Onko sinulla hankala tilanne? Minä autan. :)

Työ ja perhe-elämä ovat hektisiä ja vievät voimat. Kaikki kolme seuraavaa "projektia" olisivat ajankohtaisia ja tarpeen: 1) lyhyttetarapia itselle pitkittyneen masennuksen nujertamiseksi 2) perheneuvolatyöskentely esikoisen "oudon" vuorovaikutuksen ymmärtämiseksi/kehittämiseksi ja sitä kautta että arjen helpottamiseksikin ja 3) pariterapia, jotta meidän parisuhteella voisi olla muuta tulevaisuutta kuin ero heti kun pahimmat ruuhkavuodet helpottaa - nyt eletään lähinnä kämppiksinä lasten kautta ja lakaistaan vaikeat asiat maton alle silläkin uhalla että koko ajan vieraannutaan lisää.

Ongelma on, ettei aika ja rahakkaan taivu tähän kaikkeen yhtä aikaa (perheneuvola ei tosin maksa mitään, mutta virastoaikojen sovittaminen hektisiin työkalentereihin sitäkin vaikeampaa). Missä järjestyksessä noihin kannattaisi mielestäsi panostaa?

Jatkan huomenna vastailua ja koitan tästedes pysyä tarkemmin järjestyksessäkin, skippailematta kysymyksiä.

Hyvää yötä!

T: AP

Ongelmana on minun ja miesystäväni tapaamiset ja näkemisen vähyys.

Näemme tällä hetkellä n. kerran viikossa, pari tuntia kerrallaan vaikka mahdollisuus näkemiseen olisi vaikka joka päivä.

Emme tee juuri mitään yhdessä, arki kun on arkea ja kummallakin on omat harrastuksensa, mutta silloin kun viikonloppuisin olisi aikaa, mies näyttää viihtyvän baareissa, kavereiden luona ja muualla. Jostain syystä en voi tulla mukaan, mikä välillä herättää epäilyksiä, että mitähän tämä oikein tekee.

Samalla miesystäväni jostain kumman syystä näkee tarpeelliseksi yrittää tehdä minut jatkuvasti mustasukkaiseksi, aivan selkeästi ruokkii sitä ja tekee sen tahallaan. Flirttailee muille naisille ja puhuu härskejä juttuja muiden naisten kanssa ja vieläpä minun läsnäollessa, mistä en pidä. Asiasta puhuttaessa ja huomauttaessa asiallisti, vastaus on "Se on vaan läppää"

Olen yrittänyt kertoa vaikka millä tavalla miehelleni, että en kaipaa tällaista touhua ja mikä minulle on tärkeää, mutta aina vastaus on jyrkkä ei; "Mitään ongelmaa ei ole" tai jos yritän asiasta keskustella uudelleen, vastaus on tyyliin "Mehän jo puhuttiin tästä, mitä tässä nyt vielä jankkaat?"

Hieman sekavaa tekstiä, mutta miten ihmeessä minun kannattaisi toimia? Mielestäni käytös minua kohtaan on suorastaan ala-arvoista.

Minua kiusattiin lapsena. Nyt minulla itselläni on pieniä lapsia, ja joka kerta kun jonkun lapsi tekee tai sanoo minun mielestäni lapselleni ilkeästi, reagoin todella vahvasti. Ymmärrän että kyseessä on pienet lapset, jotka eivät vielä ymmärrä tekojensa seurauksia, mutta minun tekisi mieli puolustaa lastani ja tehdä/sanoa ilkeästi takaisin. En kuitenkaan tee tai sano mitään vaan menen jotenkin lukkoon ja olen hiljaa. Ajatukset kyllä sinkoilevat päässä joka suuntaa, mutta koska en osaa toimia järkevästi, joten en toimi ollenkaan. Toisaalta en haluaisikaan puuttua lasten riitoihin (ellei oikeasti vahingoiteta toista fyysisesti) sillä takaisin että lapseni oppisivat pitämään puolensa silloinkin kun en ole paikalla.

Miten oppisin hillitsemään reaktioni, ilman vihaa toista lasta kohtaan ja menemättä lukkoon? Haluaisin osata ajatella tilanteessa järkevästi, ja toimia tarvittaessa rakentavasti.

Miten rohkaisen arkaa lastani pitämään puoliaan?

[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 19:42"]

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 22:34"]

Työ ja perhe-elämä ovat hektisiä ja vievät voimat. Kaikki kolme seuraavaa "projektia" olisivat ajankohtaisia ja tarpeen: 1) lyhyttetarapia itselle pitkittyneen masennuksen nujertamiseksi 2) perheneuvolatyöskentely esikoisen "oudon" vuorovaikutuksen ymmärtämiseksi/kehittämiseksi ja sitä kautta että arjen helpottamiseksikin ja 3) pariterapia, jotta meidän parisuhteella voisi olla muuta tulevaisuutta kuin ero heti kun pahimmat ruuhkavuodet helpottaa - nyt eletään lähinnä kämppiksinä lasten kautta ja lakaistaan vaikeat asiat maton alle silläkin uhalla että koko ajan vieraannutaan lisää.

