Lue keskustelun säännöt.
Niin ne vaan on ne pari virikelasta hoidossa vielä juhannusviikolla ja juhannuksen jälkeenkin!
21.06.2021 |
Ja tietenkin täydet päivät. Toisessa perheessä toinen vanhempi lomalla ja toisessa molemmat!
Kommentit (1048)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain vauvan vuonna 2020. Paikkakunnan mammaryhmässä, jossa useammalla oli n. 2v esikoinen, vain yksi piti esikoisen kotona. Ja katinkontit mistään masennuksesta johtuu, nuo mammat oli aktiivisia vauvan kanssa, kiertelivät kaupungilla, kirpparilla, lounailla. Whatsapp ryhmään oli energiaa laittaa 50 viestiä päivässä. Vauvalle ihana shoppailla gugguuta ja kaikoa. Sitten sivulauseessa ihmetellään, kun esikoinen saa niin usein raivareita. Ja kyse ei ollut mistään osapäivähoidosta, vaan esikoinen on ihan pitkän päivän hoidossa. Säälittävää touhua ja kertoo myös nykyajasta paljon. Ei jakseta leikkiä, viedä ulos, tapaamaan ihmisiä, elää yhdessä arkea edes kahden lapsen kanssa.
Ja ihan sama ilmiö myös pääkaupunkiseudulla. Minulla lapsia syntynyt 2010-2020 välillä ja voin kertoa, että tilanne oli ihan eri esikoisen kohdalla. Hän kävi kerhossa 3-vuotiaasta eteenpäin ja sama tilanne oli muillakin perheillä joissa 2-3 vuotta vanhempi esikoinen vauvan syntyessä. Muistan ainoastaan yhden perheen, jossa esikoinen oli päivähoidossa, kun äiti vauvan kanssa kotona ja hänkin oli tosi vähän siellä hoidossa ja lyhyitä päiviä.
Kuopuksen kohdalla tilanne oli aivan eri. Kaikki lähipuiston mammat hoidattivat itsestäänselvyytenä esikoiset päiväkodissa kulkiessaan itse vauvan kanssa vauvakerhoissa, kahviloissa ym. Nuorimmat esikoiset olivat jopa alle 2-vuotiaita. Ja niin olivat esikoiset hoidossa sen n. 8h päivässä, ei pidetty mitään syys- tai hiihtolomia, olivat käytännössä hoidossa koko sen ajan kun päiväkoti oli auki ja kesällä myös siihen saakka kunnes päiväkoti meni kiinni heinäkuussa. Yksi piti esikoista hoidossa jopa isyysloman ajan, eli molemmat vanhemmat olivat kotona vauvan kanssa ja samalla pieni esikoinen pitkät päivät hoidossa ja toinen perhe lomaili kesällä yhdessä ilman esikoista.
Kellään näillä perheillä ei ole mitään sossu-taustaa, ovat ihan "normaaleja" työssäkäyviä ihmisiä (jota kyllä ihmettelen, jos eivät kotona pärjää edes kahden lapsen kanssa yksin?), suurin osaa saa vielä runsaasti apua muun muassa isovanhemmilta. Itse asiassa nyt kun mietin niin ne, ketkä saavat vähiten, jos ollenkaan apua, pärjäävät ehkä parhaiten?
Minä pidin esikoiseni kotona kun oli vauva, koska "tottakai hyvä äiti hoitaa lapsensa kotona". No en ollut hyvä äiti. Harvaa asiaa kadun, mutta se on yksi etten hakenut apua silloin kun sille todella olisi ollut tarvetta. En vaan jaksanut siinä totaalisen uupumuksen tilassa alkaa etsimään sitä. Lasten isä oli tosi paljon poissa töitten takia, se tuli vähän yllätyksenä, ei ollut tiennyt miten paljon reissaamista tulisi olemaan kun tiettyyn työtehtävään lupautui. Vauva nukkui todella huonosti ja heräilin pahimmillaan tunnin välein. Kolmevuotias oli pahassa uhmaiässä eikä nukkunut päiväunia. Oma fyysinenkin terveys meinasi pettää, sairastelin jatkuvasti. Olin aivan p*ska äiti sille kolmevuotiaalle, väsyneenä hermot petti liian monta kertaa enkä todellakaan jaksanut aina keksiä mitään fiksua virikettä vaan turvauduin ryhmä hauhun ja torkuin vieressä. Toki oli niitä hyviäkin hetkiä ja mammakerhoissa ja neuvoloissa näyttelin reipasta.
Eivät kaikki vauvat heräile tunnin välein. Osa nukkuu täydet yöt jo lähes synnäriltä. Tiedän myös äitejä, jotka kehuskelee ihan sillä kuinka helppoa heillä on olla vain vauvan kanssa samalla kun esikoinen pitkiä päiviä hoidossa. Ja tosiaan sitten ihmetellään kun esikoinen kiukuttelee niin paljon. Mitäköhän traumoja tuollaisesta voi pahimmillaan jäädä sille esikoiselle? Miksi lapsen äiti ei ymmärrä omaa lastaan, sen käytöstä ja tarpeita tuon paremmin? Onko kyse jostain yksinkertaisuudesta vai mistä?
Mutta jotkut heräilee eikä voi ennen vauvan syntymää tietää saatko helpon vauvan vai koliikkivauvan joka huutaa kaiken aikaa. Kyllä, on niitä äitejä jotka nauttii helposta elämästä sen esikoisen kustannuksella, mutta on myös iso joukko niitä äitejä jotka selviää hammasta purren uupumuksen partaalla, koska äidin vaan kuuluu jaksaa mitä vain, ja ihmiset joukolla paheksuu jos ei jaksakaan. On myös niitä joilla uupumus menee yli ja eivät enää oikeasti jaksa. Minkälaisia traumoja se aiheuttaa sille esikoiselle, jos jää täysin laimimlyödyksi kotona kun äiti ei jaksa?
Missä se toinen vanhempi?
Mulla ei ole kuin yksi lapsi, mutta hänen varhaislapsuus oltiin kumppanin työn vuoksi valtaosin kahdestaan. Kävin töissä 11 kk iästä alkaen ja töiden jälkeen, viikonloput ja lomat vietin lapsen kanssa kahden ja mahdollisuuksien mukaan kolmestaan koko perheen kesken. Asuimme kaukana perheestä ja suvusta, joten hoitoapua ei lähellä ollut. Mitä se äidin oma aika olisi sitten pitänyt olla? Mies mahdollisti urheiluharrastuksen ollessaan kotona, muuten nipistin työpäivän lopusta hetken ja kävin juoksemassa, tai sitten lenkkeilin lapsi rattaissa /pulkassa.
Minusta tuntuu, että ongelma jaksamisen kanssa on nyt jossain muualla kuin siinä oman lapsensa hoivaamisessa. Omakin oli vauvana itkuinen refluksin vuoksi ja on kärsinyt nukahtamisvaikeuksista koko ikänsä. So? Kuuluu ihan tavalliseen perhe-elämään. Täytyyhän tällaiseen olla valmistautunut jo lasta suunnitellessa ja miettiä riittääkö omat henkiset voimavarat vanhemmuuteen tai onko siihen oikeasti, aidosti edes mielenkiintoa. Poikkeustilanteissa, esim sairaudessa tai onnettomuuksissa pitäisi kyllä olla joustavammin apua saatavilla, se on totta.
Et hahmota että on eri asia jos lapsia on yksi kuin että jos lapsia on useampi.
Musta tuntuu että ongelma on nyt sun päässäsi😂
Eihän niitä lapsia kannata tehdäkään yhtä enempää, jos ei jaksa hoitaa kuin yhden kerrallaan. Siitähän tässä on kyse.
Annapa kun lastensuojelun sosiaalityöntekijä sinuakin valistaa. Tiedätkö mitä, todella moni perhe saa lapsia ilman, että niitä on varsinaisesti tehty tai suunniteltu. Itselläkin on asiakkaita, joille syntyy lapsia, koska se kortsupaketti oli just sillä hetkellä liian kallis. Aborttejahan ei lasuperheissä tehdä ikinä, ei. Lapsia vaan tulee ja minet niistä lapsista ovat erityislapsia, koska raskauden aikana on kaaos ja vauvavuonna on kaaos. Sillä syntyy niitä tarkkaavaisuuden ja keskittymisen pulmia ja niitä laaja-alaisia keskittymisen pulmia. Niitä on toki niillä vanhemmillakin. Näillä lapsilla on monella sellainen koti, että heistä kyllä välitetään, mutta osaaminen, kyky ja jaksaminen on heikkoa. Siellä kun on niitä erityislapsiakin. Ei välttämättä ole ruokaa edes kaapissa saati valmistettuna ruoka-aikaan pöydässä. Aika kuluu monella kännykällä, on edes sen aikaa hiljaa ja vaatimatta mitään. Näille lapsille se päiväkoti, jossa on ruoka-ajat, ruokaa, joku aikuinen vahtimassa ja antamassa tekemistä ja ikätasoista seuraa, tiedätkö, se on se taivas.
Milloinkas arvon lastensuojelun sosiaalityöntekijä on viimeksi käynyt päiväkotiryhmässä katsomassa, millaisissa olosuhteissa asiakasperheesi lapset päivänsä viettävät? Kun yhä useammin tilanne on se, että sielläkin elämä on pärjäämistä hetkestä toiseen. Henkilökuntaa ei ole tarpeeksi, heillä ei välttämättä ole yhteistä kieltä lasten kanssa, ei välttämättä ammattitaitoa keksiä saati ohjata sopivaa tekemistä, ikätasoinen seura voi tarkoittaa väkivaltaisia erityislapsia, jotka pelottavat muita lapsia, voi olla kiusaamista, jota aikuiset eivät huomaa tai eivät edes välitä puuttua... Faktahan on se, että lasun asiakkaat eivät asu kaupunkiensa arvostetuimmilla alueilla ja heidän lapsensa ovat oman lähiön päiväkodissa, mikä näkyy myös varhaiskasvatuksen laadussa, kun koulutetut työntekijät eivät mene levottomille alueille töihin.
Toki surkeammissakin paikoissa lapset saavat ruoan silloin kun ruoka-aika on, mutta jos tämä riittää lapselle vrt kotiolot, niin näinköhän lapsen saama tuki on riittävää? Ja kun siellä päiväkodissa ei voi olla "taivaassa" koko aikaa, vaan kotona pitäisi silti selvitä illat, viikonloput ja arkipyhät.
Lastensuojelu ja vakaopettajat tekevät paljonkin yhteistyötä. Päiväkodeissa voi olla pieniä ongelmia, mutta ne ovat aika vähäpätöisiä verrattuna siihen, että lapsi olisi päivät siellä kotona,
Tuo on eri asia. Oletko käynyt siellä lapsiryhmässä edes?
Jos kävisit niissä kodeissa, mistä ne lapset tulevat et kysyisi noin typeriä.
Eli et ole käynyt.
