Mitenhän lapsi oikeasti kärsii tollaisesta: viikko äidillä, viikko isällä elämästä?

Vierailija:

Niin ja minun on helppo tulla toisiin ajtuksiin kun tiedän sata varmasti että lapset pysyvät minulla viikot ja 90% viikonlopuistakin, jos olisi pelko lasten menetyksestä viikoksi kerrallaan ajattelisin toisin, enkä varmasti lasten etua.:(

46 vastaa: näinpä itse olen tullut myös ajatelleeksi. Lapsettoman 25-40-vuotiaan sosiaalitädin on helppo tehdä päätös äidin hyväksi siihen perustuen, että 60-70 luvulla oli yleistä että äidit ottivat kaiken hoitovastuun lapsista. Noihin vuosilukuihin taitaa perustua suomessa vieläkin kaikki tämän alan tietous. Kymmenen viimeisen vuoden aikana Suomessa on tapahtunut aika suuri kulttuurimuutos tällä perhesaralla... Ruotsissa se on huomioitu, mutta Suomessa eletään vielä onnellisesti Neuvostoliiton aikaa. Isä tekee töitä ja välillä sotii, sillä välin äiti hymyillen leipoo pullaa ja kasvattaa lapsista kelpo kansalaisia.

Sosiaalitoimeen tarvittaisiin todellakin töihin jo nuoria perheellisiä miehiä tuomaan päätöksiin nykyaikaista realismia.

Niin totaalisesti lähes 60v sosiaalitäti oli minun puolellani, tuntui siltä että minun petetyn ja jätetyn osapuolen pitää alkaa puolustaa lasten isää. 46

Niinhän se juuri yleensä menee, äiti haluaa että isä on mukana lasten elämässä, sosiaalitädeistä puolestaan on järkyttävä ajatus että lapsella olisi oikea isä. Tarjolla on myös sosiaaliviranomaisen perusratkaisu, joka samalla usein on myös erotilanteisiin sosiaalitädin mielestä kaikkein paras ratkaisu: SIJOITUS/LASTENKOTI!!! Lapsi pääsisi yhteisöön, jossa väkivalta, huumeet, lapsiinsekaantuminen, alkoholi, tupakointi ja kaikenlainen muu häiriökäyttäytyminen on täysin vieraita käsitteitä syystä, että valtion/kunnan tukemissa/ylläpitämissä laitoksissa tällaisia kauheuksia ei tietenkään esiinny. Se taas johtuu siitä, että näitä sopeuttamislaitoksia johtaa alan parhaat huiput, jotka ovat erittäin motivoituneita työhönsä.



Kuten neuvostoliitossa aikanaan ja Pohjoiskoreassa nykyään, meidän on vain luotettava siihen, että aurinkoiset johtajamme, nuo ikuisen valon ja kaikkeuden viisauden airueet, jotka äärettömässä tietoisuudessaan antavat viisaiden päätöstensä ohjata mitätöntä elämäämme, ottavat osaa niihin kärsimyksiin mitä summamutikassa rätkäissyt päätökset aiheuttavat yksittäisille ihmisille.

Tämä malli toiminee tilapäisenä ratkaisuna. Esim silloin, kun ollaan asumuserossa ja ihan tosissaan harkitaan erotako vai ei.



Mutta kun aikaa kuluu, niin entäs sitten?

- jommalla kummalla vanhemmista on uusi lapsi. Muuttaako tämä sisar/velipuoli vanhemman mukana joka toinen viikko isosisarusten kotiin? Vai onko erossa vanhemmastaan niinä viikkoina?

-kumpi vanhemmista ottaa vastuun kodin kunnostushommista?



Itsellä on käytössä tämä viikko-viikko malli. Asutaan puolen km päässä toisistamme, joten lasten kaveripiiri ja koulu on sama koko ajan. Meillä on exän kanssa yhteinen tili, johon menee lapsilisät ja sieltä maksetaan isommat menot.



Toki ydinperhe olisi lapselle paras ratkaisu, mutta kun kerran ero tuli, niin tämä on meille tällähetkellä parasta.

