Lue keskustelun säännöt.
Ystävien liian täydelliset elämät
17.06.2014 |
Heti alkuun: en ole kateellinen.
Olen käynyt mieheni kanssa läpi suuren kriisin ja asuimme hetken erillämme jne. Pari ystäväni sen sijaan ovat näitä ihanne-perheen omistavia. Kaksi lasta, omakotitalo, 2 autoa, mökki, vene jne. Eikä tietääkseni sen suurempia kriisejä. Ainakaan eivät niistä ole kertoneet.
Nyt olen huomannut etten enää osaa olla heidän kanssaan. En tunne huonommuutta, en missään nimessä. Mutta jokin elämän kokemus heiltä puuttuu. Johtuen juuri tästä, että kaikki on ollut liian täydellistä. Itse taas olen kriisien takia kasvanut henkisesti todella paljon ja minusta on tullut todella vahva. Mutta jollain tavalla koen etteivät he ymmärrä oikeasta elämästä yhtään mitään. He myös tuomitsevat ja arvostelevat muiden valintoja helposti. Ei tämä helppo elämä heidän syy ole, en sitä tarkoita. Mutta paljon mieluummin vietän aikaa ystävieni kanssa, jotka ovat kokeneet elämässään jotain epätäydellistä. Oletteko muut huomanneet samaa?
N40
Kommentit (128)
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 12:26"]
Mun mielestä tässä tarkoitetaan sitä, että miksi täytyy pitää kulisseja pystyssä. Jos kerran kenenkään elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista, niin miten se ei koskaan näy millään tavalla (joillakin ihmisillä)? Eihän se helppoa ole avautua omista vaikeuksistaan, mutta luulisi, että omille ystävilleen voisi joskus raottaa sitä ikävääkin puolta elämästään. Se olisi jotenkin inhimillisempää. En tarkoita, että pitää missään kurjuudessa elää, vaan että myöntää sen, että aina ei ole kivaa.
[/quote]
Normaalijärkinen ihminen tietää sanomattakin, ettei kenelläkään ole aina kivaa. Joskus on flunssa tai tikku sormessa, tympeä työkaveri tai lapset kiukuttelee väsymystään. Ei niitä tarvitse erikseen sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän kaikilla voi olla samaa elämänkokemusta. Mä olen onnellinen heidän puolesta, jotka eivät ole samaa paskaa joutuneet läpi käymään kuin mä. Sitten tapauksia, joille on enemmän satanut paskaa niskaan kuin mulle.
Vaikken mä esim parisuhde asioita jaakaan (ovat meidän välinen juttu hyvässä ja pahassa), niin ovat kaverit pysyneet lähellä.
Mä olen polttanut monet kerrat näppini kavereiden kanssa. Heihin mä en luota, mieheeni kylläkin.
Mulla on ystäviä ja ystäviä. Muutaman kanssa puhutaan asiat niin kuin ne oikeasti on ja toisten kanssa sittten esitetään.
En tiedä onko sattumaa mutta ne oikeat ystävät ovat vähemmän kouluttautuneita ja ne esitysystävät ovat niitä, joilla on talot ja maat ja mannut.
Elämä voi olla täydellistä vaatimattomanakin. Jokainen muodostaa itse mielikuvansa hyvästä elämästä ja tarpeellisesta materiaalista. Ihmissuhteet ovat ne, joilla mennään eteen tai taakse päin. Kaikkiin ei kannata luottaa, mutta kuunnella voi ketä tahansa.
Eli itseltäsi puuttui myös elämänkokemus täysin ennen kriisiäsi? Toivottavasti kukaan oikeaa elämää nähnyt ei tuhlannut aikaansa sinuun ennen sitä, olithan henkisesti niin heikko ja epäkypsä vielä silloin.
Miksi pitäisi olla suuria ongelmia? Jotkut jäävät rypemään ongelmiinsa ja sen takia eivät näe, että muillakin on ongelmia, mutta ratkovat ne ja yrittävät pitää kiinni positiivisista asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 12:40"]
Mulla on ystäviä ja ystäviä. Muutaman kanssa puhutaan asiat niin kuin ne oikeasti on ja toisten kanssa sittten esitetään.