Ongelma on, ettei aika ja rahakkaan taivu tähän kaikkeen yhtä aikaa (perheneuvola ei tosin maksa mitään, mutta virastoaikojen sovittaminen hektisiin työkalentereihin sitäkin vaikeampaa). Missä järjestyksessä noihin kannattaisi mielestäsi panostaa?

[/quote]

Onko sinulle joku, esimerkiksi psykiatri, erityisesti suositellut nimenomaan lyhytterapiaa hoitomuotona? Pitkittynyt masennus kun usein vaatii aika paljon, mahdollisesti sekä lääkehoitoa (lähes aina) että pidempiaikaisen terapiasuhteen. Siihen on mahdollista saada tukea sekä Kelalta että sosiaalitoimistosta tai vaikkapa nyt pääkaupunkiseudulla HUS:lta. Näistä sinun kannattaa ottaa selvää, mitkä olisivat sinulle mahdollisia mikäli talous on todella tiukilla. Kela-päätöksissä on arviointijakso ja päätöksissä hieman kestää (kuukausia), tuki myönnetään aina vuodeksi kerrallaan. On olemassa myös maksusitoumuksia sekä palveluseteleitä, mutten ole aivan varma, minkälaisen taloudellisen tilanteen ne asiakkaalta vaativat.

Minusta sinun kannattaa aloittaa itsesi "kuntoon laittamisesta". Akuuttia hätää kun ei onneksi perheessäsi ole, vaikka toki huoli näistä kahdesta jälkimmäisestä onkin varmasti koko ajan päällä, niin sinuna etsisin ensin sinulle sopivan psykiatrin arvioimaan tilanteen ja tätä kautta ohjaamaan psykoterapiaan. Ellei sinulla siis jo ole? Joka tapauksessa, lääkehoito ja terapia yhdessä antavat usein parhaan hoitotuloksen (tosin riippuen tietenkin henkilöstä), jolloin psykiatri ja psykoterapeutti toimivat tietyllä tapaa yhteistyössä hoitosuhteessa.

Saatat saada vastauksia ja apuja näihin jälkimmäisiin omasta yksilöterapiastasi. Voitte terapeutin kanssa yhdessä miettiä, miten tulisi seuraavaksi edetä. Hän osaa myös ehkä auttaa lapsesi käytökseen liittyvissä ongelmissa, voit purkaa myös parisuhteeseen liittyviä solmuja ja tätä kautta päästä miettimään, mikä olisi seuraava askel. :)

T: AP

[/quote]

Kiitos! Lääkkeitä olen syönyt 5 vuotta ja muutama vuosi sitten kävin 2 vuotta  Kelan terapiassa, joka paransi oloa, muttei vieläkään ihan "normaaliksi". Äitiysloman ym aikana jäi asian hoito sille tasolle missä oli, kun tunsin, että pahin on takana ja oikeaan suuntaan mennään. Nyt kuitenkin  työterveyslääkärin pakeilla huomattiin, ettei tilanne ole vieläkään ihan ok, vaihdettiin lääkitys paremmaksi ja hän ehdotti tuota 10 kert lyhytterapiaa siihen tueksi. Tavoitteena olisi "täysi toipuminen".

T: 62

Se ikuisuuskysymys - miten päästä yli miehestä? En ollut koskaan aikasemmin tuntenut ketään kohtaan tällä tavalla. Mies sitten ilmoitti että hän tahtoo olla vapaa menemään miten haluaa mutta tahtoo minut silti lähelleen. Sanoi ettei ole velvollinen kertomaan esim. muista panoistaan minulle, koska ei kokisi sen olevan pettämistä. Tuntuu siltä kuin mut olisi jätetty löysään hirteen roikkumaan mistä en uskalla itse lähteä.

Puhuttiin tänään miehen kanssa puhelimessa ja erottiin. Aikoo kuulemma silti pitää yhteyttä. En pysty vastustamaan miehen sanoja ja läsnäoloa jos vielä nähdään, tunteet on liian vahvat. Elämässäni on asiat muutenkin niin levällään, iso elämänmuutos edessä syksyllä ja tarvitsisin miehen tukea. Hän on ollut minulle myös paras ystävä koko suhteemme ajan. Mitä siis tehdä? En ikinä tule saamaan ketään vaan jään aina yksin.

Olen kahden kouluikäisen ydinperheäiti. Vanhempi lapsistani on aina ollut hyvin haasteellinen. Lapsi on todella älykäs ja tietää esim. tasan tarkkaan mitä pitää tehdä ja sanoa jotta minä äitinä suutun. Meillä on jonkin verran tämän haastellisen käytöksen vuoksi kokemusta perheneuvolasta, mutta yhteistyö päättyi kun heillä ei ole resursseja näin helppoihin tapauksiin.

Miehelläni ja minulla on onnellinen ja tasapainoinen parisuhde. Lapsen kanssa vain on hankalaa, yksi jos toinenkin keino on kokeiltu, tuloksetta. Lapsi haastaa riitaa käytännössä koko ajan. Juuri tänään totesin, että meillä ei sellaista ruokailutilsnnetta ole, jonka aikana ei olisi riitaa rai jota ei edellä riita. Olen lopenuupunut :( Mikä enää avuksi? Tukiverkkoa ei oikeastaan ole ja itse vietän lasten kanssa hyvin paljon aikaa, vaikka työssäkäyvä olenkin.