Ja tuo päivähoitohan on eka tukitoimi eikä siinä tarvita millään tavoin kamalaa kotia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain vauvan vuonna 2020. Paikkakunnan mammaryhmässä, jossa useammalla oli n. 2v esikoinen, vain yksi piti esikoisen kotona. Ja katinkontit mistään masennuksesta johtuu, nuo mammat oli aktiivisia vauvan kanssa, kiertelivät kaupungilla, kirpparilla, lounailla. Whatsapp ryhmään oli energiaa laittaa 50 viestiä päivässä. Vauvalle ihana shoppailla gugguuta ja kaikoa. Sitten sivulauseessa ihmetellään, kun esikoinen saa niin usein raivareita. Ja kyse ei ollut mistään osapäivähoidosta, vaan esikoinen on ihan pitkän päivän hoidossa. Säälittävää touhua ja kertoo myös nykyajasta paljon. Ei jakseta leikkiä, viedä ulos, tapaamaan ihmisiä, elää yhdessä arkea edes kahden lapsen kanssa.
Ja ihan sama ilmiö myös pääkaupunkiseudulla. Minulla lapsia syntynyt 2010-2020 välillä ja voin kertoa, että tilanne oli ihan eri esikoisen kohdalla. Hän kävi kerhossa 3-vuotiaasta eteenpäin ja sama tilanne oli muillakin perheillä joissa 2-3 vuotta vanhempi esikoinen vauvan syntyessä. Muistan ainoastaan yhden perheen, jossa esikoinen oli päivähoidossa, kun äiti vauvan kanssa kotona ja hänkin oli tosi vähän siellä hoidossa ja lyhyitä päiviä.
Kuopuksen kohdalla tilanne oli aivan eri. Kaikki lähipuiston mammat hoidattivat itsestäänselvyytenä esikoiset päiväkodissa kulkiessaan itse vauvan kanssa vauvakerhoissa, kahviloissa ym. Nuorimmat esikoiset olivat jopa alle 2-vuotiaita. Ja niin olivat esikoiset hoidossa sen n. 8h päivässä, ei pidetty mitään syys- tai hiihtolomia, olivat käytännössä hoidossa koko sen ajan kun päiväkoti oli auki ja kesällä myös siihen saakka kunnes päiväkoti meni kiinni heinäkuussa. Yksi piti esikoista hoidossa jopa isyysloman ajan, eli molemmat vanhemmat olivat kotona vauvan kanssa ja samalla pieni esikoinen pitkät päivät hoidossa ja toinen perhe lomaili kesällä yhdessä ilman esikoista.
Kellään näillä perheillä ei ole mitään sossu-taustaa, ovat ihan "normaaleja" työssäkäyviä ihmisiä (jota kyllä ihmettelen, jos eivät kotona pärjää edes kahden lapsen kanssa yksin?), suurin osaa saa vielä runsaasti apua muun muassa isovanhemmilta. Itse asiassa nyt kun mietin niin ne, ketkä saavat vähiten, jos ollenkaan apua, pärjäävät ehkä parhaiten?
Minä pidin esikoiseni kotona kun oli vauva, koska "tottakai hyvä äiti hoitaa lapsensa kotona". No en ollut hyvä äiti. Harvaa asiaa kadun, mutta se on yksi etten hakenut apua silloin kun sille todella olisi ollut tarvetta. En vaan jaksanut siinä totaalisen uupumuksen tilassa alkaa etsimään sitä. Lasten isä oli tosi paljon poissa töitten takia, se tuli vähän yllätyksenä, ei ollut tiennyt miten paljon reissaamista tulisi olemaan kun tiettyyn työtehtävään lupautui. Vauva nukkui todella huonosti ja heräilin pahimmillaan tunnin välein. Kolmevuotias oli pahassa uhmaiässä eikä nukkunut päiväunia. Oma fyysinenkin terveys meinasi pettää, sairastelin jatkuvasti. Olin aivan p*ska äiti sille kolmevuotiaalle, väsyneenä hermot petti liian monta kertaa enkä todellakaan jaksanut aina keksiä mitään fiksua virikettä vaan turvauduin ryhmä hauhun ja torkuin vieressä. Toki oli niitä hyviäkin hetkiä ja mammakerhoissa ja neuvoloissa näyttelin reipasta.
Eivät kaikki vauvat heräile tunnin välein. Osa nukkuu täydet yöt jo lähes synnäriltä. Tiedän myös äitejä, jotka kehuskelee ihan sillä kuinka helppoa heillä on olla vain vauvan kanssa samalla kun esikoinen pitkiä päiviä hoidossa. Ja tosiaan sitten ihmetellään kun esikoinen kiukuttelee niin paljon. Mitäköhän traumoja tuollaisesta voi pahimmillaan jäädä sille esikoiselle? Miksi lapsen äiti ei ymmärrä omaa lastaan, sen käytöstä ja tarpeita tuon paremmin? Onko kyse jostain yksinkertaisuudesta vai mistä?
Mutta jotkut heräilee eikä voi ennen vauvan syntymää tietää saatko helpon vauvan vai koliikkivauvan joka huutaa kaiken aikaa. Kyllä, on niitä äitejä jotka nauttii helposta elämästä sen esikoisen kustannuksella, mutta on myös iso joukko niitä äitejä jotka selviää hammasta purren uupumuksen partaalla, koska äidin vaan kuuluu jaksaa mitä vain, ja ihmiset joukolla paheksuu jos ei jaksakaan. On myös niitä joilla uupumus menee yli ja eivät enää oikeasti jaksa. Minkälaisia traumoja se aiheuttaa sille esikoiselle, jos jää täysin laimimlyödyksi kotona kun äiti ei jaksa?
Missä se toinen vanhempi?
Mulla ei ole kuin yksi lapsi, mutta hänen varhaislapsuus oltiin kumppanin työn vuoksi valtaosin kahdestaan. Kävin töissä 11 kk iästä alkaen ja töiden jälkeen, viikonloput ja lomat vietin lapsen kanssa kahden ja mahdollisuuksien mukaan kolmestaan koko perheen kesken. Asuimme kaukana perheestä ja suvusta, joten hoitoapua ei lähellä ollut. Mitä se äidin oma aika olisi sitten pitänyt olla? Mies mahdollisti urheiluharrastuksen ollessaan kotona, muuten nipistin työpäivän lopusta hetken ja kävin juoksemassa, tai sitten lenkkeilin lapsi rattaissa /pulkassa.
Minusta tuntuu, että ongelma jaksamisen kanssa on nyt jossain muualla kuin siinä oman lapsensa hoivaamisessa. Omakin oli vauvana itkuinen refluksin vuoksi ja on kärsinyt nukahtamisvaikeuksista koko ikänsä. So? Kuuluu ihan tavalliseen perhe-elämään. Täytyyhän tällaiseen olla valmistautunut jo lasta suunnitellessa ja miettiä riittääkö omat henkiset voimavarat vanhemmuuteen tai onko siihen oikeasti, aidosti edes mielenkiintoa. Poikkeustilanteissa, esim sairaudessa tai onnettomuuksissa pitäisi kyllä olla joustavammin apua saatavilla, se on totta.
Et hahmota että on eri asia jos lapsia on yksi kuin että jos lapsia on useampi.
Musta tuntuu että ongelma on nyt sun päässäsi😂
Eihän niitä lapsia kannata tehdäkään yhtä enempää, jos ei jaksa hoitaa kuin yhden kerrallaan. Siitähän tässä on kyse.
Annapa kun lastensuojelun sosiaalityöntekijä sinuakin valistaa. Tiedätkö mitä, todella moni perhe saa lapsia ilman, että niitä on varsinaisesti tehty tai suunniteltu. Itselläkin on asiakkaita, joille syntyy lapsia, koska se kortsupaketti oli just sillä hetkellä liian kallis. Aborttejahan ei lasuperheissä tehdä ikinä, ei. Lapsia vaan tulee ja minet niistä lapsista ovat erityislapsia, koska raskauden aikana on kaaos ja vauvavuonna on kaaos. Sillä syntyy niitä tarkkaavaisuuden ja keskittymisen pulmia ja niitä laaja-alaisia keskittymisen pulmia. Niitä on toki niillä vanhemmillakin. Näillä lapsilla on monella sellainen koti, että heistä kyllä välitetään, mutta osaaminen, kyky ja jaksaminen on heikkoa. Siellä kun on niitä erityislapsiakin. Ei välttämättä ole ruokaa edes kaapissa saati valmistettuna ruoka-aikaan pöydässä. Aika kuluu monella kännykällä, on edes sen aikaa hiljaa ja vaatimatta mitään. Näille lapsille se päiväkoti, jossa on ruoka-ajat, ruokaa, joku aikuinen vahtimassa ja antamassa tekemistä ja ikätasoista seuraa, tiedätkö, se on se taivas.
Milloinkas arvon lastensuojelun sosiaalityöntekijä on viimeksi käynyt päiväkotiryhmässä katsomassa, millaisissa olosuhteissa asiakasperheesi lapset päivänsä viettävät? Kun yhä useammin tilanne on se, että sielläkin elämä on pärjäämistä hetkestä toiseen. Henkilökuntaa ei ole tarpeeksi, heillä ei välttämättä ole yhteistä kieltä lasten kanssa, ei välttämättä ammattitaitoa keksiä saati ohjata sopivaa tekemistä, ikätasoinen seura voi tarkoittaa väkivaltaisia erityislapsia, jotka pelottavat muita lapsia, voi olla kiusaamista, jota aikuiset eivät huomaa tai eivät edes välitä puuttua... Faktahan on se, että lasun asiakkaat eivät asu kaupunkiensa arvostetuimmilla alueilla ja heidän lapsensa ovat oman lähiön päiväkodissa, mikä näkyy myös varhaiskasvatuksen laadussa, kun koulutetut työntekijät eivät mene levottomille alueille töihin.
Toki surkeammissakin paikoissa lapset saavat ruoan silloin kun ruoka-aika on, mutta jos tämä riittää lapselle vrt kotiolot, niin näinköhän lapsen saama tuki on riittävää? Ja kun siellä päiväkodissa ei voi olla "taivaassa" koko aikaa, vaan kotona pitäisi silti selvitä illat, viikonloput ja arkipyhät.
Lastensuojelu ja vakaopettajat tekevät paljonkin yhteistyötä. Päiväkodeissa voi olla pieniä ongelmia, mutta ne ovat aika vähäpätöisiä verrattuna siihen, että lapsi olisi päivät siellä kotona,
Tuo on eri asia. Oletko käynyt siellä lapsiryhmässä edes?
Jos kävisit niissä kodeissa, mistä ne lapset tulevat et kysyisi noin typeriä.
Eli et ole käynyt.
Ja tuo päivähoitohan on eka tukitoimi eikä siinä tarvita millään tavoin kamalaa kotia.
Mikä se sun vaihtoehto noille lapsille olisi? Missä ne olisivat päivät ellei päiväkodissa?
