Onko sinulla hankala tilanne? Minä autan. :)

Minulle tulee pian tilanne, jossa jään pitkiksi ajoiksi kaksin pienen lapsen kanssa kotiin. Mies siis tulee silloin vain joinain viikonloppuina kotiin. Minulla ei ole ystäviä kaupungissa, jossa asun (eikä sen lisäksikään kuin kaksi). Perheenikin asuu toisessa kaupungissa, enkä ole heidän kanssa kovin läheinenkään. Niin ja ei ole ajokorttiakaan, joten kaikkialle on mentävä kävellen.

Eli mitään seuraa ei tule oikeastaan lapsen lisäksi olemaan. Miten selviän?

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 20:13"]

Haluaisin vihdoin lähteä mieheni kanssa jouluksi matkoille koska en halua enää olla täyttämässä muiden odotuksia, noudattaa itseä kiinnostamattomia perinteitä, olla varpaillaan ettei loukkaa jotakuta teki sitten niin tai näin. En pidä siitä että muutamalle päivälle asetetaan suhteettomia odotuksia, se tuntuu keinotekoiselta. muulloin pidän sukulaisten luona kyläilystä kun ei ole niin latautunutta. Mieheni haluaa viettää joulut samaan malliin kuin ennenkin ja haluaa minut mukaansa. Mitä tehdä?

[/quote]

Anteeksi tämä 22:n kirjoittaja! En tiedä kuinka meni minulta ohi. Kyllä, vastaan ihan pian tähän.

T: AP

19 jäi myös ilman vastausta :(

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 20:11"]Mieheni on todella heikko hermoinen. Hän haukkuu minua lasten kuullen ja pelkään, että lapset alkavat puhua kohta minulle samoin. Hän on aggressiivinen suuttuessaan, muttei kuitenkaan ole koskaan lyönyt. Uhkailee kuitenkin esim. heittävänsä meidät pihalle.. Hänen omassa toiminnassa ei koskaan ole mitään vikaa.. Minä sen sijaan olen syypää kaikkeen. Hän on todella narsistinen. Olen niin väsynyt jatkuvaan riitelyyn ja haukkuihin. En halua, että lapsistani tulee samanlaisia. Mitä teen?!

. Onkohan meillä mahdollisesti sama mies :D ? Mä kyllä sanoin ukolle etten kuuntele mitään asiattomuuksia ja että meiltä kyllä löytyy ohikin... Lapsille olen sanonut suoraan ikätasojensa mukaisesti, että isillä on ihan omia ongelmia. Me ei voida niille mitään, eikä ne ole meidän syytä. Valmis olen hakemaan ukon kanssa apua, mutta äidiksi, terapeutiksi tai palvelijaksi en kyllä ala. Äläkä ala sinäkään.

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 20:13"]

Haluaisin vihdoin lähteä mieheni kanssa jouluksi matkoille koska en halua enää olla täyttämässä muiden odotuksia, noudattaa itseä kiinnostamattomia perinteitä, olla varpaillaan ettei loukkaa jotakuta teki sitten niin tai näin. En pidä siitä että muutamalle päivälle asetetaan suhteettomia odotuksia, se tuntuu keinotekoiselta. muulloin pidän sukulaisten luona kyläilystä kun ei ole niin latautunutta. Mieheni haluaa viettää joulut samaan malliin kuin ennenkin ja haluaa minut mukaansa. Mitä tehdä?

[/quote]

Onko mitään mahdollisuuksia, että saisit miehesi kokemaan lainkaan mukavana ajatuksen toisenlaisesta joulusta? Kuulostaa, että miehellesi perinteet ovat tärkeitä, sinulle tosiaan lähinnä pakkopullaa ja jopa tavallisia vierailuja stressaavampia. Ymmärrän, ettei tunnu kivalta joutua itsellesi teennäisen oloiseen tilanteeseen niinkin tärkeänä juhlapyhänä kuin joulu. Mutta miehesi kokee toisin, näkee asiat eri vinkkelistä ja hänellä voi olla tiukkakin tunneside näihin perinteisiin. Usein vaan kuitenkin on niin, etteivät miehet näitä asioita aivan näin suoraviivaisesti ilmaise.

