Mieheni lähti juuri tapaamaan ihastustaan, kysyttävää?

Nostan hattua tämän ketjun aloittajalle, olipa hän trolli tai ei, mutta tosikot ja ahdasmieliset hän ainakin on saanut liikkeelle. Erittäin hyvä ja tärkeä puheenaihe juuri sen monimutkaisuuden takia ja herättää varmasti ajatuksia. Minä en tällaista periaatetta omassa parisuhteessani hyväksyisi, mutta ymmärrän täysin tämänkin logiikan.

Itselleni tämä herätti muistoja ja koska asia on minulle vieläkin kipeä, haluaisin jakaa oman lyhyen tarinani kenties esimerkkinä muille...

Oma elämäntilanteeni muuttui aika tarkalleen 3 vuotta sitten, kun lähdin yhteisestä kodistamme tavallaan toisen miehen matkaan. Entinen mieheni muuttui kylmäksi ja haluttomaksi johtuen monenlaisista syistä, joihin minä en siinä vaiheessa olisi enää voinut vaikuttaa. Olimme olleet yhdessä 15 vuotta ja olisin mielelläni elänyt koko loppuelämäni hänen kanssa, jos meillä olisi parisuhteessamme olleet ne perusasiat kunnossa: luottamus, avoimuus ja kunnioitus. Löysin epätoivon hetkellä uuden ystävän (hän sattui olemaan miespuolinen), mutta mieheni ei hyväksynyt tätä millään muotoa, joten menetin samalla kertaa kaikki ne kolme perusasiaa. Itse kunnioitin mieheni oikeutta kuulla uudesta ystävästäni ja kerroin avoimesti hänestä kaiken, mutta minulla ei ollutkaan oikeutta valita ystäviäni, joten tilanne paheni kaikin puolin ja loppujen lopuksi avioliitto päättyi. Nyt olen menossa tämän ystäväni kanssa naimisiin. Tuleva aviomieheni oli minulle ystävä, kun sitä eniten tarvitsin ja pelasti minut parisuhteesta, joka olisi tuhonnut minut, ja vuosien myötä rakastuin hänen epätäydellisyyteensä, koska hän antoi minullekin tilaa olla särkynyt ja hankala. Kaikki alkoi ystävyydestä, aluksi en edes ollut häneen ihastunut. Näiden kokemuksien myötä en enää ikinä laita parisuhdetta oman hyvinvointini ja oikeuksieni edelle enkä polje toisen ihmisen oikeuksia omiin tunteisiinsa ja mielipiteisiinsä. Rajat on parisuhteessa kuitenkin oltava ja ne sovitaan yhdessä.

Kiitos siis tästä ketjusta, tavallaan se voi toimia sielunhoitona ainakin jollekin.

Ei ap ole väittänytkään, että tunteet eivät voi sumentaa järkeä. Totta kai kolmas osapuoli voi rulla kahden ihmisen väliin jos siinä on tilaa. Ap:n ja hänen miehensä tilanteesta on mahdotonta sanoa, kuinka paljon siinä on tilaa sille, että kolmas osapuoli tulee siihen väliin. Kyllä minä uskon ihmiseen, että eivät kaikki ole alhaisia pettureita eivätkä koko ajan himojensa vietävissä. Minusta ap ja hänen miehensä olivat sopineet hienosti siitä, että jos tulee tilanne, jossa sänkyyn ei enää kertakaikkiaan voi olla menemättä, siitä puhutaan ensin kumppanin kanssa. Kyllä itse ainakin ehdottomasti tekisin niin, jos haluaisin parisuhteeni aikana kolmatta osapuolta ja olisin hänestä jo miehelleni kertonut. Saattaa ne himot siinä hiipua, kun keskustelee oman rakkaansa kanssa. 

32

Tosi naivia ajatella, että miehen uusikin suhde tarvitsi sen 11 vuotta "kehittyäkseen samalle tasolle" ja tulemaan valmiiksi lasten hankintaan kuten teillä kävi. Mies on nyt käynyt oman sisäisen prosessinsa ja on valmis isäksi. Jos hän rakastuu nyt ihastukseensa ja jättää sinut, on todennäköistä, että heillä odotetaan vauvaa jo parin vuoden sisällä,  alkuhuuman vielä ollessa voimissaan. Samalla mies tod. näk. vaan miettii, miksi ap:n kanssa kesti niin kauan "päästä samaan tilanteeseen" ja päättelee sen johtuvan siitä, että on vihdoin löytänyt sen oikean. Kun alkuhuuma 2 vuoden päästää laantuu, on joka tapauksessa myöhäistä palata luoksesi, koska hänellä on perhe uuden naisensa kanssa.

