Mieheni lähti juuri tapaamaan ihastustaan, kysyttävää?
Samalla halukkaat voivat veikata, mihin aikaan hän tulee takaisin!
Itse jäin kotiin tekemään etätöitä, joten en vastaile jatkuvalla syötöllä vaan silloin tällöin.
Kommentit (98)
Miltä susta tuntuu? Tietääkö mies että sinä tiedät? Minne he menivät?
Onko teillä avoin suhde? Käytkö itsekin tapailmeassa ihastukisiasi?
Veikkaan, että tulee kotiin klo 22.30
2: En toki oleta vaan tiedustelin, onko kysyttävää. Tarkkuutta!
3: Tuntuu neutraalilta, en tiedä minne menivät mutta oletan että johonkin kahvilaan tai baariin. Mies tietää minun tietävän, itse on kertonut ihastuksestaan ja kertoo myös aina kun lähtee tapaamaan häntä.
4: Ei ole lapsia, mutta ehkäisyn olemme jättäneet tietoisesti pois.
5: Ei ole avointa suhdetta, vaan yksiavioinen suhde jossa on päätetty kertoa toiselle aivan kaikki - myös tulenarat ja mahdollisesti loukkaavat asiat. Esimerkiksi ihastuksia sattuu aina silloin tällöin eikä niihin juuri voi itse vaikuttaa. Uskollisena pysymistä kuitenkin helpottaa se, että kumppania ei suljeta tällaisessa tilanteessa ulkopuolelle, vaan asiasta keskustellaan avoimesti. Näin uskomme.
Itse en ole tällä hetkellä ihastunut suhteen ulkopuoliseen, mutta kerran olen ollut. Olen tavannut tätä henkilöä silloin tällöin, ja kun tutustuimme hieman paremmin, ihastukseni meni ohitse niin kuin niillä on tapana mennä.
ap
Mitä sen väliä, milloin se tulee, vai tuleeko enää ollenkaan? Antaa kultamussukan kaikessa rauhassa viihtyä ja virkistäytyä vieraissa.
Mikä tää ihastus on? Joku uusi nainen, vai hankinta/ ostos (esim. auto)?
Kauanko olette olleet yhdessä? Pelkäätkö, että mies pettääkin? Mitä silloin tekisit?
Mies tulee kotiin aamulla kukonlaulun aikaan.
Miksi hyväksyt miehesi käytöksen? Entä jos ihastuminen syvenee?
Ap, ottakaa nyt edes se ehkäisy takaisin käyttöönne.
Siis minkä helvetin takia ihmisten on ihan pakko väen vängällä tehdä niitä lapsia ihan joka elämäntilanteeseen?? Miksei nykyisin oikeasti arvosteta enää tasapainoa sen vertaa, että ymmärrettäisiin säästää pieni ihmisenalku aikuisten epämääräisiltä ihmissuhdekuvioilta. Ei, pakko vaan säätää ja laittaa oma minä ja vatsanpohjan ja kalun kutkuttelut etusijalle ihan kaikessa. Ällöttää ihan sairaasti.
Jos johon kuhun ihastuu, on vain bensaa liekkeihin viettää sellaisen kanssa aikaa. Parempi vältellä tapaamista tyystin. Sillä ne harhatunteet kuolee.
8: Ihastus on miehen naispuolinen tuttava (ei uusi). Minulle on jonkin verran väliä sillä, mihin aikaan mies tulee kotiin. On hauskinta mennä yhdessä nukkumaan, mutta jos miehellä menee hirmu myöhään, joudun menemään jo ennen häntä ja sitten todennäköisesti herään, kun hän kömpii viereeni. Sen jälkeen nukahtaminen on yleensä hankalampaa.
9: Olemme olleet yhdessä 11 vuotta. En pelkää miehen pettävän. Hänellä on riittävästi itsekuria toimia niin kuin olemme keskenämme sopineet. Jos tulee tilanne, että hänen on aivan ehdottomasti päästävä toisen kanssa sänkyyn ja millään muulla ei ole sen rinnalla merkitystä, hän ilmoittaa minulle asiasta ennen kuin toimii. Tällöin kyseessä ei ole pettäminen, vaikka hyvin ikävä tilanne tuokin tietysti olisi.