Kysymys on hyvin hankala, sillä on mahdotonta vastata kysymykseen siitä, kumman hyväolo painaa tässä vaakakupissa enemmän. Sanoisin kuitenkin, että minusta sinulla on oikeus perustella miehellesi, miksi haluaisit edes yhden kerran sinua miellyttävän, perinteistä poikkeavan joulun. Koska olette kuitenkin suurimman osan jouluistanne viettäneet miestä miellyttävien perinteiden mukaan. Ja tämäkin sinun on hyvä sanoa ääneen, että kaipaisit nyt aivan oikeasti muuta ja kokea positiivisemmin tuntein joulun.

Mutta mikäli miehesi on kovasti vastaan, on turha pakottaa. Silloin pilalle menee sinunkin joulusi entistäkin enemmän kun huonolla mielellä oleva miehesi osoittaa mieltään matkallanne. Tällöin vaihtoehdoiksi jäävät sinun yksin tekemäsi matka tai se, että hyväksyt sen, että joulut ovat toistaiseksi tällaisia, mutta ehkä jatkossa myös miehesi kokee toisin.

Todella tympeän tyypillinen vastaus, mutta jutelkaa. Aivan oikeasti sanot ilman syyttelyä ja provosointia, että ihan tosissaan haluaisit vaan joulun hänen kanssaan, viettää ilman stressiä ja aidosti nauttien. Jos miehesi on lainkaan fiksu, hän jää asiaa kyllä miettimään edes alitajuisesti ja jos ei tämä joulu ole se toisenlainen joulu, ehkä seuraava jo on kun asiaa on sulateltu. Joulu on kerran vuodessa, niitä tulee ja menee ja tasapuolista olisi, että kummankin haluja tekemisten suhteen kuunneltaisiin.

T: AP

On varmaan sama mies :D Olen puhunut miehen kanssa sadat kerrat kuinka kyllästynyt olen ainaiseen haukkumiseen ja riitelyyn.. Mutta syypää kaikkeen olenkin minä itse, siis hänen mielestään. Olen viittä vaille valmis lähtemään, mutta lasten takia yritän vielä pitää tämän perheen kasassa. Niin hullulta kuin se kuulostaakin. Elämä narsistin kanssa on vaan niin kuluttavaa, etten tiedä mitä tekisin. 

Aloitin uudessa työpaikassa. Työ on minulle aika uutta ja todella vaativaa. Koen olevani siellä aika yksin. Monet työasiat vaivaavat vielä töiden jälkeenkin. Nyt Juhannuskin on mennyt osittain niin, että pohdin työasioita ja mahdollisia tehtyjä virheitä. Miten saisin itseni tasapainoon ja oloni rauhalliseksi?

Mieheni on todella heikko hermoinen. Hän haukkuu minua lasten kuullen ja pelkään, että lapset alkavat puhua kohta minulle samoin. Hän on aggressiivinen suuttuessaan, muttei kuitenkaan ole koskaan lyönyt. Uhkailee kuitenkin esim. heittävänsä meidät pihalle.. Hänen omassa toiminnassa ei koskaan ole mitään vikaa.. Minä sen sijaan olen syypää kaikkeen. Hän on todella narsistinen. Olen niin väsynyt jatkuvaan riitelyyn ja haukkuihin. En halua, että lapsistani tulee samanlaisia. Mitä teen?!