Toki ero oli lapsille raskas myös ja toivon heidän säästyvän mahdollisimman vähillä vaurioilla.



Alkuun olivat vihaisia isälleen (hän halusi eroa) ja eivät olisi mielellään menneet isälleen. Uskon, että kyseessä oli reagointia eroon. Kuitenkin isä on heille ollut aina erittäin tärkeä. Aikaa on kulunut pari vuotta ja tilanne on muuttunut. Vanhempi lapsista on 11 ja hän ainakin pitää tästä järjestelystä.



molemmissa kodeissa on omat huoneet ja omia tavaroita. Tärkeimmät pikkutavarat kulkee omassa repussa. Suurin vaiva tavaroiden rahtaamisesta on vanhemmilla. eli viikottain kulkee kassi, jossa on vähän vaatetta, kumpparit, sadevaatteet yms. Ihan kaikkea ei ole ostettu kaksin kappalein. Välimatka on niin lyhyt, että itse ajavat pyöränsä kotien välillä. Ja jos jotain tärkeää unohtuu toiselle, niin sen voi näppärästi hakea.

molemmilla vanhemmilla vauhti päällä kun vapaaviikot koittaa. muutama vuosi takaperin oli ihanaa, syntyi vauva ja sitten vielä toinenkin. oiskohan kannattanu pitää se asperiini vaan polvien välissä silloin.

Harvalla aikuisella on kahta aviomiestä tai -vaimoa. Sen sijaan lapsella on vanhempi ja perhe molemmissa kodeissaan. Hän on myös LAPSI molemmissa kodeissaan eikä hänen tarvitse kantaa vastuuta tavaroista, taloudellisista asioista eikä liikkumisestaan toisin kuin aikuisen.



Olen itse useaan eri otteeseen elämäni aikana asunut kahdessa eri kaupungissa yhtä aikaa ja se on sopinut minulle hyvin. Ongelmia siinä aiheuttaa vain ja ainoastaan se, että toinen koti on perheen/kumppanin takia enemmän oikea koti. Lapsella tätä ongelmaa ei lainkaan ole.

Ongelmana siinä on se, että koti on lasten koti eikä kenekään aikuisen, siis kodista ei oikeasti kumpikaan vanhempi pidä huolta. Tästä syntyy lapsille turvattomuutta. He joutuvat kantamaan aikuisten taakkoja, koska he ovat ainoita, jotka pysyvät jatkuvasti selvillä monista kodin asioista, vaikka nyt vain siitä, onko vessapaperia vai pitääkö sitä ostaa.



Vielä isompi ongelma on siinä, että elämä ei pysy paikoillaan. Kun vanhemmille tulee uudet kumppanit ja uusia lapsia, järjestelmä hajoaa omaan mahdottomuuteensa. Kuka äiti lähtisi vauvansa luota toiseen kotiin kahdeksi viikoksi hoitamaan eri miehen kanssa tehtyjä lapsia? Ja kuka isä antaisi vauvansa lähteä äidin mukana toisen miehen kotiin hoitamaan tämän miehen lapsia?

Vierailija:

he asuvat entisessä yhteisessä kodissa, omakotitalossa. Lisäksi vanhemmilla on kummallakin oma asuntonsa (pieni kämppä) ja he muuttavat sitten vuorollaan sinne omakotitaloon. Kaikki ovat omistusasuntoja joten eivät " vie" kenenkään vuokra-asuntoja tai tukia.

Tää malli on teoriassa hyvä, mutta kun elämä jatkuu, ei välttämättä enää toimi kovin hyvin. Sitä paitsi malli antaa erittäin hyvät mahdollisuudet aikuisille kiusata toisiaan esim. siivous- tms. asioilla. Toimii, jos ja vain jos aikuiset ovat kumpikin sinkkuja ja osaavat elää ehdottoman korrektisti toistaan kunnioittaen. Eipä taida läheskään joka tapauksessa olla realistista.