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 22:23"]

Mitä minun tulisi tehdä ihmisen kanssa, joka on ottanut elämäntehtäväkseen tuhoamiseni? Edustan hänelle sellaisia asioita, joita hän kavahtaa ja pelkää. Siispä hän hallitsee pelkojaan tuhoamalla onneni.

Hän osaa olla aivan ihana ja fiksu mutta myös järjettömän häijy. Hän on käynyt osa osalta läpi fyysisen ja psyykkisen minuuteni ja pyrkinyt osoittamaan minulle kaikki heikkouteni. Kyllä hän toki katuukin ja on hempeä jälkeenpäin, mutta sitten taas aloittaa saman vimmaisen arvioimisprosessin. Hän on tehnyt elämästäni todella rankkaa, enkä meinaa jaksaa.

Miten saisin hänet ymmärtämään, että hän on onnistunut tavoitteissaan ja voisi itseään onnitellen jättää minut jo rauhaan? Mitä sinä tekisit asemassani?

[/quote]

On kurjaa sanoa, mutta nämä narsismin piirteet tuntuvat lisääntyvän ihmisissä kovasti. Narsismista yleisesti haluaisin sanoa, että terveen ihmisen tulisi suojella mieltään heidän kanssaan toimiessa niin, etteivät ottaisi aivan samalla tavoin palautteita vastaan kuin "terveiltä" ihmisiltä. Narsisti ei koe empatiaa eikä häpeää, ei syyllisyyttä tai katumusta. Mutta se ei tarkoita, etteikö narsistilla voisi olla paha olla itsensä kanssa, usein ehdottomasti onkin ja eritoten siksi, että käytöksensä ajaa heidät sekä työ- että sosiaalisessa elämässä mitä hankalampiin tilanteisiin. Mutta sen sijaan, että niin sanotusti normaalilla ajattelulla varustettu ihminen nolostuisi, miettisi tapahtunutta ja osallisuuttaan ja muita ihmisiä, narsisti kokee tulleensa loukatuksi ja tämä näkyy uhoavana suuttumuksena.

Kysyit, mitä minä tekisin. Minä olen nähnyt näitä tilanteita monia. Sanoisin sinulle, että lähde pois, katkaise välit. Se on karmeaa ja rankkaa, koska hän osaa olla sinulle myös lämmin ja ihana, parempi kuin kukaan ehkä jopa. Ja silloin antaa herkästi anteeksi, uuden mahdollisuuden ikään kuin ja uskoo, että kyllä tämä tästä. Ei se muutu siitä mihinkään ja valitettavasti et häntä voi parantaa. Joudut sanomaan nätisti, ettei teidänvälinen suhteenne ole nyt enää sitä mitä kaipaat. Älä syytä, älä tartu mihinkään asioihin (jos vaan mahdollista), vaan yritä vaan ilman suurempia selittelyjä päästä omaan elämääsi, johon hän ei kuulu.

Harvoin sanon näin suoraan, mutta mielestäni narsistiset ihmiset ovat vaan liian haastavia ja hyvin epäreilulla tavalla (ehkä kylläkin tavallaan syyntakeettomaasti) hyväksikäyttävät erityisesti kilttien, empaattisten ja anteeksiantavaisten ihmisten tunteita. Lopulta nämä ihmiset kokevat itse itsensä typeräksi, eikä se ole oikein. Olisi vain tärkeää ymmärtää, koska tulisi lähteä suojellakseen itseään.

Myös sinulle, oikein hyvää jatkoa ja toivottavasti sinulla riittää voimia tästä ihmisestä eroonpääsyyn! Näin suoraviivainen nyt vain tällä kertaa on neuvoni, joka perustuu sekä omiin että muiden kokemuksiin. Voimia!

T: AP

[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 22:43"]

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 22:23"]

Mitä minun tulisi tehdä ihmisen kanssa, joka on ottanut elämäntehtäväkseen tuhoamiseni? Edustan hänelle sellaisia asioita, joita hän kavahtaa ja pelkää. Siispä hän hallitsee pelkojaan tuhoamalla onneni.

Hän osaa olla aivan ihana ja fiksu mutta myös järjettömän häijy. Hän on käynyt osa osalta läpi fyysisen ja psyykkisen minuuteni ja pyrkinyt osoittamaan minulle kaikki heikkouteni. Kyllä hän toki katuukin ja on hempeä jälkeenpäin, mutta sitten taas aloittaa saman vimmaisen arvioimisprosessin. Hän on tehnyt elämästäni todella rankkaa, enkä meinaa jaksaa.

Miten saisin hänet ymmärtämään, että hän on onnistunut tavoitteissaan ja voisi itseään onnitellen jättää minut jo rauhaan? Mitä sinä tekisit asemassani?