Jos noin kävisi, joutuisin tietysti aivan suunniltani ja alkaisin ajatella, että meillä ei taida mieheni kanssa olla yhteistä tulevaisuutta. Ryhtyisin suunnittelemaan elämääni eteenpäin ilman häntä. Jälkikäteen kävisimme varmasti paljon keskustelua siitä, miten hän voi asettaa orastavan suhteen mahdollisuuden sen kaiken edelle, mitä olemme yhdessä näiden vuosien aikana rakentaneet. Haluaisin voida ymmärtää asian, jotta pääsisin elämässäni eteenpäin.
En kylläkään usko noin käyvän.
10: Olen itse kannustanut miestäni pitämään yhteyttä ihastukseensa, joten on hieman harhaanjohtavasti sanottu että "hyväksyn" (passiivisesti) hänen käytöksensä. Kannustan siihen useammastakin syystä:
- tämä henkilö on tärkeä ihminen miehelleni, eivätkä hänen muut ystävänsä voi tarjota keskusteluja juuri niistä aiheista, joista tämä yksi on kiinnostunut ja perillä,
- uskon, että ihastus hälvenee tehokkaimmin tutustumalla ihastuksen kohteeseen niin hyvin, että myös tämän huonot puolet tulevat ilmi,
- mieheni ei ole tehnyt mitään pahaa eikä väärää, joten minulla ei ole mitään syytä olla hyväksymättä.
Mitä tarkoitat tuolla, että ihastuminen syvenee? Miten se konkreettisesti ilmenisi?
ap
Todella erikoinen logiikka tuo, että ihastus hälvenee kun toiseen tutustuu paremmin. Silloinhan ei olisi rakastuneita pariskuntia laisinkaan. Veikkaan ap, että oot kehittänyt tuon erikoisen ajatusjuoksun, koska miehesi on saanut sinut puhuttua siihen vuosien varrella? Luulet, että se on oma mielipiteesi asiasta.
Samaan aikaan sinulla on jokseenkin paha mieli mennä yksin nukkumaan ja mietit mitä miehen ja ihastuksen välillä tapahtuu?
Miksi avauksesi on omasta mielestäsi palstalaisia kiinnostava?
Tarkoitin ihastumisen syventymisellä tahtoa enempäänkin, jopa rakastumiseen. Heillä tuntuu nyt jo olevan paljon yhteistä.
10
Hyvä systeemi. Mekin saadaan viettää aikaa toisten kanssa, on todella harvinaista kohdata ihminen, jonka kanssa tahtoo PITKÄN parisuhteen.
No tuollaisesta nyt ei pidemmän päälle voi seurata mitään hyvää, varsinkaan, jos tuttavuuksia kutsutaan ihastuksiksi. Itse ajattelen, että ystävyys vastakkaisen sukupuolen kanssa OK, ja kai toiseen voi tuolloin tuntea ihastuksenkaltaisia tuntemuksia, mutta jo alunperin ihastus on lämmittelyä johonkin vakavampaan. Termit ovat tärkeitä! Ja kyllä, minulla on erittäin huonoja kokemuksia tuollaisesta (vastoin omaa tahtoani). Parisuhteessa on kyse sitoutumisesta ja tahdosta, sivusuhteista kieltäydytään.
[quote author="Vierailija" time="15.06.2014 klo 17:45"
Itse jäin kotiin tekemään etätöitä, joten en vastaile jatkuvalla syötöllä vaan silloin tällöin.
[/quote]
Ja paskat! Soitat oitis omalle fuckbuddyllesi että nyt heti paikalla tänne.
[quote author="Vierailija" time="15.06.2014 klo 18:32"]8: Ihastus on miehen naispuolinen tuttava (ei uusi). Minulle on jonkin verran väliä sillä, mihin aikaan mies tulee kotiin. On hauskinta mennä yhdessä nukkumaan, mutta jos miehellä menee hirmu myöhään, joudun menemään jo ennen häntä ja sitten todennäköisesti herään, kun hän kömpii viereeni. Sen jälkeen nukahtaminen on yleensä hankalampaa.
9: Olemme olleet yhdessä 11 vuotta. En pelkää miehen pettävän. Hänellä on riittävästi itsekuria toimia niin kuin olemme keskenämme sopineet. Jos tulee tilanne, että hänen on aivan ehdottomasti päästävä toisen kanssa sänkyyn ja millään muulla ei ole sen rinnalla merkitystä, hän ilmoittaa minulle asiasta ennen kuin toimii. Tällöin kyseessä ei ole pettäminen, vaikka hyvin ikävä tilanne tuokin tietysti olisi.
