Ystävien liian täydelliset elämät

[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 14:06"]

Nykyään elämäni on ihan mallillaan, mutta kaipaisin vain syvällisempiä ystävyyssuhteita, enkä pintapuolista jutustelua.

[/quote]

Huh, mitä paskaa. Vaikeuksien kokeminen ei taatusti tee kenestäkään yhtään syvällisempää ihmistä tai parempaa keskustelijaa, eikä muita asioita kuin vaikeuksia koskeva keskustelu ole "pintapuolista jutustelua". Ei minulla ole mitään vaikeuksia puhua syvällisiä ystävieni kanssa, vaikka näillä ei olisikaan taustalla syöpää, avioeroa tai pitkää masennusta. On nimittäin muitakin puheenaiheita kuin henkilökohtaisen elämän kurjuudet!

ehkä ne ei osaa puhua hyvistä asioistaan kun näkee että sulla meni huonosti. ettei tunnu leveilyltä siis. samalla vaan aitouski menee

Ap, eli sinua siis ärsyttää etteivät ystäväsi kerro sinulle vaikeuksistaan ja tästä johtuen pidät itseäsi vahvana ja aitona ihmisenä ja ystäviäsi pinnallisena? Vai miten? Koska jos noin on, ei ole kovin vaikea kuvitella miksei sinulle halua kertoa elämänsä kipukohtia.

En tiedä onko se henkinen kasvu ja kehitys niinkään aina vaikeuksista - niiden syvyydestä ja märäästä kiinni - vai ihmisen persoonasta ja henkisestä kypsyydestä alupnperin. Me ihmiset suhtaudumme asioihin eri tavoi, olemme kiinnostuneita eri asioista ja huomaamme erilaisia asioita. Minulla on yksi sukulainen, joka on menettänyt nuorena vanhempansa ja sisaruksensa ja joka on silti tyhmän naivi ja äärettömän mustavalkoinen ihminen. Häntä ei jaksa millään.

[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 14:05"]

Mä en tarvii mihinkään sellaisia ihmisiä, joilla menee aina hyvin tai jotka eivät koskaan kerro mitään mistään vaikeudesta elämässään.  Ihmissuhteissa haen eniten aitoutta. Aidossa elämässä on vastoinkäymisiäkin.

[/quote]

Pointti on juurikin tuo sana "tarvii". Eikö ihmiset yleensä halua toisten seuraa, jotta itsellä olisi mukavaa, kuten voi viettää kivaa aikaa yhdessä? Kuulostaa, että sinä tarvitset ihmisiä ja tarvitset niitä jotta voit hyötyä heistä. Jos et voi hyötyä, ei heidän seuransa kelpaa. Itse en ajattele ystävyyssuhteita hyötymisenä. Esimerkiksi minulla on ollut vastoinkäymisiä, mutta on sellaisia asioita joita en kerro kellekään koska en halua. Kaikkien ei tarvitse tietää syvimpiä asioitani. Mutta varmaan olen sitten tosi kurja tyyppi, vaikka tykkään jutella kaverien kanssa ja kuunnella huolia, vaikka en kaikkia juttujani muille kerrokaan. Ei kaikkia kiinnosta kaataa toisten niskaan huolia, jotkut jutut on yksityisiä. Aika jännää että olen sitten varmaan todella epäaito...

Ymmärrän ap:n tunteet. Minulla on ollut elämässäni jo lapsesta lähtien monenlaista vaikeutta, mutta kaikesta olen, Luojan kiitos, selvinnyt. Minulla on ja on ollut ystäviä, joiden elämä on ollut huomattavasti helpompaa kuin minut. Kun on yllättäen tullut jokin pieni vastoinkäyminen, ovat he saattaneet mennä aivan pois tolaltaan, koska heillä ei ole ollut valmiuksia tällaisten asioiden käsittelemiseen. Silloin se erilaisuus itsen ja ystävän välillä on korostunut, kun tilanne, joka ei itseä niin paljoa järkyttäisi, on toiselle kuin maailmanloppu. Toisaalta se on aivan ymmärrettävää, ettei ihminen välttämättä osaa käsitellä ongelmia tehokkaasti, jos niitä ei ole juuri ollut, eikä siinä mitään pahaa ole. Onneksi silloin voi itse olla toisen tukena.