28

Vieläkö mies on reissullaan?

[quote author="Vierailija" time="15.06.2014 klo 22:23"]

Seksiä meillä ei ole ollut, se olisi sitten oma lukunsa. Mieheni mielestä sekin olisi mahdollista (ei tosin toivottavaa näin ymmärsin) jos muuten ei voisi olla. Hänen rajansa meni siinä, etten ala perhettä perustamaan ihastukseni kanssa. No, en ole aikonut :D

Go ap, go! Ihanaa, että on muitakin, jotka ajattelevat laatikon ulkopuolella.

[/quote]

Kiitos viestistäsi! Hauska kuulla, että emme ole sentään ihan ainoita tällaisia.. mielenvikaisia? Kommenteista päätellen moni ajattelee niin.

Minä en kylläkään hyväksyisi seksiä mieheni ja muiden välillä, enkä itsekään harrastaisi suhteen ulkopuolista seksiä. Tämä siksi, että kokemukseni mukaan seksi on omiaan lähentämään osapuolia toisiinsa niin voimakkaasti, että sen myötä voi olla vaikeaa enää pitää kiinni parisuhteestaan. Pelkässä ihastumisessa ja tapailussa ei mielestäni ole samaa riskiä, sillä edellytyksellä että oma kumppani on edelleen oman elämän tärkein ihminen ja uskottu - siis ihastuksen kohteelle esim. ei kerrota sellaista, mistä ei ole puhuttu kumppanin kanssa. Tästä syystä en suosittele järjestelyämme pareille, joilla on vähänkin vaikeuksia uskoutua toisilleen kaikesta. Meiltä sen harjoittelemiseen ja oppimiseen meni vuosia, mutta tällä hetkellä suhteemme on sellainen, että uskallan ilman muuta päästää mieheni minne vain.

ap

[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 00:20"]

Toivottavasti kuulemme jatkoa :) Jokohan mies on tullut kotiin?

[/quote]

Tuli yhdentoista jälkeen hieman huppelissa, ja menimme yhdessä nukkumaan. Oli kuulemma ollut hauskempaa kuin aiemmin. Tämä ihastumiskuvio ja siitä  huolimatta ystävyyden yrittäminen on aiheuttanut heidän välilleen kaikenlaisia hankaliakin fiiliksiä, joista ollaan varmaankin nyt pääsemässä ylitse. Olen iloinen mieheni puolesta!

ap

[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 16:13"][quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 00:20"]

Toivottavasti kuulemme jatkoa :) Jokohan mies on tullut kotiin?

[/quote]

Tuli yhdentoista jälkeen hieman huppelissa, ja menimme yhdessä nukkumaan. Oli kuulemma ollut hauskempaa kuin aiemmin. Tämä ihastumiskuvio ja siitä  huolimatta ystävyyden yrittäminen on aiheuttanut heidän välilleen kaikenlaisia hankaliakin fiiliksiä, joista ollaan varmaankin nyt pääsemässä ylitse. Olen iloinen mieheni puolesta!

ap

[/quote]

Onneksi olkoon!

[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 11:08"]

Tosi naivia ajatella, että miehen uusikin suhde tarvitsi sen 11 vuotta "kehittyäkseen samalle tasolle" ja tulemaan valmiiksi lasten hankintaan kuten teillä kävi. Mies on nyt käynyt oman sisäisen prosessinsa ja on valmis isäksi. Jos hän rakastuu nyt ihastukseensa ja jättää sinut, on todennäköistä, että heillä odotetaan vauvaa jo parin vuoden sisällä,  alkuhuuman vielä ollessa voimissaan. Samalla mies tod. näk. vaan miettii, miksi ap:n kanssa kesti niin kauan "päästä samaan tilanteeseen" ja päättelee sen johtuvan siitä, että on vihdoin löytänyt sen oikean. Kun alkuhuuma 2 vuoden päästää laantuu, on joka tapauksessa myöhäistä palata luoksesi, koska hänellä on perhe uuden naisensa kanssa.