Molemmat vanhemmat viettävät " vapaaviikollaan" huoletonta sinkkuelämää ja etenkin äiti on tyytyväinen kun saa olla " lapseton" aina viikon kerrallaan.

http ://www. hel2. fi/ waris/ julkaisut/Kahden%20kodin%20lapsuus. pdf

Vierailija:

Missä näitä suomi-ruotsi maaottelun tutkimuksia mahtaa olla? Itsellä viikko-viikko -järjestely, ja kohta kai ex-eukko vetää järjestelyn oikeuteen vedoten siihen, että " suomalaisten asiantuntijoiden =vasta valmistuneiden lapsettomien sossutätien -mielestä lapsella on oltava vain yksi koti, joka on aina tilanteesta riippumatta äidin luona" . Onhan äiti automaattisesti parempi ihminen ja vanhempi aina -riippumatta siitä kuinka hyvä vanhempi isä on.

Jos siis joku tietää oikeasti mistä näitä tutkimustuloksiä löytyy, niin linkkiä kiitos. Ettei tarvitse mennä tyhjin käsin suomalaiseen oikeuteen, jossa lähtökohta on se, että lapselle riittää kun se näkee enintään kahtena viikonloppuna isäänsä. Sillälaillahan sitä syntyy hyvä luottavainen kestävä suhde. Sillä ei ole mitään väliä mikä pedo-pentti äidillä on uutena miesystävänä... pääasia, että suhde oikeaan isään katkaistaan keinolla millä hyvänsä. Vaikka siis mitään oikeaa syytä ei siihen olisi ja oikea isä olisi osallistunut lapsen hoitoon ja huoltoon kaikin tavoin (myös hoitovapaalla) alusta asti täysin panoksin. Tilanteesta riippumatta, lapsihan ei tarvitse isää, vaan äisin. Riitää että lapsi joskus kulle äidiltä, että " on sulla myös biologinen isä, mutten haluu olla sen kanssa missään tekemisissä ja siksi säkään et ole ollut kahteenkymmeneen vuoteen" .

Luo siinä sitten oikeaa isä-lapsi suhdetta, vaikka halua olisi...

Lapsi ei ehdi kotiutua viikossa.. Mutta viikonlopussa ehtii????



Ja entäs tämä vanhempi, joka näkee lastaan 4 päivää kuukaudessa? Tai toisinpäin, lapsi näkee toista vanhempaansa vain 4 päivää kuukaudessa. Reilua LASTA kohtaan eristää omasta vanhemmastaan tuolla tavalla?????

että ei ole hyvä että lapset reissaa kuin reput paikasta toiseen. Aikuisena itse väsyisin siihen ja tuntisin itseni juurettomaksi. Ja tiedän omista lapsista, miten riemukkaasti he pitävät kodistaan ja kun olimme muuttoaikeissa, olivat hyvin huolestuneita että eihän me muuteta kodista pois??



Ehkä tuo homma toimisi, jos vanhemmat asuvat todella lähekkäin, jolloin on mahdollista nähdä sitä toistakin vanhempaa viikolla ja vaikka käydä toisessa kodissa niitä rakkaita tavaroita hakemassa tai yö pari nukkumassa, mutta epäilen sittenkään.



Nimittäin ystävälläni oli tuollainen avioero. Hän ei erossa jaksanut tarpeeksi vaatia yksinhuoltajuutta. Esikoinen oli 10 v, kuopus 6 v. Vanhemmat, varsinkin narsistinen ja sairaalloisen mustasukkainen, hankalaluonteinen isä, olivat hyvin riitaisia, kun olisi pitänyt hoitaa lasten asioita. Siitä kärsivät lapset, kun isä aina haukkui äitiä lapsille kaikilla nimillä ja oli todella yhteistyöhaluton. Kuopus lapsista uskoi isänsä puheita ja kääntyi äitiään vastaan, kunnes isä alkoi nimitellä isosiskoakin. Isosisko muutti 16-v. opiskelija-asuntolaan, kuopus pysyvästi äitinsä luo. Nyt esikoinen käyttää huumeita. Ystäväni on ihan hajalla. Isän mielestä huumeiden käyttö on tietenkin huora-äidin syytä.