Nuorempana olin asiasta käärmeissäni, kun mietin, että joillakin on ollut niin helppoa, että murtuu täysin esim. "vain" jostain vanhempien avioerosta. Vanhemmiten on tulltu paremmin näköalaa ja kykyä lohduttaa suruissaan olevaa ihmistä.

[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 14:06"]

[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 13:44"]

Käsittämätöntä yleistämistä: ap:lla on pari ihmistä elämässään, jotka eivät käyttäydy niin kuin ap haluaisi. Tämän seurauksena hän arvelee, ettei kukaan ikinä missään tilanteessa tunnu toimivan oikein hänen, arvoisan maailman navan suhteen.

Ap, sulla on nyt sun haasteet elämässä, mutta yritä ymmärtää, ettei muilla välttämättä ole kokemusta tästä samasta kriisistä ja sulla puolestaan ei ole kokemusta heidän mahdollisista ongelmistaan. (Kaikki ei myöskään ole niin drama queen-tyyppejä, että haluavat tehdä ongelmistaan koko elämänsä...)

[/quote]

Mut haluttiin nyt ymmärtää asiani kanssa aivan väärin, mutta en jaksa teidän kanssa vääntää asioista. Omista kriiseistäni on jo monta vuotta ettei ole enää mitään syytä heitä rasittaa näillä asioilla. Nykyään elämäni on ihan mallillaan, mutta kaipaisin vain syvällisempiä ystävyyssuhteita, enkä pintapuolista jutustelua.

Jätetään keskustelu tähän, ennen kuin menee liian vihamieliseksi, ok? Hyvää kesää kaikille :)

ap

[/quote]

The story of your life?

[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 11:45"]

Heti alkuun: en ole kateellinen.

Olen käynyt mieheni kanssa läpi suuren kriisin ja asuimme hetken erillämme jne. Pari ystäväni sen sijaan ovat näitä ihanne-perheen omistavia. Kaksi lasta, omakotitalo, 2 autoa, mökki, vene jne. Eikä tietääkseni sen suurempia kriisejä. Ainakaan eivät niistä ole kertoneet.

Nyt olen huomannut etten enää osaa olla heidän kanssaan. En tunne huonommuutta, en missään nimessä. Mutta jokin elämän kokemus heiltä puuttuu. Johtuen juuri tästä, että kaikki on ollut liian täydellistä. Itse taas olen kriisien takia kasvanut henkisesti todella paljon ja minusta on tullut todella vahva. Mutta jollain tavalla koen etteivät he ymmärrä oikeasta elämästä yhtään mitään. He myös tuomitsevat ja arvostelevat muiden valintoja helposti. Ei tämä helppo elämä heidän syy ole, en sitä tarkoita. Mutta paljon mieluummin vietän aikaa ystävieni kanssa, jotka ovat kokeneet elämässään jotain epätäydellistä. Oletteko muut huomanneet samaa?

N40

[/quote]

Itse olen päässyt tuollaisesta tilanteesta eroon kun olen ymmärtänyt että kaikille on joskus jotain "kriisejä" yms. Vaikka heillä ulkoisesti olisikin omaisuutta ja kaikki hyvin voi olla esim. velkaa, uskottomuutta tms. joka aiheettaa huolia, mutta ne halutaan pitään perheen sisällä ja näyttää ulospäin että kaikki on hyvin.

Huomaan, että ap on ymmärretty aika väärin. Itse äkkiseltään jaan ihmiset seuraaviin ryhmiin:

- avautujat, kertovat kaiken omasta elämästä. Jos ovat hyvin kertojia niin kyllähän heidän juttujaan kuuntelee.