En lukenut koko ketjua, mutta nyt kun seuraa noita rääkyviä perheitä tuolla Prismassa, niin tulee minullekin mieleen, että olisko sittenkin parempi, että lapset oli päivähoidossa kesälläkin. Kun se vanhempien pinna tuntuu lomasta huolimatta (tai ehkä juuri siksi) olevan niin kovin kireällä koko ajan. Jos lapsi ei ole ihan hipihiljaa ja kävele tasan samaa tahtia kuin vanhempansa, niin jo alkaa huutaminen ja uhkailu. Ja sitten kohta huutaa lapsetkin, kun vanhemmat riuhtovat ja mesoavat. Juu, näen vain pienen hetken heidän arjestansa, mutta jotenkin tuntuu, etteivät tuollaiset vanhemmat kovin rakastavia ole koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole kesälomaa kuin kaksi viikkoa. Lapseni on sen kaksi viikkoa lomalla. Kivittäkää nyt sitten. Etätöissäkin vielä olen, mutta ohjeiden mukaan etätyötä ei voi tehdä, jos kotona on muita. T: lasun sossu, joka ei pysty tarjoamaan lapselleen kuukausien lomaa, vaikka on kotona itse.
No sä oletkin TÖISSÄ, vaikka olet kotona sitä työtä tekemässä. Aloituksessa puhuttiin lapsista, jotka ovat koko kesän hoidossa, vaikka vanhempi LOMAILEE. Ihme uhriutumista taas ihmisiltä tässä ketjussa, luulisi sinunkin osaavan ymmärtää, mitä luet, jos todella olet sossu.
Vierailija kirjoitti:
En lukenut koko ketjua, mutta nyt kun seuraa noita rääkyviä perheitä tuolla Prismassa, niin tulee minullekin mieleen, että olisko sittenkin parempi, että lapset oli päivähoidossa kesälläkin. Kun se vanhempien pinna tuntuu lomasta huolimatta (tai ehkä juuri siksi) olevan niin kovin kireällä koko ajan. Jos lapsi ei ole ihan hipihiljaa ja kävele tasan samaa tahtia kuin vanhempansa, niin jo alkaa huutaminen ja uhkailu. Ja sitten kohta huutaa lapsetkin, kun vanhemmat riuhtovat ja mesoavat. Juu, näen vain pienen hetken heidän arjestansa, mutta jotenkin tuntuu, etteivät tuollaiset vanhemmat kovin rakastavia ole koskaan.
Jep, hyvin kerrottu. Näin vakaopena ja lomaillessa on ollut hyvä huomata, miten perheissä "ryhmän hallinta" (lue: 1-3 lasta) ja sensitiivinen kohtaaminen hoituu noin niin kuin käytännössä. Näitä virikkeellisiä toimia näkyy kaduilla, luontokohteissa, museoissa, Korkeasaaressa, Lintsillä, toreilla, kaupoissa, kirjastoissa, uimarannoilla, liikennevälineissä... Eli samoissa paikoissa, missä pk-työntekijät (3 aikuista) kuljettavat 2-5 -vuotiaiden lapsiryhmiä (21 lasta!) joka viikko räntäsateesta pakkasiin, helteistä myrskyyn.
Ajattelevatko vanhemmat, että ne päiväkodin työntekijät ovat jotain yli-ihmisiä, vai miten kuvitellaan kunkin yksittäisen aikuisen handlaavan 10h/pv 7 lasta iältään 1-6v., tai kolmen aikuisen hallitsevan 21 nykykasvatetun lapsen joukko? Omat äidit eivät saa aisoihin sitä yhtä tai kahta omaa lastaan 15 min kauppareissun ajaksi. Sitten uhkaavat huutaen vievänsä kakaran huomenna taatusti takaisin päiväkotiin, loma on peruttu, koska et tottele!
Voi luoja...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain vauvan vuonna 2020. Paikkakunnan mammaryhmässä, jossa useammalla oli n. 2v esikoinen, vain yksi piti esikoisen kotona. Ja katinkontit mistään masennuksesta johtuu, nuo mammat oli aktiivisia vauvan kanssa, kiertelivät kaupungilla, kirpparilla, lounailla. Whatsapp ryhmään oli energiaa laittaa 50 viestiä päivässä. Vauvalle ihana shoppailla gugguuta ja kaikoa. Sitten sivulauseessa ihmetellään, kun esikoinen saa niin usein raivareita. Ja kyse ei ollut mistään osapäivähoidosta, vaan esikoinen on ihan pitkän päivän hoidossa. Säälittävää touhua ja kertoo myös nykyajasta paljon. Ei jakseta leikkiä, viedä ulos, tapaamaan ihmisiä, elää yhdessä arkea edes kahden lapsen kanssa.
Ja ihan sama ilmiö myös pääkaupunkiseudulla. Minulla lapsia syntynyt 2010-2020 välillä ja voin kertoa, että tilanne oli ihan eri esikoisen kohdalla. Hän kävi kerhossa 3-vuotiaasta eteenpäin ja sama tilanne oli muillakin perheillä joissa 2-3 vuotta vanhempi esikoinen vauvan syntyessä. Muistan ainoastaan yhden perheen, jossa esikoinen oli päivähoidossa, kun äiti vauvan kanssa kotona ja hänkin oli tosi vähän siellä hoidossa ja lyhyitä päiviä.
Kuopuksen kohdalla tilanne oli aivan eri. Kaikki lähipuiston mammat hoidattivat itsestäänselvyytenä esikoiset päiväkodissa kulkiessaan itse vauvan kanssa vauvakerhoissa, kahviloissa ym. Nuorimmat esikoiset olivat jopa alle 2-vuotiaita. Ja niin olivat esikoiset hoidossa sen n. 8h päivässä, ei pidetty mitään syys- tai hiihtolomia, olivat käytännössä hoidossa koko sen ajan kun päiväkoti oli auki ja kesällä myös siihen saakka kunnes päiväkoti meni kiinni heinäkuussa. Yksi piti esikoista hoidossa jopa isyysloman ajan, eli molemmat vanhemmat olivat kotona vauvan kanssa ja samalla pieni esikoinen pitkät päivät hoidossa ja toinen perhe lomaili kesällä yhdessä ilman esikoista.
Kellään näillä perheillä ei ole mitään sossu-taustaa, ovat ihan "normaaleja" työssäkäyviä ihmisiä (jota kyllä ihmettelen, jos eivät kotona pärjää edes kahden lapsen kanssa yksin?), suurin osaa saa vielä runsaasti apua muun muassa isovanhemmilta. Itse asiassa nyt kun mietin niin ne, ketkä saavat vähiten, jos ollenkaan apua, pärjäävät ehkä parhaiten?
Minä pidin esikoiseni kotona kun oli vauva, koska "tottakai hyvä äiti hoitaa lapsensa kotona". No en ollut hyvä äiti. Harvaa asiaa kadun, mutta se on yksi etten hakenut apua silloin kun sille todella olisi ollut tarvetta. En vaan jaksanut siinä totaalisen uupumuksen tilassa alkaa etsimään sitä. Lasten isä oli tosi paljon poissa töitten takia, se tuli vähän yllätyksenä, ei ollut tiennyt miten paljon reissaamista tulisi olemaan kun tiettyyn työtehtävään lupautui. Vauva nukkui todella huonosti ja heräilin pahimmillaan tunnin välein. Kolmevuotias oli pahassa uhmaiässä eikä nukkunut päiväunia. Oma fyysinenkin terveys meinasi pettää, sairastelin jatkuvasti. Olin aivan p*ska äiti sille kolmevuotiaalle, väsyneenä hermot petti liian monta kertaa enkä todellakaan jaksanut aina keksiä mitään fiksua virikettä vaan turvauduin ryhmä hauhun ja torkuin vieressä. Toki oli niitä hyviäkin hetkiä ja mammakerhoissa ja neuvoloissa näyttelin reipasta.
Eivät kaikki vauvat heräile tunnin välein. Osa nukkuu täydet yöt jo lähes synnäriltä. Tiedän myös äitejä, jotka kehuskelee ihan sillä kuinka helppoa heillä on olla vain vauvan kanssa samalla kun esikoinen pitkiä päiviä hoidossa. Ja tosiaan sitten ihmetellään kun esikoinen kiukuttelee niin paljon. Mitäköhän traumoja tuollaisesta voi pahimmillaan jäädä sille esikoiselle? Miksi lapsen äiti ei ymmärrä omaa lastaan, sen käytöstä ja tarpeita tuon paremmin? Onko kyse jostain yksinkertaisuudesta vai mistä?
Mutta jotkut heräilee eikä voi ennen vauvan syntymää tietää saatko helpon vauvan vai koliikkivauvan joka huutaa kaiken aikaa. Kyllä, on niitä äitejä jotka nauttii helposta elämästä sen esikoisen kustannuksella, mutta on myös iso joukko niitä äitejä jotka selviää hammasta purren uupumuksen partaalla, koska äidin vaan kuuluu jaksaa mitä vain, ja ihmiset joukolla paheksuu jos ei jaksakaan. On myös niitä joilla uupumus menee yli ja eivät enää oikeasti jaksa. Minkälaisia traumoja se aiheuttaa sille esikoiselle, jos jää täysin laimimlyödyksi kotona kun äiti ei jaksa?
Missä se toinen vanhempi?
Mulla ei ole kuin yksi lapsi, mutta hänen varhaislapsuus oltiin kumppanin työn vuoksi valtaosin kahdestaan. Kävin töissä 11 kk iästä alkaen ja töiden jälkeen, viikonloput ja lomat vietin lapsen kanssa kahden ja mahdollisuuksien mukaan kolmestaan koko perheen kesken. Asuimme kaukana perheestä ja suvusta, joten hoitoapua ei lähellä ollut. Mitä se äidin oma aika olisi sitten pitänyt olla? Mies mahdollisti urheiluharrastuksen ollessaan kotona, muuten nipistin työpäivän lopusta hetken ja kävin juoksemassa, tai sitten lenkkeilin lapsi rattaissa /pulkassa.
Minusta tuntuu, että ongelma jaksamisen kanssa on nyt jossain muualla kuin siinä oman lapsensa hoivaamisessa. Omakin oli vauvana itkuinen refluksin vuoksi ja on kärsinyt nukahtamisvaikeuksista koko ikänsä. So? Kuuluu ihan tavalliseen perhe-elämään. Täytyyhän tällaiseen olla valmistautunut jo lasta suunnitellessa ja miettiä riittääkö omat henkiset voimavarat vanhemmuuteen tai onko siihen oikeasti, aidosti edes mielenkiintoa. Poikkeustilanteissa, esim sairaudessa tai onnettomuuksissa pitäisi kyllä olla joustavammin apua saatavilla, se on totta.
Et hahmota että on eri asia jos lapsia on yksi kuin että jos lapsia on useampi.
Musta tuntuu että ongelma on nyt sun päässäsi😂
Eihän niitä lapsia kannata tehdäkään yhtä enempää, jos ei jaksa hoitaa kuin yhden kerrallaan. Siitähän tässä on kyse.