Luulen että näiden lasten psyyke olisi joutunut vähemmän lujille, jos ystävälläni olisi ollut voimia vaatia se yksinhuoltajuus ja lasten asuminen hänen luokseen eikä olisi suostunut viikko- ja viikko-systeemiin.



Moni ero kun ei johdu siitä, että mies/vaimo on vieraisiin erehtynyt mutta muuten ihan ok, vaan siksi että toinen on juoppo, narkkari, täysin vastuuntunnoton tai henkisesti sairas ihminen. Sellaiselleko pitäisi lapset antaa joka toinen viikko?

Ihmiset ei vaan tunnu kestävän sitä puuduttavaa arkea,joka väkisinkin tulee vuosien päästä. Sinnitelkää hyvät ihmiset, edes niin kauan,että lapset tarpeeksi isoja. Ja nyt kaikki,joidenka miehet hakkaa ym,alkaa huutamaan,että " pitäisikö sitten vaan kärsiä pahoinpitelyä ja juopottelua" ?.

Te olette asia erikseen. Tarkoitan nimenomaan näitä ns. turhaan eronneita.

Eikö lapset mielestäsi kärsi tilanteessa, jossa vanhemmat vain tappelevat keskenään ja huutavat toisilleen, ovat kaiken aikaa pinna tiukalla ja tiuskivat näin ollen lapsilleenkin? Vaikka siis fyysistä väkivaltaa ei olisikaan.

Vierailija:

Ihmiset ei vaan tunnu kestävän sitä puuduttavaa arkea,joka väkisinkin tulee vuosien päästä. Sinnitelkää hyvät ihmiset, edes niin kauan,että lapset tarpeeksi isoja. Ja nyt kaikki,joidenka miehet hakkaa ym,alkaa huutamaan,että " pitäisikö sitten vaan kärsiä pahoinpitelyä ja juopottelua" ?.

Te olette asia erikseen. Tarkoitan nimenomaan näitä ns. turhaan eronneita.

Ja lasten on hyvä nähdä,ettei elämä ole aina ruusuilla tanssimista. Ihmisillä on riitoja,ja ne pystytään selvittämään puhumalla. Opetetaan siis,että vaikeuksista selvitään,eikä juosta niitä karkuun. T: 61

Taas kerran, meidänkin tapauksessa. Kun äiti haluaa lapsen kokonaan itselleen ja tarjoaa isälle " mahdollisuutta" tavata lasta joka toinen viikonloppu pe-ilta - su-ilta.



Ihan käsittämätöntä miten tämä meidän kulttuuri lähtee siitä, että äiti olisi jollain tapaa se tärkeämpi vanhempi.



Onneksi meidän tilanteessa aika monta seikkaa tukee sitä, että nykyistä tilannetta ei pitäisi muuttaa... mutta eihän sitä ikinä tiedä mitä oikeus suuressa viisaudessaan päättää.



Harmi vaan, että jos tässä tapauksessa äiti saa tahtonsa läpi ja lapsen asuminen viedään minulta pois, niin äiti tekee kaikkensa katkaistakseen minun ja lapsen välit rajoittamalla tapaamisia mahdollisimman vähään.



Ja suurin kysymys -se mitä tietysti itsekin olen pohtinut... oma elämäni jatkuu, tapasin uuden ihanan ihmisen josta lapsenikin pitää, tämä oli liikaa äidille, joka ilmiselvästi kokee että häneltä nyt sitten viedään jotain. Vaikken missään tilanteessa ole halunnut rajata hänen ja lapsen tapaamisia.



Surullisinta minusta on se, että äiti puhuu jaskaa minusta lapselle ja on jo kertoillut lapselle miten pitää olla vain yksi koti. Minun luona, kotona, lapsi sitten surullisena ihmettelee että miksi en saa tulla tänne ja miksi pitää olla vaan äidin luona. Äiti luonnollisesti kieltää kaiken.