Isäni on tuollainen eikä ole siitä paremmaksi muuttunu, ehkä hieman hullummaksi ajan myötä. Äitini on hiljainen ja myötäilevä, koittaa vältellä suuttumisen aiheuttavia tilanteita ja ehkä kuvittelee että tilanne korjaantuisi. On ollut järkyttävää seurata veljeeni ja äitiini kohdistuvaa tyrannisointia, olen itsekin saanut sitä osakseni mutta onneksi muutin aikaisin pois kotoa. Huomaan samoja sairaita käytösmalleja itsessäni ja veljessäni. Nyt olen tehnyt päätöksen etten halua olla tekemisissä isäni kanssa ja toivon että pystyn korjaamaan sekä oman että veljen käytöksen suuntaa. Kenenkään ei tarvitse sietää tuollaista! Minua suorastaan kuvottaa tuollainen koska olen kokenut sen! Suosittelen pistämään miehesi selkä seinää vasten, pyydä apua itsellesi tai eroa

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 20:23"]

Olen tämän keskustelun aloittaja, ongelma on edelleen läsnä enkä tiedä mitä tekisin.

http://www.vauva.fi/keskustelu/4200600/ketju/taysin_kadeton_aikuinen_mita_tehda

[/quote]

Paljon pakkoneurooseja, ehkä sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja muita hoitoa vaativia oireita. Et voi toki aikuista ihmistä pakottaa, mutta olisi suuri palvelus kertoa huolesi hänelle aidosti, rauhallisesti ja dramatisoimatta, ehkä kuitenkin hieman kiertäen eikä aivan suoraan paukautettuna. Nämä ovat vaikeita tilanteita, sillä sinulla on oikeus huoleesi, mutta hän saattaa olla hyvin herkkä loukkaantumaan, suuttumaan ja jopa katkaisemaan välit sinuun, mikäli epäilet hänellä olevan mielenterveydellisiä ongelmia. Ne ovat herkkä ja henkilökohtainen asia kaikille, ja niiden suhteen tulee olla hienotunteinen.

Oikeastaan ainoa mitä voit tehdä, on koittaa tukea ystävääsi omatoimisempaan, vähemmän rajoitteiseen ja normaaliin elämään. Ei valitettavasti ole sinulle kuuluva asia se, että hänen vanhempansa paapovat lastaan. He tekevät sitä silkkaa välittämistään, vaikkakin samalla ruokkivat käytöksen jatkumista. Mutta ulkopuolisena et tosiaan voi tuohon suoraan puuttua. Esimerkillä kuitenkin voit. Voit tukea ystävääsi rohkaisemalla mukaan kauppaan ja muihin mainitsemiisi vaikeisiin tilanteisiin, koittamalla puolihuolimattomasti tukea tsemppaavin sanoin häntä ahdistavien asioiden käsittelyä.

Sinun tulee myös hyväksyä se, ettet voi tehdä kaikkea. Yritä parhaasi olla tukena ja välittää. Aikuinen ihminen ei vaan välttämättä opi, eikä ole reilua sekään, että otat huolen tästä omalle kontollesi liikaa. Pelastaa et yksinään häntä voi, mutta ystävä ja tuki voit olla, pienien tekojen ja läsnäolon kautta.

T: AP

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 19:22"]Olen psykologiaa opiskellut ja työkseni autan ihmisiä vaikeissa elämäntilanteissa. Nyt olen hieman tylsistynyt tähän iltaani ja voin mielelläni auttaa Sinua hankalassa elämäntilanteessasi jos pohdit vaikkapa jotain tilannetta, kuinka toimia, tai jokin painaa mieltäsi. :)

Toisin sanoen, kysy mitä vaan. Autan jos osaan.

[/quote]

No miten saisin pimppiä?

Olen 39-vuotias. Meillä on 3 ja 1-vuotiaat lapset. Haluaisin vielä yhden, mutta mieheni ei enää jaksa, hän haluaa käyttää rahat, ajan ja voimat näihin kahteen lapseen. Meillä on ollut aika raskasta ja parisuhde on kärsinyt valvomisesta ja uhmaikäisen kanssa taistelusta. yhteistä aikaa ei juurikaan ole ollut. Silti minulla on vahva tunne, että perheeseemme kuuluisi vielä yksi lapsi. Mitä pitäisi tehdä? 