28

[/quote]

Meillä kehitys ei ole mennyt ensisijaisesti niin, että kumpikin käy läpi sisäisen prosessinsa, jonka jälkeen on valmis isäksi tai äidiksi. Vaikka varmaan sellainenkin prosessi on ollut molemmilla, paljon tärkempi oli yhteinen prosessimme: se, jonka myötä minä aloin haluta miestä lasteni isäksi ja hän minua lastensa äidiksi. Kumpikaan ei ole koskaan elämänsä aikana tuntenut näin ketään toista kohtaan. Olemme molemmat kovin vaativia siinä asiassa, eikä uuden ihmisen kanssa vain yksinkertaisesti pääse siihen pisteeseen tekemättä ensin useiden vuosien mittaista työtä suhteessa häneen. En väitä, että näin olisi muilla; olemme varmaankin aika outoja kun harkitsemme hyvin tarkkaan, kenen kanssa alamme lapsia tehdä.

Tunnen mieheni riittävän hyvin tietääkseni, että vastaava prosessi olisi edessä myös tämän ihastuksen kohteen kanssa, jos heidän välillään alkaisi suhde. Osaan myös arvioida, miltä osin se sujuisi nopeammin kuin minun kanssani (tällaisia asioita on nähtävissä), ja että ainakin yksi ratkaisevan tärkeä aihepiiri vaatisi paljon enemmän työskentelyä kuin se minun kanssani vaati. Tältä pohjalta arvioni on, että heillä yhteen hitsautuminen kestäisi useita vuosia siitä huolimatta, että aivan kaikkea ei enää tarvitsisikaan alusta asti käydä läpi. Olisi myös riski, että tuo yksi iso asia jäisi kokonaan ratkaisemattomaksi.

Mies tietää nämä asiat myös ja koska hän on harkitsevainen ihminen eikä tee elämänsä isoja päätöksiä tunnepohjalta tempoillen, en ole lainkaan huolissani. Tuo ominaisuus on minulle yksi niistä perusedellytyksistä, joiden täytyy toteutua ihmisessä, jonka kanssa voin edes teoriassa ajatella perustavani perheen.

Tuo tunne, josta sinä puhut "alkuhuumana", on minun mielestäni sama asia kuin ihastuminen. Se laantuu kyllä ilman parisuhteeseen ryhtymistäkin, kunhan mies saa tilaisuuden tutustua ihastuksensa kohteeseen. Vaikeusastetta tietysti lisää se, että miehen pitää onnistua pidättäytymään seksuaalisen himonsa toteuttamisesta tämän naisen kanssa, koska jos siinä ei onnistu, tunne voi kyllä viedä mukanaan lopullisesti. Tähän mennessä se on onnistunut hienosti!

ap

Edelliseen vastaukseeni vielä lisäkysymyksenä: pystyisitkö itse heti suhteen alussa kertomaan kumppanillesi aivan kaiken, synkimmät salaisuutesi koko elämäsi ajalta, kaiken mitä häpeät ja kaiken senkin, minkä vuoksi epäilet hänen menettävän kiinnostuksensa sinua kohtaan?

Moni ei pysty synkimpiä salaisuuksiaan kertomaan edes vuosien terapian jälkeen terapeutilleen. Jo tästä voi päätellä, että ei ole mitenkään tavatonta jos parisuhteessa saavutetaan tuon tason luottamus vasta vuosien yhdessäolon jälkeen. Sellaisella tasolla luottamuksen on kuitenkin oltava, ettei uusista ihastuksista ole suhteelle vaaraa.

ap

No, kukin taaplaa tavallaan.minä en olisi suhteessa sellaisen kanssa, joka ei ole ihastukseni tai oikeasti puolisoni. Jos ihastukseni on vaikka uusi auto, niiin eri juttu.

En halua kaikkea kertoa. En halua, että puolisoni kaikkea kertoo. Tarkoitan yksityiskohtia tai vanhoja siippojen juttuja. Sellaiset asiat, jotka ovat merkitseviä toki kerron ja hän myös. Oletan. Nuo ihmeelliset ymmärtämisen ja ihastuksian juonteet... Miksi sinun niistä pitää tietää? En itse haluasi tietää, jos  puolisolle tulee ihastuksia ja menee ihastuksia, voin jokatapauksessa luottaa häneen. Mutta miksi leikkiä jotain psykologia? Terapian on erikseen. Puolison kanssa voi toki jakaa. Oikeesti, jos ajattelet että ihastumist kuuluvat sinulle, niin kohta olet isosisko tai terapeutti miehellesi, jolla on kivoja ihmissuhteita. En tiedä, minulle ajattelukuviosi on jotenkin vieras.