Annapa kun lastensuojelun sosiaalityöntekijä sinuakin valistaa. Tiedätkö mitä, todella moni perhe saa lapsia ilman, että niitä on varsinaisesti tehty tai suunniteltu. Itselläkin on asiakkaita, joille syntyy lapsia, koska se kortsupaketti oli just sillä hetkellä liian kallis. Aborttejahan ei lasuperheissä tehdä ikinä, ei. Lapsia vaan tulee ja minet niistä lapsista ovat erityislapsia, koska raskauden aikana on kaaos ja vauvavuonna on kaaos. Sillä syntyy niitä tarkkaavaisuuden ja keskittymisen pulmia ja niitä laaja-alaisia keskittymisen pulmia. Niitä on toki niillä vanhemmillakin. Näillä lapsilla on monella sellainen koti, että heistä kyllä välitetään, mutta osaaminen, kyky ja jaksaminen on heikkoa. Siellä kun on niitä erityislapsiakin. Ei välttämättä ole ruokaa edes kaapissa saati valmistettuna ruoka-aikaan pöydässä. Aika kuluu monella kännykällä, on edes sen aikaa hiljaa ja vaatimatta mitään. Näille lapsille se päiväkoti, jossa on ruoka-ajat, ruokaa, joku aikuinen vahtimassa ja antamassa tekemistä ja ikätasoista seuraa, tiedätkö, se on se taivas.
Milloinkas arvon lastensuojelun sosiaalityöntekijä on viimeksi käynyt päiväkotiryhmässä katsomassa, millaisissa olosuhteissa asiakasperheesi lapset päivänsä viettävät? Kun yhä useammin tilanne on se, että sielläkin elämä on pärjäämistä hetkestä toiseen. Henkilökuntaa ei ole tarpeeksi, heillä ei välttämättä ole yhteistä kieltä lasten kanssa, ei välttämättä ammattitaitoa keksiä saati ohjata sopivaa tekemistä, ikätasoinen seura voi tarkoittaa väkivaltaisia erityislapsia, jotka pelottavat muita lapsia, voi olla kiusaamista, jota aikuiset eivät huomaa tai eivät edes välitä puuttua... Faktahan on se, että lasun asiakkaat eivät asu kaupunkiensa arvostetuimmilla alueilla ja heidän lapsensa ovat oman lähiön päiväkodissa, mikä näkyy myös varhaiskasvatuksen laadussa, kun koulutetut työntekijät eivät mene levottomille alueille töihin.
Toki surkeammissakin paikoissa lapset saavat ruoan silloin kun ruoka-aika on, mutta jos tämä riittää lapselle vrt kotiolot, niin näinköhän lapsen saama tuki on riittävää? Ja kun siellä päiväkodissa ei voi olla "taivaassa" koko aikaa, vaan kotona pitäisi silti selvitä illat, viikonloput ja arkipyhät.
Lastensuojelu ja vakaopettajat tekevät paljonkin yhteistyötä. Päiväkodeissa voi olla pieniä ongelmia, mutta ne ovat aika vähäpätöisiä verrattuna siihen, että lapsi olisi päivät siellä kotona,
Tuo on eri asia. Oletko käynyt siellä lapsiryhmässä edes?
Jos kävisit niissä kodeissa, mistä ne lapset tulevat et kysyisi noin typeriä.
Eli et ole käynyt.
Ja tuo päivähoitohan on eka tukitoimi eikä siinä tarvita millään tavoin kamalaa kotia.
Mikä se sun vaihtoehto noille lapsille olisi? Missä ne olisivat päivät ellei päiväkodissa?
Esim. näin loma-aikoina vaikkapa tukiperheessä?
Oulussa tämä ei ole mahdollista. Päivystävään pvkotiin saa paikan kesällä vain mikäli on töissä tai opiskelee. Toki vanhemmat voivat valehdella ettei lomaa ole mutta lomailevat kumminkin. Mikään avioero, koliikki vauva loppuunpalaminen ei oo syy saada viedä kuten joku kirjoitti. Naurettavia syitä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain vauvan vuonna 2020. Paikkakunnan mammaryhmässä, jossa useammalla oli n. 2v esikoinen, vain yksi piti esikoisen kotona. Ja katinkontit mistään masennuksesta johtuu, nuo mammat oli aktiivisia vauvan kanssa, kiertelivät kaupungilla, kirpparilla, lounailla. Whatsapp ryhmään oli energiaa laittaa 50 viestiä päivässä. Vauvalle ihana shoppailla gugguuta ja kaikoa. Sitten sivulauseessa ihmetellään, kun esikoinen saa niin usein raivareita. Ja kyse ei ollut mistään osapäivähoidosta, vaan esikoinen on ihan pitkän päivän hoidossa. Säälittävää touhua ja kertoo myös nykyajasta paljon. Ei jakseta leikkiä, viedä ulos, tapaamaan ihmisiä, elää yhdessä arkea edes kahden lapsen kanssa.
Ja ihan sama ilmiö myös pääkaupunkiseudulla. Minulla lapsia syntynyt 2010-2020 välillä ja voin kertoa, että tilanne oli ihan eri esikoisen kohdalla. Hän kävi kerhossa 3-vuotiaasta eteenpäin ja sama tilanne oli muillakin perheillä joissa 2-3 vuotta vanhempi esikoinen vauvan syntyessä. Muistan ainoastaan yhden perheen, jossa esikoinen oli päivähoidossa, kun äiti vauvan kanssa kotona ja hänkin oli tosi vähän siellä hoidossa ja lyhyitä päiviä.
Kuopuksen kohdalla tilanne oli aivan eri. Kaikki lähipuiston mammat hoidattivat itsestäänselvyytenä esikoiset päiväkodissa kulkiessaan itse vauvan kanssa vauvakerhoissa, kahviloissa ym. Nuorimmat esikoiset olivat jopa alle 2-vuotiaita. Ja niin olivat esikoiset hoidossa sen n. 8h päivässä, ei pidetty mitään syys- tai hiihtolomia, olivat käytännössä hoidossa koko sen ajan kun päiväkoti oli auki ja kesällä myös siihen saakka kunnes päiväkoti meni kiinni heinäkuussa. Yksi piti esikoista hoidossa jopa isyysloman ajan, eli molemmat vanhemmat olivat kotona vauvan kanssa ja samalla pieni esikoinen pitkät päivät hoidossa ja toinen perhe lomaili kesällä yhdessä ilman esikoista.
Kellään näillä perheillä ei ole mitään sossu-taustaa, ovat ihan "normaaleja" työssäkäyviä ihmisiä (jota kyllä ihmettelen, jos eivät kotona pärjää edes kahden lapsen kanssa yksin?), suurin osaa saa vielä runsaasti apua muun muassa isovanhemmilta. Itse asiassa nyt kun mietin niin ne, ketkä saavat vähiten, jos ollenkaan apua, pärjäävät ehkä parhaiten?
Minä pidin esikoiseni kotona kun oli vauva, koska "tottakai hyvä äiti hoitaa lapsensa kotona". No en ollut hyvä äiti. Harvaa asiaa kadun, mutta se on yksi etten hakenut apua silloin kun sille todella olisi ollut tarvetta. En vaan jaksanut siinä totaalisen uupumuksen tilassa alkaa etsimään sitä. Lasten isä oli tosi paljon poissa töitten takia, se tuli vähän yllätyksenä, ei ollut tiennyt miten paljon reissaamista tulisi olemaan kun tiettyyn työtehtävään lupautui. Vauva nukkui todella huonosti ja heräilin pahimmillaan tunnin välein. Kolmevuotias oli pahassa uhmaiässä eikä nukkunut päiväunia. Oma fyysinenkin terveys meinasi pettää, sairastelin jatkuvasti. Olin aivan p*ska äiti sille kolmevuotiaalle, väsyneenä hermot petti liian monta kertaa enkä todellakaan jaksanut aina keksiä mitään fiksua virikettä vaan turvauduin ryhmä hauhun ja torkuin vieressä. Toki oli niitä hyviäkin hetkiä ja mammakerhoissa ja neuvoloissa näyttelin reipasta.
Eivät kaikki vauvat heräile tunnin välein. Osa nukkuu täydet yöt jo lähes synnäriltä. Tiedän myös äitejä, jotka kehuskelee ihan sillä kuinka helppoa heillä on olla vain vauvan kanssa samalla kun esikoinen pitkiä päiviä hoidossa. Ja tosiaan sitten ihmetellään kun esikoinen kiukuttelee niin paljon. Mitäköhän traumoja tuollaisesta voi pahimmillaan jäädä sille esikoiselle? Miksi lapsen äiti ei ymmärrä omaa lastaan, sen käytöstä ja tarpeita tuon paremmin? Onko kyse jostain yksinkertaisuudesta vai mistä?
Mutta jotkut heräilee eikä voi ennen vauvan syntymää tietää saatko helpon vauvan vai koliikkivauvan joka huutaa kaiken aikaa. Kyllä, on niitä äitejä jotka nauttii helposta elämästä sen esikoisen kustannuksella, mutta on myös iso joukko niitä äitejä jotka selviää hammasta purren uupumuksen partaalla, koska äidin vaan kuuluu jaksaa mitä vain, ja ihmiset joukolla paheksuu jos ei jaksakaan. On myös niitä joilla uupumus menee yli ja eivät enää oikeasti jaksa. Minkälaisia traumoja se aiheuttaa sille esikoiselle, jos jää täysin laimimlyödyksi kotona kun äiti ei jaksa?
Missä se toinen vanhempi?
Mulla ei ole kuin yksi lapsi, mutta hänen varhaislapsuus oltiin kumppanin työn vuoksi valtaosin kahdestaan. Kävin töissä 11 kk iästä alkaen ja töiden jälkeen, viikonloput ja lomat vietin lapsen kanssa kahden ja mahdollisuuksien mukaan kolmestaan koko perheen kesken. Asuimme kaukana perheestä ja suvusta, joten hoitoapua ei lähellä ollut. Mitä se äidin oma aika olisi sitten pitänyt olla? Mies mahdollisti urheiluharrastuksen ollessaan kotona, muuten nipistin työpäivän lopusta hetken ja kävin juoksemassa, tai sitten lenkkeilin lapsi rattaissa /pulkassa.
Minusta tuntuu, että ongelma jaksamisen kanssa on nyt jossain muualla kuin siinä oman lapsensa hoivaamisessa. Omakin oli vauvana itkuinen refluksin vuoksi ja on kärsinyt nukahtamisvaikeuksista koko ikänsä. So? Kuuluu ihan tavalliseen perhe-elämään. Täytyyhän tällaiseen olla valmistautunut jo lasta suunnitellessa ja miettiä riittääkö omat henkiset voimavarat vanhemmuuteen tai onko siihen oikeasti, aidosti edes mielenkiintoa. Poikkeustilanteissa, esim sairaudessa tai onnettomuuksissa pitäisi kyllä olla joustavammin apua saatavilla, se on totta.
Et hahmota että on eri asia jos lapsia on yksi kuin että jos lapsia on useampi.
Musta tuntuu että ongelma on nyt sun päässäsi😂
Eihän niitä lapsia kannata tehdäkään yhtä enempää, jos ei jaksa hoitaa kuin yhden kerrallaan. Siitähän tässä on kyse.