Superäidit täälläkin vois pikkuhiljaa jo herätä siihen, että kaikkialla Suomessa tilanne ei ole enää se, että mies ei puhu eikä pussaa ja viettää kaiken vapaa-aikansa moottorikelkkailemalla tai metsästämällä ja kalastamalla. Ainakin Kehä kolmosen sisäpuolella elää isoa kasa nuoria isiä, jotka ovat vilpittömän kiinnostuneita ja halukkaita olemaan vastuullisia isiä myös eron jälkeen.



Harmi että itseni kohdalle osui sitten se harvinainen naistyyppi, joka " lapsen edun" nimissä haluaa erottaa lapsen ja isän kokonaan.

Kyse on muutamasta seikasta, mikä MINUSTA vaikuttaa siihen, että erotaan liian helposti.



-Media tuo esille koko ajan itsekästä " Minä-ajattelua" .

Sen sijaan että esiteltäisiin kivoja tapoja viettää perheenä yhteistä aikaa, painotetaan isän/äidin oikeutta harrastaa yksinään.

Ymmärrän että jokainen tarvitsee omaa aikaa, mutta miksi jumppaan/kuntosalille pitää päästä joka ilta? Miksei voisi sen sijaan lähteä kävelyretkelle lähimetsään lasten kanssa, tai uimaan/pyöräilemään/hiihtämään/luistelemaan?



-Parisuhteessa oleminen ei ole enää " muodikasta" . Ennen vanhoja-piikoja säälittiin, nykyään on trendikästä olla " sinkku" .

Tämä aika painottaa myös menestystä, pitää luoda uraa, matkustaa ympäri maailmaa, näyttää hyvältä aina ja koko ajan -mihin on unohtunut koti? Ja ennen kaikkea perhearvot, sekä pienet onnen hetket joita ei voi mitata rahalla, tai määritellä sanoin.



-Yliseksualisoituminen.

Joka paikka tihkuu seksiä, mutta RAKKAUDESTA ei puhuta mitään. Teini-ikäiset harrastavat seksiä, aikuiset pokaavat joka " vapaa-viikonloppu" uusia panoja baareista, voittaako se känninen kohellus todella sen, että saisi nukahtaa tuttuun ja turvalliseen kainaloon joka ilta? Koko ajan pitäisi olla seksikäs, rakastelusta on tullut urheilu suoritus, ei enää kahden toisistaan välittävän ihmisen herkkä ja kaunis hetki.

(Olin Krakovassa vuosi sitten, ja näin paljon rakastuneita pareja. Paikalliset nuoret istuivat kahdestaan sylikkäin/käsi kädessä/halitusten puistoissa/penkeillä. Se oli niin KAUNISTA ja viatonta...!:) Aivan toista mitä Suomalaisten teinien känninen retkujen imeminen keskellä katua, kavereiden " kannustaessa" vieressä:(

Katolilaisuus vaikuttanee asiaan, mutta siellä todella tajusin, että Suomessa porno on tappanut läheisyyden ja rakkauden:( Miksi?)



-Mitään ei enää paheksuta.

Ennen puhuttiin au-lapsista ja ero oli häpeällinen tilanne. En tietenkään kaipaa paluuta vanhoihin aikoihin! Mutta tämä suvaitsevaisuus on mennyt jo yli äyräiden. Ennen kehotettiin jatkamaan oikeasti huonossa suhteessa, nykyään tuntuu että tutut kehottavat eroamaan heti, kun pientäkin erimielisyyttä tulee suhteeseen. Eron saa myös liian helposti, toisaalta ehkä naimisiinkin pääsee liian helposti?

Perään kuuluttaisin jonkilaisia toimia, niin valtion/kirkon kun yksittäisten ihmistenkin taholta. Ehkä jokaisen avioon aikovan tulisi osallistua jollekkin kurssille, jossa esim. puolen vuoden ajan ruodittaisiin suhdetta, annettaisiin apuvälineitä riita tilanteisiin, ja kädestä pitäen kerrottaisiin kuinka pitää luopua minä-ajattelusta ja siirtyä me-ajatteluun. Näin pariterapiaan hakeutumisen kynnys myöhemmin olisi matalampi, kun se olisi jo ennestään tuttua.