Toinen ihminen on aina arvoitus. Toista ei voi koskaan tuntea täysin eikä siksi kaikkea mitä ap:n mies tekee, ajattelee tai tuntee voi ennalta tietää. 

Toiseksi olen sitä mieltä, ettei kaikkea voi saada. Parisuhteessa joutuu luopumaan joistakin ihastussuhteista jos ne uhkaavat jollakin tasolla parisuhdetta. On erittäin riskialtista lähteä entisestään syventämään suhdetta ihastuksen kohteeseen. Vielä vaarallisempaa se on silloin kun kotona odottaa väsynyt äiti verkkareissa ja punaisena karjuva vauva. 

58: Mieheni ja minun mielestä parisuhteen tärkein funktio on puolisolta saatava tuki elämän suurissa ja myös pienissä asioissa. Jos tuota tukea ei saa, koska ei voi paljastaa itsestään herkkiä kohtia puolisolleen, koko parisuhde on koko lailla turha ainakin siihen nähden, mitä omalta suhteeltani toivon ja tarvitsen. Kepeä yhdessäolo ja arjen jakaminen eivät minulla riitä esim. hyvän vanhemmuuden perustaksi, vaan minun ja lasteni isän välisen suhteen on hyvä olla syvä ja ns. henkisesti tiivis (= juuri se kaiken jakaminen toisen kanssa).

Olemme toistemme parhaat ystävät, sen lisäksi että olemme rakastavaiset. Jos jokin painaa mieltä, haluamme kertoa sen toiselle. Jos mieleen tulee ikävä tai mukava juttu, vaikka sitten menneisyydestäkin, haluamme kertoa sen toiselle. Ne jutut tekevät meistä sen, mitä olemme.

Mielestäni ei ole järkevää ajatella, että jokaisella ihmisellä täytyisi olla erikseen terapeutti, jolle kerrotaan tietynlaiset asiat. Jos ne voi kertoa myös puolisolle ja tämän johdosta ajan myötä saa kestävän ja hyvin turvalliselta tuntuvan parisuhteen, en näe siinä mitään välteltävää. Toki jotkut ihmiset tarvitsevat lisäksi terapiaa ja se heille suotakoon. Minäkin voisin kuvitella käyväni terapiassa, jos jumiutuisin johonkin aiheeseen niin pahasti, että olisi miehelleni liian kuluttavaa keskustella asiasta kanssani. Mutta vaikka terapiassa kävisinkin, kertoisin varmasti myös miehelleni aiheista joita siellä käsittelisin. Miehellä minut hyvin tuntevana ja kanssani paljon aikaa viettävänä ihmisenä voisi olla annettavaa niihin asioihin omasta näkökulmastaan.

ap

[quote author="Vierailija" time="15.06.2014 klo 20:09"]

[quote author="Vierailija" time="15.06.2014 klo 18:45"]

Tarkoitin ihastumisen syventymisellä tahtoa enempäänkin, jopa rakastumiseen. Heillä tuntuu nyt jo olevan paljon yhteistä.

10

[/quote]

Jos mieheni olisi tavannut tämän naisen samoihin aikoihin kun hän tapasi minut, en välttämättä olisi ollut se, jonka kanssa hän olisi suhteen aloittanut. Olisin siis hyvin voinut olla, mutta en välttämättä. Uskon, että tämä ihastus on siis henkilönä lähtökohtaisesti suunnilleen yhtä kiinnostava mieheni näkökulmasta kuin minäkin. Mutta mies ja minä olemme olleet nyt yhdessä 11 vuotta, ja käyttäneet koko tuon ajan suhteemme vahvistamiseen. Olemme käyneet (ja käymme yhä) pitkiä keskusteluja, myös vaikeista aiheista, ratkaisseet hankalia ristiriitoja välillämme onnistuneesti, tukeneet toisiamme monenlaisissa kriiseissä ja yhdessä erittäin pahassakin tilanteessa, siis näiden vuosien aikana hitsautuneet yhteen. Miehelläni ja tällä toisella naisella menisi 11 vuotta päästä yhdessä siihen, missä minä ja mieheni olemme nyt. Jos mies on suhteessamme onnellinen (kuten uskon), hän ei halua vaihtaa uuteen suhteeseen kesken kaiken, koska silloin hän ikään kuin menettää omasta tulevaisuudestaan nuo 11 vuotta.

ap

[/quote]

Satua. Kuinkahan moni pari on riidellyt ensimmäiset viisitoista vuotta ennen kuin pääsivät naimisiin ja lopulta eronneet koska mies ei halunnutkaan olla vaan venkoili? Lopulta kun tää laatu.uros on päästetty narusta irti, seuraa tähdenlentomainen tapahtumien sarja: mies tapaa naisen, rakastuu palavasti niin ettö kylä tietää, menee pieni hetki, niin kihloista avioliittoon ja lapsi aluilleen. Mitään noista ei tapahtunut edellisessä suhteessa miehen aloitteesta.