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 20:27"]

Olen tavallaan kahden miehen loukussa. Eksä on aivan ihana, mutta meidän välillä ei voi mitään tapahtua, asutaan eri maissa ja tulevaisuudenhaaveet on vähän erilaiset. 3 kk eron jälkeen hankkiuduin puolivahingossa seksisuhteeseen naimisissa olevan miehen kanssa. Eksäni on paras ystäväni ja sanoi, ettei aio olla kanssani tekemisissä jos tää touhu jatkuu. Mä olen läheisriippuvainen ja salaseksi piristää. Tiedän tekeväni väärin, mutta jostain käsittämättömästä syystä en halua pahoittaa rakastajani mieltä ja "jättää" häntä. Haluan pitää välit eksääni hyvinä ja mahdollisimman nätisti sanoa tälle toiselle miehelle, että menee ja elää elämänsä onnellisena vaimonsa kanssa. Tää mies on ihastunut muhun, mulla ei ole tunteita häntä kohtaan ja hän tietää sen.

ps. Mulla on jo diagnosoitu dissosiaatiohäiriöepäily ja määrittämätön pitkäaikainen mielenterveyshäiriö

[/quote]

Sanot ja ymmärrät itsekin olevasi läheisriippuvainen. Tämän huomioonottaen, tajuat varmasti itsekin liikkuvasi mielesi kannalta vaarallisilla vesillä ja jopa itsetuhoisesti. Paras tie ei ole aina se helpoin. Ei ole aina kivaa laittaa asioita kuntoon kaikkien negatiivisten tunteiden, ajatusten ja myös jossain määrin muiden seurausten vuoksi.

Rehellisesti sanottuna luen rivien välistä, että tämä suhde on sinulle hyvinkin paljon tärkeämpi kuin mitä kirjoitat ja vähättelet. Ja että kiintymys tulisi vain miehen puolelta. Jos asia olisi sinulle selkeä, koko ongelmaa ei olisi. Sanon rehellisesti omiinkin kokemuksiini nojaten, että mitä aiemmin "repäiset laastarin" ja irrottaudut seksisuhteesta, sen parempi. Se tulee aiheuttamaan ristiriitaisia tunteita, ehkä hyväksikäytetyn ja tyhmäksi tehdyn olotiloja, haluja palata välillä takaisin tuohon, mutta mies on varattu ja näin olisi paras toimia. Tulet kiittämään vielä itseäsi tästä suoraselkäisyydestä.

Koska tilanteesi on noin hankalasti hahmotettava, tunteesi ristiriitaisia ja mielesi hieman sekainen, sanoisin, että ota elämäsi haltuun muiden asioiden kuin miesten kautta. Ei ole hyvä elää kenenkään toisen kanssa ennen kuin osaa elää itsensä kanssa. Läheisriippuvaiselle tätä on toki hölmöäkin sanoa, mutta toivon sinun voivan keskustella näistä hyvän terapeutin kanssa. Kaikkea hyvää!

T: AP

Joulun pakoilija vastaa vielä, asiasta on puhuttu miehen kanssa useita kertoja ja puitu asiaa eri kanteilta, olen kertonut miksi en pidä joulusta ja mistä taas pitäisin. Olen sanonut että tästä ei tarvitse tulla joka jouluinen tapa, ehkä en itsekään halua sitä toista kertaa, mutta todella olisin kokeilun tarpeessa. Nyt olisi vielä helppo kokeilla kun ei ole lapsia, silloin perinnepainostus saanee uudet mittasuhteet. Olen tarjonnut vaihtoehtoja matkasta lähelle ja kauas, mökille, vain kotona olemisesta(siitä en itse niin ilahdu mutta kävisi kompromissina) mutta mikään muu ei käy.

Tiedän että saan tahtoni läpi vetoamalla tasapuolisuuteen, hänen tyylisiä jouluja on ollut koko yhdessäoloaikamme 10v ja haluan tätä nyt edes tämän yhden kerran. Kummankin logiikan mukaan asian kuuluisi kääntyä minun voitokseni, mutta en näe mitään hyötyä siitä että saan hänet matkalle voitettuani väittelyn ilman todellista halua matkustaa. Olen kallistumassa yksin matkustamisen puolelle.

