Mitenhän lapsi oikeasti kärsii tollaisesta: viikko äidillä, viikko isällä elämästä?

Ymmärrän kyllä, että viikonloppuvanhemmuus on rankkaa, mutta lapsi jos joku kaipaa tuossa tilanteessa juuria ja pysyvyyttä.

Meillä myös on tällainen järjestely eikä todellakaan ole mistään reppuasumisesta kyse!!! Lapsilla on omat tavarat molemmissa paikoissa ja molemmista paikoista puhuvat koteina. Eivätkö lapset muka kärsi siitä, että ovat aina toisella vanhemmalla vain viikonlopun yli, siinä ajassahan nyt ainakaan ei ehdi asettua aloilleen.

erään perheen jossa 4-vuotias on 2 viikkoa äidillä, 2 vko:a isällä, jne... ihan hyvin kai se lapsi on pärjäillyt mutten itse välttämättä lapsilleni tuollaista elämää haluaisi. Jokainen taaplaa tyylillään..:)

Itsekkäitä ihmisiä, ei voi muuta sanoa!!!! Tarpeeksi kova paikkahan se jo on kun vanhemmat eroavat. Sitten vielä reppuelämät siihen päälle niin a vot tulevaisuus on ruusuinen!

Nyt puhunkin vain meidän perheen puolesta. Systeemi toiminut todella hienosti. Mieskin pääsi jalkeilleen eron jälkeen hyvin, kun joutui ottamaan lapsesta vastuuta aina omalla viikollaan. Mukava huomata ex. stä, että jopa juominen vähentyi oleellisesti tuon vastuun myötä.



Nyt viikko-viikko systeemimme on päättynyt, kun koulutaival alkanut.



Meidän eromme sujui aivan sopuisasti ja välit muutenkin hyvät. Melkein päivittäin puhelinyhteydessä toisiimme lapsen asioiden vuoksi ja uudet puolisommekin sen hyväksyy ja ymmärtää. Lapsi todella reipas ja on myös silminnähden onnellinen, että meillä hyvät välit erosta huolimatta ex. n kanssa. Elämä hymyilee!!!

(se on ensimminen vaihtoehto, jota ehdotetaan, Suomessa lätkäistään heti pöytään viikonloppuisyys kaksi kertaa kuussa). Tutkitusti homma toimii paremmin kuin yh-tapaamisoikeus -kuvio. Ruotsin mallin lähtökohtana on isien oikeusturva (Suomessa sitä ei ole, ja syytä olisi olla) ja se, että elatuksesta ei tarvitse kiistellä, kun kumpikin hoitaa oman osansa.

että yleensä juuri isää näkee vain joka toinen viikonloppu? Tokihan viikkosysteemi vaatii vanhemmilta enemmän vaivaa, sen että asutaan suht lähekkäin. Mutta en tajua miksi lapsi kärsisi viikkosysteemistä enemmän kuin siitä etä hänet lähes täysin eristetään toisesta vanhemmasta.



...ei kai tässä taustalla ole joidenkin naisten ajattelu siitä, että erossa lapsi kuuluu äidille ja isä on kakkosvanhempi....

Vierailija:

...ei kai tässä taustalla ole joidenkin naisten ajattelu siitä, että erossa lapsi kuuluu äidille ja isä on kakkosvanhempi....

en kysynyt et miten vanhemmat pärjää ja miten heille passaa!

elatukseen jää isoja ongelmia vielä viikkomallissakin. Nimittäin päivittäinen ruoka, juoma, puhtaus ja lämpö ovat ovat osa kuluista. Viikkomallissakin voi käydä niin, että toinen vanhemmista joutuu ostamaan vaatteet, luistimet ja sukset ja polkupyörät ja maksamaan harrastukset jos on niissä aktiivisempi ja toinen jättäytyy tahallaan sivuun tai laiminlyö taloudenhoitoa. Ja siitä lapsi kärsii...

että lapsesi joutuvat nykyään _joka ainut viikko_ kotiutumaan uudelleen? En tahdo tuomita millään lailla teidän järjestelyä, mutta näin vanhana avioerolapsena musta olisi tuntunut aika kamalalta tuollainen jatkuva muuttaminen. Aina olisi joku tärkeä tavara (päiväkirja, koulutavarat, lempipaita, uninalle) toisessa kodissa jne. Jos teillä olisi viikonloppujärjestely, lapsilla olisi aina se Koti, jossa asutaan, ja toinen koti, missä käydään.