[/quote]

On kurjaa sanoa, mutta nämä narsismin piirteet tuntuvat lisääntyvän ihmisissä kovasti. Narsismista yleisesti haluaisin sanoa, että terveen ihmisen tulisi suojella mieltään heidän kanssaan toimiessa niin, etteivät ottaisi aivan samalla tavoin palautteita vastaan kuin "terveiltä" ihmisiltä. Narsisti ei koe empatiaa eikä häpeää, ei syyllisyyttä tai katumusta. Mutta se ei tarkoita, etteikö narsistilla voisi olla paha olla itsensä kanssa, usein ehdottomasti onkin ja eritoten siksi, että käytöksensä ajaa heidät sekä työ- että sosiaalisessa elämässä mitä hankalampiin tilanteisiin. Mutta sen sijaan, että niin sanotusti normaalilla ajattelulla varustettu ihminen nolostuisi, miettisi tapahtunutta ja osallisuuttaan ja muita ihmisiä, narsisti kokee tulleensa loukatuksi ja tämä näkyy uhoavana suuttumuksena.

Kysyit, mitä minä tekisin. Minä olen nähnyt näitä tilanteita monia. Sanoisin sinulle, että lähde pois, katkaise välit. Se on karmeaa ja rankkaa, koska hän osaa olla sinulle myös lämmin ja ihana, parempi kuin kukaan ehkä jopa. Ja silloin antaa herkästi anteeksi, uuden mahdollisuuden ikään kuin ja uskoo, että kyllä tämä tästä. Ei se muutu siitä mihinkään ja valitettavasti et häntä voi parantaa. Joudut sanomaan nätisti, ettei teidänvälinen suhteenne ole nyt enää sitä mitä kaipaat. Älä syytä, älä tartu mihinkään asioihin (jos vaan mahdollista), vaan yritä vaan ilman suurempia selittelyjä päästä omaan elämääsi, johon hän ei kuulu.

Harvoin sanon näin suoraan, mutta mielestäni narsistiset ihmiset ovat vaan liian haastavia ja hyvin epäreilulla tavalla (ehkä kylläkin tavallaan syyntakeettomaasti) hyväksikäyttävät erityisesti kilttien, empaattisten ja anteeksiantavaisten ihmisten tunteita. Lopulta nämä ihmiset kokevat itse itsensä typeräksi, eikä se ole oikein. Olisi vain tärkeää ymmärtää, koska tulisi lähteä suojellakseen itseään.

Myös sinulle, oikein hyvää jatkoa ja toivottavasti sinulla riittää voimia tästä ihmisestä eroonpääsyyn! Näin suoraviivainen nyt vain tällä kertaa on neuvoni, joka perustuu sekä omiin että muiden kokemuksiin. Voimia!

T: AP

[/quote]

Tähän haluan siis lisätä, että ihan persoonallisuushäiriön tasolla narsismiin liittyy aina usein traumaattiset kokemukset lapsuudessa tai varhaislapsuudessa. Narsistinen kuori on ikään kuin suojakuori kaikelle sille, ettei ehkä tullut hyväksytyksi, yrittää nyt kompensoida ja on lopulta alkanut itsekin ehkä uskomaan siihen kaikkeen, minkälaisen kuvan itsestään muille pyrkii viestittämään. He ovat äärimmäisen haastavia myös terapiasuhteissa, sillä ovat herkkiä loukkaantumaan ja suuttumaan, syyllistämään ja valitettavasti monet myös kovin älykkäitä, mikä ennestään mutkistaa tilannetta.

T: AP

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 22:38"]

Ongelmana on minun ja miesystäväni tapaamiset ja näkemisen vähyys.

Näemme tällä hetkellä n. kerran viikossa, pari tuntia kerrallaan vaikka mahdollisuus näkemiseen olisi vaikka joka päivä.

Emme tee juuri mitään yhdessä, arki kun on arkea ja kummallakin on omat harrastuksensa, mutta silloin kun viikonloppuisin olisi aikaa, mies näyttää viihtyvän baareissa, kavereiden luona ja muualla. Jostain syystä en voi tulla mukaan, mikä välillä herättää epäilyksiä, että mitähän tämä oikein tekee.

Samalla miesystäväni jostain kumman syystä näkee tarpeelliseksi yrittää tehdä minut jatkuvasti mustasukkaiseksi, aivan selkeästi ruokkii sitä ja tekee sen tahallaan. Flirttailee muille naisille ja puhuu härskejä juttuja muiden naisten kanssa ja vieläpä minun läsnäollessa, mistä en pidä. Asiasta puhuttaessa ja huomauttaessa asiallisti, vastaus on "Se on vaan läppää"

Olen yrittänyt kertoa vaikka millä tavalla miehelleni, että en kaipaa tällaista touhua ja mikä minulle on tärkeää, mutta aina vastaus on jyrkkä ei; "Mitään ongelmaa ei ole" tai jos yritän asiasta keskustella uudelleen, vastaus on tyyliin "Mehän jo puhuttiin tästä, mitä tässä nyt vielä jankkaat?"

Hieman sekavaa tekstiä, mutta miten ihmeessä minun kannattaisi toimia? Mielestäni käytös minua kohtaan on suorastaan ala-arvoista.

