Lue keskustelun säännöt.
Miksi adoptoidulle yritetään pakottaa biologisia sukulaisia?
20.06.2021 |
Onko muut kokeneet samaa?
Biologisista vanhemmistani isää en muista lainkaan, koska tämä kuoli kun olin n. 1v. Biologisesta äidistä muistan joitain asioita, mutta en kovin hyvin häntäkään. Hän kuoli kun olin 4v. Itse tapausta en muista, vaan jotain hataria muistikuvia muutosta entisestä kodista uuteen kotiin vanhempieni luokse. Mutta enimmäkseen kaikki tietoni biologisista vanhemmista perustuu kerrottuihin asioihin, ei omiin muistoihini. Minut siis adoptoi äidinpuoleinen sukulaisperhe, vanhempani. Aluksi olin sinne virallisesti sijoitettuna ja adoptio tapahtui kun olin koululainen.
Olen siis käytännössä kaiken sen ajan minkä muistan asunut vanhempieni kanssa. Biologisen äidin puoleinen suku on toki tuttua, koska he ovat nykyistäkin sukuani. Sen sijaan biologisen isän puoleiseen sukuun en ole ollut missään yhteydessä ikinä sinä aikana, mitä itse muistan. Kuulemma olen lapsena muutaman kerran tavannut biologisen isäni vanhempia, mutta olen ollut silloin 1-2v. Kuitenkin todella moni ihminen ihmettelee tätä asiaa, että en ole juurikaan kiinnostunut biologisista vanhemmistani tai isän puolen biologisista sukulaisista. Ihmiset ei tunnu käsittävän, että he ovat minulle täysin ventovieraita ihmisiä. Jotkut on jopa kauhistelleet sitä, kun kuulevat, etten ole ollut käytännössä koskaan yhteydessä heihin. Joskus tuntuu jopa, että olen kauhean tunnekylmä ihminen sanoessani, että minua ei kiinnosta biologisen isän puoleiset tuntemattomat sukulaiset. Enhän edes tiedä missä he asuvat tai mitä tekevät. Jotkut ihmiset on myös ehdottaneet osallistumista johonkin ohjelmaan, missä etsitään biologisia sukulaisia. Sitten ovat hämmästyneet kun olen sanonut, ettei kiinnosta.
Miksei ihmiset ymmärrä, että sukuuni kuuluu vanhempieni suku, joiden kanssa olen ollut tekemisissä koko elämäni?
Kommentit (80)
Vähän samaa mietin lahjamunasoluhoidosta. Tullaanko koko loppuikä korostamaan, etten ole tehnyt mitään, kun geenit tulevat muualta. Siitä huolimatta kesällä menossa, jos sopiva lahjoittaja löytyy. Olkoon sitten oma epäitsekäs panokseni maailmalle. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisit voinut olla tekemisissä isäsi puolen suvun kanssa myös, jos joku olisi tajunnut ottaa asiakseen tutustuttaa sinut heihin. Sitten hekin olisivat tuttuja ja mieltäisit itsesi osaksi myös sitä sukua. Harmillista.
Mitä harmillista siinä oikeastaan on, jos on ollut jo omatkin isovanhemmat, äidin ja isän vanhemmat?
Biologisen isän puolen isovanhemmista tuskin kovin läheisiä olisi tullut, jos ennen adoptiotakin näkemiskerrat rajoittuu muutamaan koko elämän aikana eikä mitään kontaktia ollut vuosiin ennen adoptiotakaan.
Toisaalta, miksi adoptoidun pitäisi mieltää itsensä osaksi jotain sukua, mihin ei ole käytännässä koskaan kuulunut, vain biologisuuden takia?
No kertoo vain siitä, että ympärilläsi olevat ihmiset ovat hönttejä.
Olen itse tutustunut biologiseen perheeseeni, osa adoptoiduista kavereista myös. Osa ei halua ja sekin ok. Tuo on sama kun osa ei halua tuntea vanhempaa, joka jättää lapsen ja toisen vanhemman lapsen ollessa pieni. Ei kaikki asiat kuuluisi olla tämän lapsen vastuulla ja velvollisuuksia.