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 21:58"]Olen 39-vuotias. Meillä on 3 ja 1-vuotiaat lapset. Haluaisin vielä yhden, mutta mieheni ei enää jaksa, hän haluaa käyttää rahat, ajan ja voimat näihin kahteen lapseen. Meillä on ollut aika raskasta ja parisuhde on kärsinyt valvomisesta ja uhmaikäisen kanssa taistelusta. yhteistä aikaa ei juurikaan ole ollut. Silti minulla on vahva tunne, että perheeseemme kuuluisi vielä yksi lapsi. Mitä pitäisi tehdä? 

[/quote]

Nussi jonkun muun miehen kanssa. Tämä on valitettavasti vastaukseni.

AP

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 21:01"]

Mistä johtuu aikuisen ihmisen itkuherkkyys? Alan helposti itkeä esim. riitatilanteessa, mutta myös, jos pitää keskustella jollekin "auktoriteetille" kuen esimiehelle tai lääkärille. Tuntuu, että jännitän sellaista keskustelua, jossa jollain tapaa puhutaan "vakavasti". Eli jos minulla on joku ongelma, mistä pitää keskustella, niin jännitän niin paljon, että alan helposti itkeä. Mistä johtuu? Voiko olla jotain hylätyksi tulemisen pelkoa, ainakin miehen kanssa riidellessä?

[/quote]

Minusta mietit ja osaat käsitellä ajatuksissasi omaa tilannettasi jo melkoisen hyvin. Tiedostaminen on hyvä, ymmärrys siitä, että tällainen minä olen ja miksiköhän niin. Kuulostaa, että olet herkkä ihminen, ehkä itsetuntosi on jollain tavoin heikko ja kyse voi myöskin olla aivan normaalista, silkasta jännittämisestä. Sitä on kaikilla, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän, toiset kokevat sen ahdistavampana kuin muut ja on myös mahdollista kuvitella tämä suuremmaksi omalla kohdalla kuin muilla.

Joillain ihmisillä jännitys voi aiheuttaa esimerkiksi vapinaa äänessä tai jäsenissä, sydämen tykytystä tai huomattavaa punastumista. Sinulla jännitys purkautuu itkuna. Se on oire jostain, kuten itsekin totesit. Mutta lohdun sanoina haluan todeta, ettet ole yksin ja monet kokevat juuri samaa kuin sinä, vaikket edes kanssaihmisistä sitä näkisi.

Ehkä itsetuntoasi on joku kolauttanut menneisyydessä, jonka vuoksi pelkäät epäonnistumista nytkin? Onko joku pelottavia tilanteita vastaava tilanne ehkä aiheuttanut niin suurta häpeää mielessäsi, että tiedostamattasi ahdistut ja kartat näitä? On aivan normaalia jännittää ja olla herkkä ihminen, mutta jos tämä alkaa liikaa rajoittaa elämääsi, hae toki apua ammattilaisilta. Kuitenkin kannattaa muistaa, että jännityksen tunne on luonnollista. Myös hormonit voivat vaikuttaa itkuherkkyyteen. Syitä voi olla monia. Hae jeesiä ammattiauttajilta ja juttele myös gynekologillesi, voisiko tunneherkkyys johtua esimerkiksi mahdollisesta hormonaalisesta ehkäisystä tai vastaavasta(?). Sinne myös, hyvää kesää!

T: AP

Up.

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 21:13"]

19 jäi myös ilman vastausta :(

[/quote]

Anteeksi! Käyn kysymykset vielä läpi huomenissa ja vastaan. Koitan kuitenkin miettiä ja ajatuksella vastata, joten näissä hieman kestää. Tänään joudun kohta menemään muihin hommiin ja nukkumaan, mutta lupaan vastailla nyt ainakin tähän asti tulleisiin kysymyksiin, kaikkiin.

T: AP

Mitä minun tulisi tehdä ihmisen kanssa, joka on ottanut elämäntehtäväkseen tuhoamiseni? Edustan hänelle sellaisia asioita, joita hän kavahtaa ja pelkää. Siispä hän hallitsee pelkojaan tuhoamalla onneni.

