Lue keskustelun säännöt.
Ystävien liian täydelliset elämät
17.06.2014 |
Heti alkuun: en ole kateellinen.
Olen käynyt mieheni kanssa läpi suuren kriisin ja asuimme hetken erillämme jne. Pari ystäväni sen sijaan ovat näitä ihanne-perheen omistavia. Kaksi lasta, omakotitalo, 2 autoa, mökki, vene jne. Eikä tietääkseni sen suurempia kriisejä. Ainakaan eivät niistä ole kertoneet.
Nyt olen huomannut etten enää osaa olla heidän kanssaan. En tunne huonommuutta, en missään nimessä. Mutta jokin elämän kokemus heiltä puuttuu. Johtuen juuri tästä, että kaikki on ollut liian täydellistä. Itse taas olen kriisien takia kasvanut henkisesti todella paljon ja minusta on tullut todella vahva. Mutta jollain tavalla koen etteivät he ymmärrä oikeasta elämästä yhtään mitään. He myös tuomitsevat ja arvostelevat muiden valintoja helposti. Ei tämä helppo elämä heidän syy ole, en sitä tarkoita. Mutta paljon mieluummin vietän aikaa ystävieni kanssa, jotka ovat kokeneet elämässään jotain epätäydellistä. Oletteko muut huomanneet samaa?
N40
Kommentit (128)
Minullakin täydellinen elämä, mutta pitäisikö siitä tuntea jotain kamalaa syyllisyyttä jotta ap:n kaltaiset ihmiset voisivat paremmin???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilanne voi olla myös se, että on aikaisemmin ollut vaikeuksia ja kriisejä, mutta tällä hetkellä elämä on onnellista. Silloin ei ole oikein niitä negatiivisia asioita jaettavaksi ystävien kanssa eikä kyse ole kulissien ylläpitämisestä.
toinen N40
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 12:00"]
Miksi aina korostetaan sitä että pitää nähdä kurjuutta ja muuta paskaa ennenkuin on nähnyt elämää??! Aika avutonta.
Minä pidän mahdollisimman täydellisestä elämästä ja siksi pyrin siihen, eikä minulle kelpaisi muu. Helppo elämä ei stressaa eikä tee ryppyjä. Miksi tehdä asioista vaikeita väkisin vängällä ja elää tunkkaisessa risukasassa kun voi paistatella päivää auringon säteessä?
[/quote]
Huomaa kyllä, ettet ole tosiaan koskaan kokenut mitään, jos kuvittelet, että hankaluudet pitää itse hankkia elämäänsä. Just tollasen asenteen takia susta ei olis tukemaan ketään vaikeuksissaan. Alitajuisesti kuitenkin syyllistäisit ihmisiä siitä, että heillä on kurjaa.
Onko se ihmisen oma syy, jos lähipiirissä joku alkoholisoituu? Jos itse sairastuu vakavasti? Jos menettää työpaikkansa yt-neuvotteluissa?
Sun kaltaiset ihmiset tulee siihen jauhamaan, että asioilla on tapana järjestyä, ja sitten asia on heidän osaltaan loppuunkäsitelty. Ihminen, joka noita asioita kokee, haluaisi kuitenkin pohtia niitä vähän syvällisemmin, miettiä elämänsä uutta suuntaa. Kun on kokenut jotain tuollaista, oma empatiakyky ja asenne elämään muuttuu. Ja sitten huomaa, ettei ole enää mitään puhuttavaa kaltaistesi tyhjäpäiden kanssa.
Mun mielestä tässä tarkoitetaan sitä, että miksi täytyy pitää kulisseja pystyssä. Jos kerran kenenkään elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista, niin miten se ei koskaan näy millään tavalla (joillakin ihmisillä)? Eihän se helppoa ole avautua omista vaikeuksistaan, mutta luulisi, että omille ystävilleen voisi joskus raottaa sitä ikävääkin puolta elämästään. Se olisi jotenkin inhimillisempää. En tarkoita, että pitää missään kurjuudessa elää, vaan että myöntää sen, että aina ei ole kivaa.
