Itzemurhan tehneiden vanhempien lapset?

Isä tappoi itsensä kun olin teini, juuri muuttamassa lukioon muualle.

Mä en jaksanut muutamaa viikkoa pidempään sitä ja palasin kotiin, muutin sit heti 16v omaan kotiin yksin. Iltalukio jäi kesken, en jaksanut. Muut ikäiseni biletti tuossa vaiheessa ja jäin täysin yksin.

Sain ensimmäiset paniikkikohtaukset joista kärsin edelleen . Olin masentunut ja itsetuhoinen. En ole vieläkään päässyt elämään käsiksi, olen ollut huonoissa suhteissa joissa olen tullut henkisesti ja fyysisesti pahoinpidellyksi, olen läheisriippuvainen. En ikinä saanut luettua ammattia ja olen pitkäaikaistyötön. Alkoholiakin kuluu ajoittain aivan liikaa ja olen kärsinyt syömishäiriöstä, olen aina ollut uneton.

Sisarestani sen sijaan tuli ihan mallikansalainen. Luki kaksi ammattia ja pääsi töihin heti koulun penkiltä. On naimisissa ja malli-isä lapsilleen, oikein ihana seurata sitä. On varmasti kärsinyt hänkin masennuksesta, mutta porskuttaa eteenpäin ja hoitaa elämänsä kuten ihmisen pitääkin, faija olis ylpeä.

Hakisit itsellesi apua, joku päivä se aurinko vielä paistaa sinullekkin vaikka nyt ei siltä tuntuisikaan.

Lapsesi varmasti aavistaa äidin surun ja koittaa lohduttaa ja kertoo kuinka tärkeä olet hänelle.

Voimia sinulle!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on jälkiä jättänyt kaikkiin meihin kolmeen lapseen. Pärjäillään ihan ok. Ahdistus tulee ja menee itellä. Epävarmuus omasta mielenterveydestä on jäänyt ja hylkäämisen ja yksinjäämisen pelko.

Äitini oli masentunut jo pidempään ja loppua kohden erittäin huonossa kunnossa vaikka suht nuorikin vielä oli, silti jotenkin aavistin että ei kauaa enää jaksa.

Tuo olikin toinen asia mitä mietin, että aavistaako lapsi?

Itse olen taistellut vuosia itzemurhahalua vastaan ja nyt taas kun menee huonommin ja vaikea on jaksaa, niin lapsi on alkanut tekemään yllätyksenä kaikenlaisia ”rakastan sua, olet paras äiti”-lappusia ym.

Siis saattaa vaikka vessaan jättää tollasen, tai tyynyn alle.

Peittelen siis tilannetta ja esitän normaalia/iloista, eli en stressaa lasta.

Silti mietin, että aavistaako.

Voi surku, kun vaikuttaa että lasta pelottaa.

Itse en saanut edes elää lasteni kanssa, ja todella vaikeaa on jaksaa jatkaa. Mutta ajattelen että ehkä he joku päivä tarvitsevat minua, ja siksi täällä roikun, muita syitä jatkaa ei oikein ole.

Vierailija kirjoitti:

Hakisit itsellesi apua, joku päivä se aurinko vielä paistaa sinullekkin vaikka nyt ei siltä tuntuisikaan.

Lapsesi varmasti aavistaa äidin surun ja koittaa lohduttaa ja kertoo kuinka tärkeä olet hänelle.

Voimia sinulle!

Olen hakenut tosi usein ja vuosien ajan, mutta silti tilanne tämä eli ei mikään ole pidemmän päälle auttanut.

Yritän itsekseni pärjätä ja kestää aina seuraavaan päivään tms.

Kiitos!

Olin onneksi jo 20v ja omillani kun isäni tappoi itsensä. Vanhempani olivat jo eronneet paljon aiemmin.

Itsemurha itsessään tuskin lienee ainoa ongelma kenelläkään ja harvoin lyhyen ongelma-ajan tulos. Isäni oli alkoholisti, jolla oli lähtemässä työpaikka alta. Lisäksi hän oli jäänyt huonoon lapsuuteensa kiinni ja ei päässyt sen vaikutuksista yli.

Itse pyrin hyväksymään asian sillä, että itsemurha oli isäni valinta. Minun ei tarvitsekaan ymmärtää sitä, mutta hyväksyminen auttoi jatkamaan eteenpäin. Sain siis lopun ajatuksille olisinko voinut tehdä jotain estääkseni isäni itsemurhan.

Omassa elämässäni on kaikki hyvin. Ammattiauttajaan en ole turvautunut, mutta kyllä nuorena ja nuorena aikuisena meni pitkä aika, että sain itsestäni edes jotenkin tasapainoisen. Ulkoisesti kaikki kyllä toimi, opiskelut ja työt, mutta tunteiden käsittely ja toimiminen niiden kanssa oli vaikeaa.

