkessä ja heille, joita ympärilläsi on. Jos vielä pitkään tämä tunne lapsensaannista jää kalvamaan, on keskustelun paikka uudestaan.

Mutta nyt toivotan sinulle nautinnollista kesänjatkoa nykyisen perheesi kanssa! He ovat ansainneet huomiosi! :)

T: AP

Tuntuu etten ikinä löydä hyvää miestä.erosin lasteni isästä 13 vuotta sitten.sen jälkeen on ollut muutamia lyhyitä suhteita.

Rakastun aika helposti, nykyään vaan tuntuu ettei se kannata.en ole mitenkään "ripustautuvaa"tms.tyyppiä, mielummin etenen hitaasti ja varovasti, muttei sekään auta.

Tuntuu niin äärettömän surulliselta, olen jo 43v ja edelleen yksin.

Voin minä vielä vastailla, mutta alleviivaan nyt sitä, etten ole alan ammattilainen. Olen sanonut sen alusta asti. Elän vain todella tiiviisti näiden asioiden kanssa tekemisissä sekä keskustelen näistä alan ammattilaisten kanssa päivittäin. Eikä kukaan ole "toimiani tutkinut", sillä en ole esiintynyt koskaan minään muuna kuin olen. Ajatuksiensa sekä apunsa tarjoaminen ei kai ole vielä toistaiseksi tuomittavaa. :)

Olisikin epäreilua jättää vastaamatta kirjoittaneille. Koitan pikkuhiljaa edetä vastauksissa ja jos joku kysymys jää minulta välistä huomaamatta, sanokaa ihmeessä niin otan sen seuraavaksi.

T: AP