Olen kokenut vaikean sairauden ja saan olla äärettömän kiitollinen, että olen vielä elossa. Sairaudestani huolimatta - tai ehkä juuri siksi? - nautin aivan suunnattomasti niiden ystävieni seurasta, joita elämä on kantanut silkkihansikkain. En todellakaan kaipaa mitään kurjien aikojen muistelua tai syvällisiä keskusteluja elämän tarkoituksesta elämänkouluja käyneiden kanssa. Sairastumiseni jälkeen osa ystävistäni kuvitteli, että minua jostain käsittämättömästä syystä olisi alkanut kiinnostaa heidän parisuhdeongelmansa, ylipainonsa tai rahavaikeutensa. Mulla oli kuitenkin ongelmia riittävästi omasta takaakin eli taisteluni sairautta vastaan. Nyt, kun olen jälleen terveen kirjoissa, olet jättänyt riippakivet taakseni ja vietän aikaani niiden kanssa, joilla menee elämässä hyvin. Positiivisuus vetää puoleensa positiivisuutta, negatiivisuus negatiivisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 12:22"]
Tilanne voi olla myös se, että on aikaisemmin ollut vaikeuksia ja kriisejä, mutta tällä hetkellä elämä on onnellista. Silloin ei ole oikein niitä negatiivisia asioita jaettavaksi ystävien kanssa eikä kyse ole kulissien ylläpitämisestä.
toinen N40
[/quote]
No etkö voi muistella niitä aiempia kriisejäsi? Jos mun kaverin mies esim pettäisi sitä, ja mulla olisi vastaava kokemus 20 vuoden takaa, niin totta munassa käyttäisin tätä tietämystä kaverin lohduttamiseen. "Mä tiedän, että se tuntuu pahalta, mäkin olin silloin ihan rikki. Tuntu että koko elämä hajos yhtäkkiä. Mut kuukauden päästä tuntu jo ihan erilaiselta, ja huomasin että elämään aukes sen eron myötä ihan uusia mahdollisuuksia. Sunkin täytyy nyt ajatella tätä asiaa siten, että nyt sulla on mahdollisuus tehdä elämälläs niitä asioita, joita Pertti sinua pidätti tekemästä. Jne."
Sä varmaan sanoisit, että "ikävää, että sulla menee huonosti, mutta minä en osaa nyt samaistua, kun tällä hetkellä menee fantsusti." Etkä vihjaisi sanallakaan, että sulla on koskaan mennytkään huonosti.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 12:22"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 12:00"]
Miksi aina korostetaan sitä että pitää nähdä kurjuutta ja muuta paskaa ennenkuin on nähnyt elämää??! Aika avutonta.
Minä pidän mahdollisimman täydellisestä elämästä ja siksi pyrin siihen, eikä minulle kelpaisi muu. Helppo elämä ei stressaa eikä tee ryppyjä. Miksi tehdä asioista vaikeita väkisin vängällä ja elää tunkkaisessa risukasassa kun voi paistatella päivää auringon säteessä?
[/quote]
Huomaa kyllä, ettet ole tosiaan koskaan kokenut mitään, jos kuvittelet, että hankaluudet pitää itse hankkia elämäänsä. Just tollasen asenteen takia susta ei olis tukemaan ketään vaikeuksissaan. Alitajuisesti kuitenkin syyllistäisit ihmisiä siitä, että heillä on kurjaa.
Onko se ihmisen oma syy, jos lähipiirissä joku alkoholisoituu? Jos itse sairastuu vakavasti? Jos menettää työpaikkansa yt-neuvotteluissa?
Sun kaltaiset ihmiset tulee siihen jauhamaan, että asioilla on tapana järjestyä, ja sitten asia on heidän osaltaan loppuunkäsitelty. Ihminen, joka noita asioita kokee, haluaisi kuitenkin pohtia niitä vähän syvällisemmin, miettiä elämänsä uutta suuntaa. Kun on kokenut jotain tuollaista, oma empatiakyky ja asenne elämään muuttuu. Ja sitten huomaa, ettei ole enää mitään puhuttavaa kaltaistesi tyhjäpäiden kanssa.
[/quote]
Taisit ymmärtää lainaamasi tekstin väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai kun on se täydellinen elämä, sitä halutaan viljellä kaikin tavoin. Eli ei puhuta elämästä mitään negatiivista muille.
Mulla oli täydellinen elämä vielä 5 vuotta sitten. Olin todella erilainen. Nyt on vaikeuksia koettu ihan riittävästi, mutta en voi käsittää minkä henkisen kasvun olen kokenut! En kyllä vaihtaisi osia aikasemman täydellisen minäni kanssa!! Kai sitä täytyy voida vaikeuksia kiittää, että tekivät minusta näin vahvan :-)
Miksi pitäisi myöntää, että aina ei ole kivaa, silloin kun on kaikki kivaa? On olemassa peruspositiivisia ihmisiä, joilla on kivaa, vaikka ei olisi erityisesti syytäkään olla onnellinen. Minun ystäväni on sellainen ja viihdyn mainiosti hänen seurassaan ja olen oppinut itsekin parempaa asennetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 12:26"]
Mun mielestä tässä tarkoitetaan sitä, että miksi täytyy pitää kulisseja pystyssä. Jos kerran kenenkään elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista, niin miten se ei koskaan näy millään tavalla (joillakin ihmisillä)? Eihän se helppoa ole avautua omista vaikeuksistaan, mutta luulisi, että omille ystävilleen voisi joskus raottaa sitä ikävääkin puolta elämästään. Se olisi jotenkin inhimillisempää. En tarkoita, että pitää missään kurjuudessa elää, vaan että myöntää sen, että aina ei ole kivaa.