[/quote]

Viimeinen lause tiivistää monella tapaa koko viestisi sisällön. Jos luet sen nyt uudestaan ajatellen sen vaikkapa jonkun muun kirjoittamana, mitä vastaisit hänelle?

Kuulostaa kuin jostain syystä et nyt arvostaisi itseäsi, haet jotain turvaa, jota tämä mies ei sinulle osaa ja halua tarjota. On usein helpompi jättää tekemättä suuria ratkaisuja kuin tehdä niitä, erityisesti tunneasioissa, mutta toivon sinun pohtivan nyt tarkkaan, mitä oikeastaan tältä mieheltä saat. Onko se kaiken murehtimisesi arvoista?

Olet tismalleen yhtä tärkeä ihminen kuin hän, sinulla on oikeus kokea samaa lämpöä itseäsi kohtaan toiselta ihmiseltä kuin mitä yrität tälle miehelle antaa. On todella tärkeää säilyttää terve itsekkyys. Näen hieman vaarallisena tällaisen pikkusormen antamisen, kun se tosiaan helposti vie koko käden.

Kirjoita miehellesi kirje. Listaa ylös ne asiat, joista et voi itsesi takia tinkiä. Sinun ei edes tarvitse antaa sitä miehelle, vaan lue se itse. Haluatko tätä? Oletko nämä asiat valmis uhraamaan? Etenkin jos kyseessä on vasta tapailuaste, miettisin jatkoa tarkoin.

Sinä olet tunteva ja arvokas ihminen. Sinun ei tarvitse toisen ihmisen vuoksi uhrata minuuttasi ja alentaa itsetuntoasi. Muista: elät vain kerran. :) Jokainen ihminen on ainutlaatuinen, joten ainutlaatuisen miehen voit löytää muualtakin! Onnea elämään!

T: AP

[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 22:07"]

Mikä on se prosessi miten psyykkiset tekijät voi aiheuttaa aivojen totaalista pitkäaikaista toimimattomuutta? Mitä silloin aivoissa tapahtuu? Vai onko sellainen mahdollista edes?

[/quote]

Tarkoitatko esimerkiksi masennuksen aiheuttamaa välittäjäaineissa ja aivojen rakenteessa tapahtuvaa muutosta? Jos hieman annat tarkennusta kysymykseesi niin osaan vastailla tarkemmin.

T: AP

Mistä tiedän onko minulla kulttuurishokki menossa? Asun ulkomailla (puolison työn takai) ja vertailen koko ajan Suomea tähän nykyiseen maahan. Eläminen ja oleminen on ollut yllättävän hankalaa, vaikka olen vain keski-euroopassa ja olen luonteeltani avoin ja ystävällinen. Kieltä en hallitse. Päivät ovat kuin vuoristorataa: olen iloinen tästä elämänkokemuksesta, mutta on päiviä jolloin kaipaan ystäviäni ja ruisleipää. Olen asunut ulkomailla noin puoli vuotta.

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 19:22"]

Olen psykologiaa opiskellut ja työkseni autan ihmisiä vaikeissa elämäntilanteissa. ...

Toisin sanoen, kysy mitä vaan. Autan jos osaan.

[/quote]

Et sano olevasi psykologi, psykiatri tms.  Povari? Korteista ennustaja? Itsesi esittelyssä on muuten raskas virhe: "Autan JOS osaan."  Kun itse menet terveyskeskuslääkärille yskänuhakuumeen takia, onko hän koskaan sanonut "Autan jos osaan".

Erosin poikaystävästäni kenen kanssa olin kaksi vuotta yhdessä. Päällimmäinen syy eroon oli yhteisen ajanpuute. Työkuvioiden vuoksi tilanne on nyt muuttunut, joten mistä tietää "kannattaako" todella yrittää irtaantua vaiko vielä yrittää? Ja kuinka ylipäätään jatkaa eteenpäin? Erotessamme tilanne jäi tavallaan auki.

[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 23:00"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 22:07"]

Mikä on se prosessi miten psyykkiset tekijät voi aiheuttaa aivojen totaalista pitkäaikaista toimimattomuutta? Mitä silloin aivoissa tapahtuu? Vai onko sellainen mahdollista edes?

[/quote]

Tarkoitatko esimerkiksi masennuksen aiheuttamaa välittäjäaineissa ja aivojen rakenteessa tapahtuvaa muutosta? Jos hieman annat tarkennusta kysymykseesi niin osaan vastailla tarkemmin.

T: AP

[/quote]

En vaan sellaista puolessa päivässä ilmaantuvaa pitkäkestoista totaalista aivojen toimimattomuutta, jossa puhuminenkin on haasteellista. Lisäksi siihen liittyy pahoivointia ja välillä päänsärkyäkin

[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 22:12"]

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 19:48"][quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 19:34"]

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 19:26"]

Miten toimia kun facebookissa yks mies koko ajan kirjoittaa keskusteluun viestiä ja en jaksaisi jutella? Olen yrittänyt olla huomioimatta, mutta jatkaa vaan kirjoittamista ja ihme juttujen kirjoittamista. Joka päivä. En tohtis ihan suoraan laittaa että lopeta.