Itse halusin tietää biologisen taustani tarkemmin perinnöllisten sairauksien etc. selvittämisen vuoksi ja ettei kukaan muu voi olettaa minusta mitään, kun tiedän itse.
Vierailija kirjoitti:
Enemmän ihmettelen, miksi biologisen isäsi suku ei pitänyt sinuun päin yhteyttä. Heidän vastuullaan se olisi ollut, olit pieni lapsi kun jäit orvoksi.
Miksi tilanne olisi muuttunut mitenkään yhteydenpidon osalta?
Itse luovutin sukusoluja ennen kuin laki muuttui niin että luovuttajan tietoja annetaan näille "biologisille lapsille".
Jos laki olisi ollut voimassa silloin, en olisi luovuttanut.
Minulla ei ole mitään mielenkiintoa tavata luovuttamiani 16:sta munasuolua enää. Jos joku ottaa yhteyttä varmaan terveisin ja kuuntelisin asiansa, vähän niin kuin ventovieraiden kanssa ollaan, mutta kyse on kyllä täysin itselleni vieraasta ihmisestä.
En kuitenkaan koe olevani mitenkään tunnekylmä, luovutetut munasolut eivät vain kuulu elämääni mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi joidenkin on niin vaikeaa käsittää, että jotkut ei ole kiinnostuneita biologisista taustoistaan?
Vierailija kirjoitti:
Olisit voinut olla tekemisissä isäsi puolen suvun kanssa myös, jos joku olisi tajunnut ottaa asiakseen tutustuttaa sinut heihin. Sitten hekin olisivat tuttuja ja mieltäisit itsesi osaksi myös sitä sukua. Harmillista.
Miten niin harmillista?
Adoptoidullakin on ne omat vanhempansa ja suvut. Ei kaikki kaipaa mitään vauva-aikaisia biologisia sukulaisia kuvioihin tai tutustumaan ja osaksi sukua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisit voinut olla tekemisissä isäsi puolen suvun kanssa myös, jos joku olisi tajunnut ottaa asiakseen tutustuttaa sinut heihin. Sitten hekin olisivat tuttuja ja mieltäisit itsesi osaksi myös sitä sukua. Harmillista.
Miten niin harmillista?
Adoptoidullakin on ne omat vanhempansa ja suvut. Ei kaikki kaipaa mitään vauva-aikaisia biologisia sukulaisia kuvioihin tai tutustumaan ja osaksi sukua.
Juridisestihan biologisilla sukulaisilla ei ole enää mitään yhteyttä adoption jälkeen muutenkaan.
Täytyy muistaa, että koska olet tekemisissä vain sen puolen sukua kanssa, joka on sinut adoptoinut, on heidän sinulle tästä heille vieraasta puolesta sukuasi luoma kuva saattanut tiedostamatta vaikuttaa myös omiin näkemyksiisi. Näinhän joskus tiedostamattaankin vanhemmat riitatilanteissa vieraannuttavat lapsen toisesta vanhemmasta / suvusta kertomalla omien psykologisten tarpeidensa värittämän negatiivisen kuvan tästä vanhemmasta / suvusta. Nämä valheellisetkin tarinat saattavat saada lapsen vierastamaan, vihaamaan ja pelkäämään esimerkiksi toista vanhempaansa. Ja koska lapsi on aina riippuvainen kasvattajastaan, ei lapsella ehkä ole varaa ollakaan kuin lojaali tälle toista mustamaalaavalle kasvattajalle eikä hän ikänsä puolesta osaa vielä kyseenalaistaakaan asioita samalla tavalla. Ja jos et oikeasti vietä aikaa sukusi parissa, et voi tietää, millaisia he oikeasti ovat. Tarinat ovat tarinoita ja usein niillä on motiivi. Se on hyvä muistaa.
En sano, että näin olisi kohdallasi, mutta älyllisen rehellisyyden nimissä tämäkin tavanomainen puoli tarinaa on hyvä ottaa huomioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tavallisesti ihminen haluaa tietää sukujuuriaan molemmien vanhempien puolelta.
Sillä onhan ihminen perinyt geenit molemmilta vanhemmiltaan.
Ihmiset ovat kiinnostuneita sukujuuristaan kuten isovanhemistaan, että millaisia ovat olleet, millaisia luonteenpiirteitä, millainen ulkonäkö jne.