Eniten ehkä kipuilin ja kasvoin kun odotin esikoistani. Myös vauva-aika sai minut ymmärtämään sen, että oma lapsuuteni oli huono ja ettei ole minun roolini yrittää ymmärtää vanhempieni valintoja. En ole kokenut isäni alkoholismia ja itsemurhaa niin vaurioittavana, koska kaikesta huolimatta sain häneltä ajoittain rakkautta ja hyväksyntää. Isompi ongelma minulle on loppujen lopuksi ollut äitini, jolta en koe noita asioita saaneeni.

Eli kaikkine vikoineenkin ja tapahtumineen muistan isästäni paljon niitä hyviä puolia ja koen että rakastin häntä. Hänessä oli vain sitten vastapainona ne huonotkin ominaisuudet, jotka veivät hänet mennessään.

Vierailija kirjoitti:

Miksi on tärkeätä kertoa lapsille vanhemman tehneen itsemurhan? Miksei voi kertoa hänen kuolleen onnettomuudessa? Onnettomuushan sekin. Sitten +25 vuotiaana kertoisi sen.olleen im, vai olisiko se enää välttämätöntä siinä vaiheessa.

Meille lapsille kerrottiin kun tätimme teki itsemurhan hirttäytymällä, että täti oli kuollut lääkkeisiin. Myöhemmin saatiin tietää totuus, ei se pahentanut tilannetta. Kuollut kuitenkin oli.  Aikuisena kuitenkin vasta pystyin käsittämään asian.

Äitini isä surmasi itsensä kun äitini oli 10- vuotias.

Jälkeen jäi suuri perhe.

Jonkinlainen huono- osaisuus on leimannut suurta osaa hänen sisaruksiaan.

Perheestä vastuun ottanut isoveli kärsii alkoholi- ja mt- ongelmista.

Minulle äitini antoi ihan hyvän lapsuuden, vaikka hän kärsii ajoittain masennuksesta.

Itse olen kärsinyt ajoittain masennuksesta ja itsemurha-ajatuksista teini-iästä lähtien.

Keski-iässä jouduin hakemaan apua masennukseeni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on jälkiä jättänyt kaikkiin meihin kolmeen lapseen. Pärjäillään ihan ok. Ahdistus tulee ja menee itellä. Epävarmuus omasta mielenterveydestä on jäänyt ja hylkäämisen ja yksinjäämisen pelko.

Äitini oli masentunut jo pidempään ja loppua kohden erittäin huonossa kunnossa vaikka suht nuorikin vielä oli, silti jotenkin aavistin että ei kauaa enää jaksa.

Tuo olikin toinen asia mitä mietin, että aavistaako lapsi?

Itse olen taistellut vuosia itzemurhahalua vastaan ja nyt taas kun menee huonommin ja vaikea on jaksaa, niin lapsi on alkanut tekemään yllätyksenä kaikenlaisia ”rakastan sua, olet paras äiti”-lappusia ym.

Siis saattaa vaikka vessaan jättää tollasen, tai tyynyn alle.

Peittelen siis tilannetta ja esitän normaalia/iloista, eli en stressaa lasta.

Silti mietin, että aavistaako.

Joskus pitää vain ymmärtää että oman lapsen elämä on arvokkaampi kuin oma halu lähteä täältä. 

Kaikki nää masennus ym ongelmat tuskin johtuu tästä itsemurhasta. Tällaisella vanhemmalla on ollut paljon ongelmia vanhempana jaksamisen kanssa mikä heijastuu ehkä jopa tätä lopullista päätöstä enemmän jäljelle jääneiden lasten hyvinvointiin. Jo perusturvassa varmasti useimmilla ongelmia ennen kuolemaa.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki nää masennus ym ongelmat tuskin johtuu tästä itsemurhasta. Tällaisella vanhemmalla on ollut paljon ongelmia vanhempana jaksamisen kanssa mikä heijastuu ehkä jopa tätä lopullista päätöstä enemmän jäljelle jääneiden lasten hyvinvointiin. Jo perusturvassa varmasti useimmilla ongelmia ennen kuolemaa.

Itsemurhan taustoja on erilaisia.

Niitä tekevät myös ns. menestyvät ihmiset, kun eteen tuleekin ylitsepääsemättömältä tuntuva asia.

Konkurssin uhkaama yrittäjä on klassinen tapaus.

Varsinkin aiemmin asia oli usein näin.

Hei Ap, halusin vain sanoa että olet tärkeä ja arvokas ihminen, ja toivon että saat nähdä kuinka merkityksellistä elämäsi on.

Muistan sinua rukouksessa erityisesti tänään ja huomenna 🙏🏻

Ihmetyttää tuo asenne, että jonkun mielestä itsemurhasta ei saisi kertoa lapsille. Tottakai lapsille saa olla rehellinen.