[/quote]

Onko läheinen henkilö? Täytyykö teidän pysyä väleissä?

Jos sanoisit, että anteeksi en ihan näin usein ehdi aktiivisesti täällä kirjoitella. Tai ettet osaa auttaa häntä/kommentoida/ottaa kantaa häntä mietityttäviin asioihin, olet kiireinen ja hoidat lähinnä tärkeimmät töihin/muuhun sosiaaliseen elämään liittyvät "velvollisuudet" Facebookin kautta, etkä juurikaan käytä keskusteluun. "Ei tarvitse ottaa henkilökohtaisesti" -tyyliin. Ja sitten vain jätät vastaamatta, kyllä se aikanaan rauhoittuu.
T: AP

[/quote]

Aika läheinen ja näyttää siltä ettei rauhoitu, tekstiä pukkaa. Tänäänkin on kirjoitellut ja olen vastannut yksisanaisesti, mutta ei tajua. Ehkä tulee joku tunnin tauko ja taas  uusi kysymys "mikä fiilis?" ja jos jättää huomioimatta, niin jatkaa yksinpuhelua, vastaa siis tyyliin "täällä ok" jne...Nyt lopetin kommentoinnin, niin on ollut hiljaa 30 min. Jaksaisin tuota noin 2 krt/viikko, mut joka päivä kysymystulva ja samat kyssärit tyyliin "mitä kuuluu?", "onko poikas kotona?", "mitäköhän tänään telkusta?" ja aina vastaan samoin, joten en tajua miksi jatkaa. Huoh, täytyy varmaan kokeilla sanoa jtn. olen nyt puhelimessa ei pysty jutteleen tai en jaksa jutella.

[/quote]

Hei, olen ollut samassa tilanteessa. Mies oli kiinnostunut ja luuli että niin olen minäkin vaikka seurustelin. Tutustuimme samalla kurssilla ja koska sosiaalisena juttelin kaikille niin lopulta syytti mua humalassa verkkojen virittelystä joka suuntaan. Ratkaisin jutun näkyvyysasetuksilla fb:ssa. Laitoin siin chattistatukseni hänen osaltaan offlineksi ja loppui se jatkuva lähentely. Tuskin edes tajusi mitä olin tehnyt, ajatteli varmaan että vähensin fb:ssä vierailua tai että menimme aina ristiin.

[/quote]

Hei vaan. Juu joku jo aiemmin eilen ehdotti tuota asetusta ja tänään sen laitoin. Aamulla jo ennen seitsemää oli tullut taas uusi viesti vaikka itse vielä unten mailla, niin alkoi ärsyttää. Nyt ei koko päivänä ole viestejä tullut, niin mietin näkeekö hän, että olen "estänyt", koska hänellä on tapana kirjoitella vaikka en ole online. En nyt ihan sillä tavalla haluaisi loukata, vaikka ihanan hiljaista on ollut tänään. 

[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 23:24"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 22:12"]

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 19:48"][quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 19:34"]

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 19:26"]

Miten toimia kun facebookissa yks mies koko ajan kirjoittaa keskusteluun viestiä ja en jaksaisi jutella? Olen yrittänyt olla huomioimatta, mutta jatkaa vaan kirjoittamista ja ihme juttujen kirjoittamista. Joka päivä. En tohtis ihan suoraan laittaa että lopeta.

[/quote]

Onko läheinen henkilö? Täytyykö teidän pysyä väleissä?

Jos sanoisit, että anteeksi en ihan näin usein ehdi aktiivisesti täällä kirjoitella. Tai ettet osaa auttaa häntä/kommentoida/ottaa kantaa häntä mietityttäviin asioihin, olet kiireinen ja hoidat lähinnä tärkeimmät töihin/muuhun sosiaaliseen elämään liittyvät "velvollisuudet" Facebookin kautta, etkä juurikaan käytä keskusteluun. "Ei tarvitse ottaa henkilökohtaisesti" -tyyliin. Ja sitten vain jätät vastaamatta, kyllä se aikanaan rauhoittuu.
T: AP

[/quote]

Aika läheinen ja näyttää siltä ettei rauhoitu, tekstiä pukkaa. Tänäänkin on kirjoitellut ja olen vastannut yksisanaisesti, mutta ei tajua. Ehkä tulee joku tunnin tauko ja taas  uusi kysymys "mikä fiilis?" ja jos jättää huomioimatta, niin jatkaa yksinpuhelua, vastaa siis tyyliin "täällä ok" jne...Nyt lopetin kommentoinnin, niin on ollut hiljaa 30 min. Jaksaisin tuota noin 2 krt/viikko, mut joka päivä kysymystulva ja samat kyssärit tyyliin "mitä kuuluu?", "onko poikas kotona?", "mitäköhän tänään telkusta?" ja aina vastaan samoin, joten en tajua miksi jatkaa. Huoh, täytyy varmaan kokeilla sanoa jtn. olen nyt puhelimessa ei pysty jutteleen tai en jaksa jutella.