-Onnenhuuma syndrooma.

Kuvitellaan että joka päivä pitää olla vasta rakastunut. Se tunne laimenee, MUTTA se tulee aina uudestaan. Tänä päivänä ihmiset vaan eivät jaksa odottaa sitä uutta rakastumista (omaan puolisoon siis!) vaan mennaan sieltä missä aita on matalin, ja lähdetään vieraan flirttailijan matkaan.

Jokainen kriisi suhteessa kuitenkin vahvistaa liittoa, jos pariskunta vaan kestää sen---> selvittää asiansa. Vaikeuksien kautta voittoon, kiteyttää asian pähkinän kuoressa. Monesti ongelmat ovat niinkuin lumipallot. Ne lähtevät pikkujutuista, paisuvat paisumistaan, ellei niiden kulkua pysäytä.

Ja edellä mainittu itsekkyys pätee tässäkin, on esim. päästävä baariin joka vapaa-päivänä, ja " muija saa jäädä pennun kanssa kotiin" , eihän tuollainen ole rakentavaa. " Muija" sitten nalkuttaa kun mies ei ole perheen kanssa, miestä tympii enemmän ja hän korkkaa kiusallaankin uuden pullon. Tämänkin tilanteen voisi selvittää puhumalla, ja luopumalla OMISTA itsekkäistä tekemisistään.

Ongelma lienee siinä, että moni saa lapset liian nuorina=lapsuus jää elämättä, tai sitten liian vahoina=ollaan totuttu liikaa elämään vain itselle ja omille mielihaluille.





Ja huomautan nyt, etten puhu niistä, joiden parisuhteessa on OIKEITA ongelmia (väkivalta, päihteiden väärikäyttö, mielenterveydelliset ongelmat, jne. ) Yleensä sitä paitsi tuntuu, että ne joilla on suurimmat ongelmat, ovat pisimpään yhdessä:( Ne joilla taas ei edes ole varsinaisia ongelmia (paitsi esim. oma itsekkyys) sen sijaan eroavat helpoiten....



Itsekkyys on paha ongelma. Mistä se sitten juontaa juurensa?



Ehkä siitä, että enää ei tulla vanhoiksi. Jos mietimme niin " ennen vanhaan" mentiin nuorina töihin, nykyään monet opiskelevat kolmikymppisiksi. Ja siinä missä mummot ennen huolehtivat lapsen lapsistaan, niin nykyään on isovanhemmillakin golffaaminen Espanjassa lapsen lapsia tärkeämpää.



Ennen maailma ei myöskään ollut näin avoin. Matkustelu oli kallista, nykyään lentolipun esim. Lontooseen saa edullisemmmin mitä junamatkan Jyväskylästä Helsinkiin!

Muutenkin ihmisillä oli tarpeita vähemmän, voitiin elää vaatimattomammin (asunto, huonekalut, auto, kännykkä, vaatteet, meikit, jne. ) Se aika mikä ennen oli perheelle, on nykyään kadonnut kaiken mailman jooga tunteihin, Thaimaan matkoihin ja kotiteatteriin.



Lapsia ei enää pidetä mielenkiintoisina, niitä halutaan mutta heidän tulee olla kilttejä, huomaamattomia, hyvin käyttäytyviä ja pystyä toimimaan itsenäisesti kolmevuotiaasta eteenpäin. He eivät saa rajoittaa vanhempien elämää millään tavalla:(



Olen todella huolissani yhteiskuntamme tämän hetikisestä tilasta:( Valitettavasti tästä mennään luultavasti vain huonompaan suuntaan.



Mutta seuraavissa sukupolvissa on tulevaisuus!!!