En tiedä onko sattumaa mutta ne oikeat ystävät ovat vähemmän kouluttautuneita ja ne esitysystävät ovat niitä, joilla on talot ja maat ja mannut.
[/quote]
Mulla taas on ollut juuri päinvastoin eli vähemmän koulutetut ystäväni ovat sekä juoruilleet minun asioitani muille että muiden asioita minulle.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 12:40"]
Mulla on ystäviä ja ystäviä. Muutaman kanssa puhutaan asiat niin kuin ne oikeasti on ja toisten kanssa sittten esitetään.
En tiedä onko sattumaa mutta ne oikeat ystävät ovat vähemmän kouluttautuneita ja ne esitysystävät ovat niitä, joilla on talot ja maat ja mannut.
[/quote]
Mä en edes laske tuollaisia esitysystäviä ystäviksi. Ne on niitä tuttavia, joita pidetään verkostoitumisen ja molemminpuolisen hyötymisen nimissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 12:38"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 12:26"]
Mun mielestä tässä tarkoitetaan sitä, että miksi täytyy pitää kulisseja pystyssä. Jos kerran kenenkään elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista, niin miten se ei koskaan näy millään tavalla (joillakin ihmisillä)? Eihän se helppoa ole avautua omista vaikeuksistaan, mutta luulisi, että omille ystävilleen voisi joskus raottaa sitä ikävääkin puolta elämästään. Se olisi jotenkin inhimillisempää. En tarkoita, että pitää missään kurjuudessa elää, vaan että myöntää sen, että aina ei ole kivaa.
[/quote]
Normaalijärkinen ihminen tietää sanomattakin, ettei kenelläkään ole aina kivaa. Joskus on flunssa tai tikku sormessa, tympeä työkaveri tai lapset kiukuttelee väsymystään. Ei niitä tarvitse erikseen sanoa.
[/quote]
Niin, vaikeudet ovat joko avioero tai tikku sormessa? Ei mitään siitä väliltä?
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 12:30"]
Miksi pitäisi myöntää, että aina ei ole kivaa, silloin kun on kaikki kivaa? On olemassa peruspositiivisia ihmisiä, joilla on kivaa, vaikka ei olisi erityisesti syytäkään olla onnellinen. Minun ystäväni on sellainen ja viihdyn mainiosti hänen seurassaan ja olen oppinut itsekin parempaa asennetta.
[/quote]
Eijei, vaan että silloin kun ei ole kivaa, niin myöntää sen. Ei pidetä kulisseja pystyssä sanomalla, että on oikea ilon ja onnen päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 12:45"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 12:40"]
Mulla on ystäviä ja ystäviä. Muutaman kanssa puhutaan asiat niin kuin ne oikeasti on ja toisten kanssa sittten esitetään.
En tiedä onko sattumaa mutta ne oikeat ystävät ovat vähemmän kouluttautuneita ja ne esitysystävät ovat niitä, joilla on talot ja maat ja mannut.
[/quote]
Mä en edes laske tuollaisia esitysystäviä ystäviksi. Ne on niitä tuttavia, joita pidetään verkostoitumisen ja molemminpuolisen hyötymisen nimissä.
[/quote]Niinpä. Mä huomasin juuri, että mulla on tällaisia esitysystäviä, joilla menee kaikki aina tosi hyvin ja hienosti. En tiedä mitään heidän mahdollisista vaikeuksistaan. Niistä ei puhuta ikinä.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 11:52"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 11:49"]
No jostain syystä en itsekään viihdy kuvailemiesi kaltaisten ihmisten kanssa. Elämä on jotenkin liian täydellistä. .
Jotenkin tuntuu että elämme joidenkin tuttavien kanssa aivan eri maailmoissa.
[/quote]
Samaa mieltä. Tuntuu että "ystävyys" heidän kanssaan on pelkkää kulissia, kun kaikki on aina hyvin. Mä en jaksa tuollaisia pinnallisia ystävyyssuhteita. Kauheaa sanoa, mutta kyllä kriisit kasvattavat ihmistä ja tekevät siitä jotenkin avarakatseisemman.