[/quote]

Hei, olen ollut samassa tilanteessa. Mies oli kiinnostunut ja luuli että niin olen minäkin vaikka seurustelin. Tutustuimme samalla kurssilla ja koska sosiaalisena juttelin kaikille niin lopulta syytti mua humalassa verkkojen virittelystä joka suuntaan. Ratkaisin jutun näkyvyysasetuksilla fb:ssa. Laitoin siin chattistatukseni hänen osaltaan offlineksi ja loppui se jatkuva lähentely. Tuskin edes tajusi mitä olin tehnyt, ajatteli varmaan että vähensin fb:ssä vierailua tai että menimme aina ristiin.

[/quote]

Hei vaan. Juu joku jo aiemmin eilen ehdotti tuota asetusta ja tänään sen laitoin. Aamulla jo ennen seitsemää oli tullut taas uusi viesti vaikka itse vielä unten mailla, niin alkoi ärsyttää. Nyt ei koko päivänä ole viestejä tullut, niin mietin näkeekö hän, että olen "estänyt", koska hänellä on tapana kirjoitella vaikka en ole online. En nyt ihan sillä tavalla haluaisi loukata, vaikka ihanan hiljaista on ollut tänään. 

[/quote]

Poista se tyyppi jos se on pelkkä FB-kaveri. Ei ole tämän vaivan arvoinen. Minä aia blokkaan ja poistan tämmöiset. 

[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 23:09"][quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 19:22"]

Olen psykologiaa opiskellut ja työkseni autan ihmisiä vaikeissa elämäntilanteissa. ...

Toisin sanoen, kysy mitä vaan. Autan jos osaan.

[/quote]

Et sano olevasi psykologi, psykiatri tms.  Povari? Korteista ennustaja? Itsesi esittelyssä on muuten raskas virhe: "Autan JOS osaan."  Kun itse menet terveyskeskuslääkärille yskänuhakuumeen takia, onko hän koskaan sanonut "Autan jos osaan".

[/quote[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 23:09"][quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 19:22"]

Olen psykologiaa opiskellut ja työkseni autan ihmisiä vaikeissa elämäntilanteissa. ...

Toisin sanoen, kysy mitä vaan. Autan jos osaan.

[/quote]

Et sano olevasi psykologi, psykiatri tms.  Povari? Korteista ennustaja? Itsesi esittelyssä on muuten raskas virhe: "Autan JOS osaan."  Kun itse menet terveyskeskuslääkärille yskänuhakuumeen takia, onko hän koskaan sanonut "Autan jos osaan".

[/quote]

Ap varmaankin sanoi JOS siksi, kun henkiset ongelmat eivät ole välttämättä yhtä helppoja ratkottaviksi kuin fyysiset. Ja hällä väliä, onko valmis psykologi vai lukenut lukiossa joitain kursseja, hän vastaa oikeasti auttavaisesti ja varmasti moni on saanut apua häneltä! Hyvä ap, jatka samaa rataa! :)

Olen määräaikaisessa työsuhteessa. Palkkani on aika alhainen. Saatan saada lisää töitä määräaikaisuuden loputtua, tai sitten en. Suunnittelemme lapsen hankintaa ikäni takia (ei enää kauaa mahdollista odottaa). Suunnittelemme myös talon ostamista. Haluaisin perustaa osa-aikaisen yrityksen päivätyön rinnalle, mutta en uskalla, koska pelkään menettäväni kaiken prusturvan (työttömyysturva yms). Tämä yhtälö huolestuttaa minua.

Olen aina haaveillut perheestä. Olen kymmenen vuotta haaveillut vakityöstä ja sivutoimisesta yrittäjyydestä siinä rinnalla. Olen lapsesta saakka halunnut talon.

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 22:48"]

Minua kiusattiin lapsena. Nyt minulla itselläni on pieniä lapsia, ja joka kerta kun jonkun lapsi tekee tai sanoo minun mielestäni lapselleni ilkeästi, reagoin todella vahvasti. Ymmärrän että kyseessä on pienet lapset, jotka eivät vielä ymmärrä tekojensa seurauksia, mutta minun tekisi mieli puolustaa lastani ja tehdä/sanoa ilkeästi takaisin. En kuitenkaan tee tai sano mitään vaan menen jotenkin lukkoon ja olen hiljaa. Ajatukset kyllä sinkoilevat päässä joka suuntaa, mutta koska en osaa toimia järkevästi, joten en toimi ollenkaan. Toisaalta en haluaisikaan puuttua lasten riitoihin (ellei oikeasti vahingoiteta toista fyysisesti) sillä takaisin että lapseni oppisivat pitämään puolensa silloinkin kun en ole paikalla.

Miten oppisin hillitsemään reaktioni, ilman vihaa toista lasta kohtaan ja menemättä lukkoon? Haluaisin osata ajatella tilanteessa järkevästi, ja toimia tarvittaessa rakentavasti.

Miten rohkaisen arkaa lastani pitämään puoliaan?