Annapa kun lastensuojelun sosiaalityöntekijä sinuakin valistaa. Tiedätkö mitä, todella moni perhe saa lapsia ilman, että niitä on varsinaisesti tehty tai suunniteltu. Itselläkin on asiakkaita, joille syntyy lapsia, koska se kortsupaketti oli just sillä hetkellä liian kallis. Aborttejahan ei lasuperheissä tehdä ikinä, ei. Lapsia vaan tulee ja minet niistä lapsista ovat erityislapsia, koska raskauden aikana on kaaos ja vauvavuonna on kaaos. Sillä syntyy niitä tarkkaavaisuuden ja keskittymisen pulmia ja niitä laaja-alaisia keskittymisen pulmia. Niitä on toki niillä vanhemmillakin. Näillä lapsilla on monella sellainen koti, että heistä kyllä välitetään, mutta osaaminen, kyky ja jaksaminen on heikkoa. Siellä kun on niitä erityislapsiakin. Ei välttämättä ole ruokaa edes kaapissa saati valmistettuna ruoka-aikaan pöydässä. Aika kuluu monella kännykällä, on edes sen aikaa hiljaa ja vaatimatta mitään. Näille lapsille se päiväkoti, jossa on ruoka-ajat, ruokaa, joku aikuinen vahtimassa ja antamassa tekemistä ja ikätasoista seuraa, tiedätkö, se on se taivas.
Milloinkas arvon lastensuojelun sosiaalityöntekijä on viimeksi käynyt päiväkotiryhmässä katsomassa, millaisissa olosuhteissa asiakasperheesi lapset päivänsä viettävät? Kun yhä useammin tilanne on se, että sielläkin elämä on pärjäämistä hetkestä toiseen. Henkilökuntaa ei ole tarpeeksi, heillä ei välttämättä ole yhteistä kieltä lasten kanssa, ei välttämättä ammattitaitoa keksiä saati ohjata sopivaa tekemistä, ikätasoinen seura voi tarkoittaa väkivaltaisia erityislapsia, jotka pelottavat muita lapsia, voi olla kiusaamista, jota aikuiset eivät huomaa tai eivät edes välitä puuttua... Faktahan on se, että lasun asiakkaat eivät asu kaupunkiensa arvostetuimmilla alueilla ja heidän lapsensa ovat oman lähiön päiväkodissa, mikä näkyy myös varhaiskasvatuksen laadussa, kun koulutetut työntekijät eivät mene levottomille alueille töihin.
Toki surkeammissakin paikoissa lapset saavat ruoan silloin kun ruoka-aika on, mutta jos tämä riittää lapselle vrt kotiolot, niin näinköhän lapsen saama tuki on riittävää? Ja kun siellä päiväkodissa ei voi olla "taivaassa" koko aikaa, vaan kotona pitäisi silti selvitä illat, viikonloput ja arkipyhät.
Lastensuojelu ja vakaopettajat tekevät paljonkin yhteistyötä. Päiväkodeissa voi olla pieniä ongelmia, mutta ne ovat aika vähäpätöisiä verrattuna siihen, että lapsi olisi päivät siellä kotona,
Tuo on eri asia. Oletko käynyt siellä lapsiryhmässä edes?
Jos kävisit niissä kodeissa, mistä ne lapset tulevat et kysyisi noin typeriä.
Eli et ole käynyt.
Ja tuo päivähoitohan on eka tukitoimi eikä siinä tarvita millään tavoin kamalaa kotia.
Mikä se sun vaihtoehto noille lapsille olisi? Missä ne olisivat päivät ellei päiväkodissa?
Esim. näin loma-aikoina vaikkapa tukiperheessä?
Tukiperheitä jonotetaan usein vuosiakin ja niissä ollaan tyypillisesti yksi viikonloppu kuussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain vauvan vuonna 2020. Paikkakunnan mammaryhmässä, jossa useammalla oli n. 2v esikoinen, vain yksi piti esikoisen kotona. Ja katinkontit mistään masennuksesta johtuu, nuo mammat oli aktiivisia vauvan kanssa, kiertelivät kaupungilla, kirpparilla, lounailla. Whatsapp ryhmään oli energiaa laittaa 50 viestiä päivässä. Vauvalle ihana shoppailla gugguuta ja kaikoa. Sitten sivulauseessa ihmetellään, kun esikoinen saa niin usein raivareita. Ja kyse ei ollut mistään osapäivähoidosta, vaan esikoinen on ihan pitkän päivän hoidossa. Säälittävää touhua ja kertoo myös nykyajasta paljon. Ei jakseta leikkiä, viedä ulos, tapaamaan ihmisiä, elää yhdessä arkea edes kahden lapsen kanssa.
Ja ihan sama ilmiö myös pääkaupunkiseudulla. Minulla lapsia syntynyt 2010-2020 välillä ja voin kertoa, että tilanne oli ihan eri esikoisen kohdalla. Hän kävi kerhossa 3-vuotiaasta eteenpäin ja sama tilanne oli muillakin perheillä joissa 2-3 vuotta vanhempi esikoinen vauvan syntyessä. Muistan ainoastaan yhden perheen, jossa esikoinen oli päivähoidossa, kun äiti vauvan kanssa kotona ja hänkin oli tosi vähän siellä hoidossa ja lyhyitä päiviä.
Kuopuksen kohdalla tilanne oli aivan eri. Kaikki lähipuiston mammat hoidattivat itsestäänselvyytenä esikoiset päiväkodissa kulkiessaan itse vauvan kanssa vauvakerhoissa, kahviloissa ym. Nuorimmat esikoiset olivat jopa alle 2-vuotiaita. Ja niin olivat esikoiset hoidossa sen n. 8h päivässä, ei pidetty mitään syys- tai hiihtolomia, olivat käytännössä hoidossa koko sen ajan kun päiväkoti oli auki ja kesällä myös siihen saakka kunnes päiväkoti meni kiinni heinäkuussa. Yksi piti esikoista hoidossa jopa isyysloman ajan, eli molemmat vanhemmat olivat kotona vauvan kanssa ja samalla pieni esikoinen pitkät päivät hoidossa ja toinen perhe lomaili kesällä yhdessä ilman esikoista.
Kellään näillä perheillä ei ole mitään sossu-taustaa, ovat ihan "normaaleja" työssäkäyviä ihmisiä (jota kyllä ihmettelen, jos eivät kotona pärjää edes kahden lapsen kanssa yksin?), suurin osaa saa vielä runsaasti apua muun muassa isovanhemmilta. Itse asiassa nyt kun mietin niin ne, ketkä saavat vähiten, jos ollenkaan apua, pärjäävät ehkä parhaiten?
Minä pidin esikoiseni kotona kun oli vauva, koska "tottakai hyvä äiti hoitaa lapsensa kotona". No en ollut hyvä äiti. Harvaa asiaa kadun, mutta se on yksi etten hakenut apua silloin kun sille todella olisi ollut tarvetta. En vaan jaksanut siinä totaalisen uupumuksen tilassa alkaa etsimään sitä. Lasten isä oli tosi paljon poissa töitten takia, se tuli vähän yllätyksenä, ei ollut tiennyt miten paljon reissaamista tulisi olemaan kun tiettyyn työtehtävään lupautui. Vauva nukkui todella huonosti ja heräilin pahimmillaan tunnin välein. Kolmevuotias oli pahassa uhmaiässä eikä nukkunut päiväunia. Oma fyysinenkin terveys meinasi pettää, sairastelin jatkuvasti. Olin aivan p*ska äiti sille kolmevuotiaalle, väsyneenä hermot petti liian monta kertaa enkä todellakaan jaksanut aina keksiä mitään fiksua virikettä vaan turvauduin ryhmä hauhun ja torkuin vieressä. Toki oli niitä hyviäkin hetkiä ja mammakerhoissa ja neuvoloissa näyttelin reipasta.
Eivät kaikki vauvat heräile tunnin välein. Osa nukkuu täydet yöt jo lähes synnäriltä. Tiedän myös äitejä, jotka kehuskelee ihan sillä kuinka helppoa heillä on olla vain vauvan kanssa samalla kun esikoinen pitkiä päiviä hoidossa. Ja tosiaan sitten ihmetellään kun esikoinen kiukuttelee niin paljon. Mitäköhän traumoja tuollaisesta voi pahimmillaan jäädä sille esikoiselle? Miksi lapsen äiti ei ymmärrä omaa lastaan, sen käytöstä ja tarpeita tuon paremmin? Onko kyse jostain yksinkertaisuudesta vai mistä?
Mutta jotkut heräilee eikä voi ennen vauvan syntymää tietää saatko helpon vauvan vai koliikkivauvan joka huutaa kaiken aikaa. Kyllä, on niitä äitejä jotka nauttii helposta elämästä sen esikoisen kustannuksella, mutta on myös iso joukko niitä äitejä jotka selviää hammasta purren uupumuksen partaalla, koska äidin vaan kuuluu jaksaa mitä vain, ja ihmiset joukolla paheksuu jos ei jaksakaan. On myös niitä joilla uupumus menee yli ja eivät enää oikeasti jaksa. Minkälaisia traumoja se aiheuttaa sille esikoiselle, jos jää täysin laimimlyödyksi kotona kun äiti ei jaksa?
Missä se toinen vanhempi?
Mulla ei ole kuin yksi lapsi, mutta hänen varhaislapsuus oltiin kumppanin työn vuoksi valtaosin kahdestaan. Kävin töissä 11 kk iästä alkaen ja töiden jälkeen, viikonloput ja lomat vietin lapsen kanssa kahden ja mahdollisuuksien mukaan kolmestaan koko perheen kesken. Asuimme kaukana perheestä ja suvusta, joten hoitoapua ei lähellä ollut. Mitä se äidin oma aika olisi sitten pitänyt olla? Mies mahdollisti urheiluharrastuksen ollessaan kotona, muuten nipistin työpäivän lopusta hetken ja kävin juoksemassa, tai sitten lenkkeilin lapsi rattaissa /pulkassa.
Minusta tuntuu, että ongelma jaksamisen kanssa on nyt jossain muualla kuin siinä oman lapsensa hoivaamisessa. Omakin oli vauvana itkuinen refluksin vuoksi ja on kärsinyt nukahtamisvaikeuksista koko ikänsä. So? Kuuluu ihan tavalliseen perhe-elämään. Täytyyhän tällaiseen olla valmistautunut jo lasta suunnitellessa ja miettiä riittääkö omat henkiset voimavarat vanhemmuuteen tai onko siihen oikeasti, aidosti edes mielenkiintoa. Poikkeustilanteissa, esim sairaudessa tai onnettomuuksissa pitäisi kyllä olla joustavammin apua saatavilla, se on totta.
Et hahmota että on eri asia jos lapsia on yksi kuin että jos lapsia on useampi.
Musta tuntuu että ongelma on nyt sun päässäsi😂
Eihän niitä lapsia kannata tehdäkään yhtä enempää, jos ei jaksa hoitaa kuin yhden kerrallaan. Siitähän tässä on kyse.