[/quote]
Sanasta sanaan samaa mieltä!
Oma äitini on eronnut ja kaikenlaista kokenut ja anoppini nähdessään sanoi ettei halua suuremmin olla sellaisten hienojen rouvien kanssa.Anopille kulissit varakkuudesta ja onnesta ovat tosi tärkeitä.Kulissien takana on pahoja asioita joista vain lähipiiri tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 12:06"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 12:02"]
Et siis ole kateellinen, mutta et osaa aidosti iloita ystäviesikään puolesta joilla asiat on kunnossa ja he näyttävät tyytyväisiltä? Olet melko itsekäs tapaus, sori vaan....
[/quote]Älä syyllistä ap:tä. On ihan luonnollista, että on vaikeaa samaistua ja iloita toisen onnesta jos itselle sataa paskaa niskaan. Et sinäkään siihen pysty täydestä sydämmestäsi. Sitä paitsi mitä yhteistä puhuttavaa on jos toinen puhuu matkusteluista ja shoppailuistaan ja ylennyksistään ja toinen hiljaksiin miettiin, että riittäköhän rahat loppukuun ruokiin tässä kuussa.
[/quote]
13 tässä.
Minä joudun joskus miettimään todellakin, että riittääkö rahat ruokaan ja bensaan loppukuuksi. Mutta se ei ole millään lailla kiinni siitä, miten hyvin ystävilläni menee. Kyllä voi olla onnellinen toisen menestyksestä, vaikka itsellä olisi vaikeaa. Tosin eihän ap tätä avauksessaan tarkoittanutkaan.
On se niinkin että jos on kovin erilaiset elämäntilanteen, niin ei välttämättä olla niin helposti samalla aaltopituudella. Joku yhteinen juttuhan pitäisi ystävillä olla, eikä sen tarvitse olla taloudellinen tilanne tai parisuhde tai lapset.
Todennäköisesti niillä "Täydellisilläkin" perheillä on ja on ollut omat kriisinsä. Minä olin "täydellisen perheen lapsi": hyvätuloiset (yht. Laskettu tulo n. 180 000/vuosi, naimisissa olevat, rakastavat vanhemmat. omakotitalo, mökki, purjevene, koira ja kaksi farmaria. Aika kulissiperhe, siis, mutta meillä meni oikeasti hyvin. Kunnes ollessani 18 tuli vanhempien avioero, puoli vuotta myöhemmin pikkusiskoni yritti itsemurhaa, sairastui anoreksiaan ja joutui suljetulle osastolle. Että se siitä täydellisyydesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli unelmaperhe, uusi, suuri ok-talo, kaunis puutarha, hyvät koulutukset, varakkaat kaveripariskunnat. Jotenkin meni ilo elämästä, erosin ja muutin vuokralle lasten kanssa. Exän kanssa puheväleissä ja neutraali suhde, kuten lähes koko avioliiton.
Entiset tuttavapariskunnat tuomitsevat minut, tein särön jotenkin heidän maailmaansa. Sovitut tapaamiset peruivat, joten olen antanut heidän jäädä elämään omaa elämäänsä.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 12:26"]
Mun mielestä tässä tarkoitetaan sitä, että miksi täytyy pitää kulisseja pystyssä. Jos kerran kenenkään elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista, niin miten se ei koskaan näy millään tavalla (joillakin ihmisillä)? Eihän se helppoa ole avautua omista vaikeuksistaan, mutta luulisi, että omille ystävilleen voisi joskus raottaa sitä ikävääkin puolta elämästään. Se olisi jotenkin inhimillisempää. En tarkoita, että pitää missään kurjuudessa elää, vaan että myöntää sen, että aina ei ole kivaa.
[/quote]
Vihdoinkin joku ymmärsi mitä tarkoitan! Kiitos sinulle ymmärryksestä!!
ap
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 12:30"]
Miksi pitäisi myöntää, että aina ei ole kivaa, silloin kun on kaikki kivaa? On olemassa peruspositiivisia ihmisiä, joilla on kivaa, vaikka ei olisi erityisesti syytäkään olla onnellinen. Minun ystäväni on sellainen ja viihdyn mainiosti hänen seurassaan ja olen oppinut itsekin parempaa asennetta.