[/quote]

Olet varmasti tämän jo tehnytkin, mutta kehottaisin erittäin vahvasti alleviivaamaan muutamaa tosiasiaa lapsellesi: hän ei _millään_ tavalla ole kiusaamistaan ansainnut, eikä se ole missään tilanteessa pienestikään hyväksyttävää. Olisi hyvä jutella ja kuulostella lapsen kanssa hänessä syntyviä kiusaamisen aiheuttamia tunnereaktioita ja luoda luottamuksellisen rauhallinen ympäristö tähän keskusteluun. Viestittää, että olet hänen äitinsä ja minulle voit puhua, vaikka olisi minkälaisia ajatuksia mielessä. Ei tarvitse hävetä mitään.

Lapsesi saattaa jopa pelätä kertoa joistain ajatuksistaan, koska pelkää sinun puuttuvan hänen tahtomattaan tilanteeseen, jolloin asiat menisivät hänelle vaikeammiksi. On kuitenkin fiksun aikuisen tehtävä viestittää oikeasta ja väärästä ja suojella omaa lastaan. Teet samalla oikein kiusaajia kohtaan, he eivät vain osaa käyttäytyä kuten olisi oikein ja tämä on heillekin kurja kierre jatkossa.

Minusta olet käyttäytynyt näissä itse tilanteissa vain sen inhimillisen kapasiteetin puitteissa, jotka sinulla on. Mitään ahdistavampaa ei äiti varmasti voi kokea, kuin se mitä sinä olet joutunut vierestä katsomaan eikä ole ihme, että se aiheuttaa reaktiivisen tunnelukon. Voisit tästäkin huolimatta pyrkiä vaikkapa suunnittelemaan etukäteen jonkin yksinkertaisen, itsesi harkitseman (pyydä vaikka apua tähän) ja aikuisen ajatuksin mutta lapset vastaanottajana silmälläpitäen mietityn lauseen, jonka sanot. Ei ole lainkaan ihme, vaikka sanavalmiimpikin ihminen "jäätyisi" tuollaisessa tilanteessa. Silti, lapset ylipäätään kunnioittavat jossain määrin aina aikuisen sanaa, joten rasavillimmallekin lapselle aikuisen väliintulo ja rauhallinen "tämä ei ole oikein, tiedäthän sen. Hän ei tee sinulle tällaista, eikä ole oikein sinunkaan tehdä näin, kenenkään ei ole oikein aiheuttaa pahaa mieltä toiselle" -tyylinen viesti aiheuttaa mielessä reaktion, vaikka tilanteessa näyttäisikin "no ei paljoa kiinnosta jonkun tuommoisen mutsin sepustukset".

Rauhoita tilanne, ota katsekontakti ja hae sen lapsen huomio, jolle tämän sanot. Sano rauhallisesti ja varmasti, että tällainen ei saa enää jatkua. Ei ollenkaan.

On kurjaa, että näiden lasten vanhemmat eivät ole osanneet tällaisia asioita heille opettaa. Et ilmeisesti tunne heidän vanhempiaan, olisiko heihin mahdollista ottaa yhteyttä? Hienoa kun ymmärrät, että he ovat vain lapsia ja todellinen ongelma juuri tulee muualta. Voi olla, että on kotona kovastikin vaikeuksia tuollaisen käytöksen taustalla. Jos lasten vanhempiin yhteydenottaminen ei onnistu, ajattele sinä niin, että teet palveluksen myös näille kiusaajille puuttuessasi jo tässä vaiheessa tilanteeseen. Se on aikuisen velvollisuus, eikä kiusaamistilanteissa voi ajatella lasten "olevan vain lapsia". Ne on syytä ottaa vakavasti, ymmärtää kaikkien etu ja koittaa luottaa itseensä, vaikka tilanne tuntuisikin raskaalta. Sinä olet aikuinen, he lapsia.

Vaikutat fiksulta ihmiseltä ja uskon sinun keksivän, millä tavoin etenet sekä lapsesi kanssa keskustellen että kiusaajien suhteen. Koita luoda luottamussuhdetta molempiin (toki erityisesti omaan lapseesi) ja selvittää hieman, mistä kiusaaminen johtuu. Sosiaalista silmäähän näissä tilanteissa tarvitaan ja siksi onkin vaikeaa toimia vanhempana "oikein", kun tunnekuohut vaikeuttavat järkevästi toimimista. Voisiko kumppanisi, lapsesi kaverin vanhempi tai joku sinun ystäväsi koittaa tulla tueksi näissä tilanteissa? Kovin hyvä kyllä olisi saada yhteys lasten/lapsen (kiusaaja/-t) vanhempiin, sillä heillä on suurin mahdollisuus puuttua niin halutessaan. Voivat olla tilanteesta täysin tietämättömiäkin.

Koen suurta empatiaa lastasi ja sinua kohtaan. Toivon kovasti ja aidosti tilanteenne kääntyvän nyt jo aikaisessa vaiheessa. Muista, että mitään ei ole menetetty ja tällainen voi myös olla ohimenevää, enkä tiedä kuinka vakavasta tilanteesta on kyse. Pelleily ja kiusaaminen ovat kuitenkin kaukana toisistaan, joten aloita lapsesi kanssa puhumisesta ja sen selvittämisestä, vaikuttaako hän aidosti ahdistuneelta. Sitten toimit. Se on oikein tehty sinulta äitinä. Leijonaemolle voimia! :)

T: AP