Annapa kun lastensuojelun sosiaalityöntekijä sinuakin valistaa. Tiedätkö mitä, todella moni perhe saa lapsia ilman, että niitä on varsinaisesti tehty tai suunniteltu. Itselläkin on asiakkaita, joille syntyy lapsia, koska se kortsupaketti oli just sillä hetkellä liian kallis. Aborttejahan ei lasuperheissä tehdä ikinä, ei. Lapsia vaan tulee ja minet niistä lapsista ovat erityislapsia, koska raskauden aikana on kaaos ja vauvavuonna on kaaos. Sillä syntyy niitä tarkkaavaisuuden ja keskittymisen pulmia ja niitä laaja-alaisia keskittymisen pulmia. Niitä on toki niillä vanhemmillakin. Näillä lapsilla on monella sellainen koti, että heistä kyllä välitetään, mutta osaaminen, kyky ja jaksaminen on heikkoa. Siellä kun on niitä erityislapsiakin. Ei välttämättä ole ruokaa edes kaapissa saati valmistettuna ruoka-aikaan pöydässä. Aika kuluu monella kännykällä, on edes sen aikaa hiljaa ja vaatimatta mitään. Näille lapsille se päiväkoti, jossa on ruoka-ajat, ruokaa, joku aikuinen vahtimassa ja antamassa tekemistä ja ikätasoista seuraa, tiedätkö, se on se taivas.
Milloinkas arvon lastensuojelun sosiaalityöntekijä on viimeksi käynyt päiväkotiryhmässä katsomassa, millaisissa olosuhteissa asiakasperheesi lapset päivänsä viettävät? Kun yhä useammin tilanne on se, että sielläkin elämä on pärjäämistä hetkestä toiseen. Henkilökuntaa ei ole tarpeeksi, heillä ei välttämättä ole yhteistä kieltä lasten kanssa, ei välttämättä ammattitaitoa keksiä saati ohjata sopivaa tekemistä, ikätasoinen seura voi tarkoittaa väkivaltaisia erityislapsia, jotka pelottavat muita lapsia, voi olla kiusaamista, jota aikuiset eivät huomaa tai eivät edes välitä puuttua... Faktahan on se, että lasun asiakkaat eivät asu kaupunkiensa arvostetuimmilla alueilla ja heidän lapsensa ovat oman lähiön päiväkodissa, mikä näkyy myös varhaiskasvatuksen laadussa, kun koulutetut työntekijät eivät mene levottomille alueille töihin.
Toki surkeammissakin paikoissa lapset saavat ruoan silloin kun ruoka-aika on, mutta jos tämä riittää lapselle vrt kotiolot, niin näinköhän lapsen saama tuki on riittävää? Ja kun siellä päiväkodissa ei voi olla "taivaassa" koko aikaa, vaan kotona pitäisi silti selvitä illat, viikonloput ja arkipyhät.
Lastensuojelu ja vakaopettajat tekevät paljonkin yhteistyötä. Päiväkodeissa voi olla pieniä ongelmia, mutta ne ovat aika vähäpätöisiä verrattuna siihen, että lapsi olisi päivät siellä kotona,
Tuo on eri asia. Oletko käynyt siellä lapsiryhmässä edes?
Jos kävisit niissä kodeissa, mistä ne lapset tulevat et kysyisi noin typeriä.
Eli et ole käynyt.
Ja tuo päivähoitohan on eka tukitoimi eikä siinä tarvita millään tavoin kamalaa kotia.
Mikä se sun vaihtoehto noille lapsille olisi? Missä ne olisivat päivät ellei päiväkodissa?
Esim. näin loma-aikoina vaikkapa tukiperheessä?
Et siis tiedä asioiden ajantasaisesta tilasta yhtään mitään. Tukiperheisiin on tuhansien lasten jonot ja odotusaika vuodesta useampiin, isoin osa edes kaikkein kipeimmin tarvitsevista ei saa sellaista ikinä. Tukiperhe ei myöskään pidä lasta kuin muutamia päiviä kuussa, perheellä on ihan oma elämä ja loma-ajat. Ystäväni (yh-äiti) sai vuosien jonotuksen jälkeen lapselleen tukiperheen, mutta koska lapsi oli jo niin huonossa kunnossa stressaavan kotitilanteen takia, oli levoton eikä nukkunut öitään vaikka oli "jo" kuusivuotias, perhe ilmoitti kahden vuorokauden mittaisen pätkän jälkeen ettei ollut varautunut tällaiseen, olivat odottaneet iloista hyväntuulista tenavaa joukonjatkoksi eivätkä itkeskelevää vetäytyjää. Näitä riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain vauvan vuonna 2020. Paikkakunnan mammaryhmässä, jossa useammalla oli n. 2v esikoinen, vain yksi piti esikoisen kotona. Ja katinkontit mistään masennuksesta johtuu, nuo mammat oli aktiivisia vauvan kanssa, kiertelivät kaupungilla, kirpparilla, lounailla. Whatsapp ryhmään oli energiaa laittaa 50 viestiä päivässä. Vauvalle ihana shoppailla gugguuta ja kaikoa. Sitten sivulauseessa ihmetellään, kun esikoinen saa niin usein raivareita. Ja kyse ei ollut mistään osapäivähoidosta, vaan esikoinen on ihan pitkän päivän hoidossa. Säälittävää touhua ja kertoo myös nykyajasta paljon. Ei jakseta leikkiä, viedä ulos, tapaamaan ihmisiä, elää yhdessä arkea edes kahden lapsen kanssa.
Ja ihan sama ilmiö myös pääkaupunkiseudulla. Minulla lapsia syntynyt 2010-2020 välillä ja voin kertoa, että tilanne oli ihan eri esikoisen kohdalla. Hän kävi kerhossa 3-vuotiaasta eteenpäin ja sama tilanne oli muillakin perheillä joissa 2-3 vuotta vanhempi esikoinen vauvan syntyessä. Muistan ainoastaan yhden perheen, jossa esikoinen oli päivähoidossa, kun äiti vauvan kanssa kotona ja hänkin oli tosi vähän siellä hoidossa ja lyhyitä päiviä.
Kuopuksen kohdalla tilanne oli aivan eri. Kaikki lähipuiston mammat hoidattivat itsestäänselvyytenä esikoiset päiväkodissa kulkiessaan itse vauvan kanssa vauvakerhoissa, kahviloissa ym. Nuorimmat esikoiset olivat jopa alle 2-vuotiaita. Ja niin olivat esikoiset hoidossa sen n. 8h päivässä, ei pidetty mitään syys- tai hiihtolomia, olivat käytännössä hoidossa koko sen ajan kun päiväkoti oli auki ja kesällä myös siihen saakka kunnes päiväkoti meni kiinni heinäkuussa. Yksi piti esikoista hoidossa jopa isyysloman ajan, eli molemmat vanhemmat olivat kotona vauvan kanssa ja samalla pieni esikoinen pitkät päivät hoidossa ja toinen perhe lomaili kesällä yhdessä ilman esikoista.
Kellään näillä perheillä ei ole mitään sossu-taustaa, ovat ihan "normaaleja" työssäkäyviä ihmisiä (jota kyllä ihmettelen, jos eivät kotona pärjää edes kahden lapsen kanssa yksin?), suurin osaa saa vielä runsaasti apua muun muassa isovanhemmilta. Itse asiassa nyt kun mietin niin ne, ketkä saavat vähiten, jos ollenkaan apua, pärjäävät ehkä parhaiten?
Minä pidin esikoiseni kotona kun oli vauva, koska "tottakai hyvä äiti hoitaa lapsensa kotona". No en ollut hyvä äiti. Harvaa asiaa kadun, mutta se on yksi etten hakenut apua silloin kun sille todella olisi ollut tarvetta. En vaan jaksanut siinä totaalisen uupumuksen tilassa alkaa etsimään sitä. Lasten isä oli tosi paljon poissa töitten takia, se tuli vähän yllätyksenä, ei ollut tiennyt miten paljon reissaamista tulisi olemaan kun tiettyyn työtehtävään lupautui. Vauva nukkui todella huonosti ja heräilin pahimmillaan tunnin välein. Kolmevuotias oli pahassa uhmaiässä eikä nukkunut päiväunia. Oma fyysinenkin terveys meinasi pettää, sairastelin jatkuvasti. Olin aivan p*ska äiti sille kolmevuotiaalle, väsyneenä hermot petti liian monta kertaa enkä todellakaan jaksanut aina keksiä mitään fiksua virikettä vaan turvauduin ryhmä hauhun ja torkuin vieressä. Toki oli niitä hyviäkin hetkiä ja mammakerhoissa ja neuvoloissa näyttelin reipasta.
Eivät kaikki vauvat heräile tunnin välein. Osa nukkuu täydet yöt jo lähes synnäriltä. Tiedän myös äitejä, jotka kehuskelee ihan sillä kuinka helppoa heillä on olla vain vauvan kanssa samalla kun esikoinen pitkiä päiviä hoidossa. Ja tosiaan sitten ihmetellään kun esikoinen kiukuttelee niin paljon. Mitäköhän traumoja tuollaisesta voi pahimmillaan jäädä sille esikoiselle? Miksi lapsen äiti ei ymmärrä omaa lastaan, sen käytöstä ja tarpeita tuon paremmin? Onko kyse jostain yksinkertaisuudesta vai mistä?
Mutta jotkut heräilee eikä voi ennen vauvan syntymää tietää saatko helpon vauvan vai koliikkivauvan joka huutaa kaiken aikaa. Kyllä, on niitä äitejä jotka nauttii helposta elämästä sen esikoisen kustannuksella, mutta on myös iso joukko niitä äitejä jotka selviää hammasta purren uupumuksen partaalla, koska äidin vaan kuuluu jaksaa mitä vain, ja ihmiset joukolla paheksuu jos ei jaksakaan. On myös niitä joilla uupumus menee yli ja eivät enää oikeasti jaksa. Minkälaisia traumoja se aiheuttaa sille esikoiselle, jos jää täysin laimimlyödyksi kotona kun äiti ei jaksa?
Missä se toinen vanhempi?
Mulla ei ole kuin yksi lapsi, mutta hänen varhaislapsuus oltiin kumppanin työn vuoksi valtaosin kahdestaan. Kävin töissä 11 kk iästä alkaen ja töiden jälkeen, viikonloput ja lomat vietin lapsen kanssa kahden ja mahdollisuuksien mukaan kolmestaan koko perheen kesken. Asuimme kaukana perheestä ja suvusta, joten hoitoapua ei lähellä ollut. Mitä se äidin oma aika olisi sitten pitänyt olla? Mies mahdollisti urheiluharrastuksen ollessaan kotona, muuten nipistin työpäivän lopusta hetken ja kävin juoksemassa, tai sitten lenkkeilin lapsi rattaissa /pulkassa.
Minusta tuntuu, että ongelma jaksamisen kanssa on nyt jossain muualla kuin siinä oman lapsensa hoivaamisessa. Omakin oli vauvana itkuinen refluksin vuoksi ja on kärsinyt nukahtamisvaikeuksista koko ikänsä. So? Kuuluu ihan tavalliseen perhe-elämään. Täytyyhän tällaiseen olla valmistautunut jo lasta suunnitellessa ja miettiä riittääkö omat henkiset voimavarat vanhemmuuteen tai onko siihen oikeasti, aidosti edes mielenkiintoa. Poikkeustilanteissa, esim sairaudessa tai onnettomuuksissa pitäisi kyllä olla joustavammin apua saatavilla, se on totta.