Hän osaa olla aivan ihana ja fiksu mutta myös järjettömän häijy. Hän on käynyt osa osalta läpi fyysisen ja psyykkisen minuuteni ja pyrkinyt osoittamaan minulle kaikki heikkouteni. Kyllä hän toki katuukin ja on hempeä jälkeenpäin, mutta sitten taas aloittaa saman vimmaisen arvioimisprosessin. Hän on tehnyt elämästäni todella rankkaa, enkä meinaa jaksaa.

Miten saisin hänet ymmärtämään, että hän on onnistunut tavoitteissaan ja voisi itseään onnitellen jättää minut jo rauhaan? Mitä sinä tekisit asemassani?

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 20:11"]

Mieheni on todella heikko hermoinen. Hän haukkuu minua lasten kuullen ja pelkään, että lapset alkavat puhua kohta minulle samoin. Hän on aggressiivinen suuttuessaan, muttei kuitenkaan ole koskaan lyönyt. Uhkailee kuitenkin esim. heittävänsä meidät pihalle.. Hänen omassa toiminnassa ei koskaan ole mitään vikaa.. Minä sen sijaan olen syypää kaikkeen. Hän on todella narsistinen. Olen niin väsynyt jatkuvaan riitelyyn ja haukkuihin. En halua, että lapsistani tulee samanlaisia. Mitä teen?!

[/quote]

Jos tilanne todella on näin äärimmilleen kärjistynyt ja ilmapiiri näinkin kurja, miettisin todella vakavasti eron mahdollisuutta. Se on suuren suuri elämänmuutos ja askel elämässä, mutta voit ehkä tehdä sinun itsesi lisäksi myös lapsillesi tässä suuren palveluksen, mikäli sen jaksat asiallisesti loppuun viedä. Ero on aina vaikea, mutta se on erityisen vaikeaa väsyneenä. Siksi olisikin todella hyvä kun sinulla olisi joku, jolle purkaa ajatuksia ja epävarmuuden ja ahdistuksen hetkellä pyytää neuvoa ja tukea.

Olisi todella hyvä, etteivät lapsesi oppisi miehesi käyttäytymismalleja. Kuten sanoit, pelkäät itsekin heidän alkavan käyttäytyä sinua kohtaan samoin. Näin ei käy vain mahdollisesti, vaan ehdottomasti, jos syystä tai toisesta olet suhteessa ajautunut tilanteeseen, jossa sinulla ei ikään kuin ole arvoa ja sinua kohtaan käyttäydytään näin. Ymmärsin, ettei mikään normaali juttelu nyt tilanteessasi auta. Voit toki ehdottaa vaikkapa pariterapiaa, mikäli miehesi ei oikein itse hoksaa käyttäytyvänsä kuten käyttäytyy.

Lapset kuitenkin ottavat mallinsa vanhemmistaan ja ei missään nimessä ole hyvä tai oikein, että tällaiset epäkunnioituksen mallit menevät eteenpäin heille ja heidän käytökseensä. Myös se, mitä et tee (eli esimerkiksi reagoi vahvasti, mutta järkevästi miehesi käyttäytymiseen) toimii esimerkkinä lapsillesi. Kuulostaa, että itsekunnioituksesi on matala. Sitä kannattaa tutkiskella ja ehkä myös sinunkin mennä arvioimaan ammattilaisen kanssa, tulisiko sille tehdä jotain. Vaikket itsesi takia jaksaisi ottaa härkää sarvista, haluat varmasti lastesi parasta. Ja itsestään, heistä ja teidän oikeuksistanne ja turvasta huolehtiva äiti on parasta mitä voit heille tarjota.

T: AP

59 jatkaa vielä, että oikeasti hän vaikuttaa negatiivisesti jaksamiseeni. Olen ollut aiemmin kohtuullisen tasapainoinen ja onnellinen mutta nykyisin ahdistun herkästi, olen tullut pelokkaaksi ja alkanut nähdä painajaisunia. Häntä se ei tunnu haittaavan pätkääkään, on käsittääkseni iloinen asiasta.