Miten paljon mahdat antaa periksi miehelle omien arvojesi suhteen koska pelkäät menettäväsi hänet? Tein itsekin niin, kunnes tajusin olevani pelle ja lähdin. Kummasti tuo nykyinen mies olkkarissa miellytttää enemmän kuin se, joka vaati kestämään kaikki syrjähypyt ja sen, että "minun pitäisi olla ylpeä kun kaverini menettää meidän kimppaseksissämme neitsyytensä." en ollut, ainoastaan katkera, että mieheni halusi hässiä muitakin. En kestänyt sitä, joten lähdin, ja vaikka mies ei kestänyt lähtöäni, hän ei suostunut tulemaan alas pilvilinnoistaan meidän normaalien ihmisten sekaan. (Oli sen verran sekava tapaus ja pimiä päästään)

Ap saa kovasti kritiikkiä. Ihmisten, jotka eivät voisi kuvitella samaa omalle kohdalleen on ilmeisesti hyvin vaikea ymmärtää, että jollekin tämä kuvio voi olla hyvä ratkaisu.

Itselläni on takana muutaman kuukauden ihastuminen, johon mieheni suhtautui aika lailla samoin kuin ap. Ihastus hiipui ystävyydeksi ja oma parisuhteemme vahvistui. Olen aivan varma, että näin ei olisi käynyt, jos olisin salannut mieheltäni ihastumiseni tai jos mieheni olisi suhtautunut tilanteeseeni tuomitsevasti ja/tai jyrkän kieltävästi.

Ihastukseni kohde oli myös perheellinen ja ihastus oli siis molemminpuolista. Ihastukseni kohde oli myös vaimolleen avoin tilanteesta, mutta vaimo ei suhtautunut ymmärtäväisesti kuten mieheni, vaan mustasukkaisesti. Nyt heidän suhteensa on hyvin huonossa jamassa ja tämän ihastuksen kohteeni puolelta tunteet minua kohtaan eivät ole hiipuneet. Saa nähdä mihin päättyy :-/ Toisaalta heidän parisuhteensa oli jo alkutilanteessa paljon heikommissa kantimissa kuin minun ja mieheni suhde.

Kyllä ihastua saa, mutta varta vasten tavata ei missään tapauksessa!!

[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 17:16"][quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 17:01"]

58: Mieheni ja minun mielestä parisuhteen tärkein funktio on puolisolta saatava tuki elämän suurissa ja myös pienissä asioissa. Jos tuota tukea ei saa, koska ei voi paljastaa itsestään herkkiä kohtia puolisolleen, koko parisuhde on koko lailla turha ainakin siihen nähden, mitä omalta suhteeltani toivon ja tarvitsen. Kepeä yhdessäolo ja arjen jakaminen eivät minulla riitä esim. hyvän vanhemmuuden perustaksi, vaan minun ja lasteni isän välisen suhteen on hyvä olla syvä ja ns. henkisesti tiivis (= juuri se kaiken jakaminen toisen kanssa).

Olemme toistemme parhaat ystävät, sen lisäksi että olemme rakastavaiset. Jos jokin painaa mieltä, haluamme kertoa sen toiselle. Jos mieleen tulee ikävä tai mukava juttu, vaikka sitten menneisyydestäkin, haluamme kertoa sen toiselle. Ne jutut tekevät meistä sen, mitä olemme.

Mielestäni ei ole järkevää ajatella, että jokaisella ihmisellä täytyisi olla erikseen terapeutti, jolle kerrotaan tietynlaiset asiat. Jos ne voi kertoa myös puolisolle ja tämän johdosta ajan myötä saa kestävän ja hyvin turvalliselta tuntuvan parisuhteen, en näe siinä mitään välteltävää. Toki jotkut ihmiset tarvitsevat lisäksi terapiaa ja se heille suotakoon. Minäkin voisin kuvitella käyväni terapiassa, jos jumiutuisin johonkin aiheeseen niin pahasti, että olisi miehelleni liian kuluttavaa keskustella asiasta kanssani. Mutta vaikka terapiassa kävisinkin, kertoisin varmasti myös miehelleni aiheista joita siellä käsittelisin. Miehellä minut hyvin tuntevana ja kanssani paljon aikaa viettävänä ihmisenä voisi olla annettavaa niihin asioihin omasta näkökulmastaan.