- keskustelijat, heidän kanssa voi keskustella monipuolisesti erilaisista ongelmista. Heidän kanssaan tulee oivalluksia ja keskustelujen jälkeen on usein hyvä mieli.

-  kuuntelijat, heillä ei ole mitään sanottavaa mihkään ongelmatilanteeseen, he mielummin keskustelvat muodista, telkkaohjelmista, kaikesta kohtuu pinnallisesta. Minulle tämän tapaiset keskustelut eivät varsinaisesti anna mitään.

Se on jokaisen oma asia mihin ryhmään kuuluu. Mutta kyllä siinä on ystävyys koetuksilla jos itse kuuluu keskustelviin ja ystävät kuuluvat viimeksi mainittuun ryhmään.

Itse tapasin erästä kaveria pitkästä aikaa ja hän jutteli sujuvasti kissavideoista ja seiskan jutuista. Itse olisin mielelläni keskustellut jostain vähän syvällisemmästä, vaikka edes kaverin talon rakennusprojektista tai mistä vaan henkilökohtaisemmasta aiheesta kuin kissavideot.

Minä päätin aikoinani että eliminoin kaikki negatiiviset ihmiset tuttavapiiristäni, eli ne joilla aina vaikeaa ja joka pikkuasiasta valitusta vaan ja joita pitää aina vaan ymmärtää, ymmärtää ja ymmärtää vielä lisää. Sellainen myrkyttää ympäristön ja muut ihmiset, ja siksi seurustelen nykyään vain positiivishenkisten ihmisten kanssa, itsetuntoni on huipussaan ja olen menestynyt työssäni ja saanut upean miehen. Suosittelen.

Kaikki ihmiset eivät prosessoi elämänsä ongelmia keskustelemalla vaan esimerkiksi pohdiskelemalla, päiväkirjaan kirjoittamalla, maalaamalla ja niin edelleen. Minulle olisi todella vastenmielistä ruotia omia kipupisteitäni ystävän kanssa, vaikka tämä olisi kuinka läheinen.

[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 15:20"]

Kaikki ihmiset eivät prosessoi elämänsä ongelmia keskustelemalla vaan esimerkiksi pohdiskelemalla, päiväkirjaan kirjoittamalla, maalaamalla ja niin edelleen. Minulle olisi todella vastenmielistä ruotia omia kipupisteitäni ystävän kanssa, vaikka tämä olisi kuinka läheinen.

[/quote]

Ja minä taas en välitä pennin vertaa sinun "kissavideoista" eli me ollaan erilleen kasvettuja, eikä meidän ystävyys anna kummallekkaan yhtään mitään. Eikä tässä ole kateudesta kyse, niin kuin monet väittävät, vaan siitä että ollaan vaan niin erilaisia ihmisiä. Ja se on nyt luopumisen paikka.

Tähän sopii mielestäni Tommy Hellstenin ajatus, joka menee jotakuinkin näin:  Kun ihminen rakentaa itsestään positiivisen representaation, on hinta siitä yksinäisyys. Läheisyyttä ei voi syntyä ilman totuudellisuutta. 

Mä luulen, että moni hyvä ystävä ei halua kuormittaa kovia kokenutta omilla huolillaan. Se ei ole kulissien pitämistä, vaan ehkä jonkinlaista suojelua. Siinä voi olla hyvä tarkoitus, mutta voi olla vähän loukkaava tuntu. Monesti myös voi tuntua hankalalta kertoa omista hankaluuksista toiselle, jos ne tuntuvat mittakaavaltaan pienemmiltä. Jos toiselta on kuollut puoliso, niin voi olla vähän hankala puhua omista avio-ongelmistaan.

Kolmas näkökulma voi olla se, että monesti kovia kokenut rakentaa myös itselleen suojakuorta ja muut voivat tuntua sen vuoksi vieraammilta.

Auttaisiko ap jos puhuisitte ystäviesi kanssa.

Miksi oletat että eivät ole koskaan kokeneet mitään ikävää? En minä ainakaan menneisyydestäni avaudu jokaiselle tuttavalle enkä monelle ystävällekään.