Et hahmota että on eri asia jos lapsia on yksi kuin että jos lapsia on useampi.
Musta tuntuu että ongelma on nyt sun päässäsi😂
Eihän niitä lapsia kannata tehdäkään yhtä enempää, jos ei jaksa hoitaa kuin yhden kerrallaan. Siitähän tässä on kyse.
Annapa kun lastensuojelun sosiaalityöntekijä sinuakin valistaa. Tiedätkö mitä, todella moni perhe saa lapsia ilman, että niitä on varsinaisesti tehty tai suunniteltu. Itselläkin on asiakkaita, joille syntyy lapsia, koska se kortsupaketti oli just sillä hetkellä liian kallis. Aborttejahan ei lasuperheissä tehdä ikinä, ei. Lapsia vaan tulee ja minet niistä lapsista ovat erityislapsia, koska raskauden aikana on kaaos ja vauvavuonna on kaaos. Sillä syntyy niitä tarkkaavaisuuden ja keskittymisen pulmia ja niitä laaja-alaisia keskittymisen pulmia. Niitä on toki niillä vanhemmillakin. Näillä lapsilla on monella sellainen koti, että heistä kyllä välitetään, mutta osaaminen, kyky ja jaksaminen on heikkoa. Siellä kun on niitä erityislapsiakin. Ei välttämättä ole ruokaa edes kaapissa saati valmistettuna ruoka-aikaan pöydässä. Aika kuluu monella kännykällä, on edes sen aikaa hiljaa ja vaatimatta mitään. Näille lapsille se päiväkoti, jossa on ruoka-ajat, ruokaa, joku aikuinen vahtimassa ja antamassa tekemistä ja ikätasoista seuraa, tiedätkö, se on se taivas.
Milloinkas arvon lastensuojelun sosiaalityöntekijä on viimeksi käynyt päiväkotiryhmässä katsomassa, millaisissa olosuhteissa asiakasperheesi lapset päivänsä viettävät? Kun yhä useammin tilanne on se, että sielläkin elämä on pärjäämistä hetkestä toiseen. Henkilökuntaa ei ole tarpeeksi, heillä ei välttämättä ole yhteistä kieltä lasten kanssa, ei välttämättä ammattitaitoa keksiä saati ohjata sopivaa tekemistä, ikätasoinen seura voi tarkoittaa väkivaltaisia erityislapsia, jotka pelottavat muita lapsia, voi olla kiusaamista, jota aikuiset eivät huomaa tai eivät edes välitä puuttua... Faktahan on se, että lasun asiakkaat eivät asu kaupunkiensa arvostetuimmilla alueilla ja heidän lapsensa ovat oman lähiön päiväkodissa, mikä näkyy myös varhaiskasvatuksen laadussa, kun koulutetut työntekijät eivät mene levottomille alueille töihin.
Toki surkeammissakin paikoissa lapset saavat ruoan silloin kun ruoka-aika on, mutta jos tämä riittää lapselle vrt kotiolot, niin näinköhän lapsen saama tuki on riittävää? Ja kun siellä päiväkodissa ei voi olla "taivaassa" koko aikaa, vaan kotona pitäisi silti selvitä illat, viikonloput ja arkipyhät.
Lastensuojelu ja vakaopettajat tekevät paljonkin yhteistyötä. Päiväkodeissa voi olla pieniä ongelmia, mutta ne ovat aika vähäpätöisiä verrattuna siihen, että lapsi olisi päivät siellä kotona,
Tuo on eri asia. Oletko käynyt siellä lapsiryhmässä edes?
Jos kävisit niissä kodeissa, mistä ne lapset tulevat et kysyisi noin typeriä.
Eli et ole käynyt.
Ja tuo päivähoitohan on eka tukitoimi eikä siinä tarvita millään tavoin kamalaa kotia.
Mikä se sun vaihtoehto noille lapsille olisi? Missä ne olisivat päivät ellei päiväkodissa?
Esim. näin loma-aikoina vaikkapa tukiperheessä?
Et siis tiedä asioiden ajantasaisesta tilasta yhtään mitään. Tukiperheisiin on tuhansien lasten jonot ja odotusaika vuodesta useampiin, isoin osa edes kaikkein kipeimmin tarvitsevista ei saa sellaista ikinä. Tukiperhe ei myöskään pidä lasta kuin muutamia päiviä kuussa, perheellä on ihan oma elämä ja loma-ajat. Ystäväni (yh-äiti) sai vuosien jonotuksen jälkeen lapselleen tukiperheen, mutta koska lapsi oli jo niin huonossa kunnossa stressaavan kotitilanteen takia, oli levoton eikä nukkunut öitään vaikka oli "jo" kuusivuotias, perhe ilmoitti kahden vuorokauden mittaisen pätkän jälkeen ettei ollut varautunut tällaiseen, olivat odottaneet iloista hyväntuulista tenavaa joukonjatkoksi eivätkä itkeskelevää vetäytyjää. Näitä riittää.
Tukiperheet ovat vapaaehtoisia taviksia, jotka saavat nimellisen ruokarahan. Päiväkodissa on ammattilaisia kuukausipalkalla.
Keskustelu ajautuu näissä aina lillukanvarsiin koska toisella osapuolella ei ole vasta-argumentteja varsinaiseen aiheeseen.
Eli: kyse ei ole poikkeustapauksista esim. tukiperheiden lapsista yms.
Vaan: ihan tavallisista perheistä jotka eivät jaksa lapsiaan koska on niin kätevää subj. päivähoito-oikeuden nojalla ja vedoten laadukkaaseen varhaiskasvatukseen viedä muksuja hoitoon vaikka itse kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Keskustelu ajautuu näissä aina lillukanvarsiin koska toisella osapuolella ei ole vasta-argumentteja varsinaiseen aiheeseen.
Eli: kyse ei ole poikkeustapauksista esim. tukiperheiden lapsista yms.
Vaan: ihan tavallisista perheistä jotka eivät jaksa lapsiaan koska on niin kätevää subj. päivähoito-oikeuden nojalla ja vedoten laadukkaaseen varhaiskasvatukseen viedä muksuja hoitoon vaikka itse kotona.
Mistä te niiden kotonaolot tiedätte? Siellä voi olla etätöitä, opiskeluja jne. Keskittyisitte siellä päiväkodeissa tekemään sitä työtänne niin hyvin kuin kykenette ettekä arvostelemaan asiakasperheitänne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain vauvan vuonna 2020. Paikkakunnan mammaryhmässä, jossa useammalla oli n. 2v esikoinen, vain yksi piti esikoisen kotona. Ja katinkontit mistään masennuksesta johtuu, nuo mammat oli aktiivisia vauvan kanssa, kiertelivät kaupungilla, kirpparilla, lounailla. Whatsapp ryhmään oli energiaa laittaa 50 viestiä päivässä. Vauvalle ihana shoppailla gugguuta ja kaikoa. Sitten sivulauseessa ihmetellään, kun esikoinen saa niin usein raivareita. Ja kyse ei ollut mistään osapäivähoidosta, vaan esikoinen on ihan pitkän päivän hoidossa. Säälittävää touhua ja kertoo myös nykyajasta paljon. Ei jakseta leikkiä, viedä ulos, tapaamaan ihmisiä, elää yhdessä arkea edes kahden lapsen kanssa.
Ja ihan sama ilmiö myös pääkaupunkiseudulla. Minulla lapsia syntynyt 2010-2020 välillä ja voin kertoa, että tilanne oli ihan eri esikoisen kohdalla. Hän kävi kerhossa 3-vuotiaasta eteenpäin ja sama tilanne oli muillakin perheillä joissa 2-3 vuotta vanhempi esikoinen vauvan syntyessä. Muistan ainoastaan yhden perheen, jossa esikoinen oli päivähoidossa, kun äiti vauvan kanssa kotona ja hänkin oli tosi vähän siellä hoidossa ja lyhyitä päiviä.
Kuopuksen kohdalla tilanne oli aivan eri. Kaikki lähipuiston mammat hoidattivat itsestäänselvyytenä esikoiset päiväkodissa kulkiessaan itse vauvan kanssa vauvakerhoissa, kahviloissa ym. Nuorimmat esikoiset olivat jopa alle 2-vuotiaita. Ja niin olivat esikoiset hoidossa sen n. 8h päivässä, ei pidetty mitään syys- tai hiihtolomia, olivat käytännössä hoidossa koko sen ajan kun päiväkoti oli auki ja kesällä myös siihen saakka kunnes päiväkoti meni kiinni heinäkuussa. Yksi piti esikoista hoidossa jopa isyysloman ajan, eli molemmat vanhemmat olivat kotona vauvan kanssa ja samalla pieni esikoinen pitkät päivät hoidossa ja toinen perhe lomaili kesällä yhdessä ilman esikoista.
Kellään näillä perheillä ei ole mitään sossu-taustaa, ovat ihan "normaaleja" työssäkäyviä ihmisiä (jota kyllä ihmettelen, jos eivät kotona pärjää edes kahden lapsen kanssa yksin?), suurin osaa saa vielä runsaasti apua muun muassa isovanhemmilta. Itse asiassa nyt kun mietin niin ne, ketkä saavat vähiten, jos ollenkaan apua, pärjäävät ehkä parhaiten?
Minä pidin esikoiseni kotona kun oli vauva, koska "tottakai hyvä äiti hoitaa lapsensa kotona". No en ollut hyvä äiti. Harvaa asiaa kadun, mutta se on yksi etten hakenut apua silloin kun sille todella olisi ollut tarvetta. En vaan jaksanut siinä totaalisen uupumuksen tilassa alkaa etsimään sitä. Lasten isä oli tosi paljon poissa töitten takia, se tuli vähän yllätyksenä, ei ollut tiennyt miten paljon reissaamista tulisi olemaan kun tiettyyn työtehtävään lupautui. Vauva nukkui todella huonosti ja heräilin pahimmillaan tunnin välein. Kolmevuotias oli pahassa uhmaiässä eikä nukkunut päiväunia. Oma fyysinenkin terveys meinasi pettää, sairastelin jatkuvasti. Olin aivan p*ska äiti sille kolmevuotiaalle, väsyneenä hermot petti liian monta kertaa enkä todellakaan jaksanut aina keksiä mitään fiksua virikettä vaan turvauduin ryhmä hauhun ja torkuin vieressä. Toki oli niitä hyviäkin hetkiä ja mammakerhoissa ja neuvoloissa näyttelin reipasta.
Eivät kaikki vauvat heräile tunnin välein. Osa nukkuu täydet yöt jo lähes synnäriltä. Tiedän myös äitejä, jotka kehuskelee ihan sillä kuinka helppoa heillä on olla vain vauvan kanssa samalla kun esikoinen pitkiä päiviä hoidossa. Ja tosiaan sitten ihmetellään kun esikoinen kiukuttelee niin paljon. Mitäköhän traumoja tuollaisesta voi pahimmillaan jäädä sille esikoiselle? Miksi lapsen äiti ei ymmärrä omaa lastaan, sen käytöstä ja tarpeita tuon paremmin? Onko kyse jostain yksinkertaisuudesta vai mistä?