Monet ottavat jopa suvuistaan nimiä tai ainakin toisia nimiä lapsilleen.
Jotkut ovat sukurakkaampia kuin toiset.
Tietty ap:lla on voimakkaimmat tunnesiteet kasvastus tai siis adpotio vanhempiinsa, koska on heidän kanssaan elänyt suurimman osan omasta elämästään.
Mutta ei se kaikilta silti sulje pois sitä, etteikö haluaisi tutustua molempien vanhempien sukuihin, kuten serkkuihin jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisit voinut olla tekemisissä isäsi puolen suvun kanssa myös, jos joku olisi tajunnut ottaa asiakseen tutustuttaa sinut heihin. Sitten hekin olisivat tuttuja ja mieltäisit itsesi osaksi myös sitä sukua. Harmillista.
Miten niin harmillista?
Adoptoidullakin on ne omat vanhempansa ja suvut. Ei kaikki kaipaa mitään vauva-aikaisia biologisia sukulaisia kuvioihin tai tutustumaan ja osaksi sukua.
Juridisestihan biologisilla sukulaisilla ei ole enää mitään yhteyttä adoption jälkeen muutenkaan.
Niin laillisesti, mutta käytännössä voi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisit voinut olla tekemisissä isäsi puolen suvun kanssa myös, jos joku olisi tajunnut ottaa asiakseen tutustuttaa sinut heihin. Sitten hekin olisivat tuttuja ja mieltäisit itsesi osaksi myös sitä sukua. Harmillista.
Miten niin harmillista?
Adoptoidullakin on ne omat vanhempansa ja suvut. Ei kaikki kaipaa mitään vauva-aikaisia biologisia sukulaisia kuvioihin tai tutustumaan ja osaksi sukua.
Hyvin harvinaista, ellei terve normaali ihminen olisi kiinnostunut kummankin vanhempansa sukujuurista. Niillä on merkitystä jokaisen yksilön elämään, sillä geenit jokainen yksilö saa molemmilta vanhemiltaan.
Ei liity vain adoptioon. Ei minuakaan kiinnosta ottaa kontaktia biologisen isäni puoleiseen sukuun. kun ei heistä kukaan nähnyt sitä vaivaa, kun olin lapsi. Ei kyselty luokkakuvien perään, ei lähetetty joulu- tai synttärikortteja. Yhden ainoan kerran sain isäni puoleisen isoäidin neulomat lapaset.
Pidän myös huolen siitä, että isäni puolelle ei mene yhtään rahaa kuolemani sattuessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No tavallisesti ihminen haluaa tietää sukujuuriaan molemmien vanhempien puolelta.
Sillä onhan ihminen perinyt geenit molemmilta vanhemmiltaan.
Ihmiset ovat kiinnostuneita sukujuuristaan kuten isovanhemistaan, että millaisia ovat olleet, millaisia luonteenpiirteitä, millainen ulkonäkö jne.
Monet ottavat jopa suvuistaan nimiä tai ainakin toisia nimiä lapsilleen.
Jotkut ovat sukurakkaampia kuin toiset.
Tietty ap:lla on voimakkaimmat tunnesiteet kasvastus tai siis adpotio vanhempiinsa, koska on heidän kanssaan elänyt suurimman osan omasta elämästään.
Mutta ei se kaikilta silti sulje pois sitä, etteikö haluaisi tutustua molempien vanhempien sukuihin, kuten serkkuihin jne.
Itsekin ajattelen, että kasvatus on yksi asia (minunkin vanhempani ovat kasvattaneet minut osin luultavasti eri tavalla kuin sukulaiset sukulaislapset, vaikka perinnölliset piirteetkin toki vaikuttavat myös kasvatukseen), mutta olen kiinnostunut suvusta nimenomaan juuri ehkä juurina, perimänä, periytyvinä ominaisuuksina. Etenkin kun vanhemmiten huomaa, miten iso osa ihmistä on lopulta geeniperimää. Olen oikeastaan täysin vanhempieni yhdistelmäkopio. Lapsena vanhemmat tuntuivat erilaisilta, koska itse oli lapsi ja siten erilainen, mutta nyt kun on heidän ikäisensä, huomaa olevansa aivan samanlainen, ruokamieltymyksiä myöten. Lapsena olin luultavasti kuten he lapsena. En vain pääse vertaamaan, tosin kuin nyt tähän aikuisuuteen.