[/quote]
Mutta kuinka moni haluaa kaikki kriisinsä kertoa ystävilleen? Ja jos joskus on ollut vaikeaa, tarkoittaako se että aina pitäisi olla tai muuten on pinnallinen? Esimerkiksi itselläni on ollut elämässä vaikeaa aiemmin, mutta nyt on ihanaa ja toivon että jatkossakin aina on ja aion elämästä todellakin nauttia. Rakastan elämääni nyt, en muutenkaan ole sellainen että omia vaikeuksiani jakaisin muille ihmisille kuin ehkä ihan lähimmille joskus jos heillekään. En halua kuormittaa muita valittelemalla elämääni, silloin kun aihetta siihen oli. Kuuntelen kyllä silti mielelläni jos ystävä haluaa jakaa asioitaan. Ihmettelen, mikä tekee ihmisestä pinnallisen jos elämässä ei ole tapahtunut mitään järisyttävän kauheaa? Sitten kun tapahtuu niin ihminen muuttuu kerrasta aivan toisenlaiseksi? Voihan elämästä ymmärtää vaikka ei mitään kriisejä olisi ollutkaan? Ja veikkaan, että jokainen joskus kohtaa elämässään jotain vastoinkäymisiä ja pettymyksiä, mutta mitä sitten? Ei kaikki halua niistä puhua tai varsinkaan jostain menneistä... Ei se tarkoita että ihminen olisi pinnallinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkälaisia ongelmia kaipaisitte ystävillenne?
Juu eräs ystävä sysi mut syrjään luultavasti samasta syystä. Kauan toimin hänen likasankona, mutta sitten alkoi osoittamaan että seuraani ei enää tarvita joten olen antanut olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ero tarttuu.
Läheisen ystävän kriisin kautta alkaa punnita omaakin suhdetta ja vaihtoehtoja ihan väkisinkin, ainakin alitajuisesti. Kaikki eivät ole siihen valmiita tai halukkaita ja ottavat siksi etäisyyttä. Ihan inhimillistä ja ymmärrettävää.
- se eronnut ystävä
Sellaiset muovi-ihmiset ovat aivan kauhistus. Naamasta näkee, että on vaikeuksia, mutta niistä ei puhuta. Koti on kuin sisustusammatilaisen jäljiltä, mutta seinät huutavat apua.
Mulle ei riitä tuollaiset ihmissuhteet. Haluan jakaa suht arkisetkin pettymykset ja isommat koettelemukset ystävieni kanssa. Ei muuten jaksa.
Omassa tuttavapiirissä juuri nuo muovit hakeutuvat terapiaan tai saavat jonkun kroonisen somaattisen vaivan. Olen tullut päätelmään, ettei mikään ole, miltä näyttää.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 12:51"]
Ero tarttuu.
Läheisen ystävän kriisin kautta alkaa punnita omaakin suhdetta ja vaihtoehtoja ihan väkisinkin, ainakin alitajuisesti. Kaikki eivät ole siihen valmiita tai halukkaita ja ottavat siksi etäisyyttä. Ihan inhimillistä ja ymmärrettävää.
- se eronnut ystävä
[/quote]
Näin se asia taitaa olla.
T 44
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 12:53"]
Sellaiset muovi-ihmiset ovat aivan kauhistus. Naamasta näkee, että on vaikeuksia, mutta niistä ei puhuta. Koti on kuin sisustusammatilaisen jäljiltä, mutta seinät huutavat apua.
Mulle ei riitä tuollaiset ihmissuhteet. Haluan jakaa suht arkisetkin pettymykset ja isommat koettelemukset ystävieni kanssa. Ei muuten jaksa.
Omassa tuttavapiirissä juuri nuo muovit hakeutuvat terapiaan tai saavat jonkun kroonisen somaattisen vaivan. Olen tullut päätelmään, ettei mikään ole, miltä näyttää.