Mutta jotkut heräilee eikä voi ennen vauvan syntymää tietää saatko helpon vauvan vai koliikkivauvan joka huutaa kaiken aikaa. Kyllä, on niitä äitejä jotka nauttii helposta elämästä sen esikoisen kustannuksella, mutta on myös iso joukko niitä äitejä jotka selviää hammasta purren uupumuksen partaalla, koska äidin vaan kuuluu jaksaa mitä vain, ja ihmiset joukolla paheksuu jos ei jaksakaan. On myös niitä joilla uupumus menee yli ja eivät enää oikeasti jaksa. Minkälaisia traumoja se aiheuttaa sille esikoiselle, jos jää täysin laimimlyödyksi kotona kun äiti ei jaksa?
Missä se toinen vanhempi?
Mulla ei ole kuin yksi lapsi, mutta hänen varhaislapsuus oltiin kumppanin työn vuoksi valtaosin kahdestaan. Kävin töissä 11 kk iästä alkaen ja töiden jälkeen, viikonloput ja lomat vietin lapsen kanssa kahden ja mahdollisuuksien mukaan kolmestaan koko perheen kesken. Asuimme kaukana perheestä ja suvusta, joten hoitoapua ei lähellä ollut. Mitä se äidin oma aika olisi sitten pitänyt olla? Mies mahdollisti urheiluharrastuksen ollessaan kotona, muuten nipistin työpäivän lopusta hetken ja kävin juoksemassa, tai sitten lenkkeilin lapsi rattaissa /pulkassa.
Minusta tuntuu, että ongelma jaksamisen kanssa on nyt jossain muualla kuin siinä oman lapsensa hoivaamisessa. Omakin oli vauvana itkuinen refluksin vuoksi ja on kärsinyt nukahtamisvaikeuksista koko ikänsä. So? Kuuluu ihan tavalliseen perhe-elämään. Täytyyhän tällaiseen olla valmistautunut jo lasta suunnitellessa ja miettiä riittääkö omat henkiset voimavarat vanhemmuuteen tai onko siihen oikeasti, aidosti edes mielenkiintoa. Poikkeustilanteissa, esim sairaudessa tai onnettomuuksissa pitäisi kyllä olla joustavammin apua saatavilla, se on totta.
Et hahmota että on eri asia jos lapsia on yksi kuin että jos lapsia on useampi.
Musta tuntuu että ongelma on nyt sun päässäsi😂
Eihän niitä lapsia kannata tehdäkään yhtä enempää, jos ei jaksa hoitaa kuin yhden kerrallaan. Siitähän tässä on kyse.
Annapa kun lastensuojelun sosiaalityöntekijä sinuakin valistaa. Tiedätkö mitä, todella moni perhe saa lapsia ilman, että niitä on varsinaisesti tehty tai suunniteltu. Itselläkin on asiakkaita, joille syntyy lapsia, koska se kortsupaketti oli just sillä hetkellä liian kallis. Aborttejahan ei lasuperheissä tehdä ikinä, ei. Lapsia vaan tulee ja minet niistä lapsista ovat erityislapsia, koska raskauden aikana on kaaos ja vauvavuonna on kaaos. Sillä syntyy niitä tarkkaavaisuuden ja keskittymisen pulmia ja niitä laaja-alaisia keskittymisen pulmia. Niitä on toki niillä vanhemmillakin. Näillä lapsilla on monella sellainen koti, että heistä kyllä välitetään, mutta osaaminen, kyky ja jaksaminen on heikkoa. Siellä kun on niitä erityislapsiakin. Ei välttämättä ole ruokaa edes kaapissa saati valmistettuna ruoka-aikaan pöydässä. Aika kuluu monella kännykällä, on edes sen aikaa hiljaa ja vaatimatta mitään. Näille lapsille se päiväkoti, jossa on ruoka-ajat, ruokaa, joku aikuinen vahtimassa ja antamassa tekemistä ja ikätasoista seuraa, tiedätkö, se on se taivas.
Milloinkas arvon lastensuojelun sosiaalityöntekijä on viimeksi käynyt päiväkotiryhmässä katsomassa, millaisissa olosuhteissa asiakasperheesi lapset päivänsä viettävät? Kun yhä useammin tilanne on se, että sielläkin elämä on pärjäämistä hetkestä toiseen. Henkilökuntaa ei ole tarpeeksi, heillä ei välttämättä ole yhteistä kieltä lasten kanssa, ei välttämättä ammattitaitoa keksiä saati ohjata sopivaa tekemistä, ikätasoinen seura voi tarkoittaa väkivaltaisia erityislapsia, jotka pelottavat muita lapsia, voi olla kiusaamista, jota aikuiset eivät huomaa tai eivät edes välitä puuttua... Faktahan on se, että lasun asiakkaat eivät asu kaupunkiensa arvostetuimmilla alueilla ja heidän lapsensa ovat oman lähiön päiväkodissa, mikä näkyy myös varhaiskasvatuksen laadussa, kun koulutetut työntekijät eivät mene levottomille alueille töihin.
Toki surkeammissakin paikoissa lapset saavat ruoan silloin kun ruoka-aika on, mutta jos tämä riittää lapselle vrt kotiolot, niin näinköhän lapsen saama tuki on riittävää? Ja kun siellä päiväkodissa ei voi olla "taivaassa" koko aikaa, vaan kotona pitäisi silti selvitä illat, viikonloput ja arkipyhät.
Lastensuojelu ja vakaopettajat tekevät paljonkin yhteistyötä. Päiväkodeissa voi olla pieniä ongelmia, mutta ne ovat aika vähäpätöisiä verrattuna siihen, että lapsi olisi päivät siellä kotona,
Tuo on eri asia. Oletko käynyt siellä lapsiryhmässä edes?
Jos kävisit niissä kodeissa, mistä ne lapset tulevat et kysyisi noin typeriä.
Eli et ole käynyt.
Ja tuo päivähoitohan on eka tukitoimi eikä siinä tarvita millään tavoin kamalaa kotia.
Mikä se sun vaihtoehto noille lapsille olisi? Missä ne olisivat päivät ellei päiväkodissa?
Esim. näin loma-aikoina vaikkapa tukiperheessä?
Et siis tiedä asioiden ajantasaisesta tilasta yhtään mitään. Tukiperheisiin on tuhansien lasten jonot ja odotusaika vuodesta useampiin, isoin osa edes kaikkein kipeimmin tarvitsevista ei saa sellaista ikinä. Tukiperhe ei myöskään pidä lasta kuin muutamia päiviä kuussa, perheellä on ihan oma elämä ja loma-ajat. Ystäväni (yh-äiti) sai vuosien jonotuksen jälkeen lapselleen tukiperheen, mutta koska lapsi oli jo niin huonossa kunnossa stressaavan kotitilanteen takia, oli levoton eikä nukkunut öitään vaikka oli "jo" kuusivuotias, perhe ilmoitti kahden vuorokauden mittaisen pätkän jälkeen ettei ollut varautunut tällaiseen, olivat odottaneet iloista hyväntuulista tenavaa joukonjatkoksi eivätkä itkeskelevää vetäytyjää. Näitä riittää.
Ehkäpä siinä olisi sitten kehittämisen paikka. Mutta rahastahan se on loppupeleissä kiinni; päiväkoti on halvin lastensuojelun tukitoimi, joten siellä hoidatetaan lapset, joiden vanhemmat eivät jälkikasvuaan jaksa. Viis siitä, onko lapsen edun mukaista, ettei ikinä saa olla lomalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on ainakin 1-7 vuotiaat samassa päivystyksen ajan ja henkilökuntaa minimi. Pienet pelkäävät huutavia ja juoksevia isoja ja isot kyllästyvät makaamaan nukkarissa puolitoista tuntia kun pieniä nukutetaan.
No, sellaista se nyt on.
Vierailija kirjoitti:
Minäpä tiedän hoitajan, joka pitää omat lapsensa hoidossa ollessaan itse vapaalla. Haluaa kuulemma olla kotona täydessä hiljaisuudessa ilman yhtäkään lasta silmissään.
Vähän säälittää lapset sitten kun he ovat kouluikäisiä.
Eikös tämä ole yleensäkin normi. Hoitaja varmasti täysin loppuunpalanut, kun näitä rajattomia lapsia ja heidän vanhempiaan joutuu opastamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustelu ajautuu näissä aina lillukanvarsiin koska toisella osapuolella ei ole vasta-argumentteja varsinaiseen aiheeseen.
Eli: kyse ei ole poikkeustapauksista esim. tukiperheiden lapsista yms.
Vaan: ihan tavallisista perheistä jotka eivät jaksa lapsiaan koska on niin kätevää subj. päivähoito-oikeuden nojalla ja vedoten laadukkaaseen varhaiskasvatukseen viedä muksuja hoitoon vaikka itse kotona.Mistä te niiden kotonaolot tiedätte? Siellä voi olla etätöitä, opiskeluja jne. Keskittyisitte siellä päiväkodeissa tekemään sitä työtänne niin hyvin kuin kykenette ettekä arvostelemaan asiakasperheitänne.
Juu toki keskitytään ja väännetään jatkossakin rautalangasta vanhemmille mikä on lapsen etu. Tarvittaessa tehdään myös lastensuojeluilmoituksia.
Kaikkein järkyttävintä on se että kaksi vuotias joka tulee seitsämältä ja haetaan neljältä, ei saa nukkua kuin puoli tuntia päiväunia, koska muuten illat kuulemma venyvät. Lapsen pitää olla niin väsynyt kun hänet haetaan päiväkodista, että nukahtaa heti kotiin päästyään ja nukkuu aamuun asti, jolloin onkin aika lähteä päiväkotiin.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein järkyttävintä on se että kaksi vuotias joka tulee seitsämältä ja haetaan neljältä, ei saa nukkua kuin puoli tuntia päiväunia, koska muuten illat kuulemma venyvät. Lapsen pitää olla niin väsynyt kun hänet haetaan päiväkodista, että nukahtaa heti kotiin päästyään ja nukkuu aamuun asti, jolloin onkin aika lähteä päiväkotiin.
Minä ainakin antaisin nukkua niin pitkään kuin nukkuu ja sitten sanoisin vanhemmille että puolisen tuntia nukkui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein järkyttävintä on se että kaksi vuotias joka tulee seitsämältä ja haetaan neljältä, ei saa nukkua kuin puoli tuntia päiväunia, koska muuten illat kuulemma venyvät. Lapsen pitää olla niin väsynyt kun hänet haetaan päiväkodista, että nukahtaa heti kotiin päästyään ja nukkuu aamuun asti, jolloin onkin aika lähteä päiväkotiin.
Minä ainakin antaisin nukkua niin pitkään kuin nukkuu ja sitten sanoisin vanhemmille että puolisen tuntia nukkui.
Olen joskus ihan pokkana valehdellut. Yksi perhe olisi halunnut että 1v (!) herätetään tosi aikaisin päiväunilta, mutta lapsi vaikutti usein tosi väsyneeltä, melkeinpä nääntyneeltä. Annoin todellakin nukkua sen mitä nukkui.
Jos kävisit niissä kodeissa, mistä ne lapset tulevat et kysyisi noin typeriä.