Oliko lasten hankkiminen tai hankkimatta jättäminen sinulle päätös vai itsestäänselvyys ?

Ei kumpikaan. En ikinä ajatellut lasten tekemistä tai tekemättä jättämistä. Sitten sellainen oli tulossa niin ajatus oli lähinnä "no mikä ettei".

Ihan kohteliaasti kysyn ap, mutta eikö sinun tilanteessasi ole kyseessä tietoinen lapsettomuus, jos olet kuitenkin jo seurustelusuhteen alussa tuonut esiin halusi pysyä lapsettomana?

Itseni kohdalla oli aikanaan päätös. En pitänyt lapsista enkä kokenut poltetta äitiyteen. Mieheni tavattuani löytyi kuitenkin niin syvä yhteys ja rakkaus, että aloin haaveilemaan perheestä. En varsinaisesti edes lapsista, vaan perheestä. Miehellä sama. Kaksi koiraa meillä jo oli ja ne riittivätkin alkuvuosiksi. Nyt meillä on yksi taapero ja toinen on vielä mahassa. Ei kaduta.

Itsestäänselvyys, mun lapseni on ajalta jolloin niitä vaan kuului olla.

Järjellä tehty päätös. Puoliso loistava isä, taloudellinen tilanne hyvä olen aina tykännyt pitää huolta muista. Olin myös varautunut kaikkiin riskeihin

Vauvakuume ei tullut oikeestaan ennen kuin jo olin raskaana ja nyt esikoisen kanssa haave olisi saada lisää lapsia.

Ei kumpaakaan. En koskaan tavannut sopivaa kumppania.

Olen aina ollut kiinnostunut ihan muunlaisista asioista kuin lasten hoivaamisesta, jopa lemmikkieläin on tuntunut liian sitovalta ajatukselta. Kolmevitosen kieppeillä kävin parin vuoden pohdiskelun biologisen kelloni kanssa, lähinnä vastakkain olivat itsekäs halu jatkaa omia geenejäni eteenpäin ja itsekäs halu jatkaa vapaata uraorientoitunutta elämääni eteenpäin, ja jälkimmäinen puoli voitti. Nyt olen kymmenisen vuotta vanhempi tuosta harkintahetkestä ja täysin tyytyväinen päätökseeni. Elän unelmaelämääni, eikä siihen sisälly lapsia.

Tiesin jo teini-ikäisenä että haluan lapsia. Hoidin jonkun verran ystäväperheiden lapsia ja tykkäsin siitä. Nyt on kolme lasta. Olen hyvin äidillinen ja hoivavietti on vahva.

En ole koskaan ymmärtänyt velojen mollaamista. Jos ihmiselle ei koskaan tule hinkua saada oma lapsi niin mitä pahaa siinä on? Miksi painostaa ihminen tekemään omien tunteidensa vastainen päätös mikä tulee vaikuttamaan koko elämään?

En ole vela, mutta jos jään lapsettomaksi niin ei se maailmanloppu ole. Koskaan en ajatellut hankkivani lapsia nuorena, mutta sitten kolmekymppisenä kun on vakituinen työ ja omistusasunto. Noita kahta ei työttömyyden vuoksi ole ja miehellä on ollut tässä lisäksi terveysongelmia. Tähän elämän tilanteeseen en vauvaa halua (jos vahinko kävisi niin en tekisi aborttia), joten katsellaan vähän myöhemmin.

Minä olin aina ajatellut, että joskus olisi omia lapsia, mutta nuoruuden parisuhteeni olivat sitten sellaisia, että olin vasta lähes nelikymppinen kun tapasin aviomieheni ja sain ainokaiseni. Minulla ei koskaan ollut vauvakuumetta ja olin jo ehtinyt sopeutua ajatukseen, että jään lapsettomaksi. Mieheni kuitenkin kovasti toivoi lasta, joten päätimme yrittää. Niin kovaa hinkua lapsiin ei kuitenkaan ollut, että olisin ollut valmis esimerkiksi adoptoimaan. Minulle oli ihan selvää, että jään lapsettomaksi, jos en saa omaa lasta. Elämä olisi varmasti ollut ihan hyvää niinkin, mutta oma lapsi ei kaduta. 