[/quote]
No miksi et sitten jaa? Ystävillä pitäisi olla kurjempaa kuin sinulla tai edes välillä kurjaa, vai? Siitäkö sinä saat voimaa, että läheisilläsi menee huonosti ja jakavat asioitaan? Eikö vertaistukea voi etsiä muualta jos ei pelkkä juttelu/kuuntelu-seura kelpaa? Miten se on muovista, vaikka hakeutuisikin terapiaan? Ei kaikkia ihmisiä kiinnosta jakaa syvimpiä harmejaan kaikkien kanssa. Ehkä ne muovit ovatkin sitten vähemmän muovia, jos kerran hakeutuvat terapiaan. Heillähän sitä laajaa ymmärrystä ja muuta sitten varmaan riittää enemmän kuin sinulla, jos terapiaan meno on sen mittari, eli menee varmaan sitten huonommin.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 12:57"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 12:51"]
Ero tarttuu.
Läheisen ystävän kriisin kautta alkaa punnita omaakin suhdetta ja vaihtoehtoja ihan väkisinkin, ainakin alitajuisesti. Kaikki eivät ole siihen valmiita tai halukkaita ja ottavat siksi etäisyyttä. Ihan inhimillistä ja ymmärrettävää.
- se eronnut ystävä
[/quote]
Näin se asia taitaa olla.
T 44
[/quote]
Samaa mieltä. Alkaa oman elämän epätäydellisyys pelottaa, siksi ottaa etäisyyttä.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 11:45"]
En tunne huonommuutta, en missään nimessä. Mutta jokin elämän kokemus heiltä puuttuu. Johtuen juuri tästä, että kaikki on ollut liian täydellistä. Itse taas olen kriisien takia kasvanut henkisesti todella paljon ja minusta on tullut todella vahva. Mutta jollain tavalla koen etteivät he ymmärrä oikeasta elämästä yhtään mitään. He myös tuomitsevat ja arvostelevat muiden valintoja helposti. Ei tämä helppo elämä heidän syy ole, en sitä tarkoita. Mutta paljon mieluummin vietän aikaa ystävieni kanssa, jotka ovat kokeneet elämässään jotain epätäydellistä. Oletteko muut huomanneet samaa?
N40
[/quote]
Juu et tunne huonommuutta vaan pahempaa. Tunnet olevasi parempi ihminen, ystäviesi yläpuolella. Koet jotenkin olevasi oikeutettu leimaamaan ystäviesi elämät "liian täydellisiksi", koska SINULLA on ollut NIIIIN kamalaa...
Minulla oli ystäväpariskunta, joiden elämä vaikutti päällepäin hyvältä. Mies oli komea ja menestyvä, nainen sievä, hoikka ja vakituisessa työssä. Nainen matkusteli paljon ystävättärensä kanssa, mies ei joko välittänyt tai ehtinyt matkustella, koska hoiteli innokkaasti bisneksiään. Lapsia ei ollut, sen sijaan komea talo ja molemmilla uudet autot. Olimme olleet aikanaan melko läheisiä ystäviä, mutta elämäntilanteidemme erilaisuus kai johti siihen, että etäännyimme pikkuhiljaa. Olisin kyllä halunnut olla läheisempi ystävä, mutta nainen oli luonteeltaan hieman pidättyväinen enkä halunnut käydä tungettelevaksi.
Eräänä päivänä naisen ystävätär soitti ja kertoi naisen tehneen itsemurhan. Myöhemmin hän kertoi uskomattomia asioita heidän elämästään. Uskomattominta oli, että hän kertoi naisen olleen minulle kateellinen. Minulle? Mistä? Ränsistyneestä talostamme? Saamattomasta, lihavasta ja kaljusta miehestäni? Työttömyydestäni, jota oli kestänyt lapsen syntymästä lähtien, eli vuosia? Vaiko juuri tästä lapsesta? Kuulin, että nainen olisi halunnut lapsen, mutta heidän seksielämänsä ei tätä mahdollistanut. Nainen oli pettänyt miestään vuosia, aivan tarkoituksellisesti yrittäen tulla raskaaksi jonkun muun avulla. Kuulin paljon muutakin kummaa heidän suhteestaan.
Tapauksesta on vuosia, muta vieläkin nousee pala kurkkuun tätä ajatellessa. Ystävät ovat arvokkaita, paljon arvokkaampia kuin talot ja tavarat. Kun vain osaisi löytää tien aitoon yhteyteen toisen kanssa, moni tragedia voisi jäädä tapahtumatta.