Yleensä nuoret aina kapioivat vanhempiensa arvomaalimaa vastaan. Uskon että niin tässäkin tulee käymään. Jonkin ajan kuluttua on " trendikästä" viettää aikaa perheenä, eroamisesta tulee " epämuodikasta" . Lapset jotka muistavat pitkät yksinäiset illat, vanhempien tehdessä töitä/harrastaessa, sen miten kurjaa oli kun isä-/äitipuoli vaihtui muutaman kerran vuodessa, ja sisko-/velipuolet ilmeistyivät ja katosivat miten sattui, tahtovat varmasti lapsilleen parempaa!!!:)

Parin viikon päästä erosta pokasi uuden miehen nettipalstan kautta. Tuli 3 viikon tuntemisen jälkeen paksuksi tälle uudelle miehelle (tarkoituksella). Ero tuli kesällä ja syksyllä naimisiin. Kuukausi naimisissa ja avioero tästä uudesta ennen kuin lapsi ehti syntyä.



Siinä tää mimmi sitten oli kahden lapsen kanssa. Ex-mies huolehti hyvin omasta lapsestaan ja niin alkoi mimmi haikailla takaisin. Ex-mies sitten oli niin höntti, että kosaisi uudelleen ja nyt ollaan kihloissa.



Ex-miehen mummi oli sitten ainoa, joka uskalsi aukaista suunsa, että oliko mitään järkeä erota välissä ja tekaista lapsi toisen miehen kanssa ja olla sen kanssa kuukausi naimisissa. Tästä mimmi tietenkin loukkaantui, koska eihän kenenkään ratkaisuja saa arvostella.



Niin ja lasten ikäeroksi muuten tuli vajaat 2 vuotta. Että vauhtia on pidetty. Eka avioliitto kesti vajaan vuoden, toinen kuukauden. Nyt suunnitellaan taas uusia häitä ja kolmatta lastakin haaveillaan kun ne vauvat on niiiiiin ihkuja.



Ja mimmi on vasta 25v. Mikä tätä maailmaa vaivaa.......

Tässä ketjussa on mainittu useammankin kerran, että vuoroviikkoasuminen on Ruotsissa yleistä. Se ei pidä paikkaansa. Ruotsin sosiaalihallituksen julkaisussa Växelvis boende (löytyy googlettamalla) on vuoroasumiseksi laskettu meilläkin hyvin yleinen " joka-toinen-viikonloppu, lomat ja yksi arki-ilta ja yö" -tapaamisjärjestely ja vain muutama prosentti eronneista ruotsalaisperheistä toteuttaa viikko-viikko -järjestelyä. Siitäkin huolimatta, että Ruotsissa viranomaiset voimakkaasti tukevat vuoroasumista - päinvastoin kuin Suomessa.



Lisäksi ketjussa on esitetty erilaisia ennakkoluuloja faktoina.



Yksinhuoltajuus ei ole sinänsä mikään riski lapselle, köyhyys ja kasaantuvat ongelmat sen sijaan ovat - myös ydinperheissä.



Lapsen eronjälkeisen hyvinvoinnin tärkein tekijä on se, miten sopuisasti vanhemmat kykenevät vanhemmuutensa eron jälkeen hoitamaan, ei se, kuinka lapsen asuminen järjestetään. Tämäkään ei poikkea mitenkään ydinperheellisten elämästä.



Asumisjärjestelyillää ei yleensä kyetä ratkaisemaan vanhempien riitoja, köyhyttä tai vuorovaikutusongelmia. Jos vanhemmat eivät kykene selvittämään keskinäisiä välejään ja erokriisiään, se heijastuu aina kielteisesti lapsen elämään. Vuoroasuminen voi olla erittäin haitallista lapselle tilanteessa, jossa vanhempien riidat ovat jatkuvia. Toisen vanhemman erottaminen lapsen huollosta voi olla lapsen paraahaaksi väkivaltatilanteissa ja vuoroasuminen voi olla myös suoranainen siunaus lapselle jos vanhemmat kykenevät sopuisaan eroliittoon.



Tiina Kaarela

että lasten isä tulee joka toinen viikko asumaan minun ja lasten kotiin, ja minä asun hänen asunnossaan. Näin lapset eivät joudu kulkemaan kahden kodin väliä. Meillä on toiminut hyvin, kun kummallakaan ei ole uutta kumppania.