[/quote]
Toisin sanoen, jos sulla menee päin vittua, sun kaveri sanoo et nokka pystyyn, ja sitten sinun pitää väkisin tsempata itsesi positiiviseksi? Asiat jää käsittelemättä ja niiden olemassaolo kielletään, ja 10 vuotta myöhemmin ihmetellään kun olo on masentunut, vaikka kaikki on nyt jo ihan hyvin.
Tai sitten on kyse siitä, että ap:n ystävät eivät olleet oikeita ystäviä vaan enemmän tuttavia. Mulla on se "täydellinen elämä" ja omaan elinpiiriin mahtuu niitä ystäviä, joiden kanssa puhutaan vastavuoroisesti elämän hankalista asioista, silloinkin kun ei kellään ole mitään kriisiä. Mutta sitten on hirveä määrä niitä tuttavia, joille kyllä yritän olla tukena, kun heillä on vaikeaa, mutta en jaa itsestäni, koska ei ole vielä sellaista luottamusta.
Itselläni samankaltaiset ajatukset.. tuntuu ettei ole enää mitään yhteistä puhuttavaa hyvän ystäväni kanssa. Tai tunnen itseni jotenkin tyhmäksi ja huonommaksi kun olen avautunut omista parisuhdekuvioista yms. Tuntuu ettei tämä ystävä anna itsestään mitään. Täydelliset kulissit koko ajan edessä, vaikka tiedän että asiat on ollut todella huonostikin hänellä. Ihan kuin hän pelkäisi puhua asioiden oikeaa laitaa. Tämä kaverini mies ei juurikaan pidä minusta, vien hänen vaimonsa kuulemma huonoille teille. Kaverini sattuu olemaan aika rempseä kun pääsee viihteelle ja on häntä koitettu jarrutellakin. Luultavasti ei kuitenkaan ole pussausastetta pidemmälle mennyt vieraiden kanssa. Joka tapauksessa tuntuu että aina kun saa viinaa on muut miehet mielessä ja minä sitten olen tämän miehen mielestä syypää.
Kahdenkeskiset tapaamisemme ovat tylsiä. Hän ei tee muuta kun hehkuta kuinka ovat ostamassa milloin mitäkin ja kuinka paljon pitää ystävilleen kutsuja. Ei mitään puhetta ns. Oikeasta elämästä. Tekisi mieli ravistella ja herättää tämä henkilö ja sanoa että ei mulle tarvitse esittää. En ole enää edes viitsinyt miehen ollessa kotona käydä tällä ystävälläni kun mies on ihan suoranaisesti tuppisuuna tai piikittelee. Olen myös heidän lapsen kummitäti ja toisinpäin mutta "kummintehtävätkin" jäänyt tämän ystävyyden myötä. Joskus olen ollut hänen järjestämissään illanistujaisissa, mutta tunsin oloni tämän kaverin takia huonommaksi, olihan muut lukeneita lääkäreitä, psykologeja yms. Ja minä "vain" tavallinen duunari, jota en missään nimessä häpeä mutta kaverini tuntuu häpeävän. En ole enää kutsuja tuon yhdenkerran jälkeen saanut.
Toivottavasti hän on nyt onnellisempi näiden sivistyneempien ystävien seurassa ja perhe-elämäkin jos vielä on auvoista.
Toinen kaverini sanoi minulle että odota hänen puoleltaan yhteyden ottoa, miksi minun pitäisi yrittää tunkea itseäni väkisin. Tapaamisetkin ovat olleet aina hänen aikataulujen mukaan. Silmät on auennut ja mietin minkä takia tätä ihmistä edes haluaisin tavata. Ehkäpä meidän reilun 20-vuoden ystävyyden takia, joka nyt on tainnut loppua.
Tämä kirjoitus menee nyt asian vierestä, mutta tulipahan päästettyä ulos.
N35
Eikun kaverit vaihtoon vaan. Sillähän siitä selviää
Omien vaikeuksieni keskellä löysin ne oikeat ystävät, osalla ei niitä elämän kauheuksi ollut takana, oli mökit ja veneet, jos ne jotain muka kertovat elämän täydellisyydestä. Heillä oli myös sydäntä ja myötätuntoa, ymmärrystä.
Itse olen tosi huono ystävä, nyt kun oma elämäni on onnellista, vaikka ei venettä, mökkiä, omakotitaloa jne olekaan. En juuri pinnalle päässeenä oikein jaksa vaikeuksien kanssa kamppailevien ystävien ongelmia kuunnella, vaikka osa kuunteli ja auttoi minua vaikeuksissani. Täytyy myöntää että häpeän itseäni ja yritän itselleni perustella että yritän pitää itseäni järjissäni näin.