ap

[/quote]

Tunnutte hyvin analyyttisiltä ihmisiltä eikä siinä ole mitään väärää. On kuitenkin mielestäni täysin eri asia olla avoin ja puhua kumppanilleen kaikista syvistä tunteistaan kuin tieten tahtoen lähteä syventämään suhdetta ihastukseen pyrkimällä olemaan tällekin mahdollisimman avoin. Ihastus voi laantua, mutta se voi myös syventyä entisestään. 

Kukaan ei saa kumppaniltaan kaikkea mitä tarvitsee. Jos ihastuksen kohde antaakin miehellesi jotain, jota hän juuri sillä hetkellä kaipaa, voi olla vaikea pysäyttää suhteen etenemistä. 

Toisaalta teillä ei ole vielä lapsia. Teillä on aikaa ja voimavaroja analysoida suhdettanne. Olen itsekin sellainen, että haluan mahdollisimman avoimen keskusteluyhteyden kumppaniini. Me myös kerromme toisillemme jos on vastaan tullut ihminen, johon voisi ihastua. Onhan se hyvin todennäköistä pitkissä parisuhteissa. Toisin kuin te, me emme ala syventämään suhdetta vaan tietoisesti pyrimme välttelemään tätä. 

Lasten myötä olen oppinut sen, että aina ei mene hyvin. Aina ei jaksa edes puhua toiselle kun on lapset saatu nukkumaan. Pieniä erimielisyyksiäkään ei enää jaksa samalla tapaa jälkeenpäin käydä läpi kuin aikaisemmin. Olisi aika uuvuttavaa jos samaan aikaan kun itse ei jaksa panostaa parisuhteeseen, toinen huitelee tapaamassa ihastustaan. Eikä aina tarvitse panostaa parisuhteeseen. 

[/quote]

AAMEN!

Vaikka meillä kyllä panostetaan parisuhteeseen aina, tuo kaikki edellä mainittu on niin totta. Lapset muuttavat kaiken. Siksi mieheni ja minä päätimme jo vuoden seurustelun jälkeen hsnkkia lapsia. Mietimme, että miksi rakentaa vuosia parisuhdetta vain, jotta kaiken rakennetun voi heittää sitten romukoppaan, kun tulee lapsia. Enkä tarkoita, ettei parisuhdetta olisi enää vaan, että koko yhdessä oleminen ja elä minensekä parisuhdedynamiikka muuttuu niin täysin. Mieheni oli minulle täydellinen uskottu ja minä hänelle jo silloin vuoden jälkeen. Rakkaus oli syvempää ja paljon voimakkaampaa kuin koskaan olimme kokeneet. Sitten lapsia syntyi ja opettelimme samaan aikaan olemaan isä ja äiti sekä mies ja vaimo. Rakensimme perhettämme ja keskinäistä parisuhdettamme sulassa symbioosissa. Olemme olleet yhdessä nyt 15 vuotta eikä kummallakaan ole ollut ihastuksia saati suhteita. Olemme hyvin sitoutuneita ja omistautuneita perheellemme ja toisillemme. On siihen väliin yrittäneitä ollut, mutta ei ole kumpaakaan kiinnostanut, koska liitossamme molemmilla on hyvä olla.

Meidän tapa ei todellakaan sovi hitaasti lämpiäville ja hitaasti luottaville ihmisille. Luottamus ja usko yhteiseen tulevaisuuteen on oltava vankkaa ennen lapsia. Pointtini vain oli, että tähän päästäkseen ei tarvitse kuluttaa vuosia yhdessä. Mutta jokaisella pitäisi olla parisuhteessa tilaa olla myös kuuntelematta kaikkia puolison asioita ja voida silti luottaa, ettei kumppani vieraannu ja poistu. En usko, että ap:n suhteessa on tilaa lapsille ja vanhemmuuteen kasvamiselle. He joutuvat liian kauas mukavuusalueeltaan. Tai joutuvat käyttämään toiset 11 vuotta uuden suhteen rakentamiseen. Sellaisen, mihin mahtuu lapset ja se puoliso. Puolisokin on voitava nähdä sekä äitinä että vaimona.

Toivottavasti ap vielä päivittää tätä tarinaa, olisi kiinnostavaa kuulla.