Jos noin kävisi, joutuisin tietysti aivan suunniltani ja alkaisin ajatella, että meillä ei taida mieheni kanssa olla yhteistä tulevaisuutta. Ryhtyisin suunnittelemaan elämääni eteenpäin ilman häntä. Jälkikäteen kävisimme varmasti paljon keskustelua siitä, miten hän voi asettaa orastavan suhteen mahdollisuuden sen kaiken edelle, mitä olemme yhdessä näiden vuosien aikana rakentaneet. Haluaisin voida ymmärtää asian, jotta pääsisin elämässäni eteenpäin.
En kylläkään usko noin käyvän.
10: Olen itse kannustanut miestäni pitämään yhteyttä ihastukseensa, joten on hieman harhaanjohtavasti sanottu että "hyväksyn" (passiivisesti) hänen käytöksensä. Kannustan siihen useammastakin syystä:
- tämä henkilö on tärkeä ihminen miehelleni, eivätkä hänen muut ystävänsä voi tarjota keskusteluja juuri niistä aiheista, joista tämä yksi on kiinnostunut ja perillä,
- uskon, että ihastus hälvenee tehokkaimmin tutustumalla ihastuksen kohteeseen niin hyvin, että myös tämän huonot puolet tulevat ilmi,
- mieheni ei ole tehnyt mitään pahaa eikä väärää, joten minulla ei ole mitään syytä olla hyväksymättä.
Mitä tarkoitat tuolla, että ihastuminen syvenee? Miten se konkreettisesti ilmenisi?
ap
[/quote]
Provo.. Ei kenenkään soisi olla noin yksinkertainen, voi raukkaa. No, itsehän valitset elämäntapasi. Ei jaksa kiinnostaa tämän enempää.
Ap on mies, joka haaveilee haaremista.
[quote author="Vierailija" time="15.06.2014 klo 18:38"]
Todella erikoinen logiikka tuo, että ihastus hälvenee kun toiseen tutustuu paremmin. Silloinhan ei olisi rakastuneita pariskuntia laisinkaan. Veikkaan ap, että oot kehittänyt tuon erikoisen ajatusjuoksun, koska miehesi on saanut sinut puhuttua siihen vuosien varrella? Luulet, että se on oma mielipiteesi asiasta.
Samaan aikaan sinulla on jokseenkin paha mieli mennä yksin nukkumaan ja mietit mitä miehen ja ihastuksen välillä tapahtuu?
[/quote]
Ei olisi "paha mieli" mennä yksin nukkumaan (emme vielä tiedä, milloin mies palaa, joten tämä skenaario on toistaksesi teoreettinen), vaan se olisi tylsempää, siis ei yhtä mukavaa kuin yhdessä meneminen. Eikä minun tarvitse miettiä mitä siellä tapahtuu. Mies kertoo kyllä palattuaan.
Itse asiassa minä olen saanut puhuttua mieheni tähän; mies oli aluksi vastaan kuten tässä ketjussa moni muukin näyttää olevan.
Ihastus ei ole sama asia kuin rakkaus ja rakastaminen. Ihastuminen on se tunne, joka saa kiinnostumaan toisesta ihmisestä silloin, kun tätä ei tunne vielä kovin hyvin. Koska toisesta tietää siinä vaiheessa vain hyviä puolia ja oma mielikuvitus täyttää aukkokohdat, toinen vaikuttaa ihastuneen näkökulmasta uskomattoman ja epätodellisen täydelliseltä. Koko se tunne perustuu tähän harhaan. Kun harha katoaa, katoaa ihastuskin. Tilalle tulee sitten ajan kanssa rakkautta, jos pari elää yhteistä arkea toisiaan rakastaen (= kunnioittaen ja rakastavasti kohdellen). Jos pari elää yhdessä mutta eivät osaa kohdella toisiaan rakastavasti, suhde kuivuu kokoon, koska pelkän katoavan ihastuksen voimalla sitä ei saa kestämään. Ja jos pari ei elä yhdessä vaan vain tapaa silloin tällöin ystävinä, samalla kun sitä rakastavaa arkea eletään oman elämänkumppanin kanssa, en kyllä usko että ihastuksesta voisi kehittyä alkuperäisen suhteen kanssa kilpailemaan kykenevää rakkautta. Jos parisuhteessa ei aidosti kunnioiteta toista ja jaeta omaa elämää avoimesti, riski on toki aivan toisella tasolla.
Tietenkin on olemassa toisiaan rakastavia pareja, mutta kyllä se alun ihastuminen on heidänkin kohdallaan hälvennyt tutustumisen myötä.
ap
Miksi oletat että olisi jotain kysyttävää?