Ja suvussaan näkee monia yli sukupolvien periytyviä piirteitä, joita on kiinnostavaa tarkastella. Tämä on vain oma näkemykseni, mutta perimä on merkityksellisempää kuin uskommekaan.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy muistaa, että koska olet tekemisissä vain sen puolen sukua kanssa, joka on sinut adoptoinut, on heidän sinulle tästä heille vieraasta puolesta sukuasi luoma kuva saattanut tiedostamatta vaikuttaa myös omiin näkemyksiisi. Näinhän joskus tiedostamattaankin vanhemmat riitatilanteissa vieraannuttavat lapsen toisesta vanhemmasta / suvusta kertomalla omien psykologisten tarpeidensa värittämän negatiivisen kuvan tästä vanhemmasta / suvusta. Nämä valheellisetkin tarinat saattavat saada lapsen vierastamaan, vihaamaan ja pelkäämään esimerkiksi toista vanhempaansa. Ja koska lapsi on aina riippuvainen kasvattajastaan, ei lapsella ehkä ole varaa ollakaan kuin lojaali tälle toista mustamaalaavalle kasvattajalle eikä hän ikänsä puolesta osaa vielä kyseenalaistaakaan asioita samalla tavalla. Ja jos et oikeasti vietä aikaa sukusi parissa, et voi tietää, millaisia he oikeasti ovat. Tarinat ovat tarinoita ja usein niillä on motiivi. Se on hyvä muistaa.
En sano, että näin olisi kohdallasi, mutta älyllisen rehellisyyden nimissä tämäkin tavanomainen puoli tarinaa on hyvä ottaa huomioon.
Aikamoista spekulointia. Yhtä hyvinhän nämä biologisen isän sukulaiset ovat voineet olla vaan välittämättä lapsenlapsesta. Siihenhän tuo vähän viittaisi, jos ovat nähneet lapsen viimeksi tämän ollessa parivuotias, ja siihen mennessäkin vain muutaman kerran koko tämän lapsen elämän aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisit voinut olla tekemisissä isäsi puolen suvun kanssa myös, jos joku olisi tajunnut ottaa asiakseen tutustuttaa sinut heihin. Sitten hekin olisivat tuttuja ja mieltäisit itsesi osaksi myös sitä sukua. Harmillista.
Miten niin harmillista?
Adoptoidullakin on ne omat vanhempansa ja suvut. Ei kaikki kaipaa mitään vauva-aikaisia biologisia sukulaisia kuvioihin tai tutustumaan ja osaksi sukua.
Hyvin harvinaista, ellei terve normaali ihminen olisi kiinnostunut kummankin vanhempansa sukujuurista. Niillä on merkitystä jokaisen yksilön elämään, sillä geenit jokainen yksilö saa molemmilta vanhemiltaan.
Mitä niin merkittävää geeneillä, varsinkaan vain ulkonäköön liittyvillä, on koko elämän kannalta?
Tosiaan, jos luovuttaisin munasoluja, olisiko minulla jokin moraalinen velvollisuus pitää yhteyttä näihin mahdollisesti käytettyjen munasolujen tuotoksiin?
Vierailija kirjoitti:
Tosiaan, jos luovuttaisin munasoluja, olisiko minulla jokin moraalinen velvollisuus pitää yhteyttä näihin mahdollisesti käytettyjen munasolujen tuotoksiin?
Ei ole, mutta siihen pitäisi varautua, että henkilöllisyys tulee jälkeläisten tietoon.
Tokihan sitä voi ulkopuolisen olla vaikeaa käsittää. Minusta lähinnä sama asia kuin tosiaan joku täysin tuntematon sukulainen, joka ei ole kuulunut elämään koskaan niin, että itse sitä muistaisi.
Milloinkohan ihmiset ymmärtää, että vanhemmuus on sitä että kasvattaa ja pitää huolta, ei sitä, että unohti kännissä vetää ajoissa ulos.