Samankaltainen ilmiö on se, että monien mielestä sitä ei saisi kertoa lapsille, jos vanhempien ero johtuu toisen osapuolen pettämisestä, koska "voi vaikuttaa vanhemman ja lapsen väleihin". Ajatella, että aikuisen ihmisen pitäisi huomioida, että hänen omat tekonsa vaikuttavat hänen ja läheisten väleihin! Jos hirvittää, mitä ajatuksia ja tunteita omat teot lapsissa herättävät, niin ne kannattaa jättää väliin. Jos huolettaa, mitä lapset ajattelevat itsemurhan myötä vanhemmastaan, maailmasta ylipäätänsä, tai vaikkapa omasta itsestään, niin kannattaa jättää väliin. Vanhempi on vastuussa omista teoistaan ja niiden seuraamuksista, muiden ei tarvitse salailla tuollaista asiaa kenenkään puolesta. Ja vanhemman vastuu on suuri, koska hän vaikuttaa valtavasti lapsen kehitykseen ja koko elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi on tärkeätä kertoa lapsille vanhemman tehneen itsemurhan? Miksei voi kertoa hänen kuolleen onnettomuudessa? Onnettomuushan sekin. Sitten +25 vuotiaana kertoisi sen.olleen im, vai olisiko se enää välttämätöntä siinä vaiheessa.

Meille lapsille kerrottiin kun tätimme teki itsemurhan hirttäytymällä, että täti oli kuollut lääkkeisiin. Myöhemmin saatiin tietää totuus, ei se pahentanut tilannetta. Kuollut kuitenkin oli.  Aikuisena kuitenkin vasta pystyin käsittämään asian.

Täti on sitten ihan eri asia kuin oman lapsuudenperheen jäsen. Et voi mitenkään verrata esim. surutyön määrää ja sitä todellista menetystä silloin kun kuollut on täti tai setä tai serkku siihen että kuollut on oma vanhempi.

Ja ei, lapsille EI PIDÄ VALHEDELLA!!!! Se on niin törkeä temppu, ettei toista juuri ole.

Ensinnäkin aina on riski, että lapsi kuulee asian muualta, pahimmillaan joku koulukaveri osaa kertoa, että ei se äitis mihinkään onnettomuuteen joutunut, vaan tappoi itsensä. Mitä pienempi pitäjä, sen paremmin jutut kulkee.

Tai jos kuulee sen vahingossa, ei lapsella ole mitään keinoja käsitellä asiaa, kun aikuiset on viestineet, että tästä ei puhuta oikealla nimellä.

Lisäksi asiasta välitetään viesti, että itsemurha on jotain niin kamalaa, että siitä ei voisi selvitä. Kuitenkin voi, jos saa asianmukaista apua alusta asti. Nykyään ei lapsiakaan jätetä yksin, vaan apua on saatavilla.

Ja vielä: on ihan törkeää laittaa ihminen tekemään monta surutyötä. ON ihan eri asia käsitellä vanhemman itsemurhaa, kuin vanhemman kuolemaa liikenneonnettomuudessa tms. Pahimmillaan totuuden selviäminen on todella paha kriisi monella tapaa.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki nää masennus ym ongelmat tuskin johtuu tästä itsemurhasta. Tällaisella vanhemmalla on ollut paljon ongelmia vanhempana jaksamisen kanssa mikä heijastuu ehkä jopa tätä lopullista päätöstä enemmän jäljelle jääneiden lasten hyvinvointiin. Jo perusturvassa varmasti useimmilla ongelmia ennen kuolemaa.

Usein itse elämänsä päättävällä on takana pitkä päihdehistoria. Aluksi helpotusta tuoneet päihteet on synnyttäneet vielä uuden ongelman, eli riippuvuuden.

Meillä äiti oli hoitoalan ammattilainen ja hänen oli helppo hankkia lääkkeitä. Kun lääkkeiden käyttö paljastui työnantaja ohjasi hänet lääkeriippuvuushoitoon. Häntä uhkasi työpaikan menettäminen, jos ei pääse irti päihdyttävistä lääkkeistä.

Ei päässyt lääkkeistä eroon ja teki oman ratkaisunsa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi on tärkeätä kertoa lapsille vanhemman tehneen itsemurhan? Miksei voi kertoa hänen kuolleen onnettomuudessa? Onnettomuushan sekin. Sitten +25 vuotiaana kertoisi sen.olleen im, vai olisiko se enää välttämätöntä siinä vaiheessa.

Totuus tekee vapaaksi.

Minun äidilläni oli vakava masennus lapsuuteni ja nuoruuteni. Mm. hakkasi itseään mustelmille asti öisin ja kertoi miten kukaan ei rakasta häntä.

Kaikki lapset korkeakoulutettuja työssäkäyviä suorittajia. Yksi käynyt terapiassa.

Minulla menee hyvin, mutta mielestäni maailma on paska paikka.