Sä nyt olet vain persekipeä kun joillakin menee vähän paremmin. Ei sille mahda mitään. Kaikki käydään siinä samalla lähtö-ja loppuviivalla, mutta eri aikoina. Deal with it nigga.

Joskus vain ihminen kasvaa ja muuttuu. Toisinaan niin että ei ole enää kavereiden tai sukulaisten kanssa yhteistä samalla tavoin kuin ennen. Tai kaveri muuttuu. Mutta ehkä taas jossain elämän tilanteessa kohtaatte ja teillä on samantapaisempi elämäntilanne ja löydätte yhteyden.

Nykyään elän lähinnä omalle perheelleni. Aika tulee vietettyä heidän kanssaan. En edes halua tutustua uusiin ihmisiin. Kymmenen vuotta sitten taas halusin jutella ja tutustua kaikkiin lapsiperheisiin. Elämä kulkee kulkuaan. Ihmisiä poikkeaa jakamaan elämääsi mutta vain harvat viipyvät pitkään vierelläsi matkustamassa.

Kaverillani oli vaikeaa. Lohdutin, tuin, autoin parhaani mukaan. Kun pahin kriisi oli ohi, ajattelin yrittää uskaltautua kertomaan hänelle omasta parhaillaan olevasta pahasta ongelmasta. Kaveri tavallaan tyrmäsi asian, "ratkaisi" ongelman nopein sanankääntein eikä halunnut keskustella asiasta enää.

Minusta uskoutuminen on tosi pelottavaa ja vaikeaa, joten tuntui pitkään pahalta. Mutta ehkä se oli sitten sitä, että kaveri voimakkaana, dramaattisena persoonana halusi pitää itsensä sellaisessa päähenkilöroolissa aina vaan ja minulta hän odotti jatkuvasti sitä tasaista tukiroolia. Mutta voisin hyvin kuvitella, että hän dramaattisuuden puuskassaan käyttäytyisi silti joskus kuin ap muistamatta, että ehkä ne ystävätkin yrittivät uskoutua vaikeistakin asioista, mutta jäi vain kuuntelematta/kuulematta...

Mä en tajua tätä ikuista jauhantaa siitä että vaikeudet jotenkin jalostaisi ihmistä. Olen itse alkoholistiperheen lapsi, eikä se paskataakka lapsuudesta ja nuoruudesta ole mikään voimavara, vaikka niin olisikin kiva uskotella itselle. Joo ymmärrän jonkun verran sitä millaista elämän nurja puoli on, mutta ei sellaisella ymmärryksellä ole mitään virkaa. Vaihtaisin sen koska tahansa valoisaan elämänasenteeseen jollainen on niillä ihmisillä, jotka ovat saaneet kasvaa rakastettuna.

Nyt aikuisena kun oma elämä on viimeinkin kuosissa, koko se idylli paketissa, en tosiaan kaipaa enää ympärilleni mitään elämänkoulua käyneitä marisijoita, jotka eivät totta puhuen kovin mielellään ota vastuuta siitä, että elämä ei suju. Syy on aina jossain tähtien asennossa ennemmin kuin itsessä. Naisilla varsinkin yksi yleinen syy paskaan elämään on se että valitaan mieheksi joku paikallisen räkälän vakiopatsastelija. Sitten ihmetellään kun tulee ero eikä elaritkaan oikein juokse. Menkää itteenne.

[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 14:05"]

Mä en tarvii mihinkään sellaisia ihmisiä, joilla menee aina hyvin tai jotka eivät koskaan kerro mitään mistään vaikeudesta elämässään.  Ihmissuhteissa haen eniten aitoutta. Aidossa elämässä on vastoinkäymisiäkin.

[/quote]

Minä taas en tarvii mihinkään sellaista ihmistä, joka on negatiivinen ja jonka rutinat kuluttavat loppuun viimeisetkin voimavarat. Haluan pitää ystävieni kanssa hauskaa, tulla heidän seurassaan hyvälle tuulelle ja saada heistä positiivista energiaa.