Onneksi mun vanhempieni erotessa olin jo niin vanha, että multa kysyttiin, miten haluan asua. Ratkaisuuni vaikutti esim. se, että mulla oli lemmikkejä, joiden roudaaminen paikasta toiseen olisi ollut mahdotonta, mutta muutenkin mulle oli tärkeää, että sain jäädä siihen kotiin, jota kotina pidin, vaikka äiti sieltä lähtikin. Äitini ja minun suhteeseen hänen viikonloppuvanhemmuutensa ei ole vaikuttanut, olemme erittäin läheisiä, samoin pikkuveljeni, joka oli eron aikaan vain 9-vuotias, ja joka myös jäi isän luo asumaan.

JOS eroaisimme, ehdottaisin juuri vuoroviikkosysteemiä, jos vaan sille olisi edellytyksiä. Ja en siksi että olen laiska ja itsekäs äiti joka vihaa lapsiaan eikä halua olla heidän kanssaan, vaan koska meillä molemmat vanhemmat ovat lapsille yhtä tärkeitä.

Ja en voi kuvitellakaan että meistä jompikumpi tyytyisi vain jokatoiseen viikonloppuun, tai että se mitenkään olisi lapsille hyväksi eristää toisesta vanhemmasta.

Uskon, että moni ei siihen suostuisi!

ehkäpä siinä ei olekaan niin vanhempien viitseliäisyydestä kyse vaan käytännön toimimattomuudesta. Kenen asunto sitten olisi jossa lapsi asuu?

Mitenkäs uudet puolisot, jätetään kotiin vai otetaan mukaan? entäs lapseton viikko, viekö tällainen eroperhe loppujenlopuksi kolme asuntoa? Kuka sen vuokran maksaa jollei omistusasunto? saako asumistukea kumpikin vanhempi kahteen asuntoon?

ihan oikeesti mun mielestä se pitäs mennä noin, lapsi jää siihen asumaan missä on asunut ja äippä ja isukki käy siellä vuoroviikoin. ei taitais vanhemmat kauaa jaksaa!

Ruotsissa on todettu nimenomaan lasten pärjäävän paremmin vuoroviikkomallissa. Sanokaa mitä sanotte, mutta tilastojen mukaan yksinhuoltajuus on lapselle iso riski. Tämä ei kuulosta mukavalta, mutta niin se vain on

Tila ja tavara on toisarvoista lapsen kannalta. Vuoroviikkosysteemi vahvistaa lasten suhdetta molempiin vanhempiin.

he asuvat entisessä yhteisessä kodissa, omakotitalossa. Lisäksi vanhemmilla on kummallakin oma asuntonsa (pieni kämppä) ja he muuttavat sitten vuorollaan sinne omakotitaloon. Kaikki ovat omistusasuntoja joten eivät " vie" kenenkään vuokra-asuntoja tai tukia.

että ne ovat mahdollisen helppoja vanhemmille! Näin uskallan väittää. Kuinkahan monelta erolapselta kysytään, miten sinä jaksat ja miltä tuntuu reissata kahde´n kodin väliä?

hyvä että näinkin onnistuu:)



Mutta... ihmiselle jolla ei ole varaa pitää kahta omistusasuntoa, tai edes yhtä, tuo ei ole realistinen vaihtoehto.



Mitenhän jos jompikumpi vanhemmista pariutuu uudestaan ja mahdollisesti saa lapsia?