Kyllä tein tietoisen päätöksen, hankin sterilisaation. Olen nainen. En ole katunut hetkeäkään.

Kyllä se on todellakin ollut itsestään selvyys.

Sain 35v. lapsen, elämäni parhain kokemus! 🌸

Mikään, ei mikään ole parempaa kuin oma pieni lapsi hoidettavana ja kasvatettavana. Elämän sisältö laajenee ja kirkastuu, elämän jatkuvuus ja merkityksellisyys tuntuu aivan erilaiselta kuin ennen lasta!

Olen vapaaehtoisesti lapseton ja se on aina ollut minulle itsestäänselvyys, synnynnäinen ominaisuus kuten vaikkapa silmien väri tai taiteellisuus. Olen kuitenkin (ehkä yhteiskunnan jankkaamisen vuoksi) myös tehnyt asiasta päätöksen huolellisen pohdinnan jälkeen.

Puolisonikin, elämäni rakkaus ja sielunkumppanini, on vapaaehtoisesti lapseton – hänenkin kiinnostuksen kohteensa ovat muualla. Kumpaakaan meistä ei kuitenkaan kiinnosta, tai ole koskaan kiinnostanut, "nuoruuden pitkittäminen" ja juhlinta vaikka nämä ominaisuudet usein jostain syystä liitetäänkin lapsia haluamattomiin.

Vaikka emme omia lapsia haluakaan, pidämme yleisesti ottaen lapsista ja ystäviemme ja sukulaistemme lapset tykkäävät leikkiä kanssamme.

pakon sanelema juttu,koska en kelvannut kenellekkään naiselle nuorempana.näin keski-ikäisenä ottajia olis mutta pitäkää tunkkinne.ei tässä iässä todellakaan enään lapsiarkea.

Itsestään selvä päätös. Olisin tehnyt useammankin lapsen mutta ikä tuli eteen.

Eipä oikein kumpikaan. Kun aikoinaan opinnoista oli enää noin 10 kuukautta jäljellä, ajattelin valmistumisen jälkeen olevan sopiva hetki lapsen saamiselle. Se oli tavallaan eräänlainen tienhaara eli olin elämäntilanteessa, johon lapsi sopi. Jos en olisi tullut miltei heti raskaaksi, olisin valmistumisen jälkeen tehnyt muita ratkaisuja, joihin taas lapsi ei olisi sopinut. 

Minulle on ollut aina itsestäänselvää että haluan lapsia. Nuorena ja paljon. Olen aina sanonut että lapsia saa tulla niin paljon kuin niitä vaan tulee, vaikka kaksikymmentä (en ole millään tavalla uskonnollinen, en edes kuulu kirkkoon). 21-vuotiaana menin naimisiin ja aloin odottamaan ensimmäistä lasta. Lapsiluku jäi yhteen kun en vaan saanut enempää enkä tullut enää raskaaksi. Nyt 35-vuotiaana olen lisääntymiskyvytön kun endometrioosi on tuhonnut mahdollisuudet saada enempää lapsia

Huumeet, koulukiusaaminen, turvaton maailma.. Ei lapsia, onnellinen näin. Myös vanhustenhoitajana usein nähty että moni lapsi ei käy vanhempaansa tapaamassa, että se siitä vanhuuden turvasta, joilla monet lapselliset perustelevat.

Kyllä se oli konkreettinen päätös viimeistään puolison vasektomian kohdalla.

Lapsettomuus on minulle itsestäänselvää. En pitänyt lapsista edes silloin kun olin itse lapsi enkä pidä edelleenkään. Minkäänlaista vauvakuumetta ei ole ollut enkä halua viettää elämääni hoivaten ja huolehtien. Keskityn työhöni, matkailuun, harrastuksiini, ystäviini ja vain elämästä nauttimiseen.

N41